Maa- ja metsätalousvaliokunnalle



Samankaltaiset tiedostot
Liikennevaliokunnalle

Suurelle valiokunnalle

MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 6/2001 vp

Ulkoasiainvaliokunnalle

Hallintovaliokunnalle

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

13. U 32/2002 vp ehdotuksesta yleissopimukseksi (huumausaineiden laittoman kaupan torjumisesta tullihallintojen toimesta aavalla merellä) I käsittely

Sivistysvaliokunnalle

VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT

4 PALUU i HAKU KAIKISTA

ympäristövaliokunnalle.

HE 220/2005 vp. kuuden kuukauden aikana ilmoita varauman säilyttämisestä taikka sen muuttamisesta, Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi

Lakivaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 9/2003 vp. Hallituksen esitys keskinäisestä oikeusavusta

Ulkoasiainvaliokunnalle

HE 119/2015 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 43/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi

Hallintovaliokunnalle

Ulkoasiainvaliokunnalle

Maa- ja metsätalousvaliokunnalle

Ratkaistavana päättynyt. Ilmoitettu asia valiokuntaan saapuneeksi mietinnön antamista varten.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/1998 vp. Hallituksen esitys Pohjoismaiden välillä pohjoismaisista työmarkkinoista henkilöille, jotka ovat

Talousvaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2002 vp

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Ulkoasiainvaliokunnalle

EDUSKUNTA. Lii DXUMN H VALIOKUNNAT ASIAKIRJAVIH KO

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

HE 77/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään säännös Ahvenanmaan maakuntapäivien osallistumisesta Euroopan

LEPÄÄMÄSSÄ OLEVAT EHDOTUKSET

Ville Niinistö /vihr (6 osittain, 7 9 ) 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 14 jäsentä.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Talousvaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 50/2010 vp. Hallituksen esitys Eurooppapatenttien myöntämisestä

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

työ- ja tasa-arvoasiainvaliokuntaan

Suurelle valiokunnalle

HE 116/2016 vp SÄHKÖTURVALLISUUSLAIKSI JA LAIKSI ERÄITÄ TUOTERYH- MIÄ KOSKEVISTA ILMOITETUISTA LAITOKSISTA ANNETUN LAIN MUUTTA- MISESTA

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

LIIKENNEVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2001 vp. hallituksen esityksen laiksi postipalvelulain JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat.

HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä tammikuuta 2008 N:o Laki. N:o 38. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

HE 10/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi, että Suomi irtisanoo alkoholitavarain

Talousvaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 19/2010 vp

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

Ympäristövaliokunnalle

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SISÄLLYS. N:o 236. Laki

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

Yhteenveto. 1. Työryhmän asettaminen ja tehtävät

1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^

HE 115/2004 vp. pöytäkirjan sekä Euroopan poliisiviraston

HE 168/2018 vp. Esityksessä ehdotetun lain Alankomaiden kuningaskunnan kanssa Aruban osalta automaattisesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

HE 104/2015 vp. Järjestöstä ehdotetaan erottavaksi lähinnä taloudellisista syistä.

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) oikeudellisten asioiden valiokunnalta

Ympäristövaliokunnalle

Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk 1 6, 7 osittain

HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Oiva Kaltiokumpu /kesk Elsi Katainen /kesk Timo V. Korhonen /kesk (5 osittain, 6 14 ) vjäs. Veijo Puhjo /vas sihteeri Ossi Lantto valiokuntaneuvos

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen. yhdistämistä koskevaksi lainsäädännöksi

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp. Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

Valtiovarainvaliokunnalle

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Liikennevaliokunnalle

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

SISÄLLYS. N:o 833. Laki. Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

HE 70/2011 vp. samanaikaisesti sopimuksen kanssa.

