PÄÄTOIMITTAJA. Hanne Haapakoski. paatoimittaja@copsapolitan.net TOIMITUS. Hanne Haapakoski. Niina Tampio Sanni Aho Hanna Tenkula



Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Saa mitä haluat -valmennus

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Työssäoppimassa Tanskassa

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Preesens, imperfekti ja perfekti

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Tämän leirivihon omistaa:

Islannin Matkaraportti

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

JOKA -pronomini. joka ja mikä

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

苏 州 (Suzhou)

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan?

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

U N E L M Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Miten minä voisin ansaita rahaa

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

Kaija Jokinen - Kaupantäti

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

Dialogin missiona on parempi työelämä

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

Pietarin matka. - Sinella Saario -

9.1. Mikä sinulla on?

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori)

KAHVIN KEITTÄMINE LOMA TYÖMATKA TAUKO KOPIOKONE AUTO VIRKISTYS- PÄIVÄ UUSI TYÖNTEKIJÄ TIIMI SEMINAARI WORKSHOP SISÄILMA VESSAT

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Löydätkö tien. taivaaseen?

Ammatillinen koulutus

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa Työnvälitykseen

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

VETY-hanke. Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä. Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen. Jenni Sademies,

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

SUOKI TOIMINTA PASSI

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset Seinäjoki

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

Transkriptio:

PÄÄTOIMITTAJA Hanne Haapakoski paatoimittaja@copsapolitan.net TOIMITUS Hanne Haapakoski Niina Tampio Sanni Aho Hanna Tenkula LAYOUT/TAITTO Mika Karikko Suurin pelko ihmisillä on kuulemma esiintymisenpelko. Se voittaa jopa kuolemanpelon. Kävin katsomassa esittävän taiteen opiskelijoiden tekemän näytelmän Mulkoilijat ja jäin todella ihmettelemään, että miten he sen tekivät? Miten joukko tyyppejä voi julkisesti riisuutua, läähättää kuin koirat ja sen jälkeen muistaa vielä pitkiä vuorosanoja sekä näytellä loistavasti? Missä oli pelko ja paniikki? Kaikki kuitenkin pelkäävät jotakin ja se on ihan tervettä. Pelko pitää hengissä ja poissa monista typeryyksistä. Mutta harvemmin pelko on missään järkevässä suhteessa pelättävään asiaan. Ei se mikroskooppisen pieni hämähäkki oikeasti kykene mitään pahaa ihmiselle tekemään. Sen sijaan taas palosireenin lailla huutava narkkari neulan kanssa on jo ihan syystäkin pelottava. Monet pelot eivät ole niin helposti huomattavissa, kuten hämähäkkien, ahtaiden paikkojen tai muiden vastaavien tilanteiden pelot. Aina ei ehkä edes huomaa toimivansa pelon alaisena ja tekevänsä päätöksiä omien pelkojen sanelemana. Omat pelot kun voivat muuttua päässä yhtäkkiä järjen ääneksi. Onhan se tietenkin järkevää olla lähtemättä vaihtoon, koska silloin voisi menettää iltatyön Suomessa ja kaveritkin varmasti unohtaisivat. Tai sitten se onkin vain muutoksen ja uuden pelko mikä estää lähtemästä. Jos tuntee itsensä, on moni asia elämässä paljon helpompaa. On paha muuttaa huonoja tapoja, joista on itselle vain haittaa, jos niitä ei tiedosta. Kun siis tänä vuonna mietit uudenvuodenlupausta (kaikkihan me toki sellaisen teemme ), niin mieti voisitko luvata itsellesi jotain uutta? Roskaruokalakon sijaan voisitkin kysyä itseltäsi, päättääkö sinun elämästäsi ensi vuonna pelko vai sinä itse? Mitä ikinä haluatkin, sen mukaista joulua ja uutta vuotta! KANSI Kuva: Mika Karikko Malli: Tiia Toikkanen Paita: Mielipukine Oy ILMOITUSMYYNTI Hanne Haapakoski paatoimittaja@copsapolitan.net JULKAISIJA Keski-Pohjanmaan amk:n opiskelijakunta COPSA Talonpojankatu 4 67100 KOKKOLA puh (06) 825 2070 copsa@copsa.fi www.copsa.fi www.copsapolitan.net PAINO I-Print Oy PAINOS 1300 kpl ISSN 1458-6851 Hanne Haapakoski päätoimittaja

