1992 vp - HE 219 Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 1992 kolmanneksi lisätalousarvioksi Eduskunnalle annetaan hallituksen esitys vuoden 1992 kolmanneksi lisätalousarvioksi. Talouden yleiskuva on viennin ja siihen liittyvän tuotannon piristymisestä huolimatta edelleen synkkä. Kuluvana vuonna kansantuotteen odotetaan supistuvan, kun sitä vastoin teollisuustuotannon kasvu on voimakasta. Investointien elpymisestä ei ole nähtävissä toistaiseksi mitään merkkejä. Kotimaiseen kysyntään nojaavat toimialat ovat yhä lamassa. Viennin kasvu on nopeaa, mutta kotimarkkinayritysten asema pysyy edelleen vaikeana ja maan ulkomainen velkaantuneisuus lisääntyy. Tämä korostaa entisestään talouden kehityksen kaksitahoisuutta. Kansainvälisen talouden nopea elpyminenkään ei tuo riittävän nopeaa apua Suomen talouden kohentumiselle. Työllisyystilanne on yhä heikentynyt ja lähtökohdat työttömyyden pysymiselle korkealla tasolla säilyvät suurelta osin ennallaan. Pyrkimys talouden kasvun voimistamiseen julkisen sektorin velkaa lisäämällä ei sovellu työllisyyttä kestävästi parantavaan talouspoliittiseen linjaan. Veropohjan kapeneminen sekä työttömyyden hoidon, pankkien tukemisen ja valtionvelan korkojen aiheuttamien julkisten menojen kasvupaine on ajamassa ilman uusia toimenpiteitä julkisen velkaantumisen hallitsemattomaksi. Valtiontalouden mittava alijäämäisyys pitää edelleen osaltaan korkotasoa korkealla. Pankkien asema muodostuu vuosina 1992-93 vielä ennakoituakin vaikeammaksi. Keskeinen tuotantokapasiteetin laajennusta estävä tekijä on edelleenkin korkea korkotaso. Työttömyyttä voidaan alentaa tuntuvasti vain tuotannon kasvulla. Aktiivisin työllisyysja koulutustoimenpitein voidaan työttömyyden huippua jonkin verran leikata. Tämä lisätalousarvioesitys sisältääkin hallituksen 1.10.1992 hyväksymän lyhyen ja keskipitkän aikavälin työllisyys- ja teollisuuspoliittisen ohjelman. Lisätalousarvioesityksessä aloite- taan ohjelmaan sisältyvien toimenpiteiden toteutus. Alkanut vientijohtoinen, mutta epävarma talouskehitys ei riitä lähtökohtaongelmien syvyyden vuoksi jatkossakaan nopeasti parantamaan työllisyystilannetta. Näin ollen tarvitaan jo lyhyellä aikavälillä vaikuttavia koulutus-, työllistämis- ja investointitoimenpiteitä. Tässä lisätalousarvioesityksessä lisätään ammatillisista oppilaitoksista valmistuneille järjestettäviä koulutusjaksoja. Tarkoitus on aloittaa 2 500 lukukauden mittaista koulutusjaksoa. Pk-yritysten korkotukeen myönnetään 277,5 milj. Keran uusien suhdannelainojen valtuutta lisätään 300 milj. markalla, matkailuyritysten toiminnan turvaamiseen osoitetaan 12,5 milj. markan lisämääräraha ja energia-avustusten myöntämisvaltuutta korotetaan 60 milj. markalla. Hallitus antaa kuluvana syksynä esityksen teollisuustakauksista annetun lain muuttamisesta siten, että myöntämisvaltuuden määrä korotetaan nykyisestä 3 mrd. markasta 5 mrd. markkaan. Asuntojen korjaustoiminnan lisäämiseen panostetaan tuntuvasti. Lämmityslaitoshankkeiden korkotukilainojen myöntämisvaltuutta lisätään 30 milj. markalla. Ennakoitua huonomman työllisyystilanteen johdosta osoitetaan työttömyyden hoidon menoihin yhteensä 2 944 milj. Tästä kokonaissummasta työttömyysturvaan myönnetään lisäystä yhteensä 2 660 milj. Työllisyyslain velvoitemäärärahojen lisätarve on yhteensä 100 milj. Aikuisopintorahaa lisätään 114 milj. markalla. Arviomäärärahan ylityksiä varten eri momenteille osoitetaan yhteensä 3 222 milj. Asumistukimenoihin myönnetään lisäystä 450 milj. Valtion osuuteen sairausvakuutuslaista johtuvista menoista myönnetään lisäystä 465 milj. Palkkaturvamenojen lisäystarve on 380 milj. mk konkurssien ennakoitua suuremman lisäyksen johdosta. Kunnallisten ammatillisten oppilaitosten käyttö- 321287A
2 1992 vp - HE 219 kustannuksia koskevaa valtionosuutta lisätään 330 milj. markalla. Valtion korvaukseen maatalousyrittäjien lomituspalvelujen kustannuksiin myönnetään lisäystä 290 milj. Opintorahan lisätarve on 210 milj. Pakolaisten vastaanottomenoihin osoitetaan 120 milj. Valtion osuuteen yrittäjien eläkelaista johtuvista menoista myönnetään lisäystä 106 milj. Maataloustuotteiden vientitukea lisätään 180 milj. markalla, mistä 178 milj. mk on maatalouden vientikustannusosuutta. Muihin menolisäyksiin osoitetaan yhteensä 426 milj. mk, mistä korvaukseen valtion vakuusrahastolle lainojen ja takausten hoitomenoihin 180 milj. Valtionvelan menot kasvavat yhteensä 257 milj. markalla. Menosäästöjä kertyy yhteensä 1 106 milj. Menojen lisäys on yhteensä 6 076 milj. Verojen ja veronluonteisten tulojen arvioidaan pienenevän yhteensä 3 915 milj. Liikevaihtoveron kertymän arvioidaan vähen- tyvän 4 040 milj. Muiden verojen kertymän arvioidaan vähentyvän 1 010 milj. mk, josta auto- ja moottoripyöräveron tuoton vähennystä 600 milj. Eräiden maataloustuotteiden markkinoimismaksuja kerätään 200 milj. mk budjetoitua vähemmän. Tulo- ja varallisuusveron kertymän arvioidaan kasvavan 2 100 milj. markalla vuodelta 1991 toimitettavan verotuksen valmistumisen viivästymisen johdosta. Sekalaisiin tuloihin arvioidaan kertyvän lisäystä 594 milj. mk, josta palkkaturvamaksujen palautuksista 379 milj. Tulojen kokonaismäärän ilman nettolainanottoa arvioidaan vähentyvän yhteensä 3 321 milj. Valtion nettolainanottotarve lisääntyy 9 395 milj. mk ja nettolainanoton kokonaismäärä nousee tänä vuonna 53 mrd. markkaan. Ennen hyväksytyt ja nyt myönnetyt menojen muutokset jakaantuvat eri pääluokkiin seuraavasti: Pääluokka 23. Valtioneuvosto.... 24. Ulkoasiainministeriön hallinnonala.... 25. Oikeusministeriön hallinnonala.... 26. Sisäasiainministeriön hallinnonala.... 27. Puolustusministeriön hallinnonala.... 28. Valtiovarainministeriön hallinnonala.... 29. Opetusministeriön hallinnonala.... 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala... 31. Liikenneministeriön hallinnonala.... 32. Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonala.. 33. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala.... 34. Työministeriön hallinnonala.... 35. Ympäristöministeriön hallinnonala.... 36. Valtionvelka.... Eduskunnan hyväksymät muutokset mk 450 000 88 145 000-13 700 000-153 230 000 8 152 600 000-171740000 718 250 000-17 100 000 336 031 000-234 054 000 45 055 000-46400000 160 000 000 Nyt myönnetyt muutokset mk 76 920 000 8 300 000 36 374 000 31 800 000 49 230 000 541 085 000-1 576 000 55 750 000 295 000 000 3 760 928 000 480 000 000 485 450 000 257 000 000 Muutokset yhteensä mk 450 000 165 065 000 8 300 000 22 674 000-121430 000 8 201 830 000 369 345 000 716 674 000 38 650 000 631 031 000 3 526 874 000 525 055 000 439 050 000 417 000 000 Muutokset yhteensä 8 864 307 000 6 076 261 000 14 940 568 000 Ennen hyväksytyt ja nyt arvioidut tulojen muutokset jakaantuvat eri osastoihin seuraavasti: Eduskunnan hräk- Nyt arvioidut Muutokset symät muuto set muutokset yhteensä Osasto mk mk mk 11. Verot ja veron1uonteiset tulot.... -780 000 000-3 915 000 000-4 695 000 000 12. Sekalaiset tulot.... 261 050 000 594 070 000 855 120 000 15. Lainat.... 9 385 000 000 9 395 000 000 18 780 000 000 Muutokset yhteensä 8 866 050 000 6 074 070 000 14 940 120 000
1992 vp - HE 219 3 Tasapainotus. Tämän lisätalousarvioesityksen hyväksymisen jälkeen olisivat valtion kuluvan vuoden tulojen ja menojen budjetoidut määrät seuraavat: Varsinainen tulo- ja menoarvio.... Lisätalousarviot.... Yhteensä Tulot mk 172 824 767 000 14 940 120 000 187 764 887 000 Menot mk 172 821 881 900 14 940 568 000 187 762 449 900 Sen perusteella, mitä edellä on esitetty ja viitaten tämän esityksen yksityiskohtaisiin perusteluihin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi hyväksyä oheen liitetyn ehdotuksen kolmanneksi lisätalousarvioksi vuodelle 1992. Helsingissä 9 päivänä lokakuuta 1992 Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTO Valtiovarainministeri Iiro Viinanen
4 Vuoden 1992 111 lisätalousarvio TULOT Osasto 11 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT... -3 915 000 000 mk 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot.... 01. Tulo- ja varallisuusvero, lisäystä..... 02. Korkotulojen lähdevero, vähennystä.... 03. Perintö- ja lahja vero, lisäystä..... 04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut.... 01. Liikevaihtovero, vähennystä.... 02. Eräistä vakuutusmaksuista suoritettava vero, vähennystä.... 06. Tuonnin perusteella kannettavat verot ja maksut.... 01. Tuontitulli, vähennystä.... 09. Tasausvero, lisäystä.... 08. Valmisteverot.... 01. Tupakkavero, lisäystä.... 03. Olutvero, vähennystä.... 04. Alkoholijuoma vero, vähennystä.... 07. Polttoainevero, lisäystä.... 1530 000 000 2100 000 000 --600 000 000 30 000 000-4 155 000 000-4 040 000 000-115 000 000-50000000 50 000 000-80000000 140 000 000-40 000000-80000000 60 000 000
Osastot 11 ja 12 11. Lannoitevero, vähennystä.... 10. Muut verot.... 01. Leimavero, vähennystä.... 02. Luottovero, vähennystä.... 03. Auto- ja moottoripyörä vero, vähennystä.... 04. Moottoriajoneuvovero, vähennystä.... 05. Matkustajavero, vähennystä.... 19. Muut veronluonteiset tulot.... 04. Eräiden maataloustuotteiden markkinoimismaksut, vähennystä. 5-160000 000-1010 000 000-100000 000-220000000 -600000000-40 000000-50000000 -200000 000-200000000 Osasto 12 12. SEKALAISET TULOT.... 25. Oikeusministeriön hallinnonala.... 01. Tuomioistuintulot, vähennystä.... 47. Ulosottomaksut, lisäystä.... 50. Vankeinhoitolaitoksen tulot, vähennystä.... 26. Sisäasiainministeriön hallinnonala.... 64. Ulosotto- ja tiedoksiautotoimen maksutulot, lisäystä.... 29. Opetusministeriön hallinnonala.... 10. Korkeakoulujen tulot, lisäystä.... 31. Liikenneministeriön hallinnonala.... 25. Ulkopuolisilta perittävät osuudet tietöiden kustannuksista, lisäystä.... 30. Merenkulkulaitoksen tulot, lisäystä.... 40. Autorekisterikeskuksen tulot, vähennystä.... 32. Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonala.... 32. Patentti- ja rekisterihallituksen maksullisen palvelutoiminnan tulot, vähennystä.... 39. Teknillisen tarkastuskeskuksen tulot, vähennystä.... 33. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala.... 06. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tulot.... 98. Valtionapujen palautukset, lisäystä.... 34. Työministeriön hallinnonala.... 70. Palkkaturvamaksujen palautukset, lisäystä.... 594 070000-35000000 -20000000 16 000 000-31000000 10 000 000 10 000 000 25 000 000 25 000 000 7 400 000 13 000 000 20 000 000-25 600 000-11900000 -8 000000-3 900000 200 020 000 20000 200 000 000 379 000 000 379 000 000
6 Osastot 12 ja 15 39. Muut sekalaiset tulot.... 04. Menorästien ja siirrettyjen määrärahojen peruutukset, lisäystä. 10. Muut sekalaiset tulot, lisäystä.... 19 550 000 550 000 19 000 000 Osasto 15 15. LAINAT... 9 395 000 000 02. Valtion lainanotto.......................................................... 9 395 000 000 01. Nettolainanotto, lisäystä... 9 395 000 000 Tulojen kokonaismäärä: 6 074 070 000
7 MENOT Pääluokka 24 24. ULKOASIAINMINISTERIÖN HALLINNONALA.... 01. Ulkoasiainhallinto (030).... 01. Palkkaukset (arviomääräraha), lisäystä.... 29. Muut kulutusmenot (arviomääräraha), lisäystä.... 30. Kansainvälinen kehitysyhteistyö (040).... 66. Kehitysyhteistyötoiminta (siirtomääräraha), lisäystä.... 99. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot (030).... 02. Palkkaukset (arviomääräraha), lisäystä.... 22. Suom~l~ist~~ valvontajoukkojen ylläpitomenot (siirtomääräraha 2 v), hsaysta.... 24. <?~~lli~~uminen kansainvälisiin kokouksiin (siirtomääräraha 2 v), hsaysta.... 66. Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (arviomääräraha), lisäystä. mk 76 920 000 10 300 000 5 800 000 4 500 000 10 000 000 10 000 000 56 620 000 1 590 000 26 000 000 3 230 000 25 800 000 Pääluokka 25 25. OIKEUSMINISTERIÖN HALLINNONALA.... 30. Alioikeudet (090).... 29. Muut kulutusmenot (siirtomääräraha 2 v), lisäystä.... 45. Eräät oikeudenhoitomenot (090).... 50. Maksuton oikeudenkäynti (arviomääräraha), lisäystä.... 8 300 000 1300 000 1 300 000 7 000 000 7 000 000
8 Pääluokat 26, 27 ja 28 Pääluokka 26 26. SISÄASIAINMINISTERIÖN HALLINNONALA.... 01. Sisäasiainministeriö (050).... 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v), lisäystä.... 75. Poliisitoimi (080).... 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v), lisäystä.... 80. Pelastushallinto (110).... 22. Erityismenot (arviomääräraha), lisäystä.... 90. Rajavartiolaitos (120).... 70. Ilma- ja vartioalusten hankinta (siirtomääräraha), lisäystä.... 36 374 000 3300 000 3 300 000 23 000 000 23 000 000 3 274000 3 274 000 6 800 000 6 800 000 Pääluokka 27 27. PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA.... 14. Asevelvollisten ylläpitomenot (160).... 20. Matkat (arviomääräraha), lisäystä.... 27. Kiinteistömenot (160).... 74. Uudisrakennukset ja peruskorjaukset (siirtomääräraha), lisäystä. 30. Kansainvälinen rauhanturvaamistoiminta (030).... 22. Suomalaisten valvontajoukkojen hallinto- ja varustamismenot (siirtomääräraha 2 v), lisäystä.... 31800 000 10 000 000 10 000 000 20 000 000 20 000 000 1800 000 1 800 000 Pääluokka 28 28. VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA... 07. Eläkkeet (950).... 05. Vakinaiset eläkkeet, perhe-eläkkeet, hautausavut sekä kuntoutusmenot (arviomääräraha), vähennystä.... 18. V erohallinto (020).... 01. Palkkaukset ( arviomääräraha), lisäystä.... 49 230 000-200000 000-200000 000 1500 000 500 000
Pääluokat 28 ja 29 29. Muut kulutusmenot (siirtomääräraha 2 v), lisäystä.... 39. Eräät siirrot Ahvenanmaan maakunnalle (960).... 30. Verotaloudellinen tasoitus (arviomääräraha), lisäystä.... 60. Rakennushallinto (050).... 01. Palkkaukset (arviomääräraha), vähennystä.... 64. Eräät valtion kiinteistömenot (050).... 13. Korjaukset (siirtomääräraha), vähennystä.... 80. Hallinnon uudistaminen ja eräät henkilöstöhallinnon tukitoimet (990). 60. Valtionosuus koulutus- ja erorahastosta johtuvista menoista (arviomääräraha), lisäystä.... 85. Sitoumusten lunastaminen (040).... 66. Kansainvälisille rahoituslaitoksille annettujen sitoumusten lunastaminen (arviomääräraha), lisäystä.... 87. Rahoitusmarkkinoiden vakauttaminen (840).... 50. Korvaus valtion vakuusrahastolle lainojen ja takausten hoitomenoihin (arviomääräraha).... 9 1000 000 35 000 000 35 000 000-2500000 -2 500 000-210000 -210 000 20 440 000 20 440 000 15 000 000 15 000 000 180 000 000 180 000 000 Pääluokka 29 29. OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA.... 01. Opetusministeriö (210).... 01. Palkkaukset (arviomääräraha), vähennystä.... 10. Korkeakoulut (240).... 20. Muut opetus- ja tutkimusmenot, kaluston hankinta sekä kiinteistöjen käyttö (siirtomääräraha), lisäystä.... 28. Maksullinen palvelutoiminta (arviomääräraha), lisäystä.... 39. Opintotuki (260).... 21. Valtio?.. op~ntotukikeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v), lisaysta.... 52. ~I?,int~lainojen valtiontakaus ja korkotuki (arviomääräraha), hsaystä.... 55. Opintoraha (arviomääräraha), lisäystä.... 56. Aikuisopintoraha (arviomääräraha), lisäystä.... 541085 000-15000 -15 000 57 000 000 5 000 000 52 000 000 384 400 000 2 400 000 54 000 000 214 000 000 114 000 000 2 321287A
