Juhani Kuosmanen Raamatun opetuksia
1993, 2012 Juhani Kuosmanen ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. ISBN 978-952-252-088-3, Alkuperäisteos ISBN 978-951-606-992-3 Graafinen suunnittelu ja taitto Aikamedia Oy / Marko Soini Sivunvalmistus Aikamedia Oy Otavan Kirjapaino, Keuruu 2012
SISÄLLYS Esipuhe...7 JUMALAN OLEMASSAOLO...9 RAAMATTU...15 Raamatun jumalallinen luonne...16 Raamatun kaanon...23 Raamatun sisältö ja tulkinta...27 RAAMATUN JUMALA...31 Jumala on yksi ja kolmiyhteinen...33 IHMINEN (Antropologia)...43 Luominen ja ihminen ennen lankeemusta...43 Lankeemus ja ihminen lankeemuksen jälkeen...46 JEESUS KRISTUS (Kristologia)...55 Jeesuksen Kristuksen ennaltaolo...56 Jeesuksen Kristuksen inkarnaatio...58 Jeesuksen Kristuksen kaksi luontoa...60 Jeesuksen Kristuksen elämä...62 Jeesuksen Kristuksen kuolema, ylösnousemus ja korotus...65 Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen merkitys...68
PELASTUS (Soteriologia)...73 Valinta...75 Kutsu ja kääntymys...78 Usko...81 Vanhurskauttaminen...83 Uudestisyntyminen...90 Pyhitys...94 Lasten autuus...102 SEURAKUNTA (Ekklesiologia)...105 Seurakunta-käsite ja seurakunnan rakenne...105 Kaste...118 Ehtoollinen...127 PYHÄ HENKI (Pneumatologia)...133 Pyhän Hengen persoona...133 Pyhän Hengen työ...134 Pyhän Hengen kaste...138 Armolahjat...145 Hengen hedelmä...149 OPPI LOPUNAJOISTA (Eskatologia)...151 Henkilökohtainen eskatologia...151 Yleinen eskatologia...155 Seurakunnan ylöstempaaminen eli Jeesuksen tulo noutamaan seurakuntaa...169 Vihan aika eli suuri ahdistus...181 Kristuksen tulo Öljymäelle, kansojen tuomio ja valtakunta...185 Viimeinen tuomio ja lopullinen tila...187 LÄHTEET...191
ESIPUHE Tämän teoksen päämääränä ei ole antaa kaikenkattavaa, perinpohjaista dogmaattista esitystä vaan luoda lyhyt ja keskitetty katsaus Raamatun ilmoittamiin perusoppeihin. En ole halunnut paisuttaa kirjan kokoa, jotta mahdollisimman moni opiskelunhaluinen voisi hankkia teoksen. Kirja on tarkoitettu tietolähteeksi ja opiskelijan teokseksi. Sitä voi käyttää henkilökohtaisessa ja seurakunnallisessa raamatunopiskelussa ja, jos mahdollista, myös raamattukursseilla ja -kouluissa. Teos ei ole minkään herätysliikkeen uskontunnustus vaan henkilökohtainen tutkimus. Se on opetuskirja, niin kuin muutkin, toisten kirjoittamat, samoja osa-alueita käsittelevät teokset ovat olleet. Tässä vain on koottu yhteen se, mikä on ollut hajallaan eri lähteissä. En pyri sanomaan lopullista sanaa, sillä Raamatun totuus on ehdoton, mutta käsityksemme totuudesta ovat suhteellisia, kuten Eino I. Manninen aikanaan opetti. Uusi tutkimus tuo varmasti paljon lisävaloa, mutta peruslinjan uskon olevan oikea, muutenhan en olisi työhön ryhtynyt. Olen kiitollinen perheelleni ja ystävilleni, jotka ovat monin tavoin tukeneet työtäni. Kaikkien auttajien nimiä en voi luetella, mutta erityiskiitos Kai Antturille, Olavi Kokkoselle ja Valtter Luodolle, jotka ovat läpikäyneet pääosan teksteistä ja tehneet arvokkaita huomautuksia. Ennen kaikkea kiitän Jumalaa ja rukoilen kirjalleni siunausta. Porissa 27.7.1992 Juhani Kuosmanen