Tiedättekö lukijat! On haikea olo, kun kirjoitan tätä palstaa. Siitä ei ole kauaa kun vuosi oli alussa ja kaikki oli edessäpäin. Nyt se kaikki on takana ja laivamme rantautuu kuukauden päästä. En ole huolissani teistä, koska joulukuun alussa teille tullaan ilmoittamaan, kuka ohjaa seuraavan vuoden tätä laivaa ja ketkä kuuluvat sen miehistöön. Vuoden aikana on saavutettu todella paljon. Suurin voitto tämän vuoden aikana saatiin kevään korvalla, kun opiskelijakuntia koskeva laki meni läpi ja 1.8.2005 meillä oli lakisääteiset opiskelijakunnat. Olemme ottaneet kantaa monenlaisiin asioihin ja meitä opiskelijoita on otettu näissä asioissa kuunneltu. Esimerkkinä voisi kertoa viime keväänä toteutettu hyvinvointi- ja viihtyvyystutkimus, joka on esitelty useaan kertaan ammattikorkeakoulumme johdolle sekä muulle henkilökunnalle. Ja se vaikuttanut moneen asiaan, mutta se tulee huomata, että nämä muutokset ei- vät näy heti. Toinen huomattava asia on se, että Korkeakoulujen arviointineuvosto tulee suorittamaan laadunvarmistusjärjestelmän auditoinnin ja siinä me opiskelijat olemme mukana. Olkaa mukana vaikuttamassa laadunvarmistusjärjestelmän auditointiin, osallistukaa aktiivisesti tilaisuuksiin, joita järjestetään auditointiin liittyen. Sillä tavalla saamme tästä meidän näköisen opinahjon. Minun on nyt aika kiittää teitä kaikkia kuluneesta vuodesta ja antaa kapteenin paikka seuraavalle. Keskittykää opiskeluun ja ottakaa tiedot sekä taidot tulevaisuuden haasteisiin. Toivotan teille kaikille Rauhallista Joulua ja Menestystä vuodelle 2006! Kapteeni Konu kiittää! Petri Konu puheenjohtaja Kulunut vuosi on ollut työntäyteinen. Keväällä kun yritimme saada opiskelijakuntia ammattikorkeakouluihin, tuntui, että aseman kirjaaminen lakiin olisi se työläin homma. Eipä olisi silloin voinut olla enemmän väärässä. Meille annettiin aikaa siirtyä opiskelijayhdistyksestä opiskelijakuntaan vuoden 2006 loppuun asti. Päätimme olla ensimmäisten joukossa ja siirtyä mahdollisimman nopeasti. Tämä päätös teki syksystä mielenkiintoisen ja stressin täyteisen, mutta kun vuosi vaihtuu, on muodonmuutos lähes valmis. Keväälle jää enää COPSA ry: n hautajaiset ja vuoden vaihteen jälkeen hommia jatkaa uusi uljas opiskelijakunta COPSA. COPSA -nimi tulee jämään edelleen eloon opiskelijakuntamme nettiosoitteessa ja sähköposteissa, olkoon se sitten uuden opiskelijakunnan kunnianosoitus opiskelijatoiminnan pioneerille ammattikorkeakoulussamme, sillä COPSA ry teki paljon töitä, että opiskelijamme kokisivat kaikki olevansa yhden yhteisen ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Nyt me opiskelijat olemme saaneet oikeuksia, mutta tulee muistaa, että oikeuksien mukana tulee myös velvollisuuksia. Meidän velvollisuutemme on nyt olla aktiivisia ja osallistua. Vuoden päästä on taas uudet edustajiston vaalit tulossa, näytetään silloin, ettemme ole niin passiivisia ja välinpitämättömiä yhteisten asioiden suhteen kuin vaikuttaa, vai mitä? Hyvät jussit ja joulut kaikille, jatketaan töitä ensi vuonna! Antti Pihkakoski pääsihteeri 3

Kokkolassa esittävän taiteen koulutusohjelma valmistaa vuosittain useita teatteriesityksiä. Näyttelijät ja ohjaajat ovat opiskelijoita ja työtä tehdään intohimosta teatteriin, vaikka siitä saadaankin opintopisteitä. Esittäminen vaatii oman persoonan tuomista esille. Teatterin tekeminen vaatii oikeastaan vielä enemmän, sillä estradilla näyttelijän on unohdettava oma persoonansa ja esiinnyttävä muille täysin toisena ihmisenä. - Jonkun mutterin on puututtava, jotta pystyy tähän hommaan, sanoo toisen vuoden opiskelija Timo Torvinen. Yksinäistä ihmisläheisyyttä Verrattuna muihin koulutusohjelmiin teatteri-ilmaisun opiskelijoiden opiskelu on erittäin sosiaalista ja ihmisläheistä. Toisaalta taas töitä ja produktioita tehdään iltaisin ja siinä sivussa muut ihmissuhteet kärsivät. - Välillä unohtaa mitä parisuhde on, koska on aina töissä tai koulussa miettimässä minkälaista se voisi olla, tiivistää Jarmo Skön. - Oikeastaan tämä on todella yksinäistä ja epäsosiaalista hommaa kun työ painottuu iltoihin, Johanna Janatuinen lisää. Johanna ja Jarmo ovat molemmat neljännen vuoden opiskelijoita ja suunnitelmissa onkin piakkoin koulusta valmistuminen sekä työelämään astuminen. Valmistumisen jälkeen teatteri-ilmaisun ohjaajat voivat työllistää itseään monin eri tavoin, eikä koulutusta voi ajatella pelkkänä näyttelijäkouluna. - Kyse on siitä miten itsensä myy työnantajille, on oltava myös oma-aloitteinen ja kilpailukykyinen, Timo Torvinen sanoo. Pitkien monologien vaikeus Pitkien vuorosanojen muistaminen näytelmissä on ainakin maallikon silmissä vaikeaa, mutta vaikka se teettääkin paljon työtä ei se silti ole näyttelemisen kynnyskysymys. - Tekstin muistaa parhaiten silloin kun mukana on liike ja puhe yhdessä, kertoo Johanna Janatuinen. - Dialogin muistaminen on suhteellisen helppoa, sillä siinä toisen ihmisen vuorosanat auttavat muistamaan omansa. Monologi onkin sitten vaikeampaa, Jarmo Skön sanoo. Mulkoilijat -näytelmää harjoiteltiin kolme kuukautta ja vaikka harjoituskausi on verrattain lyhyt kestää vuorosanojen unohtaminen aikansa. - Vanhoja repliikkejä muistuu usein mieleen pitkät pätkät ihan yllättäen, Hanna- Leena Metsävainio kertoo. - Mutta on se vaan hienoa kun se vaan lähtee, sanoo Timo Torvinen lopuksi. 4 Copsapolitan 04/2005