10 Pääluokka 29 43. Lukiot (220).... 30. Valtionosuus lukioiden käyttökustannuksiin (arviomääräraha), vähennystä.... 46. Peruskoolut (220).... 30. Valtionosuus peruskoulujen käyttökustannuksiin (arviomääräraha), vähennystä.... 55. Avustus ulkomailla toimiville kouluille (arviomääräraha), lisäystä.... 56. Kirjastotoimi (280).... 30. Valtionosuus ja -avustus kirjastojen käyttökustannuksiin (arviomääräraha), lisäystä.... 58. Näkövammaisten kirjasto (280).... 29. Muut kulutusmenot, lisäystä.... 60. Valtion ammatilliset oppilaitokset (230).... 23. Väliaikainen ammatillinen koulutus, lisäystä.... 65. Kunnalliset ammatilliset oppilaitokset (230).... 30. Valtionosuus käyttökustannuksiin (arviomääräraha), lisäystä... 67. Yksityiset ammatilliset oppilaitokset (230).... 50. Valtionavustus käyttökustannuksiin (arviomääräraha), lisäystä. 68. Yleissivistävä aikuiskoulutus (250).... 30. Valtionosuus ja -avustus kansalais- ja työväenopistojen käyttökustannuksiin (arviomääräraha), lisäystä.... 50. Valtionapu kansanopistojen käyttökustannuksiin (arviomääräraha), lisäystä.... 74. Koulutussopimus- ja oppisopimuskoulutus (230).... 27. Kurssitoiminta (arviomääräraha), lisäystä.... 30. Valtionosuus oppisopimuskoulutuksen palkkausmenoihin (arviomääräraha), lisäystä.... 40. Korvaus työnantajille (arviomääräraha), vähennystä.... 85. Suomenlinnan hoitokunta (280).... 75. Perusparannukset (siirtomääräraha), lisäystä.... 99. Opetusministeriön hallinnonalan muut menot (210).... 50. Eräät avustukset, lisäystä.... -50000000-50 000000 --418 500 000-420000 000 1 500 000 35 000 000 35 000 000 100 000 100 000 15 000 000 15 000 000 330 000 000 330 000 000 60 000 000 60 000 000 120 000 000 60 000 000 60 000 000-8400000 3 000 000 1 600 000-13 000000 3 600 000 3 600 000 12 900 000 12 900 000
11 Pääluokka 30 30. MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLIN- NONALA.... 01. Maa- ja metsätalousministeriö (650).... 29. Muut kulutusmenot (siirtomääräraha 2 v), lisäystä.... 08. Maatilahallinto (670).... 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v), vähennystä.... 31. Hinta- ja tulotuki (670).... 41. Maataloustulolain mukainen valtion tuki (arviomääräraha), vähennystä.... 46. Öljykasvituotannon tukeminen (arviomääräraha), vähennystä... 32. Maataloustuotteiden vientituki ja tuotannon tasapainottamistoimenpiteet (670).... 40. Maataloustuotteiden vientituki (arviomääräraha), lisäystä.... 41. Maataloustuotannon tasapainottamismenot (siirtomääräraha), vähennystä.... 33. Maatilatalouden rakenteen ja maaseudun kehittäminen (670).... 47. ~~atal~~.d~n kohdennettujen vakauttamislainojen korkoavustus ( surtomaaräraha).... 40. Vesivarojen käyttö ja hoito (560).... 77. Vesistö- ja vesihuoltotyöt (siirtomääräraha), lisäystä.... 58. Yksityismetsätalous (680).... 50. Eräät metsätaloudelliset valtionavut, vähennystä.... 60. Maanmittaushallinto (550).... 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v), vähennystä.... 76. Metsäntutkimuslaitos (660).... 74. Talonrakennukset (siirtomääräraha), lisäystä.... 99. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan muut menot (650).... 25. Kansainvälinen yhteistyö (arviomääräraha), lisäystä.... 48. Poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 2 v), vähennystä.... -1576000 500000 500 000-1000000 -1000 000-200000 000-160 000000-40 000000 140 000 000 180 000 000-40000 000 60000000 60 000 000 4000 000 4 000 000-1186 000-1 186 000-1000000 -1000 000 210 000 210 000-3100000 1 900 000-5 000 000
12 Pääluokat 31 ja 32 Pääluokka 31 31. LIIKENNEMINISTERIÖN HALLINNONALA.... 24. Tielaitos (720).... 78. Ulkopuolisille tehtävät työt (arviomääräraha), lisäystä.... 87. Maa-alueiden hankinta ja tielain mukaiset korvaukset (arviomääräraha), lisäystä.... 25. Tienpidon valtionavut (720).... 50. y~~tio~apu yksityisten teiden kunnossapitoon (arviomääräraha), hsaystä.... 52. Telehallintokeskus (710).... 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v), lisäystä.... 55 750 000 48000000 13 000 000 35 000 000 7 000 000 7 000 000 750000 750 000 Pääluokka 32 32. KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLIN- NONALA.... 01. Kauppa- ja teollisuusministeriö (810).... 26. Kansainvälinen yhteistyö (arviomääräraha), vähennystä.... 29. Muut kulutusmenot (siirtomääräraha 2 v), lisäystä.... 32. Patentti- ja rekisterihallitus (820).... 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v), vähennystä.... 39. Teknillinen tarkastuskeskus (820).... 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v), vähennystä.... 42. Valtion teknillinen tutkimuskeskus (830).... 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v), vähennystä.... 49. Kera Oy (840)...... 46. Avustus riskipääomarahastoa varten Kera Oy:lle, lisäystä.... 47. Avustus Kera Oy:lle matkailuyritysten toiminnan turvaamiseen. 50. Teollisuuden edistäminen (850)....... 23. Teollisuustutkimukset (siirtomääräraha), lisäystä.... 61. Siirrot valtiontakuurahastoon ja vientitakuukorvaukset (arviomääräraha), lisäystä.... 87. Vaivilla Oy:n kiinteistöjen ostaminen valtiolle (arviomääräraha). 295000000-200000 200 000-8000000 -8 000000-500000 -500000-8000000 -8 000 000 22 500 000 10 000 000 12 500 000 112 000 000 1 000 000 50 000 000 61 000 000
Pääluokat 32 ja 33 51. Yritystoiminnan alueelliset rahoitustoimenpiteet (850).... 46. Sijainninohjausmenettelyn tukeminen (arviomääräraha), vähennystä.... 47. Pienyritysten tukeminen (arviomääräraha), vähennystä.... 49. Yritystoiminnan aluetuki (arviomääräraha), vähennystä.... 51. Pk-yritysten korkoavustus (siirtomääräraha).... 55. Energiatalous (860).... 41. Avustukset maaseudun sähköistämiseen (siirtomääräraha), lisäystä.... 80. Matkailun edistämiskeskus (870).... 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v), lisäystä.... 85. Ulkomaankaupan edistäminen (880).... 40. Avustus viennin edistämiseen (arviomääräraha), vähennystä.... 41. Avustus ulkomaankauppaa edistäville järjestöille, lisäystä.... 46. Avustus yrityksille uuden vientihenkilöstön palkkaamiseen (arviomääräraha), lisäystä.... 13 134 500 000-5 000 000-8 000 000-130 000 000 277 500 000 37 000 000 37 000 000 4 000 000 4 000 000 1500 000-500000 1 500 000 500 000 Pääluokka 33 33. SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLIN- NONALA.... 02. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus ( 400).... 01. Palkkaukset (arviomääräraha), vähennystä.... 29. Muut kulutusmenot, vähennystä.... 04. Tarkastuslautakunta (090).... 01. Palkkaukset (arviomääräraha), lisäystä.... 06. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (400).... 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v).... 08. Kansanterveyslaitos ( 450).... 26. Rokotehuolto (siirtomääräraha 2 v), lisäystä.... 10. Säteilyturvakeskus (450).... 87. Kiinteistöjen hankinta (siirtomääräraha 2 v).... 13. Valtion päihdehuollon toimintayksiköt ( 420).... 01. Palkkaukset (arviomääräraha), lisäystä.... 3 760 928 000-543000 -407 000-136000 242 000 242 000 543000 543 000 250 000 250 000 11000 000 11000 000 3 336 000 3 336 000
14 Pääluokka 33 17. Työttömyysturva (410).... 50. Valtionosuus työttömyyskassoille (arviomääräraha), lisäystä.... 51. ~~?tt~:nyysturvalain mukainen perusturva (arviomääräraha), hsaysta.... 18. Sairausvakuutus (410).... 60. Valtion osuus sairausvakuutuslaista johtuvista menoista (arviomääräraha), lisäystä.... 19. Eläkevakuutus ( 41 0).... 51. Valtion osuus maatalousyrittäjien eläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha), vähennystä.... 52. ~.altion o~u~s y~ittäjien eläkelaista johtuvista menoista (arviomääraraha), lisaystä.... 20. Tapaturmavakuutus (410).... 53. Valtion osuus maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen kustannuksista (arviomääräraha), lisäystä.... 21. Rintamaveteraanieläkkeet (410).... 52. Rintamasotilaseläkkeet ja asumistuki (arviomääräraha), lisäystä. 29. Pakolaisten vastaanotto (410).... 29. Muut kulutusmenot, vähennystä.... 61. Pakolaisten vastaanotto (arviomääräraha), lisäystä.... 33. Kunnallinen toimeentuloturva ja lasten kotihoidon tuki (410).... 30. Valtionosuus kunnille toimeentuloturvan kustannuksiin (arviomääräraha), lisäystä.... 31. Valtionosuus kunnille lasten kotona tapahtuvan hoidon tukemiseen (arviomääräraha), lisäystä.... 34. Kuntien järjestämät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä ympäristönsuojelun hallinto (420).... 32. Valtion maksuosuus yliopistollisten sairaaloiden käyttömenoihin (arviomääräraha), lisäystä.... 34. Valtion korvaus kunnille mielentilatutkimuspotilaista sekä potilassiirroista aiheutuviin kustannuksiin ( arviomääräraha ), lisäystä. 57. Lomatoiminta ( 420).... 40. Valtion korvaus maatalousyrittäjien lomituspalvelujen kustannuksiin (arviomääräraha), lisäystä.... 99. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan muut menot (400)..... 24. Lääkevalvonnan erityismenot (siirtomääräraha 2 v).... 2660 000 000 1 500 000 000 1160 000 000 465 000 000 465 000 000 99000 000-7 000 000 106 000 000 3000 000 3 000 000 7 000 000 7 000 000 116000 000-4000000 120 000 000 70 000 000 50 000 000 20 000 000 34 000 000 32 000 000 2 000 000 290 000 000 290 000 000 2100 000 2 100 000
Pääluokat 34 ja 35 15 Pääluokka 34 34. TYÖMINISTERIÖN HALLINNONALA.... 06. Työvoimapolitiikan toimeenpano (620).... 02. Palkkaukset (arviomääräraha), lisäystä.... 30. Valtionosuus kunnille ja kuntainliitoille työttömyyden lieventämiseen (arviomääräraha), lisäystä.... 99. Työministeriön hallinnonalan muut menot (610).... 50. Palkkaturva (arviomääräraha), lisäystä.... 480 000 000 100 000 000 30 000 000 70 000 000 380 000 000 380 000 000 Pääluokka 35 35. YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA.... 15. Luonnonsuojelu ja luonnon virkistyskäyttö (520).... 21. Luonnonsuojelun yleismenot (siirtomääräraha 2 v), lisäystä.... 25. Vesi- ja ympäristöhallinto (560)..... 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v), lisäystä.... 77. Vesistö- ja ympäristönsuojelutyöt (siirtomääräraha), lisäystä.... 32. Rakennussuojelu (530).... 34. Avustukset kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden säilyttämiseen (siirtomääräraha), vähennystä.... 90. Pohjan Ruukkiteollisuus Oy:n tukeminen (siirtomääräraha).... 40. Asuntohallitus (540).... 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v), vähennystä.... 45. Asuntotoimi (540).... 54. Asumistuki (arviomääräraha), lisäystä.... 56. Avustukset korjaustoimintaan (siirtomääräraha), lisäystä.... 99. Ympäristöministeriön hallinnonalan muut menot (510).... 26. Hallin.n~na~~n koulutus, tiedotus ja valistus (siirtomääräraha 2 v), hsaysta.... 485 450 000 550 000 550 000 4 600 000 4 000 000 600 000 ---450000 450 000-200000 -200000 480 000 000 450 000 000 30 000 000 500 000 500 000
16 Pääluokka 36 36. VALTIONVELKA.... 01. Kotimaisen velan korko (910).... 90. Kotimaisen velan korko (arviomääräraha), lisäystä.... 09. Muut menot valtionvelasta (910).... 21. Palkkiot ja muut menot valtionvelasta (arviomääräraha), lisäystä. 257 000 000 171000 000 171 000 000 86000 000 86 000 000 Menojen kokonaismäärä: 6076 261000
17 TULOT Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Tulo- ja varallisuusvero Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 2 100 000 000 Selvitysosa: Vuodelta 1991 toimitettavan verotuksen arvioidaan valmistuvan marrasjoulukuun vaihteessa vuonna 1992. Tästä syystä maksuunpanotilitys, ennakonpalautusten maksatus ja lopullisen veron kantaminen jäävät kokonaisuudessaan vuoden 1993 puolelle. Tästä syystä veron tuoton arvioidaan vuonna 1992 lisääntyvän 4 000 000 000 Toisaalta työttömyyden nopean lisääntymisen johdosta palkkasumman kasvun arvioidaan jäävän kuluvana vuonna 4 1 h prosenttia pienemmäksi kuin tulo- ja menoarviossa oli arvioitu. Edellä todetuista syistä ja vuoden 1992 toteutuneen kertymän perusteella tuloja varallisuusveron kokonaiskertymäksi vuonna 1992 arvioidaan 34 800 000 000 1992 III lisätuloarvio.... 1992 tuloarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 2 100 000 000 32 700 000 000 39 526 938 439 41 507 954 355 02. Korkotulojen lähdevero Momentin tuloarviota vähennetään 600 000 000 Selvitysosa: Toteutuneitten kertymätietojen perusteella momentin kokonaiskertymäksi vuonna 1992 arvioidaan 1 200 000 000 1992 III lisätuloarvio... -600 000 000 1992 tuloarvio... 1 800 000 000 1991 tilinpäätös... 276 161 208 03. Perintö- ja lahjavero Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 30 000 000 Selvitysosa: Toteutuneitten kertymätietojen perusteella perintö- ja lahjaveron kokonaiskertymäksi vuonna 1992 arvioidaan 1 060 000 000 1992 III lisätuloarvio.... 1992 tuloarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 30 000 000 1 030 000 000 989 733 646 870 695 540 3 321287A
18 Osasto 11 04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut 01. Liikevaihtovero Momentin tuloarviota vähennetään 4 040 000 000 Selvitysosa: Toteutuneitten kertymätietojen perusteella ja kotimaisen kysynnän arvioidun heikentymisen johdosta liikevaihtoveron kokonaiskertymäksi vuonna 1992 arvioidaan 41 300 000 000 1992 III lisätuloarvio... -4 040 000 000 1992 II lisätuloarvio... -1 360 000 000 1992 tuloarvio... 46 700 000 000 1991 tilinpäätös................ 42 631 851 458 1990 tilinpäätös... 45 534 470 700 02. Eräistä vakuutusmaksuista suoritettava vero Momentin tuloarviota vähennetään 115 000 000 Selvitysosa: Toteutuneitten kertymätietojen perusteella momentin kokonaiskertymäksi vuonna 1992 arvioidaan 1 755 000 000 1992 III lisätuloarvio... -115 000 000 1992 tuloarvio................... 1 870 000 000 1991 tilinpäätös.................. 1 723 657 482 1990 tilinpäätös... 1 562 763 200 06. Tuonnin perusteella kannettavat verot ja maksut 01. Tuontitulli Momentin tuloarviota vähennetään 50 000 000 Selvitysosa: Toteutuneitten kertymätietojen perusteella tuontitullin kokonaiskertymäksi vuonna 1992 arvioidaan 1150 000 000 1992 III lisätuloarvio... -50 000 000 1992 tuloarvio................... 1 200 000 000 1991 tilinpäätös... 1 232 479 137 1990 tilinpäätös... 1 378 687 790 09. Tasausvero Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 50 000 000 1992 III lisätuloarvio............. 50 000 000 1992 tuloarvio..................... 300 000 000 1991 tilinpäätös................... 752 027 921 1990 tilinpäätös....1 065 398 749 08. Valmisteverot 01. Tupakkavero Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 140 000 000 Selvitysosa: Toteutuneiden kertymätietojen ja 1.9.1992 voimaan tulleen tupakkatuotteiden lisäveron korotuksen johdosta tupakkaveron kokonaiskertymäksi vuonna 1992 arvioidaan 3 435 000 000 1992 III lisätuloarvio.... 1992 II lisätuloarvio.... 1992 tuloarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 140 000 000 85 000 000 3 210 000 000 3 174 773 325 2 823 413 768 03. Olutvero Momentin tuloarviota vähennetään 40 000 000 Selvitysosa: Toteutuneiden kertymätietojen perusteella olutveron kokonaiskertymäksi vuonna 1992 arvioidaan 2 550 000 000 1992 III lisätuloarvio............ -40 000 000 1992 tuloarvio................... 2 590 000 000 1991 tilinpäätös... 2 614 135 940 1990 tilinpäätös.................. 2 473 333 443 04. Alkoholijuomavero Momentin tuloarviota vähennetään 80 000 000 Selvitysosa: Toteutuneiden kertymätietojen
