Kesän vaihtuessa syksyksi!



Samankaltaiset tiedostot
Itä-Karjalan Kansanopisto

Suomen kielen Osaamispyörä -työkalu

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA

Kallion musiikkikoulu

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE

POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) Lukuvuosina ja alkaen

OPETUSTARJOTIN

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

Suomen kieli / Finnish language, Финский язык

POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) JATKOKOULUTUS noin 10 ov:n opinnot pohjana

ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

SALON MUSIIKKIOPISTO

Netin kautta varatut kurssipaikat käsittelemme päivittäin. Emme vahvista kurssipaikkaa erikseen. Mikäli ilmoittautumistasi

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B SALO

Isonkyrön kunnan perusopetus

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

SUOMEN KIELEN JA KULTTUURIN ILTA- JA YRITYSKOULUTUKSET Svinhufvudinkatu 13, Lahti Opintie 2, Heinola

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

Perustiedot - Kaikki -

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet

Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet

Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I

Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria

JAKSOVINKIT Ajankohtaista 6. jakson aikana. yo-tutkintoon ilmoittautuminen kansliassa. o tutkintoa syksyllä aloittavat ma 29.5.

4. jakson kielten kurssit elukiossa

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Tekniikan alan kieliopinnot

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu HYVINKÄÄ

Ilmoittautuminen lukuvuodelle

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

Ilmoittautuminen lukuvuodelle

Kieliohjelma Atalan koulussa

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo

POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h)

Musiikkikoulu Ilonen. Opetussuunnitelma

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

Eiran aikuislukiossa voi toisena kotimaisena kielenä opiskella ruotsia. Opiskelija valitsee joko pitkän tai keskipitkän oppimäärän.

Perustiedot - Kaikki -

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2)

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Ylöjärven opetussuunnitelma Valinnainen kieli (B2)

Ajankohtaista. Taidelukioviikko

Vieraan kielen B1-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla 6

Valinnaisopas Lukuvuosi

VALINNAISTEN KIELTEN OPINTO-OPAS

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Laulu 1. Laulutekniikka

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

enorssi Annele Laaksonen, KT TY/ TNK

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet

Kokemäen kansalaisopisto

KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA. Tavoitteet

LUKUVUODEN OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Musiikki luokat 3-4. luokat. Tavoitteet

Kirkkonummen musiikkiopisto. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Ilmoittautuminen

YLEISET KIELITUTKINNOT

Kauppatieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

LOTILAN KOULU MUSIIKKILUOKAT, KIELET,ERITYISOPETUS

RANSKA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit, B2

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa

Transkriptio:

SETLEMENTTILIIKKEEN SETLEMENTTI LOGO JA SLOG VIRALLISIA KANSALAISJÄRJESTÖÄMME KUVAAVAT TU Vireää toimintaa Oheinen SETLEMENTTI logo on otettu setlementtiliikkeessä k setlementtityötä kuvaavana ja setlementtejä yhdistävänä tunn Kesän vaihtuessa syksyksi! Oopperajuhlien 100-vuotisjuhlat ja muut kesätapahtumat ovat tarjonneet seudullamme jälleen vireän kesäajan. Linnalan Setlementti palveluineen ja koulutuksineen siirtää meidät luontevasti alkavaan syksyyn. Tutustu tarjontaamme ja varaa itsellesi aikaa opiskeluun ja harrastamiseen. Linnalan opiston kursseihin on myös tänä lukuvuonna mahdollisuus kurkistaa marraskuussa 2012 ja maaliskuussa 2013 annettujen ohjeiden mukaisesti. Olemme myös valmiit järjestämään tilauskoulutusta ryhmien tai yritysten toiveiden mukaisesti. Taiteen perusopetuksessa annamme laadukasta opetusta. Esimerkiksi Iloinen Lapsikuoro kokoontuu talvikauden maanantaisin Linnalan suojissa Savonlinnan Oopperajuhlien Vuoden 2012 taiteilijaksi valitun Leena Astikaisen johdolla. Opetushallitus on myöntänyt Linnalan opistolle laatu- ja kehittämisavustusta kuvataidekoulun mediataiteen edistämis- ja kehittämishankkeeseen sekä ylimääräistä valtionosuutta maahanmuuttajanuorten koulutukseen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Osa toimintaamme ovat myös leikkikoulu, seniorikeskus ja monikulttuurinen työ. Näiden toiminnasta ja mahdollisista Linnalan järjestämistä päiväretkistä voit saada lisää tietoa toisaalta tiedotteesta. Tervetuloa Linnalaan! Tapio Keskinen toiminnanjohtaja -rehtori KANSALAISOPisto Rehtori / toiminnanjohtaja Tapio Keskinen p. 0440 511 822 Tavattavissa varmimmin arkisin klo 9-16 Toimiston aukioloajat 13.-17.8. ma-to klo 9.00-16.15 ja pe klo 9.00-15.00 20.-24.8. ma-to klo 9.00-18.00 ja pe klo 9.00-15.00 27.-31.8. ma-to klo 9.00-16.15 ja pe klo 9.00-15.00 3.-14.9. ma-to klo 9.00-18.00 ja pe klo 9.00-15.00 17.9. alkaen ma-to klo 9.00-16.15 ja pe klo 9.00-15.00 Toimiston henkilökunta (etunimi.sukunimi@linnala.fi) Asiakasneuvoja Jukka Muhonen p. 040 680 3801 (liikunnan kurssit, tilavuokraus, todistukset) Koulutussihteeri Marja-Leena Hasselqvist, p. 040 680 3830 (tiedotus, yhteiskunnalliset aineet, tilauskoulutus, Savonrannan toimistopalvelut) Toimistoavustaja Ritva Karvinen 4.9. saakka p. 040 680 3818 Kurssisihteeri Virpi Karjalainen 3.9. alkaen p. 040 680 3818 (tuntiopettajien palkat, laskutus) Taloudenhoitaja Auli Parviainen, p. 040 680 3817 (taloudenhoito, kirjanpito) Opetushenkilöstö (etunimi.sukunimi@linnala.fi) Opintoihin liittyvää henkilökohtaista neuvontaa annetaan vastaanottoaikoina ja sopimuksen mukaan myös muuna aikana. Päätoimisten opettajien yhteystiedot ja ajat, jolloin varmimmin tavattavissa: Kielten pääopettaja Päivi Harjusalmi p. 040 680 3819, to klo 13-14 Musiikin pääopettaja Riitta Arotie p. 044 3511 821, ke klo 14-15 Musiikinopettaja Leena Astikainen p. 040 680 3803, ti klo 12-13 Tietotekniikan tuntiopettaja Markku Lybeck p. 044 3511 828, ti klo 12-13 Taideaineiden pääopettaja, Kuvataidekoulun vastaava Hanne Kärki p. 040 680 3832 tai 044 3511 815 ti klo 11-12 LUKUKAUsi JA LOMAVIIKKO 43 Kurssit alkavat pääsääntöisesti viikoilla 36-37. Lomaviikko on viikolla 43, ellei ryhmän kohdalla muuta mainita. KURsseistA TIEDOTTAMINEN Tämä lehtiliite sisältää pääosan syyskaudella toteutettavista kursseista. Ilmoitamme muutoksista ja uusista kursseista Itä- Savossa Linnalan palstalla. Kurssitiedot löytyvät kattavasti kotisivuilta www.linnala.fi. Mikäli et ole saanut lehtiliitettä, lähetämme sen mielellämme postissa tai voit noutaa sen toimistosta. Facebook-sivu Linnalan Setlementti ja ryhmät Linnala Kielikoulutus, Linnala Liikunta ja Linnala Tietotekniikka. KUKA VOI OSALListUA KURsseiLLE? Linnalaan ovat kaikki tervetulleita. Linnalan kursseille ei ole erityisiä pääsyvaatimuksia eikä ikärajoja. Joillakin kursseilla edellytetään tiettyä lähtötasoa, jotta koulutukseen osallistuminen olisi tarkoituksenmukaista ja aikaisemmin hankitut tiedot riittävät opintojen seuraamiseen ja/tai tutkintojen läpäisemiseen. ILMoittAUTUMINEN Varmista sinua kiinnostavan kurssin alkaminen ja ilmoittaudu ennakkoon! Voit ilmoittautua ma 20.8. klo 9.00 alkaen - netin kautta os. www.linnala.fi, - puhelimitse p. 015 511 80, p. 040 680 3818 tai p. 040 680 3830 tai - toimistossa sen aukioloaikoina. Netin kautta varatut kurssipaikat käsittelemme päivittäin. Emme vahvista kurssipaikkaa erikseen. Mikäli ilmoittautumistasi koskeva kurssi on täynnä, ilmoitamme siitä sinulle henkilökohtaisesti. Täyttyneet kurssit näet lisäksi kotisivulla, jossa kurssin kohdalla lukee täynnä. Kertamaksulla liikuntaryhmiin osallistuvat ilmoittautuvat kurssin opettajalle, joka kerää maksun tunnin alussa. Kurssimaksusta lähetetään lasku kotiin ilmoittautumisen yhteydessä. KUVATAideKOULUUN ILMoittAUTUMINEN jatkuu os.linnala.fi/kuvataidekoulu. ALENNUKSET KURssiMAKSUistA Aktiivialennus 20 %: Kun syyslukukauden aikana ostamiesi kurssien yhteissumma ylittää 50, saat seuraavista kursseista alennusta 20 %. Työttömyysalennus 50 %: Esitä ilmoittautumisen yhteydessä työ- ja elinkeinokeskuksen asiakaskortti. Alennus koskee myös työttömyyseläkkeellä olevia. Sisaralennus 10 : Sisaralennus lasketaan toisesta ilmoittautuneesta sisaruksesta lukien ja se koskee alle 16-vuotiaita samassa taloudessa asuvia lapsia. Opintosetelialennus (OPH) myönnetään ilmoittautumisen yhteydessä senioreille (yli 63 v.), eläkeläisille ja maahanmuuttajille (kotipaikka Suomi) ja se on 10 / hlö. Alennuksia on rajoitettu määrä. KURssiPAIKAN PERUMINEN Peruutus tehdään aina suoraan Linnalan toimistoon, ei kurssin opettajalle. Kurssi-ilmoittautumisen voi perua maksutta viisi arkipäivää ennen kurssin alkua. Myöhemmästä peruuttamisesta peritään 15 euron peruutusmaksu. Mikäli kurssipaikka jätetään perumatta tai se perutaan kurssin alkamisen jälkeen, veloitetaan kurssimaksu kokonaan. Kurssimaksut palautetaan vain lääkärintodistusta vastaan, tai jos kurssi päättyy opiston toimesta. Alle 5 palautuksia ei tehdä. KURKISTA OPINtoRYHMiiN MARRASKUUSSA! TULE TUTUSTUMAAN ENNAKKOON, MITÄ LINNALAN KURSSEILLA TEHDÄÄN! Voit tulla tutustumaan ryhmäopetukseen kahdelle eri kurssille. Syyslukukaudella kurkistuskuukausi on marraskuu ja kevätlukukaudella maaliskuu. Miten kurkistuskortin voi hankkia? Hanki kurkistuskortti marraskuun aikana Linnalan toimistosta. Kortti on voimassa kaksi seuraavaa kurkistuskuukautta eli seuraavan marras/maaliskuun tai toisinperin. Kortti on maksuton! Valitse 1-2 kiinnostavaa kurssia. Ole paikalla hyvissä ajoin ennen tunnin alkua ja ilmoittaudu opettajalle. Kortti oikeuttaa tunnin seuraamiseen. Voit käydä yhden kerran max kahdella kurssilla lukuvuoden aikana (syksy+kevät). Kurkistuskortti ei koske seuraavia ryhmiä: Kuvataidekoulun Piipero-ryhmät, lapsi- ja nuorisokuorot, 1-3 kokoontumiskerran lyhytkurssit, kertamaksulliset liikuntaryhmät, yksilöopetus. Tilojen vuokraus ja koulutuspalvelut Viihtyisät tilat koulutus-, kokous- tai yksityistilaisuuksiin: Lisätiedot asiakasneuvoja Jukka Muhonen, p. 040 680 3801 tai jukka.muhonen(at)linnala.fi. Räätälöityä koulutusta yrityksille ja yhteisöille, mm. tietotekniikka, kielet ja ensiapu. Lisätiedot koulutussihteeri Marja-Leena Hasselqvist, p. 040 680 3830 tai marja-leena.hasselqvist(at)linnala.fi. LEIKKIKOULU Leikkikoulu on englantipainotteinen kokopäivähoitoa ja maksutonta esiopetusta tarjoava yksikkö 3-6 -vuotiaille lapsille. Englanti kuuluu jokaiseen hoitopäivään. Toimintakaudella vuositeemana on Savonlinna kotikaupunkini. Henkilöstön teemana on iloa työstä ja työssä. Hoitomaksuihin on mahdollisuus hakea Kelan yksityisen hoidon tukea sekä kuntalisää. Lisätiedot www.linnala.fi > Leikkikoulu tai leikkikoulun vastaava LTO Tuula Pölönen, p. 044 3511 825, tuula.polonen(at)linnala. fi. LTO Kirsi Kohonen, p. 040 680 3802, kirsi.kohonen(at)linnala.fi MONIKULTTUURINEN TYÖ Maahanmuuttajien ohjaus- ja palvelupiste Navigaattori Olavinkatu 40 A, 2.krs, 57130 SAVONLINNA p. 044 550 6668. Avoinna: ma-pe klo 10-15 Kansainvälinen kohtaamispaikka (RAY) Työn tavoitteena on tukea Savonlinnan seudulla asuvia maahanmuuttajia ja helpottaa heidän sopeutumistaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Järjestämme suomen kielen koulutusta, erilaista kurssitoimintaa, informaatiotilaisuuksia, tutustumiskäyntejä, juhlia, retkiä ja tapahtumia sekä teemme vieraita kulttuureja tutuiksi valtaväestölle. Lisätiedot projektityöntekijä Marketta Parkkinen p. 0440 511 823 tai marketta.parkkinen(at)linnala.fi Pointti - Maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä-Savossa -hanke (ESR) Pointin tavoitteena on maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalveluiden, koulutuksen ja työllistymistä edistävien palveluiden kehittäminen. Pointti neuvoo maahanmuuttajia työllistymiseen, koulutukseen sekä arkielämään liittyvissä asioissa. Pointti järjestää omakielistä neuvontaa (venäjäksi), vapaamuotoisia tapaamisia, infotilaisuuksia, pienimuotoista koulutusta ja kouluvierailuja monikulttuurisuusteemalla. Pointti opastaa tarvittaessa työyhteisöjä, viranomaisia ja palveluntuottajia maahanmuuttajien kohtaamisessa ja palvelemisessa. Lisätiedot projektiasiantuntija Anna-Kristiina Mikkonen p. 0440 511 803 tai 044 550 6668 tai annakristiina.mikkonen(at)linnala.fi. Omakielinen neuvoja Irja Borisevich p.040 6803 806 tai irja.borisevich@linnala.fi SENIORITYÖ Seniorikeskus järjestää toimintaa ensisijaisesti eläkeikäisille asiakkaille. Tavoitteena on ylläpitää ja kehittää ikääntyvien asiakkaiden toimintakykyä kokonaisvaltaisesti. Monipuolinen ohjelma innostaa oppimaan uutta, virkistää muistia ja rohkaisee kokeilemaan uusia asioita. Päivittäinen ohjelma suunnitellaan asiakkaiden toivomusten ja tarpeiden pohjalta. Seniorikeskus on avoinna arkisin klo 9-15. Päivämaksu on 17 sisältäen ohjelman, aamupalan, lounaan ja päiväkahvin. Päivämaksu saunoville 22. Lisätiedot p. 040 6803 831. Lisätiedot kursseista www.linnala.fi tai toimistosta p. 015 511 80 (Sotilaspojankatu 7, 57100 Savonlinna) Omaishoitajatuki (RAY) Omaishoitajille suunnattua neuvontaa, koulutusta ja keskustelukokoontumisia yhteistyössä Linnalan opiston, Savonlinnan kaupungin, Savonlinna-Säämingin seurakunnan, Savonlinnan seudun omaishoitajayhdistyksen ja RAY:n kanssa. Ystäväntuvat ovat vapaaehtoisten voimin toimivia kaikenikäisille tarkoitettuja yhteisiä oleskelu- ja kohtaamispaikkoja. Tunnelma ja yhteiset tekemiset syntyvät kävijöiden toiveista ja aktiivisuudesta. Lisätiedot Pirjo Jäntti, p. 0440 511 826 tai pirjo.jantti(at)linnala.fi tai www.linnala.fi > seniorityö. Ota talteen!