Teatteri-ilmaisun opiskelijoiden OPS:iin kuuluu osio, johon sisältyy oma ohjaus. Kaikki opiskelijat eivät kuitenkaan tee yhtä suuritöistä esitystä kuin Jarmo Skön. Jarmo valitsi ohjaustyökseen Steven Berkoffin Mulkoilijat-näytelmän. - Minua kiehtoi näytelmässä yksinäisyyden teema, sillä kaikki ovat maailmassa yksin ajatuksineen. Toisen lähelle on vaikea päästä ilman että itseä ei alkaisi ahdistamaan tai pelottamaan, Jarmo selvittää näytelmävalintaansa. - Valitsin näyttelijät opiskelijoiden joukosta sen perusteella miten itse ajattelin heidän sopivan rooleihin, Jarmo sanoo. Näytelmä kertoo ihmisistä, joiden ajatukset tuodaan esille arjen tilanteissa hieman Kauniiden ja Rohkeiden tyyliin. Kokonaisuutena tämä oli hieno esitys, ja varsinkin pienet yksityiskohdat näytelmässä kiehtoivat. Valoilla ja muiden näyttelijöiden jähmettymisellä paikalleen tuodaan esille roolihenkilöiden ajatusmaailmaa. Puvustuksesta on huolehtinut Kokkolan ammattiopistosta valmistuva Tiina Puumala, joka kiinnitti erityistä huomiota aikakauteen ja henkilöiden puvustuksen yhteensopivuuteen. Värejä apunaan käyttäen Tiina on tuonut näytelmään oman kädenjälkensä, eikä sitä yleisö välttämättä huomaa. - Esimerkiksi riitainen aviopari Frank ja Donna ovat väreiltään sininen ja oranssi, eli toisiinsa huonosti sointuvat vastavärit. Kun taas Georgen, jonka luo Donna lopulta päätyy, väri on ruskea joka taas sopii paremmin yhteen oranssin kanssa, kertoo Tiina Puumala. Kuvat ja teksti - Sanni Aho - Näytelmän tekijät Ohjaaja Puvustus Jarmo Skön Tiina Puumala Valot ja äänet Musiikkidramaturgia Teemu Kallio-Mannila Silja Palomäki Hanna Lampikoski Mika Korvala Frank (Timo Torvinen) Donna (Hanna-Leena Metsävainio) Anoppi (Johanna Janatuinen) Hal (Mikko Ahonen) George (Tonto Niemi) 5

www.apple.com/fi/education/reseller/ Ihastuitko Appleen? - Apple antaa tuotteistaan myös opiskelija-alennuksia! Jos olet menettänyt Applelle sydämesi (ja haluat säästää) käy katsomassa liikkeet, mistä saat Applen tuotteita opiskelijahinnoin! Lähin liike pohjoisessa taisi olla Oulussa Alennuksia myöntävät liikkeet: Ulkomaisia laatulehtiä HALVALLA Kiinnostavatko sinua ulkomaiset laatulehdet kuten Time, Vogue tai esimerkiksi Business Week? Nyt on löytynyt nettisivusto, joka välittää näitä lehtiä opiskelijahinnoilla! Opiskelijatilaukset.com on perustettu Ruotsissa vuonna 2003 ja sillä on toimintaa tällä hetkellä Suomessa, Ruotsissa sekä Norjassa. Sivusto ei hae voittoa, vaan sen tarkoituksena on saada opiskelijat lukemaan laatulehtiä. Suomessa toiminnasta vastaa vaasalainen opiskelija Johanna Nyholm. www.opiskelijatilaukset.com Jos sairastut flunssaa pahemmin ja tiedossa on pidempi tauko opiskeluista, sinun kannattaa hakea sairauspäivärahaa! Kelan mukaan alle kahden kuukauden poissaolosta ei vielä kannata hakea sairaspäivärahaa, sillä se voidaan antaa anteeksi. Voit kuitenkin joutua selvittämään vähäistä opintopistemäärää myöhemmin. Jos epäilet sairautesi jatkuvan yli kaksi kuukautta, kannattaa opintotuki lakkauttaa ja siirtyä sairauspäivärahalle. Näin opinto-oikeutesi ei kulu turhaan, etkä joudu jälkikäteen maksamaan liiallisia opintotukia takaisin. Sairaana saat opintotuen ja asumislisän sijaan sairauspäivärahaa sekä yleistä asumistukea. Lisäinfoa: www.kela.fi 6 Copsapolitan 04/2005

