JÄSENTIEDOTE 1 / 2018

Samankaltaiset tiedostot
JÄSENTIEDOTE 1 / 2017

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

JÄSENTIEDOTE 1/2015 TULOSTA JA SÄILYTÄ

HEI KAIKKI JYTY PIEKSÄMÄKI RY:N JÄSENET!

JÄSENTIEDOTE 1 / 2015

JÄSENTIEDOTE 2 / 2015

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Jyty. Vakuuttavat jäsenedut

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

Virkistystoimikunta on suunnitellut. la

JÄSENTIEDOTE 4 / 2016

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

SYYSKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

Vakuutusedut jäsenistölle - liittovakuutus

OPISKELIJA- JÄSENEKSI SUPERIIN ILMAINEN JÄSENYYS JA PARHAAT JÄSENEDUT!

Hätäkeskusammattilaisten liitto.

Toimintasuunnitelma 2013

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

Yhdessä teemme ihmeitä.

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!

TEHYYN ON OIKEUS KUULUA TEHY ON VAHVA VAIKUTTAJA TEHY EDUSTAA SINUA

Lupsakkaa Joulun aikaa!

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

OHJE. Jäsenilmoitus / ammattiyhdistyksen perintäsopimus -kaavakkeen täyttöä varten

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

Valoisamman tulevaisuuden tekijät TERVETULOA LOIMUUN!

Meitä Jyty-senioreita on lähes 1 300, hienoa!

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon!

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 )

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Luottamusmiesten määrä

JÄSENTIEDOTE Jyty Ylä-Kainuu ry. Jyty Ylä-Kainuu ry Kauppakatu Suomussalmi Puh

Jäsenenä ammattiliitto Prossa

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA Edunvalvonta

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Virkistystoimikunta on suunnitellut

Kirkon Hallintovirkamiehet

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

Ammattiliitto Pron jäsenedut

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS.

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

FINNSECURITY RY JÄSENKYSELY (7) Hallitus

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

OPI UUTTA VERKOSTOIDU ETENE URALLASI MENESTY TYÖELÄMÄSSÄ! myynti- ja markkinointitaitoja some- ja IT-taitoja verkossa tai kasvokkain

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

Jäsenopas. Vakuutusväen Liitto VvL ry Vakuutusväen Työttömyyskassa

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

JÄSENTIEDOTE 2/2014

Hotelli-Ravintola Lounatuuli, Tulolantie 23, Ylivieska. Yhdistyksen puheenjohtaja avaa syyskokouksen.

Sisältää mm. Kevätkokouskutsu Puheenjohtajan terveiset Tilaa kalenteri 2020 Tulossa syksyllä Jäsenmaksut 2019 Hallitus 2019 Ilmoita muutoksista

Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

syksy 2015 kevät 2014

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

Jäsen täyttää täyttöohjeet takasivulla!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Toimintasuunnitelma 2014

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

SOMAKISS ry:n säännöt

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON

Transkriptio:

JÄSENTIEDOTE 1 / 2018

Hei Jyty Pieksämäki ry:n Jäsenet! Tänä vuonna 2018 tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Jyty, entiseltä nimeltään Kunnallisvirkamiesliitto, perustettiin vuonna 1918. Vuosisadan liittoa juhlistetaan näkyvästi läpi merkkivuoden. Juhlavuoden teemana on Vaikuttava menneisyys Valoisa tulevaisuus. Jyty on Suomen vanhin kunta-alan ammattiliitto, joten Jyty on vuosisadan liitto! Syyskokouksen 2017 jatkoon valittuna puheenjohtajana olen ylpeä jo vuonna 1977 valitsemastani ammattiliitosta! Toivottavasti myös te hyvät jäsenet tunnette samoin. Vuosi on alkanut varmaan kiireisenä joka työpisteessä vähällä väellä tehtävien töiden paljoudessa. Toivottavasti liiton palkkaneuvottelut tuottavat tulosta ja saamme ostovoiman turvaavia palkankorotuksia! Jotenkin tuntuu, ettei tehtävä työ ja siitä saatu euro-palkka ole ihan balanssissa ansiokehitystä on heikentänyt mm. määräaikainen lomarahaleikkaus, joka oli osa kiky-ratkaisua. Sote- ja maakuntauudistus on suuri hallinnon ja toimintatapojen uudistus, joka koskettaa satojen tuhansien ihmisten työtä ja kaikkien kansalaisten palveluja. Näin toimistopuolen työntekijänä olin iloinen lukiessani, että Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Hetlin toiminta on päätetty lopettaa (ennen kuin se alkoikaan)! Toiminta olisi monen säädöksen mukaan ollut vastoin vapaita markkinoita ja onneksi maakunnissa haluttiin pitää lähipalveluja parempana edes tässä asiassa. Toivottavasti mahdolliset muutokset pysyvät oman maakunnan sisällä! Kun (jos?) sote- ja maakuntauudistus on maalissa, on odotettavissa mitä todennäköisemmin myös ammattiliittojen yhdistysrakenteen muutos, siitä on jo pohdintoja eri palavereissa ollut, eli toimikaamme omana yhdistyksenä ilolla, kun vielä on aikaa! Työvoimajäsenet vähenevät kiihtyvän eläköitymisen myötä omassa yhdistyksessämme. Hallituksessa tulemme pohtimaan erilaisia palkitsemiskeinoja uusien jäsenten saamiseksi yhdistyksemme jäseniksi. Opiskelijajäseniä olemme saaneet hienosti muihin isompiinkin yhdistyksiin verrattuna ja hehän ovat toivon mukaan valmistuttuaan myös jatkossa jytyläisiä! Vuoden 2018 ensimmäisessä Jäsentiedotteessamme on paljon luettavaa. Tutustukaa siihen huolella ja olkaa yhteydessä rohkeasti yhdistyksemme toimijoihin, tehdään jatkossakin yhdessä Jyty Pieksämäki ry:stä omanlaistamme! Toivotan kaikille Voimia yhteisistä tehtävistä matkoista ja Tulevan Kevään Valoisuudesta! Pidetään itsestämme ja toisistamme hyvää huolta! J Teitä tervehtien: Merja Hirvonen Puheenjohtaja Jyty Pieksämäki ry 044 7995200 merja.hirvonen@pieksamaki.fi (voimassa 1.1.2018-)

Jyty Pieksämäki ry:n toimihenkilöt ja hallitus vuodelle 2018 Puheenjohtaja Merja Hirvonen merja.sinikka.hirvonen-1@pieksamaki.fi puh. 044 799 5200 Hallitus Jäsen Jari-Pekka Kemppinen, Pieksämäen kaupunki Jäsen Jäsen Jäsen Jäsen Jäsen Kaisa Puranen, Pieksämäen kaupunki Eija Tikkanen, Pieksämäen kaupunki Irma Mäkelä, Pieksämäen kaupunki Pirjo Oksanen, Pieksämäen kaupunki Aapo Karjalainen, Pieksämäen kaupunki Anne Tarvainen, Pieksämäen kaupunki Sari Niskala, Pieksämäen kaupunki Harri Kalla, Pieksämäen kaupunki Merja Aaltonen, Pieksämäen kaupunki Kaija Viljakainen, Pieksämäen kaupunki Heli Pettinen, Etelä-Savon ammattiopisto Varapuheenjohtaja Sihteeri, tiedottaja, raha/jäsenasiainh. Koulutusvastaava Nuorisovastaava/ Koulutiedottaja Jari-Pekka Kemppinen, 050 082 0426, jaripekka.kemppinen@pieksamaki.fi Aapo Karjalainen, 045 634 8667, aroskeri@gmail.com Kaija Viljakainen, 050 592 7272, kaija.viljakainen@pp.inet.fi Eija Tikkanen, 044 512 4359, eija.tikkanen@luukku.com

