Malminkartanon ja Kannelmäen lähiliikuntaolosuhteiden nykytila ja kehittämisehdotukset



Samankaltaiset tiedostot
Kuopion koulupihakartoitus

ARVONPELLON LEIKKIPUISTO HILJANPOLKU

Läheltä liikkeelle arjen olosuhteet Virkistys, vapa-aika ja kaupunkikulttuuri Reijo Ruokonen

Lähiliikuntapaikkojen kuntakohtainen kartoitus ja kehittämissuunnitelma - Koulupäivän liikunnallistaminen seminaari , Lappeenranta

Länsiväylä Koulupiha voi olla kuin leikkipuisto tai puuttua kokonaan

TAMMIRINTEENPUISTO, SUUNNITELMASELOSTUS

Mitä tässä tapahtuu? [Tekijän nimi ja osasto]

IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILU- ALUE

Juuan liikuntaolosuhteiden nykytila ja kehitta misehdotukset. tausta-aineistoa kuntatasoiselle liikuntapaikkasuunnitelmalle

Koulupihat kuntoon. Imatra Kristian Åbacka, ylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lähiliikuntaolosuhteiden kartoitus. Herttoniemen peruspiiri / Helsinki

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN LÄHILIIKUNTAOLOSUHTEIDEN NYKYTILANNE JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET LOPPURAPORTTI

LOHJAN LÄHILIIKUNTAPAIKKOJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

LAUSTEEN KOULUN PIHAPROJEKTIN TIEDOTUSLEHTI

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn!

Saarela Marjo Johanna

LÄHILIIKUNTAOLOSUHTEET JYVÄSKYLÄSSÄ Viherseminaari Jyväskylässä , Reijo Ruokonen.

Olosuhteet aktivoivaa koulupäivää tukeviksi

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1

TAIPALSAAREN VARHAISIKÄISTEN LIIKUNTAKYSELY Tulokset

Pormestarinluodon nuorisopuiston suunnittelu Infopaketti nuorisopuistoista Kompakti kaupunki -hanke

Yhteenveto Sundsbergin asukkaiden toivomuksista virkistysalueen käytöstä. Yhteenveto kiinnostuksen kohteista - Vastausprosentti n.

OmaStadi Raksa Eteläisen suurpiirin OmaStadi pöytäryhmät ja aihekokonaisuudet

LIIKUNTAPAIKKAKYSELY 2018

Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS

OmaStadi Raksa Läntisen suurpiirin OmaStadi pöytäryhmät ja aihekokonaisuudet

PIISPANPORTTI, EKEN KORTTELI LEIKKIPUISTOVAIHTOEHTOJEN TARKASTELUT ULLA LOUKKAANHUHTA AAPO PIHKALA

Rovaniemi Reijo Ruokonen, erityisasiantuntija Kuntayhteistyö ja liikuntaolosuhteet

Monialainen yhteistyö

Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset. Liisi Ylönen. Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto

RAAHEN KAUPUNKI 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA Leikkipuistoverkostoselvitys 838/ /2013

Tehdashistorian elementtejä

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

LIIKUNTAKÄYTÄNTEET YLITORNION KUNNAN VARHAISKASVATUKSESSA, PÄIVÄHOIDOSSA 0 3 VUOTIAAT / NAPEROT, VESSELIT

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

Teemakysely: Liikenneväylät, puistot, yleiset alueet ja liikuntapaikat, 2019

Julkaisija Nuori Suomi ry. Tekijät Reijo Ruokonen, Jan Norra, Pirjo Suhonen ja Hanna Karvinen. Taitto Mari Aarikka / Mainos Mariini

Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi.

VIHDIN YHTEISKOULU, LÄHILIIKUNTAALUE SELOSTUS

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE. Kirjekysely ja verkkokysely 2011

Kannelmäen kouluverkkotarkastelu, ongelmakohtia

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma

LEIKKIALUESUUNNITTELU - NÄKÖKULMIA JA IDEOITA

Helsingin opintomatka / matkaraportti

FSD2536 Lähiliikuntapaikkojen arviointi 2005: vanhemmat

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi

Annamari Ruonakoski. KÄVELLEN KAUPPAAN, POSTIIN JA PYSÄKILLE Toimintamalli asiointiliikkumisen olosuhteiden parantamiseksi

OSALLISTAVAA KAUPUNKISUUNNITTELUA LASTEN JA NUORTEN KANSSA

Siltamäki, Suutarila, Tapulikaupunki, Töyrynummi ALUESUUNNITTELU yhteenveto asukaskyselystä 10/2006, rakennusvirasto, Virpi Vertainen

Kaupunkikokousehdotukset 2012, Pöllönkankaan koulu 1-6 lk. - Beyblade -areena luokkaan (22 ) - Uudet pulpetit luokkaan (4000 ) 2A

Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan

Tulevaisuuden Kaijonharju asukaskysely

Koirapalveluiden yleissuunnitelma Tampereen kaupunki kaupunkiympäristön kehittäminen

Klaarin kehittämishanke

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti

MYLLYPURON LIIKUNTAPUISTON KUMIROUHETEKONURMIKENTTÄ PERUSPARANNUS

KAUKOVAINIO Pohjanpuisto Yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus

Horhattulan, Katajamäen ja Johannisbergin lähiliikunta-alueen rakennussuunnitelma

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. LIITE II Asukastyöpajan tulokset

HAMINAMÄKI. Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille

Tampereen kaupungin päiväkotimatkat

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

Palokan koulukeskuskysely

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Kaupunkivalaistuksen suunnittelu

Liikuntatoimen suuntaviivat liikuntapaikoille ja toiminnalle

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata?

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset

Sivistyslautakunta. Talousarvio. Investoinnit. Perusopetus

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille

PEURANNIEMEN LEIKKIPAIKKA

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen

Lasten ja nuorten Kaarina. Asiakasnäkökulmaa strategiavalmisteluun

Vastaajat. Yhteensä 351 vastaajaa. 61 % vastaajista Laajavuoressa vähintään kuukausittain käyviä jyväskyläläisiä.

Sivistyslautakunta. Talousarvio. Investoinnit. Perusopetus

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Yleistä. Tiedonkeruuaika Kyselylomakkeen y jakelu kaikkiin alueen talouksiin Vastauksia saatiin yhteensä 232

Paikallisliikenteen osto Huhtasenkylästä Manlahteen. Paremmat bussiliikenneyhteydet Imatralle

Osallistu Liedon keskustan puistojen suunnitteluunkyselyn. Vastauksia yhteensä 87 kpl (77 sähköistä, 10 paperista)

Järvenpään hyvinvointikampus. Kuntalaiskysely 2014

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29

Ylläpito. Talvihoito. Viheralueiden hoito. Liikennealueiden hoito. Perusomaisuus. Puhtaanapito. Kalusteiden ja varusteiden hoito.

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Toimivaa laadunhallintaa ammatilliseen koulutukseen

Asukaskysely Ylöjärven kävely- ja pyöräilyolosuhteista

HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI UUDISRAKENTAMINEN. VERTAILU Sivu 2/15

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V

TIEDOSSA OLEVIA HANKKEITA KONALASSA: YLEISKAAVA 2050 ASEMAKAAVOJA LIIKENNESUUNNITELMIA KATUSUUNNITELMIA

KESKUSPUISTON KEHITTÄMINEN

FSD2537 Lähiliikuntapaikkojen arviointi 2005: toteuttajat

Lappeenrannan liikuntayhdistyskysely Päätulokset / Muut yhdistykset

Transkriptio:

Malminkartanon ja Kannelmäen lähiliikuntaolosuhteiden nykytila ja kehittämisehdotukset Liikuntavirasto Valo / Suomen Kunto ja Virkistys Oy

Suomen Kunto ja Virkistys Oy Radiokatu 20 00240 Helsinki Raportin tekijät: Jan Norra Veera Ehrlén

Sisältö 1 SELVITYKSEN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 1.1 Yleistä... 2 1.2 Työn lähtökohtia... 3 1.3 Työn tavoitteet ja toteutustapa... 4 1.4 Työssä käytettyjä tausta-aineistoja... 5 2 MALMINKARTANON JA KANNELMÄEN LÄHILIIKUNTAOLOSUHTEIDEN NYKYTILA... 7 2.1 Nykyinen liikuntapaikkaverkosto... 7 2.2 Lähiliikuntaolosuhteiden nykytila kartoituskyselyn perusteella... 8 3 LÄHILIIKUNTAOLOSUHTEIDEN KEHITTÄMISEHDOTUKSET... 11 3.1 Kehittämistarve alueella... 11 3.2 Kehittämisehdotukset... 12

