SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä tammikuuta 2008 N:o Laki. N:o 38. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
|
|
- Eero Karvonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä tammikuuta 2008 N:o SISÄLLYS N:o Sivu 38 Laki Euroopan yhteisen ilmailualueen perustamista koskevan monenvälisen sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta Laki Suomen ja Bulgarian välillä ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan mukaisesta yhteistoteutuksesta tehdyn puitesopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta Valtioneuvoston asetus Suomen hallituksen ja Euroopan kemikaaliviraston välisen toimipaikkasopimuksen voimaansaattamisesta sekä sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta Maa- ja metsätalousministeriön asetus kasvilajikelautakunnan suoritteista perittävistä maksuista Maa- ja metsätalousministeriön asetus Suomen turskakiintiön käyttämisestä ja turskan kalastuksen erityisluvasta vuonna Liikenne- ja viestintäministeriön asetus ajokorttiasetuksen soveltamisesta annetun liikenneministeriön päätöksen 2 a :n muuttamisesta N:o 38 Laki Euroopan yhteisen ilmailualueen perustamista koskevan monenvälisen sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta Annettu Helsingissä 18 päivänä tammikuuta 2008 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Luxemburgissa 9 päivänä kesäkuuta 2006 Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Albanian tasavallan, Bosnia ja Hertsegovinan, Bulgarian tasavallan, entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian, Islannin tasavallan, Kroatian tasavallan, Montenegron tasavallan, Norjan kuningaskunnan, Romanian, Serbian tasavallan ja Yhdistyneiden Kansakuntien väliaikaisen Kosovon-siviilioperaation välillä Euroopan yhteisen ilmailualueen perustamisesta tehdyn monenvälisen sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut. HE 149/2007 LiVM 14/2007 EV 117/
2 126 N:o 38 Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella. Tasavallan presidentin asetuksella voidaan säätää, että tätä lakia sovelletaan ennen sopimuksen kansainvälistä voimaantuloa. Helsingissä 18 päivänä tammikuuta 2008 Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Liikenneministeri Anu Vehviläinen
3 127 N:o 39 Laki Suomen ja Bulgarian välillä ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan mukaisesta yhteistoteutuksesta tehdyn puitesopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta Annettu Helsingissä 18 päivänä tammikuuta 2008 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Sofiassa 15 päivänä joulukuuta 2006 Suomen tasavallan hallituksen ja Bulgarian tasavallan hallituksen välillä ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan mukaisesta yhteistoteutuksesta tehdyn puitesopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut. Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella. Helsingissä 18 päivänä tammikuuta 2008 Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen HE 141/2007 YmVM 4/2007 EV 113/2007
4 128 N:o 40 Valtioneuvoston asetus Suomen hallituksen ja Euroopan kemikaaliviraston välisen toimipaikkasopimuksen voimaansaattamisesta sekä sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta Annettu Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty ulkoasiainministeriön esittelystä, säädetään: Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2007 tehty Suomen hallituksen ja Euroopan kemikaaliviraston välinen toimipaikkasopimus, jonka eduskunta on hyväksynyt 7 päivänä joulukuuta 2007 ja jonka valtioneuvosto on hyväksynyt 20 päivänä joulukuuta 2007 ja jonka hyväksymistä koskevat ilmoitukset on annettu 27 päivänä joulukuuta 2007 ja 7 päivänä tammikuuta 2008, tulee voimaan 6 päivänä helmikuuta 2008 niin kuin siitä on sovittu. Suomen hallituksen ja Euroopan kemikaaliviraston välisen toimipaikkasopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta 21 päivänä joulukuuta 2007 annettu laki (1304/2007) tulee voimaan 6 päivänä helmikuuta Sopimuksen muut kuin lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat asetuksena voimassa. 4 Tämä asetus tulee voimaan 6 päivänä helmikuuta Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 2008 Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen Lainsäädäntöneuvos Päivi Kaukoranta (Sopimusteksti on julkaistu Suomen säädöskokoelman sopimussarjan n:ossa 11/2008)