VIRKISTYSTOIMIKUNTA 2018 Irma Mäkelä puh. 0400 855 794 irma.makela@pieksamaki.fi Harri Kalla puh. 044 368 6708 harri.kalla@pieksamaki.fi Tiina Hämäläinen puh. 050 544 4733 hamalainentinde@gmail.com Kaija Viljakainen puh. 050 592 7272 kaija.viljakainen@pp.inet.fi Virkistystoimikunta järjestää matkoja tapahtumiin, esim. teatteriesityksiin. Seuraa ajankohtaista-osiota Jyty Pieksämäki ry:n nettisivuilla ja sähköpostitse jaettavia tiedotteita! Mikäli olet kiinnostunut tulemaan mukaan virkistystoimikuntaan ota yhteyttä Kaija Viljakaiseen puh. 050-5927272 tai 040-5163756 Liikunta- ja kulttuuriavustus Jyty Pieksämäki ry:n jäsenten liikunta- ja kulttuuriavustus on 30 / vuosi. Liikunta-avustusta voi anoa lähettämällä esim. liikuntavälineistä tai kuntosalikäynneistä saadusta laskusta kopion raha- ja jäsenasiainhoitajalle hakemuslomakkeen kanssa. Avustuskohteiksi käy esim. uimahallin ja kuntosalien liput, liikunta- ja urheiluvälineet & vaatteet... huom! Avustukseen voi liittää useamman "tuotteen", pääasia on kuitenkin, että avustusta maksetaan yhteensä max. 30 euroa / vuosi. Lomake ja lisätietoja löytyy yhdistyksen sivuilta http://www.jytypieksamaki.fi/liikunta-ja-kulttuuriavustukset/

Jäsenmaksut 2018 JÄSENMAKSUN VAHVISTAMINEN VUODELLE 2018 Jäsenmaksun suuruudeksi vahvistettiin 1.11.2017 pidetyssä yhdistyksen syyskokouksessa 1,32 % ennakonpidätyksenalaisesta palkasta sisältäen matkavakuutusedun ja ilmaisen kalenterin sitä haluaville. Palkattoman ajan jäsenmaksu on 5 euroa/kk. Opiskelijajäsenmaksu on 36 euroa / vuosi. Kannatusjäsenmaksu on 36 euroa / vuosi. Kannatusjäsenmaksu maksetaan suoraan yhdistyksen tilille FI57 5340 0020 0534 90 KUN MAKSAT ITSE joko euromääräistä tai prosentuaalista jäsenmaksua niin huolehdi, että jäsenmaksusi tulee hoidettua ajallaan. Näin varmistat jäsenyytesi yhdistyksessä. Ota yhteys rahastonhoitajaan. ILMOITA MUUTOKSISTA kun osoitteesi tai nimesi muuttuu, tee muutos Jytyn jässärissä http://www.jytyliitto.fi Kun jäsenyytesi ehdot muuttuvat muuten, pidä oma yhdistyksesi ajan tasalla: jäsenmaksutapa muuttuu, työnantaja vaihtuu, nimike tai palvelussuhde muuttuu. Ilmoita yhdistyksellesi myös kun olet poissa palkallisesta työstä (äitiysloma, hoitovapaa, opiskelu, varusmies-, siviilipalvelu, ulkomailla, sairasloma, työttömyys, eläkkeellä, vuorottelu- tai virka-vapaa) tai jos vaihdat yhdistystä. Jyty Pieksämäki ry:n Jäsenasiainhoitaja Aapo Karjalainen Puhelin 045 6348 667 Sähköposti Postiosoite aroskeri@gmail.com Jyty Pieksämäki ry Tuohiniementie 16 A 4 76100 Pieksämäki