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Suurelle valiokunnalle

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston

Suurelle valiokunnalle

HE 250/2010 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Maa- ja metsätalousvaliokunnalle

HE 51/2002 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia,

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Transkriptio:

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 6/2001 vp Hallituksen esitys hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien 10 päivänä joulukuuta 1982 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen määräysten täytäntöönpanosta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä laiksi Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta Maa- ja metsätalousvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 14 päivänä helmikuuta 2001 lähettäessään hallituksen esityksen hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien 10 päivänä joulukuuta 1982 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen määräysten täytäntöönpanosta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä laiksi Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta (HE 8/2001 vp) valmistelevasti käsiteltäväksi maa- ja metsätalousvaliokuntaan samalla määrännyt, että perustuslakivaliokunnan on annettava asiasta lausunto maa- ja metsätalousvaliokunnalle. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - lainsäädäntöneuvos Ronald Wrede ja lainsäädäntösihteeri Anna Sotaniemi, ulkoasiainministeriö - lainsäädäntöneuvos Risto Eerola, oikeusministeriö - assistentti Petri Helander - professori Veli-Pekka Viljanen. HALLITUKSEN ESITYS HE 8/2001 vp Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen määräysten täytäntöönpanosta New Yorkissa 4 päivänä elokuuta 1995 tehdyn sopimuksen. Kyseessä on ns. sekasopimus eli jaetun toimivallan sopimus. Osa sen määräyksistä kuuluu yksinomaisesti Euroopan yhteisön toimivaltaan, Versio 2.1

osa sekä yhteisön että sen jäsenvaltion toimivaltaan ja osa jäsenvaltion yksinomaiseen toimivaltaan. Euroopan yhteisö on tallettanut ilmoituksen toimivallastaan sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä ja Euroopan unionin neuvosto on hyväksynyt ratifioimiskirjan tallettamisen yhteydessä annettavan toimivaltaa koskevan ilmoituksen. Sopimus tulee kansainvälisesti voimaan 30 päivän kuluttua kolmannenkymmenennen ratifioimis- tai liittymiskirjan tallettamisesta. Niiden valtioiden tai yhteisöjen osalta, jotka ratifioivat sopimuksen tai liittyvät siihen sopimuksen kansainvälisen voimaantulon jälkeen, sopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä kyseisen valtion tai yhteisön ratifioimis- tai liittymiskirjan tallettamisesta. Euroopan unionin neuvosto on 8 päivänä kesäkuuta 1998 päättänyt ratifioida sopimuksen Euroopan yhteisön puolesta. Neuvosto on samalla päättänyt tallettaa ratifioimiskirjan samanaikaisesti kaikkien jäsenvaltioiden ratifioimiskirjojen kanssa. Esitys sisältää ehdotukset laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja laiksi Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta. Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus tulee Suomen osalta voimaan. Esityksen säätämisjärjestysperustelujen mukaan sopimuksen 22 artiklan määräykset kalastusaluksen tarkastuksen suorittavan valtion tarkastajien oikeudesta käyttää voimaa ovat ristiriidassa valtion täysivaltaisuutta koskevien perustuslain säännösten kanssa, minkä vuoksi ehdotus sopimuksen voimaansaattamislaiksi tulee käsitellä ns. supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Eduskunnan suostumus Hyväksymisen tarpeellisuus Perustuslain 94 :n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä sisältävät valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet. Perustuslakivaliokunta on tulkintakäytännössään katsonut eduskunnan hyväksymistoimivallan kattavan kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset (ks. PeVL 11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp ja PeVL 45/2000 vp). Kysymykseen ei vaikuta, onko jokin määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa. Esityksen perusteluissa on tehty yksityiskohtaisesti selkoa sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvista määräyksistä. Tällaisia määräyksiä sisältyy ainakin esityksen perusteluissa mainittuihin sopimuksen noudattamista ja täytäntöönpanoa koskevan VI osan, riitojen rauhanomaista ratkaisemista koskevan VIII osan sekä vastuuta ja vahingonkorvausvelvollisuutta koskevan XI osan artikloihin. Sopimuksen alueellista soveltamisalaa koskevat 3 artiklan määräykset samoin kuin muut lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten sopimusmääräysten sisältöön ja soveltamiseen välillisesti vaikuttavat määräykset kuuluvat niin ikään lainsäädännön alaan. Tällaisia määräyksiä sisältyy ainakin sopimuksen 1, 4 ja 44 artiklaan. Hyväksymispäätöksen ala Suomen toimivaltaan kuuluvat määräykset. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi sopimuksen kokonaisuudessaan. Tämä vastaa uuden perustuslain 94 :n 1 momentin sanamuotoa ja siihen perustuvaa perustuslakivaliokunnan käytäntöä (ks. esim. PeVL 45/2000 vp). 2

