Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma

Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma Ma klo 18.30 20 Opistotalo, Helsinginsali, Helsinginkatu 26 9.1. 2.4.2012 FM Jussi Tuovinen

Sarjan rakenne, osa 2 27.2. Apollon/Apollo: Uteliaisuus, muutos ja kasvu ihmisyyden mitta(ko?) 5.3. Artemis/Diana: Ihminen petojen sukua(ko?) 12.3. Afrodite/Venus: Ja suurin on rakkaus vai onko? 19.3. Hefaistos/Vulkanus: Onko ihminen (ainoa) eläin, joka tekee työtä? 26.3. Dionysos/Bacchus: Onko ihminen (ainoa) eläin, joka osaa huvitella? 2.4. Hermes/Merkurius: Onko ihminen (ainoa) eläin, joka käy kauppaa?

Yhteystiedot Aineisto löytyy osoitteesta: http://opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/ Palautetta luennoitsijalle: jussi.m.tuovinen@helsinki.fi

Dionysos Viinin, traagisen taiteen, päihtyneen hurmion, ja hedelmällisyyden jumala Roomalaisilla Bacchus Kuvataan taiteessa usein joko: pitkähiuksiseksi nuorukaiseksi pieneksi sylilapseksi naismaiseksi, pulleaksi nuorukaiseksi, jonka yllä on pantterin talja Caravaggion maalaus Bacchus (1593-1594)

Etymologiaa Nimen alku viittaa todennäköisesti Zeukseen, jonka genetiivimuoto on kreikaksi Dios Loppuosan merkitys ei ole varma, mutta se saattaa viitata Nysa-vuoreen, jolla Dionysos sanotaan varttuneen Tunnetaan myös nimillä Eleutherios tai Lyaios ("Vapauttaja") ja Soter ("Pelastaja"), vrt. kristinuskon Vapahtaja Nimitykset johtuvat siitä, että Dionysoksen ajateltiin vapauttavan ihmisen huolista ja murheista, mutta myöhemmin myös kristinuskoa muistuttavaa pelastussanomaa

Zeuksen ja Semelen poika Varhemman tradition mukaan Dionysoksen synnytti kuolevainen Semele Zeuksen hedelmöittämänä Semele (tai Thyone) oli Kadmoksen ja Harmonian tytär Zeus rakastui häneen ja lupasi täyttää hänen toiveensa Semelen odottaessa Dionysosta, mustasukkainen Hera sai tämän pyytämään, että Zeus ilmestyisi todellisessa luonnossaan Gustave Moreaun maalaus Jupiter ja Semele (1895-1896)

Hera saa kostonsa, mutta Zeus kauhistui Semelen pyyntöä, mutta koska hän oli vannonut Styx-virran kautta täyttävänsä tämän pyynnön, hän ei voinut muuta kuin suostua (ylijumalakin siis sidottu tiettyihin sääntöihin) Semele ei kestänyt näkyä vaan paloi poroksi, mutta Zeus ehti kuitenkin pelastaa poikansa ja kätki tämän Heran vihalta piiloon omaan reiteensä, josta Dionysos myöhemmin syntyi Vartuttuaan Dionysos haki äitinsä manalasta ja vei hänet Olympokselle

In vino veritas Edelleen Heran pelossa Zeus lähetti Dionysoksen Kreikan ulkopuolelle nymfien hoitoon Nymfien ohella Dionysos tutustui moniin muihinkin metsään, kasveihin, hedelmällisyyteen ja ennen kaikkea viiniin liittyviin olentoihin kuten satyyreihin, sileeneihin ja näistä vanhimpaan Silenokseen, jolta Dionysos oppi viininteon salaisuuden, mistä lähtien Dionysos liittyy erityisesti viiniin ja juopumukseen Dionysoksen kerrotaan muuttaneen veden viiniksi itsensä ja Ariadnen häissä

Ariadne (Melkein) kuolevainen prinsessa ja Kreetan kuningas Minoksen (joka itse oli Zeuksen ja Europan poika) tytär, joka liittyy vahvasti Minotauros-mytologiaan Rakastui Theseukseen ja auttoi lankakeränsä avulla tätä surmaamaan labyrintissa velipuolensa Minotauroksen Theseus hylkäsi kuitenkin Ariadnen, jonka täytyi ryhtyä Afroditen papittareksi Naksoksella Dionysos löysi hänet, otti vaimokseen ja teki tästä kuolemattoman Lapsia mm. viininviljelykseen viittaavat Oinopion ja Stafylos (rypäleterttu)