Osasto 11 19 sekä väkevien viinien ja viinojen kulutuksen arvioidun supistumisen johdosta alkoholijuomaveron kokonaistuotoksi vuonna 1992 arvioidaan 4 420 000 000 1992 III lisätuloarvio... -80 000 000 1992 tuloarvio... 4 500 000 000 1991 tilinpäätös... 4 515 711 155 1990 tilinpäätös... 4 927 018 467 07. Polttoainevero Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 60 000 000 Selvitysosa: Toteutuneiden kertymätietojen perusteella polttoaineveron kokonaiskertymäksi vuonna 1992 arvioidaan 7 150 000 000 1992 III lisätuloarvio............. 60 000 000 1992 II lisätuloarvio.............. 270 000 000 1992 tuloarvio... 6 820 000 000 1991 tilinpäätös... 6 487 039 576 1990 tilinpäätös... 5 734 121 393 11. Lannoitevero Momentin tuloarviota vähennetään 160 000 000 Selvitysosa: Eduskunnalle on annettu esitys lannoiteverolain muuttamisesta siten, että veroa alennetaan 1.9.1992 lukien 2,90 markasta 2,60 markkaan typpikilolta. Tuloarvion vähennyksestä 30 000 000 mk aiheutuu veron alennuksesta ja 130 000 000 mk myyntimäärän pienenemisestä. 1992 III lisätuloarvio... -160 000 000 1992 tuloarvio..................... 650 000 000 1991 tilinpäätös................... 338 992 708 1990 tilinpäätös... 166 535 099 10. Muut verot 01. Leimavero Momentin tuloarviota vähennetään 100 000 000 Selvitysosa: Toteutuneiden kertymätietojen perusteella leimaveron kokonaiskertymäksi vuonna 1992 arvioidaan 3 400 000 000 1992 III lisätuloarvio... -100 000 000 1992 tuloarvio................... 3 500 000 000 1991 tilinpäätös... 3 456 369 660 1990 tilinpäätös... 3 969 567 178 02. Luottovero Momentin tuloarviota vähennetään 220 000 000 Selvitysosa: Toteutuneiden kertymätietojen perusteella luottoveron kokonaiskertymäksi vuonna 1992 arvioidaan 200 000 000 1992 III lisätuloarvio... -220 000 000 1992 tuloarvio..................... 420 000 000 1991 tilinpäätös................... 133 677 254 1990 tilinpäätös................... 112 006 631 03. Auto- ja moottoripyörävero Momentin tuloarviota vähennetään 600 000 000 Selvitysosa: Toteutuneiden kertymätietojen ja henkilöautojen arvioitua vähäisemmän myynnin johdosta auto- ja moottoripyöräveron kokonaiskertymäksi vuonna 1992 arvioidaan 2 000 000 000 1992 III lisätuloarvio... -600 000 000 1992 tuloarvio... 2 600 000 000 1991 tilinpäätös... 2 380 223 378 1990 tilinpäätös... 4 143 332 975 04. Moottoriajoneuvovero Momentin tuloarviota vähennetään 40 000 000 Selvitysosa: Toteutuneiden kertymätietojen perusteella moottoriajoneuvoveron kokonaiskertymäksi vuonna 1992 arvioidaan 845 000 000 1992 III lisätuloarvio... --40 000 000 1992 tuloarvio..................... 885 000 000 1991 tilinpäätös...,.......... 862 863 249 1990 tilinpäätös................... 832 954 263 05. Matkustajavero Momentin tuloarviota vähennetään 50 000 000 Selvitysosa: Toteutuneiden kertymätietojen perusteella matkustajaveron kokonaiskerty-
20 Osastot 11 ja 12 mäksi vuonna 1992 arvioidaan 250 000 000 1992 III lisätuloarvio... -50 000 000 1992 tuloarvio..................... 300 000 000 19. Muut veronluonteiset tulot 04. Eräiden maataloustuotteiden markkinoimismaksut Momentin tuloarviota vähennetään 200 000 000 Selvitysosa: Eduskunnalle on annettu esitys maidon, sianlihan ja viljan vientikustannusmaksuista annetun lain muuttamisesta, minkä perusteella viljan vientikustannusmaksu on alennettu 10 penniin kilolta 1.8.1992 lukien. Tuloarvion väheneminen aiheutuu vientikustannusmaksun alentamisesta ja kauppaan tulevan viljamäärän supistumisesta. 1992 III lisätuloarvio... -200 000 000 1992 II lisätuloarvio.............. 225 000 000 1992 tuloarvio... 671 000 000 1991 tilinpäätös................... 706 333 622 1990 tilinpäätös................... 381 329 019 Osasto 12 SEKALAISET TULOT 25. Oikeusministeriön hallinnonala 01. Tuomioistuintulot Momentin tuloarviota vähennetään 20 000 000 1992 III lisätuloarvio... -20 000 000 1992 tuloarvio..................... 200 000 000 1991 tilinpäätös................... 170 7 51 508 1990 tilinpäätös................... 149 596 726 47. Ulosottomaksut Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 16 000 000 50. Vankeinhoitolaitoksen tulot Momentin tuloarviota vähennetään 31 000 000 Selvitysosa: Vankeinhoitolaitoksen työtoiminnan myyntitulot jäävät laskusuhdanteen vuoksi ennakoitua pienemmiksi. 1992 III lisätuloarvio... -31 000 000 1992 tuloarvio..................... 132 300 000 1991 tilinpäätös... 101 257 307 1990 tilinpäätös................... 120 292 866 1992 III lisätuloarvio............... 16 000 000 1992 tuloarvio...................... 52 000 000 1991 tilinpäätös... 58 935 788 1990 tilinpäätös... 41 946 889
Osasto 12 21 26. Sisäasiainministeriön hallinnonala 64. Ulosotto- ja tiedoksiantotoimen maksutulot Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 10 000 000 1992 III lisätuloarvio.... 1992 tuloarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 10 000 000 105 000 000 109 623 832 79 251 897 29. Opetusministeriön hallinnonala 10. Korkeakoulujen tulot Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 25 000 000 Selvitysosa: Lisäys kertyy maksullisen palvelutoiminnan tuloista. 1992 III lisätuloarvio.... 1992 tuloarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 25 000 000 729 700 000 782 859 846 708 817 216 31. Liikenneministeriön hallinnonala 25. Ulkopuolisilta perittävä! osuudet tietöiden kustannuksista Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 13 000 000 1992 III lisätuloarvio............... 13 000 000 1992 tuloarvio... 75 000 000 1991 tilinpäätös..................... 93 184 770 1990 tilinpäätös..................... 68 257 769 30. Merenkulkulaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 20 000 000 Selvitysosa: Lisäys aiheutuu väylämaksutuloista. 1992 III lisätuloarvio.... 1992 tuloarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 40. Autorekisterikeskuksen tulot 20 000 000 373 300 000 377 067 001 339 976 398 Momentin tuloarviota vähennetään 25 600 000 1992 III lisätuloarvio... -25 600 000 1992 tuloarvio... 355 600 000 1991 tilinpäätös................... 321 301 855 1990 tilinpäätös................... 364 911 345 32. Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonala 32. Patentti- ja rekisterihallituksen maksullisen palvelutoiminnan tulot Momentin tuloarviota vähennetään 8 000000 Selvitysosa: Vähennys aiheutuu kysynnän alentumisesta. 1992 III lisätuloarvio... -8 000 000 1992 tuloarvio...................... 77 300 000 1991 tilinpäätös... 63 512 098 1990 tilinpäätös... 57 618 797 39. Teknillisen tarkastuskeskuksen tulot Momentin tuloarviota vähennetään 3 900 000 Selvitysosa: Tulojen vähentyminen johtuu taloudellisen laskusuhdanteen aiheuttamasta eräiden tarkastuskeskuksen palvelujen kysynnän supistumisesta.
22 Osasto 12 1992 III lisätuloarvio... -3 900 000 1992 tuloarvio...................... 58 500 000 1991 tilinpäätös... 51 613 868 1990 tilinpäätös... 47 814 760 33. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala 06. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 20 000 Selvitysosa: Tulot ovat terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain (HE) mukaisia maksuja. Valtiolle suoritettava korvaus määräytyy valtion maksuperustelain (150/92) mukaisesti. 98. Valtionapujen palautukset Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 200 000 000 1992 III lisätuloarvio............. 200 000 000 1992 tuloarvio..................... 350 000 000 1991 tilinpäätös... 410 651 081 1990 tilinpäätös... 781 263 931 1992 III lisätuloarvio... 20 000 34. Työministeriön hallinnonala 70. Palkkaturvamaksujen palautukset Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 379 000 000 Selvitysosa: Tulot ovat palkkaturvalain (649173) 16 :n mukaisia palautuksia. Palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain mukaiset lisämenot on merkitty momentille 34.99.50. 1992 III lisätuloarvio............. 379 000 000 1992 tuloarvio... 219000000 1991 tilinpäätös... 375 544 153 1990 tilinpäätös................... 167 965 279 39. Muut sekalaiset tulot 04. Menorästienja siirrettyjen määrärahojen peruutukset Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 550 000 Selvitysosa: Lisäys kertyy siirtomäärärahojen peruuttamisesta momenteilta 35.01.29 ja 70. 1992 III lisätuloarvio............... 550 000 1992 II lisätuloarvio................ 53 400 000 1992 tuloarvio... 300 000 000 1991 tilinpäätös... 187 780 249 1990 tilinpäätös... 310 936 315 10. Muut sekalaiset tulot Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 19 000 000 1992 III lisätuloarvio... 19 000 000 1992 tuloarvio... 15 000 000 1991 tilinpäätös... 11 580 093 1990 tilinpäätös... 16 485 753
23 Osasto 15 LAINAT 02. Valtion lainanotto 01. Nettolainanotto Momentille merkitään lisäystä tulona 9 395 000 000 Selvitysosa: Lisätalousarvion tasapainottaminen edellyttää nettolainanoton lisäämistä. Vuoden 1992 nettolainanoton kokonaismäärä nousee tämän johdosta 53 175 000 000 markkaan. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys valtion netto- ja bruttolainanottovaltuuksien lisäämiseksi vuonna 1992. 1992 III lisätuloarvio... 9 395 000 000 1992 I lisätuloarvio... 9 195 000 000 1992 tuloarvio... 34 585 000 000 1991 tilinpäätös... 26 945 546 057 1990 tilinpäätös... 2 744 850 788
24 MENOT Pääluokka 24 ULKOASIAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Ulkoasiainhallinto 01. Palkkaukset (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 5 800 000 Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että momentin määrärahasta saa käyttää 52 300 000 mk asemamaasta palkattavan henkilöstön palkkauksiin. lähinnä Suomen Ulkomaankauppaliiton palvelukseen siirtyvän asemamaasta palkatun henkilöstön erorahoista ja lomakorvauksista. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 5 800 000 506 755 000 499 598 715 405 212 376 29. Muut kulutusmenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 4 500 000 Ison-Beltin siltakiistan konsulttiselvityksistä ja oikeudenkäyntikuluista, ETA- ja EYpainatus-, käännös- ja tiedotusmenoista, painatuksista sekä ET A-asiankäsittelyjärjestelmän suunnittelusta. 1992 III lisämääräraha.... 1992 I lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 4 500 000 3 000 000 260 120 000 242 104 804 225 299 927 30. Kansainvälinen kehitysyhteistyö 66. Kehitysyhteistyötoiminta (siirtomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 10 000 000 mk käyttösuunnitelman kohtaan 7. "Humanitaarinen apu kehitysmaille". Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 1992 saa tehdä uusia kehitysyhteistyösopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista yhdessä aiempien sopimusten ja sitoumusten aiheuttamien menojen kanssa aiheutuu valtiolle menoja enintään 1 470 000 000 mk vuonna 1993, 1 173 000 000 mk vuonna 1994 ja 712 000 000 mk vuonna 1995, seuraavasti: a) Kansainvälisten järjestöjen kautta ohjattavaa kehitysapua koskevia sitoumuksia saa vuonna 1992 tehdä siten, että niistä ja vastaavista aiemmista sopimuksista aiheutuu valtiolle menoja enintään 511 000 000 mk vuonna 1993, 138 000 000 mk vuonna 1994 ja 2 000 000 mk vuonna 1995. b) Kahdenvälistä lahjamuotoista kehitysapua koskevia sitoumuksia saa tehdä vuonna
Pääluokka 24 25 1992 siten, että niistä ja vastaavista aiemmista toimenpiteistä aiheutuu valtiolle menoja enintään 793 000 000 mk vuonna 1993, 830 000 000 mk vuonna 1994 ja 535 000 000 mk vuonna 1995. c) Katastrofiapuun, pakolaisten avustamiseen, demokratiapyrkimyksiä tukevaan humanitaariseen apuun sekä muuhun humanitaarisen toiminnan avustamiseen myönnetty sopimuksentekovaltuus poistetaan. e) Kehitysluottoja koskevia sopimuksia saa vuonna 1992 tehdä siten, että niistä ja vastaavista aiemmista toimenpiteistä ja korkotuesta aiheutuu valtiolle menoja enintään 166 000 000 mk vuonna 1993,205 000 000 mk vuonna 1994 ja 175 000 000 mk vuonna 1995. entisen Jugoslavian alueen pakolaisten avustamisesta. Määräraha on tarkoitus käyttää UNHCR:n ja muiden kansainvälisten humanitaaristen järjestöjen avustusohjelmien toteuttamiseen alueella. 1992 III lisämääräraha.......... 1 0 000 000 1992 II lisämääräraha.... 1992 menoarvio... 2 515 800 000 1991 tilinpäätös.................. 2 711 700 000 1990 tilinpäätös... 3 347 000 000 99. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot 02. Palkkaukset (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 1 590 000 määrärahan oikaisusta. 1992 III lisämääräraha............... 1 590 000 1992 menoarvio...................... 8 190 000 1991 tilinpäätös... 6 824 857 1990 tilinpäätös... 3 994 700 22. Suomalaisten valvontajoukkojen ylläpitomenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 26 000 000 Selvitysosa: Momentin määräraha on muutettu kaksivuotiseksi siirtomäärärahaksi. Määrärahat on mitoitettu YK:n UNPRO FOR-operaatioon Suomelta pyytämän joukon vahvuuden ja tehtävävaatimusten mukaisesti kuuden kuukauden ajaksi. 24. Osallistuminen kansainvälisiin kokouksiin (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 3 230 000 Helsingin ETYK -seurantakokouksen ja ETYKin osanottajamaiden valtion- ja hallituksen päämiesten kokouksen järjestelyistä aiheutuneiden menojen kasvusta osanottajamaiden lukumäärän noustua 35:stä 52:een. 1992 III lisämääräraha............. 3 230 000 1992 menoarvio... 26 020 000 1991 tilinpäätös..................... 13 000 000 1990 tilinpäätös... 5 092 000 66. Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 25 800 000 mk käyttösuunnitelman kohtaan "Maksuosuus YK:n rauhanturvajoukoille". 1992 III lisämääräraha.... 1992 I lisämääräraha..... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 26 000 000 25 845 000 171 430 000 157 262 513 67 438 000 1992 III lisämääräraha.... 1992 I lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 25 800 000 29 400 000 171 500 000 157 720 511 109 114 644 4 321287A
26 Pääluokka 25 OIKEUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 30. Alioikeudet 29. Muut kulutusmenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 300 000 vahingonkorvauksista. 1992 III lisämääräraha............. 1 300 000 1992 menoarvio..................... 60 600 000 1991 tilinpäätös..................... 54 300 000 1990 tilinpäätös... 54 500 000 45. Eräät oikeudenhoitomenot 50. Maksuton oikeudenkäynti (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 7 000 000 1992 III lisämääräraha............. 7 000 000 1992 menoarvio..................... 96 000 000 1991 tilinpäätös..................... 89 224 264 1990 tilinpäätös... 79 534 099
27 Pääluokka 26 SISÄASIAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokan perusteluja muutetaan siten, että hallinnonalan kokonaishenkilöstömäärä saa olla enintään 18 584 henkilötyövuotta. 01. Sisäasiainministeriö 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 3 300 000 Poliisiosastolla muutetaan 1.12.1992 lukien seuraavien virkojen nimikkeet: 20 henkilön paikkaamisesta turvapaikkapäätösten käsittelyn nopeuttamiseksi sekä ulkomaalaiskeskuksen keskuskoneen häiriöttömän toiminnan varmistamisesta. Nykyinen virkanimike: 1 poliisiylitarkastaja.................. S 30 2 poliisiyli tarkastajaa................. S 29 Uusi virkanimike: 1 poliisijohtaja........................ S 30 2 poliisijohtajaa....................... S 29 1992 III lisämääräraha.... 1992 I lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 3 300 000 1 300 000 85 297 000 75 233 023 63 239 957 75. Poliisitoimi 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 23 000 000 Selvitysosa: Lisämäärärahan tarpeesta 7 300 000 mk aiheutuu ETY-kokouksen turvajärjestelyjen kustannuksista, 9 700 000 mk ulosottoasioiden määrän kasvusta, 2 000 000 mk 40 tilapäisen konkurssirikostutkijan palkkaamiseksi 1.12.1992 lukien ja 4 000 000 mk 80 poliisioppilaan paikkaamisesta poliisiin 6 kuukauden harjoitteluajaksi. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 23 000 000 2 690 600 000 2 627 080 392 2 082 671 907