Kielet HALUATKO KYSYÄ KIELIKURSSEISTA (keskusta-alue), YLEISISTÄ KIELITUTKINNOISTA esittää kurssitoiveita tai antaa palautetta? Sinua neuvoo ja kurssisuunnittelusta vastaa kielten pääopettaja Päivi Harjusalmi, p. 040 680 3819, paivi.harjusalmi[at]linnala.fi. Tervetuloa myös käymään! Tavattavissa ma 20.8. klo 9-16 ja ke 29.8. klo 11-18, minkä jälkeen varmimmin torstaisin klo 13-14 YLEISET KIELITUTKINNOT (YKI) YKI on Opetushallituksen valvoma ja Jyväskylän yliopiston kehittämä valtakunnallinen tutkinto, joka sopii kaikille kielitaidostaan virallisen todistuksen haluaville riippumatta siitä, missä taito on hankittu. Ilmoittautumiset Linnalan opistoon, p. 015 511 80, josta saat ilmoittautumislomakkeen. Myöhästyneitä ilmoittautumisia ei voida ottaa vastaan. Tutkintomaksut: perus 65, keski 95, ylin 140. Tutkintopäivät: SYKSY, ilmoittautumiset 3.-28.9. 27.10. suomi (kaikki tasot) 10.11. englanti (perus, keski) 17.11. espanja, ruotsi, saksa (perus, keski) TALVI (ilmoittautumiset 3.-14.12.) 26.1.2013 suomi (keskitaso) OPPIKIRJAT hankitaan itse, jollei kurssin kohdalla ole muuta ilmoitettu. OLEMME FACEBOOKISSA www.facebook.com (vaatii rekisteröitymisen). Hakusana: Linnala Kielikoulutus. Seuraa meitä myöstwitterissä, @linnalakielet LINNALAN KURSSIT JA YKI Jokaisen tämän kurssiohjelman kielitutkintoon kuuluvan kielen kurssin kohdalle (kaupunkialue) on sulkuihin merkitty se YKIn taso, jolle kyseinen kurssi sijoittuu. KIELITAIDON TASOASTEIKKO (YKI) Esim. n. 7 v. Linnalassa/ peruskoulutaidot/lukion lyhyt kieli=yki-taso 2, lukion A/B-kieli=YKI-taso 4. PERUSTASO 1 - Ymmärtää hitaasta ja selkeästä puheesta yksinkertaisia perustason ilmauksia, jotka liittyvät suoraan omaan elämään tai välittömään konkreettiseen ympäristöön. Pystyy löytämään tietoa yksinkertaisista teksteistä. Selviää kaikkein yksinkertaisimmissa puhetilanteissa, mutta puhe on hidasta ja hyvin katkonaista ja ääntämisessä on puutteita. Pystyy kirjoittamaan erittäin lyhyitä tekstejä, joissa on lukuisia kielellisiä puutteita. Tuntee kaikkein yleisimmän perussanaston (perustasolla noin 2 000 sanaa) ja joitakin peruskieliopin rakenteita. 2 - Ymmärtää selkeää ja yksinkertaistettua puhetta, joka käsittelee jokapäiväisiä ja tuttuja asioita. Ymmärtää helposti lyhyitä, yksinkertaisia tekstejä ja saa selville pääasiat tuttuja aihepiirejä käsittelevistä teksteistä. Selviää rutiininomaisissa yksinkertaista tiedonvaihtoa vaativissa puhetilanteissa, vaikka ääntäminen on vielä puutteellista. Pystyy kirjoittamaan suppeita, yksinkertaisia tekstejä jokapäiväisistä asioista, mutta teksti voi olla hajanaista. Hallitsee yksinkertaisimman peruskieliopin ja tavallisimman perussanaston. KESKITASO 3 - Ymmärtää pidempää puhetta ja keskeisen ajatuksen monista televisio- ja radio-ohjelmista, jos aihepiiri on suhteellisen tuttu. Ymmärtää tavallisia tekstejä, jotka eivät vaadi aiheen tuntemusta. Normaalitempoinen puhe ja vaativammat tekstit saattavat tuottaa vaikeuksia, jos puhejakso on pitkä ja aihepiiri vieras. Selviää tavallisimmissa käytännön puhetilanteissa ja pystyy kirjoittamaan yksinkertaista, yhtenäistä tekstiä tavallisista aiheista, vaikkakin kieliopilliset ja sanastolliset puutteet toisinaan vaikeuttavat ymmärtämistä. Hallitsee hyvin jokapäiväisiin tilanteisiin liittyvän sanaston (keskitasolla noin 5 000 sanaa) ja peruskieliopin tavallisimmat rakenteet. 4 - Ymmärtää normaalitempoista kasvokkaista puhetta ja keskustelua yleisistä aihepiireistä sekä mm. televisiosta ja radiosta kuultavaa puhetta, mutta joitakin yksityiskohtia saattaa jäädä ymmärtämättä. Nopea puhekieli ja murteellisuudet tuottavat kuitenkin vaikeuksia. Ymmärtää vaivatta yleisiä aihepiirejä käsitteleviä tekstejä, joskin muutamat tekstin välittämät sävyerot voivat jäädä epäselviksi. Selviää melko hyvin myös vieraammissa puhetilanteissa. Pystyy kirjoittamaan sekä yksityisiä että puolivirallisia tekstejä ja esittämään ajatuksiaan yhtenäisinä kokonaisuuksina. Tekee puheessa ja kirjoituksessa eron virallisen ja epävirallisen kielimuodon välillä. Hallitsee peruskieliopin ja -sanaston hyvin. YLIN TASO 5 - Ymmärtää pidempää, normaalitempoista kasvokkaista sekä mm. televisiosta ja radiosta kuultavaa puhetta, vaikka joskus ymmärtäminen vaatii jonkin verran ponnistelua. Ymmärtää rakenteellisesti ja kielellisesti monimutkaisia tekstejä ja oman aikamme kirjallisuutta. Puhuu ja kirjoittaa selkeästi ja sujuvasti erilaisista aiheista, mutta harvinaisten sanojen ja monimutkaisten lauserakenteiden käyttö saattaa tuottaa vaikeuksia. Hallitsee kieliopin ja sanaston yleensä hyvin ja monipuolisesti (n. 10 000 sanaa). 6 - Ymmärtää vaikeuksitta kaikenlaista puhuttua ja kirjoitettua kieltä. Ilmausten hienot sävyerot tuottavat enää harvoin vaikeuksia. Puhuu ja kirjoittaa erittäin sujuvasti tilanteeseen sopivalla tyylillä, ja pystyy ilmaisemaan hienojakin merkitysvivahteita. Kieliopin ja sanaston hallinta on varmaa lähes kaikissa tilanteissa, ja pienetkin puutteet ovat harvinaisia. KIELTEN YKSILÖ- JA PARIOPETUS VIRO, ESPANJA, Filologi Terje Kurola, p. 050-5252302 tai terje_kurola[at]hotmail.com VIITTOMAKIELI, tuntiop. Anita Nikulainen, p. 044 505 2528 SUOMI, VENÄJÄ, FM Leena Dillström, p. 044-2572482 tai leena.dillstrom[at]wiksu.fi. Skypen käyttö mahdollista. ENGLANTI,, p. 050 526 5470, katja.pajarinen[at]gmail.com. Skypen käyttö mahdollista. SAKSA, FM Jarmo Pitkänen, p.050 572 1246 tai FM Leena Dillström, p. 044 257 2482. RANSKA, tuntiop. Frédéric Baduel, fredericbaduel[at]hotmail.com, p. 044 293 9456. ITALIA, HuK Liisa Kärkkäinen. p. 050-542 3859. Skypen käyttö mahdollista. Yksilöopetuksen 10 oppitunnin (á 45 min) paketti maksaa 178, pariopetuksen 15 tunnin paketti 134 /opiskelija. Voit itse valita tason ja kehitettävän kielitaidon osaalueen (kielioppi, sanasto, tekstin tai kuullun ymmärtäminen, puhuminen tai näiden yhdistelmä). Opettaja auttaa tarvittaessa tasosi määrittelyssä ja hänen kanssaan sovitaan tapaamisajat. Joidenkin opettajien kanssa voi myös opiskella Skypen välityksellä. Tällöin opiskelijalta edellytetään Skypen perusosaamista. Mikäli ohjausta tarvitaan, osa oppitunneista käytetään siihen. Yksilö- ja pariopetusta annetaan vain yksityishenkilöille eikä kursseja voida laskuttaa yrityksiltä, yhteisöiltä tai julkishallinnolta. Tunnit pidetään opistolla lukukauden loppuun mennessä. Pitämättä jääneitä tunteja ei voi siirtää seuraavalle lukukaudelle. Esteen sattuessa sovitut tunnit tulee peruuttaa suoraan opettajalle 24 h ennen tunnin alkua. Muussa tapauksessa tunti katsotaan pidetyksi. Pariopetuksessa molempien on oltava samalla taitotasolla. Jos tasoeroja on, opetus etenee alemmalla tasolla olevan mukaan. Opisto ei välitä pareja. Tieustelut ja ilmoittautumiset (sekä uudet että jatkavat opiskelijat) suoraan opettajille alk. 20.8. klo 9.00, ks. yhteystiedot kunkin kielen kohdalta. HUOM! Myös tiedustelut vasta tuolloin. Tunteja on rajoitetusti, joten kannattaa ilmoittautua nopeasti! Ei alennuksia. Opintosetelin käyttö mahdollista. Kurssimaksu sisältää opetusmonisteet. VIRO Filologi Terje Kurola Viron alkeiskurssi (24 h) 60 6.9.-29.11. klo 17.15-18.45. Puistokatu 5, Savonlinna Kurssilaiset ostavat itse kurssiin sisältyvän oppikirjan (ilm. myöhemmin). Koulutukseen on mahdollista saada opintoseteli 20. Ilm. viim. 23.8. http://www.savonlinnankesayliopisto.net tai p. (015) 555 0853. Savonlinnan kesäyliopiston kanssa yhteistyössä järjestettävää koulutusta. S102 Viron jatkokurssi 24 h 51 ti 4.9.-27.11. klo 17.15-18.45 Ryhmätyöluokka, 2.krs Kurssi sopii viroa väh. 100 h opiskelleille. Kerrataan kielioppia ja tehdään paljon puheharjoituksia. Oppimateriaaleista päätetään yhdessä. Jatkuu keväällä. VIITTOMAKIELI Tuntiop. Anita Nikulainen S104 Tukiviittomien alkeiskurssi 20 h 42 ma 10.9.-19.11. klo 17.15-18.45 Kieliluokka B, 2.krs Lähtötaso: ei aikaisempia opintoja. Tavoitteena on osata kommunikoida viittomia käyttävän kanssa arkipäivässä. Opiskellaan monipuolisesti viittomia ilman kielioppia. KREIKKA S106 Kreikan jatkokurssi 24 h 51 to 6.9.-29.11. klo 17.15-18.45 Kieliluokka A, 2.krs Graduate of Business Management Evangelia Antzaka Lähtötaso: Kielen alkeet osaaville (esim. noin puolentoista vuoden opinnot Linnalassa/n. 75 t.). Jatkamme nykykreikan harrastamista rauhalliseen tahtiin. Tavoitteena on saada puhe sujuvammaksi. Uusia aihepiirejä ja monipuolisia keskustelu- ja puheharjoituksia. Jatkuu keväällä. UNKARI S107 Unkarin jatkokurssi 24 h 51 ti 4.9.-27.11. klo 17.15-18.45 Sovellusluokka, 2.krs DI Edit Vilpponen Lähtötaso: Opiskelijat osaavat jo keskustella arkiasioista kuten oman ja perheen esittäytyminen, kaupoissa, hotellissa asioiminen, ravintolassa tilaaminen, matkustaminen, asunto, huonekalut. Kurssilla harjoitellaan keskustelutilanteita, katsotaan niistä videopätkiä. Kielen käyttöä opitaan aina vähän lisää edeten kirjan mukaisesti, etenemistahti ei ole nopea. Kielen käyttöä harjoitellaksemme luetaan loruja, kuunnellaan lauluja. Oppikirja K. Markus I. Vecsernyés I. Wichmann: Unkaria helposti 2 Suomi-Unkari -seurasta, p. 09 856 985 66. RUOTSI S120 Ruotsin alkeiskurssi 24 h 51 to 6.9.-29.11. klo 17.15-18.45 Kieliluokka B, 2.krs Haluaisitko opiskella alkeet nollatasolta? Vai ruåstuiko ruåtsi ja kaipaat kertausta alusta alkaen? Tämä käytännön kielitaidon kurssi käsittelee arkielämän aihepiirejä ja puhetilanteita sekä totuttaa alusta saakka ruotsinruotsiin ja suomenruotsiin. Opiskelemme syksyn aikana tervehdykset, esittelyt ja kuulumisten vaihdon, itsestä, muista ja lähiympäristöstä kertomisen sekä kyselemme ja kerromme harrastuksista. Työtavat ovat opiskelijoita rohkaisevia ja aktivoivia eikä esim. riveittäin etenevää kyselyä käytetä. Oppikirjana Turpeinen, Lycka till! (Otava). Jatkuu keväällä.(1) ENGLANTI, PERUSTASO Perustason kurssit sopivat opistossa opintonsa aloittaneille ja peruskoulutasoisen englannin kertaajille. S130 Englantia lähes alusta päiväkurssi 24 h 51 ti 11.9.-4.12. klo 10.30-12 Kielistudio, 2.krs Sopii englannin alkeet osaaville (esim. kaksi lukukautta Linnalassa). Oppikirjana Steps into English 1 kappaleesta 9 eteenpäin. Kielitaitoa rakennetaan kuvien ja tehtävien avulla, harjoitellut rakenteet selitetään yksinkertaisesti ja suomen kieleen verraten. Opitut asiat kertautuvat käytännön tilanteisiin liittyvissä teksteissä ja suulliset ja kirjalliset harjoitukset vahvistavat opittua ja auttavat soveltamaan sitä omaan elämään tai itse luotuihin tilanteisiin. Jatkuu keväällä.(1) S131 Englantia lähes alusta iltakurssi 24 h 51 ti 11.9.-4.12. klo 19.00-20.30 Kieliluokka A, 2.krs Ks. ed. kurssi. Voit käydä jommassakummalla itsellesi parhaiten sopivana ajankohtana. S132 Englanti 4 päiväryhmä 24 h 51 ti 11.9.-4.12. klo 12.15-13.45 Kielistudio, 2.krs Sopii noin 6 lukukautta opistossa opiskelleille/perusasioiden kertaajille. Oppikirjana Steps into English 2, jota jatketaan kappaleesta 9 eteenpäin. Aihealueina mm. arjen tapahtumat (ruoka-aineet, kodinkoneet jne.). Tarvittaessa siirrytään loppuvuodesta Steps into English 3 -oppikirjaan, jonka aihepiirejä ovat mm. asuminen, opiskelu, työ, huvit, ostokset, liikkuminen ja turvallisuus sekä luonto ja ympäristö. Huomiota kiinnitetään erityisesti puhumisen harjoitteluun. Päivä- ja iltaryhmä etenevät samaan tahtiin, joten voit käydä jommassakummassa itsellesi parhaiten sopivana aikana.(1-2) S133 Englanti 4 iltaryhmä 24 h 51 ti 11.9.-4.12. klo 17.15-18.45 Kieliluokka A, 2.krs Huk Katja Pajarinen-Mohamed, ks. ed. kurssi. S134 Englanti 6 aamukurssi 24 h 51 ma 3.9.-26.11. klo 10.30-12 Kieliluokka A, 2.krs Sopii 5 v. (n. 250 h) opistossa opiskelleille/peruskoulutietojen/lukion lyhyen englannin kertaajille. Aiheina perhe ja työ sekä harrastukset, perustietoa Kanadasta, small talk, ulkonäön kuvaileminen, karavaanarilomailu, suomalaisen luonnon kuvailu. Kieliopissa aloitetaan syksy suurella kertauksella: do-apuverbin käyttö, verbin -ing-muodon merkitykset, aikamuotojen kertaus. Työtavat aktivoivia ja rohkaisevia eikä esim. riveittäin etenevää kyselyä käytetä. Oppikirjoina English for You 3 kappaleesta 10 (ei tarvitse hankkia, jos et kirjaa omista) sekä English for You 4 alusta (kaikkien hankittava). Aamu-, päivä- ja iltaryhmä etenevät samaan tahtiin, joten voit käydä jossain niistä itsellesi parhaiten sopivana aikana. Ilmoittaudu siihen, missä useimmin käyt.(2) Jatkuu keväällä. S135 Englanti 6 päiväkurssi 24 h 51 ti 4.9.-27.11. klo 15.15-16.45 Kieliluokka B, 2.krs, ks. ed. kurssi. S136 Englanti 6 iltakurssi 24 h 51 ti 4.9.-27.11. klo 17.15-18.45 Kieliluokka B, 2.krs, ks. aamukurssi. S137 Englantia epäröiville/english in the Morning 24 h 51 ti 4.9.-27.11. klo 10.30-12 Kieliluokka A, 2.krs Sanaston kertausta, laajentamista sekä puhutun englannin ymmärtämisen kehittämistä peruskoulutiedot t. English for You 1-4 oppikirjojen oppimäärän tai vast. hallitseville. Ymmärtämiseen auttaa kuuntelu, joten opettaja käyttää vain selkeää englantia. Yksinkertaisia lauseita selityksin, kuvin ja elein höystettynä on kaikkien mahdollista ymmärtää. Pieniä puheharjoituksia, vapaaehtoisia kotitehtäviä. Työtavat opiskelijoita rohkaisevia eikä esim. riveittäin etenevää kyselyä käytetä. Sanakirja ja muistiinpanovälineet mukaan, monisteet saa opettajalta. Jatkuu keväällä. (2) Level: basic (YKI 2 or A2). Welcome to revise basic English grammar, learn new vocabulary and practise speaking. Teaching in easy English, no Finnish required. Materials needed: a dictionary. Continued in spring 2013. S138 Speak English Easily 24 h 51 ke 5.9.-28.11. klo 17.15-18.45 Kieliluokka B, 2.krs Tule muuttamaan oppimasi sanat ja kielioppi puheeksi! Olet opiskellut peruskoulun englannin oppimäärän/7 v. Linnalassa, et puhu vielä sujuvasti, kaipaat rohkaisua. Sinulla ei tarvitse olla syvällisiä ajatuksia keskustelun pohjaksi, vaan houkuttelemme kielitaitosi esiin aktiviteettien avulla pareittain ja pienryhmissä. Mukaan muistiinpanovälineet ja sanakirja, muun materiaalin tuo opettaja. Jatkuu keväällä.(2) Level: basic (YKI 2 or A2). We practise speaking English and learn new words in a relaxed atmosphere. No Finnish required. Materials needed: a dictionary.(2) Continued in spring 2013. S139 Tee se itse -matkailuenglannin lyhytkurssi 18 h 38 ma 6.9.-8.11. klo 11-12.30 Kielistudio, 2.krs Turistienglantia kielen perusteet hallitseville. Lähtötaso: 5 vuoden kansalaisopisto-opiskelu (n. 250 h) tai vaikkapa unohtuneet peruskoulu/keskikoulutaidot. Ilmoittauduttuasi kurssille voit vaikuttaa sen sisältöön lähettämällä toiveesi käsiteltävistä asioista viimeistään 3.9. s-postilla opettajalle: paivi.harjusalmi[at]linnala.fi. Toiveita aletaan toteuttaa esittämisjärjestyksessä! Moniste- ja videomateriaali. (1-2) ENGLANTI JATKOTASO Jatkotason kurssit sopivat jatko-opinnoiksi peruskoulutiedot t. Linnalan peruskurssitason hyvin hallitseville, lukiotasoisille kertaajille t. vähint. Lukiotason kielitaidon ylläpitämiseen pyrkiville. S145 About Finland in English with Pat and Polly 24 h 51 ke 12.9.-5.12. klo 17.15-18.45 Opetuskeittiö Sopii English for You 4 -oppikirjan tai peruskoulutiedot hallitseville. Oppikirjana Pat and Polly, Passport to Finland, jossa tarkastellaan Suomea englantilaisen pariskunnan silmin. Kirjan harjoitukset ja runsas sanasto antavat valmiudet kuvailla Suomea ja suomalaisuutta. Kehitetään erityisesti suullista kielitaitoa. Opetus selkeällä englannin kielellä. Jatkuu keväällä. (3) S146 Englantia keskitasolle/intermediate English 24 h 51 ke 12.9.-5.12. klo 19-20.30 Opetuskeittiö Sopii lukiotasoisille tai vähintään peruskoulutiedot hyvin hallitseville. Oppikirjana Face2face Intermediate Student s Book, jonka aiheiltaan monipuolisten tekstien avulla laajennetaan sanavarastoa tehokkaasti. Lisäksi syvennetään kieliopin rakenteiden hallintaa (mm. verbien aikamuotojen osalta) ja harjoitellaan englannin kielellä kommunikointia. Oppikirjat (n. 34 ) hankitaan Linnalan kautta ja toivomme mahdollisimman nopeaa ilmoittautumista, jotta kirjat voidaan tilata. Jatkuu keväällä.(3) This course is intended for students with secondary level knowledge of English (YKI 3-4 or CEFR B1-B2). The required textbook for this course is Face2face Intermediate Student s Book. The book covers a wide range of topics that will help to expand your vocabulary effectively. During the course you will enhance your command of English grammar (f. ex. Verb tenses) and practise communicating in English. The textbook (cost about 34 ) will be ordered for you by Linnala and, therefore, we hope you enroll as early as possible in order for the books to arrive in time for the first lesson. The course continues in the spring. S147 Conversations in English 24 h 51 ma 10.9.-3.12. klo 19.00-20.30 Kieliluokka B, 2.krs In this course you can improve your skills and confidence in spoken English. The relaxed conversations will take place in both smaller and larger groups and will be based on current topics. Perhaps we can stir a friendly debate once in a while too. You will get some text material and light homework to do from the teacher a week before so you can prepare yourself a little for the conversation in advance. Don t be afraid to make mistakes; the most important is to speak and to get your message across.(1) Continued in spring 2013. S148 Keep up Your English 24 h 51 ke 5.9.-28.11. klo 15.30-17.00 Kieliluokka B, 2.krs Join us to improve your spoken English, build vocabulary, improve confidence and have fun. The course is designed to give you maximum speaking time with communication games, role play and whole class conversational activities. Level: upper-intermediate (lukio A/B). You are expected to master essential grammar and vocabulary and understand English spoken at a normal speed. All study materials will be provided by the teacher. Continued in spring 2013.(4->) SAKSA S150 Saksaa harrastajille 24 h 51 ti 11.9.-4.12. klo 17.15-18.45 Opetuskeittiö, aulakrs FM Jarmo Pitkänen Tervetuloa aktiiviseen mutta rentoon saksan ryhmään, jossa opiskellaan monipuolisesti arki- ja yleiskieltä sekä käydään läpi ajankohtaisia tekstejä. Lisätietoa suoraan opettajalta: 050-5721 246 iltaisin. Lähtötaso: saksan perustiedot ja -taidot. Oppikirja: Themen 1 aktuell, Kursbuch s.81 ->. Jatkuu keväällä. (2-3 ) RANSKA Tuntiop. Frédéric Baduel S160 Bienvenue! - ranskan alkeet 24 h 52 ke 19.9.-12.12. klo 19.00-20.30 Kielistudio, 2.krs Ranskaa puhuu 223 miljoonaa ihmistä viidessä maanosassa. Ranska on kulttuurin, sivistyksen, muodin, gastronomian, matkailun, älyn ja rakkauden kieli, joten ranskan kielen taito on suuri etu elämässänne. Lähtötaso: vastaalkajille. Oppikirja: Parfait 1. Jatkuu keväällä.(1) S161 Déjà vu 24 h 52 ke 19.9.-12.12. klo 17.15-18.45 Kielistudio, 2.krs Lähtötaso: 4 v Linnalassa opiskelleille tai ranskan perustaidot hallitseville. Tavoitteena on kehittää varmuutta ja hallita paremmin jokapäiväisiin tilanteisiin liittyvän sanaston ja peruskieliopin keskeiset rakenteet. Tutustutaan myös Ranskan kultturiin. Jatkuu keväällä. (2) S162 A la française 24 h 47 to 20.9.-13.12. klo 17.15-18.45 Kielistudio, 2.krs Tuntiop. Frédéric Baduel Lähtötaso: 6 v. Linnalassa opiskelleille tai ranskan perustaidot hallitseville. Ryhmä etenee rauhalliseen tahtiin tavoitteena oppia käyttämään kieltä arkielämän tilanteissa. Tutustutaan myös Ranskan kultturiin. Jatkuu keväällä. (2) S163 C est la vie 24 h 47 to 20.9.-13.12. klo 19.00-20.30 Kielistudio, 2.krs Kurssi edellyttää ranskan kielen perustuntemusta. Sopii ranskaa pidempään harrastaneille. Tavoitteena on parantaa puheen sujuvuutta. Aktiviteettejä ja erilaisia oppimaterialeja. Opetus ranskaksi. Jatkuu keväällä.(3-4) VENÄJÄ FM Leena Dillström S171 Venäjä 1 24 h 51 ma 10.9.-3.12. klo 17.15-18.45 Ryhmätyöluokka, 2.krs Venäjän opiskelu aloitetaan kyrillisten aakkosten (painokirjaimet) opettelemisesta. Syksyn aikana opitaan lisäksi lukusanat 0-12, tervehtimään, esittelemään itseä ja perhettä, sekä kertomaan, mistä maasta on kotoisin. Tervetuloa uuden kielen kautta tutustumaan uuteen, kiinnostavaan maailmaan! Oppikirja: Mozhno 1 teksti- ja harjoituskirja. Jatkuu keväällä.(1) S173 Venäjä 2 24 h 51 ti 11.9.-4.12. klo 17.15-18.45 Luokka D, 2.krs Sopii n. vuoden kansalaisopisto-opintojen jälkeen (50 h). Venäjän opiskelu jatkuu Mozhno 1 kirjan kpl:sta 5. Aiheina ovat mm. lukusanat 0-100, kellonajat (tasatunnit), ammatit, opiskelu, viikonpäivät, adverbit ja datiivitaivutus. Sen avulla opitaan kertomaan ikä, olotiloja ja mistä pidän tai en pidä. Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja entiset opiskelijat! Jatkuu keväällä.(1) S174 Venäjä 3 24 h 51 ke 12.9.-5.12. klo 19.00-20.30 Ryhmätyöluokka, 2.krs Sopii n. 2 vuoden kansalaisopisto-opintojen jälkeen (100 h). Venäjän opiskelu jatkuu Mozhno 1 -oppikirjan kappaleesta 10. Kurssilla opetellaan mm. järjestyslukuja ja päivämäärän ilmaisemista, Euroopan valtioita ja niiden pääkaupunkeja, kaupunkisanastoa, ulkonäön ja luonteen kuvailua ja ajanilmauksia. Tervetuloa oppimaan venäjää kaikki uudet ja ennen meillä opiskelleet! Jatkuu keväällä.(1) S175 Venäjä 4 24 h 51 ke 12.9.-5.12. klo 17.15-18.45 Ryhmätyöluokka, 2.krs Sopii 3 vuoden (150 h) kansalaisopisto-opintojen jatkoksi. Venäjän opiskelu jatkuu Mozhno 1 -oppikirjan kappaleesta 14. Aiheina ovat mm. lippujen ostaminen kulttuuritapahtumiin, ajanilmaukset, verbien aspektit, kyläily ja lahjat, ruokapöytäkeskustelut ja pienet maljapuheet. Tule mukaan syventämään venäjän taitoasi! Jatkuu keväällä.(1) S176 Venäjä 7 24 h 46 to 13.9.-29.11. klo 17.15-18.45 Ryhmätyöluokka, 2.krs Sopii n. 6 vuoden kansalaisopisto-opintojen (300 h) jatkoksi. Opiskelu alkaa Mozhno 3 -oppikirjan alusta. Aiheina ovat venäläinen nykykulttuuri ja musiikki. Kurssilla opetellaan pyyntöjä ja sallivia ilmaisuja sekä oman mielipiteen ilmaisemista. Tervetuloa jatkamaan mielenkiintoisen kielen opiskelua! Jatkuu keväällä.(2)