JUMALAN OLEMASSAOLO Kaikella olevaisella täytyy olla alkuperä. Tämä alkuperä on Ikuinen Olevainen, jota kutsumme Jumalaksi. Hänen olemassaolonsa tiedämme hänen antamistaan ilmoituksista. Näitä ilmoituksia ovat yleinen ilmoitus luomakunnassa, pelastusteot historiassa ja Raamatun erityisilmoitus. Lisäksi Jumalan olemassaolosta todistavat erityisilmoituksen mukaiset ihmisen henkilökohtaiset kokemukset. Koska ihmisymmärrys on pääosiltaan rajoittunut aikaan, materiaan ja paikkaan, hän ei pelkän järkensä varassa pysty tyhjentävästi ymmärtämään ajatonta ja rajatonta Jumalaa. Ei edes terävin filosofi pysty siihen (1. Kor. 2:11). Siksi olemassaolon tajuamiseen liittyy myös usko, jonka kautta saadaan Jumalan Henki todistamaan ja opettamaan. Ihminen voi torjua Jumalan ilmoitukset tai hän voi uskoa ne. Jumalan olemassaoloon uskovalla ei siis kysymyksessä ole sokea usko vaan ymmärryksen avaava usko (Hebr. 11:3). Torjujalla sen sijaan on kysymyksessä tietoinen älyttömyys (Ps. 14:1). Yleisestä ilmoituksesta päätteleminen Yleinen ilmoitus on se tieto, minkä Jumala on antanut luomakuntansa välityksellä (Room. 1:19, Ps. 19:2 4). Jumala on tiettyyn määrään asti antautunut tunnettavaksi luonnossa (Room. 1:20) ja inhimillisessä hengenelämässä (Room. 2:14, 15).
Jumalan näkymätön olemus, voima ja jumalisuus astuvat näkyväisiksi luomisteoissa ja luomakunnan ylläpidossa (Room. 1:20, Kol. 1:16, 17). Näkyvä maailmankaikkeus ei ole voinut syntyä tyhjästä ja sattumalta. Myöskään ei ole mahdollista, että vain kerran olisivat olleet ne olosuhteet, joissa kehitys olisi voinut alkaa itsestään. Ja vaikka niinkin olisi, voitaisiin kysyä, mikä ne olosuhteet synnytti. Täytyy olla Luoja. Elämä ei ole voinut tulla absoluuttisesti kuolleesta, vaan täytyy olla elämänantaja. Kaikessa luomakunnassa on idea. Jopa yhdessä ainoassa ihmissolussa on geneettistä informaatiota koodimuodossa satojen paksujen kirjojen verran. Idean ja tiedon on täytynyt tulla ajattelevasta järjestäjästä. Luomakunnassa ovat lait ja järjestys, vaikka aine itsessään pyrkii epäjärjestykseen. Täytyy olla lakien laatija, järjestäjä ja ylläpitäjä. Raamattu sanookin: Hänessä pysyy kaikki voimassa (Kol. 1:17). Luonnon tasapaino puhuu Luojansa tasapainosta. Jumalan näkymätön olemus todella näkyy luomakunnassa (Room. 1:20). Ihmisen olemus puhuu Jumalasta. Ihminen on maapallolla ainut olento, joka pystyy sanallisesti ilmaisemaan itseään. Tämä ei ole mahdollista luonnollisen evoluution tietä. Täytyi olla Sana, joka antoi kyvyn ja opetti sanomaan. Jokaisella ihmisolennolla on tarve palvoa korkeampaa. Tämä palvonta ei selity