Uusi vuosi ja uudet kujeet! Oletko vuosikausiin tehnyt uudenvuoden lupausta? Olisiko nyt hyvä hetki aloittaa hieno tapa uudelleen? Unohda kuitenkin perinteiset karkkilakot ja tipattomat kuukaudet ja katso alta oikeasti hyviä uudenvuoden lupauksia. - Lupaan hankkiutua eroon yhdestä paheestani. - Lupaan hankkia uuden paheen. - Lupaan hankkiutua eroon yksiparisista sukista. - Lupaan ostaa vaatteita, joita en koskaan pidä. - Lupaan tehdä perusteellisen kasvohoidon viikossa. - Lupaan olla leikkaamatta varpaankynsiäni puoleen vuoteen. - Lupaan huutaa, kun siltä tuntuu. - Lupaan nauraa täysin väärinä hetkinä. - Lupaan heittää vuosikausia vanhat kuiva-aineet kaapeista roskiin. - Lupaan tappaa jääkaappihomeen vanhuuteen. - Lupaan katsella kauniita naisia/hyvännäköisiä miehiä aina kun mahdollista. - Lupaan pysyä omana itsenäni. - Lupaan antaa itselleni mokat anteeksi. - Lupaan tehdä jotain todella typerää, jonka voin antaa itselleni anteeksi. - Lupaan siivota tietokoneelta turhat tiedostot ja ohjelmat pois. - Lupaan tehdä kaikkea laitonta tietokoneellani ja jäädä siitä kiinni. - Lupaan maistaa jotain aivan uutta ruokaa tai juomaa. - Lupaan hankkia ruokamyrkytyksen ainakin kerran vuodessa. - Lupaan näyttää rakkaille ihmisille, että välitän heistä. - Lupaan näyttää kieltä satunnaisille vastaantulijoille. - Lupaan olla täyttämättä uudenvuoden lupausta. Teksti: - Hanne Haapakoski - 7

Annukka Leppänen on monilahjakkuus, jota voi vain ihailla. Muiden valittaessa työuupumusta ja talvimasennusta Annukka toimii yrittäjänä, freelancer kuvittajana, sivutoimisena graafisena suunnittelijana, täysipäiväisenä opettajana ja jaksaa vielä harrastaa ja opiskellakin! Kaiken tämän Annukka tekee selvästi onnellisena, sillä muunlaista elämää hän ei tahtoisikaan! Annukka valmistui vuonna 2000 Tampereen ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi. Tampere oli loistava paikka! Palaan varmasti sinne vielä mummona. Suosittelen sitä koulua kyllä kaikille, Annukka muistelee. Ennen valmistumista Annukka ehti toimia pitkän aikaa hevoshoitajana ja kokeili sairaanhoitajan ja puusepän opintoja. Kokemusta on siis tullut useammaltakin alalta! Valmistuttuaan kuvataiteilijaksi Annukka opiskeli vielä toisen asteen media-assistentin tutkinnon. Tampereella ei graafiseen suunnitteluun kovin paljon paneuduttu, vaan enimmäkseen tein siellä videoprojekteja. Halusin kuitenkin suuntautua pois taidepuolelta ja oppia myös multimediaa. Media-assistentiksi opiskelu oli tiivistahtista ja kesti vain vuoden verran, Annukka toteaa. Työt opetuksen ehdoilla Tällä hetkellä Annukka toimii päätoimisena ATK-tuntiopettajana Vanajaveden opistossa ja tekee sivutoimisesti graafisen suunnittelijan töitä Mielipukineessa ja Mentawearissa. Lisäksi Annukka kuvittaa freelancerina WSOY:lle kirjoja. Kaikki työt menevät opetuksen ehdoilla. Suunnittelutyö Mielipukineessa ja Mentalwearissa ei aina edes tunnu työltä. Luova työ on kuitenkin enemmän miettimistä ja se onnistuu vaikka työmatkojen aikana. Joskus tietysti tulee kiirehuippuja kun kaikkien töiden deadlinet osuvat samaan aikaan. Annukka on toinen Mielipukineen omistajista, yhtiökumppanina toimii Satu Viskari. Tuotteiden suunnittelu yrityksessä sujuu tiimityönä. Toimitusjohtaja ja suunnittelija Satu Viskari keksii yleensä tekstin, jonka pohjalta Annukka suunnittelee miltä lopullinen tuote näyttää. Joskus tulee heti sopiva idea kuvasta mieleen ja joskus taas pitää tehdä useampi vaihtoehto, joista katsotaan sopivin. Uusi albumi tulossa pian Annukka on piirtänyt sarjakuvia 80-luvulta lähtien. Hän on julkaissut jo yhden sarjakuva-albumin nimeltä Anopin Unelma vuonna 2002. Nyt suunnitteilla on jo toinen albumi. Kaikissa Mielipukineen ja Mentalwearin paidoissa on oma tarinansa, jotka Satu Viskari kirjoittaa. Niiden pohjalta ollaan suunniteltu tulevaa kirjaa, Annukka paljastaa. Annukka suorittaa tällä hetkellä sarjakuvan erikoistumisopintoja Lahden ammattikorkeakoulussa. 8 Copsapolitan 04/2005