Ilmoitusliite S178 Venäjää venäläislapsille ma 3.9.-17.12. klo 16.30-18 Sovellusluokka, 2.krs Tuntiop. Irina Pöyhönen Tarkoitettu venäjää äidinkielenään puhuville 6-15-vuotiaille lapsille. Kurssilla on 3 tasoryhmää ja siellä opiskellaan venäjän kielioppia ja kirjallisuutta. Yhteistyössä Kansainvälisen kohtaamispaikan kanssa. ESPANJA Romaanisten kielten filologi Terje Kurola S180 Espanja 1 päivä 24 h 51 ti 4.9.-27.11. klo 14.00-15.30 Kieliluokka A, 2.krs Kurssilla opitaan ääntämään espanjaa ja tutustutaan kieliopin alkeisiin. Opitaan esittäytymistä ja kohteliaisuusilmauksia. Aikaisempia opintoja ei tarvita. Oppikirjana Fantástico 1. Päivä- ja iltaryhmä etenevät samaan tahtiin ja voit käydä jommassakummassa itsellesi sopivana aikana. Jatkuu keväällä.(1) S181 Espanja 1 ilta 24 h 51 ma 3.9.-26.11. klo 17.15-18.45 Kieliluokka A, 2.krs Ks. ed. kurssi. S183 Espanja 2 päiväryhmä 24 h 51 ma 3.9.-26.11. klo 14.00-15.30 Kieliluokka A, 2.krs Kurssi sopii n. 50 h espanjaa opiskelleille. Tutustumme perfektiin ja harjoittelemme lisää käytännön tilanteita. Oppikirjana Fantástico 2 kappaleesta 1. Päivä- ja iltaryhmä etenevät samaan tahtiin ja voit käydä jommassakummassa itsellesi sopivana aikana. Jatkuu keväällä. (1) S184 Espanja 2 iltaryhmä 24 h 51 ke 5.9.-28.11. klo 19.00-20.30 Sovellusluokka, 2.krs Ks. ed. kurssi. S186 Espanja 4 24 h 51 ke 5.9.-28.11. klo 14.30-16.00 Kieliluokka A, 2.krs Kurssi sopii n. 150 h espanjaa opiskelleille. Osaat jo preesensin lisäksi käyttää perfektiä ja futuuria, nyt treenataan imperfektiä ja preteritiä. Harjoitellaan myös käytännön puhetilanteita. Oppikirjana Fantástico 3 kappaleesta 5. Jatkuu keväällä. (2) S187 Espanja 5 24 h 51 to 6.9.-29.11. klo 15.15-16.45 Kieliluokka A, 2.krs Kurssi sopii vähint. 200 h kieltä opiskelleille. Olet jo tutustunut espanjan kielioppiin (myös subjunktiiviin), mutta tarvitset lisää treenausta. Kurssilla kerrataankin kielioppiasioita, erityisesti imperfekti-preteritin ja subjunktiivin käyttöä. Harjoitellaan paljon myös käytännön puhetilanteita. Oppimateriaalista päätetään yhdessä. Jatkuu keväällä.(3) S188 Espanja 6 24 h 51 ke 5.9.-28.11. klo 17.15-18.45 Sovellusluokka, 2.krs Sopii espanjaa pitkään harrastaneille. Kerrataan monenlaisia kielioppiasioita, hiotaan puhetaitoja ja tutustutaan espanjankieliseen maailmaan. Oppimateriaalista päätetään yhdessä. Jatkuu keväällä.(3) ITALIA HuK Liisa Kärkkäinen S190 Italia 1 24 h 52 ke 5.9.-28.11. klo 19-20.30 Kieliluokka A, 2.krs Lähtötaso: vasta-alkajat. Tule opiskelemaan italiaa jos suunnittelet Italian matkaa tai olet muuten kiinnostunut kielestä. Kurssilla opettelemme italian kielen perusrakenteita hyödyllistä sanastoa. Tervehdykset, toivotukset, kahvilatilaukset, ostosten teko ym. Paljon hauskoja puheharjoituksia. Kurssi on tarkoitettu vasta-alkajille. Oppikirja: Bella Vista 1. Jatkuu keväällä.(1) S191 Italia 2 24 h 52 ke 5.9.-28.11. klo 17.15-18.45 Kieliluokka A, 2.krs Lähtötaso: n. vuoden kansalaisopistossa opiskelleet. Italian harrastus jatkuu Bella Vista 1 -oppikirjan kappaleesta 6. Kertaamme aluksi aiemmin opeteltuja asioita. Tällä kurssilla harjoittelemme mm. ravintolatilauksia, hotellihuoneen varaamista ja kaupungilla liikkuessa eteen tulevia tilanteita. Benvenuti! Jatkuu keväällä.(1) S192 Italia 3 24 h 52 ti 4.9.-27.11. klo 17.15-18.45 Kielistudio, 2.krs Lähtötaso: n. 2 vuotta kansalaisopistossa opiskelleet Italian opiskelu jatkuu In Piazza 1 -oppikirjan kappaleesta 18. Aloitamme kertauksella. Tänä vuonna vahvistamme mm. menneistä tapahtumista kertomista (perfekti) sekä opettelemme paljon uutta sanastoa. Benvenuti vanhat ja uudetkin opiskelijat! Jatkuu keväällä.(2) S193 Italia 4 24 h 52 ti 5.9.-27.11. klo 19.00-20.30 Kielistudio, 2.krs Lähtötaso: n. 3 vuotta kansalaisopistossa opiskelleet. Jatkamme italian opintoja In Piazza 1 -oppikirjan kappaleesta 25. Kertauksen jälkeen opettelemme uutena aikamuotona imperfektin. Luvassa myös paljon uutta sanavarastoa mm. suomalaisen ja italialaisen kulttuurin ja maantieteen erityispiirteiden tiimoilta. Uusiakin opiskelijoita mahtuu mukaan. Benvenuti! Jatkuu keväällä.(3) Musiikki Musiikin pääopettaja Riitta Arotie on varmimmin tavattavissa kurssien aikana keskiviikkoisin klo 14.00-15.00 p. 044 351 1821 sekä riitta.arotie(at)linnala.fi Musiikinopettaja Leena Astikainen päivystää tiistaisin klo 12.00-13.00 puh. 040 680 3803 ja lenasti(at)hotmail.com. Linnalassa musiikin peruskoulutusta annetaan kaikenikäisille musiikista kiinnostuneille taitotasosta riippumatta. Soiton ja laulun opetuksessa pyritään huomioimaan niin aloittelijoiden kuin pidemmälle ehtineiden opiskelijoiden henkilökohtaiset tarpeet musiikillisen kehittymisen tukemiseksi. Opetuksen tavoitteena on tarjota monipuolisesti kehittävää musiikkikasvatusta ja luoda edellytyksiä ja pohjaa itsenäiselle ja elinikäiselle musiikin harrastamiselle. TAITEEN PERUSOPETUS Opetus on yleisen oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta. Opetuksessa noudatetaan Opetushallituksen vahvistamaa yleisen oppimäärän mukaista valtakunnallista opetussuunnitelmaa. Musiikin yleisen oppimäärän opinnot voivat muodostua kahdella tavalla: 1) SOLISTISET OPINNOT: Yhden opintokokonaisuuden tavoitteiden ja keskeisten sisältöjen pohjalta muodostetut opinnot, esimerkiksi soiton tai laulun opinnot. 2) MONIALAISET OPINNOT: Useasta eri opintokokonaisuudesta eli suoritetuista kursseista kootut opinnot. Oppilas saa musiikin taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän päättötodistuksen suoritettuaan 500 opetustunnin laajuiset opinnot. Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman ja henkilökohtaisen opintokortin saa halutessaan opettajilta tai Linnalan toimistosta. LINNALAN LAULUKOULU Laulukoulussa voi suorittaa taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaisia opintoja. Linnalan Laulukoulun kursseja ovat mm. - yksinlaulu - oopperaa ja liediä! - kuorot: Iloinen Lapsikuoro, Iloisen Lapsikuoron laululeikkikuoro, Poikakuoro Juventus ja Nuorisokuoro Linnanneidot, Savonlinnan Mieslaulajat, Naiskuoro Bel canto ja Savonlinna-kuoro, Linna la Swing, Kaiken kansan kuoro - lasten ja nuorten musiikkiteatterit Hannu ja Kerttu ja Lilliputti Linnalan Laulukoulun opiskelija voi yllämainittujen laulun pääaineopintojen ohella koota taiteen perusopintoja sivuaineopintoina myös muista opetussuunnitelman tarjoamista musiikin kursseista. Näitä ovat mm. instrumenttiopinnot, musiikin teoria ja säveltapailu (musiikkitaito I - II), lasten ja nuorten sekä aikuisten bänditoiminta sekä opetusohjelmassa kulloinkin tarjolla olevat lyhytkurssit. MUSIIKKILEIKKIKOULU Muskarissa kehitetään leikin keinoin ja elämysten avulla musiikillista ilmaisutaitoa (laulu, soitto, musiikin kuuntelu, leikki, loruilu ja musiikkiliikunta). Yli 3-vuotiaat ovat muskarissa ilman vanhempia. Lapsilla on hyvä olla tossut jalassa liukastumisen estämiseksi. S200 Sylivauvat 3-10 kk 12 h 42 to 6.9.-29.11. klo 11.15-12.00 Musiikkiluokka, 2.krs Musiikin maisteri Mirja Silvennoinen Sylivauvat-muskari tarjoaa vauvoille ja vanhemmille ikimuistoisia yhteisiä hetkiä musiikin maailmassa. Muskarissa vauvalla ja vanhemmalla on mahdollisuus yhdessä nauttia ohjatusta tuokiosta, jossa sisältöinä ovat laulaminen, soittaminen, tanssi, yhteiset musiikkileikit, musiikin kuuntelu sekä musiikkiliikunta. Tunnin lopuksi muistetaan aina paijata ja helliä lasta. S201 Perhemuskari 0-4 v 12 h 42 ke 5.9.-28.11. klo 14.00-14.45 Musiikkiluokka, 2.krs Musiikinopettaja Nora Kostamo Perhemuskari: Muskaritunti on yhteinen kiva musiikkituokio 0-4 -vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Laululeikkejä, loruilua ja tanssia erilaisen musiikin ja oman laulun tahdissa. Myös musiikkimaalausta musiikin innoittamana. S202 Taaperot 1 v 12 h 42 ke 5.9.-28.11. klo 15-15.45 Musiikkiluokka, 2.krs Musiikinopettaja Nora Kostamo Vanhemman ja lapsen yhteinen hetki musiikin maailmassa loruillen, leikkien, laulaen ja liikkuen sekä tutustuen rytmisoittimiin. Piirretään ja otetaan värikylpyjäkin. S203 Pallerot 2 v 12 h 42 ke 5.9.-28.11. klo 16.00-16.45 Musiikkiluokka, 2.krs Musiikinopettaja Nora Kostamo Muskari tarjoaa lapsille ja vanhemmille mukavan yhteisen musiikkihetken. Lauletaan, leikitään, loruillaan, kuunnellaan musiikkia ja liikutaan musiikin mukaan. Soitetaan myös erilaisia rytmisoittimia sekä piirretään ja maalataan lauluun liittyen. S204 Naperot 3 v 12 h 42 ma 3.9.-26.11. klo 17.00-17.45 Musiikkiluokka, 2.krs Luokanopettajaopiskelija Paula Setälä Muskari tarjoaa lapsille mukavia musiikkihetkiä. Lauletaan, leikitään, loruillaan, kuunnellaan musiikkia ja liikutaan musiikin mukana. Soitetaan myös erilaisia rytmisoittimia sekä piirretään ja maalataan musiikin pohjalta. Lapset voivat olla tunnilla ilman vanhempia. S205 Muskari - Liikkari 4-6 v 12 h 42 to 6.9.-29.11. klo 17.00-17.45 Liikuntasali, pohjakrs Lastentarhanopettajaopisk. Johanna Rantala Tunneilla liikutaan monipuolisesti musiikin siivittämänä ja puretaan energiaa musiikin ja liikunnan keinoin. Musisoidaan, lauletaan, tanssitaan ja kuunnellaan musiikkia. Tunti päätetään rentoutumiseen/rauhoittumiseen. Tunnille mukaan tossut, juomapullo sekä liikuntaan sopivat vaatteet. LASTEN JA NUORTEN MUSIIKKIRYHMÄT S210 Musiikkiteatteri Lilliputti 7-9 v 19 h 29 ti 4.9.-27.11. klo 17.30-18.30 Musiikkiluokka, 2.krs Ilmaisutaidon opettaja, KM Hanna Nygren Musiikkiteatteria lapsille, joilla on ilmaisun kipinä ja musiikin kaipuu! Laulamme, leikimme, liikumme ja opettelemme teatterin työtapoja. Kevätpuolella valmistuu musiikkiteatteriesitys! 7-9 vuotiaille. Avoimet ovet 4.12. klo 16.30 juhlasalissa. Pieni musiikillinen esitys yhdistettynä draamaan. S211 Musiikkiteatteri Hannu ja Kerttu 10-13 v 20 h 34 ti 4.9.-27.11. klo 16.00-17.15 Juhlasali, aulakrs Ilmaisutaidon opettaja, KM Hanna Nygren Tutustumme musiikkiteatterin perusteisiin ja teatteri-ilmaisun eri työtapoihin tutkien, kokeillen, leikkien ja laulaen. Kevätpuolella valmistamme musiikkiteatteriesityksen. Kurssi sopii ilmaisusta ja musiikista innostuneille 10-13 vuotiaille lapsille! Avoimet ovet 4.12. klo 16.30 juhlasalissa. Pieni musiikillinen esitys yhdistettynä draamaan. S213 Musamaakarit 4-6 v. 18 h 57 to 6.9.-29.11. klo 10.00-11.00 Musiikkiluokka, 2.krs Musiikinmaisteri Mirja Silvennoinen Soitinvalmennus Musamaakarin tarkoitus on lisätä 4-6-vuotiaan lapsen kiinnostusta musiikkia ja soittamista kohtaan kehittämällä lapsen musiikillisia perusvalmiuksia. Tutustumme ja soitamme eri soittimia (piano, nokkahuilu ja 5 -kielinen kannel). Kuuntelemme musiikkia, laulamme ja teemme myös tehtäviä. Opetusta annetaan 30 minuutin tuokioissa kahden tai kolmen lapsen ryhmässä. S214 Bändi lapsille ja nuorille (10-16 v.) 20 h 43 pe 7.9.-30.11. klo 16.00-17.30 Bänditila, pohjakrs Muusikko Jani Hokka Tule tutustumaan bändisoittoon ja nauttimaan musiikin tekemisestä toisten kanssa. Parannetaan soittotaitoa ja kehitetään soittimen hallintaa. Soittimesi voi olla esim. kitara, rummut, kosketinsoittimet, viulu, harmonikka, huilu tai jokin muu soitin. Lisätiedot p. 044 581 6351. Valtakunnallinen bändikilpailu marraskuussa 10-16 vuotiaille koululaisille! Kilpailussa on hyvät palkinnot. Yhteydenotot Jani Hokka p. 044 581 6351. Ilmoittautuminen ja tarkemmat lisätiedot tapahtumasta 3.9.2012 alkaen. LASTEN KUOROT S219 Iloisen lapsikuoron laululeikkikuoro 13 h 15 ma 20.8.-3.12. klo 16.30-17.15 Juhlasali, aulakrs Leena Astikainen Iloiseen Lapsikuoroon valmentava ryhmä. Tarkoitettu 4-7-vuotiaille tytöille ja pojille. Esiintymiset yhdessä Iloisen Lapsikuoron kanssa. UUTTA! S220 Iloinen Lapsikuoro 26 h 19 ma 20.8.-3.12. klo 17.15-18.45 Juhlasali, aulakrs Dipl. laul. Leena Astikainen Kuoro on tarkoitettu 8-11-vuotiaille tytöille. Terveen lauluäänen käytön ja 1-2-äänisen kuorolaulun ensiaskeleet, monipuolista mukaansatempaavaa lastenlauluohjelmistoa ja laululiikuntaa, paljon esiintymisiä. Koelaulu harjoitusten yhteydessä. Syyskaudella harjoitellaan lauluja isänpäiväja joulukonsertteihin sekä helmikuussa 2013 ensi-iltaan tulevaan musikaaliin. S221 Poikakuoro Juventus 18 h 19 ma 20.8.-3.12. klo 17.15-18.45 Askarteluluokka, 3.krs Dipl. kuoronjohtaja Rafael Maldonado Poikakuoro 8-12 -vuotiaille pojille. Kuorossa lauletaan ohjelmistoa klassisesta viihteeseen. Omia esiintymisiä ja yhteisiä esiintymisiä Linnalan lapsi- ja nuorisokuorojen kanssa. Koelaulu harjoitusten yhteydessä. Syyskaudella harjoitellaan lauluja isänpäivä- ja joulukonsertteihin sekä helmikuussa 2013 ensi-iltaan tulevaan musikaaliin. S222 Nuorisokuoro Linnanneidot 26 h 19 ma 20.8.-3.12. klo 18.00-19.30 Juhlasali, aulakrs Dipl. laul. Leena Astikainen 12-19 v. tytöt. Tasokkuudestaan tunnettu nuorisokuoro, jossa harjoitetaan tervettä äänenkäyttöä ja monipuolista 2-4 äänistä nuorisokuoro-ohjelmistoa klassisesta viihteeseen. Uusille kuorolaisille koelaulu harjoitusten yhteydessä. Syyskaudella harjoitellaan lauluja isänpäivä- ja joulukonsertteihin sekä helmikuussa 2013 ensi-iltaan tulevaan musikaaliin. Huom! Maanantaisin 18.00-18.45 harjoitellaan lapsikuoron, poikakuoron ja nuorisokuoron yhteistä ohjelmistoa. MUSIIKIN TEORIA S230 Musiikkitaito I - II 14 h 29 to 6.9.-29.11. klo 16.45-17.45 Seniorikeskus, pohjakrs Musiikinopettaja Ari Kaartinen Musiikin teorian ja säveltapailun opiskelua suositellaan soiton- ja laulunopiskelijoille. Tutustutaan nuottioppiin mm. nuotinnimiin, rytmeihin, asteikkoihin, kolmisointuihin. Opitaan myös tapailemaan sävelmiä suoraan nuoteista ja merkitsemään melodioita ja rytmejä nuottiviivastolle kuullun perusteella. Näin saadaan apuvälineitä käytännön musisoinnin tueksi. Ehkä löydät sisäisen säveltäjäsi! Kurssi pääosin yli 10 vuotiaille. S232 Säestystunnit ma-pe 3.9.-30.11.Askarteluluokka, 3.krs Kanttori Marjukka Mykkänen Jos olet kiinnostunut kehittämään soitto/lauluharrastustasi monipuolisemmin, voit harjoitella laulu- tai soittokappaleitasi opettajan säestyksellä, ja kokeilla miltä yhteismusisointi säestäjän kanssa tuntuu. Tunnille tultaessa tuo säestysnuotti mukanasi. Aikataulun sopiminen tehdään puhelimitse. Tuntimaksu on 25 euroa tai 13 euroa (30 minuuttia). Opettajan puhelinnumero on 050 528 1284. UUTTA! AIKUISTEN KUOROT JA LAULURYHMÄT S250 Savonlinnan Mieslaulajat 36 h 53 ma 3.9.-26.11. klo 18.00-20.30 Savonlinna-Säämingin seurakuntakeskus, opettaja Arho Raunio Savonlinnan Mieslaulajilla on kaupungin pisin kuorohistoria. Uudistuva kuoro laulaa nykyisin perinteisen kuoromusiikin lisäksi myös viihdettä ja kevyempää. Lukuisat esiintymiset eri kokoonpanoilla juhlissa, tapahtumissa ja konserteissa kertovat kuoron arvostuksesta ja asemasta kaupungin musiikkielämässä. Kuoro valmistautuu tulevaan juhlavuoteensa 2014, jolloin kuoro täyttää 70 vuotta. Koelaulumahdollisuus maanantaisin harjoitusten yhteydessä. Tervetuloa miehekkääseen harrastukseen. S251 Naiskuoro Bel canto 36 h 53 to 23.8.-29.11. klo 18.15-20.45 Musiikkiluokka, 2.krs Dipl.laul. Leena Astikainen Nuorekas ja tasokas naiskuoro, jossa opiskellaan tervettä äänenkäyttöä ja monipuolista naiskuoro-ohjelmistoa klassisesta viihteeseen. Pian jo 25 vuotisen historiansa ajan kuoro on ollut tärkeä ja uudistava tekijä paikkakunnan musiikkielämässä. Uudet laulajat tervetulleita, koelaulu harjoitusten yhteydessä. S252 Savonlinna -kuoro 36 h 53 to 6.9.-29.11. klo 18.30-21.00 Juhlasali, aulakrs Musiikinopettaja Olli Tuunanen Savonlinna-kuoro on monipuolista ohjelmistoa esittävä pieni sekakuoro. Uusille laulajille koelaulumahdollisuus harjoitusillan alussa. Tule rohkeasti mukaan haasteelliseen ja palkitsevaan Savonlinnan svengaavimpaan kuorotoimintaan! S253 Linna la Swing 12 h 26 ma 3.9.-26.11. klo 18.00-20.00 Musiikkiluokka, 2.krs Uusi nuorten ja nuorekkaiden miesten swengikuoro jossa lauletaan mm. pop-, rock- ja viihdemusiikkia rytmikkäinä kuorosovituksina suomeksi ja välillä englanniksikin. Nuotinlukutaito ei ole välttämätön, mutta on eduksi. Nyt on hieno tilaisuus tulla jammailuhenkiseen miesporukkaan ja kokea, kuinka laulamalla voi pitää hauskaa. Koelaulumahdollisuus harjoitusten yhteydessä. Ikäsuositus suhteellinen - omien tuntemusten mukaan. UUTTA! S254 Kaiken kansan laulukuoro 22 h 50 ma 3.9.-26.11. klo 18.00-19.30 Seniorikeskus, pohjakrs Laulunop./musiikinop. Maija Keskinen Kaiken kansan iloiseen laulukuoroon ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat laulaa yhdessä toisten kanssa ja opetella mukavia 1-2 äänisiä lauluja. Kehoa ja ääntä lämmitellään venytellen, rentouttaen sekä hengitys- ja ääniharjoituksia tehden. Etsitään äänelle monipuolisia ilmaisutapoja ja eläydytään lauluihin kokonaisvaltaisesti. Ilmapiiri pidetään rentona ja kannustavana. Kurssi sopii nais- ja miesäänille. Mukava asu ja vesipullo mukaan. Yhteislaulutilaisuus Valohoitoa 25.11. klo 15.00. Lauluja kodista, kynttilöistä, lumesta ja auringosta. S256 Ikivihreät 24 h 40 ti 11.9.-4.12. klo 12.00-13.30 Juhlasali, aulakrs Kanttori Marjukka Mykkänen Tule laulamaan tuttuja ja rakastettuja toivelauluja ikivireään seuraan. Tavoitteena on säilyttää aktiivinen laulunharrastus. Ohjelmisto koostuu ikivihreän viihdemusiikin parhaimmistosta. Laulamme myös perinteisiä vanhoja lauluja ja lisäksi uudempaa kevyttä laulumusiikkia. Tervetuloa kaikenikäiset innolla mukaan laulamaan rakkaita lauluja! AIKUISTEN SOITINRYMÄT S261 Linnalan Viihdeorkesteri 33 h 52 to 6.9.-29.11. klo 18.00-20.30 Seniorikeskus, pohjakrs Viihdeorkesteri soittaa nimensä mukaisesti viihde- ja tanssimusiikkia. Ryhmään voit ilmoittautua omalla instrumentillasi vaikka et muuten opiskelisi soittoa Linnalassa. Nuotinlukutaito on kuitenkin tarpeellinen. Sovitukset voidaan tehdä jokaisen soittotaidot huomioon ottaen. Voit tulla myös laulajaksi ryhmään tai aluksi vain kuuntelemaan. S262 Jazzbändi 12 h 51 pe 7.9.-30.11. klo 12.00-13.00 Bänditila, pohjakrs Pop/jazz mus. pedagogi YAMK Matti Leinonen Perehdytään kuuntelemalla, soittamalla ja analysoimalla jazzmusiikkia mm. erilaisiin soittotyyleihin, improvisointiin sekä eri instrumenttien rooleihin bändissä. Improvisoinnin opiskelu lähdetään alkeista. Opettaja ohjaa ryhmää tunnin ja sen jälkeen bändi jatkaa harjoittelua itsenäisesti. S257 Kehitysvammaisten Musaklubi 22 h 32 ke 5.9.-28.11. klo 18.00-19.30 Seniorikeskeskus Tule iloiseen ryhmään viihtymään! Lauletaan, leikitään, tanssitaan ja soitetaan yhdessä. Tutustutaan musiikin avulla vuodenaikoihin ja eri kulttuureihin. Opetellaan myös toisten huomioimista ja itsensä ilmaisemista. Tietysti laulamme myös karaokea. YKSILÖOPETUS Yksilöopetuksen hinnat syyslukukausi - soitto / laulu (lukukausi 12 opetusviikkoa): Yksilöopetus 30 min: Lapset 157 ja yli 18 v. 168. Yksilöopetus 15 min: Lapset 84 ja yli 18 v. 87. Koulujen opetus: 199 (yksilöopetus 30 min.), 105 (yksilöopetus 15 min). Moinsalmen koulu: 205 (yksilöopetus 30 min.), 111 (yksilöopetus 15 min.) 30 min yksilöopetuksessa huomioidaan ainoastaan sisaralennus 10. S270 Yksinlaulu - Cantilena ma-pe 27.8.-30.11.Laulustudio, 4.krs Dipl. laul. Leena Astikainen Laulun yksityisopetusta. Opiskellaan äänenkäyttöä, valmistetaan lauluohjelmistoa esiintymisiä ja klassisen laulun kurssitutkintosuorituksia varten. Sovi laulutuntien alkamisesta puhelimitse opettajan kanssa viikolla 34, 20.8-24.8, p. 040 680 3803. Cantilena = kaunislinjainen, laulava melodiaääni S271 Yksinlaulu - Melisma ma-pe 3.9.-30.11. klo 15.30-17.30 Musica-luokka, 3.krs Laulunopettaja Marja-Terttu Hultin Opetellaan äänenkäytön tekniikkaa ja äänen huoltoa sekä hiotaan laulujen tulkintaa ja harjoitellaan lauluohjelmistoa. Opetus painottuu klassiseen lauluun. Myös omat laulutoiveet huomioidaan. -Melisma ( kreik.= laulu, sävel), tavun sisällä koristeellista kuviointia. Tiedustelut opettajalta p. 045 2632515 S255 Oopperaa ja liediä! 27 h 108 ke 12.9.-28.11. klo 18.00-20.15 Musiikkiluokka, 2.krs Dipl. laul. Leena Astikainen Kurssille otetaan 8 laulajaa, jotka ovat riittävän pitkällä yksinlauluopinnoissaan. Harjoitellaan säestäjän kanssa keskeistä ooppera- ja liedohjelmistoa. Uusille koelaulu sopimuksen mukaan Leena Astikaiselle, p. 040 680 3803.