5 129 N:o 41 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kasvilajikelautakunnan suoritteista perittävistä maksuista Annettu Helsingissä 15 päivänä tammikuuta 2008 Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään kasvinjalostajanoikeudesta 18 päivänä elokuuta 1992 annetun lain (789/1992) 39 ja 40 :n nojalla: Kasvilajikelautakunnan suoritteista perittävät maksut Kasvilajikelautakunnan suoritteista Elintarviketurvallisuusvirasto perii seuraavat maksut: Kasvinjalostajanoikeuden rekisteröintimaksu 400 euroa vuosimaksu 300 euroa uudelleenkäsittelymaksu 120 euroa Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä helmikuuta 2008 ja se on voimassa 31 päivään tammikuuta 2011 saakka. Tällä asetuksella kumotaan kasvilajikelautakunnan suoritteista perittävistä maksuista 21 päivänä lokakuuta 1992 annetun maa- ja metsätalousministeriön päätös (943/1992). Rekisterimerkintöjen tekeminen 45 euroa Helsingissä 15 päivänä tammikuuta 2008 Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila Ylitarkastaja Onerva Keränen
6 130 N:o 42 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Suomen turskakiintiön käyttämisestä ja turskan kalastuksen erityisluvasta vuonna 2008 Annettu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2008 Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta 8 päivänä joulukuuta 1994 annetun lain (1139/1994) 2 ja 10 :n nojalla: Turskakiintiön käyttäminen ICES osa-alueella Suomen lipun alla purjehtivat tai Suomessa rekisteröidyt kalastusalukset saavat kalastaa Suomelle myönnettyä vuoden 2008 turskakiintiötä ICES -osa-alueilla seuraavasti: 1) mittakirjapituudeltaan yli 20-metristen kalastusalusten turskasaalis saa olla yhteensä enintään 150 tonnia; 2) mittakirjapituudeltaan enintään 20-metristen kalastusalusten turskasaalis saa olla yhteensä enintään 15 tonnia. Turskakiintiön käyttäminen ICES osa-alueella Suomen lipun alla purjehtivat tai Suomessa rekisteröidyt kalastusalukset saavat kalastaa Suomelle myönnettyä vuoden 2008 turskakiintiötä ICES -osa-alueilla seuraavasti: 1) mittakirjapituudeltaan yli 20-metristen kalastusalusten turskasaalis saa olla yhteensä enintään 481 tonnia; 2) mittakirjapituudeltaan enintään 20-metristen kalastusalusten turskasaalis saa olla yhteensä enintään 200 tonnia. 3 Erityislupa turskan kalastukseen Itämerellä Edellä 1 :ssä mainittujen alusten turskan kalastaminen Itämerellä on sallittu ainoastaan kalastusaluksen rekisteröineen työvoima- ja elinkeinokeskuksen myöntämällä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1098/ artiklan mukaisella erityisluvalla. Vuotta 2008 koskeva erityislupa on haettava viimeistään helmikuun 15 päivänä Erityislupaa voidaan hakea myös ensimmäisessä momentissa mainitun ajankohdan jälkeen, mikäli neuvoston asetuksen (EY) N:o 1098/2007 artiklan 10 kohdan 2 enimmäiskapasiteetti kilowateissa ilmaistuna ei täyty 1 momentissa tarkoitetussa hakumenettelyssä. Erityislupa myönnetään kalenterivuodeksi kerrallaan. 4 Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan 25 päivänä tammikuuta Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2008 Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila Kalatalousylitarkastaja Jarmo Vilhunen
7 131 N:o 43 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus ajokorttiasetuksen soveltamisesta annetun liikenneministeriön päätöksen 2 a :n muuttamisesta Annettu Helsingissä 9 päivänä tammikuuta 2008 Liikenne- ja viestintäministeriön päätöksen mukaisesti muutetaan ajokorttiasetuksen soveltamisesta 7 päivänä syyskuuta 1990 annetun liikenneministeriön päätöksen (846/1990) 2 a, sellaisena kuin se on asetuksessa 815/2003, seuraavasti: 2a Pimeällä ajamisen opetus Ajokorttiin tähtäävän pimeällä ajamisen opetuksen tavoitteena on, että oppilas ymmärtää pimeällä ajamisen erityiset vaatimukset ja tunnistaa siihen liittyviä riskejä. Opetukseen on sisällytettävä ajamisen näyttöjä ja harjoituksia vähintään kaksi ajokertaa ja teoriaopetusta vähintään yksi oppitunti. Opetuksessa on noudatettava Ajoneuvohallintokeskuksen vahvistamaa opetussuunnitelmaa. Opetus on annettava mahdollisuuksien mukaan yleiseltä liikenteeltä suljetulla alueella. Opetus saadaan antaa myös simulaattorilla, jonka Ajoneuvohallintokeskus on hyväksynyt pimeällä ajamisen opetuksessa käytettäväksi. Hyväksymisen edellytyksenä on, että laite, opetuksessa käytettävä ohjelma ja opetustila