Esityksessä on kuitenkin kyse ns. sekasopimuksesta eli jaetun toimivallan sopimuksesta siten, että merkittävä osa sen määräyksistä koskee Euroopan yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvia asioita. Jäsenvaltioilla ei tältä osin ole toimivaltaa eikä eduskunnan hyväksyminen siten koske sopimuksen näitä osia. Tämä tulee ottaa huomioon eduskunnan päätöksen muotoilussa. Euroopan yhteisö on sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä tallettanut ilmoituksen toimivallastaan ja Euroopan unionin neuvosto on hyväksynyt ratifioimiskirjan tallettamisen yhteydessä annettavan toimivaltaa koskevan ilmoituksen. Suomen ja muiden jäsenvaltioiden tarkoituksena on antaa samansisältöinen ilmoitus. Esityksen liitteenä olevassa ilmoituksessa todetaan jäsenvaltioiden siirtäneen Euroopan yhteisölle toimivallan merien kalavarojen säilyttämistä ja hoitoa koskevissa asioissa (5 kohdan 1 kappale). Tämä toimivalta koskee sekä kansalliseen kalastuslainkäyttövaltaan kuuluvia alueita että aavaa merta (5 kohdan 2 kappale). Edelleen ilmoituksessa todetaan yhteisön käyttävän sääntelytoimivaltaa antaakseen jäsenvaltioiden lipun alla purjehtiviin aluksiin sovellettavia määräyksiä merten kalavarojen säilymistä ja hoitoa koskevista toimenpiteistä (6 kohta). Ilmoituksen mukaan jäsenvaltioiden toimivaltaan niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti kuuluvat kuitenkin kalastusalusten päällikköihin ja muuhun päällystöön sovellettavat toimenpiteet (7 kohdan 1 kappale). Lisäksi ilmoitus sisältää jäsenvaltioiden toimivaltaa täsmentäviä mainintoja (7 kohdan 2 kappale) sekä lausuman asioista, joissa sekä yhteisöllä että sen jäsenvaltioilla on toimivalta (8 kohta). Esityksen perusteluissa ei ole erikseen tehty selkoa Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden toimivaltaa koskevan ilmoituksen yksityiskohtaisesta sisällöstä eikä siitä, miltä osin sopimuksen määräykset kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan. Jäsenvaltion toimivallan alaa selvitetään välillisesti eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa esityksen jaksossa. Perustuslakivaliokunta pitää tärkeänä, että toimivallan jakautumiseen kiinnitetään riittävästi huomiota laadittaessa hallituksen esityksiä jaetun toimivallan sopimuksista. Esityksistä tulee ilmetä, miltä osin sopimukset kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan. Valiokunnan mielestä maa- ja metsätalousvaliokunnan tulee hankkia asiasta selvitys tämän esityksen jatkovalmistelussa. Hyväksymisestä päättäminen Perustuslain 94 :n 2 momentin mukaan kansainvälisen velvoitteen hyväksymisestä päätetään äänten enemmistöllä. Jos ehdotus velvoitteen hyväksymisestä koskee perustuslakia tai valtakunnan alueen muuttamista, se on kuitenkin hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Täysivaltaisuus. Sopimuksen 21 artikla sisältää määräyksiä sopimusvaltion tarkastajien oikeudesta nousta aavalla merellä toisen sopimusvaltion lipun alla purjehtiviin kalastusaluksiin ja tarkastaa ne sopimuksessa tarkoitettujen kalakantojen säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden noudattamisen varmistamiseksi. Alukseen nousua ja sen tarkastamista koskevista perusmenettelyistä määrätään sopimuksen 22 artiklassa. Sen 1 kappaleen f kohdan mukaan tarkastajat välttävät voiman käyttöä, paitsi milloin ja niiltä osin kuin se on välttämätöntä tarkastajien turvallisuuden varmistamiseksi ja jos tarkastajia estetään täyttämästä velvollisuuksiaan. Tällaisessa tarkastustoiminnassa on kyse julkisen vallan käyttämisestä aluksen lippuvaltion lainkäyttövallan piirissä. Määräyksiä alukseen noususta ja sen tarkastamisesta on siten arvioitava valtion täysivaltaisuutta koskevien perustuslain säännösten kannalta. Perustuslain 1 :n 3 momentin mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Perustuslakiuudistuksen esitöissä todetaan tällä säännöksellä olevan tulkinnallista merkitystä arvioitaessa, milloin kansainvälinen velvoite on ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa (HE 1/1998 vp, s. 73/II). Perustuslakivaliokunta on 3