S272 Pop -laulu Musiikinopettaja Nora Kostamo Pop-laulun yksityisopetusta. Opiskellaan tyyliin sopivaa äänenkäytön tekniikkaa. Käydään läpi ja hiotaan ohjelmistoa eri pop-musiikin genreistä: pop, rock, R&B, iskelmä, elokuvamusiikki, kansanlaulu, ja /tai toiveiden mukaan. Opetellaan erillaisia äänenkäyttötapoja. Ilmoittaudu toimistoon 015 51180. VIULU Viulunsoitonopettaja Tatjana Nikulina Opetusta annetaan vasta-alkajille ja kauemmin soittaneille lapsille ja aikuisille. Perehdytään viulunsoiton perustekniikkaan ja soitetaan erityylistä ohjelmistoa edeten tutuista lastenlauluista aina vaativampiin kappaleisiin. Opetus on yksilöopetusta. Huomioi soittoa tukeva torstain (klo 16.45-17.45) musiikkitaito-opetus! Viulutuntien sopiminen Linnalan Musiikkiluokassa 2. krs ti 28.8. klo 16.30-18.00 S273 Viulu I - Fiideli ti 4.9.-27.11. klo 14.00-17.15 Musiikkiluokka, 2.krs S274 Viulu II - Tremolo ke 5.9.-28.11. klo 15.15-18.30 Seniorikeskus, pohjakrs Tremolo = saman sävelen nopea jatkuva toisto PIANO S285 Piano I - Priimi ti 4.9.- 27.11. klo 15.30-18.30, to 6.9.-29.11. klo 12-15 Musiikkiluokka, 2.krs Kanttori/musiikinopett. Saara Kuutti Entiset opiskelijat voivat soittaa opettajalle ja sopia soittotunneista 050 4143063. Uudet ilmoittautuvat Linnalan toimistoon puh. 015 51180. S287 Piano II Sekunti ma-pe 3.9.-30.11. klo 13.15-17.30 Askarteluluokka, 3.krs Kanttori Marjukka Mykkänen Soittotuntien sopimiset ja yhteydenotot 20.8. alkaen p. 050 5281284. S288 Aikuispiano Terssi ma-pe 3.9.-30.11. klo 13.00-17.30 Askarteluluokka, 3.krs Kanttori Marjukka Mykkänen Soittotuntien sopimiset ja yhteydenotot 20.8. alkaen p. 050 5281284. S289 Piano - Sointu pe 7.9.-30.11. klo 12.15-15.15 Mus.kuunteluluokka, 2.krs Pianonsoiton opett. Tatjana Poutiainen Entisten piano-oppilaiden soittotuntien sopiminen alk. 22.8. p. 040 5423212. Uusille ilmoittutuminen Linnalan toimistoon p. 015 51180. S290 Kellarpelto Koskettimet ke-to 5.9.-29.11. klo 13.00-15.30 Kellarpellon koulu Pianonsoiton opett. Tatjana Poutiainen Entisten piano-oppilaiden soittotuntien sopiminen alk. 22.8. puh. 040 5423212. Uusille ilmoittutuminen Linnalan toimistoon puh 015 51180. S291 Nojanmaa Nokturni ke 5.9.-28.11. klo 13.00-17.45 Nojanmaan koulu Kanttori/musiikinopettaja Saara Kuutti Entiset opiskelijat voivat soittaa opettajalle ja sopia soittotunneista 050 4143063. Uudet ilmoittautuvat Linnalan toimistoon puh. 015 51180. S292 Pihlajaniemi Pianola ma-ti 3.9.-27.11. klo 13.00-16.00 Pihlajaniemen koulu Pianonsoiton opett. Tatjana Poutiainen Entisten piano-oppilaiden soittotuntien sopiminen alk. 22.8. p. 040 5423212. Uusille ilmoittutuminen Linnalan toimistoon p. 015 51180. S293 Mertala Metronomi ma 3.9.-26.11. klo 9-12.45 Mertalan koulu Musiikinopettaja Maija Keskinen Tuntien sopiminen maanantaina 27.8. klo 10.00 alakoululla 2. kerros, Linnalan soitonopetus. S295 Moinsalmi Moderato Opetusajankohta sovitaan 13.8. jälkeen. Moinsalmen koulu, kanttori Marjukka Mykkänen, p. 050 5281284. KITARA JA MUUT SOITTIMET S275 Kitara - Vibra ma 3.9.-26.11. Mus. lehtori Juha Eskelinen Akustisen- ja sähkökitaran sekä sähköbasson opetusta. Ilmoittautuminen ja soittotuntien sopiminen 27.8. klo 18.00-18.30 Linnalan ala-aulassa. Entiset opiskelijat voivat soittaa opettajalle p. 050 5114757. Vibrakampi sähkökitarassa muuttaa sävelkorkeutta. S278 Kitara - Plektra ma-pe 3.9.-30.11.Valokuvausluokka, 2.krs Muusikko Jani Hokka Akustisen- ja sähkökitaran sekä sähköbasson opetusta. Ilmoittautuminen ja soittotuntien sopiminen 27.8. klo 18.00-18.45 Linnalan ala-aulassa. Entiset opiskelijat voivat soittaa opettajalle p.044 5816351 Plektra = ohut levy, jolla näppäillään kitaraa S280 HARMONIKKA - Paljespeli pe 7.9.-23.11. klo 16.30-20.00 Mus.kuunteluluokka, 2.krs Opiskelija (musiikkipedagogi) Mari Hiltunen Opetusta aloittaville sekä aiemmin soittaneille lapsille ja aikuisille. Opetus sisältää harmonikkamusiikkia laidasta laitaan. Nuotinlukutaito ei ole välttämätön. Opetusta on joka toinen perjantai alkaen 7.9. joko 60 minuuttia (186 ) tai 30 minuuttia (105 ) kerrallaan. Soita opettajalle ja sovi soittotunneista p. 040 834 9686. S281 RUMPU Setti ma 3.9.-26.11. klo 18.00-20.15 Mertalan koulu Luokanop. Mika Hollström Opiskellaan rumpusetin soittamisen perustekniikkaa ja nuottien lukua. Kurssi soveltuu vasta-alkajasta jo pidemmällekin ehtineille. Opetus tapahtuu Mertalan koulun bänditilassa pienryhmissä tasoryhmittäin. Ilmoittaudu Linnalan toimistoon. S282 SAKSOFONI - Foni ke 5.9.-28.11. klo 18.00-20.30 Musica-luokka, 3.krs Pop/jazz musiikkipedagogi (AMK) Matti Leinonen Opiskellaan pop & jazz -saksofoninsoittoa sekä erityylistä musiikkia opiskelijan toiveiden mukaan. Ilmoittaudu Linnalan toimistoon. S283 HUILU - Huiluset ma 3.9.-26.11. klo 15.00-16.00 Seniorikeskus, pohjakrs Huk Katja Pajarinen-Mohamed Opetellaan huilunsoiton hengitys- ja sormitekniikkoja ja kauniin äänen tuottamista ja tulkintaa. Tunneilla soitetaan yksin ja yhdessä. Aloittelevien kanssa edetään huilun kokoamisesta kohti soittamista. Ota soittimesi ja vanhoja nuottejasi mukaan jo ensimmäiseen tapaamiseen 27.8. klo 15.30 Linnalan Seniorikeskuksessa (alakerta). Tuolloin tutustutaan ja suunnitellaan alustavasti tuntien sisältöä yhdessä. Opettaja p. 050 526 5470. Savonlinnan Mestarilaulajat lasten ja nuorten laulukilpailu la-su 9.-10.3.2013 Kilpailu on tarkoitettu v. 1999-2005 syntyneille tytöille ja pojille. Lapset ja nuoret esiintyvät omissa sarjoissaan esittäen pakollisia ja vapaavalintaisia lauluja. Kilpailuun mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä 30 osallistujaa / sarja. Lisätiedot päivitetään os. www.savonlinnanmestarilaulajat.fi Taiteen perusopetusta kuvataiteessa ja käsityössä Linnalan Kuvataidekoulu Puistokatu 7, 57100 Savonlinna KUVATAIDEKOULUUN ILMOITTAUTUMINEN on käynnissä uusien opiskelijoiden osalta os. www.linnala.fi/kuvataidekoulu. UUSIA OPISKELIJOITA otetaan kaikkiin ryhmiin, mikäli ryhmissä on vapaita paikkoja! Toiminnasta vastaa taideaineiden pääopettaja Hanne Kärki. Yhteystiedot p. 044 351 185 (ti klo 11-12) tai hanne.karki(at)linnala.fi Linnalan Kuvataidekoulu antaa lakisääteistä taiteen perusopetusta yleisen oppimäärän mukaan. Opetus on tavoitteellista vuodesta toiseen etenevää. 4-18-vuotialle järjestetään opetusta sekä kuvataiteessa että käsityössä, aikuisille vain kuvataiteessa. Linnalan kuvataidekoulussa yleisen oppimäärän laajuus: - lasten ja nuorten opinnot 760 tuntia - aikuisten opinnot 800 tuntia. Opinnot muodostuvat perus- ja työpajaopinnoista. Varhaisiän opinnot valmentavina opintoina luovat pohjaa myöhemmille opinnoille. VARHAISIÄN OPINNOT 3-6 vuotiaille S300 Pienet kädet -vanhempi-lapsi -ryhmä 12 h 50 ti 4.9.-6.11. klo 16.30-17.30 Taideluokka, 3.krs Tutustutaan kuvataiteen ja käsityön tekemiseen lennokkaiden lastenrunojen siivittämänä. Ryhmä on tarkoitettu yhteiseksi harrastukseksi vanhemmalle ja 3-4 vuotiaalle lapselle. Kurssimaksu kattaa yhden aikuisen ja yhden lapsen osallistumisen. Materiaalimaksu lapselta ja aikuiselta yhteensä 8. S301 Piiperot -päiväryhmä, 4-6-vuotiaat 20 h 51 ke 22.8.-12.12. klo 14.30-15.30 Tekstiililuokka, 3.krs Tutustutaan kuvataiteeseen ja käsityöhön tutkimisen ja kokeilun kautta. Erilaiset materiaalit, välineet ja työtavat tulevat työskentelyn aikana tutuksi. Opetuksessa pyritään vahvistamaan lapsen itsetunnon kehittymistä ja myönteisen minäkuvan muodostumista. Tavoitteena on saada kokemuksia ja elämyksiä kuvataiteen ja käsityön parissa. Materiaalimaksu 13. S302 Piiperot A, 4-6-vuotiaat 20 h 51 ti 21.8.-4.12. klo 16.15-17.15 Kuvataidekoulu Sisältö ks. Piiperot päiväryhmä. Materiaalimaksu 13. S303 Piiperot B, 5-6-vuotiaat 20 h 51 ke 22.8.-5.12. klo 16.15-17.15 Taideluokka, 3.krs Sisältö ks. Piiperot päiväryhmä. Materiaalimaksu 13. S304 Piiperot C, 5-6 -vuotiaat 20 h 51 to 23.8.-29.11. klo 16.15-17.15 Kuvataidekoulu Sisältö ks. Piiperot päiväryhmä. Materiaalimaksu 13. PERUSOPINNOT 7-12 -vuotiaille Perusopintoryhmät (kuvis/kuviskässä) 1-5 etenevät vuosittain tasolta toiselle (tasot 1-5). Kuviskässä ryhmien käsityöjaksoista osa järjestetään yhteistyössä Taito Shopin kanssa. S310 Poikien kuvisryhmä 30 h 63 ke 15.8.-28.11. klo 16.15-17.45 Kuvataidekoulu Kuvataiteilija Timo Kukkola 8-12 -vuotiaille POJILLE! Suunnittelemme oman pelihahmon ja rakennamme sen ympäristöineen. Innoittajina käytämme esim. Angry birds ja minecraft- pelejä. Erilaiset materiaalit, välineet ja työtavat tulevat työskentelyn aikana tutuksi. Opetuksen keskeisiä osa-alueita ovat piirtäminen, maalaaminen, muotoileminen ja rakentaminen. Materiaalimaksu 19. S311 Kuvis 1, 7-8-vuotiaat 30 h 63 ke 15.8.-28.11. klo 16.15-17.45 Kuvataidekoulu Kuvataiteilija ylempi (AMK) Hanne Kärki Tutustutaan kuvataiteen eri materiaalien ja tekniikoiden ilmaisumahdollisuuksiin sekä kehitetään omaa kuvallista ilmaisua. Opetuksen keskeisiä sisältöjä ovat piirustus, maalaus, keramiikka, grafiikka, muotoilu, arkkitehtuuri, kuvanveisto, sarjakuva jne. Tavoitteena on, että oppilas oppii kuvallisia ajatteluvalmiuksia ja kuvan tekemisen perustaitoja kuvataiteen eri osa-alueilla. Materiaalimaksu 19. S312 KuvisKässä 1, 7-8-vuotiaat 30 h 63 to 16.8.-29.11. klo 16.00-17.30 Tekstiililuokka, 3.krs ja KM Anne Pitkänen KuvisKässä- yhdistelmäryhmässä tutustutaan sekä kuvataiteen että käsityön eri materiaaleihin ja tekniikoihin. Tavoitteena on kehittää kädentaitoja monipuolisesti. Opetuksen keskeisiä sisältöjä ovat mm. piirustus, maalaus, keramiikka, rakentelu, painotyöt, ompelu, lankatyöt ja huovutus. Tunnit pidetään 11.10.-29.11 Taito Shopissa. Materiaalimaksu 17. S314 KuvisKässä 2, 8-9-vuotiaat 30 h 63 to 16.8.-29.11. klo 16.00-17.30 Kuvataidekoulu Kuvataiteilija ylempi (AMK) Hanne Kärki Opetuksen sisältö vrt. KuvisKässä 1, tason 2 mukaan. Syyskaudella tehdään kuvataidetta. Materiaalimaksu 19. S316 Kuvis 3, 9-10 vuotiaat 30 h 63 to 23.8.-13.12. klo 18.00-19.30 Kuvataidekoulu Opetuksen sisältö vrt. Kuvis 1, tason 3 mukaan. Materiaalimaksu 19. S317 KuvisKässä 3, 8-10-vuotiaat 30 h 63 ti 14.8.-27.11. klo 16.00-17.30 Kuvataidekoulu Keraamikko Marianne Ketolainen Opetuksen sisältö vrt. KuvisKässä 1, tason 3 mukaan. Syyskaudella tehdään kuvataidetta. Materiaalimaksu 19. S318 KuvisKässä 4 A, 10-11-vuotiaat 45 h 94 to 23.8.-13.12. klo 17.45-20.15 Taito Shop KM Anne Pitkänen ja artenomi (AMK) Kaisa Turtiainen Syyslukukaudella tehdään käsitöitä ja kuvataidetta. Värjätään ja painetaan oma kangas, josta ommellaan itselle taiteilijaessu. Lisäksi tehdään mosaiikkitöitä. Opetukseen sis. 15 min. evästauko. Tunnit Linnalassa 27.9.-1.11. Materiaalimaksu 20. S319 KuvisKässä 4 B, 10-11-vuotiaat 45 h 94 ti 21.8.-4.12. klo 17.45-20.15 Taito Shop KM Anne Pitkänen, artenomi (AMK) Kaisa Turtiainen ja keraamikko (AMK) Marianne Ketolainen Sisältö ks. KuvisKässä 4 A. Tunnit Linnalassa 25.9.-30.10. ja 6.11.-4.12. kuvataidekoululla. Materiaalimaksu 20. S320 KuvisKässä 5, 11-12-vuotiaat 45 h 94 ma 20.8.-3.12. klo 15.30-18.00 Kuvataidekoulu Kuvataiteilija ylempi (AMK) Hanne Kärki ja artenomi (AMK) Kaisa Turtiainen Opettelemme ihmisen kuvaamista. Käymme läpi mittasuhteet, piirrämme pikapiirustuksia (croques) ja teemme rautalangasta/paperimassasta pienoismallin, jolle suunnitellaan ja ommellaan myös vaatteet. Tunnit Linnalassa (tekstiililk.) 7.11.-12.12. Materiaalimaksu 20. SYVENTÄVÄT OPINNOT Syventävät opinnot opiskelija suorittaa valitsemassaan työpajassa. Opintojen laajuus on 50 h/lukukausi: opetusta 48 h ja itsenäistä työskentelyä 2 h. Opetustuokioon sis. 15 min. evästauko. S330 Laaja käsityön työpaja 50 h 101 ma 20.8.-10.12. klo 15.30-18.00 Tekstiililuokka, 3.krs Perehdytään vaatteen suunnittelun saloihin ja toteutetaan yksilöllinen vaate. Harjoitellaan kaavojen käyttöä ja muokkaamista omien ideoiden pohjalta. Kokeillaan painokuvion suunnittelua tietotekniikkaa apuna käyttäen. Tutustutaan perinteisiin käsityömenetelmiin ja sovelletaan niitä tämän päivän materiaaleihin ja käyttökohteisiin. Materiaalimaksu 20. S331 Laaja kuvataiteen työpaja 50 h 101 ti 14.8.-4.12. klo 15.15-17.45 Kuvataidekoulu Kuvataiteilija ylempi (AMK) Hanne Kärki Työpaja koostuu periodeista, joissa opiskellaan kuvailmaisua monipuolisesti erilaisia tekniikoita ja materiaaleja käyttäen. Eri osa-alueita ovat mm. piirustus ja maalaus, arkkitehtuuri ja mediataide, jossa kokeillaan eri materiaalien (esim. lelujen, maalien yms.) käyttöä animaation teossa ja opetellaan animaatioprosessin kulku. Tavoitteena on kehittää oppilaiden omaa persoonallista taiteellista ilmaisua laaja-alaisesti. Materiaalimaksu 20. S332 Piirustus ja maalaus- työpaja 50 h 101 ti 21.8.-18.12. klo 18.00-20.30 Kuvataidekoulu Opiskellaan piirtämisen ja maalauksen perusteita eri työvälineitä laaja-alaisesti käyttäen. Tutustutaan perspektiiviopin- ja sommittelun perusteisiin sekä valokuvaukseen kuvantekemisen apuna. Oppimiselle asetetaan yksilölliset tavoitteet, jolloin jokainen voi kehittää kuvailmaisun taitoja omista lähtökohdistaan. Materiaalimaksu 20. S333 Sarjakuva ja kuvitus- työpaja 50 h 101 pe 17.8.-7.12. klo 15.30-18.00 Kuvataidekoulu Opiskellaan sarjakuvaa ja kuvan tekemistä kerronnan välineenä. Tutustutaan eri työvälineisiin laaja-alaisesti. Valokuvausjaksolla tutustutaan kameran valikoihin ja kuvankäsittelyyn sekä käytetään valopöytää työskentelyn apuna. Oppimiselle asetetaan yksilölliset tavoitteet, jolloin jokainen opiskelija voi kehittää kuvan tekemisen taitoja omista lähtökohdistaan. Materiaalimaksu 15. S334 Päättötyöseminaari 2h, 6 Päättötyön tänä lukuvuonna 2012-2013 tekeville. Seminaarissa annetaan ohjeet päättötyön taiteelliseen ja kirjalliseen osioon. Yhteinen nuorten ja aikuisryhmien opiskelijoille. Tarkempi ajankohta sovitaan työpajojen ensimmäisillä kerroilla. AIKUISTEN PERUSOPINNOT KUVATAITEEN PERUSTEET 1-4: Opintovuosi sisältää 90 tuntia opetusta sekä kolmena ensimmäisenä vuonna 5 tuntia ja neljäntenä vuonna 25 tuntia itsenäistä työskentelyä. S340 Aikuisten kuvataiteen perusteet 1 47 h 94 ke 22.8.-12.12. klo 18.15-20.30 Kuvataidekoulu Kuvataiteilija ylempi (AMK), opettaja Hanne Kärki ja keraamikko (AMK) Marianne Ketolainen Tule opiskelemaan kuvataiteita monipuolisesti. Lukuvuoden aikana on viisi jaksoa: piirustus, maalaus, kuvanveisto, keramiikka ja grafiikka. Taidehistoriaan tutustutaan kaikissa jaksoissa. Syyslukukaudella tutustutaan piirustuksen perusteisiin, käytetään kipsiä kuvanveistossa ja tehdään kohopainografiikkaa. Kurssi sis. 45 h opetusta ja 3 h itsenäistä opiskelua. Materiaalimaksu 19. S341 Aikuisten kuvataiteen perusteet 2 47 h 94 ke 22.8.-12.12. klo 18.15-20.30 Kuvataidekoulu Keraamikko (AMK) Marianne Ketolainen Syksyn jaksot: piirustus, grafiikka ja maalaus. Lukuvuoden aikana keskitymme ihmisen kuvaamiseen. Aloitamme työskentelyn elävän mallin piirtämisellä. Grafiikassa kokeillaan uutta PDF kohopainomenetelmää. Maalauksessa tutustutaan akryyliväreihin. Kurssi kokoontuu 22.8. ja 29.8. Linnalan taideluokassa. Materiaalimaksu 21. S342 Aikuisten kuvataiteen perusteet 4 57 h 95 ke 22.8.-12.12. klo 18.15-20.30 Kuvataidekoulu Kuvataiteilija ylempi (AMK) Hanne Kärki Syksyn jaksot: piirustus, grafiikka ja maalaus. Lukuvuoden aikana keskitymme ihmisen kuvaamiseen. Lukuvuoden aikana eri jaksoissa työskennellään opiskelijan oman teeman pohjalta. Kurssiin sisältyy taidehistorian esitelmän ja portfolion tekoa itsenäisenä työskentelynä (yht. 25 h/ lukuvuosi). Kurssi kokoontuu 22.8. ja 29.8. Linnalan taideluokassa. Materiaalimaksu 21. AIKUISTEN SYVENTÄVÄT OPINNOT SYVENTÄVÄT OPINNOT: Opintojen laajuus 100 h/vuosi. Opintovuosi sis. 90 h opetusta (45 h/lukuk.) ja 10 h itsenäistä työskentelyä (5 h/lukuk.) S343 Aikuisten laaja kuvataiteen työpaja 45 h 95 ma 3.9.-17.12. klo 18.00-20.30 Kuvataidekoulu Kuvataiteilija ylempi (AMK) Anne Pelkonen ja keraamikko (AMK) Marianne Ketolainen Syksyn jaksot: maalaus ja lasinsulatus. Maalausjaksolla virittäydymme arjen estetiikkaan ja maalaamme valinnaisin menetelmin syventäen aiemmin opittua. Valokuvaamme arkea ja käytämme kuvia luonnoksina maalauksissa. Lasinsulatusjaksolla tutustumme lasin laminointiin ja sulattamiseen itsetehtyihin muotteihin. Kurssi sopii kuvataiteen perusopinnot suorittaneille tai vastaavat tiedot omaaville. Materiaalimaksu 22. Kuvataidekoulun tukiyhdistys Yhdistys on perustettu v.1998 edesauttamaan Kuvataidekoulun perustamista Savonlinnaan. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on tukea taidekasvatusta Savonlinnassa ja erityisesti Linnalan Kuvataidekoulun toimintaa. Uudet jäsenet ovat tervetulleita! Katso lisätietoa kuvataidekoulun nettisivuilta www.linnala.fi/kuvataidekoulu www.linnala.fi/kuvataidekoulu