mahdollistavat pimeällä ajamisen opetukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamisen ja soveltuvat opetuksen toteuttamiseen hyväksytyn opetussuunnitelman mukaisesti. Laitteessa on oltava ainakin riittävän laaja näyttö ja todellista ajotuntumaa vastaavat ajoneuvon hallintalaitteet. Opetukseen käytettävän tilan on valaistus- ja muilta olosuhteiltaan sovelluttava opetukseen ja oppimistapahtuman edellyttämään keskittymiseen. Hyväksyminen on määräaikainen ja se voidaan peruuttaa, jos hyväksymisen edellytykset eivät enää täyty, hyväksymisen ehtoja ei noudateta tai opetusta muuten hoideta asianmukaisesti. Tutkinnon vastaanottajan on ajokorttiasetuksen 41 :n 1 momentin mukaisesti hyväksyttävä opetustila ennen sen käyttöönottoa. Hyväksytyssä laitteessa, ohjelmassa tai opetustilassa tapahtuvista muutoksista on viipymättä ilmoitettava siten kuin hyväksymispäätöksessä määrätään. Opettajalla on oltava ajoopettajan kelpoisuus. Hänen on opastettava oppilasta laitteen käyttöön, tarvittaessa osallistuttava opetustilanteeseen sekä suorituksen jälkeen oppilaan kanssa keskustellen verrattava oppilaan suoritusta pimeällä ajamiseen liittyviin riskeihin. Pimeällä ajamisen opetus on annettava kuljettajaopetuksen ensimmäisen vaiheen yhteydessä. Muu kuin 2 momentissa tarkoitettu pimeällä ajamisen opetus voidaan kuitenkin siirtää jatko-opetuksen yhteydessä annetta-
8 132 SDK/SÄHKÖINEN PAINOS N:o 43 vaksi, jos opetusta ei voida antaa siihen soveltuvana ajankohtana kuljettajaopetuksen ensimmäisessä vaiheessa. Ajoneuvohallintokeskus antaa tutkinnon vastaanottajille ohjeet opetukseen soveltuvan ajankohdan määrittelemistä varten. Opetus voidaan siirtää jatkoopetuksessa annettavaksi myös oppilaalla olevan ylivoimaisen esteen johdosta. Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä helmikuuta Helsingissä 9 päivänä tammikuuta 2008 Liikenneministeri Anu Vehviläinen Hallitusneuvos Eija Maunu JULKAISIJA: OIKEUSMINISTERIÖ N:o 38 43, 1 arkki EDITA PRIMA OY, HELSINKI 2008 EDITA PUBLISHING OY, PÄÄTOIMITTAJA JARI LINHALA ISSN
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 22 25 SISÄLLYS N:o Sivu 22 Laki Euroopan poliisiviraston perustamisesta
SISÄLLYS. N:o 672. Tasavallan presidentin asetus. EU-Afrikka infrastruktuurirahaston säännöistä tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä syyskuuta 2009 N:o 672 678 SISÄLLYS N:o Sivu 672 Tasavallan presidentin asetus EU-Afrikka infrastruktuurirahaston säännöistä tehdyn sopimuksen
SISÄLLYS. N:o 878. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2004 N:o 878 883 SISÄLLYS N:o Sivu 878 Tasavallan presidentin asetus biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2007 N:o Laki. N:o 802. Suomen perustuslain 9 ja 38 :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2007 N:o 802 807 SISÄLLYS N:o Sivu 802 Laki Suomen perustuslain 9 ja 38 :n muuttamisesta... 3715 803 Laki valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 1996 N:o
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 1996 N:o 273 280 SISÄLLYS N:o Sivu 273 Laki Argentiinan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja molemminpuolista suojaamista koskevan
SISÄLLYS. N:o 778. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2008 N:o 778 784 SISÄLLYS N:o Sivu 778 Laki Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välillä niiden taloudellisten
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2005 Julkaistu Helsingissä 21 päivänä heinäkuuta 2005 N:o 76 81 SISÄLLYS N:o Sivu 76 Tasavallan presidentin asetus alusten aiheuttaman
SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUS SARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUS SARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2010 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä kesäkuuta 2010 N:o 74 75 SISÄLLYS N:o Sivu 74 Tasavallan presidentin asetus Afrikan, Karibian
SISÄLLYS. N:o 852. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä lokakuuta 2002 N:o 852 858 SISÄLLYS N:o Sivu 852 Laki Kroatian kanssa tehdyn sijoitusten vastavuoroista edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2006 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2006 N:o 78 81 SISÄLLYS N:o Sivu 78 Laki Viron kanssa tehdyn sosiaaliturvasopimuksen
SISÄLLYS. koskevasta kirjanpidosta sekä markkinoille saatettujen kasvinsuojeluaineiden määrien ilmoittamisesta N:o 253.