28 Pääluokka 26 80. Pelastushallinto 22. Erityismenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 3 274 000 Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää myös korvausten maksamiseen ilmailulaitokselle hälytys- ja johtamisjärjestelmän välittömistä kustannuksista, jotka aiheutuvat ilma-alusten käytöstä onnettomuustilanteiden pelastustoimissa ja kadonneiden etsinnässä. Selvitysosa: Lisämäärärahan tarpeesta 2 650 000 mk aiheutuu kuivan kesän johdosta lisätystä metsäpalojen tähystyslentojen määrästä sekä lisääntyneistä lentopelastustehtävistä, 124 000 mk suomalaisen pelastuskomennuskunnan avunannosta Latvian metsäpalojen sammutuksessa ja 500 000 mk korvausten maksamisesta ilmailulaitokselle ilmailulaitoslain 8 :n nojalla yleiseen pelastuspalveluun kuuluvista hälytys- ja johtamistehtävistä. 1992 III lisämääräraha... 3 274 000 1992 menoarvio...................... 4 014 000 1991 tilinpäätös... 5 007 326 1990 tilinpäätös....................... 4 217 926 90. Rajavartiolaitos 70. Ilma- ja vartioalusten hankinta (siirtomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 6 800 000 Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että kahden 2-moottorisen lentokoneen enintään 60 000 000 markan tilausvaltuus muutetaan enintään 75 000 000 markaksi. Selvitysosa: Tilausvaltuuden muutos ja lisämäärärahan tarve aiheutuvat kustannus- ja hintatason muutoksesta. 1992 III lisämääräraha............. 6 800 000 1992 menoarvio..................... 51 800 000 1991 tilinpäätös... 14 200 000 1990 tilinpäätös... 74 000 000
29 Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 14. Asevelvollisten ylläpitomenot 20. Matkat (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 10 000 000 1992 III lisämääräraha............. 1 0 000 000 1992 menoarvio... 60 000 000 1991 tilinpäätös... 66 799 945 1990 tilinpäätös... 55 513 362 25. Puolustusmateriaalin hankinta- ja käyttömenot 16. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha) Momentin perusteluja muutetaan seuraavasti: a) Vuonna 1992 saa tehdä ilmavoimien torjuntahävittäjien uusimiseksi ja kotimaisen teollisuuden huoltovalmiuden sekä hävittäjäkaluston koulutus- ja käyttöedellytysten luomiseksi tilaussopimuksia siten, että tilausvaltuudesta saa aiheutua valtiolle menoja enintään 9 500 000 000 Valtuuden käytöstä saa aiheutua valtiolle menoja vuoden 1992 loppuun mennessä 150 000 000 mk, vuoden 1993 loppuun mennessä 290 000 000 mk, vuoden 1994loppuun mennessä 1 640 000 000 mk, vuoden 1995 loppuun mennessä 3 040 000 000 mk, vuoden 1996loppuun mennessä 4 610 000 000 mk, vuoden 1997loppuun mennessä 6 227 000 000 mk, vuoden 1998 loppuun mennessä 7 839 000 000 mk, vuoden 1999 loppuun mennessä 8 817 000 000 mk ja vuoden 2000 loppuun mennessä 9 500 000 000 Momentille ei edellä olevanjohdosta myönnetä lisämäärärahaa. Selvitysosa: Perustelujen muutoksella saadaan vuotuiset maksuosuudet vastaamaan tehdyn hankintasopimuksen maksu- ja toimitusaikataulua. Tilausvaltuuden alkuperäistä maksuaikataulua on pidennetty yhdellä vuodella. 1992 III lisämääräraha.... 1992 II lisämääräraha... -150 000 000 1992 menoarvio... 2 987 000 000 1991 tilinpäätös.................. 2 699 000 000 1990 tilinpäätös... 2 366 000 000 27. Kiinteistömenot 74. Uudisrakennukset ja peruskorjaukset Momentille myönnetään lisäystä 20 000 000 (siirtomääräraha) mk seuraavasti:
30 Pääluokka 27 20. 3. 4. 5. Hanke Varuskunnan rakennustyöt, Valkeala.. Kasanni... Varasto... Esikunta... Lisäykset käyttösuunnitelmaan: Kustannusarvio Hyötyala m 2 1000 mk mklm 2 Myönnetty mk 6 300 50000 7 937 3 700 15 000 4054 600 5 000 8 333 Myönnetään mk 25 000 000 20 000 000 Yhteensä 20 000 000 Selvitysosa: Puolustusministeriö luopuu pääosin Kouvolan varuskunnasta. Varuskunnasta on myyty Kouvolan kaupungille 52,6 hehtaarin alue rakennuksineen sekä Kouvolan-Valkealan kansanterveystyön kuntainliitolle sairaalarakennus yhteensä 60 milj. markan hinnasta, joka tuloutetaan valtiolle vuosina 1991-95. Kymen Pioneeripataljoona siirretään Korialta Valkealan Vekaranjärvelle, jonne rakennetaan tarvittavat kasarmi-, varasto- ja esikunta tilat. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 20 000 000 156 000 000 142 700 000 99 500 000 30. Kansainvälinen rauhanturvaamistoiminta Selvitysosa: Suomen hallitus on suostunut Yhdistyneiden Kansakuntien pyyntöön jatkaa osallistumista YK:n rauhanturvaamisoperaatioon (UNPROFOR) entisen Jugoslavian alueella. Suojajoukon tarkoituksena on luoda alueella edellytykset neuvotteluille ja syntyneen kriisin ratkaisulle. Suomi on osallistunut suojajoukon toimintaan 293 henkilön rakentajapataljoonalla sekä neljän upseerin sotilastarkkailijaosastolla. Suomen osallistumisen jatkamiseksi myönnetään tässä lisätalousarviossa ulkoasiainministeriön pääluokassa momentille 24.99.22 ja puolustusministeriön pääluokassa momentille 27.30.22 yhteensä 27,8 milj. 22. Suomalaisten valvontajoukkojen hallinto- ja varustamismenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 800 000 Lisämäärärahaa saa käyttää Yhdistyneiden Kansakuntien rauhanturvaamistehtävään UNPROFOR-operaatioon asetetun suomalaisen rakentajapataljoonan matkakustannusten sekä terveydenhoito-, kuljetus-, varustamis-, edustus- ja hallintomenojen maksamiseen. Selvitysosa: Momentin määräraha on muutettu kaksivuotiseksi siirtomäärärahaksi. Pataljoonan päätehtävänä on rakentaa ja korjata YK:n rauhanturvaamisjoukkojen toiminnan edellyttämät tilat, rakennukset ja muu infrastruktuuri. Suurin osa määrärahasta käytetään kotimaasta toimitettavan materiaalin kuljetuskustannuksiin sekä paikallishankintoihin. Yhdistyneet Kansakunnat vastaa rakentamisen materiaalikustannuksista. 1992 III lisämääräraha.... 1992 I lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 1 800 000 41 000 000 38 000 000 33 365 401 28 500 000
31 Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 07. Eläkkeet 05. Vakinaiset eläkkeet, perhe-eläkkeet, hautausavut sekä kuntoutusmenot (arviomääräraha) Momentilta vähennetään 200 000 000 mk käyttösuunnitelman kohdasta "Valtion palveluksen perusteella myönnetyt eläkkeet ja perhe-eläkkeet". Selvitysosa: Vähennys aiheutuu yksilöllisten varhaiseläkkeiden menokehityksen alenemisesta. 1992 III lisämääräraha..... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös..... 1990 tilinpäätös.... -200000000 10 742 100 000 9 653 586 983 8 409 715 201 18. V erohallinto Selvitysosa: Pääomaverotuksen toteuttaminen edellyttää lisäystä verohallinnon palkkaus- ja kulutusmenoihin. 01. Palkkaukset (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 500 000 1992 III lisämääräraha.... 1992 I lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös..... 1990 tilinpäätös.... 500 000 55 000 000 1 081 354 000 1 132 491 990 850 986 497 29. Muut kulutusmenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 000 000 1992 III lisämääräraha..... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös..... 1990 tilinpäätös.... 1 000 000 287 989 000 351 044 000 261 957 000 39. Eräät siirrot Ahvenanmaan maakunnalle 30. Verotaloudellinen tasoitus (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 35 000 000 vuoden 1991 tasoitusta koskevan lisäennakon arvioitua suuremmasta määrästä. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös..... 35 000 000 623 000 000 689 998 000 500 000 000
32 Pääluokka 28 60. Rakennushallinto 01. Palkkaukset (arviomääräraha) Momentilta vähennetään 2 500 000 Selvitysosa: Vähennys aiheutuu lähinnä siivoustoiminnassa saavutetuista säästöistä. 1992 III lisämääräraha... -2 500 000 1992 menoarvio... 509 238 000 1991 tilinpäätös... 489 155 754 1990 tilinpäätös................... 384 734 325 64. Eräät valtion kiinteistömenot 13. Korjaukset (siirtomääräraha) Momentilta vähennetään 210 000 Selvitysosa: Vähennys aiheutuu määrärahan siirrosta momentille 30.76.74. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... -210 000 284 000 000 248 000 000 230 300 000 80. Hallinnon uudistaminen ja eräät henkilöstöhallinnon tukitoimet 60. Valtionosuus koulutus- ja erorahastosta johtuvista menoista (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 20 440 000 Selvitysosa: Sosiaali- ja terveysministeriö on vuoden 1992 aikana korottanut valtion koulutus- ja erorahastolle suorittamaa maksua. Viimeisimmän päätöksen mukaan maksu on 0,37% työsopimussuhteisten palkkasummasta, jonka arvioidaan vuonna 1992 olevan 7 700 milj. mk eli lisätarve on 20 440 000 1992 III lisämääräraha... 1992 menoarvio.... 1991 t.l... t ~ ~np~~?.s... 1990 t1lmpaatos.... 20 440 000 8 050 000 5 476 543 3 059 842 85. Sitoumusten lunastaminen 66. Kansainvälisille rahoituslaitoksille annettujen sitoumusten lunastaminen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 15 000 000 Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää myös vuoden 1986 jälkeen annettujen sitoumusten lunastamisen yhteydessä aiheutuviin valuuttakurssitappioiden maksamiseen. Selvitysosa: Vuosina 1981-1986 annettuja, vaadittaessa maksettavia sitoumuksia on kuluvana vuonna jouduttu lunastamaan arvioitua enemmän. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 15 000 000 40 000 000 124 979 432 94 680 309
Pääluokka 28 33 87. Rahoitusmarkkinoiden vakauttaminen 50. Korvaus valtion vakuusrahastolle lainojen ja takausten hoitomenoihin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 180 000 000 Määrärahaa saa käyttää valtion vakuusrahastosta annetun lain (379/92) 15 :n 2 momentin mukaisesti valtion vakuusrahaston ottamien lainojen ja niiden korkojen ja lainoista maksettavien muiden menojen suorittamiseen sekä rahaston takausvelvoitteiden täyttämiseen. Selvitysosa: Valtion vakuusrahasto päätti 11.6.1992 ostaa Suomen Pankin omistaman hoidingyhtiön Scopulus Oy:n hallussa olevat 200 miljoonaa Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin SP-sarjan 10 markan nimellisarvoista osaketta ja SKOP:n 1 500 markan nimellisarvoiset pääomatodistukset rahastolle. Kokonaiskauppahinta oli 1 500 milj. Vakuusrahasto päätti lisäksi 26.6.1992 myöntää Säästöpankkien vakuusrahastolle 5 500 milj. markan määräisen tukilainan käytettäväksi edelleen avustuslainana Suomen Säästöpankin ja siihen sulautuvien säästöpankkien rahoitusaseman vakauttamiseen. Tukilainasta muutetaan 31.12.1992 mennessä enintään 5 000 milj. markan määrä pääoma- tueksi, jonka valtion vakuusrahasto antaa merkitsemällä Suomen Säästöpankin pääomatodistuksia. Tuesta jää enintään 500 milj. mk Suomen Säästöpankille annetuksi tulosvaikutteiseksi avustukseksi. Vakuusrahasto myönsi samalla Suomen Säästöpankille toissijaisen oman pääoman hankkimista varten yhteensä 1 700 milj. markan takauksen. Rahaston tukitoiminta perustuu lainanottoon koti- ja ulkomaisilta pääomamarkkinoilta. Jos rahaston varat eivät riitä sen ottamien lainojen ja niiden korkojen ja lainoista aiheutuvien muiden menojen suorittamiseen tai rahaston takausvelvoitteiden täyttämiseen, suoritetaan puuttuva määrä valtion vakuusrahastosta annetun lain 15 :n 2 momentin mukaan valtion talousarvioon otettavasta määrärahasta. Valtion vakuusrahastolle on tarkoitus ottaa vuonna 1992 lainaa yhteensä 7 miljardia markkaa. Vakuusrahaston lainanotosta aiheutuvat korkomenot ja lainoista aiheutuvat muut menot ovat vuonna 1992 noin 180 milj. 1992 III lisämääräraha........... 180 000 000 5 321287A
34 Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Opetusministeriö 01. Palkkaukset (arviomääräraha) Momentilta vähennetään 15 000 Apulaisosastopäällikön virka (A 29) lakkautetaan 15.12.1992 lukien. Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että henkilöstön määrä saa olla enintään 257, joista perus- ja sopimuspaikkaisia 237 ja tilapäisiä 20. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... -15 000 61 234 000 57 756 324 44 192 019 10. Korkeakoulut 20. Muut opetus- ja tutkimusmenot, kaluston hankinta sekä kiinteistöjen käyttö (siirtomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 5 000 000 Lisämäärärahaa saa käyttää Lapin yliopiston Arktisen keskuksen perusnäyttelyn rahoittamiseen. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 5 000 000 1 109 800 000 1 047 349 951 998 149 900 28. Maksu/linen palvelutoiminta (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 52 000 000 Lisäykset käyttösuunnitelmaan: Helsingin yliopisto.... Jyväskylän yliopisto.... Kuopion yliopisto.... Tampereen yliopisto.... mk 11 640 000 6 252 000 3 280 000 2 226 000 Åbo Akademi.... Vaasan yliopisto..... Teknillinen korkeakoulu.... ~~~r:~~-r~-~~~~-. ~~~~.i~l~~~~.. ~~~~~~~ Svenska handelshögskolan.... Sibelius-Akatemia.... TaideteoJlinen korkeakoulu.... Yhteensä 302 000 723 000 23 330 000 2 856 000 95 000 1 200 000 96 000 52 000 000 Selvitysosa: Lisämäärärahan tarpeesta 20 000 000 mk aiheutuu korkeakoulujen maksullisen palvelutoiminnan laajentumisesta ja 32 000 000 mk tuloylijäämän käyttöön varatun määrärahan alimitoituksesta. Palvelutoiminnan laajenemista vastaava tulonlisäys on merkitty momentille 12.29.10. 1992 III lisämääräraha............. 52 000 000 1992 I lisämääräraha............... 10 000 000 1992 menoarvio... 639 550 000 1991 tilinpäätös... 710 644 707 1990 tilinpäätös... 608 775 434 87. Kiinteistöjen hankinta (siirtomääräraha) Momentin perusteluja muutetaan siten,
Pääluokka 29 35 että Kuopion kaupungin kanssa saadaan tehdä sopimus enintään 2 200 hyöty-m 2 :n suuruisten tilojen hankkimiseksi Kuopion yliopistolle Bioteknia-hankkeesta siten, että Kuopion kaupunki rahoittaa tilojen hankintakustannukset rakennusaikaisine korkoineen noin 41 000 000 mk ja valtio lunastaa tilat viiden vuoden kuluttua. Momentille ei tämän johdosta myönnetä lisämäärärahaa. 1992 III lisämääräraha.... 1992 II lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... -5 000000 109 270 000 188 350 000 16 100 000 37. Muut korkeakoulumenot 27. Korkeakoulujen yhteinen atk-toiminta (siirtomääräraha 2 v) Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää myös pohjoismaisen tutkimusta palvelevan tietoliikenneverkkoyhtiön osakkeiden ostamiseen. Momentille ei tämän johdosta myönnetä lisämäärärahaa. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio... 13 500 000 1991 tilinpäätös..................... 10 000 000 1990 tilinpäätös... 10 250 000 39. Opintotuki 21. Valtion opintotukikeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 2 400 000 Selvitysosa: Lisämäärärahan tarpeesta 1 100 000 mk aiheutuu pankkien opintorahojen maksun yhteydessä perimästä toimenpidemaksusta sekä 1 300 000 mk opintotukiuudistuksen ja säästötoimien edellyttämistä atkjärjestelmän muutostöistä. 1992 III lisämääräraha... 2 400 000 1992 menoarvio..................... 14 350 000 1991 tilinpäätös... 16 938 862 1990 tilinpäätös... 12 399 494 52. Opintolainojen valtiontakaus ja korkotuki (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 54 000 000 Lisäykset käyttösuunnitelmaan: Opintolainojen korkotuki.... Takausvastuusuoritukset.... Korkoavustukset..... Yhteensä mk 7 000 000 40 000 000 7 000 000 54 000 000 1992 III lisämääräraha........... 54 000 000 1992 menoarvio... 580 000 000 1991 tilinpäätös................... 530 866 381 1990 tilinpäätös................... 402 386 349 55. Opintoraha (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 214000000 Selvitysosa: Määrärahan lisätarve aiheutuu ennakoitua suuremmasta saajamäärästä. Lisäyksestä 85 000 000 mk on tarkoitettu huoltajakorotuksiin, 77 000 000 mk asumislisiin ja 52 000 000 mk kansanopistojen ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden opintorahan perusosiin, mistä 4 000 000 mk aiheutuu työllisyyssyistä käynnistettävästä lisäkoulutuksesta. 1992 III lisämääräraha.... 1992 II lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 214 000 000-11 500 000 1 496 100 000 1 329 398 691 1 117 780 687 56. Aikuisopintoraha (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 114 000 000 Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää myös korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain (111192) mukaisten a1kuisopintorahojen maksamiseen.
