Raamatun pikakurssi. Raimo ja Eeva Auvinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raamatun pikakurssi. Raimo ja Eeva Auvinen"

Transkriptio

1 Raamatun pikakurssi Osa 14/24 Yleiskatsaus Uuteen Testamenttiin Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo ja Eeva Auvinen

2 Vastauksia edellisen jakson aikana tehtyihin kysymyksiin: Mistä tietäjät tulivat? Tietäjät tulivat suuren saattueen kanssa Rooman vihollisten, muinaisen Persian eli Parttilaisten valtakunnan alueelta (247eKr-244 jkr). Juuda oli puskurivaltio Rooman ja Parttian välissä. Tietäjillä oli perinnöllinen pappeus sitten Danieliin (n ekr), joka oli ollut heidän päämiehensä Babylonian ja Persian valtakunnissa, jolta he mahdollisesti olivat saaneet tietoa tulevasta Messiaasta. Tietäjinä heillä oli vaikutusvaltaa myös kuninkaan valinnassa, joka kauhistutti Herodes Suurta. Parttilaiset esiintyvät myös seuraavassa Raamatun paikassa: Ap.t. 2:7. He olivat hämmästyksissään ja sanoivat ihmetellen: "Eivätkö nuo kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia? 8. Kuinka me sitten kuulemme kukin omaa kieltämme, sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet? 9. Me parttilaiset, meedialaiset ja eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa, Kappadokiassa, Pontoksessa ja Aasiassa(2), 10. Frygiassa, Pamfyliassa, Egyptissä ja Kyrenen puoleisen Libyan alueella, me täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset, 11. kreetalaiset ja arabialaiset - me kaikki kuulemme heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suurista teoista."

3 Vastauksia edellisen jakson aikana tehtyihin kysymyksiin: Mistä asukkaat Milleniumiin? 1. Pakanoista kootaan kansa Jumalalle: Ap.t. 15:14. Simeon kertoi, kuinka Jumala ensi kerran katsoi pakanoiden puoleen ottaakseen heistä kansan omalle nimelleen. (Ks. Room 11:25) 2. Sen jälkeen on taas Israelin vuoro: Ap.t 15:15. Tämän kanssa pitävät yhtä profeettojen sanat, sillä näin on kirjoitettu: 16.'Sen jälkeen minä palaan ja rakennan jälleen Daavidin sortuneen majan. Raunioista minä sen rakennan jälleen ja pystytän sen uudelleen, 17. että jäljelle jääneet ihmiset etsisivät Herraa, myös kaikki pakanat, jotka on otettu minun nimiini. (Ks. myös Hoos 5:15, Aamos 9:11-15, Room 9-11) 3. Kun Jumala Jaakobin ahdistuksen aikana (Jer 30:7-9) tekee uuden liiton Israelin ja Juudan heimon kanssa (Jer 31:31-33) on jäljelle jäänyt nykyisestä ihmismäärästä n. 1/3 eli yli 2 miljardia asukasta.

4 Uuden testamentin rakenne

5 Uusi Testamentti milloin tehtiin? Vanha Testamentti syntyi parin tuhannen vuoden aikana, Uusi Testamentti yhden sukupolven aikana. UT:n kirjat ovat joko silminnäkijöiden kirjoittamia tai perustuivat silminnäkijöiden kertomuksiin kuten Luukkaan ja Paavalin teoksissa. UT:n kirjoituksissa ei ole viitteitä Neron vainoihin 64 jkr jälkeen, juutalaisten kapinaan 66 jkr, Jerusalemin tuhoamiseen 70 jkr, joten ne ovat syntyneet ennen näitä tapahtumia.