Satyyrit Miespuolisia metsissä ja vuoristossa vaeltavia luonnonhenkiä, jotka liitetään usein Dionysoksen seuralaisiksi kantaen tällöin viinimaljoja ja thyrsossauvoja Sanan satyros liittynee sanaan tityros ( oinas ) Satyyreja muistuttavia ja joskus näihin luettavia olivat myös sileenit Satyyrien ja sillenien suvun kantaisänä pidetään Silenosta, jonka isä katsotaan taas olevan alun perin luonnon ja paimenten jumalaksi mielletty Hermes

Satyyrien olemuksesta Aluksi satyyrit miellettiin lähinnä karkeamuotoisiksi ihmishahmoiksi, joilla oli pienet sarvet ja eläimen häntä Myöhemmin ja varsinkin Roomassa satyyreihin sekoittui vaikutteita fauneista, jolloin näille ilmestyivät myös pukinjalat ja päähän täysikokoiset oinaansarvet Toisaalta satyyrien muodot myös pyöristyivät ja inhimillistyivät Homeros ei mainitse satyyreita lainkaan ja Hesiodoskin kuvaa heitä kelvottomiksi ja hyödyttömiksi Satyyreihin liitetään ennen kaikkea juopottelu ja himokkuus

Satyyrit ja naiset Jumalattaria satyyrit eivät uskaltaneet jahdata, mutta nymfejä ja kuolevaisia naisia hyvinkin, ja varsinkin jälkimmäisiä varoitettiin usein menemästä metsään tai muuten saattoi käydä ns. huonosti Tarinoille tyypillisiä villit tanssit ja takaa-ajot, joissa nymfit saattoivat usein myös huijata hiukan yksinkertaisia satyyreja Satyyri ja nymfejä William- Adolphe Bouguereaun maalauksen mukaan 1873

Sileenit Miespuolisia luonnonhenkiä, jotka ovat puoliksi ihmisiä ja puoliksi hevosia poiketen siten vuohimaisista satyyreista Yleensä ihmishahmoisia, mutta heillä on hevosen jalat, takapää, häntä ja korvat Eroavat kuitenkin kentaureista siinä, että heillä on ainoastaan hevosen takajalat eikä koko ruumista ja etujalkoja Viihtyvät hyvin Dionysoksen seurassa, ja heidät kuvattiinkin usein hiukan tämän tapaan kaljupäisiksi ja pyöreämahaisiksi juopottelijoiksi ja kiimaisiksi elostelijoiksi

Silenos Dionysoksen opettajista ja ystävistä tärkein oli Silenos, jota pidetään siis sekä sileenien että satyyrien kantaisänä ja joka opetti Dionysoksen viiniteon salaisuuden Taruissa kerrotaan, että hän oli Dionysoksen seuraajista vanhin, viisain ja kaikista juopunein Esiintyi usein joko aasin kantamana tai muiden satyyrien tukemana

Silenoksen piirteitä Kuvattiin rumaksi, möhömahaiseksi, takkupartaiseksi, nykerönenäiseksi vanhaksi kaljuksi mieheksi, jolla oli kaikkialla viinileili mukanaan, mutta joka oli toisaalta myös hyvin viisas ja kykeni ennustamaan Himokas, viiniin menevä ja mieltynyt musisointiin ja tanssiin Juovuksissa joutui helposti kuolevaisten armoille, ja nämä saivat tämän kertomaan tulevasta Siis enemmän huvittava kuin pelottava => satyyrinäytelmät

Silenos ja Midas Erään tarinan mukaan Silenos oli kerran harhautunut juotuaan runsaasti viiniä Kuningas Midas otti hänet huomaansa ja huolehti tästä, kunnes 10 päivän kuluttua palautti Dionysoksen luokse Kiitollisena Dionysos antoi Midaksen toivoa mitä tahansa Midas toivoi, että kaikki mihin hän koskee muuttuu kullaksi Toive toteutuikin, mutta myös ruoka, juoma, ja jopa Midaksen oma tytärkin muuttuivat kullaksi Lopulta kuningas joutui katumaan pyyntöään ja luopumaan lahjastaan