luonnonvoimilla. Niin kuin jano edellyttää juoman olemassaoloa, ihmisen palvontatarve puhuu Palvottavasta. Edelleen ihmisellä on järki, moraalitietoisuus, omatunto ja rakkaus. Nämä puhuvat alkujärjestä, alkumoraalista, alkuauktoriteetistä ja alkurakkaudesta eli tunne-, tahto- ja hengenelämän alkulähteestä. Yleisen ilmoituksen välityksellä saadaan tietoisuutta Jumalan olemassaolosta mutta ei opita tuntemaan Jumalaa (Ap. t. 17:23) eikä hänen valmistamaansa pelastusta. Ihminen on tehdessään 10
syntiä ja kapinoidessaan tosi Jumalaa vastaan vääristynyt ja hylännyt tämän tiedon Jumalasta ja palvoo Jumalan sijasta itseään ja epäjumalia (Valen-Sendstad, Kristillinen dogmatiikka, s. 40; Gal. 4:8.) Oikeastaan epäjumalien kautta pakanat palvovat riivaajia (1. Kor. 10:19, 20). Yleiseen ilmoitukseen, riivaajailmestyksiin tai pelkkiin ihmissielun oivalluksiin perustuvissa muissa uskonnoissa voi olla totuuden sirpaleita mutta niin vääristyneinä, että ne suorastaan estävät totuuden tuloa (Room. 1:21 23, Ef. 4:17 20, Jaak. 3:15). Syy siihen, ettei yleinen ilmoitus käytännössä johda Jumalan luo, ei ole ilmoituksessa vaan vastaanottajan torjumisessa tai vääristyneessä tulkinnassa. Kristillisellä pohjalla yleinen ilmoitus saattaa herättää Jumalan etsintää, mutta silloin ei olekaan enää kysymys pelkästä yleisestä ilmoituksesta. Jumalan pelastusteot historiassa Jumala ilmaisee itsensä yleisestikin kansojen historiassa, mutta erityisesti hänen ilmestymisensä pelastushistoriassa on ainutlaatuista. Tämän historian suurista teoista näkyvimmiksi nousevat Israelin lähtö Egyptistä lain antamisineen ja Jumalan ilmestyminen Jeesuksessa Kristuksessa. Pelastushistoria alkaa tietysti jo ilmoituksesta Aadamille ja jatkuu mm. Aabrahamin kutsumisena, mutta yleismaailmallisesti todistuksellisessa mielessä Israelin vapautus Egyptistä, lain antaminen Siinailla ja johdatus Kaananin maahan ovat tämän historian alkupuolen huippukohta. Jumala teki pelastustekonsa Egyptissä miljoonien silmien edessä. Näistä teoista puhuttiin muinaisessa maailmassa laajalti (1. Moos. 2:9 11). Siinailla kansa näki Jumalan laskeutuvan tulen keskellä vuorelle (2. Moos. 19:16 20, 20:18, 19). Vaikka kansa ei nähnyt Jumalan muotoa (5. 11
Moos. 4:15), ihmiset havaitsivat suunnattoman yliluonnollisen ilmiön vuoren laella ja kuulivat Jumalan äänen. Myöhemmin Mooses, Aaron, Naadab, Abihu ja 70 Israelin vanhinta näkivät Jumalan tarkemmin (2. Moos. 24:9 11). Lisäksi miljoonat israelilaiset näkivät pilven- ja tulipatsaan laskeutuvan ilmestysmajan ylle ja huomasivat Mooseksen kasvojen säteilevän yliluonnollisesti, kun hän palasi majasta (2. Moos. 34:34, 35). Näin Jumalan ilmestyminen Israelille ja hänen kansan johdattamisensa ovat Jumalan suuria pelastushistoriallisia tekoja. Jumalan tuleminen ihmiseksi Jeesuksessa (inkarnaatio), Jeesuksen elämä, ristinkuolema, ylösnousemus