Annukka Leppänen ikä 38-vuotta asuu Iittalassa koulutus Aikuiskasvatuksen ja kasvatustieteen approbatur Amk-kuvataiteilija Media-assistentin tutkinto Hevoshoitajan oppisopimuskoulutus Ylioppilas tekee nyt Päätoiminen ATK-opettaja Yrittäjä Sivutoiminen graafinen suunnittelija Freelancer kuvittaja Sarjakuvan erikoistumisopintojen opiskelija vinkki opiskelijoille Älä ala koppavaksi! Teksti - Hanne Haapakoski - Oikea elämäntapa saa jaksamaan Helposti alkaa ihmetyttää, miten yksi ihminen ehtii noin moneen suuntaan! Annukka kuitenkin nauttii elämäntavastaan. Tykkään tehdä eri töitä koska olen hyvin lyhytjännitteinen. Jos kyllästyy helposti, niin suosittelen hankkimaan useamman työn! Annukka naurahtaa. Tämän hetken opiskelijoille Annukalla on paljon hyviä ohjeita, jos he haluavat menestyä. Nuorena pitää tarttua kaikkeen innolla, mitään ei kannata katsoa nokkaa pitkin! Kaksikymppisenä ei kannata vielä olla liian nirso töiden suhteen, sillä kaikesta oppii. Kun hoitaa aina hommansa hyvin ja kunnialla loppuun, niin sinut tullaan hakemaan kotoa asti kun maine kiirii! Annukka neuvoo. Monilahjakkuuden tulevaisuus Tulevaisuudessa Annukka varmasti jatkaa useampaa työtään. Eihän lahjoja kannata heittää hukkaan! Tuun aina piirtämään, mutta mihinkään yhteen asiaan en halua silti jumittua, vaan tehdä monenlaisia asioita. Jatkossa kannattaa tarkkailla Annukan uraa, sillä hänen töitään tullaan varmasti näkemään vielä monessa paikassa!

Viimeinen vitonen goes joulu! Opiskelijalle joulu on ilon ja kärsimyksen aikaa. Jes, ilmaista tavaraa, mutta mistä rahat muiden lahjoihin? Viimeinen vitonen antaa jälleen ideoita pulaan! Retro-lamppu pikkusiskolle Jos rahat on totaalisen loppu, ole luova! Roskiksesta dyykattu lamppu käy lahjaksi pian kotoa muuttavalle. ILMAINEN Kenkähullulle kaverille Alennusmyynneistä voi löytyä ihmeitä! Kenkähullulle hyvälle ystävälle voi löytää alesta ihan pätevät juhlamonot. Kengät löytyivät Kärkkäisen ale-korista. Yhteensä 5,00 euroa. Tee se itse - lahja Jos olet käsistäsi hyvä, tee se itse! Omin käsin tehty lahja on aina hyvä idea, eikä silloin hinnalla ole merkitystä. Teddylankarulla löytyi marketista ja se jalostettiin pipoksi. Yhteensä 4,90 euroa. Isälle lahjakortti hierontaan Rahat on loppu ja aikaa ei enää ole? Hätävaraksi kelpaavat lahjakortit! Mieti missä olet hyvä ja anna isovanhemmille lahjakortti rännien puhdistukseen, isälle hierontaan, veljelle 20 tunnin ATK-tukeen ILMAINEN Äidille ylellisyyttä Aamu alkaa paremmin pienen ylellisyyden kera. Pieni paimentolaismatto käy vaikka sängynpäätyyn. Matto löytyi kirpputorilta. Yhteensä 4,00 euroa. (Viimeinen euro paketointiin.) 10 Copsapolitan 04/2005