Midas Panin seuraajaksi Kokemuksistaan oppineena Midas ryhtyi Panin seuraajaksi, mutta ongelmia hänellä oli jatkossakin Kerran kritisoidessaan Apollonin ja Panin välisessä soittokilpailussa lopputulosta liian äänekkäästi närkästynyt Apollon kasvatti Midakselle aasin korvat

Pan Metsän, laidunten, paimenten, karjan ja hedelmällisyyden jumala, jolla pukinsarviseksi ja kavioiseksi (vrt. satyyrit) Syntyperästä useita versioita Nimi liittyy ehkä sanaan pan ( kaikki ), mutta muitakin versioita on esitetty Roomalaiset samastivat Panin myöhemmin Faunukseen Veistoksessa Pan opettaa nuorta paimenpoika Dafnista soittamaan panhuilua

Pan ja panhuilu Erotiikan ohella Pan tunnettiin erityisesti musiikista Tapasi kerran virran nymfin Syrinksin, joka pakeni ahdistelijaansa joen rannalle, jossa Pan tavoitti hänet Syrinks kuitenkin muutti itsensä ruo'oksi rantakaislikkoon, eikä Pan kyennyt löytämään häntä Toivoessaan löytävänsä piiloutuneen saaliinsa Pan alkoi kerätä ruokoja mutta tuloksetta Harmissaan Pan sitoi katkomansa ruo'ot yhteen ja alkoi aikansa kuluksi puhaltaa siihen, jolloin tuli keksineeksi panhuilun, joka siis sai hänestä nimensä

Paniikki ja erotiikka Pan sai aikaan paniikiksi kutsuttua äkillistä kauhua Jo hänen ensimmäinen hoitajansa pelästyi ja pakeni lapsen luota nähtyään hänen karkeat partaiset kasvonsa Tunnettu seksuaalisesta kyvykkyydestään, ja hänelle kuvattiinkin usein erektiossa oleva fallos Eroottisissa seikkailuissaan usein häikäilemätön ja kaikkiruokainen

Panin viettelykset Pan väitti vietelleensä joka ainoan Dionysoksen naispuolisista seuralaisista eli mainadeista Pan yritti samaa myös useiden nymfien kanssa, muttei ihan yhtä hyvällä menestyksellä Ehkä merkittävin Panin kaadoista oli itse Kuun jumalatar Selene, jonka tämä houkutteli maahan soitollaan ja jonka sai vieteltyä lampaantaljaan naamioituneena

Faunus ja faunit Vanha italialainen paimenten, laidunten ja luonnon äänien jumala, joka samastettiin suhteellisen varhain Paniin Käyttäytyi kuitenkin jonkin verran siivommin kuin kreikkalainen vastineensa, mikä onkin varsin tyypillinen piirre monissa muissakin jumalten vastinpareissa (Hera/Juno, Ares/Mars jne.) Faunit olivat Faunuksen seuralaisia, satyyrien kaltaisia riettaita ja karvaisia pukinsorkkaisia olentoja, jotka ovat ilmeisesti myös vaikuttaneet kristinuskon näkemyksiin Saatanan ulkoisesta habituksesta

Pan ja muut sorkkajalat Todennäköisesti myös Pan on vaikuttanut kristittyjen saatanakuvaan kirjallisuudessa ja taiteessa Saatanan pukinsorkat ja sarvet sekä erityisesti nukkuvia naisia vainonneiden miespuolisten Incubus-demonien korostunut seksuaalisuus juontunevat tästä Incubukset imevät myös energiaa uhreistaan, jolloin nämä jäivät hyvin heikkoon tilaan tai saattoivat jopa kuolla (vrt. vampyyrit) Vastaavia naispuolisia ja miehiä seksuaalisesti vainonneita demoneja kutsutaan taas succubuksiksi