perustuslain esitöiden pohjalta katsonut perustelluksi lähteä siitä, että sellaiset kansainväliset velvoitteet, jotka ovat tavanomaisia nykyaikaisessa yhteiskunnassa ja jotka vain vähäisessä määrin vaikuttavat valtion täysivaltaisuuteen, eivät sellaisenaan ole ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa (ks. esim. PeVL 11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp ja PeVL 45/2000 vp). Sopimus täydentää YK:n merioikeusyleissopimuksen (SopS 50/1996) 63 ja 64 artiklan määräyksiä valtioiden yhteistyöstä hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilymisen turvaamiseksi. Suomi on merioikeusyleissopimuksen osapuolena mukana alan kansainvälisen yhteistyön kehittämisessä. Suomen osallistuminen siihen on perustuslain 20 :n ympäristösäännöksetkin huomioon ottaen perusteltua. Myös Euroopan yhteisö on merioikeusyleissopimuksen osapuoli ja Euroopan unionin neuvosto on päättänyt yhteisön puolesta ratifioida käsiteltävänä olevan sopimuksen, joka sisältää osin yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvia määräyksiä. Aavalla merellä eli kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolella olevilla alueilla kalastaviin aluksiin kohdistuville tarkastuksille on hyväksyttävät ja painavat perusteet. Lisäksi ne ovat tarpeen sopimuksessa tarkoitettujen kalakantojen suojelua koskevien määräysten noudattamisen valvomiseksi. Sopimuksessa rajatut tarkastajien toimivaltuudet huomioon ottaen kalastusaluksen tarkastusta ei nykyoloissa voida pitää perustuslain näkökulmasta poikkeavana kansainvälisen yhteistyön muotona (ks. PeVL 11/2000 vp). Sopimuksen 22 artiklan 1 kappaleen f alakohta velvoittaa tarkastuksen suorittavan valtion varmistamaan, että sen tarkastajat välttävät voiman käyttöä. Voimakeinoja voidaan kuitenkin käyttää, jos se on välttämätöntä tarkastajien turvallisuuden varmistamiseksi ja jos tarkastajia estetään 1 hoitamasta tehtäviään. Voiman käyttö on valiokunnan mielestä tällaisissa ennalta poikkeuksillisiksi arvioiduissa tilanteissa perusteltua. Artiklan kohta sisältää myös voiman käytön suhteellisuutta koskevan määräyksen. Tarkastettavalla aluksella olevien henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei siten voida sopimuksen määräysten mukaisesti toimittaessa puuttua mielivaltaisesti eikä muutenkaan perustuslain 7 :n vastaisella tavalla. Sopimuksen 22 artiklan 2 kappaleen mukaan tarkastajalla on oikeus tarkastaa muun muassa aluksen tilat. Tarkastukset voivat kohdistua myös pysyväisluonteiseen asumiseen käytettyihin ja siten kotirauhan piiriin kuuluviin aluksen osiin. Valiokunta on lausuntokäytännössään katsonut kulkuneuvojen ja niihin kuuluvien asumistilojen jäävän perustuslain 10 :ssä turvatun kotirauhan eräänlaiselle reuna-alueelle, koska niitä käytetään sekä liikkumiseen että asumiseen (ks. PeVL 17/1998 vp). Perustuslain 10 :n 3 momentin rajoituslausekkeen mukaan kotirauhan piiriin ulottuvan toimenpiteen tulee olla välttämätön rikosten selvittämiseksi tai perusoikeuksien turvaamiseksi. Sopimuksessa tarkoitettujen kalakantojen säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden noudattamisen varmistaminen on perustuslain 20 :n ympäristösäännökset huomioon ottaen hyväksyttävä peruste ulottaa aavalla merellä kalastavaan alukseen kohdistettavat välttämättömät tarkastustoimet myös asumiseen käytettyihin aluksen tiloihin. Valtion täysivaltaisuutta koskevien perustuslain säännösten kannalta on merkityksellistä, että sopimusvaltion tarkastajat voivat nousta toisen sopimusvaltion kalastusalukseen ja tarkastaa sen vain aluksen ollessa aavalla merellä. Suomen lipun alla purjehtivaa alusta tarkastavat toisen valtion tarkastajat eivät siten käytä julkista valtaa Suomen alueella. Kokonaisarvion perusteella sopimuksen määräykset kalastusalusten tarkastamisesta vaikuttavat valiokunnan mielestä vain vähäisessä määrin valtion täysivaltaisuuteen. Ne eivät ole ristiriidassa perustuslain säännösten kanssa Suomen täysivaltaisuu- 1 Sopimuksen englanninkielisessä ja todistusvoimaisessa tekstissä käytetty verbi "obstruct" on suomennettu verbiksi "häiritä". Käännös ei anna oikeaa kuvaa sopimuskohdan sisällöstä, jossa on pikemminkin kyse tarkastajien toiminnan "estämisestä" tai "ehkäisemisestä" kuin heidän toimintansa "häiritsemisestä". 4