Tee jotain hyvää Tee jotain hyvää, sillä joulu on sitä aikaa! Hyvää voi tehdä omalle lähipiirille tai jonnekin kauas maailmalle. Pieni raha sinulle voi olla iso raha jollekin toiselle. Jos rahaa ei ole, niin ei hätää. On monta tapaa tehdä hyvää itselle, muille ja koko tälle pallolle. Osta jotain hyvää Suomi on kuluttajakeskeinen maa. Sillä mitä ostat ja mistä on väliä. Ostamalla tuotteita, jotka on tehty ympäristöystävällisesti, ilman eläinkokeita tai ihmisoikeuksia kunnioittaen teet jo paljon. Tai vielä parempaa, osta tuotteita, jotka on kierrätetty! Reilun kaupan tuotteita, kirpputoritavaraa, Body Shopin meikkejä Maailma parannetaan pienillä valinnoilla, ei sankariteoilla. Lahjaksi lehmä Poikkeuksellisen hauska sivusto, josta voit ostaa konkreettisia lahjoja maailmalle. Jos haluat ostaa joululahjan esimerkiksi hieman liikaa materiaalin pauloissa olevalle pikkuveljellesi, voit ostaa vuohen! Osta vuohi apua tarvitsevalle perheelle ja lähetä veljelle sähköpostissa kortti vuohesta onnitteluineen. Onneksi olkoon, olet juuri tehnyt jotain hyvää! Lehmät, vuohet jne. osoitteesta www.lahjaksilehma.fi Kääri hihat ja toimi Jos sinulla on intoa, niin laita itsesi likoon! Voit avustaa keräyksissä Suomessa tai lähteä maailmalle vapaaehtoistyöhön. Kesä voi olla hyvinkin erilainen vapaaehtoistyön parissa. Kaiken lisäksi voit saada sen myös alakohtaisena harjoitteluna hyväksyttyä. Usein vapaaehtoistyöläiselle maksetaan ruuat ja majoitus, mutta matkoihin voit joutua laittamaan myös itse rahaa. Vapaaehtoistyötä välittävät useat järjestöt, eli siitä vain googlettamaan! Kokeile pikkujuttuja Eikö vapaaehtoistyö ole sinun juttusi? Raha on tiukalla ja sekin vähän menee euroshopperin tuotteisiin, koska ne ovat halpoja. Ei kannata heittäytyä kyyniseksi, sillä on jotain mitä voi tehdä ilman rahaa ja likaamatta käsiään ilmaistyöhön. Hymyile. Anna istumapaikkasi vanhukselle. Halaa ystävää. Tee jotain hyvää ja nauti sen tekemisestä! Teksti: Hanne Haapakoski 11

COP Alumni ry on ammattikorkeakoulujen alumnitoiminnan uranuurtaja. Yhdistys on tarkoitettu Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa opiskelleille sekä siellä työssä olleille tai oleville. Puheenjohtaja Leena Mämmi uskoo yhdistyksen kasvun jatkuvan. Auttaahan se valmistuneita löytämään paikkansa työelämässä. Leena Mämmi on 25-vuotias sosionomi. Tällä hetkellä hän asuu avomiehensä kanssa Kokkolassa. Hän valmistui Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulusta jouluna 2004. Nyt hän jatkaa opintoja Lapin yliopistossa yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa pääaineenaan sosiaalityö. COP Alumni ry:n puheenjohtajana Leena aloitti vuoden 2005 alussa. Kausi on kaksivuotinen, mutta hän voisi jatkaa pitempäänkin jos mahdollista. Myöhemmin Leena toivoisi pääsevänsä mukaan Lapin yliopiston ylioppilaskuntaan. COP Alumni ry:n nimestä hän vihjaisee sen verran, että alumni on latinaa ja tarkoittaa kasvattia tai suojattia. Suomeen sana on tullut Yhdysvalloista, jossa se tarkoittaa tutkinnon suorittanutta, valmistunutta opiskelijaa. Miten voimme auttaa? COP Alumni ry:n tärkein tehtävä on toimia siltana opiskelijoiden ja työelämän välillä. Yhdistys pyrkii resurssien mukaan saamaan tilaisuuksiin eri alojen edustajia, jotta jäsenten olisi helpompi saada kontakteja ja luoda verkostoja työelämään. Yhdistys madaltaa kynnystä työelämään astumisessa ja työpaikkojen löytämisessä. Alumnitoiminta on luonnollinen tapa saada uusinta tietoa esimerkiksi muuttuneista koulutustarpeista, Leena Mämmi kertoo. Lisäksi yhdistyksen kautta yritykset saavat tietoa KPAMK: n palveluista. Yhdistys voi auttaa myös järjestämään tapaamisia vanhojen opiskelijatovereiden kesken mm. hankkimalla yhteystietoja. Jaloille COPSAn tuella COP Alumni ry perustettiin 11.5.2001 Alumni-illassa Ylivieskassa. Tilaisuuden kutsui koolle opiskelijakunta COPSA. Yliopistoissa alumnitoiminta oli jo hyvin kehittynyttä ja järjestäytynyttä, joten sellaista pyrittiin järjestämään myös ammattikorkeakouluissa. Myös KPAMK:n johto oli jonkinlaista alumnitoimintaa kaivannut, ja järkevin tapa sen toteuttamisessa ovat opiskelijat itse, Leena lisää. Jäseniä on tällä hetkellä 56, joista yhdeksän kuuluu hallitukseen. Opiskelijakunta COPSA on tukena tapahtumien järjestelemisessä ja hoitaa taloudellista puolta. Marraskuussa yhdistys kuitenkin järjesti ensimmäisen itsenäisen tapahtuman ilman opiskelijakunnan työpanosta. Hallitukseen on myös ollut hakijoita enemmän kuin riittävästi. Näyttääkin siltä, että COP Alumni ry on vähitellen itsenäistymässä ja löytämässä paikkansa. Rakennetaan verkosto! COP Alumni ry haluaa muodostaa aktiivisen verkoston työelämään. Tällä hetkellä se toimii siten, että yhdistys on vahvasti mukana ammattikorkeakoulun toiminnassa esimerkiksi ura- ja rekrytointikokouksissa. Yhdistys on kuitenkin sen verran nuori, että verkosto hakee vielä paikkaansa. Tarkoituksena on olla linkki opiskelijoiden, ammattikorkeakoulun ja työelämän välillä. Leena jatkaa: Toivomme, että loisimme paikkamme yhteiskunnassa siten, että nämä kaikki osa-alueet kohtaisivat ja pysyisivät ajan tasalla toistensa kuvioista. Työelämän kautta KPAMK:ssa opiskelleet tuovat koulutukseen kehittämisideoita. Opiskelijat vuorostaan voivat tuoda niitä koulutuksen kautta työelämään. Me tässä välissä olemme näiden asioiden välittäjiä. 12 Copsapolitan 04/2005