Priapos Dionysoksen poika, ja äiti oli joko Afrodite tai jokin nymfeistä Hedelmällisyyden jumala sekä puutarhojen, karjan ja mieskunnon suojelija, jonka symboli oli fallos Kuvattiin yleensä jatkuvassa erektiossa, mistä on johdettu lääketieteen käsite priapismi Kuvassa Priapos pompeijilaisessa freskossa

Priapoksen palvonta Vaikka Priapoksen mieskunto luonnollisesti herätti ihailua ja palvontaa, häneen suhtauduttiin silti jossain määrin humoristisesti, mikä näkyy mm. siinä, että hänen uhrieläimensä oli aasi, jota pidettiin hekuman ja tyhmyyden vertauskuvana Priapoksen kultti kehittyi ja oli tärkeä Lampsakosissa, josta se levisi Aleksanteri Suuren valloitusten myötä muualle hellenistiseen maailmaan ja erityisesti Aleksandriaan Levisi myöhemmin myös Italiaan ja yhdistyi roomalaiseen jumaltarustoon

Dionysia-juhlat Dionysosta kunnioitettiin erityisillä Dionysia-juhlilla, joita kutsuttiin myös orgioiksi tai myöhemmin Roomassa Bacchus-nimen mukaisesti bakkanaaleiksi Paitsi jumalanpalvelusta ja lohtua sielulle tarjosivat Dionysia-juhlat myös virkistystä arkipäivästä ja viihdettä monien myöhempienkin uskonnollisten juhlien kuten esim. karnevaalien tapaan Rituaalien päämääränä oli parusia, jumaluuden läsnäolo, jossa itse jumala ja jumaluuden palvoja samastuivat toisiinsa Viini ja muut päihdyttävät aineet auttavat tässä huomattavasti

Mainadista menoa Pääosaa Dionysoksen palvontamenoissa näyttelivät viinistä hurmioituneet lähes alastomat naiset, mainadit, jotka karjuivat, tanssivat ja repivät kappaleiksi eläimiä Dionysos myytin kerrotaan inspiroineen naisia hurmiolliseen vimmaan, jossa he purkivat mielihalunsa ylenpalttiseen määrään väkivaltaa, sukupuoliakteja, juopumusta ja vahingontekoja, mitä varsinkin konservatiiviset roomalaiset historioitsijat sittemmin paheksuivat voimakkaasti Naisille ilmeinen varoventtiili muuten varsin patriarkaalisessa yhteiskunnassa

Mainadit eli bakkantit Naispuolisia Dionysoksen seuraajia, joita myöhemmin roomalaisessa mytologiassa nimitettiin bakkanteiksi vastaavan Bacchus -jumalan mukaan Nimitys tarkoittaa kirjaimellisesti "raivoisia", mutta heitä ei tule sotkea varsinaisiin raivottariin eli fuurioihin Kuvataan usein seppelöityinä viinilehvillä ja lähes alastomina tai peurannahkaan pukeutuneena, Thyrsos -sauva kädessään

Bakkanaalit Bakkanaalit (lat. Bacchanalia) olivat roomalaisten pitämiä, viininjumala Bacchukselle (Dionysos) omistettuja villejä juhlia Tulivat Roomaan kreikkalaisten ja etruskien kautta Alkuperäiset bakkanaalit pidettiin salassa ja niihin osallistui vain naisia 3-päiväiset juhlat pidettiin vuosittain maaliskuun puolivälissä Similan laaksossa lähellä Aventinus-kukkulaa Myöhemmin riitistä pääsivät osalliseksi myös miehet ja sitä vietettiin useammin, lopulta viisi kertaa kuukaudessa

Thyrsos-sauva Thyrsos eli Bakkhon, oli Dionysoksen uskonnollisiin seremonioiden toimituksiin pyhitetty sauva, joita kantoivat mainadit Thyrsoksen fenkolivarren ympärille oli usein kiedottu muratteja ja sen päähän kuului aina suurikokoinen käpy Pidetään vastakohtien symbolina, jossa kohtaavat kävyn edustama metsämaa ja fenkolin symboloima maanviljely, mutta ilmeisesti siihen liittyy vahvasti myös fallossymbolismi