1 Selvityksen lähtökohdat ja tavoitteet 1.1 Yleistä Malminkartanon ja Kannelmäen lähiliikuntaolosuhteiden nykytilan kartoituksen ja kehittämisehdotusten tavoitteena on tuottaa nykytilaanalyysin pohjaava kokonaisnäky ko. alueen lähiliikuntaolosuhteiden kehittämiselle, erityisesti ns. lähiliikuntapaikkojen osalta. Työssä tarkasteltu alue on esitetty ao. kuvassa 1. Konsulttina työssä on toiminut Valon (Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry) yhteydessä toimiva Suomen Kunto- ja Virkistys Oy. Työn toteuttamisesta Valossa ovat vastanneet kehityspäällikkö Jan Norra ja suunnittelija Veera Ehrlén. Lisäksi työssä on asiantuntijana käytetty Valon kuntayhteistyöstä vastaavaa erityisasiantuntija Reijo Ruokosta. Työn toteutumista on Helsingin kaupungin osalta ohjannut poikkihallinnollinen työryhmä, johon on kuulunut ao. henkilöt: Antti Salaterä, liikuntavirasto Hanna Lehtiniemi, liikuntavirasto Tytti Soini, liikuntavirasto Tarja Saarinen, sosiaali- ja terveysvirasto Pirkko Excell, sosiaali- ja terveysvirasto Jere Saarikko, HKR Mauno Kemppi, opetusvirasto Carola Harju, varhaiskasvatusvirasto Katri Kairimo, nuorisoasiainkeskus Siv Nordström, kaupunkisuunnitteluvirasto Työn kartoitusvaihe on toteutettu syksyn 2013 aikana ja kehittämisehdotusten laadinta alkuvuonna 2014. Kuva 1. Työssä tarkasteltava alue kartalla 2

1.2 Työn lähtökohtia Työ on osa Helsingin kaupungin lähiliikuntaolosuhteiden kehittämistyötä, jota toteutetaan vuonna 2012 luodun poikkihallinnollisen toimintamallin mukaisesti (Helsingin kaupungin terveyskeskuksen monisteita 2012:3). Luodun toimintamallin lähtökohtana on löytää erilaisilla terveyden edistämisen indikaattoreilla sellaiset Helsingin peruspiirit, joissa lähiliikuntaolosuhteiden kehittämistyö olisi kiireellisintä ja tuottaa niihin tarveanalyysipohjaisesti tarvittavia kehittämistoimenpiteitä. Tässä työssä tarkasteltava Malminkartanon ja Kannelmäen alue nousi Helsingin sosiaali- ja terveysviraston tuottamassa analyysissa Helsingin läntisistä alueista sellaiseksi, joissa eniten olisi kehittämistoimenpiteille tarpeita ja joka niistä eniten hyötyisi. Tästä syystä ko. alue valikoitua tässä esiteltävän prosessin kohdealueeksi. Tehdyssä työssä keskeisiä käsitteitä ovat lähiliikuntapaikat sekä lähiliikuntaolosuhteet. Kyseisten käsitteiden määrittelyt ja keskinäinen suhde on kuvattu ao. laatikossa. Lähiliikuntapaikoilla tarkoitetaan laajoille käyttäjäryhmille soveltuvia, monipuolisia, liikkumaan innostavia ja viihtyisiä liikuntapaikkoja, jotka sijaitsevat asuinalueilla käyttäjiensä helposti saavutettavissa paikoissa sekä ovat vapaasti eli ilman vuoroperusteisuutta ja maksutta kaikkien käytettävissä. Lähiliikuntaolosuhteisiin lukeutuvat lähiliikuntapaikkojen lisäksi muut ihmisten vapaassa käytössä olevat arjen liikunta- ja leikkipaikat. Kuva 2. Esimerkki lähiliikuntapaikasta (Lauttasaaren lähiliikuntapaikka) 3

1.3 Työn tavoitteet ja toteutustapa Työn päätavoitteena on: 1. Tuottaa yleiskuva Malminkartanon ja Kannelmäen lähiliikuntaolosuhteiden nykytilasta 2. Tuottaa tehdyn nykytilakartoituksen pohjalta kehittämisehdotuksia Malminkartanon ja Kannelmäen lähiliikuntaolosuhteiden kehittämiseksi Alueen lähiliikuntaolosuhteiden nykytilan selvittämisessä käytettiin apuna Valon tuottamaa sähköistä kyselytyökalua, jota on hyödynnetty useiden kuntien lähiliikuntapaikkakartoituksissa. Kyselyssä lähtökohtana on tuottaa arvioitavista kohteista keskeisten käyttäjäryhmien tai kohteesta vastuussa olevien tahojen kautta perustiedot kohteissa olemassa olevista liikuntamahdollisuuksista sekä arviot niiden toimivuudesta ja kehittämistarpeista huomioiden kohteiden nykyinen pääkäyttötarkoitus. Kyselyillä kartoitettaviksi kohteiksi Malminkartanon ja Kannelmäen alueella pyrittiin valitsemaan kaikki alueella olevat lähiliikunnan kannalta keskeiset kohteet, joihin on löydettävissä vastaajaksi soveltuva paikallistason toimija. Tällaisia kohteita ovat alueen kunnalliset päiväkoti- ja koulupihat, leikkipuistot, isommat korttelileikkipaikat sekä liikunta- ja ulkoilualueet, jotka ovat lähiliikuntakäytössä (eivät edellytä vuorovarausta tms.). Lisäksi kyselyt kohdistettiin alueen nuoriso- ja palvelutaloihin liittyen niiden käytössä oleviin piha-alueisiin. Kyselyt osoitettiin koulujen osalta rehtoreille, päiväkotien, nuoriso- ja palvelutalojen osalta yksiköiden johtajille sekä liikunta- ja puistokohteiden osalta niiden aluevastaaville. Vastaajilta toivottiin mahdollisuuksien mukaan osallistavaa työtapaa kohdearvioiden tuottamisessa. Kyselyihin saatiin vastaus lähes kaikista kohteista. Arvioimatta jääneet eivät olleet työssä tuotetun alueen nykytilan kuvauksen kannalta ratkaisevia. Yhteensä arvioituja kohteita on 32 kpl. Raportin liitteeksi on kohdekortti muotoisesti koottu kaikki kyselyyn saadut vastaukset kohteittain. Kartoitusvaiheessa saatua Malminkartanon ja Kannelmäen lähiliikuntaolosuhteiden yleiskuvaa on verifioitu ja täydennetty konsultin ja työn ohjaamisesta vastanneen työryhmän yhteistyönä. Konsultin toimesta on myös osa kartoitetuista kohteista valokuvattu. Työn lopputuloksena esitettyjen toimenpide-ehdotusten laatimisessa on hyödynnetty Valon laajaa asiantuntijaosaamista sekä työryhmän tuottamia näkemyksiä ja näkökulmia. Keskeisimpänä tavoitteena on ollut löytää kohdealueelta mahdollisten lähiliikuntapaikkahankkeiden kannalta optimaalisimmat sijoituskohteet, joita voidaan Helsingin kaupungin eri hallintokuntien yhteistyönä viedä eteenpäin hanketasoisesti. Hankkeiden toteuttamisessa tärkeä rooli on Helsingin kaupungin Lähiörahastolla, jonka kautta tässä työssä esitetyille hankkeille voidaan hakea rahoitusta sekä suunnitteluettä toteutusvaiheeseen. 4

1.4 Työssä käytettyjä tausta-aineistoja Työssä on hyödynnetty tausta-aineistoina Helsingin kaupungin kartta-aineistoja sekä kohdealuetta koskevia kehittämissuunnitelmia, kaavoitustietoja ja erilaisten osallistamisohjelmien raportteja. Alla esiteltynä lyhyesti joitakin käytetyistä taustaaineistoista. tavoitteena oli jakaa alueen toimijoille tietoa nuorista sekä nuorten näkemyksistä liittyen alueen turvallisuuteen ja viihtyisyyteen. Rahaautomaattiyhdistyksen rahoittaman projektin toteutti Aseman Lapset ry. Hankkeeseen liittyen alueella järjestettiin mm. turvallisuuskävely, jossa nuoret saivat kertoa alueen turvallisista ja turvattomista paikoista. Paikoista erityisesti Kannelmäen Sitratori ja Vanhaistenpuisto nousivat esille turvattomina paikkoina. Alueen liikuntaolosuhteiden kehittämiseen liittyen nuorilta tuli ideoita mm. Kannelmäen liikuntapuiston kentän kehittämiseksi sekä kuntosalin saamiseksi nuorisotalojen yhteyteen. Mainio Malminkartano -demokratiapilotti Käynnissä olevan pilottihankkeen tavoitteena on vahvistaa asukasosallistumisen rakenteita kehittämällä alueen fyysistä ja virtuaalista demokratiatilaa. Hanketta toteuttaa Malminkartanon Asukasyhdistys ry. Hankkeeseen liittyen alueen asukkailta on kysytty kokemuksia liittyen alueen siisteyteen, turvallisuuteen sekä Malminkartanon huipun kehittämiseen. Tehdyssä asukaskyselyssä saatiin joitakin alueen liikuntaolosuhteiden kehittämisiin liittyviä toiveita, esim. tekonurmikenttien ja ulkokuntoilulaitteiden saamiseksi alueelle ja talviliikunta- ja ulkoilumahdollisuuksien parantamiseksi Malminkartanon huipun alueella. Mätäjoen hoito- ja kehittämissuunnitelmaluonnos Vuonna 2011 valmistuneessa suunnitelmaluonnoksessa esitetään ehdotuksia Mätäjoen varren kehittämiseksi. Suunnitelman on toteuttanut Helsingin kaupungin rakennusvirasto. Mätäjoen varren kehittämiseksi suunnitelmassa ehdotetaan mm. lähiliikuntaolosuhteiden kehittämiseen liittyen joen ympäristön siltojen, alikulkujen, levähdyspaikkojen ja opasteiden parantamista. Walkers Hubu -bussiprojekti Vuosina 2011 2013 käynnissä olleen hankkeen Kuva 3. Näkymä Mätäjoen varteen 5