36 Pääluokka 29 lähinnä työllisyystilanteen aiheuttamasta aikuisopintotuen saajamäärän kasvusta. 1992 III lisämääräraha........... 114 000 000 1992 II lisämääräraha... -23 500 000 1992 menoarvio................... 285 000 000 1991 tilinpäätös... 250 233 734 1990 tilinpäätös................... 95 679 409 43. Lukiot 30. Valtionosuus lukioiden käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Momentilta vähennetään 50 000 000 Selvitysosa: Vähennys aiheutuu osa- ja loppusuoritusten arvioitua pienemmästä määrästä sekä vuonna 1992 toteutuviksi arvioiduista säästöistä. 1992 III lisämääräraha.... 1992 II lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... -50000000-8 500000 1407 160 000 1 401 031 499 1 287 030 353 46. Peruskoolut 30. Valtionosuus peruskoulujen käyttökustannuksiin ( arviomääräraha) Momentilta vähennetään 420 000 000 Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää enintään 28 000 000 mk ylimääräisen avustuksen maksamiseen. Selvitysosa: Vähennys aiheutuu osasuoritusten arvioitua pienemmästä määrästä ja vuonna 1992 toteutuviksi arvioiduista säästöistä. 1992 III lisämääräraha... -420 000 000 1992 menoarvio... 8 663 100 000 1991 tilinpäätös... 8 486 301 210 1990 tilinpäätös... 7 843 449 064 55. Avustus ulkomailla toimiville kouluille ( arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 1 500 000 aikaisempien vuosien loppuerien maksamisesta. 1992 III lisämääräraha.... 1992 I lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 1 500 000 900 000 4 560 000 3 771 857 2 608 611 56. Kirjastotoimi 30. Valtionosuus ja -avustus kirjastojen käyttökustannuksiin ( arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 35 000 000 valtionosuuden loppuerien maksatuksen nopeutumisesta.
Pääluokka 29 37 1992 III lisämääräraha.... 35 000 000 1992 menoarvio.... 706 094 000 1991 tilinpäätös.... 700 791933 1990 tilinpäätös.... 620 967 558 58. Näkövammaisten kirjasto 29. Muut kulutusmenot Momentille myönnetään lisäystä 100 000 kirjalainausten arvioitua suuremman määrän vuoksi syntyneistä postimenoista. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 100 000 11 385 000 8 249 997 7 697 626 60. Valtion ammatilliset oppilaitokset 23. Väliaikainen ammatillinen koulutus Momentille myönnetään lisäystä 15 000 000 Lisämäärärahaa saa käyttää ammatillisista oppilaitoksista valmistuneille järjestettävien koulutusjaksojen hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Selvitysosa: Lisämäärärahalla on tarkoitus aloittaa 2 500 lukukauden mittaista koulutusjaksoa kuluvan syksyn aikana. Niistä kertyy vuonna 1992 noin 500 vuotuista koulutuspaikkaa. Lääninhallitukset ostavat koulutusjaksot ammatillisilta oppilaitoksilta. Oppilaiden kotikunnat eivät osallistu tämän koulutuksen kustannuksiin kuluvan vuoden osalta. 1992 III lisämääräraha........... 15 000 000 1992 II lisämääräraha... --45 000 000 1992 I lisämääräraha............. 15 000 000 1992 menoarvio................... 449 000 000 1991 tilinpäätös................... 232 430 555 1990 tilinpäätös................... 216 961 279 74. Talonrakennukset (siirtomääräraha) Momentille ei myönnetä lisämäärärahaa. Hanke 5.6. Valtion kalatalousoppilaitos - kalankasvatushalli ja ulkoaltaat... 5.7. Kokemäen maatalous- ja puutarhaoppilaitos - opetustyöpajan laajennus... Muutokset käyttösuunnitelmaan: Kustannusarvio Hyötyala m 2 1000 mk mklm 2 Myönnetty mk 330 10200 3 394 11200 000 650 4400 6 769 Yhteensä Myönnetään mk -1 000 000 +1 000 000 Selvitysosa: Hankkeeseen 5.7. tarvittava loppurahoitus 3 400 000 mk on tarkoitus rahoittaa aikaisemmilta vuosilta siirtyneillä määrärahoilla. 1993 III lisämääräraha.... 1992 I lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 3 900 000 253 020 000 287 860 000 200 660 000
38 Pääluokka 29 87. Kiinteistöjen hankinta (siirtomääräraha) Vaasan kaupungin kanssa saadaan tehdä sopimus, jonka mukaan kaupunki luovuttaa valtiolle peruskorjattuna noin 12 000 bruttom2:n suuruisen rakennuksen tontteineen. Valtio lunastaa rakennuksen ja tonttialueen kymmenen vuoden aikana, alkaen tilojen käyttöönotosta seuraavana vuonna, annuiteettimenetelmällä koron ollessa kulloinenkin Suomen Pankin peruskorko lisättynä yhdellä prosenttiyksiköllä. Kauppahinta on 15 000 000 mk lisättynä vuoden 1992 alun hintatasossa enintään 57 000 000 markan suuruisilla peruskorjauskustannuksilla sekä rakennusaikaisella korolla. Tilat tulevat Vaasan teknillisen oppilaitoksen, Vasa tekniska läroanstalt -nimisen oppilaitoksen sekä Vaasan yliopiston käyttöön. Momentille ei tämän johdosta myönnetä lisämäärärahaa. 1992 III lisämääräraha.... 1992 II lisämääräraha.... 1992 menoarvio..................... 3 100 000 1991 tilinpäätös... 3 500 000 1990 tilinpäätös..................... 3 700 000 65. Kunnalliset ammatilliset oppilaitokset 30. Valtionosuus käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 330 000 000 oppilasmäärän ennakoitua suuremmasta kasvusta ja aikaisempien vuosien ennakoitua suuremmista loppusuorituksista. 1992 III lisämääräraha.... 1992 II lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 330 000 000-62400000 2 207 870 000 2 154 997 320 1 973 746 316 37. Valtionosuus ja -avustus perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha) Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 1992 saa hyväksyä kunnallisten ammatillisten oppilaitosten huoneistojen hankkimiseen liittyviä perustamissuunnitelmia ja toteuttamisohjelmia, joiden valtionosuus suoritetaan jälkirahoituksena, enintään siten, että niiden hyväksyttävien kustannusarvioiden määrä perustamissuunnitelmien osalta on 180 000 000 mk ja toteuttamisohjelmien osalta 255 000 000 Momentille ei tämän johdosta myönnetä lisämäärärahaa. 1992 III lisämääräraha.... 1992 II lisämääräraha.... 1992 menoarvio... 276 630 000 1991 tilinpäätös... 234 650 000 1990 tilinpäätös................... 227 200 000 67. Yksityiset ammatilliset oppilaitokset 50. Valtionavustus käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 60 000 000 oppilasmäärän ennakoitua suuremmasta kasvusta ja aikaisempien vuosien ennakoitua suuremmista loppusuorituksista. 1992 III lisämääräraha........... 60 000 000 1992 II lisämääräraha... -10 100 000 1992 menoarvio................... 248 100 000 1991 tilinpäätös................... 254 992 562 1990 tilinpäätös... 216 219 684 57. Valtionavustus perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha) Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 1992 saa hyväksyä yksityisten ammatillisten oppilaitosten huoneistojen
Pääluokka 29 39 hankkimiseen liittyviä perustamissuunnitelmia ja toteuttamisohjelmia, joiden valtionavustus suoritetaan jälkirahoituksena, enintään siten, että niiden hyväksyttävien kustannusarvioiden määrä perustamissuunnitelmien osalta on 145 000 000 mk ja toteuttamisohjelmien osalta 170 000 000 Momentille ei tämän johdosta myönnetä lisämäärärahaa. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio... 14 350 000 1991 tilinpäätös... 19 550 000 1990 tilinpäätös..................... 18 270 000 68. Yleissivistävä aikuiskoulutus 30. Valtionosuus ja -avustus kansalais- ja työväenopistojen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 60 000 000 Selvitysosa: Lisämäärärahan tarpeesta 50 000 000 mk aiheutuu määrärahan oikaisusta ja 10 000 000 mk loppusuoritusten maksatuksen nopeutumisesta. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 60 000 000 416 661 000 455 935 288 401 953 764 50. Valtionapu kansanopistojen käyttökustannuksiin ( arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 60 000 000 ennakoitua suuremmista osasuorituksista sekä valtionavun loppuerien maksatuksen nopeutumisesta. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös..... 60 000 000 337 650 000 295 254 251 260 569 634 74. Koulutussopimus- ja oppisopimuskoulutus 27. Kurssitoiminta (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 3 000 000 mk käyttösuunnitelman kohtaan "Kurssiopetuksen järjestäminen". ennakoitua suuremmista aikaisempien vuosien loppusuorituksista. 1992 III lisämääräraha............. 3 000 000 1992 menoarvio..................... 64 700 000 1991 tilinpäätös..................... 67 604 311 1990 tilinpäätös..................... 59 940 481 30. Valtionosuus oppisopimuskoulutuksen palkkausmenoihin ( arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 1 600 000 mk käyttösuunnitelman kohtaan "Valtionosuus kunnille ja kuntainliitoille". ennakoitua suuremmista aikaisempien vuosien loppusuorituksista. 1992 III lisämääräraha............... 1 600 000 1992 menoarvio...................... 6 179 000 1991 tilinpäätös... 6 410 916 1990 tilinpäätös... 5 566 212 40. Korvaus työnantajille (arviomääräraha) Momentilta vähennetään 13 000 000 Vähennykset käyttösuunnitelmaan: mk Oppisopimukset................... -8 000 000 Koulutussopimukset............... -5 000 000 Yhteensä -13 000 000 Selvitysosa: Vähennys aiheutuu oppi- ja koulutussopimusten arvioitua pienemmästä määrästä.
40 Pääluokka 29 1992 III lisämääräraha... -13 000 000 1992 menoarvio................... 160 000 000 1991 tilinpäätös................... 153 477 089 1990 tilinpäätös... 137 981 672 85. Suomenlinnan hoitokunta 7 5. Perusparannukset (siirtomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 3 600 000 Selvitysosa: Lisämääräraha on tarkoitettu Suomenlinnan rakennuksen C 52 kaukolämpöön liittämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen. 1992 III lisämääräraha............... 3 600 000 1992 menoarvio...................... 9 400 000 1991 tilinpäätös... 7 000 000 1991 tilinpäätös... 6 000 000 99. Opetusministeriön hallinnonalan muut menot 50. Eräät avustukset Momentille myönnetään lisäystä 12 900 000 Lisäykset käyttösuunnitelmaan: mk Avustus Turku-hallin rakentamiseen.. 9 000 000 Avustus liikuntapaikkojen rakentamiseen.................................. 900 000 Avustus Stiftelsen för Åbo Akademi -nimiselle säätiölle.................... 3 000 000 Yhteensä 12 900 000 Selvitysosa: Jääkiekon MM-kisojen juhlarahan nettotuotto on 9 900 000 Nettotuotosta on tarkoitus osoittaa 9 000 000 mk avustuksena Turku-hallin rakentamiskustannuksiin Turun kaupungille ja 900 000 mk avustuksena liikuntapaikkojen rakentamiseen. Turku-hallin rakentamiseen on aikaisemmin myönnetty avustusta 6 000 000 mk veikkausvoittovaroista. Stiftelsen för Åbo Akademi on hankkinut omistukseensa Maskun kunnassa sijaitsevan Kankaisten kartanon. Kartanon kulttuurihistoriallisen merkityksen vuoksi on tarkoitus perustaa säätiö, jolle Stiftelsen för Åbo Akademi lahjoittaa kartanon rakennukset irtaimistoineel?- sekä rakennuksiin liittyvän puistoalueen. Lisämääräraha 3 000 000 mk on tarkoitettu kattamaan puolet perustettavan säätiön peruspääomasta. 1992 III lisämääräraha... 12 900 000 1992 I lisämääräraha............... 500 000 1992 menoarvio... 16 475 000 1991 tilinpäätös... 22217788 1990 tilinpäätös..................... 24 781 960
41 Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Maa- ja metsätalousministeriö 29. Muut kulutusmenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 500 000 1992 III lisämääräraha............... 500 000 1992 menoarvio...................... 8 677 000 1991 tilinpäätös... 8 966 504 1990 tilinpäätös... 8 178 859 08. Maatilahallinto 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 1 000 000 1992 III lisämääräraha.... 1992 II lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... -1000 000-300 000 189 634 000 195 168 000 165 450 492 31. Hinta- ja tulotuki 41. Maataloustulolain mukainen valtion tuki ( arviomääräraha) Momentilta vähennetään 160 000 000 mk käyttösuunnitelman kohdasta "Varsinainen tulotuki ja aluetuki". Selvitysosa: Vastaavasti lisätään 60 000 000 mk vakauttamislainojen korkotukeen momentille 30.33.47 ja 100 000 000 mk maataloustuotteiden vientitukeen momentille 30.32.40. 25.9.1992 maataloustuloneuvotteluissa sovitun mukaisesti vakauttamislainojen korkotuen edellä mainittu lisäys katetaan vähentämällä vastaava määrä maataloustulolain mukaisesta tuesta tältä momentilta. Hallitus antaa eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän esityksen maataloustulolain eräiden säännösten soveltamisesta vuonna 1992 annetun lain (1667/91) muuttamisesta siten, että maataloustulolain mukaisesta tuesta 100 000 000 mk kattaa maataloustuottajien vientikustannusosuutta. 1992 III lisämääräraha... -160 000 000 1992 II lisämääräraha........... 285 000 000 1992 I lisämääräraha............ -7 5 000 000 1992 menoarvio... 3 769 700 000 1991 tilinpäätös... 3 584 199 990 1990 tilinpäätös... 3 201 096 918 46. Öljykasvituotannon tukeminen (arviomääräraha) Momentilta vähennetään 40 000 000 Selvitysosa: Vähennys aiheutuu siitä, että tuottajahinta on alentunut ja jalostettava määrä jää arvioitua pienemmäksi. 6 321287A
42 Pääluokka 30 1992 III lisämääräraha... --40 000 000 1992 menoarvio................... 410 000 000 1991 tilinpäätös................... 528 000 000 1990 tilinpäätös................... 390 000 000 32. Maataloustuotteiden vientituki ja tuotannon tasapainottamistoimenpiteet Selvitysosa: Vuonna 1992 vietävien maataloustuotteiden vientituen määräksi arvioidaan noin 3 175 milj. mk, mistä maataloustuottajien osuutta on noin puolet. Kuluvan vuoden tulo- ja menoarviossa ja toisessa lisätalousarviossa vientitukeen on osoitettu yhteensä 2 995 milj. Lisätarve on noin 180 milj. mk, mikä aiheutuu lihan ja kananmunien vientituesta sekä ns. muonitusvientituesta. Lisätarpeesta 178 milj. mk on maataloustuottajien vientivastuuosuutta. Maataloustuottajien osuuden lisäyksestä katetaan 78 milj. mk markkinoimismaksuilla ja valmisteveroilla ja 100 milj. mk käyttämällä maataloustulolain mukaista valtion tukea viennin rahoittamiseen. Maataloustuottajien osuus vuoden 1992 vientikustannuksista ja vuodelta 1991 siirtynyt aliperintä ovat yhteensä 1 710 milj. mk, mistä markkinoimismaksuilla ja valmisteveroilla katetaan 1 610 milj. Lisäksi peritään yhteensä 64 milj. mk kattamaan ympäristöavustuksiin osoitettuja määrärahoja ja maataloustuottajien osuutta lähialueprojektin menoista. Siten perintätarve maataloustuottajilta on yhteensä noin 1 675 milj. Tästä noin 255 milj. mk siirtyy perittäväksi vuonna 1993. Maataloustuottajien osuus budjetoiduista maataloustuotannon tasapainottamismenoista on 500 milj. mk, mikä on otettu huomioon maatalouden tulona. Tämän lisätalousarvion mukainen vähennys tasapainottamismenoissa vähentää 20 milj. mk maataloustuottajien osuutta näistä menoista. 40. Maataloustuotteiden vientituki (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 180 000 000 Lisäykset käyttösuunnitelmaan: mk Kananmunien vientituki.............. 14 000 000 Lihan ja lihavalmisteiden vientituki... 162 000 000 Muu vientituki........................ 4 000 000 1992 III lisämääräraha.... 1992 II lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... Yhteensä 180 000 000 180 000 000 210 000 000 2 785 000 000 3 838 455 503 3 476 507 691 41. Maataloustuotannon tasapainottamismenot (siirtomääräraha) Momentilta vähennetään 40 000 000 Selvitysosa: Vähennys aiheutuu siitä, että kotieläintuotannon vähentämistä koskevia sopimuksia on tehty arvioitua vähemmän. 1992 III lisämääräraha.... 1992 II lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... --40 000 000 1 300 000 000 1 262 000 000 810 000 000