Dityrambit Dionysoksen kunniaksi järjestetyistä menoista kehittyivät hänen ylistyslaulunsa eli dityrambit ja asteittain myös kreikkalainen teatteri Dityrambien luonne oli villi ja ekstaattinen, vastakohtana vastaaville Apollonille omistetuille paiaaneille Muuttuivat vähitellen yhä pitemmiksi ja monimutkaisemmiksi, jolloin niiden esittämiseen palkattiin harjaantuneita ammattilaisia, joista myöhemmin kehittyi ammattinäyttelijät Aristoteleen mukaan dityrambit olivatkin kreikkalaisen teatterin alku

Teatterin synty Uhrien ja juhlakulkueiden ohessa Dionysia-juhlien tärkeimpiin juhlamenoihin kuuluivat myös erilaiset kuoro- (khoros) ja näytelmäkilpailut Juhlarituaaleihin osallistui kuoro eli khoros, joka sekä lauloi että tanssi Varsinkin kuoron johtajan rooli muuttui yhä näytelmällisemmäksi kuoron ja sen johtajan vuoropuhelun lisääntyessä Myöhemmin näyttelijöitä tuli enemmän ja vaikka kuoro säilytti asemansa, yhä suurempi osa näytelmää alkoi tapahtua tiettyä roolia esittävien näyttelijöiden kesken

Tragedia Kreikkalaisen draaman päälajit olivat tragedia, komedia ja satyyrinäytelmä Tragedian on katsottu kehittyneen dityrambeista, mutta on myös mahdollista, että niiden esiaste liittyisi esihelleenisiin hedelmällisyys- ja hautajaisriitteihin Sana 'tragedia' on tulee sanasta tragōidiā, jonka juuret ovat sanoissa tragos ('vuohi') ja aeidein ('laulaa') Tämän katsotaan liittyvän siihen, että kuorotansseja esitettiin juhlissa ennen eläinten rituaalista uhraamista

Komedia Aristoteles kirjoitti Runousopissaan noin 335 eaa., että komedia pohjautuu varhaisempiin falloslauluihin Hän luonnehti sen olevan kehnompien ihmisten jäljittelyä, mutta ei kuitenkaan pahuuden kaikkien muotojen, vaan häpeään kuuluvan naurettavuuden osalta Komedian tarkoitus oli esittää naurettavaa, viallista ja rumaa, mutta se ei Aristoteleen mukaan aiheuttanut katsojissa tuskaa kuten tragedia Epäilemättä merkittävä tekijä teatterin uskonnollisen funktion maallistumisessa ja arkipäiväistymisessä

Satyyrinäytelmä Yksi antiikin kreikkalaisen teatterin näytelmälajeista ja kiinteä osa Dionysia-juhlia Jokainen näytelmäkirjailija teki juhlia varten kolmen tragedian trilogian ja sitä seuranneen satyyrinäytelmän Tunnusomaista oli satyyreistä koostuva kuoro, ilakoiva sisältö ja onnellinen loppu Kuitenkin tyyliltään ja kieleltään lähempänä tragediaa kuin komediaa Näytelmien aiheet otettiin mytologiasta ja joskus ne saattoivat liittyä edeltävään tragediatrilogiaan

Reaktio kehitykseen? Aristoteleen mukaan tragedia sai alkunsa satyrikonista eli jostain satyyrinäytelmää muistuttavasta On esitetty, että varsinainen satyyrinäytelmä lisättiin näytelmiin reaktiona sille, että tragediat olivat ajan mittaan siirtyneet yhä enemmän pois dionyysisistä aiheista Varsinainen draama (tragedia ja komedia) vapautui yhä enemmän alkuperäisestä uskonnollisesta kontekstistaan, vaikka jumalat näytelmissä usein esiintyivätkin Jumalat muuttuivat siten vähitellen palvontakohteista näytelmähenkilöiksi

Nietzsche: Tragedian synty Filosofi Friedrich Nietzschen esikoisteos Tragedian synty (1872) on innoittunut tutkielma klassisesta kreikkalaisesta näyttämötaiteesta Teoksen keskeinen käsitepari apolloninen-dionyysinen kuvaa kahden vastakkaisen tendenssin aiheuttamaa jännitettä kreikkalaisessa tragediassa ja elämänmuodossa laajemminkin