Malminkartanonhuipun hoito- ja kehittämissuunnitelma Vuonna 2010 valmistuneessa suunnitelmassa esitetään ehdotuksia Malminkartanon täyttömäen kehittämiseksi. Suunnitelman on tuottanut Helsingin kaupungin rakennusvirasto. Malminkartanonhuipun kehittämiseksi suunnitelmassa ehdotetaan liikuntaolosuhteiden näkökulmasta mm. uusia kävely- ja ulkoilureittejä sekä lumilautailun ja maastopyöräilyn olosuhteiden parantamista huipun yhteydessä sekä jalkapallon ja luistelun olosuhteiden parantamista kenttäalueen yhteydessä. Piianpuiston ja Pihkapuiston kunnostamissuunnitelmat Helsingin kaupungin Rakennusviraston hallinnoimiin Piianpuiston ja Pihkapuiston leikkipuistoihin on tehty kunnostamissuunnitelmat vuoden 2013 aikana. Piianpuiston osalta suunnitellut kunnostamistoimenpiteet ovat varsin mittavia ja sisältävät varsin laajasti alueen pintojen sekä leikkipaikkavälineistön uusimista. Pihkapuiston osalta toimenpiteet ovat pienimuotoisempaa välineiden uusimista. Pääosa toimenpiteistä on käynnistetty loppusyksystä 2013. Kuva 4. Näkymä Malminkartanon huipulle ja kentälle 6

2 Malminkartanon ja Kannelmäen lähiliikuntaolosuhteiden nykytila 2.1 Nykyinen liikuntapaikkaverkosto Malminkartanon ja Kannelmäen alueelta löytyy nykyisellään seuraavat Helsingin kaupungin liikuntapaikkaverkostoon kuuluvat kohteet: Jäähalleja 1 kpl (Konala) Luistelukenttiä 6 kpl, (Kannelmäen liikuntapuisto, Malminkartanonkenttä, Pihkapuisto, Piianpuisto, Trumpetti, Vanhaistenpuisto) Tenniskenttiä 1 kpl (Kannelmäen liikuntapuisto) Ulkoilualueita / Hiihtolatuja 2 kpl (Malminkartanonhuippu, Mätäjoen varsi) Ulkokuntoilupaikkoja 2 kpl (Malminkartanon huippu, Trumpetti) Urheilukenttiä 1 kpl (Malminkartanonkenttä) Skeittipaikkoja 2 kpl (Kartanonhaka, Trumpetti) Nykyisen perusliikuntapaikkaverkoston voidaan arvioida olevan Malminkartanon ja Kannelmäen alueella tasoltaan vähintäänkin tyydyttävä. Esim. määrällisesti varustelu on alueella samaa tasoa kuin keskimääräisesti muissakin Helsingin peruspiireissä. Selvä positiivinen erityispiirre alueella on kuitenkin Malminkartanon huippu, joka on koko kaupungin mittakaavassa merkittävä liikunta-alue. Myös alueen asukkaat pitävät nykyisiä perusliikuntapaikkapalveluita varsin hyvinä. Vuoden 2012 Helsinkiläisten tyytyväisyys kuntapalveluihin kyselyssä selvä pääosa asukkaista olivat tyytyväisiä alueen kenttiin, kuntoratoihin ja ulkoilualueisiin. Huomionarvoista on kuitenkin se, että yhtään varsinaista lähiliikuntapaikkaa ei nykyisellään alueella ole. Kuva 5. Malminkartanon ja Kannelmäen alueen nykyinen liikuntapaikkaverkosto 7

Lapsimäärä Pallopelipaikat Arvioitu lähiliikuntapaikaksi soveltumattomaksi 2.2 Lähiliikuntaolosuhteiden nykytila kartoituskyselyn perusteella Kyselyssä keskeisimpänä arvioinnin näkökulmana oli kokonaisarvioinnin tekeminen arvioitavan kohteen olemassa olevista liikunta- ja leikkimahdollisuuksista. inti tehtiin ao. neliportaisella asteikolla: Taulukko1. Kartoituksen kohdekohtaisia päätuloksia Kohteen nykytila on kokonaisuudessaan hyvä. Kohteen liikunta- ja leikkimahdollisuudet palvelevat hyvin nykyistä käyttötarkoitusta. Kohteen nykytila on kokonaisuudessaan tyydyttävä. Kohteen liikunta- ja leikkimahdollisuudet palvelevat riittävällä tavalla nykyistä käyttötarkoitusta. Kohteen nykytila on kokonaisuudessaan heikko. Kohteen liikunta- ja leikkimahdollisuuksia on vähintäänkin joiltain osin kehitettävä / kunnostettava, jotta se palvelisi riittävällä tavalla nykyistä käyttötarkoitustaan. Kohteen nykytila on kokonaisuudessaan erittäin huono. Kohteen liikunta- ja leikkimahdollisuuksia on kokonaisvaltaisesti kehitettävä / kunnostettava, jotta se palvelisi riittävällä tavalla nykyistä käyttötarkoitustaan. innin ohella kyselyssä tehtiin osaaluekohtaiset arvioinnit samalla arviointiasteikolla seuraavista teemoista: 1) leikkipaikkavälineistö, 2) pallopelipaikat, 3) talviliikuntapaikat, 4) muut liikuntamahdollisuudet ja 5) piha-alueen yleiset puitteet (= valaistus, oleskelupaikat yms). Yhtenä arvioitavana asiana oli myös kohteen soveltuvuus alueelliseksi lähiliikuntapaikaksi. Kohdekohtaiset tulokset on koottu oheiseen taulukkoon 1. Yksityiskohtaisemmin kohdekohtaiset tulokset on esitetty raportin lopussa olevissa kohdekorteissa. Kohteen nimi Päiväkotipihat Päiväkoti Apila 100 x Päiväkoti Kannel 92 x Päiväkoti Kannelmäki 80 Päiväkoti Kaunokki 70 x Päiväkoti Lemmikki 58 x Päiväkoti Malmgård 27 x Päiväkoti Metsätähti 67 Päiväkoti Timotei 107 Päiväkoti Vanhainen 60 x Koulupihat Kannelmäen peruskoulu 650 Malminkartanon ala-aste 211 Pelimannin ala-aste 240 Pihkapuiston ala-aste 230 x Leikkipuistot - ja paikat Leikkipuisto Kannelmäki 100 Leikkipuisto Kaunokki 70 Leikkipuisto Piika 70 Leikkipuisto Trumpetti Kielipolun korttelipuisto x Pakarintuvanpuisto Pasuunapuisto Renginmäki Rukkilanpuisto Sorolantien leikkialue Von Glanin puisto Liikunta- ja ulkoilualueet Kannelmäen liikuntapuisto Kartanonhaan kenttäalue Malminkartanonhuippu Malminkartanonkenttä Mätäjoen varren puistotilat Muut kohteet Kannelmäen palvelutalo 116 Kannelmäen tukikoti 12 x Malminkartanon nuorisotalo 70 Hyvä tilanne tilanne Heikko tilanne Erittäin huono tilanne 8