6 Uuden Testamentin kirjoitusten ajoitus Tessalonikialaiskirjeet: Kevät 50; Korinttolaiskirje: Kevät 55 1 Timoteuskirje: Syksy 55 2 Korinttolaiskirje: Kevät 56 Galatalaikirje: Syksy 56 Roomalaiskirje: Kevät 57 Kirje Tiitukselle: Kevät 57 Filippiläiskirje: Kesä 58 Kolossalaiskirje: Kesä 58 Efesolaiskirje: Kesä 58 2 Timoteuskirje: Syksy 58

7 Uuden Testamentin kirjoitusten ajoitus Jaakob Juuda Pietarin kirje (?) Apostolien teot , 2, 3 Johannes Pietarin kirje Kevät 65 (?) Evankeliumit Matteus: yhteistä 58% ja omaa tekstiä 42% Mark: yhteistä 93% ja omaa tekstiä 7% Luukas: yhteistä 41% ja omaa tekstiä 59% Johannes: yhteistä 8% ja omaa tekstiä 92%

8 Uusi testamentti Millä kielellä? Yleinen kieli: Aramea (Mk 15:34), Kreikka = koineekreikka, jolla UT on kirjoitettu Jeesus puhui paitsi arameaa ja hepreaa sekä myös kreikkaa (Mk 7:24-30) ja esim. Marialle aluksi kreikkaa sitten arameaa (Jh 20:11-18) Pilatus puhui hepreaa, kreikkaa ja latinaa (Jh 19:19-20)

9 Nro 7 ja Matteuksen sukuluettelo Sanojen määrä tasaisesti 7:llä jaollinen. Kirjaimien määrä tasaisesti 7:llä jaollinen. Vokaalien ja konsonanttien määrä tasaisesti 7:llä jaollinen. Vokaalilla alkavien sanojen määrä 7:llä jaollinen. Konsonantilla alkavien sanojen määrä 7:llä jaollinen. Sanojen määrä, jotka esiintyvät useammin kuin kerran, 7:llä jaollinen. Sanojen määrä, jotka esiintyvät useassa muodossa, 7:llä jaollinen. Sanojen määrä, jotka esiintyvät yhdessä muodossa, 7:llä jaollinen. Sanojen määrä 7:llä jaollinen. Vain 7 sanaa ei ole substantiiveja. Nimisanojen määrä 7:llä jaollinen. Vain 7 muun tyyppistä sanaa sallittu. Miesten nimien määrä 7:llä jaollinen. sukupolvien määrä 7:llä jaollinen. (21)

10 Nro 7 ja Uusi Testamentti Uudessa Testamentissa on lukuisia edellä kuvatun tapaisia numeroarvoon 7 perustuvia järjestelmiä. Jos otetaan 34 niistä, niin vastaavan tekstin luomiseen tarvitaan miljoona supertietokonetta, joilta menisi siihen aikaa 4300 vuotta. Tri Ivan Panin on löytänyt tälläisiä merkillisyyksiä UT:sta yhteensä 75.

11 Evankeliumien rakenne Matteus Markus Luukas Johannes Esittää Messiaan Palvelijan Ihmisen Pojan Jumalan Pojan Sukuluettelo Aabrahamista -- Aadamista Ikuisuudesta Mitä Jeesus Sanoi Teki Tunsi Oli Kenelle Juutalaisille Roomalaisille Kreikkalaisille Seurakunnalle 1. Ihme Pitaalista puhdistaminen Riivaajan ulosajo Päättyy Ylösnousemus Taivaaseen astuminen Leiripaikka (ilm. majan sivu) Riivaajan ulosajo Lupaus Hengestä Vesi viiniksi Lupaus paluusta Itä Länsi Etelä Pohjoinen Joukon johtaja Juuda Efraim Ruuben Daan Kasvot Leijona Härkä Ihminen Kotka Tyyli Ryhmittely Lyhyt kuvaus Kertomus Mystinen

12 Ensi kerralla: Sarja jatkuu jaksolla 15/24 otsikolla Evankeliumit Ap.t. 17: 10. Mutta veljet lähettivät heti yötä myöten Paavalin ja Silaan Bereaan. Ja kun he olivat saapuneet sinne, menivät he juutalaisten synagoogaan. 11. Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin. 12. Ja monet heistä uskoivat...