Ilmoitusliite Kuvataiteet Kuvataiteen kurssisuunnittelusta vastaa taideaineiden pääopettaja Hanne Kärki. Yhteystiedot p. 044 351 185 (ti klo 11-12) tai hanne.karki(at)linnala.fi aikuisopiston kulttuurialan (Artemian) tiloissa ulkona (os. Pohjolankatu 6). Kurssi kokoontuu Linnalassa to 16.8. klo 17.30-20.30, rakupoltto la 25.8. klo 9-15.45. MAALAUS JA PIIRUSTUS S400 Akvarellimaalaus, iltaryhmä 36 h 76 ti 4.9.-27.11. klo 18.00-20.30 Taideluokka, 3.krs Kuvataiteilija ylempi (AMK) Anne Pelkonen Maalaamme perinteisin ja kokeilevin menetelmin havaintomaalauksia sekä vapaita aiheita. Kurssin alussa sovimme teemoista, kertaamme vesivärimaalauksen perustekniikoita ja käymme läpi materiaali-infon. Työskentelyn ohessa tutustumme kuvan sommitteluun ja värisommitteluun. Jokaisen aiheen päätteeksi pidämme yhteisen palautetuokion, jossa harjoitellaan myös oman taiteen sanallistamista. Sopii sekä aloittelijoille että edistyneemmille maalareille. S401 Akvarellistit 36 h 76 ti 11.9.-4.12. klo 10.00-12.30 Taideluokka, 3.krs Taidemaalari Asta Moro Perehdytään akvarellimaalauksen eri tekotapoihin. Tutustutaan ajankohtaisiin taidesuuntauksiin omaa ilmaisua vahvistaen. Erilaisia aiheita kokeilujen mukaan. Jatkoryhmä. S431 Raku 2 12 h 42 pe, la 24.8.-1.9. klo 17.30-20.30 Kurssin sisältö ks. Raku 1. Kurssi kokoontuu Linnalassa pe 24.8. klo 17.30-20.30, rakupoltto la 1.9. klo 9-15.45. S432 Raku 3 12 h 42 pe, la 31.8.-8.9. klo 17.30-20.30 Kurssin sisältö ks. Raku 1. Kurssi kokoontuu Linnalassa pe 31.8. klo 17.30-20.30, rakupoltto la 8.9. klo 9-15.45. S433 Keramiikan päiväryhmä 28 h 61 ti 4.9.-16.10. klo 9.30-12.45 Alkeis- ja jatkoryhmä, jossa käydään läpi käsinrakennusja valutekniikat sekä dreijauksen alkeet. Opetellaan myös koristeluvaihtoehtoja ja esineiden lasittaminen. S434 Keramiikan iltaryhmä 24 h 54 to 6.9.-18.10. klo 17.30-20.30 Valmistetaan koriste- ja käyttöesineitä savesta käsinrakentamalla, dreijaamalla ja valamalla. S402 Öljyvärimaalaus, päiväryhmä 36 h 79 ke 5.9.-28.11. klo 10.00-12.30 Taideluokka, 3.krs Kuvataiteilija (AMK) Taru Innanen ja kuvataiteilija ylempi (AMK) Hanne Kärki. Aloitamme syyslukukauden työskentelyn elävän mallin piirustusharjoituksilla (4 kertaa). Piirustusmateriaalit voi ostaa paikan päältä. Maalauksessa perehdymme sommitteluun sekä ilmaisuun. Maalausjakson alussa opastetaan materiaalihankinnoissa. Sopii maalauksen perusteet hallitseville. S403 Öljyvärimaalaus, iltaryhmä 36 h 76 ke 5.9.-28.11. klo 18.15-20.45 Taideluokka, 3.krs Kurssin alussa opastetaan värien ja materiaalien hankinnassa ja kerrataan öljyvärimaalauksen perusteita värien sekoittamisesta maalausnesteiden käyttöön. Kurssilla maalataan yhteisten harjoitustöiden lisäksi vapaita aiheita. Sopii myös aloittelijoille. S404 Ikonimaalaus 36 h 76 ma 10.9.-3.12. klo 18.00-20.30 Posliiniluokka, 3.krs Valokuvaaja, ikonimaalari Ahti Makkonen Kurssilla maalataan ikoneita ortodoksisen kirkon perinteen mukaisesti, pohjustetulle puupohjalle munatemperatekniikalla. Tarvikkeita voi ostaa opettajalta. Kurssilla käytetään oppimateriaalina piispa Arsenin ikonikirjaa, Raamattua ja erilaisia ikonikirjoja. VALOKUVAUS Valokuvaaja Ahti Makkonen S410 Alkeiskurssi digikameran käytöstä 4 h 14 ti 18.9.-18.9. klo 17.45-20.45 Askarteluluokka, 3.krs Oletko hankkinut uuden digikameran? Opetellaan digikameran valikoiden ja asetusten käyttöä. S411 Digivalokuvauksen alkeiskurssi 8 h 25 ti 25.9.-2.10. klo 17.45-20.45 Posliiniluokka, 3.krs Haluaisitko kehittää valokuvaamistasi? Kurssilla opetellaan digikameran valikoiden ja asetusten käyttöä kuvausharjoituksin. Ota oma kamera mukaan kurssille. Edellytetään oman kameran perusasetusten tuntemusta. POSLIINIMAALAUS Tuntiop. Arja Ronkanen S420 Posliinimaalaus 1 24 h 51 ke 12.9.-31.10. klo 18.00-21.00 Posliiniluokka, 3.krs Jatkokurssi. Aiheena linnut. Poltettavista töistä kerätään polttomaksut. S421 Posliinimaalaus 2 16 h 34 ke 7.11.-28.11. klo 18.00-21.00 Posliiniluokka, 3.krs Jatkokurssi. Jouluisia aiheita. Poltettavista töistä kerätään polttomaksut. LASINSULATUS S425 Lasinsulatus 16 h 36 to 27.9.-18.10. klo 9.30-12.45 Askarteluluokka, 3.krs Keraamikko, (AMK) Marianne Ketolainen Teemme erilaisia koruja, lautasia, pieniä kulhoja tai ikkunakoristeita. Työt tehdään sulattamalla lasilevyjä yhteen, tai sulattamalla lasi itsetehtyyn muottiin. Käytämme kierrätyslasia, jota voit ottaa mukaasi. Voit ostaa materiaaleja myös ohjaajalta. KERAMIIKKA JA MOSAIIKKI Keraamikko (AMK) Marianne Ketolainen. Keramiikkaluokka, 3.krs. Materiaalit voi ostaa ohjaajalta. Ota oma esiliina mukaasi kursseille. S430 Raku 1 12 h 42 to,la 16.8.-25.8. klo 17.30-20.30 Raku on ikivanha japanilainen tekniikka, jossa liekit ja savu synnyttävät mustaa tai vaikkapa kuparinvärisenä välkehtivää keramiikkaa. Poltto tapahtuu Savonlinnan ammatti- ja S435 Jouluista keramiikkaa, päiväryhmä 28 h 61 ti 30.10.-11.12. klo 9.30-12.45 Tehdään jouluisia koriste- ja käyttöesineitä savesta käsinrakentamalla, dreijaamalla ja valamalla. S436 Jouluista keramiikkaa, iltaryhmä 24 h 54 to 1.11.-13.12. klo 17.30-20.30 Sisältö ks. päiväryhmä. S437 Mosaiikkilyhty 9 h 21 ma 1.10.-15.10. klo 18.00-20.15 Kuvataidekoulu, Puistokatu 7 Tule tekemään lyhtyjä mosaiikkitekniikalla syksyn pimeneviin iltoihin. Materiaalit voit ostaa ohjaajalta. Taidematka Ateneumiin Helene Schjerfbeckin näyttelyyn la 22.9.2012. Tarkemmat tiedot myöhemmin Itä-Savon palstalla ja www.linnala.fi > Palvelut ja tapahtumat > Matkat. Ideoita matkoista otetaan vastaan, p. 0440 511 826! Ilmaisutaito ja tanssi Ilmaisutaiteen ja tanssin kurssisuunnittelusta vastaa taideaineiden pääopettaja Hanne Kärki. Yhteystiedot p. 044 351 1815 tai hanne.karki(at)linnala.fi KIRJALLISUUS S500 Luova kirjoittaminen 24 h 26 to 8.11.-29.11. klo 16.30-19.00 Posliiniluokka, 3.krs Kirjailija Hilkka Vento Kirjoitetaan aiheesta ja aiheettomasti runoja ja proosaa, käydään lävitse erilaisia tapoja kirjoittaa elävästi, luetaan omia ja toisten tekstejä. Luodaan uutta ja karsitaan vanhaa. S501 Linnalan Lukupiiri 6 h 20 to 20.9.-28.11. klo 18.00-19.30 Linnala Filosofian maisteri Raija Kaarina Hietaranta Linnalan lukupiirissä tutustutaan koti- ja ulkomaisiin kirjailijoihin, nautitaan kirjallisuudesta ja ennen kaikkea käydään mielenkiintoisia keskusteluja. Luettu kirjallisuus voi miellyttää tai ärsyttää, huvittaa tai hirvittää, mutta aina lukukokemuksen jakaminen palkitsee. Piiriin ovat tervetulleita kaikenlaiset lukijat ja kirjan ystävät. Kurssi kokoontuu 20.9., 18.10. ja 28.11. Lukupiirin ensimmäisessä tapaamisessa käsittelemme Helena Ruuskan teosta Marja-Liisa Vartio, kuin linnun kirkaisu. Seuraavat kirjat sovitaan yhdessä osallistujien kanssa. TEATTERI Teatteriohjaaja Martti Luukko. S502 Linnalan teatterin senioriryhmä 36 h 38 ke 12.9.-12.12. klo 13.00-15.30 Juhlasali, aulakrs Valmistetaan koko illan näytelmä esitykseksi. S503 Linnalan teatterin iltaryhmä 36 h 38 ke 19.9.-12.12. klo 18.00-20.30 Juhlasali, aulakrs Teatteriohjaaja Martti Luukko Valmistetaan koko illan näytelmä esitykseksi. LAUSUNTA S504 Runopiiri Linnan lausujat 36 h 39 to 6.9.-13.12. klo 17.30-20.00 Taideluokka, 3.krs Ohjaaja Kaarina Lavonen Sukella runojen ihmeelliseen maailmaan, klassikoista proosaan ja nykyrunouteen.teemme ääni-, rentoutus- ja improvisaatioharjoituksia. Draamaharjoitusten avulla opit ilmaisemaan itseäsi persoonallisella tavallasi, saat esiintymisvarmuutta ja mikä parasta, opit kuuntelemaan itseäsi ja muita. Yhteinen matinea rakentuu sovitun teeman ympärille ryhmäläisten valitsemista runoista. Syksyn runomatinean teemana on Elämää ja erotiikkaa. Kurssi ei kokoonnu 8.11. LATINOTANSSI Ohjaaja Salla Kiviniemi S514 Lasten tanssileiri (9-12 v) 9 h Linnalan juhlasali pe 31.8 klo 16-17.45, la 1.9. klo 11-13.30, su 2.9. klo 11-13.30 Kurssilla tutustutaan erilaisiin tanssilajeihin ja tehdään pieniä tanssisarjoja. Tunneilla tanssitaan esimerkiksi hiphoppia, jazzia ja latinalaisia tansseja aikaisemman harrastuneisuuden pohjalta. Kurssille voi tulla aloittelijat, mutta myös aikaisemminkin tanssia harrastaneet. Ota mukaasi juomapullo ja pientä välipalaa. Kurssi toteutetaan ohjaajan opinnäytetyönä, joten se on maksuton kurssi. Ilm. viim. ke 29.8. S510 Latinotanssia ja lihaskuntoilua 16 h 36 ke 5.9.-28.11. klo 17.00-18.00 Juhlasali, aulakrs Yhdistä tanssin ilo ja kuntoilu. Tunnit sisältävät myös pieniä lihaskunto-osuuksia. Tanssitaan erilaisia variaatioita latinalaisista tansseista ilman paria. S511 Latinotanssin alkeisjatkoryhmä 16 h 36 ke 5.9.-28.11. klo 16.00-17.00 Juhlasali, aulakrs Tanssitaan latinalaisia tansseja ilman pareja. Kurssin alussa kerrataan alkeita ja sitten tehdään jo pidempiä tanssisarjoja. Vähän jo aikaisemmin tanssineille. S512 Latinotanssin jatkoryhmä 16 h 36 ti 4.9.-27.11. klo 17.20-18.20 Juhlasali, aulakrs Tanssitaan erilaisia latinalaisia tansseja ilman paria. Jatkoryhmä aikaisemminkin tanssia harrastaneille. Kurssi ei kokoonnu 16.10., mutta kokoontuu 24.10. S513 Latinotanssin edistyneet 16 h 36 ti 4.9.-27.11. klo 18.30-19.30 Juhlasali, aulakrs Tanssitaan erilaisia latinalaistansseja. Tanssisarjat ovat jo vaativampia ja pidempiä. Kurssi on tarkoitettu aktiivisesti tanssia aikaisemminkin harrastaneille. Tanssitaan ilman paria. Kurssi ei kokoonnu 16.10., mutta kokoontuu syyslomalla 23.10. FLAMENCOTANSSI Kuvataiteilija (AMK) Taru Innanen S520 Flamenco Sevillanas-Rumba, alkeis-keskitaso 12 h 27 pe 7.9.-14.12. klo 17.45-18.30 Juhlasali, aulakrs Jatkamme Sevillanas-tanssin opettelua, sekä aloitamme Flamenco Rumba-tanssin koreografiaa. Harjoittelemme kehon hallintaa sekä oman ilmaisun kehittämistä. Varusteina tukevakorkoiset kengät. Kurssi ei kokoonnu 21.9. S521 Flamenco Alegrías, keski-jatkotaso 16 h 36 pe 7.9.-14.12. klo 16.45-17.45 Juhlasali, aulakrs Jatkamme Alegrías-tanssin opettelua. Aloitamme viuhkatanssin harjoittelun sekä kertaamme jo opittua Sevillanassekä Flamenco Rumba-tansseja. Lisäämme tekniikkaharjoituksia sekä esiintymistä. Varusteina tukevakorkoiset kengät. Kurssi ei kokoonnu 21.9. S522 Flamencon edistyneet 16 h 36 pe 7.9.-14.12. klo 15.30-16.30 Juhlasali, aulakrs Jatkamme Tangos-koreografiaa, sekä siihen improvisaatioharjoituksia. Tanssimme myös jo opittuja tansseja: Alegrías, Bulerías, Rumba, Sevillanas ym. Painotus henkilökohtaisessa ilmaisussa ja esiintymisessä. Varusteina tukevakorkoiset kengät. Kurssi ei kokoonnu 21.9. KANSANTANSSI S523 Kansantanssi - Hökkyrät 24 h 56 ti 11.9.-4.12. klo 19.30-21.00 Juhlasali, aulakrs Kansantanssinohj. Leila Mähönen Aloittelijoille ja jonkin aikaa tanssineille. Kurssilla tanssitaan seuratansseja sekä vanhoja ulkomaisia kansantansseja. Tavoitteena oppia tanssin askelikot kävelystä polkkaan. Kaikki, joilla on välttävä tanssitaito, ovat tervetulleita mukaan. Nuoruustangoteatteriesityksiä tulossa syyskaudella! Laulujen sävyttämä lämmin rakkaustarina nuorten avioliitosta ja tunnustus vanhempien nuoruuden suhteesta. Käsikirjoitus Heikki Luoma. Ohjaus Martti Luukko. Teatterin iltaryhmä. Lisätiedot kursseista www.linnala.fi tai toimistosta p. 015 511 80 (Sotilaspojankatu 7, 57100 Savonlinna)