ja taivaaseen astuminen ovat Jumalan pelastustekojen suurin tapahtumasarja. Kristuksessa Jumala osoitti valtansa luonnonlakien (Luuk. 8:25, Joh. 6:19, 26) ja jopa kuoleman yli (Luuk. 8:53 55, Joh. 11:39 44). Jeesuksen kuolleista herättäminen ja taivaaseen nostaminen olivat Jumalan voiman suurin ilmentymä (Ef. 1:19, 20). Kumpikin ovat historiallisia tosiasioita, sillä yli 500 ihmistä näki Jeesuksen ylösnousseena (1. Kor. 15:6) ja seurusteli hänen kanssaan (Ap. t. 1:3), ja useat henkilöt kirjoittivat tapahtumat muistiin. Jeesuksen historiallinen ylösnousemus ja taivaaseen astuminen ovat Jumalan vakuuttavin pelastusteko historiassa. Tämä ja muut historialliset pelastusteot todistavat toimivan Jumalan olemassaolon. Ihmisten kokemus Jumala on ilmestynyt monella tapaa yksityisille ihmisille ja joukoille. Jopa häneen uskomattomalle ihmiselle Jumala on ilmestynyt unessa, näyssä jne. (1. Moos. 20:3 7, Job 33:14, 15, Dan. 2:28 30, 4:28, 29, 5:23 28). 12
Jumalaa palvelevien ihmisten kokemus vahvistaa jumalallisen ja elävän persoonan olemassaolon. Kun ihminen uskoo Jumalan erityisilmoituksen mukaan, hän saa uskonsa mukaisia kokemuksia. Ihminen voi kokea sisäisen muutoksen eli uudestisyntymisen ja vapautua Jumalan avulla voimista, joista ei muuten pääse irti. Hän voi kokea Pyhän Hengen konkreettisen täyteyden, yliluonnollisten armolahjojen toimintaa, yliluonnollista johdatusta ja muuta apua. Ihmisen kokemusten tulee olla Jumalan erityisen ilmoituksen mukaisia, sillä varsinaisesti Jumala ilmaisee itsensä kirjoituttamassaan Sanassa. 13
RAAMATTU Jumalan sanallista erityisilmoitusta kutsumme Raamatuksi. Tämä suomalainen nimi johtuu kreikkalaisesta sanasta grammata, kirjoitukset. Raamatussa Jumala ilmoittaa meille kirjallisesti pyhän tahtonsa ja pelastustekonsa. Aluksi Jumala seurusteli luomansa ihmisen kanssa paratiisissa. Syntiinlankeemuksen jälkeen ihminen joutui eroon Jumalasta ja ihmiskunta kulki yhä kauemmas hänestä. Yksijumalainen alkuperä unohtui vähitellen, ja tilalle tuli monijumalaisuus ja epäjumalien palvonta. Niiden heimojen ja kansojen keskuuteen, joita eivät myöhemmin syntyneet suuret maailmanuskonnot ole ideologisoineet, jäi värittyneitä kertomuksia alkuperäisestä tilasta. Rakkauden Jumala ei kuitenkaan voinut olla ilmoittamatta itseään langenneelle luodulleen. Hän halusi ilmoittaa ihmiselle pelastussuunnitelmansa ja valmistaa häntä pelastuksen vastaanottamiseen. Jumala alkoi ilmestyä valitsemilleen ihmisille. Hän ilmestyi mm. Nooalle ja Aabrahamille ja puhui heille. Ilmestystieto meni aluksi suullisena perimätietona tai uusiutuvina ilmestyksinä. Koska suullisessa perimätiedossa on suuri vääristymisen vaara, Jumala valitsi kirjallisen tien. Hän ilmestyi edelleen ihmisille mutta käski heidän kirjoittaa asiat muistiin (2. Moos. 17:14, 34:27 jne.). Näin syntyi kirjallinen ilmoitus.