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 253 259 SISÄLLYS N:o Sivu 253 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta
SISÄLLYS. N:o 833. Laki. Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä lokakuuta 2002 N:o 833 839 SISÄLLYS N:o Sivu 833 Laki Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1995 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o 1615 1621 SISÄLLYS N:o Sivu 1615 Laki Etelä-Afrikan kanssa tuloveroja ja veron kiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen
SISÄLLYS. voimaansaattamisesta ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. annetun lain voimaantulosta...
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2005 N:o 471 476 SISÄLLYS N:o Sivu 471 Laki etuostolain muuttamisesta... 2583 472 Jerseyn kanssa säästötulojen verottamisesta tehdyn
SISÄLLYS. N:o 236. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä huhtikuuta 2005 N:o 236 240 SISÄLLYS N:o Sivu 236 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen
SISÄLLYS. N:o 310. Laki. merilain 6 luvun 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 16 päivänä toukokuuta 2008
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä toukokuuta 2008 N:o 310 317 SISÄLLYS N:o Sivu 310 Laki merilain 6 luvun 1 :n muuttamisesta... 817 311 Tasavallan presidentin asetus Valko-Venäjän
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2008 N:o 104 105 SISÄLLYS N:o Sivu 104 Laki pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,
SISÄLLYS. N:o 899. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä lokakuuta 2004 N:o 899 904 SISÄLLYS N:o Sivu 899 Laki vaarallisten tavaroiden kansainvälisistä tiekuljetuksista tehdyn eurooppalaisen sopimuksen
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2007 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 663 672. Laki. N:o 663. eräiden naisjärjestöjen valtionavusta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 663 672 SISÄLLYS N:o Sivu 663 Laki eräiden naisjärjestöjen valtionavusta... 3219 664 Belgian kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan,
SISÄLLYS. eurooppalaiseen sopimukseen liitetyn tiemerkintöjä käsittelevän pöytäkirjan muutosten voimaansaattamisesta N:o 187.
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2006 N:o 187 193 SISÄLLYS N:o Sivu 187 Laki verkkotunnuslain muuttamisesta... 593 188 verkkotunnushallinnosta Ahvenanmaan maakunnassa...
SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä elokuuta 2001 N:o 682 687 SISÄLLYS N:o Sivu 682 Laki Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten
SISÄLLYS. N:o Laki. Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2007 N:o 1133 1138 SISÄLLYS N:o Sivu 1133 Laki Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä..