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 16/24 Viimeinen viikko Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 15/24 Evankeliumit Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 20/24 Paavalin kirjeet heprealaisseurakunnille Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 9/24 Daniel Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo Auvinen 2013-2014

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 17/24 Apostolien teot Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 10/24 Esra, Nehemia, Ester Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 24/24 Kertaus Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo Auvinen

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 22/24 Ilmestyskirja 1-3 Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo

Lisätiedot

Lähetyshiippakunnan pyhäkoulutyö

Lähetyshiippakunnan pyhäkoulutyö Lähetyshiippakunnan pyhäkoulutyö Kolmen vuoden pyhäkouluohjelma // Raamatun suuret kertomukset (VT, Evankeliumit ja Apostolien teot) Pohjana käytetty Concordia Publishing House n, Growing in Christ -pyhäkouluohjelmaa

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo ja Eeva Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo ja Eeva Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 13/24 Kuinka varmoja voimme olla? Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty

Lisätiedot

ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS

ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin kiista syntyi Antiokiassa, sitten apostolit kokoontuivat Jerusalemissa

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

Kä ytä Jumälän voimää juuri nyt!

Kä ytä Jumälän voimää juuri nyt! Kä ytä Jumälän voimää juuri nyt! Kielillä puhuminen, kielillä puhumisen selitys ja profetoiminen Tekstinä on käytetty Vanhaa Raamatunkäännöstä 33/38 Kesäkuussa 2007 Heikki Pekkarinen Pyhän hengen ilmeneminen;

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 11/24 Jesaja, Jeremia (ja Valitusvirret), Hesekiel Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset

Lisätiedot

Jeesus on vastaus! Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta. - Matt. 11:13. Raamatun metanarratiivi

Jeesus on vastaus! Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta. - Matt. 11:13. Raamatun metanarratiivi Jeesus on vastaus! Mikä olikaan kysymys? Osa 2 Timo Flink, teol. tri Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta. - Matt. 11:13 Jeesus sanoi heille: Tätä minä tarkoitin, kun ollessani

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 3/24 Kain ja Abel, Nooan sukuluettelo, Vedenpaisumus, Baabelin torni (1 Moos 4-11) Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Lupa omannäköiseen hengellisyyteen

Lupa omannäköiseen hengellisyyteen Lupa omannäköiseen hengellisyyteen VALTAKUNNALLISET SEURAKUNTIEN VARHAISKASVATUKSEN NEUVOTTELUPÄIVÄT, TAMPERE 23.9.2016 DOS. OUTI LEHTIPUU, HELSINGIN YLIOPISTO Teen teille selväksi, veljet, että minun

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Aramean poistaminen antisemitismin takia ja kreikan korostaminen

Aramean poistaminen antisemitismin takia ja kreikan korostaminen Aramean poistaminen antisemitismin takia ja kreikan korostaminen Kun Uuden Testamentin kreikan käännöksistä haetaan hakusanalla kreikkalainen jakeita, niin saadaan luettelo, jossa on lähes 30 jaetta. Kun

Lisätiedot

ENSIMMÄINEN LÄHETYSMATKA ALKOI

ENSIMMÄINEN LÄHETYSMATKA ALKOI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) ENSIMMÄINEN LÄHETYSMATKA ALKOI Noita, Elymas, menetti näkönsä. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - katso karttakuva alempana.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Kirje jonka Ivan Panin kirjoitti New York Sun lehdelle

Kirje jonka Ivan Panin kirjoitti New York Sun lehdelle Kirje jonka Ivan Panin kirjoitti New York Sun lehdelle Muutama kuukausi ennen sunnuntaita, marraskuun 19 päivää vuonna 1899 the New York Sun -lehti oli omistanut suurimman osan erästä sivua sunnuntaipainoksestaan

Lisätiedot

JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS JA VARHAINEN KRISTINUSKO

JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS JA VARHAINEN KRISTINUSKO JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS JA VARHAINEN KRISTINUSKO Ylösnousemustutkimukseen liittyy laaja filosofinen keskustelu, koska kyseessä on kristinuskon oppijärjestelmän kannalta varsin keskeinen uskonkappale Jeesuksen

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 3, aihe 5 Viisi tasoa

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 3, aihe 5 Viisi tasoa Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 3, aihe 5 Viisi tasoa Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä esityksessä

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

ENSIMMÄINEN HELLUNTAI

ENSIMMÄINEN HELLUNTAI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(8) ENSIMMÄINEN HELLUNTAI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jeesus oli käskenyt apostoleitaan olemaan/odottamaan Jerusalemissa, kunnes

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Johanneksen Ilmestys ja Vanha Testamentti Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa

Johanneksen Ilmestys ja Vanha Testamentti Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa Johanneksen Ilmestys ja Vanha Testamentti Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu (Luuk. 24:27). Monet oppineet ovat sanoneet,

Lisätiedot

Aabrahamin lasten luku täyttyy: Ilm. 7

Aabrahamin lasten luku täyttyy: Ilm. 7 Karitsa on avannut Uuden Testamentin, yhtä sinettiä vaille. On tultu loppuun. Silti loppu ei ole tyhjentynyt viiteen sinettiin. Ilm. 7 sisältää vielä kaksi välinäkyä 7:1-8 ja 7:9-17, jotka osoittavat,

Lisätiedot

Raamatussa. Kuka mitä

Raamatussa. Kuka mitä Kuka mitä Raamatussa Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun

Lisätiedot

jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on luvannut ja mistä olette minulta kuulleet (1:5)

jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on luvannut ja mistä olette minulta kuulleet (1:5) Suomen teologinen instituutti Henrik Perret 17.1.2006 PYHÄ HENKI JA ME Luentosarja Apostolien teoista Missä mennään? = miksi Ap. t.? defaitismi = tappiomieliala, antautumishenki olen rintamakarkuri Jos

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät

Lisätiedot

Mihin pelastutaan taivaaseenko?

Mihin pelastutaan taivaaseenko? Mihin pelastutaan taivaaseenko? Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, ihmisen poika, joka on taivaassa. Valtaosa ihmisistä ja kirkoista on jo satojen ja satojen vuosien

Lisätiedot

PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE

PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka: Edelleen ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen

Lisätiedot

ENKELI VAPAUTTAA PIETARIN VANKILASTA

ENKELI VAPAUTTAA PIETARIN VANKILASTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ENKELI VAPAUTTAA PIETARIN VANKILASTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerusalemissa, ensin vankilassa, sitten Marian talossa,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen Heikki Pekkarinen marraskuussa 2008 Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen 1. äänite Daavid ja Salomo Room. 15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu,

Lisätiedot

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,

Lisätiedot

MATTEUKSEN EVANKELIUMI Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D Tornio puh s-posti: juha.muukkonen (ät) gen.

MATTEUKSEN EVANKELIUMI Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D Tornio puh s-posti: juha.muukkonen (ät) gen. MATTEUKSEN EVANKELIUMI Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen (ät) gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 KRISTIKUNNAN PÄÄEVANKELIUMI

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Iltaraamattukoulut. syksy Jaksosuunnitelma. Apostolien teot

Iltaraamattukoulut. syksy Jaksosuunnitelma. Apostolien teot syksy 2018 Jaksosuunnitelma Apostolien teot Apostolien teot - Iltaraamattukoulun runko Kerta Aihe Jaejakso Kysymykset Ajatus lyhyesti 1 Johdanto Luukas 1:1-4 Apostolien tekojen kirjan luonne ja merkitys

Lisätiedot

Erilainen sanoma riippuen vastaanottajien elämäntilanteesta

Erilainen sanoma riippuen vastaanottajien elämäntilanteesta Suomen teologinen instituutti Luentosarja Apostolien teoista Henrik Perret 24.1.2006 Pyhän Hengen Sanoma Apostolien tekojen puheperikoopit Mitä Pyhä Henki sanoo ihmisille Erilainen sanoma riippuen vastaanottajien

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

ENSIMMÄISEN MATKAN LOPPUOSA

ENSIMMÄISEN MATKAN LOPPUOSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ENSIMMÄISEN MATKAN LOPPUOSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Yhä ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

TAIKAUSKO JA NOITUUS KÄRSII TAPPION

TAIKAUSKO JA NOITUUS KÄRSII TAPPION Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) TAIKAUSKO JA NOITUUS KÄRSII TAPPION 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 2(5) b) Ajallinen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

BAABELIN (BABYLONIN) TORNI

BAABELIN (BABYLONIN) TORNI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) BAABELIN (BABYLONIN) TORNI Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sinearin maassa. Paikka on sama, johon

Lisätiedot

Raamatun sisältöjä. Raamatun sisältöjä. Vanha testamentti / Septuaginta (kreikaksi kääntämisen jälkeen)