Liikunta ja terveys Liikunnan kurssisuunnittelusta vastaa asiakasneuvoja Jukka Muhonen, p. 040 680 3801 tai jukka.muhonen@ linnala.fi. Lisätietoja kursseista ja kysymyksiä ohjaajille Facebookin Linnala Liikunta sivun kautta. LINNALAN LIIKUNTASUNNUNTAI 26.8. S615 Linnalan liikuntasunnuntai sisällä, juhlasali, aulakrs klo 12.15-13.15 Hathajooga, ohjaaja Elina Kapanen klo 13.20-14.20 Ashtangajooga, ohjaaja Elina Kapanen klo 14.25-15.10 Kehonhuolto, syvävenyttely, ohjaaja Elina Kapanen S616 Linnalan liikuntasunnuntai ulkona, Kirkkopuisto klo 12.00-13.00 Kahvakuula, ohjaaja, Personal Trainer Olli-Pekka Pöllänen. Ota omat kahvakuulat mukaasi! klo 13.05-14.05 keppijumppa, Personal Trainer Marika Pesonen. Linnalasta keppejä lainattavissa! klo 14.10-15.10 reipasjumppa, ohjaaja Soile Rautsiala Koko päivän maksu 8 (sis. 3 ryhmää) tai 3 / ryhmä. Ilmoittaudu paikan päällä tai ennakkoon. Liikunnan yksilö- / pariohjaus Ohjaaja Tiina Vihavainen Yksilöllistä liikunnanohjausta liikkujan tarpeen mukaan. Tunti sisältää vain ohjauksen. Lisäksi erilliset maksut liikuntapaikkoihin. Tunneista sovitaan yhdessä ohjaajan kanssa. Voit tulla yksin tai ystäväsi kanssa. Yksilöopetuksen tuntihinta 60 / 45 min ja pariopetuksen tuntihinta 40. Lisätiedustelut ja varaukset Linnalan tsto p. 040 680 3801, Jukka Muhonen. JUMPPA S600 Virkeyttä aamuun 18 h 44 ma 3.9.-3.12. klo 10.00-11.00 Juhlasali, aulakrs Ohjaaja Tiina Vihavainen Kurssi vastaa sisällöltään kevennettyä jumppaa.tavoitteena on säilyttää kehon liikkuvuus monipuolisella ohjelmalla. Ryhmä kokoontuu 17.9. ja 19.11. Gym42 tiloissa. Kertamaksu 3,50. S601 Kevyesti kuntoon 13 h 34 ma 3.9.-3.12. klo 11.05-11.50 Juhlasali, aulakrs Ohjaaja Tiina Vihavainen Ikääntyneille ja liikuntaa aloittaville soveltuvaa perusliikuntaa, tavoitteena hyvän kunnon säilyminen. Ryhmä kokoontuu 17.9. ja 19.11. Gym42 tiloissa. Kertamaksu 3,00. S602 Jumppaa, venyttele, virkisty 16 h 44 ma 3.9.-26.11. klo 16.30-17.30 Seurakuntakesk.liik.sali Liikunnanopettaja Tuija Poutiainen Yksinkertaisen askelsarjan sisältävä alkulämmittelyn ja monipuolisten lihaskuntoliikkeiden yhdistelmä. Sopii jumppaajille, jotka eivät halua vaivata päätään monimutkaisilla koreografioilla. Kertamaksu 4,00 S603 Perusjumppaa reippain mielin 16 h 49 ma 3.9.-26.11. klo 18.30-19.30 Mikkelin AMK:n liik.sali Ohjaaja Soile Rautsiala Tehokas tunti koostuu toiminnallisista ja huoltavista sykettä ylläpitävistä liikkeistä.tavoitteena on fyysisen kunnon sekä lihaskunnon kohentaminen ja ylläpitäminen. Tunti ei sisällä vaikeita askelsarjoja, sopii aloittelijoista konkareihin. Kertamaksu 4,50. S604 Nojanmaan kimppajumppa 16 h 54 ma 3.9.-26.11. klo 19.00-20.00 Nojanmaan koulun Sali Liikunnanopettaja Tuija Poutiainen Naisille ja miehille tarkoitettu jumppa sisältää alkuverryttelyn erilaisin tavoin toteutettuna, monipuolisen lihaskuntoosuuden ja venyttelyn. Tavoitteena on parantunut kunto ja hyvä olo. Kertamaksu 5 sis. saunan. S605 KuntoStartti syksyyn 17 h 45 ti 4.9.-4.12. klo 16.00-17.00 Liikuntasali, pohjakrs Ohjaaja Tiina Vihavainen Liikuntaa aiemmin harrastaneiden ryhmä. Tehokas liikuntaosuus, joka nostaa takuulla sykettä ja tuntuu kropassa seuraavanakin päivänä. S606 Moinsalmen jumppa 16 h 52 ti 4.9.-27.11. klo 17.30-18.30 Moinsalmen koulu Ohjaaja Olli-Pekka Pöllänen Tehokas peruskuntoa ylläpitävä ja kannustava jumppa, josta ei huumoriakaan puutu. Kurssi toteutuu, jos ilmoittautuneita väh. 8 hlöä. Ei kertamaksua. S607 Miesten lentopallo 24 h 57 ke 5.9.-28.11. klo 18.30-20.00 Seurakuntak. liik.sali Liikunnanopettaja Tuija Poutiainen Pienen alkulämmittelyn jälkeen pelaamme lentopalloa. Sopii kaiken ikäisille miehille myös vasta-alkajille.uusia pelaajia toivotaan mukaan! Kertamaksu 5,00 S608 Kellarpellon kuntojumppa 16 h 44 ke 5.9.-28.11. klo 19.00-20.00 Kellarpellon koulu KM Kirsi Pyykkö Helppoa ja tehokasta perusjumppaa ilman vaikeita askelsarjoja! Äidit ja tyttäret mukaan yhteiseen jumppahetkeen. Kertamaksu 4. S609 Stretching lihaskuntojumppa 20 h 48 to 6.9.-29.11. klo 17.15-18.30 Juhlasali, aulakrs Ohjaaja Mari Ahtila Alkulämmittelyn jälkeen reipas lihaskunto-osuus ja venyttelyt. Rentouttava ja syvävenyttävä mutta tehokas kehonhuoltotunti. Kertamaksu 4,50. S610 Nätkin kiinteytysjumppa 16 h 44 to 6.9.-29.11. klo 19.30-20.30 Nätkin koulu Ohjaaja Mari Ahtila Vaihtuvat teemat sisältäen kilonkaristusta, keppi- ja kuntonyrkkeilyjumppaa. Musiikki on monipuolista. Voit tehdä liikkeet oman kuntosi mukaan. Sopii kaiken ikäisille ja kokoisille. Kertamaksu 4,00. LIIKUNTA JA RAVINTO S611 Terveysliikuntaa ravintovinkein 22 h 53 ti 11.9.-27.11. klo 19.00-20.30 Opetuskeittiö / Liikuntasali Personal Trainer Marika Pesonen Kaipaatko alkusysäyksen liikunnan harrastamiseen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parantamiseen? Onko motivaatio säännölliseen harrastamiseen hukassa? Kurssin ensisijainen tavoite on tehdä kynnys liikuntaharrastuksen aloittamiseen matalaksi ja herättää kipinä omasta terveydestä huolehtimiseen. Kurssi aloitetaan terveyskartoituksella ja vapaaehtoisilla kuntotesteillä samalla tutustuen muihin ryhmäläisiin ja tarkentaen näin myös syksyn kulkua. Syksyn aikana tulemme liikkumaan mm. sauvakävelyn merkeissä, jumppaamaan välineillä ja ilman. Ruoanlaittokerrat ovat pienimuotoisia mm. terveellisemmät raaka-aineet ja niiden käyttö käytännössä sekä maistaen. Tarvikemaksu n. 3-5 kerätään erikseen keittiökerroista. Ensimmäiselle kerralle ota mukaasi sisäliikuntavarusteet sekä muistiinpanovälineet ja vihko, johon kirjoitamme asioita päiväkirjamaisesti. KAHVAKUULA Tule mukaan harjoittelemaan tehokkaalla ja monipuolisella välineellä lihaskuntoa, tasapainoa, liikkuvuutta ja kehon hallintaa. Harjoittelua varten tarvitset oman kahvakuulan. Suosituspainot ovat naisille 6-8 kg ja miehille 12-16 kg. S612 KahvakuulaTreenit ulkona 17 h 39 la 1.9.-1.12. klo 14.00-15.00 Nojanmaan ent. kirjaston viereinen hiekkakenttä Liikunnanohjaaja, Personaltrainer Olli-Pekka Pöllänen Sis. erilaiset ulkona tapahtuvat heitot. Tässä ryhmässä sääolosuhteet eivät ole esteensä. Pukeutuminen sään mukaan! Ryhmä kokoontuu myös la 3.11. Kertamaksu 4 S613 KahvakuulaTreenit sisällä 16 h 44 ke 5.9.-28.11. klo 17.30-18.30 Seurakuntak. liik.sali Liikunnanohjaaja, personaltrainer Olli-Pekka Pöllänen Sisäliikuntaan sopiva vaatetus. Ota mukaasi juomapullo sekä 1-2 eri painoista kahvakuulaa. S614 Kahvakuulalla korsetti kuntoon 11 h pe 2.11.-14.12. klo 17.30-18.30 Liikuntasali, pohjakrs Fysioterapiaopiskelijat Paula Nilsén ja Tanja Leppäkorpi Nyt keskivartalo kuntoon kahvakuulaa hyödyntäen! Tunti koostuu monipuolisista keskivartalon hallintaa parantavista liikkeistä. Harjoittelua varten tarvitset oman kuulan. Kurssi järjestetään MaMK:n fysioterapiaopiskelijoiden opinnäytetyönä. Henkilöiden toivotaan sitoutuvan kurssille seurantatestien ym. takia. Kurssi on maksuton. Max 14 hlöä. Katso lisätiedot nettisivuilta ja ilmoittaudu mukaan! KUNTOSALI Ohjaaja Tiina Vihavainen. Gym 42, Pappilankatu. Kuntosaliharjoittelu sopii niin aloittelijoille kuin aiemmin harrastaneille. Tule opettelemaan oikeat suoritustekniikat ja kohentamaan yleiskuntoa mukavassa porukassa. Tunti sisältää alkulämmittelyn, tehokkaan lihaskuntoharjoittelun sekä lopuksi lyhyen venyttelyn. Sauna ei sisälly hintaan. Ei kertamaksua eikä alennuksia. S620 Kuntosaliharjoittelu ilta 17 h 83 ti 4.9.-4.12. klo 18.30-19.30 S621 Kuntosaliharjoittelu aamu 17 h 83 to 6.9.-5.12. klo 10.35-11.35 KEHONHUOLTO Ohjaaja Elina Kapanen Tuntiin sisältyy lämmittely, pilatestyylisiä lihaskuntoliikkeitä ja kehoa avaavia venytyksiä. Liikuntasali, pohjakrs. S624 Kehonhuoltoa venytellen ja voimistaen A 17 h 44, ma 3.9.-3.12. klo 16.45-17.45 S625 Kehonhuoltoa venytellen ja voimistaen B 17 h 44, ti 4.9.-4.12. klo 18.05-19.05 JOOGA - VENYTTELY Ohjaaja Elina Kapanen. Hathajoogaliikkeisiin pohjautuva venyttely- ja kehonhuoltotunti, joka sisältää loppurentoutuksen. Liikkeet tehdään rauhallisesti kehoa kuunnellen. Kurssi sopii erityisesti seniori-ikäisille. Ota mukaasi joustava asu sekä alusta ja kevyt peite loppurentoutusta varten. S627 Puolenpäivän jooga 26 h 63 ma 3.9.-3.12. klo 12.15-13.45 Juhlasali, aulakrs Ryhmä kokoontuu 17.9. ja 19.11. liikuntasalissa, pohjakrs. S628 Iltapäivä jooga 26 h 63 ti 4.9.-4.12. klo 14.20-15.50 Juhlasali, aulakrs Ryhmä kokoontuu 16.10. liikuntasalissa, pohjakrs. S629 Aamupäivä jooga 26 h 63 ke 5.9.-5.12. klo 10.00-11.30 Juhlasali, aulakrs ASHTANGAJOOGA Ohjaaja Elina Kapanen. Dynaaminen joogaharjoitus, joka lisää terveyttä ja elinvoimaa. Harjoitus on kokonaisvaltainen, lihaskuntoa ja liikkuvuutta kehittävä. Ota mukaan joogamatto, joustava asu, ja loppurentoutusta varten lämpimät vaatteet / kevyt peitto. S632 Ashtangajooga alkeet 18 h 52 ti 4.9.-4.12. klo 17.00-18.00 Liikuntasali, pohjakrs Uusi syyskauden alkeisryhmä. Aikaisempaa kokemusta joogaharjoituksesta ei tarvita. S633 Ashtangajooga jatko A 26 h 63 ke 5.9.-5.12. klo 17.10-18.40 Liikuntasali, pohjakrs S634 Ashtangajooga jatko B 24 h 61 to 6.9.-29.11. klo 15.30-17.00 Liikuntasali, pohjakrs S635 Ashtangajooga Mysore-ryhmä 24 h 71 to 6.9.-29.11. klo 17.15-18.45 Keskikaupungin päiväkoti, Kirkkokatu 11 Uusi jatkoryhmä. Jokainen tekee harjoitusta omaan tahtiin. Sopii niin alkeisharjoitusta kuin pidempääkin harjoitusta tekeville. Tukee itsenäiseen harjoitteluun oppimista. KEILAILU S641 Viiden askeleen keilakurssi alkeet-jatko 69 to 13.9.-8.11. klo 17.30-18.30 Savonlinnan keilahalli, Olavinkatu 15 Suomen keilailuliiton kouluttama perusvalmentaja Timo Korpinen Kurssi sopii vasta-alkajille ja jatkajille (omat radat) Tule opettelemaan nykyaikainen 5-askeleen keilailusuoritus niin teoriassa kuin käytännössäkin. Jatkajille opittujen asioiden kertausta ja uusia asioita. Kurssimaksu sisältää kenkien vuokrauksen. Kurssi toteutuu, jos ilmoitt. on vähintään 12, max 15 hlöä. Ryhmä kokoontuu 8 kertaa / 60 min. Huom! Ensimmäisellä kerralla on puolet tunnista teoriaa ja loput keilaharjoituksia. Ei alennuksia. MELONTA S642 Päivä kanootilla Kolovedellä 10 h 38 ke 5.9. klo 18-20 ja la 15.9. klo 10-16 Outdoor-lajien ohjaaja, erityisopettaja KM Eero Welin Opettele retkeilemään avokanootilla. Ke 5.8 harjoittelukerta Puruvedellä Herttuan kuntoutuskeskuksen ympäristössä ja la 15.8 päiväretki Koloveden kansallispuistossa. Kanoottivuokrat: harjoittelukerta 6 /henkilö ja Kolovesipäivä 15 /henkilö. Kimppakyydit melontapaikoille. Tarkemmat tiedot kokoontumispaikoista, varusteista jne. lähetetään osallistujille sähköpostiin. Ei alennuksia. JOUSIAMMUNTA S643 Jousiammunnan alkeet 12 h 46 ke 3.10.-14.11. klo 19.00-20.30 Liikuntasali, pohjakrs Outdoor-lajien ohjaaja, erityisopettaja KM Eero Welin Kurssilla perehdytään jousiammunnan alkeisiin ja välineisiin. Kurssille voi tulla mukaan ensikertalaiset taikka kertaajat. Tarvikemaksu 10 laskutetaan kurssimaksun yhteydessä. Ei alennuksia. SEINÄKIIPEILY S644 Kokeile seinäkiipeilyä -lyhytkurssi 6 h 23 to 15.11.-29.11. klo 19.00-20.30 Clup Alpin, Telakkatie 9 (halli 3) Köysitoiminnanohjaaja, erityisopettaja Eero Welin Tule kokeilemaan seinäkiipeilyä. Seinäkiipeily on hauskaa ja palkitsevaa. Lyhytkurssi on tarkoitettu ensikertalaisille. Aloitamme matalalta helpoin harjoittein, sopii kaikille. Tarvikemaksu 5 / kerta / hlö kerätään paikanpäällä (sis. varusteet). Ei alennuksia. VESIJUMPPA Ohjaaja Tiina Vihavainen. Vesijumppa on vaihtelevaa ja monipuolista liikuntaa kehon kaikille lihaksille. Vesijumpan liikkeet ovat yksinkertaisia, mutta silti tehokkaita. Jumppa sopii kaikenikäisille ja -kokoisille naisille ja miehille. Sauna sisältyy hintaan. Vesijumpat 1-3 kokoontuvat Nojanmaan koulun allastilassa, os. Kulmatie 3. Ei kertamaksua. Ei alennuksia. S650 Vesijumppa 1 13 h 58 ke 6.9.-5.12. klo 18.15-19.00 S651 Vesijumppa 2 13 h 58 ma 3.9.-3.12. klo 17.30-18.15 S652 Vesijumppa 3 13 h 58 ma 3.9.-3.12. klo 18.15-19.00 S653 Vesijumppa SpaCasinolla 1 13 h 6 ma 3.9.-3.12. klo 13.00-13.45 Spahotel Casinon kylpylä Vain kertamaksu 6 / kerta, joka maksetaan Spahotel Casinon vastaanottokassalle. S654 Vesijumppa SpaCasino 2 13 h 6 to 6.9.-4.12. klo 13.00-13.45 SpaCasino Vain kertamaksu 6 / kerta, joka maksetaan Spahotel Casinon vastaanottokassalle. S655 Vauhdikkaasti vedessä SpaCasinolla 13 h 6 ti 4.9.-4.12. klo 16.30-17.15 SpaCasino Personal Trainer Marika Pesonen Kaiken ikäisille ja kokoisille soveltuvaa jumppaa veden pehmeää elementtiä hyödyntäen. Hauskaa ja turvallista vesiliikuntaa yksinkertaisin ja tehokkain liikkein ja askelsarjoin. Musiikin ja innostavan ohjaajan avulla voit itse valita jumppaatko kevyemmin vai kunnolla? Vain kertamaksu 6 / kerta, joka maksetaan Spahotel Casinon vastaanottokassalle. Huom! tähän ryhmään tulee ilmoittautua ennakkoon Linnalan toimistoon! HYDROBIC Hydrobic-ohjaaja Tiina Vihavainen. Hydrobic on tehokasta, koulutetun ohjaajan vetämää aerobicia vedessä. Hydrobictunneilla jumpataan reippaan musiikin tahdissa. Hyväkuntoiselle vesi on uusi, haastava ja mielenkiintoinen elementti täynnä uusia mahdollisuuksia. Aloittelijalle laji taas on turvallinen tapa aloittaa kuntoilu. Sauna sisältyy hintaan. Ryhmät kokoontuvat Nojanmaan koululla, os. Kulmatie 3. Ei kertamaksua. Ei alennuksia. S656 Hydrobic 1 13 h 58 ke 5.9.-5.12. klo 16.30-17.15 S657 Hydrobic 2 13 h 58 ke 5.9.-5.12. klo 17.15-18.00 S658 Hydrobic 3 13 h 58 ke 5.9.-5.12. klo 19.00-19.45 S659 Hydrobic 4 13 h 58 ma 3.9.-3.12. klo 16.45-17.30 KUNTONYRKKEILY Ohjaaja Marika Vihavainen. Kuntonyrkkeily on tehokas ja monipuolinen kuntoilulaji, jossa opit nyrkkeilyn perustekniikat. Anna jäykille hartijoille lähtöpassit! Laji sopii kaikille niin naisille kuin miehille. S660 Kuntonyrkkeily alkeet 24 h 59 to 6.9.-29.11. klo 18.00-19.30 Liikuntasali, pohjakrs Ryhmä vasta-alkajille. Tule mukaan oppimaan nyrkkeilyn perusteita ja samalla kohottamaan kuntoasi. S661 Kuntonyrkkeily jatko 1 26 h 63 ma 3.9.-3.12. klo 18.00-19.30 Liikuntasali, pohjakrs Ryhmä aikaisemmin harrastaneille tai vastaavat taidot omaaville. Tunnilla aerobista liikuntaa, tekniikkaa sekä tehokasta lihaskuntoa. S662 Kuntonyrkkeily jatko 2 26 h 63 ma 3.9.-4.12. klo 19.30-21.00 Liikuntasali, pohjakrs Ryhmä aikaisemmin harrastaneille tai vastaavat taidot omaaville. Tunnilla aerobista liikuntaa, tekniikkaa sekä tehokasta lihaskuntoa. TERVEYS JA HYVINVOINTI S670 Vauvahieronta pikakurssi 2 h 10 ke 19.9. klo 17.00-18.30 Luokka D, 2.krs Refleksologi, koulutettu hieroja Päivi Remes Vauvahieronnan opeilla voit hemmotella pientä ja vähän isompaakin lasta. Hoidosta on saatu apua myös vauvojen koliikkivaivoihin. Kurssi sopii vanhemmille, isovanhemmille, lasten kaitsijoille sekä hoitoalan ammattilaisille ym. Ota mukaasi vauvanukke. S671 Akupisteillä ja silmäjumpalla näkö kirkkaammaksi 4 h 20, ke 26.9. klo 17.00-20.15 Luokka D Refleksologi, koulutettu hieroja Päivi Remes Väsyvätkö silmäsi päätetyössä? Tuntuuko ajoittain, että joudut siristelemään ja tarkentamaan katsettasi normaalia enemmän? Silmiin vaikuttavien akupisteiden käsittelyllä, silmäjumpalla ja rentoutusharjoituksilla saat apua. S672 Intialainen päähieronta alkeet 4 h 24 ke 3.10.-10.10. klo 17.30-19.15 Luokka D, 2.krs refleksologi, Päivi Remes Käsitellään niska- ja hartiaseutua ja päätä. Se on hyvä apu stressiin ja sen aiheuttamiin vaivoihin. Opi perustekniikka kotioloihin. Teoriaa ja käytännön harjoituksia. S673 Kuntourheilijan hierontaa kotikonstein 6 h 28 to 4.10.-11.10. klo 17.45-20.00 Luokka D, 2.krs Koulutettu hieroja Esa Luukkanen Harjoitellaan turvallisia hierontaotteita ja keinoja. Hieronta tehdään rasvan avulla tai ilman. Huomioidaan myös lihasten vammatilanteet milloin hieronta ei ole suotavaa. Harjoitteet tehdään jumppa-alustalla yksin tai kaverin kanssa. Ota mukaasi pyyhe. ENSIAPU 1 ETK-kouluttaja Niina Luukkonen. Ensiavun peruskurssi antaa perustiedot ja -taidot hätätilanteessa auttamiseen ja tavallisimmissa sairaus- ja onnettomuustilanteissa toimimiseen. EA-kortin saaminen edellyttää 100% läsnäoloa kurssilla. Kurssimaksun yhteydessä peritään 7 :n maksu EAkortista. EA1-kurssi on voimassa kolme (3) vuotta. Kurssitodistus on pätevä kaikissa Euroopan maissa. Ei alennuksia. S690 Ensiapu 1 A päivä 16 h 67 ti ja to 25.9.-27.9. klo 9.00-16 Luokka D, 2.krs S691 Ensiapu 1 B päivä 16 h 67 to ja pe 1.11.-2.11. klo 9.00-16.00 Luokka D, 2.krs S692 Ensiapu 1 ilta 16 h 67 ke ja to 7.11.-15.11. klo 17.00-20.15 Luokka D, 2.krs Kurssi kokoontuu 4 iltaa ke-to 7.-8.11. ja ke-to 14.-15.11. HÄTÄENSIAPU ETK-kouluttaja Niina Luukkonen. Kurssi sopii myös EA1- ja EA2-korttien uusimiseen, mikäli kurssien suorittamisesta on aikaa alle 3 v. EA-kortin uusiminen edellyttää 100 % läsnäoloa kurssilla. Kurssin aiheina tajuttomuus, elvytys, vierasesine hengitysteissä, haavat ja hallitsematon verenvuoto. Ei alennuksia. S693 HätäEA ilta 4 h 39 ke 31.10. klo 17.00-20.15 Luokka D, 2.krs S694 HätäEA päivä 4 h 39 to 8.11. klo 13.00-16.15 Luokka D, 2.krs ENSIAVUN ERIKOISKURSSIT ETK-kouluttaja Niina Luukkonen S695 PikaEnsiapu isovanhemmille/lasten kaitsijoille 4 h 30, ke 7.11. klo 13.00-16.00 Luokka D, 2.krs Lasten ensiapuun tarkoitettu kurssi isovanhemmille tai lastenkaitsijoille. Haavat, nyrjähdykset ja tukehtuminen ym. Kurssilla ei voi päivittää ensiapukorttia. S696 Laastarikurssi lapsille 7-12 v 3 h 12 ke 31.10.-14.11. klo 16.15-17.00 Luokka D, 2.krs Ensiaputaitoja lapsille. Ryhmä kokoontuu 3 kertaa.