SISÄLLYS. N:o 557. Laki. Moldovan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä kesäkuuta 1997 N:o 557 563 SISÄLLYS N:o Sivu 557 Laki Moldovan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden
SISÄLLYS. N:o 172. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 2004 N:o 172 176 SISÄLLYS N:o Sivu 172 Tasavallan presidentin asetus kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden
SISÄLLYS. alusten harjoittaman turskan kalastuksen keskeyttämisestä N:o 797. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä elokuuta 2007 N:o 797 801 SISÄLLYS N:o Sivu 797 Laki liikenneväylien ja yleisten alueiden rakennustuotteiden hyväksynnästä... 3707 798 Valtioneuvoston
SISÄLLYS. N:o 429. Laki. Merenkulkulaitoksesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2006
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 429 435 SISÄLLYS N:o Sivu 429 Laki Merenkulkulaitoksesta annetun lain muuttamisesta... 1285 430 Laki öljysuojarahastosta annetun
SÄÄDÖSKOKOELMA. 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602 SISÄLLYS N:o Sivu 597 Laki Kreikan kanssa lahjana saadun kiinteän omaisuuden vapauttamisesta lahjaverosta eräissä tapauksissa
SISÄLLYS. N:o 843. Laki. perintökaaren 7 luvun 5 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 11 päivänä lokakuuta 2002
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä lokakuuta 2002 N:o 843 848 SISÄLLYS N:o Sivu 843 Laki perintökaaren 7 luvun 5 :n muuttamisesta... 3975 844 Tasavallan presidentin asetus Singaporen
SISÄLLYS. N:o 748. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä
SISÄLLYS. N:o 956. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä lokakuuta 1999 N:o 956 963 SISÄLLYS N:o Sivu 956 Intian kanssa tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn
SISÄLLYS. N:o 918. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä lokakuuta 2004 N:o 918 921 SISÄLLYS N:o Sivu 918 Tasavallan presidentin asetus Suomen ulkomaanedustustojen sijaintipaikoista annetun tasavallan
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 16 päivänä huhtikuuta 2007 N:o 39 40 SISÄLLYS N:o Sivu 39 Laki Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 85 93 SISÄLLYS N:o Sivu 85 Laki Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o Laki. N:o 628. kemikaalilain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 628 631 SISÄLLYS N:o Sivu 628 Laki kemikaalilain muuttamisesta... 3087 629 Laki rikoslain 44 luvun 1 :n ja 48 luvun 1 :n muuttamisesta...
SISÄLLYS. siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta N:o 870. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2007 N:o 870 882 SISÄLLYS N:o Sivu 870 Laki vakuutusyhtiölain 18 luvun muuttamisesta... 3883 871 Laki vakuutusyhdistyslain 16 luvun
SISÄLLYS. N:o 756. Laki. valmisteverotuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2007
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä heinäkuuta 2007 N:o 756 762 SISÄLLYS N:o Sivu 756 Laki valmisteverotuslain muuttamisesta... 3603 757 Valtioneuvoston asetus satovahinkojen korvaamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2001 N:o 43 45 SISÄLLYS N:o Sivu 43 Laki Pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o 394 417 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisestä tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa
SISÄLLYS. N:o 298. Laki. rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä maaliskuuta 2000
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2000 N:o 298 308 SISÄLLYS N:o Sivu 298 Laki rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta... 795 299 Laki kunnan kiinteistöinsinööristä
SISÄLLYS. N:o 111. Valtioneuvoston asetus. sairausvakuutuslain 5 luvun 9 :n 4 momentissa tarkoitetusta ostokerrasta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2005 N:o 111 115 SISÄLLYS N:o Sivu 111 Valtioneuvoston asetus sairausvakuutuslain 5 luvun 9 :n 4 momentissa tarkoitetusta ostokerrasta
Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
Liikenne- ja viestintäministeriön asetus ajokorttiasetuksen soveltamisesta annetun liikenneministeriön päätöksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 28 päivänä elokuuta 2008 Liikenne- ja viestintäministeriön
SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2006 N:o 743 748 SISÄLLYS N:o Sivu 743 Laki rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta... 2249 744 Laki järjestyslain 7 :n muuttamisesta...