Kyselyssä tarkastelluista kohteista kaksi kolmasosaa arvioitiin nykyisiltä liikuntaolosuhteiltaan kokonaisuudessaan tyydyttävälle tai hyvälle tasolle niiden nykyinen pääkäyttötarkoitus huomioiden. Vastaavasti kolmasosassa kohteista arvioitiin olevan vähintään pienimuotoista tarvetta leikki- ja liikuntamahdollisuuksien kehittämiselle. Kohdetyypeittäin tuloksia on tarkasteltu alla olevassa kuviossa 1. Ko. tarkastelu osoittaa, että kaikista kohdetyypeistä löytyy yksittäisiä kohteita, jotka on arvioitu nykytilanteeltaan heikoksi tai erittäin huonoksi ja siten kehittämistoimenpiteitä vaativiksi. Suhteellisesti eniten kehittämistarpeita on alueen päiväkotipihoissa sekä liikunta- ja ulkoilualueissa. Myös yksittäisiä erittäin huonoksi arvioituja kohteita löytyi useammasta eri kohdetyypistä. Suhteellisesti paras tilanne vastaavasti on alueen leikkipuistoissa ja leikkipaikoista, joista vain varsin pieni osa arvioitiin liikuntamahdollisuuksien osalta kehittämistä Vertailtaessa em. tuloksia Valon käytössä oleviin valtakunnallisiin vertailutietoihin, joita on saatu vastaavista kartoituksista muissa kaupungeissa, on Malminkartanon ja Kannelmäen alueen lähiliikuntaolosuhteiden tilanne päiväkotipihojen osalta keskiarvoinen ja vastaavasti koulupihojen osalta hieman keskiarvoa parempi. Valtakunnallisessa aineistossa sekä päiväkotipihoista että koulupihoista on hieman yli 50 % arvioitu heikoksi tai erittäin huonoksi. Edellä mainittujen tulosten suhteuttaminen Malminkartanon ja Kannelmäen tuloksiin on kuitenkin varsin tulkinnanvaraista aineiston pienuuden takia. Muiden kohdetyyppien osalta valtakunnallisiin aineistoihin ei tuloksia voi verrata kohdetyyppien suuren sisäisen variaation takia. Esimerkiksi liikuntapuistot ja leikkipuistot ovat Helsingissä toimintamalleiltaan ja toteutustavoiltaan varsin poikkeavia monien muiden kaupunkien leikki- ja liikuntapaikkoihin verrattuna. vaativiksi. 10 8 Hyvä tilanne 5 0 4 3 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 Päiväkotipihat Koulupihat Liikuntapaikat Leikkipuistot Muut kohteet tilanne Heikko tilanne Erittäin huono tilanne Kuvio 1. Kartoituskyselyn kokonaisarvioinnit kohdetyypeittäin tarkasteltuna 9

Huomioiden lähiliikuntaolosuhteiden kartoituskyselyn kyselyn edellä esitetyt tulokset sekä konsultin ja työryhmän täydentävät näkemykset, voidaan alueen lähiliikuntaolosuhteiden nykytilanteesta tehdä seuraavia huomioita yhdyskuntarakenteellisesta näkökulmasta huomioita (kuva 6). Lähiliikuntaolosuhteiden kannalta Malminkartanon ja Kannelmäen alueelta on löydettävissä kaksi erityisen hyvää aluekokonaisuutta. Näiden voidaan arvioida täyttävän monipuolisen lähiliikuntapaikan kriteerit. Toinen on Malminkartanon ala-asteen pihan ja pallokenttien sekä leikkipuisto Piianpuiston muodostama aluekokonaisuus Malminkartanon keskisellä alueella ja toinen on Kannelmäen alueen läntisellä reunalla sijaitseva leikkipuisto Trumpetin ja sen yhteydessä olevan pallokentän muodostama aluekokonaisuus. Jälkimmäistä täydentää vielä Mätäjoen varren erinomainen ulkoilualue. Lähiliikunnan kannalta vastaavasti heikoin tilanne on Malminkartanon pohjoisosassa, jossa Malminkartanon kentän, Pihkapuiston koulupihan ja Pihkapuiston leikkipuiston tilanne arvioitiin selvästi kehittämistoimenpiteitä vaativiksi. Toinen vastaavanlainen heikkotasoinen aluekokonaisuus on Kannelmäen itäisellä puolella, jossa sekä Kannelmäen leikkipuisto että liikuntapuisto arvioitiin nykyisiltä liikuntaolosuhteiltaan heikoiksi. Myös niiden läheisyydessä oleva pieni Kielipolun korttelipuisto arvioitiin heikoksi. Hyvä lähiliikuntakokonaisuus Heikko lähiliikuntakokonaisuus Kuva 6. Kohdearvioinnit kartalla 10

3 Lähiliikuntaolosuhteiden kehittämisehdotukset 3.1 Kehittämistarve alueella Oheiseen kuvaan 7 on merkitty Piianpuiston ja Trumpetin leikkipuistot ja niiden lähiympäristöt, joiden voidaan arvioida tehdyn kartoituksen pohjalta täyttävän jo nykyisellään lähiliikuntapaikan kriteerit (huomioiden myös valmistumassa olevat kunnostamistoimenpiteet). Lisäksi ko. lähiliikuntapaikkojen ympärille on kuvassa rajattu niiden vaikutusalue 500 m säteellä. Tätä etäisyyttä voidaan pitää tiiviissä kaupunkimaisessa yhdyskuntarakenteessa sellaisena, joka vielä mahdollistaa hyvin lähiliikuntapaikan aktiivisen ja itsenäisen käytön esim. kouluikäisillä lapsilla. Ko. tarkastelu osoittaa, että lähiliikuntaolosuhteiden suurin kehittämistarve alueella kohdistuu Malminkartanon pohjoisosaan sekä Kannelmäen itäiseen osaan. Kehittämistarvetta näillä alueilla korostaa myös se, että alueilla olevat nykyiset liikuntapuistot on arvioitu heikkotasoiseksi. Lisäksi alueiden nykyisen varsin suuren asukasmäärän sekä lähitulevaisuuden väestöennusteiden (mm. Honkasuon rakentuva uudisalue Malminkartanon pohjoisosaan) voidaan arvioida puoltavan alueille omia lähiliikuntapaikkoja. Huolimatta kehittämistarpeen painottumisesta edellä mainituille alueille, on kuitenkin myös perusteltua tehdä pienimuotoisempia täydentäviä kehittämistoimenpiteitä Trumpetin ja Piianpuiston ympäristöihin. Lähiliikuntapaikan vaikutusalue (säde 500 m) Suurin lähiliikuntaolosuhteiden kehittämistarve Kuva 7. Nykyisten lähiliikuntapaikkojen vaikutusalueet sekä alueet, joilla suurin kehittämistarve 11

3.2 Kehittämisehdotukset Malminkartanon ja Kannelmäen alueelle ehdotetaan seuraavia lähiliikuntaolosuhteiden kehittämiseen liittyviä toimenpiteitä (kuva 8). A) LAAJEMMAT KEHITTÄMISHANKKEET 1. Kannelmäen lähiliikuntaolosuhteiden kehittämishanke. Hankkeessa tarkasteltavat alueet ovat Kannelmäen leikkipuisto, Kannelmäen alakoulupiha sekä Kannelmäen liikuntapuisto. Ehdotetaan kehittämistyön käynnistämistä yleissuunnitelmalla, jossa tarkastellaan em. alueita kokonaisuutena ja määritellään yksittäisissä eri kohteissa tarvittavat kunnostamistoimenpiteet. Yleissuunnitelma tehdään kohdealueista vastaavien hallintokuntien yhteistyönä. Suunnittelu- ja toteuttamistyöhön haetaan avustusta Lähiörahastosta. Kohdekohtaisista jatkotoimenpiteistä tehdään päätökset yleissuunnitelmavaiheen yhteydessä. 2. Malminkartanon huipun ja kentän kehittämishanke. Kehittämishankkeessa tarkasteltavana alueena erityisesti nykyinen hiekkapallokenttä, mutta myös täyttömäen rinnealue. Suunnittelun lähtökohtana lähiliikuntapaikkahankkeen toteuttaminen alueelle. Suunnittelussa tärkeätä huomioida Pihkapuiston koulupihalle syntyvät liikuntatoiminnot. Mahdollisia toimintoja mm. erilaiset pienpallopelialueet, ulkokuntoilupaikat, talviliikuntamahdollisuudet yms. Hankkeen toteutusvastuu Liikuntavirastolla. B) PIENEMMÄT KUNNOSTAMISHANKKEET 3. Pihkapuiston alakoulupihan kunnostaminen. Kunnostamistoimenpiteinä ehdotetaan erityisesti pihan pienpallopelimahdollisuuksien kehittämistä ja toimintavälineiden uusimista. Hankkeen suunnittelu ja toteutusvastuu Tilakeskuksella. 4. Malminkartanon nuorisotalon pihan kehittäminen. Piianpuiston lähiliikuntapaikkakokonaisuuden täydentämiseksi ehdotetaan Malminkartanon nuorisotalon pihaan nuorille soveltuvia lähiliikuntatoimintoja. Mahdollisia toimintoja voisivat olla esim. ulkokuntoilulaitteet ja/tai salibandykaukalo ja/tai ulkopingispöytä tms. Hankkeen toteutusvastuu Nuorisoasiankeskuksella. 5. Leikkipuisto Trumpetin kehittäminen. Trumpetin leikkipuiston yhteydessä olevaa lähiliikuntapaikkakokonaisuutta ehdotetaan täydennettäväksi ulkokuntolaitteilla. Toimenpiteen toteutusvastuu Rakennusvirastolla. 6. Kannelmäen yläkoulupihan kunnostaminen. Kannelmäen yläkoulupihaa ei koulun toimesta arvioitu kartoituskyselyssä. Konsultin tuottaman arvion mukaan piha-alue edellyttää liikuntaolosuhteiltaan kunnostamista. Kunnostettuna piha-alue palvelisi 12

