Anu Kangasjärvi Hallitussihteeri
LAKIMUUTOKSET Työterveyshuollon korvausuudistus Korvausuudistuksen tausta Kolme muutosta Voimaantulo
KORVAUSUUDISTUKSEN TAUSTA Hallituksen linjaus työterveyshuollon toiminnan painopisteen siirrosta ennaltaehkäisevään toimintaan. Tavoitteena: Edistää ja tukea väestön työkykyä koko työuran ajan. Vähentää työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvien määrää ja turvata työssä jatkaminen vanhuuseläkeikään asti. Mahdollistaa paremmin osatyökykyisten osallistumista työelämään. Asian valmisteleminen annettiin sote-valmisteluryhmiin kuuluneelle virkamiesvetoiselle kolmikantaiselle työterveyshuollon valmisteluryhmälle, joka teki joulukuussa 2017 ehdotuksen työterveyshuollon korvausjärjestelmän uudelleenkohdentamiseksi. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 13 luvun muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta (HE 77/2018). Laki sairausvakuutuslain 13 luvun muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta (1075/2018). 3
MUUTOS 1 Sairausvakuutuslain (2004/1224) 13 luvun 5 :n 2 momentti, sellaisena kuin se lailla 1075/2018 tulee voimaan 1.1.2020: Työnantajalle maksettava korvaus määräytyy enintään työntekijäkohtaisen, korvausluokkiin I ja II kuuluvien kustannusten yhteisen laskennallisen enimmäismäärän mukaan. Työnantajalle korvataan ensisijaisesti korvausluokkaan I kuuluvia kustannuksia. Jos enimmäismäärää ei ole käytetty kokonaan korvausluokkaan I kuuluviin kustannuksiin, enimmäismäärän loppuosa, kuitenkin enintään 40 prosenttia enimmäismäärästä, voidaan käyttää korvausluokkaan II kuuluviin kustannuksiin. Uudistus koskee tältä osin vain työnantajan järjestämää työterveyshuoltoa. Sairaanhoidon eli korvausluokan II osuus voi olla 0-40 prosenttia yhteisestä enimmäismäärästä. 4
MUUTOS 1 Yhteinen enimmäismäärä on mahdollista käyttää kokonaan ehkäisevään työterveyshuoltotoimintaan eli korvausluokan I mukaiseen toimintaan. Uudistus voi näin hyödyntää erityisesti työpaikkoja, joilla on paljon kuormitustekijöitä, ja aloja, joissa paljon altisteita. Hallituksen esityksessä todettu, että esim. maa- ja metsätalousalalla, rakentamisessa sekä terveys- ja sosiaalialalla korvausluokan I enimmäismäärät ovat nykyisin täyttyneet. Sairaanhoidon sisältöä ei ole rajattu. Jää edelleen työnantajan päätettäväksi miltä osin sairaanhoidon tarjoaminen on työpaikalla tarkoituksenmukaista. 5
MUUTOS 2 Ehkäisevän työterveyshuollon eli korvausluokan I korvauksiin yksi korvausprosentti: 60 %. Tältä osin uudistus koskee sekä työnantajien että yrittäjien järjestämän työterveyshuollon korvauksia. Muutos tarkoittaa työkyvyn hallinnan, seurannan ja varhaisen tuen mallin erillisestä korvausprosentista (50 %) luopumista. Malli on jo erittäin kattavasti käytössä, joten tässä havaittu paikka korvausjärjestelmän yksinkertaistamiselle. Kuten ennenkin, korvaus kuitenkin enintään laskennallisen enimmäismäärän suuruisista kustannuksista. Korvausluokan II eli sairaanhoidon korvausprosentti säilyy ennallaan 50 prosentissa. 6
MUUTOS 3 Sairausvakuutuslain (2004/1224) 13 luvun 6 :n 3 momentti, sellaisena kuin se lailla 1075/2018 on voimassa 10.12.2018 31.12.2021: Kansaneläkelaitos vahvistaa vuosittain korvauksen perusteena olevat laskennalliset enimmäismäärät edellä tarkoitettujen voimavaratekijöiden perusteella yleistä kustannuskehitystä vastaavasti. Vuosina 2018 2020 enimmäismääriä ei kuitenkaan vahvisteta, vaan käytetään vuonna 2017 vahvistettuja enimmäismääriä. Vuoden 2021 lopussa enimmäismäärät vahvistetaan ottaen huomioon ainoastaan kyseisen vuoden aikana tapahtunut kustannuskehitys. Enimmäismäärien jäädyttäminen vuosiksi 2018 2020 osana ehdotuksia kustannusneutraaliuden saavuttamiseksi. Laskelmissa tehty oletus, jonka mukaan työterveyshuoltotoiminta lisääntyy korvausluokassa I eli ehkäisevässä toiminnassa viisi prosenttia. Enimmäismäärien yhdistämisen hinnaksi laskettu tällä oletuksella 19 miljoonaa euroa. Työterveyshuollon korvaukset rahoitetaan sairausvakuutuksen työtulovakuutuksesta työnantajilta, työntekijöiltä ja yrittäjiltä perittävillä maksuilla (työnantajien sosiaaliturvamaksu, palkansaajien ja yrittäjien päivärahamaksu). 7
VOIMAANTULO Lain 1075/2018 voimaantulosäännös: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020. Sen 13 luvun 6 :n 3 momentti tulee kuitenkin voimaan 10 päivänä joulukuuta 2018 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2021. Työnantajalle koko sen tilikauden, josta vähintään puolet ajoittuu ajalle ennen tämän lain voimaantuloa, kustannusten korvaamiseen sovelletaan 13 luvun 1 ja 5 :ää sellaisina kuin ne olivat tämän lain voimaan tullessa. Yrittäjien ja muiden omaa työtään tekevien työterveyshuollon järjestämisestä aiheutuvien sellaisten kustannusten korvaamiseen, joita koskevat työterveyshuoltopalvelut on annettu tämän lain tultua voimaan mutta ennen 1 päivää tammikuuta 2021, sovelletaan 13 luvun 5 :ää sellaisena kuin se oli tämän lain voimaan tullessa. Uusia säännöksiä sovelletaan Työnantajan järjestämän työterveyshuollon korvausten osalta sellaiseen tilikauteen, josta yli puolet sijoittuu ajalle 1.1.2020-. Yrittäjän itselleen järjestämän työterveyshuollon korvausten osalta kustannuksiin, joita koskevat palvelut annetaan 1.1.2021-. Enimmäismäärien jäädyttäminen tullut voimaan jo 10.12.2018 ja on tältä osin voimassa määräajan. 8
Kiitos! Lisätietoja: Anu Kangasjärvi Sähköposti: etunimi.sukunimi@stm.fi Sosiaali ja terveysministeriö Internet: stm.fi Twitter: @STM_Uutiset