SÄÄDÖSKOKOELMA SISÄLLYS
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2004 N:o 766 771 SISÄLLYS N:o Sivu 766 Laki lukiolain muuttamisesta... 2159 767 Laki tiedon saannista, yleisön osallistumisoikeudesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2008 N:o 126 127 SISÄLLYS N:o Sivu 126 Laki Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja
SISÄLLYS. N:o 232. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2003 N:o 232 236 SISÄLLYS N:o Sivu 232 Tasavallan presidentin asetus öljyn aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta siviilioikeudellisesta
SISÄLLYS. N:o 748. Laki. tapaturmavakuutuslain 32 ja 35 a :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2003
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä elokuuta 2003 N:o 748 755 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki tapaturmavakuutuslain 32 ja 35 a :n muuttamisesta... 2911 749 Tasavallan presidentin asetus
SISÄLLYS. N:o 663. Laki. Yliopistollisen Eurooppa-instituutin perustamisesta tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä heinäkuuta 1997 N:o 663 669 SISÄLLYS N:o Sivu 663 Laki Yliopistollisen Eurooppa-instituutin perustamisesta tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten
SISÄLLYS. N:o 113. Laki. tieliikennelain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 20 päivänä helmikuuta 2004
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä helmikuuta 2004 N:o 113 119 SISÄLLYS N:o Sivu 113 Laki tieliikennelain muuttamisesta... 309 114 Tasavallan presidentin asetus korkea-asteen koulutusta
SISÄLLYS. N:o 163. Laki. Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä maaliskuuta 2008 N:o 163 166 SISÄLLYS N:o Sivu 163 Laki Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun
SISÄLLYS. N:o 859. Tasavallan Presidentin avoin kirje. valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2007
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä lokakuuta 2007 N:o 859 864 SISÄLLYS N:o Sivu 859 Tasavallan Presidentin avoin kirje valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta... 3867 860
SISÄLLYS. N:o 75. Laki. Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä tammikuuta 2000
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 2000 N:o 75 80 SISÄLLYS N:o Sivu 75 Laki Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta... 251 76 Laki Ahvenanmaan maanhankintalain 17
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä helmikuuta 2008 N:o Laki. N:o 117
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä helmikuuta 2008 N:o 117 129 SISÄLLYS N:o Sivu 117 Laki yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain muuttamisesta... 317 118 Laki velan vanhentumisesta
SISÄLLYS. N:o 715. Laki. aravalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 2006
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä elokuuta 2006 N:o 715 721 SISÄLLYS N:o Sivu 715 Laki aravalain muuttamisesta... 2197 716 Laki aravarajoituslain muuttamisesta... 2199 717 Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2002 N:o 96 98 SISÄLLYS N:o Sivu 96 Laki Pohjoismaiden välillä valtioiden eläkejärjestelmien
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2006 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 42 48 SISÄLLYS N:o Sivu 42 ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna
SISÄLLYS. N:o 722. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006 N:o 722 726 SISÄLLYS N:o Sivu 722 Tasavallan presidentin asetus Kansainvälisen merioikeustuomioistuimen erioikeuksista ja vapauksista
SISÄLLYS. N:o 736. Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä syyskuuta 2005 N:o 736 740 SISÄLLYS N:o Sivu 736 Valtioneuvoston asetus sellaisen lahjonnan, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä
SISÄLLYS. N:o 768. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä heinäkuuta 2007 N:o 768 772 SISÄLLYS N:o Sivu 768 Tasavallan presidentin asetus Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2000 N:o Laki. N:o 512. Syötteen kansallispuistosta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2000 N:o 512 515 SISÄLLYS N:o Sivu 512 Laki Syötteen kansallispuistosta... 1263 513 Laki Jonkerinsalon, Siikavaaran, Jaaskamonvaaran,
SISÄLLYS. N:o 835. Valtioneuvoston asetus. annetun lain voimaantulosta. Annettu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 2007
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä syyskuuta 2007 N:o 835 842 SISÄLLYS N:o Sivu 835 Valtioneuvoston asetus valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä annetun
SISÄLLYS. tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. N:o 172. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2006 N:o 172 178 SISÄLLYS N:o Sivu 172 Laki Kiinan kansantasavallan kanssa sijoitusten edistämisestä ja vastavuoroisesta suojaamisesta