Jumala valitsi ilmoituksen kansan. Ensin hän kutsui Aabrahamin, jolle antoi suullisen lupauksen. Tämän lupauksen hän vahvisti Aabrahamin uskoville jälkeläisille. Vihdoin hän ilmoitti Moosekselle lisää ja kirjoitutti lain säädöksineen (Joh. 1:17) ja siihenastisen, sekä ilmestyksen että perimätiedon kautta saadun pyhän historian. Mooses sai myös tulevaisuuden lupaukset sekä esikuvina (Hebr. 10:1) että suoranaisina profetioina (Ap. t. 3:22). Mooseksesta lähtien Israel oli kirjoitetun ilmoituksen kansaa (Room. 3:1, 2), jonka valituille jäsenille Jumala edelleen puhui ja kirjoitutti. Hän koulutti kansan tarkaksi kopioimaan Kirjoituksia, jotta ilmoitus säilyisi. Juutalaisten Raamattu oli Vanha testamentti, jonka he jakoivat kolmeen osaan: laki, profeetat ja kirjoitukset. Jeesuksen aikana Laki ja profeetat (Luuk. 16:16, Ap. t. 24:14) tarkoitti koko Vanhaa testamenttia. Kristillisen ajanlaskun ensimmäisenä vuosisatana syntyivät Uuden testamentin kirjoitukset. Nämä yhdessä muodostavat Kirjoitukset eli Raamatun. Raamatun jumalallinen luonne Pyhien Kirjoitusten jumalallisen luonteen osoittavat Raamatun itseilmoitus omasta synnystään ja inspiraatiosta, Raamatun sisältö, toteutuneet ennustukset, Jeesuksen todistus ja kristittyjen kokemus. Raamatun syntytapa Raamattu kutsuu itseään profeetallisiksi kirjoituksiksi (Room. 16:26) ja profeetalliseksi sanaksi (2. Piet. 1:19). Näitä ovat sekä Vanha että Uusi testamentti. Koko Vanha testamentti annettiin profeettojen välityksellä (Room. 1:2). Lain kirjoittaja Mooses oli profeetta (5. Moos. 16
18:15, Ap. t. 7:37, 38). Varsinaisilla kirjaprofeetoilla oli lahjan lisäksi profeetan virka. Muilla kirjoittajilla oli muun viran ohella profeetan virka tai lahja. Niinpä Samuel oli tuomari ja profeetta (Ap. t. 13:20, 3:24), Daavid kuningas ja profeetta (Ap. t. 2:30) ja Daniel valtiomies ja profeetan lahjan omistaja. Näillä ja muilla Vanhan testamentin kirjoittajilla oli kyky olla yhteydessä Jumalaan. Näin Vanha testamentti syntyi profetian lahjan avulla. Uuden testamentin kirjoittivat apostolit ja uuden liiton profeetat (Ef. 3:5). Nämä profeetat olivat apostolien läheisiä työtovereita. Apostolit ja toiset Uuden testamentin kirjoittajat olivat tapahtumien silminnäkijöitä tai kuten Luukas tarkasti silminnäkijöiltä kyselleitä. Jos Vanha testamentti oli muistiinpano siitä, mitä Jumala oli puhunut isille profeettain kautta, niin Uuden testamentin kirjoittajat panivat muistiin sen uuden, mitä Jumala puhui Pojan kautta (Hebr. 1:1, 2). Toiset profeetat pystyivät tarkistamaan ja täydentämään edeltäjiensä tekstit. Niinpä luultavasti Joosua kirjoitti Mooseksen kirjojen loppuluvun (5. Moos. 32:44 ja 34). Edelleen ilmeisesti Samuel ajankohtaisti muinaisen paikannimen Daaniksi (1. Moos. 14:14) ja kirjoitti Joosuan kirjan lopun, ja toiset puolestaan jatkoivat Samuelin jälkeen kirjoittamista (1. Sam. 25 ). Näin tuli seitsenkertaisesti puhdistettua ja selkeää Sanaa (Ps. 12:7). Raamattu ei ole yhden miehen uninäkyyn (kuten Koraani), yhden miehen luentoihin ja filosofiaan (kuten