LUOVAN VALOKUVAUKSEN KESKUS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2012 THE CENTRE FOR CREATIVE PHOTOGRAPHY 1
Tämän toimintasuunnitelman vahvistaa yhdistyksen sääntöjen mukaisesti maaliskuussa 2012 pidettävä Luovan valokuvauksen keskus ry:n sääntömääräinen vuosikokous. Luovan valokuvauksen keskuksen toiminnan painopisteet vuonna 2012: Luovan valokuvauksen keskus jatkaa toimintaperiaatteensa mukaisesti pitkäjänteistä toimintaa alueellisena valokuvakeskuksena, näyttelytoimintaa, kansainvälistä toimintaa ja koulutustoimintaa. Kansainvälisen verkostojen ylläpitämistä jatketaan ja alueellisten valokuvakeskusten yhteistyötä pyritään aktivoimaan ja löytämään siihen pitkäjänteisyyttä. NÄYTTELYTOIMINTA Paikallinen näyttelytoiminta jatkuu Jyväskylässä, Galleria Harmonian tiloissa. Tilat ovat Jyväskylän kaupungin omistuksessa, ja yhdistys käyttää nk. Halosen taloa yhdessä Grafiikkakeskuksen kanssa. Galleriaan voi hakea näyttelyaikaa vuosittain elokuussa. Valokuvakeskus on ollut mukana Luovan Foorumin järjestämässä, nyt jo päättyneessä North Yorkshire yhteistyössä, johon liittyvä residenssinäyttely tullaan esittelemään sekä Jyväskylässä valokuvakeskuksen ja grafiikkakeskuksen yhteisnäyttelynä että Britanniassa North Yorkshiressa vuoden 2012 aikana. Valokuvataiteilijoina hankkeessa ovat mukana brittiläinen Tessa Bunney ja Kapa Jyväskylästä. LUMO-triennaalin jatkosuunnittelun sijaan on aloitettu kokonaan uuden tapahtuman valmistelu Jyväskylän Taidemuseon, Live Herring -yhdistyksen ja Grafiikkakeskuksen kanssa. Työnimellä uusilumo kulkeva tapahtuma tulee yhdistämään Graphica Creativan ja LUMOn niin, että mukaan saadaan uutena vahvana elementtinä elektronisen taiteen ja mediataiteen osuudet. Tapahtumasuunnittelu liittyy oleellisesti yhdistysten Veturitalleille muuttoon, ja uusien toimitilojen myötä syntyvään kokonaan uuteen toimintakonseptiin. Hanke jatkaa LUMOn perinnettä, ja tulee perustumaan paikallisten voimavarojen yhdistämisen lisäksi merkittävään kansainvälisen verkostoitumiseen. Vuodelle 2012 tullaan hakemaan hankkeen valmisteluun rahoitus, ja ensimmäinen kokonaisuus valmistuu toiminnan siirryttyä Veturitalleille vuonna 2013. Gilles ja Nicole Perrinin maaseutuprojekti, joka tuotti materiaalia yli 50 maatilalta, on viivästynyt. Keskus on sopinut irlantilaisen Sirius Art Centerin kanssa yhteisnäyttelystä ja Perrinien residensseihin perustuvasta kirjaprojektista. Näyttely toteutuu vuoden 2012 aikana, ja kirja pyritään tuottamaan 2
samaan aikatauluun näyttelyn kanssa, jotta se voidaan julkistaa keskuksissa näyttelyiden yhteydessä. Galleria Harmoniassa on keväällä 2012 esillä neljä valokuvakeskuksen näyttelyä: - Janne Körkkö ja Tristan Trefoil (kuratoituna) - Iiris-Lilja Kuosmanen - Kalle Björklid - kevään viimeinen näyttelyaika toistaiseksi auki KANSAINVÄLINEN TOIMINTA HANKKEET: Yhdistyksellä on Jyväskylän kaupungin kanssa palvelutuottaja-sopimus, jossa yhtenä painopisteenä todetaan säännöllisen sekä kotimaisen että kansainvälisen residenssiohjelman kehittäminen. Valokuvakeskus tuottaa Jyväskylään kaksi, ja organisoi vastavuoroisesti ainakin yhden lähtevän residenssin. Valokuvakeskus lähettää kansainvälisen residenssiyhteistyön kautta taiteilijat Italiaan ja Ranskaan. Residenssitaiteilijoista päätetään tammikuussa. Valokuvataiteilija Minna Havukaisen ideaan perustuvan Exitus-yhteishankkeen