Luottamusmiehet 2017-2018 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Harri Kalla Pääluottamusmies, puh. 044368 6708/työ ja 044 280 1040 harri.kalla@pieksamaki.fi Pääluottamusmiehen toimisto sijaitsee sairaalassa. Käynti pääoven kautta yhdyskäytävälle, toimiston ovessa lukee Luottamusmiesten työtila. Luottamusmiespäivä on perjantaisin. Harri paikalla klo 10 12 sopimuksen mukaan. Kirkkopalvelut ry Luottamusmies Jussi Häkkinen, puh. 0400 731866 jussi.hakkinen@ptkruusu.fi Etelä-Savon Koulutus Oy Luottamusmies Heli Pettinen, puh. 040 305 6604 heli.pettinen@esedu.fi

Jäämässä eläkkeelle? Voinko olla vielä yhdistyksen jäsen, tai eroaisinko? Vaihtoehdot: eläkeläisjäsen Eläkeläisjäsenyys on ilmainen, mutta yhdistyksen edut ja palvelut eivät ole käytettävissä. kannattajajäsen Kannattajajäsen voi käyttää yhdistyksen palveluita ja etuja samalla tavalla kuin työvoimajäsen. Kannatusjäsenmaksu on 36 euroa / vuosi, joka maksetaan yhdistyksen tilille FI57 5340 0020 0534 90, SUUR-SAVON OSUUSPANKKI. Liittovakuutukset (vapaa-ajan tapaturmavakuutus ja matkustajavakuutus) päättyvät sen vuoden lopussa, jolloin varsinainen jäsenyys päättyy, mutta kannatusjäsen voi ottaa jäsenetuhintaisen Ryhmäsampo Primus henki- ja tapaturmavakuutuksen. Kannatusjäsenelle ei lähetetä Jyty-lehteä, ellei yhdistys sitä hänelle tilaa (10e/2014 laskutetaan syyskuussa), jäsenkortti uusitaan neljän vuoden välein. Eläkkeelle jäänyt voi liittyä myös yhteistyöyhdistyksemme Jytysenioreiden jäseneksi. Toimitamme senioriyhdistykselle eläkkeelle jääneiden osoitetiedot jäsenhankintaa varten (ellei yhdistys ole sitä kieltänyt). Jytyseniorit tilaa jäsenilleen lehden. Yhdistyksen jäsenmaksu on 15e/2014. Ks lisää toiminnasta jytyseniorit.jytyliitto.net. Jytyseniorit esite (PDF) eroaminen yhdistyksestä Eläke ilmoituspohja (excel) Eläke- Ilmoituspohja (PDF) Löydät lomakkeet yhdistyksen sivuilta http://www.jytypieksamaki.fi/jaamassa-elakkeelle/ Täytä lomakkeeseen omat tietosi, ja lähetä se postitse jäsenasiainhoitajalle: Jyty Pieksämäki ry Tuohiniementie 16 A 4 76100 PIEKSÄMÄKI

Toiminta / tapahtumat vuonna 2018 Maaliskuu - sääntömääräinen kevätkokous Toukokuu - Yhdistyspäivät Rantasalmella Kesäkuu - Jalkapallon MM-kisat Pietarissa Heinäkuu - Kesäteatteri Lokakuu - Työhyvinvointipäivät Heinolassa - Viikonloppureissu Järvisydämeen Marraskuu - sääntömääräinen syyskokous Yhdistyksen toiminnan kehittäminen Järjestämme alkuvuodesta jäsenkyselyn, jonka perusteella kehitämme mm. yhdistyksen tapahtumakalenteria. Vastanneiden kesken arvotaan palkinto! Lisää asiasta seuraavassa jäsentiedotteessa! Haluatko mukaan yhdistystoimintaan? Ota yhteyttä yhdistyksen toimijoihin: Puheenjohtaja Merja Hirvonen merja.sinikka.hirvonen-1@pieksamaki.fi 044 799 5200 Raha- ja jäsenasiat, sihteeri, tiedottaja Aapo Karjalainen aroskeri@gmail.com 045 634 8667