Apolloninen ja dionyysinen Nietzschen mukaan Apolloninen tarkoittaa pyrkimystä kokemuksen järjestämiseen järjen ja logiikan muotoihin Dionyysinen taas merkitsee jäsentymätöntä ja ekstaattista suoraa ei-käsitteellistettyä kokemusta Näyttämöllä apolloninen ilmenee erityisesti dialogissa ja dionyysinen vuorostaan tanssissa ja musiikissa Nietzschen mukaan dionyysistä lisäämällä saksalainen musiikki ja muu kulttuuri voisivat kehittyä ja vapautua apollonisen valistuksen pakkopaidasta Vaikutti erityisesti Richard Wagnerin ajatteluun ja oopperataiteeseen

Tragedian ja elämän vastinparit Tragediassa dionyysinen ja apolloninen voima yhdistyvät Dionyysinen on rajat tuhoava, ekstaattinen, huumaava voima, johon liittyy myös kauhu ja epävarmuus Apolloninen voima taas antaa muodon ja kuvan, mahdollistaa etäisyyden ottamisen ja luo illuusion Tragediassa ihmisen ja jumalten rajat murtuvat, mutta samalla ne asetetaan taas uudelleen Apollonista voi pitää modernin eetoksen ilmentymänä, dionyysistä taas postmodernin

Post scriptum: Orfilaisuus Uskonnollinen liike antiikin Kreikassa, joka syntyi luultavasti 500-luvulla eaa., ja yhdistetään Orfeukseen Kehittyi Dionysos-kultin rinnalle ja jatkeeksi ja omaksui siitä keskeisiä osia mahdollisesti vastareaktiona sille, että viralliset Dionysia-juhlat maallistuivat teatterifestareiksi Säilyneet piirtokirjoitukset osoittavat, että orfilainen tarusto Dionysoksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta yhdistettiin käsityksiin ihmisten siunatusta kuolemanjälkeisestä elämästä Orfilaisuutta onkin sanottu antiikin Kreikan merkittävimmäksi pelastususkonnoksi

Orfeus Uskonto on saanut nimensä kuuluisasta Orfeus-tarusta Tarun mukaan Orfeus oli Traakian kuninkaan poika ja erittäin taitava lyyran soittaja, joka meni naimisiin ihanan Eurydiken kanssa ja oli tulla hulluksi, kun tämä kuoli Orfeus meni manalaan ja lumosi sen väen soitollaan Hän sai luvan viedä Eurydiken takaisin, mutta ehtona oli, ettei hän saanut katsoa taakseen Orfeus ei voinut välttää kiusausta katsoa, seurasiko Eurydike, ja niinpä Orfeuksen hanke epäonnistui ja Eurydike jäi manalaan

Orfeus Manalan jälkeen Orfeus palasi itse ehjin nahoin Manalasta, mutta Traakian naiset raivostuivat, kun heidän lohdutuksensa ei tälle kelvannut ja repivät hänet kappaleiksi Orfeuksen katkaistu yhä laulava pää haudattiin Lesbos-saaren rotkoon, josta tuli oraakkelin eli ennustajan paikka Orfeuksen jälkeensä jättämät pyhät Manalan ja maanpäälisen maailman suhteita kuvaavat laulut muodostivat orfilaisuuden ytimen

Jumalan pojan ylösnousemus Orfilaisuus muistutti Dionysoksen kulttia, mutta oli sitä pitemmälle kehitetty erityisesti teologian osalta Nimestään huolimatta siinä ei siis palvottu Orfeusta, vaan pidettiin häntä uuden uskonnon tai kultin perustajana Perustui olennaisesti uskoon jumalan pojan Dionysos Zagreuksen kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta sekä käsitykseen kaikkien ihmisten ylösnousemuksesta ja heidän tulevasta palkitsemisestaan tai rankaisemisestaan Liittyi siis kreikkalaisiin jumaliin, mutta teologia oli hengeltään varsin erilainen