näyttely avataan pyhäinpäivänä 2012 yhdessä Keski-Suomen museon kanssa. Yhdistys tuottaa kahden taiteilijan hankekokonaisuuden osana näyttelyä, minkä lisäksi selvitetään oppilaitosyhteistyömahdollisuudet sekä julkaisuyhteistyö Minerva kustannuksen kanssa. Edellisessä kohdassa kuvaillun uusilumo-tapahtuman suunnittelua jatketaan Jyväskylän Taidemuseon, Live Herring -yhdistyksen ja Grafiikkakeskuksen kanssa. Hipsut (työnimi) on mobiilivisuaalinen kansainvälinen yhteistyöhanke, jossa moderoidusti tuodaan 4-5 julkiseen tilaan verkkosovelluksen avulla julkaistavaa vaihtuvien kuvien paikkaspesifiä yleisön tarjoamaa materiaalia. Arjen lajit -idea hahmottelee hankkeen verkkosivuille ladatun kansainvälisen kuvamateriaalin avulla erilaisia ihmisten luonnollisiksi kokemia kuvailmaisun muotoja ja lajityyppejä. Lajityyppikategorioiden pohjalta avataan 3-6 visuaalisen vuoropuhelun foorumia sosiaaliseen mediaan. Yhteistyötahoiksi on kaavailtu muun muassa Poznanin taideyliopistoa Puolassa, Nordic Sámi Institutia Norjassa ja LASALLE College of the Artsia Singaporessa. Hipsut- ja uusilumo-hankkeiden suunnitteluun palkatun projektituottajan 50% työsuhde jatkuu vähintään maaliskuun loppuun 2012. 3
Valokuvakeskus jatkaa laajan kansainvälisen verkoston ylläpitämistä, ja tekee osansa kansainvälisen toiminnan koordinoinnin kehittämiseksi alueellisten valokuvakeskusten kesken. Keskisuomalaisten taiteilijoiden mahdollisuuksiin kansainväliseen yhteistyöhön tullaan edelleen kiinnittämään erityistä huomiota. Osittain edelliseen liittyen valokuvakeskus pyrkii käynnistämään Jyväskylän taiteilijaseuran ja Kauko Sorjosen säätiön kanssa yhteisen 5-vuotisen teemoitetun residenssivaihtohankkeen. Säätiöyhteistyö tarjoaisi vaadittavan perusresurssoinnin, ja vastaavasti residenssien teoksilla käytäisiin kartuttamaan säätiön kokoelmiin osallistujien yhteistä nykytaiteen kokoelmaa. Residenssien taidetta esiteltäisiin säännöllisesti kahden vuoden välein avautuvassa näyttelyssä. Valokuvakeskus lähestyy asian tiimoilta italialaista Museo di Fotografia Contemporaneaa ja irlantilaista Sirius taidekeskusta, joiden toivotaan lähtevän mukaan viiden vuoden hankkeeseen partnereina. KOULUTUSTOIMINTA Yhdistys järjestää itse työpajoja, kursseja, luentosarjoja ja näyttelyn esittelyjä. Valokuvakeskus järjestää työpaja- ja kurssitoimintaa pääsääntöisesti omalle jäsenistölle ja yhteistyöorganisaatioille. Yhdistys tarjoaa koulutustilojaan maakunnassa toimivien yhdistyksien käyttöön. Säännöllisiä kurssinjärjestäjiä ovat edelleenkin Jyväskylän kameraseura ja Opiskelijakamerat. Koulutusresursseiltaan vaatimattomien yhdistysten tukeminen tarjoamalla riittävät edellytyksen työpajojen järjestämiseen on saatujen kokemusten perusteella oleellista valokuvakeskuksen toiminnalle. Yhdistys pyrkii omalta osaltaan kehittämään uusia opetusmuotoja eri toimijoiden, mutta ennen kaikkea alueen oppilaitosten kanssa. Yhdistys opastaa uusia jäseniä pimiön sekä atk-laitteiston käytössä. Näyttelyesittelyjä järjestetään Galleria Harmonialla tilausten mukaan. Tässäkin erityisen tärkeä kohderyhmä ovat alueen oppilaitokset. Suosittuja Teetä taiteilijan kanssa -yleisötapaamisia jatketaan myös. Keskustelutilaisuudet myös lisäävät osaltaan näyttelyn kävijämäärää. Työpajat: ATK-laitteistojen perehdyttämisopetusta jäsenistölle jatketaan. Uuden korkealaatuisen tulostuskaluston myötä tiedottamista valokuvakeskuksen tulostuspalveluista kehitetään suuntaamalla markkinointia linkkitahoille, kuten kameraseura, taiteilijaseura ja luontokuvaajat. Keskus on osallistunut maailmanlaajuiseen World Wide Pinhole Photography Day -tapahtumaan jo vuosia. Tänä vuonna Neulanreikäkuvauksen kurssi toteutetaan teemapäivän yhteydessä. Syksyn 2012 koulutustoiminnasta päättää vuosikokouksessa nimitettävä uusi hallitus. Luennot: 4