buddhalaisuuden pyhät kirjat) tai ristiriitaiseen kansanperinteeseen (hinduismin pyhät kirjat) perustuva kirja, vaan kaikkiaan noin 40 miestä noin 1 500 vuoden aikana osallistui Raamatun 66 kirjan kirjoittamiseen. He olivat kaikki profeettoja, jotka pystyivät tarkistamaan toistensa tekstien jumalallisen luonteen. Näin Raamattu oli profeettojen kautta annettua Jumalan sanaa. Tällainen kirjakokoelma on oikeastaan mahdollista siksi, että Raamatulla on varsinaisesti yksi kokoaja. 1. Piet. 1:11, 12 osoit- 17
taa, kuinka sekä Vanhan että Uuden testamentin toimitti Pyhä Henki ihmisten kautta, mutta tässä tulemme jo inspiraatiokysymykseen. Raamatun inspiraatio Paavali kirjoittaa: Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta (2. Tim. 3:16). Sanat Jumalan Hengen vaikutuksesta ovat kreikaksi theopneustos, Jumalan henkeyttämä. Tästä on tullut latinan kautta meille sana inspiraatio. Jokainen kirjoitus on siis inspiroitu. Tässä jokainen kirjoitus tarkoittaa edellisessä jakeessa mainittuja Pyhiä Kirjoituksia, jotka Timoteus tunsi jo lapsuudestaan asti, eli koko Vanhaa testamenttia. Koko Vanha testamentti on Jumalan sisäänhenkeämä (lat. inspirare, puhaltaa sisään ) eli inspiroitu. Miten inspiraatio on käsitettävä? Puhutaan sana-, asia- ja henkilöinspiraatiosta. Erikseen ovat tietysti ne, jotka eivät usko Raamattua lainkaan jumalalliseksi kirjaksi. Sanainspiraatio tarkoittaa, että kirjoittajille annettiin asia ja sanat. Asiainspiraatio merkitsee, että Jumala antoi ilmestyksen tai ajatukset mutta ihmiset kirjoittivat asiat omin sanoin. Näin asiainspiraatio voi sisältää luonnontieteellisiä virheitä, mutta varsinainen sanoma on jumalallista ja erehtymätöntä. Henkilöinspiraatio on sitä, että henkilö oli yleensä toiminnassaan Jumalan Hengen vaikutuksen alainen ja saattoi siksi kirjoittaa jumalallisia totuuksia. Löytääksemme totuuden meidän on katsottava, mitä Raamattu itse opettaa inspiraatiosta ja siitä, kuinka tarkaksi se on käsitettävä. Heti aluksi on myönnettävä, että tuskin voimme täysin käsittää inspiraation suurta salaisuutta. Raamatun oma ilmoitus synnystään on kuitenkin hyvin uskottava. 2. Piet. 1:21 liittyy inspiraatiokysymykseen. Ensiksikin tekstin mukaan inspiraatio kuuluu koko Raamattuun: ettei yksikään Raamatun profetia ja 18
ei koskaan ole mitään profetiaa (2. Piet. 1:20, 21). Luonnollisesti myös viimeksi mainittu tarkoittaa Raamatun profetiaa. Toiseksi käy ilmi koko Raamatun alkulähde: ei ihmistahto vaan Jumala (jae 21). Raamattu ei siis ole kunkin ajan uskonnollisia käsityksiä tai uskontofilosofiaa vaan Jumalan ilmoitusta. Kolmanneksi korostetaan Pyhän Hengen osuutta: saivat Jumalalta ja Pyhän Hengen johtamina ovat puhuneet. Koska nämä puheet ovat Raamatun kirjoitettuna profetiana, ne on Pyhän Hengen johtamina kirjoitettu ja selitetty. Raamattu on Jumalan tahdosta syntynyttä Jumalan puhetta. Pyhä Henki johti sen saamisessa (ilmestykset ja muu innoitus), puhumisessa (monet kohdat ovat profeettojen muistiin merkittyjä puheita), selittämisessä (esim. pyhän historian valinta ja tulkinta: mitä otettiin mukaan lähteistä, mm. Israelin kuningasten aikakirjoista) ja kirjoittamisessa. Vanhan testamentin profeetat olivat Jumalan Hengen puhetorvia. Tätä kuvaavat sellaiset sanonnat kuin Pyhä Henki on Daavidin suun kautta edeltä puhunut (Ap. t. 1:16) ja muut vastaavat (Ap. t. 4:25, Matt. 1:22, 2:5 ja Luuk. 1:70). Room. 3:2:n mukaan profeettojen kautta tullut sana oli Jumalan puhetta. 