myös Kannelmäen itäosan pientaloalueen lähiliikuntatarpeita. Kunnostamisessa painopisteen tulisi olla nuorille suunnatuissa toiminnoissa. Mahdollisia toimintoja ovat katukoripallon, ryhmäkeinun, ulkokuntoilulaitteiden tyyppiset toiminnot. Toimenpiteiden toteutusvastuu Opetusvirastolla. C) MUUT TOIMENPIDE-EHDOTUKSET Kartoituskyselyssä liikuntaolosuhteiltaan heikoiksi arvioidut päiväkotipihat arvioidaan tarkemmin vastuuhallintokunnan toimesta ja tehdään tarvittavat kunnostamistoimen-- piteet, mikäli piha-alue ei vastaa päiväkotikäytön tarpeita. Hankkeiden sisällöllisessä suunnittelussa painotetaan vahvasti lähialueen asukkaidenosallistumista sekä laaja-alaisuutta lähiliikuntapaikkojen käyttäjäryhmien tarkastelussa. Hankkeiden rahoittamiseen haetaan aktiivisesti ja innovatiivisesti myös kaupungin ulkopuolisia rahoituslähteitä, kuten valtionavustuksia, sponsorointia ja EU-tukia. Lähiliikuntapaikkojen valmistumiseen ja käyttöönottoon panostetaan käyttäjäryhmien sosiaalistamisen näkökulmasta (tiedottaminen, avajaiset, käyttöönoton ohjaus, tapahtumat yhdessä käyttäjäryhmien kanssa). 3 2 6 4 1 1. Kannelmäen lähiliikuntaolosuhteiden kehittämishanke 2. Malminkartanon kentän ja huipun kehittämishanke 3. Pihkapuiston alakoulupihan kunnostaminen 4. Malminkartanon nuorisotalon pihan kehittäminen 5. Leikkipuisto Trumpetin kehittäminen 6. Kannelmäen yläkoulupihan kunnostaminen 5 Kuva 8. Lähiliikuntaolosuhteiden kehittämisehdotukset kartalla 13

14

Kohdekortit Koulupihat Päiväkotipihat Liikuntapaikat Leikkipuistot Muut kohteet 15

Kohdekortti koulupiha KANNELMÄEN PERUSKOULU Vastaajan nimi ja työtehtävä: Sirkka Kovanen, Rehtori Kohteen katuosoite: Kanneltie1 Oppilasmäärä kohteessa: 650 Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Kaksipaikkainen keinu 3 Nurmipohjainen pallokenttä Jousikiikku 2 Palloseinä Liukumäki 1 Koripallon heitto-/pelipaikka Kiipeilyväline 2 Riipuntaväline 2 Tasapainoväline 2 Muut liikuntamahdollisuudet Liikuntaa tukevat puitteet Liikuntaan soveltuvia luontoelementtejä Polkupyörien pysäköinti Viihtyisyyttä lisääviä istutusalueita Kuvia kohteesta 16

Kohdekortti koulupiha Koulun toimipisteitä on kolme, joista yhdessä vain kiipeilyteline ja keinu tilapäisesti. Muuten pihalla ei ole mitään. Nykytilanne hyvä/tyydyttävä muilla pihoilla, yhdellä erittäin huono. Koulun lähialueella urheilukenttä. Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Hyvä Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Runonlaulajantie 40 piha-alueen rakentaminen. 2. Leikkivälineiden kunnostus. Vapaa sana 17

Kohdekortti koulupiha MALMINKARTANON ALA-ASTEEN KOULU Vastaajan nimi ja työtehtävä: Tiina Savonen, Rehtori Kohteen katuosoite: Puustellintie 6 Oppilasmäärä kohteessa: 211, Yli 75 % asuu 1 km säteellä kohteesta Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Kolmipaikkainen keinu 1 Hiekkapohjainen pallokenttä, 90 x 45 m Liukumäki 1 Pelimaali Kiipeilyväline 2 Koripallon heitto-/pelipaikka Tasapainoväline 2 Pyörimisväline 1 Hiekkalaatikko 1 Viisipaikkainen keinu 1 Labyrintti 1 Luistelualue Pihalatu Mäenlaskupaikka Muut liikuntamahdollisuudet Yleisurheilun suorituspaikkoja Liikuntaa tukevat puitteet Liikuntaan soveltuvia kulkuväyliä Valaistus leikki- ja liikuntapaikoilla Viihtyisyyttä lisääviä istutusalueita Kuvia kohteesta 18

Kohdekortti koulupiha Polkupyörien pysäköinti ei ole valvotulla alueella. Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Hyvä Hyvä Hyvä Hyvä Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Monitoimiareena jäi toteuttamatta rahan puutteen vuoksi - olisi tarpeellinen. Vapaa sana Piharemontti tehty v. 2012. Raha ei riittänyt monitoimiareenaan. Alueella on tilaa kehittämiseen. 19

Kohdekortti koulupiha PELIMANNIN ALA-ASTEEN KOULU Vastaajan nimi ja työtehtävä: Leena Hiillos, Rehtori Kohteen katuosoite: Pelimannintie 16b Oppilasmäärä kohteessa: 240, 50 75 % asuu 1 km säteellä kohteesta Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Kiipeilyväline 1 Hiekkapohjainen pallokenttä, 25 x 70 m Riipuntaväline 1 Palloseinä Tasapainoväline 3 Pelimaali Koripallon heitto-/pelipaikka Mäenlaskupaikka Muut liikuntamahdollisuudet Yleisurheilun suorituspaikkoja pituushyppypaikka Liikuntaa tukevat puitteet Liikuntaan soveltuvia luontoelementtejä Liikuntaan soveltuvia kulkuväyliä Valaistus leikki- ja liikuntapaikoilla Polkupyörien pysäköinti Muita oleskelupaikkoja Viihtyisyyttä lisääviä istutusalueita Kuvia kohteesta 20

Kohdekortti koulupiha Keinuja ja liukumäkeä toivotaan kovasti. Pururadan puruja on niukasti (juuret puskevat läpi). Leikkivälineet ovat hyvässä kunnossa, mutta niitä on liian vähän. Hiekkakenttä on kuoppainen, ja kivien raekoko on liian suuri. Kentän pituushyppypaikka on metsittynyt. Pihalle on toisinaan tehty opettajan johdolla latu, mutta ajettua latua ei ole. Kenttä ei ole iltaisin valaistu. Luonnonläheisyys. Koulun piha-alue on suuri ja siellä on kukkuloita, metsää, hiekka-alueita ja useita kenttiä. Koululla lainattavia välituntiliikuntavälineitä (esim. puujalat, sählymailat) Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Heikko Heikko Hyvä Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Ulkokenttien päällysteen uusiminen (hiekka + nurmikko = muta) 2. Hämähäkkikiipeilyseitti 3. Piha-alueen puurakennelmien (aidat + amfiteatteri) uusiminen Vapaa sana Tähän kyselyyn vastasi Pelimannin ala-asteen johtoryhmä. 21

Kohdekortti koulupiha PIHKAPUISTON KOULU Vastaajan nimi ja työtehtävä: Mirja Pere, Rehtori Kohteen katuosoite: Pihkatie 11 Oppilasmäärä kohteessa: 230, Yli 75 % asuu 1 km säteellä kohteesta Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Koripallon heitto-/pelipaikka Muut liikuntamahdollisuudet Liikuntaa tukevat puitteet Liikuntaan soveltuvia luontoelementtejä Polkupyörien pysäköinti Kuvia kohteesta 22

Kohdekortti koulupiha Leikkipaikkavälineitä ei ole Pohjois-Malminkartanon alueella on iso hiekkakentä (Jättäri) Leikkipuistossa hiekkapohjainen pelialue Pohjois-Malminkartanon alueella on iso hiekkakenttä (Jättäri) Leikkipuistossa hiekkapohjainen pelialue Luistelualue löytyy leikkipuistosta ja Jättäriltä. Latuja ei ole Leikkipuistossa ruohikkoinen pituushyppypaikka Lähiluonto tuo metsäelementit. Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Erittäin huono Heikko Heikko Erittäin huono Erittäin huono Erittäin huono Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Liikkumaan aktivoivia laitteita 2. Oma pelitila koulun pihalle (esim. jalkapallo) Vapaa sana Koulu toimii "monitoimitalona" vaikka ei ole virallisesti sen niminen. Kiinteistössä toimii myös päiväkoti ja leikkipuisto. Välitunteja koulussa on kaksi. Lyhyt välitunti 15 min klo 10 aikaan ja pitkä välitunti klo 12.00 30 min. Lyhyt välitunti vietetään "omalla pihalla" Pitkäksi välitunniksi mennään puiston puolelle. Puistossa meneillään nyt perusparannus. Koulussa ja päiväkodissa pihaalueiden perusparannus suunnitteluvaiheessa nyt. Koulun oma piha metsäinen ja pieni. Mahtuuko järkevästi laitteita/kenttää tms? Alueella ollut ilkivaltaa, joten suunnittelussa huomioitava rauhallinen metsään rajoittuva ympäristö, joka saattaa houkutella häiriökäyttäytymistä. Koulun alueelle valmistuu uusi Honkasuon asuntoalue, joka lisää alueen asukkaita. Muuten koulun sijainti on ns. syrjässä. 23