Pääluokka 30 43 33. Maatilatalouden rakenteen ja maaseudun kehittäminen 47. Maatalouden kohdennettujen vakauttamislainojen korkoavustus (siirtomääräraha) Momentille myönnetään 60 000 000 Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että kohdennettuun vakauttamiseen myönnettävien korkotukilainojen enimmäismäärä on 950 000 000 Selvitysosa: Huomattavissa taloudellisissa vaikeuksissa olevia maatiloja, joilla on kannattavan toiminnan edellytykset vakauttamistoimenpiteiden jälkeen, on aiemmin arvioitua enemmän. Korkoavustusta maksetaan vuosina 1992-1995. 25.9.1992 maataloustuloneuvotteluissa sovitun mukaisesti nyt myönnetty 60 000 000 markan määräraha luetaan maataloustulolain mukaiseksi tueksi. Korkotason muutoksista ja muista vastaavista syistä aiheutuva määrärahan mahdollinen lisätarve luetaan myös maataloustulolain mukaiseksi valtion tueksi. 1992 UI lisämääräraha........... 60 000 000 1992 I lisämääräraha............. 125 000 000 35. Metsästys ja porotalous 48. Poronomistajien ansionmenetysten korvaukset sekä poronlihan markkinointituki (siirtomääräraha) Vuoden 1989 toisen lisämenoarvion tämän momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahasta saa käyttää myös valtioneuvoston tarkemmin määräämin perustein enintään 500 000 mk File ja Lakka 1. Hannikainen Ky:n konkurssissa poronomistajien menettämien ansioiden osittaiseksi korvaamiseksi sekä enintään 700 000 mk kuluneena kesänä eräissä tunturialueiden paliskunnissa todetusta vasakadosta poronomistajille aiheutuneiden ansionmenetysten osittaiseksi korvaamiseksi. Momentille ei myönnetä edellä olevan johdosta määrärahaa. 1992 UI lisämääräraha.... 40. Vesivarojen käyttö ja hoito 77. Vesistö- ja vesihuoltotyöt (siirtomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 4 000 000 mk käyttösuunnitelman kohtaan Alkavat hankkeet, yhteensä. Lisämäärärahaa saa käyttää hankkeen Syöttövesijohto Hikiä-Oitti Mäntsälä, Hausjärvi ja Mäntsälä rahoittamiseen. Työn kokonaiskustannusarvio on 14 100 000 mk, mistä valtion osuus on 6 800000 Selvitysosa: Terveysviranomaiset kielsivät 19.8.1992 Oitin vedenottamon jakelualueelia vesijohtoveden käytön juomavetenä, koska vedessä oli todettu korkeita halogeeniyhdisteiden kokonaismääriä. Korvaavan vedenhankinnan järjestämiseksi rakennetaan uusi syöttövesijohto. 1992 UI lisämääräraha.... 1992 I lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 4 000 000 3 000 000 126 010 000 79 934 984 71 720 000
44 Pääluokka 30 58. Yksityismetsätalous 50. Eräät metsätaloudelliset valtionavut Momentilta vähennetään 1186 000 Vähennykset käyttösuunnitelmaan: mk Metsämuseosäätiö.................... -586 000 Euroopan Metsäinstituutti............ -600 000 Yhteensä -1 186 000 1992 III lisämääräraha... -1 186 000 1992 menoarvio... 14 191 000 1991 tilinpäätös..................... 4 925 000 1990 tilinpäätös... 5 219 000 60. Maanmittaushallinto 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 1 000 000 1992 III lisämääräraha........... -1 000 000 1992 menoarvio................... 489 245 000 1991 tilinpäätös................... 494 085 000 1990 tilinpäätös................... 404 882 599 74. Talonrakennukset (siirtomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 Hanke 6. Ruotsinkylän kenttäaseman kasvihuoneet..... 76. Metsäntutkimuslaitos Lisäys käyttösuunnitelmaan: Kustannusarvio Hyötyala m 2 1000 mk mk/m 2 mk Myönnetty Myönnetään mk 202 1 850 9 158 210 000 Selvitysosa: Lisämääräraha on siirtoa momentilta 28.64.13. Hankkeen suunnitteluun on aikaisemmin myönnetty 200 000 mk momentilta 28.64.76. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 210 000 23 300 000 22 750 000 19 000 000 99. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan muut menot 25. Kansainvälinen yhteistyö (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 1 900 000 Lisäykset käyttösuunnitelmaan: Jäsenmaksut.... Matkat kansainvälisiin kokouksiin.... Muut kansainvälisen yhteistyön menot. mk 1 420 000 100 000 380 000 Yhteensä 1 900 000
Pääluokka 30 45 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 1 900 000 15 550 000 12 027 305 13 325 659 48. Poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 5 000 000 Selvitysosa: Aiemmilta vuosilta siirtyneiden määrärahojen, joita on noin 6 000 000 mk, arvioidaan riittävän vuoden 1992 tulvavahinkojen korvaamiseen. 1992 III 1isämääräraha... -5 000 000 1992 menoarvio...................... 5 000 000 1991 tilinpäätös... 5 000 000
46 Pääluokka 31 LIIKENNEMINISTERIÖN HALLINNONALA 24. Tielaitos 78. Ulkopuolisille tehtävät työt (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 13 000 000 mk käyttösuunnitelman kohtaan "Maksullinen palvelutoimin ta". Selvitysosa: Vastaava tulolisäys on merkitty momentille 12.31.25. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 13 000 000 100 000 000 109 288 394 87 382 560 87. Maa-alueiden hankinta ja tielain mukaiset korvaukset (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 35 000 000 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 35 000 000 198 000 000 233 982 874 213 012 811 25. Tienpidon valtionavut 50. Valtionapu yksityisten teiden kunnossapitoon (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 7 000 000 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 7 000 000 130 000 000 127 210 558 116 055 422 52. Telehallintokeskus 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 750 000 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 750 000 85 895 000 80 429 876 66 056 171
Pääluokka 31 47 57. Henkilö- ja tavaraliikenteen tuet ja korvaukset 61. Valtionapu ja korvaus joukkoliikennejärjestelmän kehittämiseen ja säilyttämiseen (siirtomääräraha) Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahasta saa käyttää enintään 708 600 mk valtionavun maksamiseen Kesti Iän kunnalle vuosina 1987 ja 1988 aiheutuneisiin joukkoliikenteen kustannuksiin. Momentille ei edellä olevan johdosta myönnetä lisämäärärahaa. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio... 623 200 000 1991 tilinpäätös... 564 000 000 1990 tilinpäätös... 556 500 000
48 Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Kauppa- ja teollisuusministeriö 01. Palkkaukset (arviomääräraha) Sopimuspaikkainen neuvottelevan virkamiehen virka (S 28) perustetaan. Samalla lakkautetaan teollisuusosastosta toimistopäällikön, teollisuusneuvoksena virka (A 29). Momentin loppusumma ei edellä olevan johdosta muutu. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio..................... 64 100 000 1991 tilinpäätös... 62 634 699 1990 tilinpäätös... 47 340 668 26. Kansainvälinen yhteistyö (arviomääräraha) Momentilta vähennetään 200 000 mk käyttösuunnitelman kohdasta "Kansainväliseen yhteistyöhön liittyvät matkat". Selvitysosa: Vähennys aiheutuu siirrosta momentille 32.01.29. 1992 III lisämääräraha... -200 000 1992 menoarvio..................... 32 025 000 1991 tilinpäätös... 25 396 481 1990 tilinpäätös... 21 351 436 29. Muut kulutusmenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 200 000 Selvitysosa: Lisämääräraha on siirtoa momentilta 32.01.26. 1992 III lisämääräraha............... 200 000 1992 I lisämääräraha................. 1 500 000 1992 menoarvio... 23 050 000 1991 tilinpäätös... 23 222 322 1990 tilinpäätös... 24 270 034 32. Patentti- ja rekisterihallitus 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 8 000 000 Selvitysosa: Vähennys aiheutuu kysynnän pienenemisestä. 1992 III lisämääräraha........... -8 000 000 1992 menoarvio... 112 970 000 1991 tilinpäätös... 116 312 000 1990 tilinpäätös... 96 042 799 39. Teknillinen tarkastuskeskus 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 500 000 Selvitysosa: Lomarahan vaihtaminen vastaavaksi vapaaksi vähentää palkkausmenoja. 1992 III lisämääräraha... -500 000 1992 I lisämääräraha... --1 800 000 1992 menoarvio... 76 940 000 1991 tilinpäätös... 71 391 447 1990 tilinpäätös... 58 163 602
Pääluokka 32 49 42. Valtion teknillinen tutkimuskeskus 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 8 000 000 Selvitysosa: Vähennys aiheutuu arvioitua pienemmästä maksullisten tutkimuspalvelujen kysynnästä. 1992 111 lisämääräraha........... -8 000 000 1992 1 lisämääräraha... -10 000 000 1992 menoarvio... 937 658 000 1991 tilinpäätös... 853 000 170 1990 tilinpäätös................... 696 694 519 44. Teknologian kehittämiskeskus 21. Tavoitetutkimustoiminta (siirtomääräraha) Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää myös korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille myönnettävään rahoitukseen vastavalmistuneiden henkilöiden palkkaamiseksi osa-aikaisiksi tutkimusapulaisiksi teknologian kehittämiseen tähtääviin tutkimushankkeisiin. Momentille ei tämän johdosta myönnetä lisämäärärahaa. 1992 111 lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös..... 245 000 000 200 000 000 175100000 49. Kera Oy 42. Korkotuki Kera Oy:lle (arviomääräraha) Momentin perusteluja muutetaan siten, että uusia korkotukilainoja saadaan vuonna 1992 hyväksyä yhteensä enintään 1180 000 000 Momentille ei tämän johdosta myönnetä lisämäärärahaa. Selvitysosa: Hyväksymisvaltuuden lisäys 300 000 000 mk on tarkoitus käyttää ns. suhdannelainoihin pienille ja keskisuurille teollisuusyrityksille. Suhdannelainan korko on kahdelta ensimmäiseltä vuodelta 8 %, kolmannelta vuodelta 10,5% sekä neljänneltä ja viidenneltä vuodelta markkinatasoinen korko. Korkotukena maksetaan Kera Oy:lle näiden lainojen rahoittamiseksi ottamien lainojen korkokustannusten ja 5 %:n koron erotus kolmen vuoden ajalta. Hyväksymisvaltuuden lisäyksestä arvioidaan aiheutuvan valtiolle korkotukimenoja vuosina 1993-95 kunakin vuonna 27 000 000 mk eli yhteensä 81 000 000 1992 111 lisämääräraha.... 1992 II lisämääräraha.... 1992 menoarvio..................... 78 000 000 1991 tilinpäätös... 29 171 514 1990 tilinpäätös... 14 963 670 46. Avustus riskipääomarahastoa varten Kera Oy:lle Momentille myönnetään lisäystä 10 000 000 1992 111 lisämääräraha... 10 000 000 1992 menoarvio... 35 000 000 1991 tilinpäätös... 30 000 000 47. Avustus Kera Oy:lle matkailuyritysten toiminnan turvaamiseen Momentille myönnetään 12 500 000 Määrärahaa saa käyttää valtionavustuksen maksamiseen Kera Oy:lle yhtiön tytäryhtiön Matkailunkehitys Nordia Oy:n osakepääoman korotuksen yhteydessä yhtiölle tulevien uusien osakkeiden merkintähinnan maksamiseen. Selvitysosa: Valtionavustus on tarkoitus käyttää Matkailunkehitys Nordia Oy:n toimesta määräaikaisina osakepääoman sijoituksina tai vaihtovelkakirjalainoina matkailualan 7 321287A
50 Pääluokka 32 yrityksiin niiden toiminnan turvaamiseksi ja kehittämiseksi Lapissa, Koillismaalla, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa. 1992 III lisämääräraha... 12 500 000 1992 II lisämääräraha.............. 20 000 000 1992 I lisämääräraha............... 2 500 000 50. Teollisuuden edistäminen Selvitysosa: Tarkoitus on, että maamme kiskokalustotuotannossa toteutetaan alan tehokkuutta ja kannattavuutta parantavia toimialajärjestelyjä Transtech Oy:n ja Valtionrautateiden kesken. Toimenpiteistä seuraavien työllisyysongelmien lievittämiseksi Transtech Oy:lle voidaan myöntää tukea työministeriön määrärahoista enintään 50 milj. mk vuosina 1992-1993. 23. Teollisuustutkimukset (siirtomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 1 000 000 Selvitysosa: Lisämääräraha on tarkoitettu kotimaisen tuotannon yleistä edistämistä tarkoittavien kampanjoiden toteuttamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. 1992 III lisämääräraha............... 1 000 000 1992 menoarvio...................... 6 850 000 1991 tilinpäätös... 6 100 000 1990 tilinpäätös....................... 5 690 000 61. Siirrot valtiontakuurahastoon ja vientitakuukorvaukset ( arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 50 000 000 Selvitysosa: Lisämäärärahan tarve johtuu teollisuustakauskorvauksista, entisen Neuvostoliiton kaupan rahoituksen vientitakuihin liittyvistä korvauksista sekä muista ennalta arvaamattomista vientitakuukorvauksista. 1992 III lisämääräraha............. 50 000 000 1992 II lisämääräraha.... 1992 I lisämääräraha... 130 000 000 1992 menoarvio..................... 81 000 000 1991 tilinpäätös... 105 200 000 1990 tilinpäätös... 300 200 000 87. Vaivilla Oy:n kiinteistöjen ostaminen valtiolle (arviomääräraha) Momentille myönnetään 61 000 000 Määrärahaa saa käyttää Vaivilla Oy:n teollisuuskiinteistöjen hankkimiseksi valtiolle siten, että valtioneuvosto oikeutetaan ottamaan valtion vastattavaksi yhtiön pitkäaikaisia velkoja enintään 61 000 000 markan pääomamäärästä. Valtioneuvosto oikeutetaan myös hyväksymään vapaaehtoiseen selvitystilamenettelyyn ryhtym1sen yhtiössä. Selvitysosa: Vaivilla Oy on lopettanut tuotannollisen toimintansa ja yhtiön irtain omaisuus sekä osa kiinteästä omaisuudesta on realisoitu. Yhtiön teollisuuskiinteistöjen realisointi edellyttää kuitenkin niin pitkäjänteistä toimintaa, että on tarkoituksenmukaisinta siirtää ne valtion välittömään omistukseen. Vastaavasti valtio ottaa suoraan vastatakseen yhtiön pitkäaikaisista veloista, jolloin yhtiö velkojien suostumuksella vapautetaan vastaavasta velkavastuusta. Järjestely mahdollistaisi vapaaehtoiseen selvitystilamenettelyyn ryhtymisen yhtiön purkamiseksi. Tämä edellyttää valtion osakasvallan käytöstä eräissä taloudellista toimintaa harjoittavissa osakeyhtiöissä annetun lain (740/91) 4 :n mukaan eduskunnan suostumusta. Vaivilla Oy:n pitkäaikaiset velat ovat noin 61 milj. Valtiolle siirtyvistä lainoista noin 35,6 milj. markalla on valtion takaus. Valtiolle siirtyvien kiinteistöjen tuotot kattavat niiden hoitokustannukset. 1992 III lisämääräraha............. 61 000 000