Jyväskylän yliopiston ja alueen oppilaitosten kanssa yhteistyössä järjestettyjä valokuva-aiheisia luentoja järjestetään edelleen. Luentosarjan toistuvuus tarjoaa aktiivisen lisän alueen taiteen ja kulttuurin opetukseen. PAINOTUOTTEET JA JULKAISUTOIMINTA The History of European Photography Valokuvakeskus on kutsuttu mukaan hankeorganisaatioksi Bratislavasta FOTOFO associationin ja Month of Photography festivalin toimesta tuotettuun uuden eurooppalaisen valokuvataiteen kolmiosaiseen ensyklopediahankkeeseen. Teoksen toisen osan valmistelu on käynnissä, ja se julkaistaan vuoden 2013 kuluessa. Toimituskuntaan ja kirjoittajiin kuuluu valokuvakeskukselta Kimmo Lehtonen. Alueellisten valokuvakeskusten kirjarinki Luovan valokuvauksen keskus on ehdottanut muille valokuvakeskuksille järjestelyä, jossa kukin sitoutuu lähettämään 3 kappaletta julkaisemiaan teoksia toisilleen. Yksi sijoitettaisiin kunkin keskuksen kirjastoon, ja kaksi muuta olisivat vapaasti myytävissä. Luovan valokuvauksen keskus jatkaa kirjarinki-idean kehittelyä konkretian suuntaan. Näyttelyihin painetaan kutsukortteja, julisteita ja julkaistaan lehdistötiedotteita. Internet-pohjaista julkaisutoimintaa kehitetään, valtakunnallisesti merkittävän julkaisumuodon kehitystyö tapahtuu osin alueellisten valokuvakeskusten, Suomen Valokuvataiteen museon ja Valokuvataiteilijoiden liiton yhteistyönä. Keskuksen kotisivujen hallintaa kehitetään edelleen. Toimintakertomusjulkaisu. Luovan valokuvauksen keskus julkaisee kuvitetun vuosikertomuksen kotisivuillaan ja rajoitettuna painoksena. Internetjulkaisun aloittaminen odottaa edelleen ulkopuolisen rahoituksen ja projektimanageritoiminnan aloittamista. Valokuvakeskus toimittaa tehdyn sopimuksen mukaisesti kirjastokappaleet kotimaisten valokuvakeskusten aja oppilaitosten lisäksi mm. International Center of Photography (ICP) New York, ja saa vastaavasti laatutukiteosten ja omien hankintojen lisäksi niteitä omaan kirjastoonsa. MUU TOIMINTA Yhdistys jatkaa aktiivista yhteistyötä Jyväskylän yliopiston, grafiikkakeskuksen, Jyväskylän taiteilijaseuran ja kaupungin taidemuseon kanssa. Myös yhteistyötä Jyväskylän opiskelijakameroiden ja muiden alueellisten kameraseurojen kanssa jatketaan. Edellisten lisäksi hedelmällistä yhteistyötä Keski-Suomen taidetoimikunnan visuaalisten taiteiden läänintaiteilijaryhmän kanssa jatketaan. Yhteistyössä painottuvat taiteen pedagogiaan ja mediataiteen osa-alueet. 5