desta. Eduskunta voi näin ollen päättää sopimuksen hyväksymisestä äänten enemmistöllä. Elinkeinovapaus. Perustuslain 18 :n 1 momentissa turvatun elinkeinovapauden kannalta ovat merkityksellisiä sopimuksen 22 artiklan 4 kappaleen määräykset lippuvaltion velvollisuudesta peruuttaa toistaiseksi aluksen kalastuslupa sekä 19 artiklan 2 kappaleen määräykset toimenpiteistä, jotka mahdollistavat kalastusaluksen päällikkyyttä tai päällystöön kuulumista koskevan luvan epäämisen, peruuttamisen ja pidättämisen. Tällaisille elinkeinovapauden rajoituksille on kalakantojen suojeluun liittyvät hyväksyttävät perusteet eivätkä sopimuksen määräykset velvoita lippuvaltiota ottamaan käyttöön elinkeinovapauden kannalta suhteettoman ankariksi arvioitavia seuraamuksia. Sopimuksen hyväksymisestä voidaan näiltäkin osin päättää äänten enemmistöllä. Lakiehdotukset Perustuslain 95 :n 2 momentin mukaan lakiehdotus kansainvälisen velvoitteen voimaansaattamisesta käsitellään tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Jos ehdotus kuitenkin koskee perustuslakia tai valtakunnan alueen muuttamista, eduskunnan on se hyväksyttävä sitä lepäämään jättämättä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Esitys sisältää ehdotuksen sopimuksen voimaansaattamislaiksi (1. lakiehdotus). Se on ns. blankettimuotoinen laki, jolla saatetaan valtionsisäisesti voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Valiokunnan edellä esittämillä perusteilla lainsäädännön alaan kuuluvat sopimuksen määräykset eivät koske perustuslakia sen 95 :n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Esityksen 1. lakiehdotus voidaan näin ollen käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Esityksen 2. lakiehdotuksen säännökset kalastusluvan väliaikaisesta peruuttamisesta (8 a ) ja aavan meren kalastuksessa tarvittavan pätevyyskirjan menettämisestä määräajaksi (8 :n 2 mom.) liittyvät sopimuksen 19 artiklan täytäntöönpanoon. Säännökset täyttävät perustuslain 18 :n 1 momentissa turvattua elinkeinovapautta rajoittavalta lailta edellytetyt vaatimukset. Myös 2. lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Esityksen 2. lakiehdotuksen 6 :n 3 momentti sisältää säännöksiä toisen valtion kalastuksenvalvontaviranomaisen toimivaltuuksista aavalla merellä harjoitettavan kalastuksen valvonnassa. Momentissa viitataan yleisesti Suomea sitovan kansainvälisen velvoitteen määräyksiin. Valiokunnan mielestä säännöstä on asianmukaista tarkistaa niin, että siinä viitataan käsiteltävänä olevaan sopimukseen. Lausunto Lausuntonaan perustuslakivaliokunta kunnioittavasti esittää, että eduskunnan suostumus on tarpeen hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen määräysten täytäntöönpanosta New Yorkissa 4 päivänä elokuuta 1995 tehtyyn sopimukseen siltä osin kuin sopimus kuuluu Suomen toimivaltaan, että tästä päätetään äänten enemmistöllä, ja että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 5

Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2001 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa vpj. jäs. Riitta Prusti /sd Tuija Brax /vihr Gunnar Jansson /r Jouko Jääskeläinen /skl Jouni Lehtimäki /kok Heli Paasio /sd Osmo Puhakka /kesk vjäs. Pekka Ravi /kok Markku Rossi /kesk Petri Salo /kok Ilkka Taipale /sd Jukka Mikkola /sd Veijo Puhjo /vas. Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Sami Manninen. 6