Pääluokka 32 51 51. Yritystoiminnan alueelliset rahoitustoimenpiteet 46. Sijainninohjausmenettelyn tukeminen (arviomääräraha) Momentilta vähennetään 5 000 000 1992 III lisämääräraha... -5 000 000 1992 menoarvio..................... 14 300 000 1991 tilinpäätös... 8 752 228 1990 tilinpäätös... 1 322 400 47. Pienyritysten tukeminen (arviomääräraha) Momentilta vähennetään 8 000 000 1992 III lisämääräraha... -8 000 000 1992 menoarvio..................... 50 000 000 1991 tilinpäätös... 44 483 574 1990 tilinpäätös... 40 453 621 49. Yritystoiminnan aluetuki (arviomääräraha) Momentilta vähennetään 130 000 000 Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 1992 saa myöntää uusia avustuksia enintään 415 000 000 mk ja että avustuksia myönnetään työllisyyslain 19 :n tarkoittamilla vaikeilla työttömyysalueilla vähintään 140 000 000 mk siten, että rahoituskelpoisiin alle 10 000 000 markan hankkeisiin avustus myönnetään pääsääntöisesti enimmäismääräisenä edellyttäen, että näillä alueilla on riittävästi rahoituskelpoisia hankkeita. Tästä myöntämisvaltuuden osasta käyttämättä jäävä osa saadaan osoittaa muihin tämän momentin sallimiin tarkoituksiin. Selvitysosa: Yritystoiminnan aluetuesta annetun lain (1297/88) nojalla maksettavan aluetuen määrärahatarvetta vähentää taloudellinen tilanne siten, että suunniteltuja hankkeita jää aikaisempaa enemmän toteuttamatta ja tuen piiriin tulevat kustannukset jäävät ennakoitua pienemmiksi. 1992 III lisämääräraha... -130 000 000 1992 II lisämääräraha... -50 000 000 1992 menoarvio... 557 500 000 1991 tilinpäätös................... 552 226 113 1990 tilinpäätös................... 649 807 414 51. Pk-yritysten korkoavustus (siirtomääräraha) Momentille myönnetään 277 500 000 Määrärahaa saa käyttää pk-yritysten olemassa olevien luottojen korkomenojen alentamiseen valtioneuvoston määräämin perustein. Määrärahaa saa käyttää enintään 3 000 000 mk korkoavustuksen myöntämisen edellyttämien yritysanalyysien ja muiden tarvittavien selvitysten edellyttämiin palkkaus- ja kulutusmenoihin. Selvitysosa: Elinkelpoisten pk-yritysten toimintaedellytysten turvaamiseksi poikkeuksellisissa rahoitusolosuhteissa on tarpeen määräaikaisesti alentaa pk-yritysten rahoituskustannuksia. Avustusta on tarkoitus käyttää lähinnä tuotannollisten yritysten toimintaedellytysten turvaamiseen. Tavoitteena on mahdollisimman monen rahoittajan sitoutuminen yrityksen positiiviseen kehittämiseen. 1992 III lisämääräraha........... 277 500 000 55. Energiatalous 40. Energia-avustukset (arviomääräraha) Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 1992 annettavia avustussitoumuksia saadaan hyväksyä enintään 145 000 000 Momentille ei tämän johdosta myönnetä lisämäärärahaa. Selvitysosa: Sitoumusvaltuuden lisäys 60 000 000 mk on tarkoitus käyttää kotimaista polttoainetta käyttävien voimalaitosten rakentamishankkeisiin ja energiansäästöinvestointeihin. Lisävaltuudesta arvioidaan aiheutuvan valtiolle menoja vuonna 1993 15 000 000 mk, vuonna 1994 25 000 000 mk ja vuonna 1995 20 000 000 1992 III lisämääräraha.... 1992 I lisämääräraha............... 20 000 000 1992 menoarvio..................... 45 000 000 1991 tilinpäätös... 26 503 491 1990 tilinpäätös..................... 48 777 245
52 Pääluokka 32 41. Avustukset maaseudun sähköistämiseen (siirtomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 37 000 000 Lisämäärärahaa saa käyttää Enontekiön ja Muonion Suomen kantaverkkoon liittämiseksi tarvittavien investointien avustamiseen. Selvitysosa: Avustusta on tarkoitus myöntää 80 % kustannuksista. 1992 III lisämääräraha... 37 000 000 1992 menoarvio...................... 6 000 000 1991 tilinpäätös... 11 500 000 1990 tilinpäätös... 12 500 000 80. Matkailun edistämiskeskus 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 4 000 000 1992 III lisämääräraha............... 4 000 000 1992 I lisämääräraha................. 2 500 000 1992 menoarvio... 92 346 000 1991 tilinpäätös... 86 405 717 1990 tilinpäätös... 75 235 180 85. Ulkomaankaupan edistäminen 40. Avustus viennin edistämiseen (arviomääräraha) Momentilta vähennetään 500 000 Selvitysosa: Vähennys aiheutuu siirrosta momentille 32.85.46. 1992 III lisämääräraha............. -500 000 1992 I lisämääräraha... -3 700 000 1992 menoarvio... 237 350 000 1991 tilinpäätös... 180 668 502 1990 tilinpäätös... 140 650 687 41. Avustus ulkomaankauppaa edistäville järjestöille Momentille myönnetään lisäystä 1 500 000 mk käyttösuunnitelman kohtaan "Suomalais Venäläinen kauppakamari". Selvitysosa: Lisämäärärahalla katetaan kerta-avustuksena Suomalais-Venäläisen kauppakamarin Moskovan vastavalmistuneen toimitalon rakentamisesta erääntyviä menoja. Määrärahan lisätarve aiheutuu talon rakennuskustannusten kasvamisesta n. 10 milj. markkaan aikataulun venyessä noin kahdella vuodella. Tämä aiheuttaa ylimenokautena noin 4 milj. markan kertarahoitustarpeen. 1992 III lisämääräraha............... 1 500 000 1992 I lisämääräraha... 2 800 000 1992 menoarvio... 14 850 000 1991 tilinpäätös... 15 200 000 1990 tilinpäätös... 13 730 000 46. Avustus yrityksille uuden vientihenkilöstön palkkaamiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 500 000 Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 1992 saa uusia avustuksia myöntää enintään 5 000 000 Selvitysosa: Myöntämisvaltuuden 2 000 000 markan lisäyksen arvioidaan aiheuttavan valtiolle menoja vuonna 1992 500 000 mk, vuonna 1993 1 200 000 mk ja vuonna 1994 300 000 Määrärahan lisäys aiheutuu vaikeutuneen työllisyystilanteen ja lisääntyneen määrärahan kysynnän aiheuttamasta muuttuneesta tarpeesta kohdentaa ulkomaankaupan edistämiseen varattuja määrärahoja uudelleen. Lisämääräraha on siirtoa momentilta 32.85.40. 1992 III lisämääräraha............... 500 000 1992 menoarvio...................... 3 800 000 1991 tilinpäätös... 3 888 225 1990 tilinpäätös... 2 422 390
53 Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokan perusteluja muutetaan siten, että hallinnonalalla saa vuonna 1992 alkuperäisen enintään 2 921 henkilötyövuoden lisäksi olla lääkevalmisteiden myyntilupahakemusten käsittelyyn liittyen enintään kahta henkilötyövuotta vastaava henkilöstömäärä. Selvitysosa: Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla vuosina 1991 ja 1992 jo toteutettuja hallinnollisia uudelleenjärjestelyjä on tarkoitus jatkaa siten, että ministeriön alaisena asiantuntijakeskusvirastona toimivasta sosiaali- ja terveyshallituksesta muodostetaan tutkimus- ja kehittämistoimintaa harjoittava laitos. Uudistus on tarkoitus toteuttaa siten, että sosiaali- ja terveyshallituksen toimialaan kuuluvat terveysalan ammatinharjoittamisen valvontaa ja oikeuslääkintää koskevat tehtävät siirretään sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen 1.12.1992 perustettavaan terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen. Samassa yhteydessä siirretään keskusviraston sitova norminantovalta sosiaali- ja terveysministeriölle. Uudistuksen ensisijaisena tavoitteena on selkeyttää hallinnonalan kehittämistarpeita varten perustetun asiantuntijalaitoksen asemaa ja roolia valtakunnallista ja paikallista päätöksentekoa palvelevana elimenä. Tavoitteena on myös säilyttää yksittäisiä kansalaisia koskevan päätöksenteon yhtenäinen perustaso oikeuslääkintään liittyvien tehtävien kohdalla sekä ammatinharjoittamisen valvonnan alueella. Muutos edellyttää vastaavia tehtäviä hoitavien henkilöiden siirtoa sosiaali- ja terveyshallituksesta terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen. Sosiaali- ja terveyshallituksen muuttaminen sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskukseksi sekä keskushallintotason työnjaon selkeyttäminen muilta osin edellyttää sitovan norminantovallan siirron lisäksi myös eräiden muiden hallinnollisten tehtävien siirtoa sosiaali- ja terveyshallituksesta sosiaali- ja terveysministeriöön. Tähän järjestelyyn liittyvät virkasiirrot toteutetaan myöhemmin valtion virkamieslain 8 :ssä säädetyllä tavalla. Tarkoitus on, että tutkimus- ja kehittämiskeskuksen toiminnan suuntautuessa yhä enenevässä määrin projektiluonteiseen työskentelyyn samanaikaisesti tulosvastuun sekä asiakaslähtöisyyden lisääntymisen myötä laitoksen virkarakennetta ja henkilötyövuosimitoitusta muutetaan jatkossa vastaamaan tutkimus- ja kehittämistarpeiden edellyttämää tasoa. 01. Sosiaali- ja terveysministeriö 01. Palkkaukset (arviomääräraha) Ministeriöön voidaan 1.12.1992 lukien perustaa hallitusneuvoksen virka (A 28) edellyttäen, että ministeriöstä samasta ajankohdasta lukien lakkautetaan neuvottelevan virkamiehen virka (A 28). Momentille ei edellä olevan johdosta myönnetä lisämäärärahaa. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio... 53 837 000 1991 tilinpäätös... 53 181 608 1990 tilinpäätös... 37 586 239
54 Pääluokka 33 02. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Selvitysosa: Luvun nimike on muutettu. Pääluokan selvitysosassa mainittuihin perusteluihin viitaten sosiaali- ja terveyshallitukselle kuuluvat valtakunnalliset hallintopalvelut ja päätöksentekovalta poistetaan sen tehtäväpiiristä ja siitä muodostetaan tutkimus- ja kehittämistoimintaa toteuttava laitos. Tämän johdosta hallitus antaa eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksesta. Tutkimus- ja kehittämiskeskuksen tehtävänä on seurata ja arvioida sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa ja kehitystä, tuottaa ja hankkia alan kotimaista ja kansainvälistä tietoa ja osaamista ja välittää sitä käyttäjille, ylläpitää alan tiedostoja ja rekistereitä, harjoittaa alan tutkimus- ja kehittämistoimintaa, edistää ja toteuttaa alan koulutusta sekä tehdä aloitteita ja esityksiä. Muutos edellyttää laitoksen henkilöstörakenteen muuttamista, minkä seurauksena henkilöstömäärä tulee asteittain vähenemään. 1.12.1992 toteutettavan uudistuksen yhteydessä siirretään momentilta 33.02.01 yhteensä 22 perus- ja sopimuspaikkaista virkaa momentille 33.06.21. Vastaavat kulutusmenojen maksamiseen tarvittavat määrärahat siirretään momentilta 33.02.29 myös momentille 33.06.21. 01. Palkkaukset (arviomääräraha) Momentilta vähennetään 407 000 Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että henkilöstön määrä saa olla enintään 309, joista perus- ja sopimuspaikkaisia 291, tilapäisiä 2 ja työsopimussuhteisia 16. Selvitysosa: Henkilöstön määrän mitoituksessa on vähennyksenä otettu huomioon pääluokka- ja lukuperusteluissa mainittuihin hallinn ollisiin uudelleen järjestelyihin liittyvä 22 perus- ja sopimuspaikkaisen viran siirto momentille 33.06.21. 1992 UI lisämääräraha............. -407 000 1992 menoarvio... 70 120 000 1991 tilinpäätös... 54 615 585 29. Muut kulutusmenot Momentilta vähennetään 136 000 Selvitysosa: Lukuperusteluihin viitaten vähennys on siirtoa momentille 33.06.21. 1992 UI lisämääräraha............. -136 000 1992 menoarvio..................... 35 000 000 1991 tilinpäätös... 31 585 916 04. Tarkastuslautakunta 01. Palkkaukset (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 242 000 1992 UI lisämääräraha... 242 000 1992 menoarvio... 4 837 000 1991 tilinpäätös....................... 4 799 398 1990 tilinpäätös... 3 574 478 06. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus Selvitysosa: Pääluokan selvitysosassa mainittuihin perusteluihin viitaten sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen perustetaan 1.12.1992 terveydenhuollon oikeusturvakeskus. Tämän johdosta hallitus antaa eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen toimialaan sisältyvät terveydenhuollon ammattihenkilöstön oikeuksien myöntämistä ja valvontaa koskevat tehtävät, raskauden keskeytyksiin, sterilointeihin ja kastrointeihin sekä oikeuspsykiatriaan, oikeuslääketieteeseen ja vakuutuslääketieteeseen liittyvät tehtävät. Lisäksi sen tulee huolehtia mielenter-
Pääluokka 33 55 veyslain 15-22 :ssä sille säädettyjen tehtävien hoitamisesta. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tuottamista suoritteista voidaan periä maksuja. Uuden viraston tarvitsema henkilöstö siirretään sosiaali- ja terveyshallituksesta. 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään 543 000 Terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen voidaan perustaa 1.12.1992 lukien sopimuspaikkainen johtajan virka (S 30). Selvitysosa: Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon 407 000 mk 22 henkilötyövuoden palkkausmenojen siirtona momentilta 33.02.01 ja 136 000 mk muiden kulutusmenojen siirtona momentilta 33.02.29. Toiminnasta kertyvät tulot on merkitty momentille 12.33.06. 1992 III lisämääräraha................ 543 000 08. Kansanterveyslaitos 26. Rokotehuolto (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 250 000 hintojen noususta. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 250 000 37 300 000 27 408 793 22 852 350 10. Säteilyturvakeskus 87. Kiinteistöjen hankinta (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään 11 000 000 Määrärahaa saa käyttää säteilyturvakeskuksen käyttöön tarkoitetun kiinteistön ostamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Kiinteistön ostosta saa aiheutua valtiolle menoja vuosina 1992-95 110 000 000 Selvitysosa: Hankkeen kustannusarvio 110 000 000 mk sisältää myös ostettavan kiinteistön maapohjan sekä laboratorio- ja muiden erikoistilojen kuntoonsaattamisesta aiheutuvat kustannusosuudet Mikäli kauppaan sisältyvät lisä- ja muutostyöt jäävät alle 36 000 000 mk, kertynyt säästö jaetaan puoliksi myyjälle ja puoliksi ostajalle. Kauppahinnasta suoritetaan vuonna 1993 36 000 000 mk, vuonna 1994 31 500 000 mk ja vuonna 1995 31 500 000 1992 III lisämääräraha............. 11 000 000 13. Valtion päihdehuollon toimintayksiköt 01. Palkkaukset (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 3 336 000 Selvitysosa: Lisäys aiheutuu alimitoitetun määrärahan oikaisusta. 1992 III lisämääräraha............. 3 336 000 1992 menoarvio..................... 10 545 000 1991 tilinpäätös... 23 475 303 1990 tilinpäätös... 19 067 899
56 Pääluokka 33 17. Työttömyysturva 50. Valtionosuus viomääräraha) työttömyyskassoille (armyönnetään Momentille 1 500 000 000 lisäystä ennakoitua huonommasta työllisyystilanteesta. 1992 III lisämääräraha.......... 1 500 000 000 1992 menoarvio... 3 580 000 000 1991 tilinpäätös... 2 782 604 311 1990 tilinpäätös............ 1 187 419 235 51. Työttömyysturvalain mukainen perusturva (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 1 160 000 000 ennakoitua huonommasta työllisyystilanteesta. 1992 III lisämääräraha.... 1992 II lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 1 160 000 000 170 000 000 3 120 000 000 2 344 662 089 865 000 000 18. Sairausvakuutus 60. Valtion osuus sairausvakuutuslaista johtuvista menoista (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 465 000 000 sairausvakuutuksen etuusmeno- ja vakuutusmaksutuloarvion tarkentumisesta. 1992 III lisämääräraha.......... 465 000 000 1992 II lisämääräraha... -401 000 000 1992 menoarvio... 1 934 000 000 1991 tilinpäätös... 3 107 699 715 1990 tilinpäätös... 1 028 845 655 19. Eläkevakuutus 51. Valtion osuus maatalousyrittäjien eläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha) Momentilta vähennetään 7 000 000 Selvitysosa: Vähennys aiheutuu vakuutusmaksutulojen aikaisemmin arvioitua suuremmasta määrästä sekä työttömyyseläkkeiden aikaisemmin arvioitua pienemmästä määrästä. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... -7 000000 1 946 000 000 1 752 100 000 1 696 200 000 52. Valtion osuus yrittäjien eläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 106 000 000 aikaisemmin arvioitua pienemmistä vakuutusmaksutuloista sekä valtion osuuden ennakon alitteesta vuonna 1991. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 106 000 000 119 000 000 78 400 000 942 507
Pääluokka 33 57 20. Tapaturmavakuutus 53. Valtion osuus maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen kustannuksista (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 3 000 000 päivärahakorvausten arvioitua suuremmasta määrästä. 1992 III lisämääräraha............. 3 000 000 1992 menoarvio... 91 400 000 1991 tilinpäätös... 56 700 000 1990 tilinpäätös..................... 43 700 000 21. Rintamaveteraanieläkkeet 52. Rintamasotilaseläkkeet ja asumistuki ( arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 7 000 000 etuusmenoarvion tarkentumisesta. 1992 III lisämääräraha.... 1992 II lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 7 000 000 12 500 000 1 100 000 000 1 086 124 329 878 684 423 29. Pakolaisten vastaanotto 29. Muut kulutusmenot Momentilta vähennetään 4 000 000 Selvitysosa: Vähennys aiheutuu määrärahan siirrosta momentille 33.29.61. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... -4000000 4000 000 61. Pakolaisten vastaanotto (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 120 000 000 Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että ylimääräisenä kiintiönä otetaan 200 entisen Jugoslavian alueelta tulevaa pakolaista, joista osa on haavoittuneita ja vammaisia. Momentille ei lisäkiintiön johdosta myönnetä lisämäärärahaa. turvapaikan hakijoiden arvioitua suuremmasta määrästä, turvapaikkahakemusten ennakoitua pidemmistä käsittelyajoista ja turvapaikan hakijoiden kuntiin sijoittumisen hitaudesta. Lisämäärärahan mitoituksessa on otettu huomioon 4 000 000 mk siirtona momentilta 33.29.29. 1992 III lisämääräraha........... 120 000 000 1992 menoarvio... 312 000 000 1991 tilinpäätös... 290 736 289 1990 tilinpäätös................... 149 793 376 33. Kunnallinen toimeentuloturva ja lasten kotihoidon tuki 30. Valtionosuus kunnille toimeentuloturvan kustannuksiin ( arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 50 000 000 lähinnä ennakoitua suuremmista toimeentulotukimenoista ja työllisyystilanteen heikkenemisestä. 8 321287A