Puheenjohtaja Leena Mämmi työnsä ääressä Työelämätietoa tilaisuuksista Joka syksy ja kevät yhdistys pyrkii järjestämään työelämä-infotilaisuuksia valmistuville opiskelijoille. Ne yritetään pitää ammattikorkeakoulun jokaisella paikkakunnalla, eli Kokkolassa, Ylivieskassa, Pietarsaaressa ja Haapajärvellä. Kokkolassa syksyisin järjestettävillä alumnipäivillä alumnit kokoontuvat yhteen ja saavat ajankohtaista tietoa alueen kehityksestä ja työllisyystilanteesta. Samassa yhteydessä pidetään sääntömääräinen syyskokous. Tänä vuonna saimme tietoa myös ylempi-amk-tutkinnosta sekä oman osaamisen markkinoinnista, Leena kertoo. Työelämäinfoissa pyritään painottamaan nimenomaan työelämään siirtymistä koulunpenkiltä, mutta muuten luentojen sisältö on lähestulkoon samanlainen kuin alumnipäivillä. Muuta toimintaa luentotilaisuuksien lisäksi ovat excursiot ja mentorointi. Excursio alumnitoiminnassa tarkoittaa opintovierailuja mm. eri yrityksiin, organisaatioihin tai yhdistyksiin. Tällöin kuulee ajankohtaista tietoa vierailukohteen työelämästä. Mentorointi tarkoittaa, että valmistuneet opiskelijat käyvät luennoimassa alumneille työpaikastaan tai ottavat alumneja työpaikkaansa excursiokäynneille. Mentorointi on opiskelijoiden työllisyyden kannalta varmasti paras keino saada töitä ja ajankohtaista tietoa työpaikoista, Leena valaisee. Mentor voi myös markkinoida työpaikkansa piilotyöpaikkoja. Alumnipäivän viettoa Alumnipäivän ohjelma rakentuu aina jonkin teeman ympärille. Tänä vuonna se oli jatkokoulutus ja työllistyminen. Tilaisuus aloitetaan asiantuntijaluennoilla ja jatkuu ruokailulla sekä vuosikokouksella. Alumnipäivä pyritään järjestämään aina jossain hotellissa tai ravintolassa, jolloin alumnipäivän virallisen osuuden jälkeen jäämme kaikki viettämään rentoa iltaa, Leena kertoo. Päivä onkin yleensä perjantai. Ei kehitystä ilman muutoksia Leenan mielestä parasta, mitä tällä hetkellä on tapahtunut, on hallituksen kasvaminen neljällä hengellä. Yleensäkin toiminnan kehittyminen päivä päivältä on hienoa. Hän on iloinen myös siitä, että ensimmäisen kerran alumnipäivä järjestettiin yhdistyksen eikä COPSAn nimissä. Muutoksia Leena haluaisi sen verran, että yksi työntekijä lisää helpottaisi toimintaa. Hallitus ja puheenjohtaja eivät ehdi keskittymään kunnolla kehittämistoimintaan paperitöiden vuoksi. Valitettavasti resurssit ovat nyt nämä, ja niiden pohjalta toimitaan. Kehittämisasioita löytyisi vaikka kuinka paljon verkostoitumisen kannalta. Nyt yhdistys tyytyy siihen, että se saa infotilaisuudet ja alumnipäivät järjestettyä. Niidenkin kautta verkostoitumisia saattaa tulla. Leena huomauttaa kuitenkin, että KPAMK:n kautta haetaan mahdollisuuksien mukaan projekteja, joihin alumnitoiminnan voi kytkeä. Uudet ovet elämään Leena kertoo järjestötoiminnan kautta oppineen paljon itsestään ja yhteiskunnasta. Se avaa myös itselle paljon ovia ja uusia verkostoja. Myös suurimman osan ystävistään mukaan lukien avomiehensä Leena löysi järjestötoiminnan kautta. Alumnitoiminta kuulosti mielenkiintoiselta ja haasteelliselta tehtävältä, joten innoissani lähdin mukaan. Leena ei usko olevansa useaa vuotta elämänsä aikana ilman järjestötoimintaa. Halu vaikuttaa on varmaankin verissä. Teksti: Hanna Tenkula Kuvat: COP Alumni ry 13