Valokuvakeskus jatkaa paikallisen taideyhteisön keskeiseksi vuotuiseksi kokoontumiseksi muotoutuneen Poikkitaideristeilyn järjestämistä yhdessä Jyväskylän taiteilijaseuran ja Keski-Suomen Kirjailijoiden kanssa. Kesällä 2012 risteily toteutetaan uudella reitillä, ja ohjelmatarjontaa ja sitä myötä kohderyhmää laajennetaan huomioimalla myös järjestäjätahoihin kytkeytymättömiä taiteenaloja. Vuonna 2009 aloitettua yhteistyötä UPM-kesänäyttelyn ja yleisötapahtumien tiimoilta jatketaan. Valokuvakeskuksen ATK-laitteistoa ylläpidetään näyttelyvedostuksen edellyttämällä tasolla. Yhdistys tilaa edelleen kirjastoonsa seuraavat alan koti- ja ulkomaiset lehdet: Afterimage (USA), Aperture (USA), Art on paper (USA), European Photography (Saksa), Flash Art (Italia), Kamera (Suomi), Musta taide (Suomi), Pinhole Journal (USA), Photofile (Australia) ja Photo Raw (Suomi) Blind Spot (USA), Imago (Slovakia), Portfolio (UK). Lisäksi valokuvakeskus on tilannut joka toinen vuosi ilmestyvän European Photography Guide -nimisen julkaisun, jossa keskus myös esitellään. Yhdistyksen kirjastoon tilataan kirjoja sekä CD-ROM -levyjä. Nidelukua kartutetaan vuosittain hallituksen sopivaksi katsomalla määrällä. Kirjasto kuuluu laatutukikirjojen vapaakappalekirjastoihin. Tämän statuksen merkitys on vuosien saatossa kasvanut. Kirjasto on yhdistyksen jäsenten, tutkijoiden ja yleisön käytössä. Valokuvakeskus ei lainaa kirjastomateriaalia kuin poikkeustapauksissa. Yhdistys ei pysty taloudellisesti vaikeassa tilanteessa kartuttamaan niteitään edes kotimaisen valokuvataiteen osalta. Oman hajanaisen lisänsä kirjaston nidelukuun tuovat kansainvälisten verkoston kautta saadut lahjoitukset ja markkinointikappaleet. Alueellisen rahoituksen kehittäminen Yhdistyksellä on ollut palveluntuotantosopimus Jyväskylän kaupungin kanssa vuodesta 2009. Veturitalli-hankkeen myötä keskus joutuu edelleen käymään kaupungin kanssa keskusteluja rahoituksen ja toimintaedellytysten varmistamiseksi. Kaupungin taloudellisen tuen määrä ja sen mahdollinen kasvattaminen tulevat ajankohtaisiksi jo ensi vuonna, kun toimintaa Veturitalleilla ryhdytään käynnistämään. TALOUS Suurin yksittäinen vuotuinen menoerä yhdistykselle on 50 %:n osuus Galleria Harmonian valvojan palkkakuluista: yhdistys jakaa edellisvuosien tapaan galleriavalvojan palkkauskustannukset Jyväskylän Grafiikkakeskuksen kanssa. Uutena merkittävänä menoeränä tulee valokuvakeskuksen vastattavaksi projektituottajan palkkakustannus. Akavan suositusten mukaisena palkkana maksetaan työntekijän kokemuksen ja koulutuksen mukaan 1700-2400 6
tariffin mukainen kuukausipalkka. Yhdistys on tehnyt kirjanpitoonsa palkkakustannusta koskevan siirtovarauksen kattamaan projektituottajan palkan aina maaliskuun loppuun 2012. Tämän jälkeen työsuhde jatkuu suoraan uuden työsopimuksen määrittämällä tavalla, mikäli hankkeet ovat edenneet niin, että rahoituksen toteutumisesta voidaan pitää realistisena. Solmitun palvelutuotantosopimuksen seurauksena kaupunki on muuttanut taloudellisen tuen kirjaamismenettelyään niin, että yhdistykselle sen kulttuuritoiminnan menoihin kirjataan valokuvakeskuksen käytössä olevaa kiinteistöä vastaava vuokratuki, arvoltaan noin 21000. Tämä vastaavasti korottaa kaupungin toiminta-avustuspanostusta yli puolet. Yhdistyksen tavoitteena on nostaa vuosiavustustensa taso toimintaa ja sen laatua vastaavaan kokoluokkaan, ja samalla tehdä mahdolliseksi projektiluonteisten yksittäisten hankkeiden rahoittaminen niiden vaatimaa työmäärää vastaavalla tavalla keskeiseltä osalta suoraan keskuksen vuosirahoituksen kautta. Yhdistyksen suunnitelmat vuoden 2012 varainkäytöstä selviävät alustavasta talousarviosta. Tehdyt suunnitelmat vahvistetaan yhdistyksen vuosikokouksessa maaliskuussa 2012. JYVÄSKYLÄSSÄ 28.10.2011 Vakuudeksi Kimmo Lehtonen, puheenjohtaja Pekka Suomäki, sihteeri 7