Raamatun sisältöjä. Raamatun sisältöjä. Vanha testamentti / Septuaginta (kreikaksi kääntämisen jälkeen) Vanha testamentti / Septuaginta Pentateukki / Laki / Torah 1. Mooseksen kirja / Genesis 2. Mooseksen kirja / Exodus 3. Mooseksen kirja / Leviticus 4. Mooseksen kirja / Numeri 5. Mooseksen kirja / Deuteronomium

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) FILIPPISTÄ ATEENAAN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) FILIPPISTÄ ATEENAAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) FILIPPISTÄ ATEENAAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Lähdettiin Filippistä b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Paavalin

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 1 Sinulle tarkoitettu elämä

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 1 Sinulle tarkoitettu elämä Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 1 Sinulle tarkoitettu elämä Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä

Lisätiedot

Raamatunkäännös: KR 1933/38 ALKUKERTOMUKSET

Raamatunkäännös: KR 1933/38 ALKUKERTOMUKSET Raamatunkäännös: KR 1933/38 ALKUKERTOMUKSET Ensimmäisen Mooseksen kirjan (hepr. b e rē šī t ב ר אש ית alussa, kreik. génesis γένεσις syntyminen) yhdessä toista ensimmäisessä luvussa (1Moos. 1:1-11:26)

Lisätiedot

3. Jumalan läsnäolo. Isak Pensiev

3. Jumalan läsnäolo. Isak Pensiev 1 Isak Pensiev 3. Jumalan läsnäolo Jatkamme edellistä opetustuntia ja aiheemme on Jumala ja Jumalan läsnäolo. Viime opetustunnilla käsittelimme aihetta Jumala on yksi. Teimme johtopäätöksen, että juutalainen

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 5/24 Mooseksen kirjat 2-5 Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo

Lisätiedot

ENSIMMÄISET OPETUSLAPSET

ENSIMMÄISET OPETUSLAPSET Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ENSIMMÄISET OPETUSLAPSET 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Betaniassa (Betabara), Jordanin tuolla (itä) puolella, jossa Johannes

Lisätiedot

SOTILAAT PILKKASIVAT - MATKA GOLGATALLE

SOTILAAT PILKKASIVAT - MATKA GOLGATALLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SOTILAAT PILKKASIVAT - MATKA GOLGATALLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa

Lisätiedot

Raamatun sisältöjä. Vanha testamentti / Septuaginta (kreikaksi kääntämisen jälkeen)

Raamatun sisältöjä. Vanha testamentti / Septuaginta (kreikaksi kääntämisen jälkeen) Pentateukki / Laki / Torah (juutalaisuudessa) 1. Mooseksen kirja / Genesis 2. Mooseksen kirja / Exodus 3. Mooseksen kirja / Leviticus 4. Mooseksen kirja / Numeri 5. Mooseksen kirja / Deuteronomium Genesis

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

LÄHETYSTYÖN JÄRJESTYS Ap.t.1:8 mukaan. khra Pekka Tuovinen Rautalammin seurakunta

LÄHETYSTYÖN JÄRJESTYS Ap.t.1:8 mukaan. khra Pekka Tuovinen Rautalammin seurakunta LÄHETYSTYÖN JÄRJESTYS Ap.t.1:8 mukaan khra Pekka Tuovinen Rautalammin seurakunta 29.4.2013 TYÖHÖN JÄRJESTYSTÄ Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. [1. Kor. 9:26] Minä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 6/24 Joosua, Tuomarit, Ruut Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Valittu marttyyriksi. Petri Harju Apt. 6:1-15, 7:54-60 24.11.2013

Valittu marttyyriksi. Petri Harju Apt. 6:1-15, 7:54-60 24.11.2013 Valittu marttyyriksi Petri Harju Apt. 6:1-15, 7:54-60 24.11.2013 Apostolien teot 6:1-4 1 Noihin aikoihin, opetuslasten joukon yhä kasvaessa, kreikkaa puhuvat alkoivat syyttää hepreankielisiä siitä, että

Lisätiedot

SAULUKSESTA PAAVALIKSI

SAULUKSESTA PAAVALIKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SAULUKSESTA PAAVALIKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Tiellä Jerusalemista Damaskoon, lähellä Damaskoa. Myöhemmin Jerusalemissa,