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51. Laki. N:o 45. Leivonmäen kansallispuistosta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51 SISÄLLYS N:o Sivu 45 Laki Leivonmäen kansallispuistosta... 93 46 Tasavallan presidentin asetus ihmishengen turvallisuudesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2005 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 2005 N:o 16 19 SISÄLLYS N:o Sivu 16 Laki Kroatian kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä
SISÄLLYS. N:o 423. Laki. kunnallisen eläkelain 2 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2006
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 7 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 423 428 SISÄLLYS N:o Sivu 423 Laki kunnallisen eläkelain 2 :n muuttamisesta... 1277 424 Tasavallan presidentin asetus kansainvälisen
SISÄLLYS. N:o 930. Laki. tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 1999
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 1999 N:o 930 937 SISÄLLYS N:o Sivu 930 Laki tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n muuttamisesta... 2341 931 Laki
SISÄLLYS. päätöksen 14 :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 3 päivänä helmikuuta 1997 N:o 84 90 SISÄLLYS N:o Sivu 84 Asetus väestötietoasetuksen 2 :n muuttamisesta... 145 85 Valtioneuvoston päätös valtionavustuksia
SISÄLLYS. tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan. N:o 411. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 411 417 SISÄLLYS N:o Sivu 411 Laki Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan
SISÄLLYS. N:o Laki. Kansainvälisen viinijärjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 1563 1568 SISÄLLYS N:o Sivu 1563 Laki Kansainvälisen viinijärjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan
SISÄLLYS. N:o 88. Laki. eräiden Suomen ja Islannin välisen kauppa- ja merenkulkusopimuksen säännöksien hyväksymisestä annetun lain kumoamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 2004 N:o 88 98 SISÄLLYS N:o Sivu 88 eräiden Suomen ja Islannin välisen kauppa- ja merenkulkusopimuksen säännöksien hyväksymisestä
SISÄLLYS. N:o 781. Laki. valtion eläkerahastosta annetun lain 6 :n 2 momentin kumoamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 1998
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 1998 N:o 781 788 SISÄLLYS N:o Sivu 781 Laki valtion eläkerahastosta annetun lain 6 :n 2 momentin kumoamisesta... 2159 782 Laki Kansaneläkelaitoksen
SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä helmikuuta 2009 N:o 46 51. Laki. N:o 46
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä helmikuuta 2009 N:o 46 51 SISÄLLYS N:o Sivu 46 Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta... 181 47 Laki lääkärin hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 17 päivänä heinäkuuta 2002 N:o 70 72 SISÄLLYS N:o Sivu 70 Laki Pohjoismaiden välillä elatusavun perimisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2009 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä marraskuuta 2009 N:o 60 61 SISÄLLYS N:o Sivu 60 Laki Valko-Venäjän kanssa kansainvälisestä
SISÄLLYS. N:o 399. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 7 päivänä toukokuuta 1997 N:o 399 403 SISÄLLYS N:o Sivu 399 Laki Arabiemiraattien liiton kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja molemminpuolista suojaamista
SISÄLLYS. N:o 394. Laki. sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2001
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2001 N:o 394 399 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta... 1137 395 Valtioneuvoston asetus käräjäoikeusasetuksen
SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2005 N:o 864 865 SISÄLLYS N:o Sivu 864 Laki sellaisen lahjonnan torjumisesta, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä
SISÄLLYS. N:o 909. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä lokakuuta 2004 N:o 909 912 SISÄLLYS N:o Sivu 909 Tasavallan presidentin asetus oikeusapuhakemusten toimittamista koskevan eurooppalaisen sopimuksen
SISÄLLYS. N:o 1. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä tammikuuta 2002 N:o 1 7 SISÄLLYS N:o Sivu 1 Laki Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten ja niihin liittyvien
SISÄLLYS. N:o 755. Valtioneuvoston asetus. kansaneläkeasetuksen 69 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2002
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä elokuuta 2002 N:o 755 761 SISÄLLYS N:o Sivu 755 kansaneläkeasetuksen 69 :n muuttamisesta... 3727 756 perhe-eläkeasetuksen 1 :n muuttamisesta...