Zagreus ja Dionysos Zagreus oli alkujaan vähemmän keskeinen metsästyksen ja Manalan jumala, joka myöhemmässä traditiossa yhdistettiin Dionysokseen varsinkin juuri orfilaisuudessa Tällöin Zagreusta pidetiin Zeuksen ja Persefonen poikana, joka oli syntynyt Zeuksen vieteltyä Persefonen käärmeen hahmossa Kun Zeus suosi poikaansa ja suunnitteli tekevänsä tästä seuraajansa, mustasukkaisen Heran yllytyksestä titaanit kaappasivat lapsen, repivät hänet kappaleiksi ja söivät hänet

Kahdesti syntynyt Zagreuksesta säilyi vain hänen sydämensä, jonka Pallas Athene vei Zeuksen luokse Zeus ensin nieli sydämen ja tarjoili sen sitten juomana Semelelle, jonka juoma teki raskaaksi Tuloksena oli Dionysos, Kahdesti syntynyt Zagreus ja Sabazios ovat kaksi tärkeintä Dionysoksesta käytettyä lisänimeä Kreikan pohjoispuolella Ne edustivat jumalan reinkarnaatioita tulessa (Zagreus) ja auringossa (Sabazius)

Perisynti teologinen uutuus Koska Zagreuksen surmanneiden titaanien uskottiin olevan ihmisen esi-isiä, oli koko ihmissuku siten jumalansurmaajien jälkeläisinä perisynnin tahraama Tämän rangaistuksena sielu oli suljettu ruumiiseen kuten vankilaan tai hautaan Uutena ajatuksena oli siis kollektiivinen syyllisyys, jonka tuomasta rangaistuksesta vapautuminen vaatii kuitenkin sekä yhteisiä että yksilöllisiä toimia niin katumuksen kuin palvontamenojen muodossa

Sielun vaihtoehdot Orfilaisen opin mukaan sielu joutuu kuoleman jälkeen Manalan jumalien tuomioistuimen eteen, jossa syyllistä odottaa ankara tutkinta ja rangaistus Eräässä opin muodossa rangaistus käsitettiin ikuiseksi, mikä oli myöhemmän helvettiuskon lähteenä Toinen muoto omaksui sielunvaellusopin, jonka mukaan sielu syntyi yhä uudelleen ja uudelleen Sen elämä oli parempaa tai huonompaa sen mukaan, kuinka puhdas tai epäpuhdas se oli ollut edellisessä olomuodossaan

Ehtoollinen ja anekauppa Kolmannen muunnelman mukaan rangaistus saattoi päättyä, jos ihminen etukäteen suoritti katumusta tai ystävät tekivät samoin kuoleman jälkeen Platon kuvaileekin kriittisessä sävyssä, miten Ateenassa kaupiteltiin tällaisia aneita 300-luvulla eaa. Orfeuksen palvojat söivät rituaalin kuuluvissa aterioissaan raakaa häränlihaa Dionysoksen muistoksi ja tullakseen uudelleen osallisiksi tämän jumalallisesta olemuksesta Looginen ja funktionaalinen yhteys myöhempään kristilliseen ehtoollis- käytäntöön on ilmeinen

Jälkivaikutus Orfilaisuudessa Olympoksen jumalien kevytmielisyys korvattiin tiukalla siveydellä ja samalla synnin ja omantunnon käsitteet ilmaantuivat kreikkalaiseen ajatteluun Lahkon vaikutus oli laajalle ulottuva ja kestävä Vaikka Platon hylkäsikin sen, hän omaksui sen idealistisen ajattelun Myös pythagoralaiset ja stoalaiset saivat vaikutteita siitä Lukuisia yhdistäviä piirteitä kristinuskon kanssa ja epäilemättä eräs keskeinen sen sisältöön vaikuttanut tekijä

Orfilaisuus ja mithralaisuus? Mithralaisuus oli kristinuskon leviämisen aikoihin suosittu uskonto Rooman valtakunnassa ja ehkä eräs sen merkittävimpiä kilpailijoita Mysteeriuskonto, jonka oppeja ei kirjoitettu ylös, ja niinpä sen sisällöstä ei tiedetä juuri mitään Säilyneissä maanalaisissa temppeleissä, mithraenumeissa, on säilynyt runsaasti härkiin ja niiden uhraamiseen liittyviä kuvia, joten ilmeisesti näillä on ollut rituaalista merkitystä (vrt. orfilaisuus) Muitakin synkretistisiä vuorovaikutuksia