Ilmoitusliite Yhteiskunnalliset kurssit Yhteiskunnallisten aineiden suunnittelusta vastaa koulutussihteeri Marja-Leena Hasselqvist (ma-pe klo 9-16), p. 040 680 3830 tai marja-leena.hasselqvist(at)linnala.fi. Luennot saattavat täydentyä syksyn mittaan. YLEISLUENNOT S700 Nivelrikon itsehoito to 13.9. klo 13.00-14.30 Juhlasali, aulakrs Aluekoordinaattori Onneli Wäck Onko sinulla tai läheiselläsi kuluma, nivelrikko, joka vaivaa niveliä liikutettaessa? Tule kuulemaan ja keskustelemaan aiheesta. Vapaa pääsy. S701 Puhevammat ajankohtaista tietoa ke 3.10. klo Seniorikeskus, pohjakrs Tarkemmat tiedot myöhemmin. S702 Ikääntyvän ravitsemus to 18.10. klo 13.00-14.30 Juhlasali, aulakrs TtM laillistettu ravitsemusterapeutti Marjaana Suominen Ajankohtaista tietoa ikääntyvän terveyttä edistävästä ravitsemuksesta uusien suosituksien valossa. Mahdollisuus kysyä ja keskustella aiheesta. Yhteistyössä Sosteri. Vapaa pääsy. S703 Omaishoitajuus Savonlinnassa to 22.11. klo 13.00-14.30 Juhlasali, aulakrs Sosterin sosiaalipalvelujen edustaja Luennolla saadaan ajankohtaiskatsaus Savonlinnan omaishoidon tilanteeseen. Vapaa pääsy. Yhteistyössä Sosteri ja Linnalan Omaishoidon tuki. YHTEISKUNNALLISET KURSSIT S710 Harrasteilmailun teoriakurssi 45 h 993 la-su 29.9.-10.3.Kieliluokka A, 2.krs Lennonopettaja (FI-A), ansiolentäjä (CPL) Timo Flink Kurssilla saadaan ilmailuhallinnon vaatima teoriakoulutus tuleville moottorilentäjille (PPL). Samalla voi käydä myös ultra-(upl) ja moputeoriat (MGPL), joissa on sama kurssihinta. Moottorilentäjien teoriakoulutus on JAR ( EASA ) määräysten mukainen. Kurssi kokoontuu la klo 9.00-18.00 ja su klo 9.00-17.30 sis. ruoka- ja kahvitauot. Kurssiviikonloput ovat 29.9.-30.9., 13.-14.10., 10.-11.11., 24.-25.11., 12.-13.1., 26.-27.1., 9.-10.2., 9.-10.3. Kurssille voi osallistua 15-vuotiaana, sillä ilmailuhallinnon teoriakokeet ovat voimassa kaksi vuotta ja lentolupakirjan saa heti kun täyttää 17 v. 16-v. voi lentää koululentoja. Lisätiedot kouluttaja Timo Flink, t.flink@hotmail.com tai p. 045 12 666 30. Linkkejä: www.jik.fi, www.lentokerhokarelia.fi, www.isuik. fi, www.savonlinnanlentokerho.fi, ww.trafi.fi, www.finavia. fi ja www.ilmailuliitto.fi. Yhteistyössä Savonlinnan lentokerho, Joensuun ilmailukerho ja Itä-Suomen Urheiluilmailukeskus. Ei alennuksia. Ilm. viim. ke 19.9! S711 Vinkkejä taloudelliseen ajotapaan 4 h 10 to 18.10. klo 17.15-20.30 Luokka D, 2.krs Liikenneopettaja Pauli Turtiainen Mikä on taloudellinen ajoneuvo ja kuinka hyödynnän nykyaikaista ajoneuvotekniikkaa? Mitä erityyppisiä polttoaineita on saatavilla? Lisäksi kurssilla käydään läpi, miten ajoneuvoa käytetään mahdollisimman taloudellisesti ja millä tavalla moottorin esilämmittäminen ja lisävarusteiden (mm. suksiboksi, ilmastointilaitteet) käyttö vaikuttavat polttoaineen kulutukseen. Kurssilla annetaan vinkkejä taloudelliseen ajotapaan taajama- ja maantieliikenteessä. Ilm. viim. ke 10.10! S715 Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus 8 h 41 la 13.10. klo 9.00-17.30 Kahvio, aulakrs Ylikonstaapeli Pekka Lötjönen Koulutus on tarkoitettu jo aiemmin peruskurssin käyneille henkilöille, joiden järjestyksenvalvojakortti on vanhentumassa tai vanhenee enint. 6 kk aiemmin, kun hakee uutta korttia. Kurssilla noudatetaan sisäasiainministeriön 15.12.2009 vahvistamaa järjestyksenvalvojakoulutuksen aineistoa. Kurssilta ei sallita poissaoloja. Ei alennuksia. Ilm. viim. ke 10.10! S720 Yhdistyskoulutus: Internet ja sosiaalinen media 16 h 15 to 27.9.-18.10. klo 16.15-19.30 ATK-luokka, 2.krs Tietotekniikan tuntiopettaja Markku Lybeck Kurssi on tarkoitettu yhdistystoimijoille, ja sen tavoitteena on antaa perustiedot internetistä ja sosiaalista mediasta. Sisältönä ovat nettiliittymät, liikkuminen tietoverkossa, tiedonhaku, perustietoturva, kaupalliset palvelut, sähköposti, facebook, twitter, etäyhteydet, blogit, muut sosiaalisen median muodot. Mainitse ilmoittautuessasi yhdistys, jota edustat. Opintoseteliä ei voi käyttää tähän kurssiin. Ilm. viim. to 20.9! Yhteistyössä Savonlinnan Seudun Kolomonen ry. S721 Yhdistyksen yhden konstin kotisivut 12 h to 1.11.-22.11. klo 18.00-20.30 Sovellusluokka, 2.krs Tuntiopettaja Kimmo Käärmelahti Yhdistyksen kotisivujen toteutukseen on tuhat toteutustapaa ja miljoona mallia. Tällä kurssilla keskitytään niistä vain yhteen, jonka avulla opetellaan maksuttoman kotisivun suunnittelu, toteutus ja käyttö yhdistyksen tarpeisiin ilman yhtäkään vierasta sanaa tai ohjelmointitermiä. Neljä kolmen oppitunnin iltaa ja yhdistykselläsi on toimivat kotisivut niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin tiedottamiseen, kanssakäymiseen ja markkinointiin. Ilm. viim. ma 29.10! Tietotekniikka Linnala tarjoaa hyvät puitteet tietotekniikkataitojen kehittämiseen. Käytössä on uusimmat versiot Office -tuotteista, Photoshop Elements ja Windows 7. Jos et löydä itsellesi sopivaa kurssia, huomioi yksilö- ja pariopetus. Aktiivialennus 20 %, työttömyysalennus 50 %. Senioriopiskelija: hyödynnä opintoseteli. Linnala järjestää koulutusta myös yrityksille ja yhteisöille, kysy lisätietoja. Syyslomaviikko 43. Tietotekniikan tuntiopettaja Markku Lybeck, ATK-luokka, 2. krs S801 Seniorien tietotekniikka A 77 h 169 ma, ti 24.9.-1.2. klo 9.00-11.30 Kurssi itsensä senioriksi tuntevalle. Kurssilla opiskellaan perusasioiden lisäksi tekstinkäsittely, Internet, pankkipalvelut, tiedonhaku ja Gmail-sähköposti. Aiempaa kokemusta tietokoneista ei tarvita. Kurssi kokoontuu kahdesti viikossa; ma ja ti. Ei kok. joulukuussa. S802 Seniorien tietotekniikka B 77 h 169 ma, pe 1.10.-8.2. klo 12.30-14.45 Kuten kurssi A. Ei kok. joulukuussa. S803 Seniorien tietotekniikka, jatkokurssi 77 h 169 to, pe 13.9.-10.1. klo 9.00-11.30 Vankistetaan koneen käyttötaitoja; alussa kerrataan aiemmin opiskeltua (Windows, tekstinkäsittely, kuvankäsittely, sähköposti). Uusina aiheina mm. Excel-taulukkolaskenta ja PowerPoint-esitysgrafiikka. Koneen peruskäyttötaidoilla pärjää kurssilla. Ei kok. joulukuussa. S810 Ummikon tietotekniikka 92 h 189 ma, ke 13.8.-28.11. klo 17.00-19.15 Monipuolinen kurssi aloittelijalle; Windows 7 käyttöjärjestelmä, tekstinkäsittely, taulukkolaskenta Excel 2010, esitysgrafiikka Power Point, Internet, tiedonhaku ja Gmailsähköposti. Kaksi kokoontumista viikossa. S822 Tietotekniikan yksilö- ja pariopetus 178 Opiskele tietotekniikkaa yksilöllisesti, omaan kalenteriin sopien. Perusteiden lisäksi tarjontaan kuuluu mm. tekstinkäsittely, taulukkolaskenta, kuvankäsittely, esitysgrafiikka, tietoturva, koneen siivous, OpenOffice, Internet, sähköposti, pankkipalvelut, uuden koneen käyttöönotto. Yksilöopetusta myydään 10 oppitunnin (a 45 min) paketeissa hintaan 178. Mahdollisuus myös pariopiskeluun: kaksi henkilöä, 16 h, 143 / henkilö. Tarvittaessa järjestyy lyhyempikin tuntimäärä. Voit ottaa oman kannettavan mukaan. Opetusajankohdat joustavia. Soita suoraan opettajalle tai lähetä postia, p. 044 3511 828, markku. lybeck(a)linnala.fi. Tunteja saatavana jo elokuussa myös Savonrannalla! Tietotekniikan teemapäivät 7 h 60 ke klo 9.00-14.45 Yhden päivän tehokursseja. S830 Tietokoneen siivous 26.9. S831 Kuvankäsittely Photoshop Elements 10.10. S832 Excel 2010 taulukkolaskenta 31.10. S833 Word 2010 tekstinkäsittely 14.11 S834 PowerPoint esitysgrafiikka 28.11. Ilmoittaudu haluamaasi osioon. Päivän hinta 60. Kädentaidot ja kotitalous Kädentaitojen kurssien yhteyshenkilö on tuntiopettaja Kaisa Turtiainen puh. 040 735 9096 tai kaisa.turtiainen(at)luukku.com. TEKSTIILITYÖ S900 Tilkkutyöt 18 h 40 to 30.8.-1.11. klo 18.00-19.30 Tekstiililuokka, 3.krs Käsityön opettaja Marja Uotinen Kurssilla opetellaan uutena tekniikkana crazy-tekniikka sekä siihen liittyviä koristelu- ja kirjontamahdollisuuksia. Lisäksi tutustutaan kone- ja käsintikkaukseen. Aloitamme myös opiskelijoiden omavalintaisen työn. Kurssille voivat osallistua sekä aikaisemmin tilkkutöitä tehneet, että aloittelijat, joille ompelukoneen käyttö on tuttua. S901 Itsetehdyt joululahjat 14 h 31 ma 5.11.-17.12. klo 18.15-19.45 Tekstiililuokka, 3.krs Tule valmistamaan helppoja ja hauskoja joululahjoja askarrellen ja ommellen. Kurssilla mm. valetaan kynttilöitä vanhoihin kahvikuppeihin, ommellaan Lappuliisa -patalappuja ja valmistetaan itse käärepaperia ja joulukortteja leimaten. Materiaalimaksu 10 (ei sisällä kahvikuppeja.) S902 Klipsuja keräten ja virkaten 5 h 16 la 17.11. klo 10-13.15 Tekstiililuokka, 3.krs Tuntiopettaja Tytti Wasenius Valmistamme juomatölkkien klipsuista eli avaajista pieniä koruja, esim. ranne- ja rintakoruja virkkaamalla puuvillalangan kanssa. Ota omat langat kurssille mukaan. Kurssi alkaa perjantaina 2.11 klo 17.30 18.15 infotilaisuudella, jossa saat tarkemmat ohjeet klipsujen keräämisestä ja esikäsittelystä. S903 Kevyesti huovuttaen 4 h 10 la 24.11. klo 10.00-13.15 Tekstiililuokka, 3.krs Tuntiopettaja Tytti Wasenius Huovutamme villasta neulahuovutuksella ja märkähuovutuksella jouluun liittyviä aiheita, kortti- ym. joulukoristeita, tonttuja ja muita pientä esineitä. Voit tehdä itse esim. korttipohjat kotona ja lisätä huovutetun koristeen. Huovutusvillaa voit ostaa opettajalta. S904 Karjalan kirjonta 9 h 20 ti 4.12.-18.12. klo 17.30-20 Askarteluluokka, 3.krs Karjalan kirjonta, eli etupistokirjonta on hyvin vanha tekstiilien koristelutekniikka. Yksinkertaisilla pistoilla saa aikaan näyttäviä koristeita joko perinteisiä kirjontamalleja jäljentämällä tai muokaten niitä nykypäivään. Kurssilla tutustutaan sekä kirjontatekniikkaan että perinteisiin kuva-aiheisiin ja koristellaan valmiita tekstiilejä opiskelijoiden omien ideoiden mukaan. LYHYTKURSSIT Artesaani Teija Louhelainen. Kurssit järjestetään yhteistyössä Taito Itä-Suomi ry:n kanssa Taito Shop/Käsityökeskuksessa, os. Puistokatu 7, mistä voi ostaa myös materiaaleja. Ei alennuksia. S910 Klassikon paluu - valoryijy! 6 h 16 ke 26.9.-3.10. klo 17.00-19.30 Taito Shop Toivekurssin uusinta uudella koolla! Kurssilla valmistat tunnelmallisen valoryijyn paperiinista ja paperinarusta. Materiaalimaksu 49, sis. valot. S911 Kaunis aniskukkahelmirannekoru 3 h 8 ti 2.10. klo 17.00-19.30 Taito Shop Yhden illan korupajassa opit uuden tekniikan, jolla valmistat kauniita aniskukkahelmirannekoruja. Hyvä lahjaidea! Materiaalimaksu yhteen koruun 17,50. S912 Kaunista kotia pehmeillä villakangastyynyillä - pv 6 h 16 ke 10.10.-17.10. klo 12.00-14.30 Taito Shop Sisusta kotia yksilöllisillä tyynyillä! Tyynyt valmistetaan ommellen villakankaasta ja koristellaan kolmiulotteisin kukkakoristein. Ota mukaan oma ompelukone. Materiaalimaksu yhteen tyynynpäälliseen 15. S913 Kaunista kotia pehmeillä villakangastyynyillä - ilta 6 h 16 ke 10.10.-17.10. klo 17.00-19.30 Taito Shop Ks. Kaunista kotia pehmeillä villakangastyynyillä - päiväryhmä. S914 Lämpimät huopatossut jalkaan! 9 h 24 ti 6.11.-20.11. klo 17.00-19.30 Taito Shop Hemmottele jalkojasi lämpimillä huopatossuilla! Kurssilla valmistetaan napakat huopatossut käsin huovuttaen. S915 Tunnelmalliset mosaiikkilyhdyt - päiväryhmä 6 h 16 ke 14.11.-21.11. klo 12.00-14.30 Taito Shop Lyhdyllä luot tunnelmaa pimeisiin iltoihin. Kaunis lyhty valmistetaan lasimosaiikkipaloista. Myös hyvä joululahjaidea! S916 Tunnelmalliset mosaiikkilyhdyt - iltaryhmä 6 h 16 ke 14.11.-21.11. klo 17.00-19.30 Taito Shop Ks. Tunnelmalliset mosaiikkilyhdyt - päiväryhmä. S917 Talviasusteeksi kaunis huopakassi 6 h 16 ti 27.11.-4.12. klo 17.00-19.30 Taito Shop Tule valmistamaan talviasusteeksi kaunis huopakassi. Kassi valmistetaan ommellen villakankaasta ja koristellaan yksilöllisin kuvioin. Ota mukaan oma ompelukone. S918 Joulun säkenöivä metallilankaenkeli 3 h 8 ti 11.12. klo 17-19.30 Taito Shop Vielä ehdit tehdä jouluenkelin! Yhden illan työpajassa valmistat kauniin enkelin metallilangasta ja helmistä. TEKNINEN TYÖ S930 Hopeakorukurssi 16 h 39 la-su 13.10.-14.10. klo 9.00-15.00 Askarteluluokka, 3.krs Artesaani Teppo Nousiainen Yllätä itsesi! Yhdessä viikonlopussa syntyy omin käsin kauniita hopeakoruja, sormuksia, riipuksia. Hopeaa ja työvälineitäkin voi ostaa opettajalta, jos haluaa jatkaa harrastusta. Kokoontumisajat la-su klo 9-15. Ei alennuksia. S940 Tekninen työ A 32 h 81,5 ma 10.9.-5.11. klo 17.00-20.00 SAMI, Vipunen, Pohjolankatu 4 Puuseppämestari Olli Hanski Käyttö- ja koriste-esineiden valmistus oppilaiden omien suunnitelmien pohjalta. Materiaalina puu. Opiskelijat vastaavat itse materiaalikustannuksista. Opetuspaikkana Vipusen Puusampo. Ei alennuksia. S941 Tekninen työ B 32 h 81,5 ma 10.9.-5.11. klo 17.00-20.00 SAMI, Puusampo, Pohjolankatu 4 Puuseppämestari Raimo Viinanen Ks. Tekninen työ A. Ei alennuksia. S942 Verhoilukurssi 48 h 101 ke 5.9.-28.11. klo 18.00-21.15 Askarteluluokka, 3.krs Artenomi, huonekaluentisöijä Anna Luttinen Kunnostetaan vanhoja istuimia, pääasiassa nojatuoleja, perinteisiä verhoilumenetelmiä käyttäen. Materiaalit hankitaan yhteistilauksessa verhoilualan tukkuliikkeistä. Ota oma huonekalu mukaan jo ensimmäiselle tunnille. Ei alennuksia. ERIKOISTEKNIIKAT S950 Perhonsidonta 18 h 40 to 27.9.-29.11. klo 18.00-19.30 Askarteluluokka, 3.krs Tuntiopettaja Jani Ihalainen Kurssilla opetellaan perhonsidonnan perustekniikat sekä eri perhotyypit ja niiden sitominen. Opiskelijat vastaavat itse materiaalihankinnoista. S951 Tiffany-työ 22 h 48 ti 25.9.-13.11. klo 17.30-20.00 Askarteluluokka, 3.krs Tuntiopettaja Arja Kosonen Kurssilla valmistetaan pienikokoinen lasikoriste tiffany-tekniikalla. Materiaalikulut 10-15 / työ, materiaaleja voi ostaa opettajalta. Kurssi alkaa tiistaina 11.9 klo 18 18.45 infotilaisuudella, jolloin on mahdollista tilata materiaaleja opettajan kautta kurssia varten. KOTITALOUS Kotitalousopettaja, KM Emma Kaikkonen. Tarvikemaksu 6-10 kerätään oppitunnilla. S960 Säilöen kesän maut talteen 4 h 10 la 8.9. klo 11.00-14.00 Opetuskeittiö, aulakrs Tule säilömään kesän maut talteen. Kurssilla perehdymme erilaisiin säilömismenetelmiin ja valmistamme mehua, hilloa ja etikkasäilykkeitä kauden kasviksista. Varaa mukaan pari omaa lasipurkkia. S961 Kiinalainen keittiö 4 h 10 to 8.11. klo 17.30-20.30 Opetuskeittiö, aulakrs Kurssilla tutustumme kiinalaiseen ruokakulttuuriin ja valmistamme tyypillisiä kiinalaisia ruokia. Opettelemme myös syömäpuikkojen käyttöä. S962 Joululeivonnaisia 4 h 10 la 17.11. klo 11.00-14.30 Opetuskeittiö, aulakrs Tule hakemaan ideoita joululeivontaan. Kurssilla valmistamme perinteisiä sekä uudempia suolaisia ja makeita jouluisia leivonnaisia.