Jäsenen edut 2018 Jyty ry:n jäsenedut voit vaikuttaa palkkaukseesi ja muihin palvelussuhteesi ehtoihin voit kääntyä luottamusmiehen puoleen ristiriitatilanteissa ja ongelmakysymyksissä saat työttömyysturvan, jos jäät työttömäksi saat lainopillista neuvontaa ja oikeusapua saat tukea työtaistelutilanteessa saat liiton oman lehden, Jyty-lehti voit osallistua koulutukseen saat Ifin vapaa-ajan tapaturma- ja matkustajavakuutuksen voit hakea kuntolomatukea saat etuja pankkiasioissa saat polttoainealennuksia voit käyttää VVO-yhtymän asuntopalveluita voit varata liiton lomamökkejä saat edullisia hotellipaketteja saat laivayhtiöiden etuja liiton jäsenkortti toimii matkustajavakuutuskorttina toimintaa nuorille ja opiskelijoille Vapaa-ajan tapaturma- ja matkustajavakuutuksen omavastuuosuus on muuttunut Vakuutettuina ovat liiton kaikki alle 68-vuotiaat työvoimajäsenet ja toimihenkilöt, jotka asuvat vakinaisesti kalenterivuosittain yli kuusi kuukautta Suomessa, joiden vakinainen kotipaikka on Suomessa ja jotka kuuluvat Suomen sairausvakuutuslain piiriin. Vakuutusturva on voimassa sen vuoden loppuun, jolloin vakuutettu täyttää 68 vuotta tai jää eläkkeelle. Tapaturmavakuutuksesta korvataan vapaa-aikana sattuneita tapaturmia, mikäli niitä ei korvata johonkin lakiin perustuen. Tapaturmavamman hoitokulukorvaus on enintään 6 424 tapatur-maa kohti. Omavastuuosuus on 1.1.2018 alkaen 50. Lue lisää eduista Jyty ry:n sivuilta www.jytyliitto.fi/fi/jasenyys/jasenedut/sivut/default.aspx Lisäksi Jyty Pieksämäki ry:n edut: Kinomanian elokuvaliput 7,50 euroa / kpl Latomon 1. krs palvelupisteestä, kanttilan 2. kerroksesta Kaija Viljakaiselta tai sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksesta Irma Mäkelältä Liikunta- ja kulttuuriavustus 30 euroa / jäsen / vuosi Virkistystoimikunnan järjestämät tapahtumat Liikunta- ja kulttuuriavustushakemus löytyy Virkistystoiminnan sivulta http://www.jytypieksamaki.fi/virkistystoiminta/

Työttömyyskassa turvaa Liiton jäsenenä olet vakuutettu Jytyn työttömyyskassassa. Jäsen, joka on maksanut jäsenmaksua vähintään 34 viikkoa ja ollut tämän ajan työssä vähintään 18 tuntia viikossa saa ansiosidonnaista päivärahaa jouduttuaan työttömäksi tai lomautetuksi. Liiton luottamusmies työpaikallasi ja työttömyyskassan puhelinpalvelu neuvovat, miten toimit, jos työttömyys uhkaa. Työttömyyskassa neuvoo sinua myös vuorotteluvapaasta ja koulutustukien hakemisesta. Jyty Pieksämäki ry Puheenjohtaja Merja Hirvonen merja.sinikka.hirvonen-1@pieksamaki.fi 044 799 5200 Raha- ja jäsenasiat, sihteeri, tiedottaja Aapo Karjalainen aroskeri@gmail.com 045 634 8667 Koulutusvastaava Kaija Viljakainen kaija.viljakainen@pp.inet.fi 050 592 7272, 040 516 3756 Nuorisovastaava, koulutiedottaja Eija Tikkanen eija.tikkanen@luukku.com 044 5124359 Lue lisää yhdistyksen ja liiton toiminnasta internet-sivuilta: www.jytypieksamaki.fi www.jytyliitto.fi https://www.facebook.com/jytypieksamakiry