58 Pääluokka 33 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 50 000 000 890 000 000 820 688 123 629 433 607 31. Valtionosuus kunnille lasten kotona tapahtuvan hoidon tukemiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 20 000 000 ennakoitua suuremmasta lasten kotihoidon tuen saajamäärästä. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 20 000 000 1 375 000 000 1056 815 417 862 956 748 34. Kuntien järjestämät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä ympäristönsuojelun hallinto 30. Valtionosuus kunnille sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä ympäristönsuojelun hallinnon käyttökustannuksiin ( arviomääräraha) Momentin perusteluja muutetaan siten, että kustannuksiltaan 1 500 000-15 000 000 markan määräisiä hankkeita eli käyttökustannushankkeita saadaan aloittaa vuonna 1992 siten, että aloitettavien hankkeiden kokonaiskustannukset ovat yhteensä enintään 723 100 000 Momentille ei tämän johdosta myönnetä lisämäärärahaa. Selvitysosa: Palvelurakenteen kehittämiseen liittyen aloittamisvaltuuden mitoituksessa on lisäyksenä otettu huomioon 17 400 000 Vastaava valtuuden määrä on jäänyt käyttämättä vuonna 1991 momentilta 33.34.31. 1992 III lisämääräraha.... 1992 I lisämääräraha.... 1992 menoarvio................ 22 106 000 000 1991 tilinpäätös... 21 387 277 958 1990 tilinpäätös................ 19 169 329 119 32. Valtion maksuosuus yliopistollisten sairaaloiden käyttömenoihin (arv10määräraha) Momentille myönnetään lisäystä 32 000 000 ennakoitua suuremmista käyttömenoista. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 32 000 000 657 000 000 651 437 667 479 740 557 34. Valtion korvaus kunnille mielentilatutkimuspotilaista sekä potilassiirroista aiheutuviin kustannuksiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 2 000 000 ennakoitua suuremmista korvausten määristä. 1992 III lisämääräraha............. 2 000 000 1992 menoarvio..................... 13 800 000 1991 tilinpäätös... 11 489 891 1990 tilinpäätös..................... 10 803 356 57. Lomatoiminta 40. Valtion korvaus maatalousyrittäjien lomituspalvelujen kustannuksiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 290 000 000 päätoimisten maatalouslomittajien määrän lisääntymisestä ja sen aiheuttaman lomituspalvelujen käytön tehostumisesta. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 290 000 000 1150 000 000 1435 210 049 1 140 364 635
Pääluokka 33 59 99. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan muut menot 24. Lääkevalvonnan erityismenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään 2 100 000 Määrärahaa saa käyttää enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen lääkevalmisteiden myyntilupahakemusten käsittelyyn ja ulkopuolisten asiantuntijoiden tuottamien arviointiraporttien hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Selvitysosa: Määrärahalla on tarkoitus lyhentää lääkevalmisteiden myyntilupahakemusten käsittelyaikoja EY-ETA-lääkesäännöstön edellyttämälle tasolle. 1992 III lisämääräraha............... 2 1 00 000
60 Pääluokka 34 TYÖMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Työministeriö 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Suunnittelusihteeristöön sijoitetun toimistopäällikön virka (A 28) muutetaan neuvottelevan virkamiehen viraksi (A 28), hallintoosastoon sijoitetun hallitusneuvoksen toimistopäällikkönä virka (A 29) muutetaan hallitusneuvoksen viraksi (A 29) ja hallinto-osastoon sijoitetun toimistopäällikön virka (A 28) muutetaan neuvottelevan virkamiehen viraksi (A 28). Lisäksi lakkautetaan työvoimapalveluosastolle sijoitetut kolme toimistopäällikön virkaa (A 28) ja yksi suunnittelusihteeristöön sijoitettu sopimuspaikkaisen neuvottelevan virkamiehen virka (S 27) sekä perustetaan yksi neuvottelevan virkamiehen virka (A 28). Momentin loppusumma ei tämän johdosta muutu. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 130 399 000 128 315 000 120 344 469 06. Työvoimapolitiikan toimeenpano 02. Palkkaukset (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 30 000 000 Lisäykset käyttösuunnitelmaan: mk Työllisyyslain 18-20 :n velvoitteet... 21 000 000 Sosiaaliturvamaksu................... 1 000 000 Eläkemaksu........................... 5 000 000 Muut menot (enintään)... 3 000 000 1992 III lisämääräraha.... 1992 II lisämääräraha.... 1992 1 lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... Yhteensä 30 000 000 30 000 000-35 000000 35 000 000 1 269 000 000 1178465952 670 367 167 30. Valtionosuus kunnille ja kuntainliitoi/le työttömyyden lieventämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 70 000 000 Lisäykset käyttösuunnitelmaan: mk Valtionosuus... 61 000 000 Lisä tuki.............................. 9 000 000 Yhteensä 70 000 000 1992 III lisämääräraha.......... 70 000 000 1992 II lisämääräraha... -140 000 000 1992 menoarvio... 1 796 000 000 1991 tilinpäätös... 1 316 678 206 1990 tilinpäätös... 990 584 348 62. Työllisyysperusteinen valtionapu investointeihin (arviomääräraha) Momentin perusteluja muutetaan siten,
Pääluokka 34 61 että määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen kuntien, kuntainliittojen ja muiden yhteisöjen sekä yksityisten työllisyysperusteisiin investointeihin lähinnä työllisyyslain (275/87) 19 :n tarkoittamilla vaikeilla työttömyysalueilla. Momentille ei tämän johdosta myönnetä lisämäärärahaa. Selvitysosa: Tarkoituksena on, että määrärahaa voidaan myös käyttää yksityisille asuntojen korjaustoiminnan tukemisen mahdollistamiseksi. 1992 III lisämääräraha.... 1992 I lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 10 000 000 280 000 000 204 143 493 140 757 669 99. Työministeriön hallinnonalan muut menot 50. Palkkaturva (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 380 000 000 työntekijöiden palkkaturvahakemusten määrän jyrkästä kasvusta. Vastaavia tuloja on merkitty momentille 12.34. 70. 1992 III lisämääräraha........... 380 000 000 1992 menoarvio................... 220 000 000 1991 tilinpäätös... 376 315 077 1990 tilinpäätös................... 168 253 785
62 Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA 15. Luonnonsuojelu ja luonnon virkistyskäyttö 21. Luonnonsuojelun yleismenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 550 000 siitä, että luonnonsuojelutarkoituksiin hankittujen alueiden arviointi- ja maanmittaustoimitusten menot ovat nousseet ennakoitua suuremmaksi. Vastaavasti kertyy siirtomäärärahan peruutuksina tulomomentille 12.39.04 550 000 mk, mikä on vuonna 1991 budjetoitu momenteille 35.01.29 ja 70. 1992 III 1isämääräraha... 550 000 1992 menoarvio... 3 800 000 1991 tilinpäätös....................... 3 700 000 1990 tilinpäätös... 3 420 000 25. Vesi- ja ympäristöhallinto 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 4 000 000 Suomenlahden öljyntorjuntavalmiuden parantamiseksi hankittavan lentovalvontalaitteiston arvioitua suuremmista hankintakustannuksista. Laitteiston hankintahinnasta korvataan öljynsuojarahaston varoista 50 %, kuitenkin enintään 4 000 000 Valvontalaitteisto on tarkoitus sijoittaa rajavartiolaitokselle hankittavaan lentokoneeseen. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös..... 1990 tilinpäätös..... 4 000 000 358 743 000 360 319 627 277 928 407 74. Talonrakennukset (siirtomääräraha) Momentin perusteluja muutetaan siten, että Tampereen vesi- ja ympäristöpiirin vesilaboratorion uudisrakennus- ja perusparannushankkeen yhteydessä saneerataan myös toimistokäyttöön tarkoitettuja lisätiloja noin 100m 2 Momentille ei tämän johdosta myönnetä lisämäärärahaa. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio..................... 8 200 000 1991 tilinpäätös... 10 250 000 1990 tilinpäätös..................... 7 000 000 77. Vesistö- ja ympäristönsuojelutyöt (siirtomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 600 000 mk käyttösuunnitelman kohtaan 2. "Alkavat hankkeet yhteensä". Lisämäärärahaa saa käyttää Kärkölän pohjavesialueen kunnostustoimenpiteistä aiheutuvien menojen maksamiseen. Työn kokonaiskustannusarvio on 4 200 000 mk, mistä valtion osuus 2 700 000 Selvitysosa: Lisämääräraha käytetään Helsingin vesi- ja ympäristöpiirin alueella Kärkölän kunnan Kukonmäen pohjavedenottarnolla vuonna 1987 sattuneen kloorifenolivuodon seurauksena likaantuneiden pohjavesien puhdistamistoimenpiteisiin.
Pääluokka 35 63 1992 III lisämääräraha.... 600 000 1992 menoarvio.... 25 200 000 1991 tilinpäätös.... 25 200 000 1990 tilinpäätös.... 16 280 000 32. Rakennussuojelu 34. Avustukset kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden säilyttämiseen (siirtomääräraha) Momentilta vähennetään 450 000 mk käyttösuunnitelman kohdasta "Pohja, Fiskarsin ja Billnäsin ruukinalue". Selvitysosa: Vähennys aiheutuu siirrosta momentille 35.32.90. 1992 III lisämääräraha............. -450 000 1992 menoarvio..................... 10 000 000 1991 tilinpäätös... 7 800 000 1990 tilinpäätös... 9 200 000 90. Pohjan Ruukkiteollisuus Oy:n tukeminen (siirtomääräraha) Momentille myönnetään 450 000 Määrärahaa saa käyttää Kiinteistö Pohjan Ruukkiteollisuus Oy:n ennen 1.6.1988 muiden rakennusten kuin asuntojen korjausta varten ottamien pitkäaikaisten lainojen lyhennysten ja korkojen maksamiseen. Avustuksen maksamisen edellytyksenä on, että Ruukkiyhtiön omistamat asuinrakennukset erotetaan muusta yhtiöstä. Selvitysosa: Valtioneuvoston 12.4.1984 tekemän periaatepäätöksen mukaan valtio osallistuu Billnäsin ja Fiskarsin historiallisten mukinalueiden säilyttämiseen. Valtaosa Ruukkiyhtiön omistamista teollisuus-, asuinja maatalousrakennuksista on kunnostettu ja teollisuusympäristöjen suojelulle asetetut tavoitteet on saavutettu. Valtion tukea muille kuin asuinrakennuksille on myönnetty tähän mennessä noin 28,4 milj. Tästä valtio on vuoden 1988 toisen lisämenoarvion momentin 35.30.90 perustelujen mukaisesti maksanut Pohjan Ruukkiteollisuus Oy:n ottamien pitkäaikaisten lainojen korkoja ja lyhennyksiä tähän mennessä 11 400 000 Tätä lainapääomaa on ruukkiyhtiöllä nyt jäljellä 1 319 432 Ruukkiyhtiölle ei ole tarkoitus myöntää vastaavaan tarkoitukseen tai muutakaan erityistä valtion tukea vuoden 1992 jälkeen. 1992 III lisämääräraha............... 450 000 1991 tilinpäätös... 5 400 000 40. Asuntohallitus 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 200 000 Selvitysosa: Määrärahan vähennys aiheutuu asuntohallituksen 15 viran lakkauttamisesta 1.12.1992 lukien. Virkojen lakkauttamiset liittyvät asunto- ja rakentamisasioiden hallinnon kokoamiseen. 1992 III lisämääräraha............. -200 000 1992 menoarvio..................... 54 314 000 1991 tilinpäätös..................... 49 806 183 1990 tilinpäätös... 40 535 635
64 Pääluokka 35 45. Asuntotoimi 54. Asumistuki (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 450 000 000 Selvitysosa: Lisämäärära_han tarve aihel:ltuu asumistuen keskimääräisen suuruuden Ja saajien lukumäärän arvioitua suuremmasta kasvusta. 1992 III lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 450 000 000 1 300 000 000 1 280 000 000 956 800 152 55. Ylivelkaantuneiden asunnonhankkijoiden korkotuki (arviomääräraha) Momentin perusteluja muutetaan site~, että vuonna 1992 saa hyväksyä korkotukilainoiksi julkisen valvonnan alaisten luottolaitosten myöntämiä lainoja enintään 640 000 000 Momentille ei tämän johdosta myönnetä lisämäärärahaa. Selvitysosa: Korkotuen hakuaika päättyi 30.6.1992. Hakemusten käsittelyn yhteydessä korkotukilainojen tarve on osoittautunut ennakoitua suuremmaksi. Valtuutta ehdotetaan siksi lisättäväksi 240 milj. markalla. Korotetulla valtuudella arvioidaan voitavan myöntää korkotukilainaa yhteensä 1 600:lle vaikeimmassa asemassa olevalle hakijalle. Valtuuden lisäämisestä arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja 12 000 000 mk vuonna 1993, 12 000 000 mk vuonna 1994 ja 12 000 000 mk vuonna 1995. 1992 III lisämääräraha.... 1992 1 lisämääräraha............... 10 000 000 56. Avustukset korjaustoimintaan (siirtomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 30 000 000 Lisämäärärahasta neljäsosa myönnetään asuntojen korjaustoimintaan sosiaalisin perustein ja kolme neljäsosaa käytetään avustusten maksamiseen asunto-osakeyhtiöiden korjaustoimintaan.... Selvitysosa: Perusparannustmm~nnan. VIreyttämiseksi ja rakennusalan työlhsyystilanteen parantamiseksi voidaan tämän momentin määrärahojen lisäksi käyttää myös momentin 34.06.62 Työllisyysperusteinen valtionapu investointeihin määrärahaa. Ta!k?ituksena on säätää avustukset verovapaiksl 1992 III lisämääräraha............. 30 000 000 1992 menoarvio..................... 60 000 000 1991 tilinpäätös... 30 000 000 1990 tilinpäätös... 45 000 000 60. Siirto asunto-olojen kehittämisrahastoon Momentin perusteluja muutetaan siten, että asunto-olojen kehittämisrahaston varoista vuonna 1992 myönnettävien lainojen myöntämisvaltuutta korotetaan 150 000 000 markalla eli enintään 8 900 000 000 markaksi. Momentille ei tämän johdosta myönnetä lisämäärärahaa. Selvitysosa: Rakennusalan heikon työllisyystilanteen helpott~miseksi ja araya-a~untojen tuotantotavoitteiden saavuttamiseksi tulee lainoja voida myö~tää.lai_j?.alajeitt~in ~sl:lntojen kysynnän mukaisesti mille alueille, JOilla asuntojen tarve on suurin. Tämä edellyttää lainojen myöntämisvaltuuden lisäämistä, mutta ei maksatusmäärärahan lisäystä, koska lainojen maksatus on ollut asuntojen voimakkaana jatkuvan ylitarjonnan ja hintojen laskun vuoksi ennakoitua selvästi hitaampaa. 1992 III lisämääräraha.... 1992 II lisämääräraha... -110 000 000 1992 menoarvio... 2 720 000 000 1991 tilinpäätös... 2 740 000 000 1990 tilinpäätös.................. 1 221 000 000 62. Lämmityslaitoshankkeiden korkotuki (arviomääräraha). Momentin perusteluja muutetaan siten, että korkotukilainoja saa hyväksyä vuonna 1992 enintään 100 000 000 Momentille ei tämän johdosta myönnetä lisämäärärahaa. Selvitysosa: Valtuutta korotetaan 30 000 000 markalla rakennustoiminnan ja työllisyyden edistämiseksi. Valtu!!den lisäy~sestä arvioidaan aiheutuvan valtwlle menoja 1 000 000 mk vuonna 1993, 1 500 000 mk vuonna 1994, 1 500 000 mk vuonna 1995, 1 500 000 mk vuonna 1996 ja 2 000 000 mk vuonna 1997 ja sen jälkeen. 1992 111 lisämääräraha.... 1992 1 lisämääräraha.... 1992 menoarvio.... 1991 tilinpäätös.... 1990 tilinpäätös.... 1 000 000 13 000 000 15 898 961 15 065 555