Kohdekortti päiväkotipiha PÄIVÄKOTI APILA Vastaajan nimi ja työtehtävä: Eija Silvola, Lastentarhanopettaja Kohteen katuosoite: Arentikuja 3 Lapsimäärä kohteessa: 100, Yli 75 % asuu 1 km säteellä kohteesta Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Yksipaikkainen keinu 4 Palloseinä Jousikiikku 2 Liukumäki 3 Kiipeilyväline 1 Riipuntaväline 1 Hiekkalaatikko 2 Muut liikuntamahdollisuudet Mäenlaskupaikka Liikuntaa tukevat puitteet Valaistus leikki- ja liikuntapaikoilla Kuvia kohteesta 24

Kohdekortti päiväkotipiha Palloseinän viereinen hiekka-alue ei sovi isompien päiväkotilasten pallopeliin, koska hiekkalaatikko ym. misssä pieniä lapsia liikkuu on liian lähellä. Rinteestä laskee pulkalla liian herkästi aitaa päin tai keinuaitausta päin. Valaistus on heikko. Isot ja pinnanmuodoiltaan monipuoliset piha-alueet, erikseen pikku piha, jolla yksi pienten ryhmä ulkoilee. Isot nurmikkoalueet, joilla rinteitä. Vieressä juuri kunnostettava leikkipuisto ja koulun piha Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Heikko Heikko Heikko Erittäin huono Erittäin huono Heikko Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Keinuja 2. Tasapainoväline Vapaa sana 25

Kohdekortti päiväkotipiha PÄIVÄKOTI KANNEL Vastaajan nimi ja työtehtävä: Carita Stenman, Päiväkodinjohtaja Kohteen katuosoite: Kannelpolku 5 Lapsimäärä kohteessa: 92, Yli 75 % asuu 1 km säteellä kohteesta Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Yksipaikkainen keinu 2 Pelimaali Kaksipaikkainen keinu 2 Koripallon heitto-/pelipaikka Keinulauta 1 Liukumäki 1 Kiipeilyväline 1 Tasapainoväline 1 Hiekkalaatikko 1 Leikkimökki 1 Pihalatu Mäenlaskupaikka Muut liikuntamahdollisuudet Yleisurheilun suorituspaikkoja Liikuntaa tukevat puitteet Liikuntaan soveltuvia luontoelementtejä Liikuntaan soveltuvia kulkuväyliä Valaistus leikki- ja liikuntapaikoilla Viihtyisyyttä lisääviä istutusalueita Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarviot nykytilanteesta 26

Kohdekortti päiväkotipiha Keinujen ympärille olemme pyytäneet turva-aitaa isännöitsijältä, sillä kaikki lapset ulkoilevat pihallamme. Ei ole erikseen pienten ja isojen pihaa. Keinuja liian vähän yli 90 lapselle. Päiväkotimme piha on pääosin luonnon tilassa: isoja kiviä, maaston kumpuilevuus. Tasainen osuus on vähäisempi. Penkkejä ja pöytäryhmiä meillä ei ole pihalla. Rahat eivät riittäneet talon sekä pihan peruskorjauksen jälkeen niihin. Lähistöllä on leikkipuistoja esim. Trumpetin puistoa käytämme. Sen lähellä on talvisin hyviä mäen laskemispaikkoja. Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Hyvä Hyvä Hyvä Hyvä Hyvä Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Valaistuksen parantaminen 2. Aita keinujen ympärille 3. Penkit (ergonomia) Vapaa sana 27

Kohdekortti päiväkotipiha PÄIVÄKOTI KANNELMÄKI Vastaajan nimi ja työtehtävä: Heidi Juntunen, Lastentarhanopettaja Kohteen katuosoite: Kanneltie 1 Lapsimäärä kohteessa: 80, Yli 75 % asuu 1 km säteellä kohteesta Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Kaksipaikkainen keinu 2 Nurmipohjainen pallokenttä, 6 x 4 m Kolmipaikkainen keinu 1 Koripallon heitto-/pelipaikka Keinulauta 1 Jousikiikku 1 Liukumäki 2 Kiipeilyväline 1 Hiekkalaatikko 3 Muut liikuntamahdollisuudet Liikuntaa tukevat puitteet Valaistus leikki- ja liikuntapaikoilla Pöytäryhmiä Kuvia kohteesta 28

Kohdekortti päiväkotipiha Keinuja suhteessa jonottaviin lapsiin liian vähän Liian pieni tekonurmikenttä, aina lehdissä tai sorassa, matalat aidat ja pallo karkaa. Hiekkakenttä puuttuu kokonaan samoin pelialueet ja peliseinä. Koriskori rikki ja vino. Talviliikuntapaikoissa kaikki puutteellista. ei mitään mäkiä pihalla. Käymme kävellen muualla laskemassa mäkeä ja luistelemassa. Muissa liikuntamahdollisuuksissa kaikki puutteellista, osa ulkopyöristäkin rikkinäisiä. Valaistus pimeällä syksyisin ja talvisin heikko. Metsä puuttuu. Puinen patioalue kiva kesäisin, samoin ns. välipalapöydät. Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Heikko Erittäin huono Erittäin huono Heikko Heikko Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Ehjiä liikuntavälineitä ja mopoja ja pyöriä 2. Mäkiä talveksi liukureille ja keinuja lisää 3. Pelialueet selkeiksi ja turvallisiksi, olemme autotien lähellä Vapaa sana Lasten lukumäärä on kasvanut alueella, joten myös päiväkodissamme. Tätä ei ole huomioitu pihan koossa tai telineissä/ välineiden määrässä. Esim. vain kaksi keinua ja 75 ulkoilee ip samalla pihalla! 29

Kohdekortti päiväkotipiha PÄIVÄKOTI KAUNOKKI Vastaajan nimi ja työtehtävä: Irmeli Räisänen, Päiväkodinjohtaja Kohteen katuosoite: Tuohipolku 10 Lapsimäärä kohteessa: 70, Yli 75 % asuu 1 km säteellä kohteesta Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Kaksipaikkainen keinu 1 Sählykenttä, 4 x 8 m Jousikiikku 1 Liukumäki 2 Kiipeilyväline 1 Hiekkalaatikko 2 Leikkimökki 1 Muut liikuntamahdollisuudet Liikuntaa tukevat puitteet Liikuntaan soveltuvia luontoelementtejä Valaistus leikki- ja liikuntapaikoilla Kuvia kohteesta 30

Kohdekortti päiväkotipiha : Leikkipuiston jää ja Kaarelanhuipun liukumäet ja metsässä voi jopa hiihtää. Leikkipuistossa hiekkakenttä. Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Heikko Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Leikkipuiston keskittyminen ulkoliikunnan tarjoamiseen. Vapaa sana Uusi pihasuunnittelu meneillään, valmistuu kesällä 2014 Viereiseen leikkipuistoon uusitaan nyt välineistöä ja koulun pihaa suunnitellaan rinnan päiväkodin pihan kanssa. 31

Kohdekortti päiväkotipiha PÄIVÄKOTI LEMMIKKI Vastaajan nimi ja työtehtävä: Johanna Nissinen, Lastentarhanopettaja Kohteen katuosoite: Rukkilanrinne 8 Lapsimäärä kohteessa: 58, 50 75 % asuu 1 km säteellä kohteesta Lisätietoja kohteesta: Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Jousikiikku Liukumäki Kiipeilyväline Hiekkalaatikko Muut liikuntamahdollisuudet Mäenlaskupaikka Liikuntaa tukevat puitteet Liikuntaan soveltuvia kulkuväyliä Valaistus leikki- ja liikuntapaikoilla Pöytäryhmiä Viihtyisyyttä lisääviä istutusalueita Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarviot nykytilanteesta 32

Kohdekortti päiväkotipiha Varsinaista pallopelialuetta ei ole, koska piha on niin pieni. Pallopelejä pelataan, mutta alue on myös muussa käytössä esim. pyöräily. Pihan vahvuus on se, että se on monessa tasossa. Löytyy portaita ja luiskia. Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Hyvä Heikko Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Piha isommaksi. 2. Kun piha olisi isompi voisi siihen saada kunnon pallokentän. Vapaa sana 33

Kohdekortti päiväkotipiha PÄIVÄKOTI MALMGÅRD Vastaajan nimi ja työtehtävä: Maria Lindqvist, Päiväkodin varajohtaja Kohteen katuosoite: Luutnantintie 10 Lapsimäärä kohteessa: 27, 25 50 % asuu 1 km säteellä kohteesta Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Yksipaikkainen keinu 4 Jousikiikku 2 Liukumäki 1 Kiipeilyväline 1 Hiekkalaatikko 1 Leikkimökki 1 Muut liikuntamahdollisuudet Liikuntaa tukevat puitteet Valaistus leikki- ja liikuntapaikoilla Polkupyörien pysäköinti Kuvia kohteesta 34