Savonranta Yhteystiedot Linnalan toimisto, Sotilaspojankatu 7, 57100 Savonlinna, p. 015 511 80. Kurssisuunnittelu: Linnalan opiston rehtori Tapio Keskinen, p. 0440 511 822 tai tapio.keskinen(at)linnala.fi Toimistopalvelut: koulutussihteeri Marja-Leena Hasselqvist (ma-pe klo 9-16), p. 040 680 3830 tai marja-leena. hasselqvist(at)linnala.fi. Yhteyshenkilönä mm. tila-asioissa toimii koulun rehtori Jukka Yli-Peltola, p. 044 417 4560, jukka.yli-peltola(at) savonlinna.fi. ILMOITTAUTUMINEN Varmista sinua kiinnostavan kurssin alkaminen ja ilmoittaudu ennakkoon! Voit ilmoittautua ma 20.8. klo 9.00 alkaen - netin kautta os. www.linnala.fi, - puhelimitse p. 015 511 80, p. 040 680 3818 tai p. 040 680 3830 tai toimistossa sen aukioloaikoina. Netin kautta varatut kurssipaikat käsittelemme päivittäin. Emme vahvista kurssipaikkaa erikseen. Mikäli ilmoittautumistasi koskeva kurssi on täynnä, ilmoitamme siitä sinulle henkilökohtaisesti. Täyttyneet kurssit näet lisäksi kotisivulla, jossa kurssin kohdalla lukee täynnä. KURSSIMAKSUT laskutetaan ilmoittautumisen yhteydessä. ALENNUKSET KURSSIMAKSUISTA Työttömyysalennus 50 %: Alennus koskee työttömiä ja työttömyyseläkkeellä olevia. Ilmoita alennusoikeutesi ilmoittautumisen yhteydessä. Pyydettäessä asia todennettava. Eläkeläisalennus 50 % Eläkeläisalennuksen saavat 65 vuotta täyttäneet henkilöt. KURSSIPAIKAN PERUMINEN Peruutus tehdään aina suoraan Linnalan toimistoon, ei kurssin opettajalle. Kurssi-ilmoittautumisen voi perua maksutta viisi arkipäivää ennen kurssin alkua. Myöhemmästä peruuttamisesta peritään 15 euron peruutusmaksu. Mikäli kurssipaikka jätetään perumatta tai se perutaan kurssin alkamisen jälkeen, veloitetaan kurssimaksu kokonaan. Kurssimaksut palautetaan vain lääkärintodistusta vastaan, tai jos kurssi päättyy opiston toimesta. Alle 5 palautuksia ei tehdä. KOULUKESKUS S9700 Pikkukokkikurssi 8-10-vuotiaille 20 h 18 la 22.9.-15.12. klo 11.00-13.15 kotitalousluokka Nuoriso-ohjaaja Maija Vartiainen Pikkukokki-kerhossa koululaiset opettelevat kodintaitoja kuten ruuanlaittoa, leipomista ja teemoihin sopivaa askartelua. Kurssi kokoontuu joka toinen viikko. Yhteistyössä Savonrannan Martat. S9701 Venäjä 1 20 h 18 ma 10.9.-19.11. klo 18.00-19.30 fysiikan luokka Tuntiopettaja Natalia Ruotsalainen Oppikirja Mozhno 1 tekstikirja ja harjoituskirja. Opimme tervehtimään, esittelemään itsemme, perheemme ja oman kotimme, tutustumaan jne. Kurssi sopii vasta-alkajille. Oppitunneilla pääpaino keskustelussa ja puheen tuottamisessa. S9702 Venäjä 4 20 h 18 to 13.9.-22.11. klo 18.00-19.30 fysiikan luokka Tuntiopettaja Natalia Ruotsalainen Oppikirja Mozhno 4 tekstikirja ja harjoituskirja. Opimme puhumaan urheilusta, kuvailemaan ihmistä, vertailemaan kulttuureja, esittelemään suomalaista kulttuuria ja keskustelemaan siitä. Oppitunneilla keskustellaan ja pyritään puheen tuottamiseen. S9703 Puutyö- ja entisöintikurssi 36 h 32 ma 10.9.-3.12. klo 18.00-20.30 puutyöluokka Puuseppä Ilkka Hirvonen Pieniä puutöitä sekä huonekalujen entisöintiä ja korjausta. S9704 Musiikkitaito 1 12 h 11 ti 4.9.-27.11. klo 16.00-16.45 musiikkiluokka Nuottien nimet, aika-arvot, asteikot, sävellajit, intervallit ja kolmisoinnut tulevat tutuiksi. Opitaan myös tapailemaan sävelmiä suoraan nuoteista ja merkitsemään melodioita ja rytmejä kuullun perusteella. Näin saadaan apuvälineitä käytännön musisoinnin tueksi. S9705 Bändikurssi 24 h 22 ke 5.9.-28.11. klo 16.15-17.45 musiikkiluokka Yhtyesoiton harjoittelua ja uusien biisien opettelua. Myös yksilöohjausta eri instrumenteissa. Kurssin päätteeksi tehdään oma äänite opituista biiseistä. Ei ikärajoitusta. Oma instrumentti mukaan. S9706 Kansanmusiikkikurssi 24 h 22 ti 4.9.-27.11. klo 17.00-18.30 musiikkiluokka Kurssilla lauletaan suomalaisia, mutta myös muita iskelmäviihde-, ja kansanlauluja ryhmän toiveiden mukaan. Harjoittelemme myös äänissä ja eri kielillä laulamista. Soittajat myös tervetulleita. Nuoteista laulaminen/soittaminen ei ole välttämätöntä. S9707 Pianon ja viulun yksilöopetus 30 ti,ke 4.9.-28.11. klo 14.15-16.15 musiikkiluokka Pianon ja viulun yksilöopetusta à 30 min tiistai- ja keskiviikko iltapäivisin ja illalla. Opetuskertoja on 12. Ilmoittautumiset suoraan opettajalle p. 040 585 4859. S9708 Ummikon tietotekniikka, jatkokurssi 30 h 30 la 6.10.-1.12. klo 8.30-13.15 atk-luokka Tietotekniikan tuntiopettaja Markku Lybeck Word -tekstinkäsittely: perusasetukset, sarkaimet, pöytäkirjat, sisentäminen. Photoshop Elements kuvankäsittely: rajaaminen, värien säätö, vanhojen valokuvien tuonti koneelle yms. kiintoisaa, eikä liian vaikeaa. S9709 Tietotekniikan yksilö- ja pariopetus atk-luokka Tietotekniikan tuntiopettaja Markku Lybeck Yksilöopetusta nyt myös Savonrannalla. Opiskele tietotekniikkaa yksilöllisesti, omaan kalenteriin sopien. Perusteiden lisäksi tarjontaan kuuluu mm. tekstinkäsittely, taulukkolaskenta, kuvankäsittely, esitysgrafiikka, tietoturva, koneen siivous, OpenOffice, Internet, sähköposti, pankkipalvelut, uuden koneen käyttöönotto. Yksilöopetusta myydään 10 oppitunnin (á 45 min) paketeissa hintaan 119. Mahdollisuus myös pariopiskeluun: kaksi henkilöä, 16 h, 90 / henkilö. Tarvittaessa järjestyy lyhyempikin tuntimäärä. Voit ottaa oman kannettavan mukaan. Opetusajankohdat joustavia. Soita suoraan opettajalle tai lähetä postia, p. 044 3511 828, markku.lybeck(a)linnala.fi. Tunteja saatavana jo elokuussa. VUOKALA S9730 Käsin tekemisen iloa 24 h 22 ke 12.9.-7.11. klo 14.45-17.15 Vuokala Artenomi Anu Redsven Teemme toiveiden ja kiinnostuksen mukaan mm. ompelua, neulontaa, virkkausta ja askartelua perinteisillä ja ajankohtaisilla käsityötekniikoilla. Materiaalikulut tehtävän työn mukaan. SAMPOLA S9740 Jouhikonsoittokurssi 20 h 18 la-su 29.9.-11.11. klo 10.00-14.00 Sampola MuM Eila Hartikainen Kurssilla soitetaan tuttuja jouhikkokappaleita ja kansanlauluja. Harjoittelemme sormituksia, jousenkäyttöä ja säestystä. Kurssi kokoontuu la-su 29.9.-30.9. ja 10.-11.11. klo 10-14. Uudetkin soittajat innolla mukaan! RÖNKKÖTALO S9750 Käsin tekemisen iloa 30 h 32 ke 12.9.-21.11. klo 17.45-20.15 Rönkkötalo Artenomi Anu Redsven Teemme toiveiden ja kiinnostuksen mukaan mm. ompelua, neulontaa, virkkausta ja askartelua perinteisillä ja ajankohtaisilla käsityötekniikoilla. Myös uudet kurssilaiset tervetulleita. Materiaalikulut tehtävän työn mukaan. S9751 Tietotekniikan ongelmien ratkaisuja 20 h 24 ke 3.10.-19.12. klo 15.30-17.00 Rönkkötalo Tietotekniikan tuntiopettaja Pekka Hynninen Uusien ohjelmien käyttö, ongelmat ja niiden ratkaisut, myös oheislaitteiden kanssa toiminnat (kamerat, skannerit, tulostimet jne.). Internet uutuudet ja turvallisuusasetukset. Ei kokoontumista 5.12. LINNALAN NUORET RY / SETLEMENTTINUORISOTYÖ Linnalan Nuoret ry on savonlinnalainen setlementtinuorisoyhdistys, joka on tarjonnut ammattitaidolla laadukkaita nuorisotyön palveluja vuodesta 1974. Järjestämme mm. säännöllistä kerhotoimintaa, nuorten avoimien ovien iltoja, yökahvilailtoja, tapahtumia, retkiä sekä muuta toimintaa, joka tukee lasten ja nuorten sosiaalista voimaantumista. Sukupuolisensitiivisellä toimintatavalla huomioidaan tyttöjen ja poikien erityistarpeet. Monikulttuurisella nuorisotyöllä tuetaan maahanmuuttajanuorten integroitumista Savonlinnaan sekä edistetään suvaitsevaisuutta mm. kulttuuritulkkitoiminnan avulla. Tiivis moniammatillinen yhteistyö kaupungin eri toimijoiden kanssa tukee yhdistyksemme toimintaa. Lapset ja nuoret tarvitsevat tilaa, välittämistä ja turvallisuutta, leikkiä ja harrastamisen iloa sekä säännöllisyyttä elämäänsä. Lisätietoa nuorisotyöstämme löydät nettisivulta www.linnala.fi. Tervetuloa mukaan aktiiviseen ja iloiseen harrastesyksyyn! Tiina Cederström, toiminnanjohtaja Nuorisotyön tukeminen Halutessasi tukea setlementtinuorisotyötä voit tulla kerhoohjaajaksi tai vapaaehtoistyöhön yökahvila Välkkyyn. Voit myös liittyä yhdistyksen kannatusjäseneksi, maksu yksityisiltä 10 ja yhteisöiltä 40 /vuosi. Tai voit lahjoittaa vapaaehtoisen kannatusmaksun toimintamme tukemiseksi. Maksut suoritetaan Linnalan Nuoret ry:n tilille, FI57 5651 1320 0956 89. Kiitos tuestasi. HARRASTEKERHOTOIMINTA Linnalan Nuoret ry järjestää lapsille ja nuorille ohjattua harrastekerhotoimintaa. Tarkoituksena on antaa kaikille tasapuolinen mahdollisuus viettää vapaa-aikaa mielekkään harrastustoiminnan merkeissä. Kerhot kannustavat yhdessä tekemiseen ja kokemiseen tukien näin tervettä kasvua. Kerhot sopivat sekä tytöille että pojille ja kokoontuvat kerran viikossa, yhteensä 12 kertaa syyslukukauden aikana, ellei toisin mainita. Kerhot eivät kokoonnu syyslomaviikolla. Kerhot käynnistyvät, kun ilmoittautuneita ryhmää kohti on vähintään kahdeksan. Kerhon virallinen kesto on 45 minuuttia, joka on sama kuin oppituntien pituus. Merkintä IP kerhon nimessä tarkoittaa, että kyseessä on elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen osarahoittama hanke. Osallistumismaksut Linnalan Nuoret ry:n jäsenmaksu on 2 ja se peritään ilmoittauduttuasi ensimmäistä kertaa maksulliseen toimintaamme mukaan; jäsenyys on ikuinen. Kerhomaksu on mainittu kerhon yhteydessä. Maksuja ei palauteta, sisarus- ym. alennuksia ei ole. ILMOITTAUTUMISET MA 20.8. klo 9.00 ALKAEN Ilmoittautumiset Linnalan nuorisotoimistoon p. 044 0200 240 tai internetin kautta www.linnala.fi (Ilmoittaudu - Nuorten kerhoon/kurs). Ilmoittautumisia otetaan vastaan puhelimitse 20.-22.8. klo 9-16 ja 27.8. alkaen ma-to klo 9-16 sekä netin kautta 20.8. klo 9.00 alkaen jatkuvasti saapumisjärjestyksessä. HUOM! Mikäli ilmoittaudut netin kautta kerhoon ja mahdut mukaan, siitä ei erikseen ilmoiteta, vaan kerho alkaa ilmoitettuna aikana. Mikäli et mahdu kerhoon, asiasta ilmoitetaan. Laskut lähetetään ilmoittautuneille vasta kerhon käynnistyttyä. Kerhoasioista ilmoitellaan Itä-Savon opistopalstalla sekä nettisivuillamme. Ennakkoilmoittautuminen koskee kaikkia kerhoja. NUORISOTYÖN KERHOT LAPSET 3-6-v. Satujumppa Satuset ma 3.9.-26.11. klo 17.30-18.30 52 Nätkin päiväkodin liikuntasali. Musiikkiliikuntaa, satuseikkailuja ja leikkejä 3-4-vuotiaille. Ohjaaja Alexina Kallio. Temppujumppa Temppuset ma 3.9.-26.11. klo 18.30-19.30 52 Nätkin päiväkodin liikuntasali. Liikuntaleikkejä, pelejä ja taitoharjoitteita 5-6-vuotiaille. Ohjaaja Alexina Kallio. Satujumppa Satuset ti 4.9.-27.11. klo 17.30-18.30 52 Pihlajaniemellä Savonlinna-Säämingin seurakunnan salissa. Musiikkiliikuntaa, satuseikkailuja ja leikkejä 3-4-vuotiaille. Ohjaaja Saara Auvinen. Temppujumppa Temppuset ti 4.9.-27.11. klo 18.30-19.30 52 Pihlajaniemellä Savonlinna-Säämingin seurakunnan salissa. Liikuntaleikkejä, pelejä ja taitoharjoitteita 5-6-vuotiaille. Ohjaaja Saara Auvinen. Keskikaupungin Ketterät ke 5.9.-28.11. klo 17.00-18.00 52 Keskikaupungin päiväkoti. Musiikkiliikuntaa, leikkejä ja taitoharjoitteita 3-5-vuotiaille. Ohjaaja Saara Auvinen. Satujumppa Satuset to 6.9.-29.11. klo 17.30-18.30 52 Kellarpellon päiväkoti. Musiikkiliikuntaa, satuseikkailuja ja leikkejä 3-4-vuotiaille. Ohjaaja Tanja Ukkonen. Temppujumppa Temppuset to 6.9.-29.11. klo 18.30-19.30 52 Kellarpellon päiväkoti. Liikuntaleikkejä, pelejä ja taitoharjoitteita 5-6-vuotiaille. Ohjaaja Tanja Ukkonen. LAPSET 7-14-v. Tanssikerho IP ma 3.9.-26.11. klo 17.30-18.30 20 Kellarpellon koulun sali. Tanssin perusasioihin perehtymistä musiikin siivittäminä. Ryhmään ovat tervetulleita kaikki 7-9-vuotiaat liikkumisesta ja tanssista kiinnostuneet tytöt ja pojat. Ohjaaja ilmoitetaan myöhemmin. Tanssiliikunta ma 3.9.-26.11. klo 18.00-19.00 52 Nätkin koulun sali. Kerho sopii 9-11-vuotiaille tanssista ja liikunnasta kiinnostuneille tytöille ja pojille. Kerhossa opetellaan yksinkertaisia tanssin alkeita sekä jumpataan musiikin tahdissa. Valmistaudu hauskanpitoon. Ohjaaja ilmoitetaan myöhemmin. Teatteri Piccolo ke 5.9.-28.11. klo 16.00-17.00 52 Esirippu aukeaa 7-11-v. teatterintekijöille Seniorikeskuksen liikuntasalissa. Jos olet kiinnostunut teatterista, tykkäät liikkua, esiintyä ja pitää hauskaa, hyppää mukaan teatterin pyörteisiin. Kerhossa tutustutaan teatterimaailmaan monipuolisten harjoitusten, teatterileikkien ja improvisaation kautta. Et tarvitse aiempaa teatterikokemusta. Ohjaaja Irina Ainasoja. Pallottelijat IP ke 5.9.-28.11. klo 17.00-18.00 20 Nätkin koulun sali. Jos olet 7-9-vuotias ja kiinnostunut palloilulajeista, pääset harrastamaan erilaisia palloilulajeja ikätovereiden ja osaavan ohjaajan kanssa. Hauskan liikunnan lisäksi saat kerhossa uusia kokemuksia ja kavereita. Ohjaaja ilmoitetaan myöhemmin. Sirkustelu IP ke 5.9.-28.11. klo 17.15-18.15 20 Savonniemen liikuntasali, os. Savonniemenkatu 6. Sirkuksen perustaitoihin tutustuva iltapäiväkerho 7-10-vuotiaille. Kerhossa harjoitellaan akrobatiaa sekä jongleerausta. Samalla opit toimimaan ryhmässä. Ohjaaja Sonja Turunen. Tanssikerho Rytmi IP ke 5.9.-28.11 klo 18.00-19.00 20 Kellarpellon koulun sali. Tunnit muodostuvat hiphopista, streetistä, nykytanssista sekä ennen kaikkea hauskanpidosta. Mukaan vaan kaikki 10-12-v. tytöt ja pojat. Ohjaaja Alexina Kallio. Monitoimikerho IP to 6.9.-29.11. klo 16.00-17.00 20 Kerho kokoontuu Linnalan opetuskeittiössä ja sopii 8-11-vuotiaille pojille ja tytöille. Ohjelmassa mm. askartelua ja pelejä sekä helppojen, terveellisten välipalojen valmistamista. Materiaali sis. hintaan. Ohjaaja ilm. myöhemmin. Nuorten tietotekniikka IP 16h pe 14.9.-9.11. klo 14.30-16.00 32 yht. 8 kertaa, kaksi oppituntia kerralla Linnalan ATK-luokkassa 9-12-vuotiaille Photoshop Elements kuvankäsittelyä, videon editointia ja äänenmuokkausta Audacitylla. Oppituntien välissä mahdollisuus verkkopelaamiseen. Opettaja Markku Lybeck. Teatteri Ilo pe 7.9.-30.11. klo 16.00-17.00 52 Mikä onkaan parempi tapa lopettaa kouluviikko kuin jättää arkipuuhat ja lähteä teatterin matkaan kohti tuntematonta. Esirippu aukeaa 12-14-v. teatterintekijöille Seniorikeskuksen liikuntasalissa. Kerhossa kehitetään luovuutta ja ilmaisua monipuolisten harjoitusten, teatterileikkien ja improvisaation kautta. Esityksessä huomioidaan toiveesi ja ajatuksesi. Et tarvitse aiempaa teatterikokemusta. Ohjaaja Irina Ainasoja. NUORET YLI 12-v. Kerhot nuorisotilalla IP Järjestämme Haka-alueen Kertsillä erilaisia nuorille suunnattuja kerhoja. Näiden kerhojen sisällöistä ja ajankohdista saat tiedot suoraan nuorisotilavastaavalta, jolle voit myös ilmoittautua kerhoon. Nuorisotilavastaava Tiina Cederström, p. 044 077 1832. RETKI- SEKÄ MUU TOIMINTA Ajankohtaisista retkistä ja tapahtumista ilmoitellaan Itä- Savon opistopalstalla ja nettisivuillamme. Tulossa teatterija musikaalimatkoja. Myös toiveita otetaan vastaan. NUORISOTILAT Haka-alueen Kertsi Nuorisotila osoitteessa Kangasvuokontie 13, 57220 Savonlinna. Vastaava ohjaaja Tiina Cederström. Avoinna 20.8. lähtien maanantai-keskiviikko klo 15.00-20.00. Yökahvila Välkky Nuorten yökahvila Välkky on avoinna yli 13-vuotiaille joka toinen perjantai Hakan nuorisotilalla klo 18.00-22.00. Avaamme Välkyn 31.8. Vastaavana työntekijänä Tiina Cederström. Lisätiedot kursseista www.linnala.fi tai toimistosta p. 015 511 80 (Sotilaspojankatu 7, 57100 Savonlinna)