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä

Lisätiedot

ISÄN SYDÄN RAAMATTUKOULU - OSA 6 12.10.2011 Seppo Välimäki

ISÄN SYDÄN RAAMATTUKOULU - OSA 6 12.10.2011 Seppo Välimäki 52 ISÄN SYDÄN RAAMATTUKOULU - OSA 6 12.10.2011 Seppo Välimäki Pyhän Hengen vastaanottaminen Luuk. 24:46-49 46.Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva

Lisätiedot

IHMEELLINEN RAAMATTU Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi

IHMEELLINEN RAAMATTU Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi IHMEELLINEN RAAMATTU Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 Kuunneltavissa osoitteessa:

Lisätiedot

Antiokian alkuseurakunta Apt. 11:1-30. Reino Saarelma 12.10.2014

Antiokian alkuseurakunta Apt. 11:1-30. Reino Saarelma 12.10.2014 Antiokian alkuseurakunta Apt. 11:1-30 Reino Saarelma 12.10.2014 Apostolien teot 11:1-4 1 Apostolit ja eri puolilla Juudeaa olevat veljet saivat kuulla, että muutkin kuin juutalaiset olivat ottaneet vastaan

Lisätiedot

PIETARI PARANTAA RAMMAN

PIETARI PARANTAA RAMMAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) PIETARI PARANTAA RAMMAN 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt lähdemme apostolien mukaan viemään evankeliumia ylösnousseesta Jeesuksesta. Luemme Apostolien

Lisätiedot

Jeesus on vastaus! KAKSI HISTORIAA. evankeliumien kronologia

Jeesus on vastaus! KAKSI HISTORIAA. evankeliumien kronologia evankeliumien kronologia http://timoflink.wordpress.com/2012/11/30/eva nkeliumien-kronologia/ Jeesus on vastaus! Mikä olikaan kysymys? Osa 3 Timo Flink, teol. tri Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen

Lisätiedot

TEHTÄVÄ 10 MAKSIMIPISTEET 3

TEHTÄVÄ 10 MAKSIMIPISTEET 3 PARTIOTAITOJEN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 8.-9.3.2003 SARJA Oranssi / Vihreä 7 Voilampi TEHTÄVÄ 10 MAKSIMIPISTEET 3 AIKA- JA TAITOTEHTÄVÄ YLLÄTYS RAAMATTU Vartiolla on kaksi minuuttia aikaa lukea tehtäväkäsky

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

MATTEUKSEN KUTSUMINEN JA JUHLAT KODISSA

MATTEUKSEN KUTSUMINEN JA JUHLAT KODISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) MATTEUKSEN KUTSUMINEN JA JUHLAT KODISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, Jeesuksen

Lisätiedot

ELISASTA TULEE PROFEETTA ELIAN SEURAAJA

ELISASTA TULEE PROFEETTA ELIAN SEURAAJA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELISASTA TULEE PROFEETTA ELIAN SEURAAJA Enkeli kosketti häntä ja sanoi: "Nouse ja syö." 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Nyt

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

UT:n loppua koskevat opetukset alkukirkon katekismus ja uskon sääntö

UT:n loppua koskevat opetukset alkukirkon katekismus ja uskon sääntö alkukirkon katekismus ja uskon sääntö On pidettävä selvänä raja sen välillä, mitä voimme tietää varmasti ja mitä emme voi tietää varmasti. Raamatun sana on selvä ja varma. Kaikki muu on spekulaatiota,

Lisätiedot

Juutalaisen uskon perusteet

Juutalaisen uskon perusteet 1 Juutalaisen uskon perusteet 1.oppituntti Isak Pensiev 4.4.2012 Shalom on hyvin tunnettu juutalaisen kielen sana. Se on myös hyvin tunnettu sana koko maailmassa. Mutta ei kukaan ajattele tarkkaan mitä

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) TOINEN MATKA PÄÄTTYY

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) TOINEN MATKA PÄÄTTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) TOINEN MATKA PÄÄTTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Katso kartta alempana b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Story 36 of 60. www.m1914.org

Story 36 of 60. www.m1914.org Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada

Lisätiedot