Kohdekortti päiväkotipiha Viihtyisyyttä lisääviä istutuksia voisi olla enemmän. Valaistuta voisi myös lisätä, iltapäivisin on aika huono näkyvyys osassa pihaa. Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Hyvä Heikko Hyvä Hyvä Hyvä Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Istutuksia lisää koska nykyiset ovat vanhoja ja huonokuntoisia. 2. Parempi valaistus 3. Hiekkalaatikon vieressä olevien puiden viereen voisi laittaa uutta istutusta ja jonkinlainen aita suojaksi Vapaa sana 35

Kohdekortti päiväkotipiha PÄIVÄKOTI METSÄTÄHTI Vastaajan nimi ja työtehtävä: Irmeli Räisänen, Päiväkodinjohtaja Kohteen katuosoite: Kartanonmetsäntie 13 Lapsimäärä kohteessa: 67, Yli 75 % asuu 1 km säteellä kohteesta Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Kaksipaikkainen keinu 1 Pieni pallokenttä Liukumäki 1 Kiipeilyväline 1 Hiekkalaatikko 1 Muut liikuntamahdollisuudet Liikuntaa tukevat puitteet Liikuntaan soveltuvia luontoelementtejä Valaistus leikki- ja liikuntapaikoilla Muita oleskelupaikkoja Viihtyisyyttä lisääviä istutusalueita Kuvia kohteesta 36

Kohdekortti päiväkotipiha Päiväkodin piha on rinteessä, joka rajoittaa leikkivälineiden valintaa ja käyttöä. Pihaan ei voi määrällisesti sijoittaa paljon leikkivälineitä. Ympäristön epäsiisteys ja hoitamattomuus. Päiväkodin piha on taloyhtiön käytössä iltaisin ja viikonloppuisin eikä pihan yhteiskäytössä ole ongelmia. Leikkipuisto Kaunokki, jossa jää talvella, etäisyys noin 200m. Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Leikkipuiston ulkoilumahdollisuudet tarjoaisivat hyvän ympäristön päiväkodeille, jos yhteistyötä kehitetään. 2. Leikkipuiston välineistöä suunnitellaan yhdessä ja harkiten. 3. Päiväkotimme piha-alueen remontointi mahdollisimman pian. Vapaa sana 37

Kohdekortti päiväkotipiha PÄIVÄKOTI TIMOTEI Vastaajan nimi ja työtehtävä: Tulla Jämsén, Päiväkodin johtaja Kohteen katuosoite: Piianpolku 3 Lapsimäärä kohteessa: 107, Yli 75 % asuu 1 km säteellä kohteesta Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Yksipaikkainen keinu 4 Pelimaali Jousikiikku 1 Liukumäki 2 Kiipeilyväline 1 Hiekkalaatikko 2 Muut liikuntamahdollisuudet Mäenlaskupaikka Liikuntaa tukevat puitteet Liikuntaan soveltuvia kulkuväyliä Polkupyörien pysäköinti Pöytäryhmiä Viihtyisyyttä lisääviä istutusalueita Kuvia kohteesta 38

Kohdekortti päiväkotipiha Leikkipaikkavälineitä lapsimäärään suhteutettuna liian vähän. Etenkin pojat haluaisivat pelata jalkapalloa/katusählyä mutta päiväkodin piha ei anna siihen mahdollisuutta. Huoltoyhtiö auraa lumet pieneen rinteeseen tehdyn liukumäen eteen usein koska lunta välillä paljon ja piha-alue pieni johon vaikea saada auralumia mahtumaan Pöytäryhmät ovat irrallisia ja ne on usein kaadettu tai siirretty ilta-aikaan. Olemme itse sitoutuneesti huolehtineet pihan pienestä nurmikkoalueesta ja lasten kanssa viljelleet pienellä multaalueella perunaa yms. hyötykasveja. Samoin istutamme kukkia ja kanervia pihan muutamaan betonilaatikkoon. Piha hyvin "kulunut" pensaiden ja viheralueiden suhteen. Asfalttipiha vanha ja pahasti roudan runtelema, täynnä halkeamia ja kohoumia. Olemme hyödyntäneet nuorisotalon tyhjää pihaa jossa esikoululaiset tykkäävät olla vakka ei siellä ole mitään pihaleikkivälineitä. Siellä voi juosta ja pelata esim. sählyä. Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Heikko Erittäin huono Heikko Heikko Heikko Heikko Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Pihaleikkivälineiden uusiminen ja lisääminen 2. Pihan istutusten ja viheralueen uusiminen 3. Pihan pintamateriaalin uusiminen Vapaa sana Päiväkodin piha olisi mukava liikuntapaikka alueen lapsiperheille iltaisin ja viikonloppuisin Koska päiväkoti Timotei sijaitsee monitoimitalossa jossa myös nuorisotalo, kehittäminen olisi järkevä tehdä yhteistyössä nutan pihasuunnitelman kanssa. 39

Kohdekortti päiväkotipiha PÄIVÄKOTI VANHAINEN Vastaajan nimi ja työtehtävä: Paula Halenius, Lastentarhanopettaja Kohteen katuosoite: Soittajantie 10 Lapsimäärä kohteessa: 60, 50 75 % asuu 1 km säteellä kohteesta Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Yksipaikkainen keinu 5+ Hiekkapohjainen pallokenttä, 40 x 20 m Liukumäki 2 Palloseinä Kiipeilyväline 2 Koripallon heitto-/pelipaikka Hiekkalaatikko 2 Leikkimökki 1 Muut liikuntamahdollisuudet Mäenlaskupaikka Liikuntaa tukevat puitteet Liikuntaan soveltuvia luontoelementtejä Valaistus leikki- ja liikuntapaikoilla Viihtyisyyttä lisääviä istutusalueita Kuvia kohteesta 40

Kohdekortti päiväkotipiha Pihamme on puistomainen ja välineitä on mukavasti. Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Heikko Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Talviaikaa ajatellen parempi valaistus. Vapaa sana Päiväsaikaan piha on vain päiväkotilasten käytössä. 41

Kohdekortti liikuntapaikka KANNELMÄEN LIIKUNTAPUISTO Vastaajan nimi ja työtehtävä: Hanna Lehtiniemi, Arkkitehti Kohteen katuosoite: Soittajanpolku 9 Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Hiekkapohjainen pallokenttä Koripallon heitto-/pelipaikka Tenniskenttä Muut liikuntamahdollisuudet Liikuntaa tukevat puitteet Kuvia kohteesta 42

Kohdekortti liikuntapaikka Ei leikkipaikkavälineitä Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Erittäin huono Erittäin huono Erittäin huono Erittäin huono Erittäin huono Erittäin huono Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Vapaa sana 43

Kohdekortti liikuntapaikka KARTANONHAAN SKEITTIPAIKKA JA PELIKENTTÄ Vastaajan nimi ja työtehtävä: Jere Saarikko, Aluesuunnittelija Kohteen katuosoite: Kartanonkaari Päivittäisessä toiminnassa mukana olevien määrä: 50 75 % asuu 1 km säteellä kohteesta Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Hiekkapohjainen pallokenttä, 70 x 35 m Hiihtomaa Muut liikuntamahdollisuudet Skeittivälineitä/-alue Liikuntaa tukevat puitteet Liikuntaan soveltuvia luontoelementtejä Valaistus leikki- ja liikuntapaikoilla Viihtyisyyttä lisääviä istutusalueita Kuvia kohteesta 44

Kohdekortti liikuntapaikka Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Hyvä Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Vapaa sana 45

Kohdekortti liikuntapaikka KIELIPOLUN KORTTELIPUISTO Vastaajan nimi ja työtehtävä: Jere Saarikko, Aluesuunnittelija Kohteen katuosoite: Kielipolku 32 Päivittäisessä toiminnassa mukana olevien määrä: Yli 75 % asuu 1 km säteellä kohteesta Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Kaksipaikkainen keinu 2 Hiekkapohjainen pallokenttä, 12 x 28 m Keinulauta 1 Koripallon heitto-/pelipaikka Jousikiikku 1 Lentopallokenttä Liukumäki 1 Kiipeilyväline 1 Pyörimisväline 1 Hiekkalaatikko 1 Leikkimökki 1 Muut liikuntamahdollisuudet Liikuntaa tukevat puitteet Liikuntaan soveltuvia luontoelementtejä Liikuntaan soveltuvia kulkuväyliä Valaistus leikki- ja liikuntapaikoilla Pöytäryhmiä Muita oleskelupaikkoja Viihtyisyyttä lisääviä istutusalueita Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarviot nykytilanteesta 46

Kohdekortti liikuntapaikka Alue heikkokuntoinen Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Heikko Heikko Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Vapaa sana 47