1. Piet. 1:11, 12 rinnastaa Pyhän Hengen toiminnan vanhan ja uuden liiton ilmoituksessa samanarvoiseksi ilmauksilla Heille ilmoitettiin ja teille julistettu. Kummankin suoritti Kristuksen Henki eli Pyhä Henki. Sekä Vanha että Uusi testamentti ovat Pyhän Hengen puhetta eli Jumalan ilmoitusta. Näin kummallakin on pyhä historia luomisesta alkaen Uuden testamentin loppuun saakka olkoon se ilmoitettua, kuten luominen, muista lähteistä seulottua, kuten Mooseksella joskus (4. Moos. 21:14) tai Kuningasten tai Aikakirjojen kirjoittajilla (1. Aik. 29:29), tai tarkkaan tutkittua, kuten Luukkaalla (Luuk. 1:3). Jumalan Henki ilmoitti sekä johti seulonnassa ja tutkimuksessa. Pyhän Hengen vaikutusta ovat myös 19
ennustukset, opetukset, lupaukset, varoitukset, ajan käsitysten käyttö ja jopa näennäiset ristiriidatkin. Miten tarkasti Pyhän Hengen johdatus on käsitettävä? Paavali sanoo 1. Kor. 2:13:ssa, kuinka apostolit puhuivat Hengen opettamilla sanoilla. Tämä periaate koskee koko Raamattua. Pyhä Henki ei vain antanut asiaa vaan johti myös sanavalinnoissa. Tämä ei kuitenkaan merkitse mekaanista sanelua. Sanainspiraatio näkyy monissa Uuden testamentin kohdissa. Jeesus viittaa siihen, kuinka tarkasti laki toteutuu (Matt. 5:18). Jeesus todistaa fariseuksille jumaluutensa vedoten Psalmissa 110 olevaan kahteen sanaan, minun Herralleni (Matt. 22:43 44). Edelleen Jeesus viittaa Joh. 10:35:n mukaan yhteen Psalmin sanaan ilmoittaessaan: Raamattu ei voi tyhjiin raueta. Ei edes yksi sana voi raueta tyhjiin. Paavali perustaa koko uuden liiton lupauksen nominin yksikkömuodolle lainatessaan Vanhaa testamenttia: Hän ei sano: Ja siemenille, ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: Ja sinun siemenellesi, joka on Kristus (Gal. 3:16). Jumala oli valinnut tämän ilmauksen. Kirjoitusta, jota tässä sanotaan inspiroiduksi, eivät muodosta asiat eivätkä henkilöt, vaan kirjoitetut sanat (Pieper, Kristillinen dogmatiikka, s. 75). Inspiraatiota vastaan on esitetty seuraavia väitteitä: 1. Säilyneiden jäljennösten erilaisuus. Lukutapojen erilaisuus, kirjoitusvirheet, huomaamattomuudet ja luulotellut parannukset eivät kuitenkaan todista sanainspiraatiota vastaan, sillä eivät kopioijat ja myöhemmin eri kielille kääntäjät olleet inspiroituja vaan ainoastaan alkuperäistekstien kirjoittajat. Jumalan valinnasta johtuen meillä on ihmeen hyvin säilynyt käsikirjoitusten kokoelma. Tekstikriitikkojen ja kääntäjien tehtävä on pyrkiä mahdollisimman lähelle alkuperäistä ilmaisua ja saada se sanotuksi hyvällä nykykielellä. 2. Eri kirjoittajien tyyli. Koska Raamatun itseilmoituksen perusteella hylkäämme mekanismin inspiraatiossa, tyylin erilai- 20