SISÄLLYS. N:o 875. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä syyskuuta 1999 N:o 875 880 SISÄLLYS N:o Sivu 875 Laki kulttuuriomaisuuden luvattoman tuonnin, viennin ja omistusoikeuden siirron kieltämiseksi
Julkaistu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011. 1316/2011 Laki. autoverolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2011
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011 1316/2011 Laki autoverolain muuttamisesta Annettu Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan
SISÄLLYS. N:o 68. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä helmikuuta 2008 N:o 68 72 SISÄLLYS N:o Sivu 68 Tasavallan presidentin asetus kansainvälisistä pääliikenneväylistä tehdyn eurooppalaisen sopimuksen
SISÄLLYS. N:o 344. Laki. lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2001 N:o 344 349 SISÄLLYS N:o Sivu 344 Laki lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain
SISÄLLYS. N:o 768. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä lokakuuta 1998 N:o 768 774 SISÄLLYS N:o Sivu 768 Laki ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevan yleissopimuksen yhdennentoista
MÄÄRÄYSLUONNOS Poikkeukset kuljettajaopetuksen vähimmäismääristä ja pimeällä ajamisen opetukseen soveltuva ajankohta
1 (5) Antopäivä: xx.xx.2013 Säädösperusta: Ajokorttilaki (386/2011) 37 Voimaantulopäivä: 10.6.2013 Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: Tällä määräyksellä kumotaan Ajoneuvohallintokeskuksen ohje 19/2008
SISÄLLYS. N:o 963. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2007 N:o 963 969 SISÄLLYS N:o Sivu 963 Tasavallan presidentin asetus Marokon kuningaskunnan kanssa suosituimmuuden soveltamisesta
SISÄLLYS. N:o 60. Laki. Viron kanssa tehdyn Eurooppa-sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä. Annettu Helsingissä 19 päivänä tammikuuta 1996
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 1998 N:o 60 67 SISÄLLYS N:o Sivu 60 Laki Viron kanssa tehdyn Eurooppa-sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä... 153 61 Asetus
SISÄLLYS. N:o 178. Laki. Albanian kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 1999 N:o 178 182 SISÄLLYS N:o Sivu 178 Laki Albanian kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden
SISÄLLYS. N:o 287. Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 287 292 SISÄLLYS N:o Sivu 287 Valtioneuvoston asetus Euroopan poliisiviraston perustamisesta tehdyn yleissopimuksen 2 artiklan
SISÄLLYS. N:o 770. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä syyskuuta 2006 N:o 770 778 SISÄLLYS N:o Sivu 770 Tasavallan presidentin asetus Suomen tasavallan hallituksen ja Venäjän federaation hallituksen
SISÄLLYS. N:o 551. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 551 554 SISÄLLYS N:o Sivu 551 Tasavallan presidentin asetus kansainvälisiä rautatiekuljetuksia koskevan yleissopimuksen (COTIF)
SISÄLLYS. N:o 235. Laki. valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain 2 :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä huhtikuuta 2004 N:o 235 244 SISÄLLYS N:o Sivu 235 Laki valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain 2 :n muuttamisesta
SISÄLLYS. N:o 802. Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä syyskuuta 2002 N:o 802 809 SISÄLLYS N:o Sivu 802 Valtioneuvoston asetus valtion rahoituksen perusteena käytettävistä opetus- ja kirjastotoimen
SISÄLLYS. N:o 370. Laki. Jordanian kanssa tehdyn Euro-Välimeri -assosiaatiosopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2002 N:o 370 373 SISÄLLYS N:o Sivu 370 Laki Jordanian kanssa tehdyn Euro-Välimeri -assosiaatiosopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä...
SISÄLLYS. tehdyn hankesopimuksen voimaansaattamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä marraskuuta 2005 N:o 889 893 SISÄLLYS N:o Sivu 889 Laki Pohjoismaiden ministerineuvoston sihteeristön ja Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston
SISÄLLYS. N:o 357. Laki. kuntajakolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2008
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä toukokuuta 2008 N:o 357 363 SISÄLLYS N:o Sivu 357 Laki kuntajakolain muuttamisesta... 945 358 Valtioneuvoston asetus alle 18-vuotiaana vahinkoa
SISÄLLYS. N:o 818. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä lokakuuta 2001 N:o 818 824 SISÄLLYS N:o Sivu 818 Tasavallan presidentin asetus Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä Pohjoiskalotin koulutussäätiöstä
SISÄLLYS. Israelin kanssa tehdyn Euro-Välimeri-assosiaatiosopimuksen eräiden määräysten
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 7 päivänä kesäkuuta 2000 N:o 499 504 SISÄLLYS N:o Sivu 499 Laki Israelin kanssa tehdyn Euro-Välimeri-assosiaatiosopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä...
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 391 396. Laki. N:o 391
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 391 396 SISÄLLYS N:o Sivu 391 Laki rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 9 :n muuttamisesta... 3429 392 Valtioneuvoston