Kohdekortti liikuntapaikka MALMINKARTANONHUIPPU Vastaajan nimi ja työtehtävä: Jere Saarikko, Aluesuunnittelija Kohteen katuosoite: Naapuripellontie 10 Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Hiekkapohjainen pallokenttä, 50 x 90 m Hiihtomaa Mäenlaskupaikka Muut liikuntamahdollisuudet Ulkokuntoilulaitteita/-alue Alamäkipyöräily Liitovarjoilu Liikuntaa tukevat puitteet Liikuntaan soveltuvia luontoelementtejä Liikuntaan soveltuvia kulkuväyliä Muita oleskelupaikkoja Viihtyisyyttä lisääviä istutusalueita Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarviot nykytilanteesta 48 Tärkeimmät toiveet kohteen kehittämiseksi 10. Toive 11. Toive 12. Toive

Kohdekortti liikuntapaikka Valaistus puuttuu osittain Monipuolinen, kehityskelpoinen laaja virkistysalue Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Hyvä Hyvä Hyvä Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Rakenteiden korjaus (käytävät, portaat) 2. Valaistus Vapaa sana Hoito- ja kehittämissuunnitelma on tehty, mutta rahoitusta ei ole ollut konkreettisiin korjaus- ja kehittämistoimenpiteisiin. 49

Kohdekortti liikuntapaikka MALMINKARTANONKENTTÄ Vastaajan nimi ja työtehtävä: Hanna Lehtiniemi, Arkkitehti Kohteen katuosoite: Naapuripellontie 10 Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Hiekkapohjainen pallokenttä, 80 x 50 m Muut liikuntamahdollisuudet Liikuntaa tukevat puitteet Kuvia kohteesta 50

Kohdekortti liikuntapaikka Hiekkapinta, pieni koko, heikko valaistus Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Heikko Heikko Heikko Heikko Heikko Heikko Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Vapaa sana 51

Kohdekortti liikuntapaikka MÄTÄJOEN VARREN VIHERALUEET Vastaajan nimi ja työtehtävä: Jere Saarikko, Aluesuunnittelija Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Hiekkapohjainen pallokenttä, 52 x 58 m Pelimaali Beach volley -kenttä Luistelualue Pihalatu Hiihtomaa Muut liikuntamahdollisuudet Skeittivälineitä/-alue Liikuntaa tukevat puitteet Liikuntaan soveltuvia luontoelementtejä Liikuntaan soveltuvia kulkuväyliä Valaistus leikki- ja liikuntapaikoilla Polkupyörien pysäköinti Pöytäryhmiä Muita oleskelupaikkoja Viihtyisyyttä lisääviä istutusalueita Kuvia kohteesta 52

Kohdekortti liikuntapaikka Laaja monipuolinen alue, kehityskelpoinen, hyvä saavutettavuus Leikkipuisto Trumpetti sijaitsee Mätäjoen tuntumassa. Leikkipuistossa monipuolisesti leikkivälineitä. Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Hyvä Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Vapaa sana Alueelle on laadittu liikuntapuiston yleissuunnitelma, suunnitelmaa ei vielä toteutettu. 53

Kohdekortti leikkipuisto LEIKKIPUISTO KANNELMÄKI Vastaajan nimi ja työtehtävä: Leena Kauppila, Ohjaaja Kohteen katuosoite: Kanneltie 1a Kohteen päivittäisessä toiminnassa mukana olevien määrä: 100, 50 75 % asuu 1 km säteellä kohteesta Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Yksipaikkainen keinu 5+ Hiekkapohjainen pallokenttä, 35 x 70 m Kolmipaikkainen keinu 1 Palloseinä Jousikiikku 5+ Pelimaali Liukumäki 1 Koripallon heitto-/pelipaikka Kiipeilyväline 3 Riipuntaväline 2 Tasapainoväline 1 Pyörimisväline 4 Parkour-väline 5+ Hiekkalaatikko 1 Luistelualue Mäenlaskupaikka Muut liikuntamahdollisuudet Yleisurheilun suorituspaikkoja juoksu, pituushyppy Liikuntaa tukevat puitteet Liikuntaan soveltuvia luontoelementtejä Liikuntaan soveltuvia kulkuväyliä Valaistus leikki- ja liikuntapaikoilla Polkupyörien pysäköinti Pöytäryhmiä Muita oleskelupaikkoja Viihtyisyyttä lisääviä istutusalueita Kuvia kohteesta 54

Kohdekortti leikkipuisto Kiipeilyteline/liukumäki huonokuntoinen. Leikkimökki jouduttiin poistamaan jatkuvan ilkivallan takia, tilalle tarvitaan joku pikkulapsille sopiva "leikkimökki". Koripallotelineet ovat rikki. Pulkkamäki on metsässä, ja siinä on puita ja iso kivi vaarallisen lähellä laskupaikkaa. Myös puiden kantoja on mäessä pystyssä. Ulkokuntoilulaitteet voisivat tuoda vanhempia käyttäjiä puistoon ja samalla illalla tapahtuva ilkivalta voisi vähentyä. Skeittarit käyttävät uima-altaan reunoja skeitatessaan ja altaan reunat kivet ovat irronneet. Oikea skeittipaikka voisi olla hyödyllinen. Puiston ulkona olevat puurakenteet ovat täysin lahoja. Esim. pöydät, istutusaltaat jne. Syksyllä puiston valaistus ei ole riittävä. Asfaltilla oleva hiekoitushiekka aiheuttaa vaaratilanteita sulan maan aikaan, koska hiekkaa ei poisteta keväällä. Polkupyörillä pihan läpi ajaminen aiheuttaa vaaratilanteita lapsille. Kun uima-allas ei ole käytössä, se toimii sählykenttänä. Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Heikko Heikko Heikko Heikko Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Pulkkamäki tehtävä turvalliseksi 2. Puuosat korjattava 3. Lisää kaikenlaisia liikuntavälineitä Vapaa sana Puistoa on jo aikaisemminkin suunniteltu lähiliikuntapaikaksi, mutta hankkeelle ei löytynyt silloin rahaa. 55

Kohdekortti leikkipuisto LEIKKIPUISTO KAUNOKKI Vastaajan nimi ja työtehtävä: Sanna Tuohimäki, Sosiaaliohjaaja Kohteen katuosoite: Tuohipolku 10 Päivittäisessä toiminnassa mukana olevien määrä: 70 Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Yksipaikkainen keinu 4 Hiekkapohjainen pallokenttä Jousikiikku 2 Pelimaali Liukumäki 2 Koripallon heitto-/pelipaikka Kiipeilyväline 2 Riipuntaväline 1 Tasapainoväline 1 Pyörimisväline 1 Hiekkalaatikko 1 Luistelualue Mäenlaskupaikka Muut liikuntamahdollisuudet Yleisurheilun suorituspaikkoja Liikuntaa tukevat puitteet Liikuntaan soveltuvia luontoelementtejä Liikuntaan soveltuvia kulkuväyliä Valaistus leikki- ja liikuntapaikoilla Polkupyörien pysäköinti Pöytäryhmiä Kuvia kohteesta 56

Kohdekortti leikkipuisto Osa-alueittaiset arviot ja kokonaisarvio nykytilanteesta Hyvä Hyvä Kehittämistoiveet ja muut huomiot Esitetyt toiveet kohteen kehittämiseksi 1. Vapaa sana Puistossamme on meneillään ulkoalueen perusparannusremontti. Saamme uudet leikkivälineet, eikä meillä ole vielä tarkkaa tietoa, mitä välineitä puistoomme tulee. Edelliset kappalemäärät ovat arvioita, emme pysty vastaamaan tarkasti kyselyyn. 57

Kohdekortti leikkipuisto LEIKKIPUISTO PIIKA Vastaajan nimi ja työtehtävä: Anu Imponen, Sosiaaliohjaaja Kohteen katuosoite: Arentikuja 5 Päivittäisessä toiminnassa mukana olevien määrä: 70, 50 75 % asuu 1 km säteellä kohteesta Lisätietoja kohteesta: Kattava piharemontti valmistuu vuoden loppuun mennessä. Kohteesta löytyvät liikunta- ja leikkitoiminnot Kpl Yksipaikkainen keinu 5+ Hiekkapohjainen pallokenttä Kaksipaikkainen keinu 2 Palloseinä Kolmipaikkainen keinu 2 Pelimaali Keinulauta 1 Koripallon heitto-/pelipaikka Jousikiikku 1 Ulkopingispöytä Liukumäki 2 Monitoimiareena Kiipeilyväline 3 Riipuntaväline 2 Tasapainoväline 1 Pyörimisväline 1 Parkour-väline 1 Hiekkalaatikko 2 Leikkimökki 1 Luistelualue Hiihtomaa Mäenlaskupaikka Muut liikuntamahdollisuudet Yleisurheilun suorituspaikkoja heittopaikka Ulkokuntoilulaitteita/-alue Liikuntaa tukevat puitteet Liikuntaan soveltuvia luontoelementtejä Liikuntaan soveltuvia kulkuväyliä Valaistus leikki- ja liikuntapaikoilla Polkupyörien pysäköinti Pöytäryhmiä Muita oleskelupaikkoja Viihtyisyyttä lisääviä istutusalueita 58