Vieraileva kolumnisti Tehdäänpä pieni ajatusleikki. Olet juuri saapunut kylmään ja pimeään maahan, josta et tunne ketään. Haluaisit tutustua paikallisiin, mutta et osaa puhua heidän kieltään. Jo pelkkä katsekontaktin saaminen vastaantulijan kanssa tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Koti-ikäväkin voisi hetkeksi unohtua, jos voisit käydä vaikkapa elokuvissa tai urheiluottelua katsomassa. Paikalliseen yöelämäänkin olisi mukava tutustua, mutta yksinäsi et saa lähdetyksi. Kaupassa käyntikin tuntuu hankalalta, hyllyt ovat täynnä tuntemattomia tuotemerkkejä ja outoja tavaroita. Mikä siis avuksi? Tälläisiä tilanteita varten ovat kv-tutorit. Kansainvälisyystutor on henkilö, joka auttaa ulkomailta tulevia vaihto-opiskelijoita sopeutumaan suomalaiseen elämäntapaan. Vieraaseen maahan on huomattavasti mukavampi tulla, kun tietää että on olemassa muutama tyyppi, joiden puoleen voi aina kääntyä. Samaa ikäluokkaa olevalta henkilöltä on helpompi kysellä hassuja asioita kuin vaikkapa joltain opettajalta. Olen toiminut tämän vuoden yksikköni kv-tutorina. Tällä hetkellä meillä on vaihto-opiskelijoita Hollannista, Kiinasta ja Unkarista. Tekemistä ja nähtävää suunnitellaan aina vaihtareiden mieltymysten ja toiveiden mukaan. Esimerkiksi tänä vuonna olen ollut jo jääkiekko-, lentopallo- ja jalkapallo-otteluissa, keilaamassa ja kaupunkikierroksella. Viikonloppuna suunnitelmissa on hiihtoreissu, kaikille vaihtareille elämänsä ensimmäinen. Myös sauna, glögi, revontulet ja lumi on otettu ihmetyksellä ja ilolla vastaan. Avantouintia vaihtarit tuntuvat kammoksuvan, mutta toisaalta, niin teen minäkin. Kulttuurierot eri maiden välillä ovat suuret, ja vaihtareilta olen oppinut paljon uutta heidän omasta kulttuuristaan. On mielenkiintoista kuulla, miten erilailla jotkut arkisetkin asiat tehdään eri maissa. Yhtäläisyyksiäkin on toki löytynyt, ja kuulemani mukaan voisin väittää, että suomalaiset eivät olekaan ainoita alkoholisoituneita eurooppalaisia... Hollantilaiset tulevat hyvänä kakkosena. Kuluneen vuoden aikana on ulkomaille lähteminen ruvennut houkuttelemaan minuakin. Ulkomaille lähteminen on koulussamme tehty helpoksi, ja tilaisuus kannattaa käyttää hyödyksi nyt, eikä katua jälkeenpäin. Minä käännänkin elokuussa sandaalini kohti etelän aurinkoa toivoen, että sieltäkin löytyisi aktiivisia kv-tutoreita. kv-tutor Arja Haikola 14 Copsapolitan 04/2005

Otteita Triangeli 05 blogista 3.11. klo 12.05 Penttilä se on niin ku elämä! 3.11. klo 12.07 Tuntuu siltä, että pulloissa on jotain vikaa, koske ne ovat koko ajan tyhjinä. En ymmärrä 3.11. klo 13.29 Kuulutus bussissa: Oikealla näkyy mustikkasuo, joka on ainoa märkä asia, minkä miehet näkee tänään. 3.11. klo 16.09 Levyraati menossa, biisit vaihtuu ja ääntä riittää. Aikuinen nainen edelleen ykkönen P.s. 45 km Turkuun Triangeli 05 matkaraportti Triangeliristeily veti taas tänä vuonna bussit täyteen porukkaa. Matkaan lähdettiin aamulla aikaisin ja aluksi tunnelma busseissa olikin hieman hiljainen. Vähitellen juhlatunnelma sai kuitenkin porukan laulamaan ja porisemaan. Bussimatkahan on suuri osa koko reissua! Perillä Turussa jonkin aikaa odoteltiin innolla lippuja ja laivaan pääsyä. Sitten juostiinkin jo nopeasti tax freehin! Hytit olivat näteissä rykelmissä, joten porukalla tuli valloitettua pitkiä pätkiä käytävästä juhlintaan. Hyttien ovet olivat useimmilla auki, joten juhlaväki kiersi baarien, hyttien ja käytäväbileiden seassa koko hilpeän illan. Pitkän illan jälkeen odotti aamupala. Taivaallinen buffet, jossa saa syödä niin paljon kuin kykenee! Jotkut söivät enemmän ja merisairaat vähemmän. Osa merisairaista nukkui koko aamiaisen ohi, jolloin ruokailu sai odottaa paluumatkan pysähdyspaikoille. Paluumatka sujui jatkobileiden ja nukkumisen merkeissä. Matka tosin oli hieman rauhallisempi menomatkaan verrattuna. Parhaimmat sissit jatkoivat juhlintaa, ilman että olivat nukkuneet hetkeäkään. Bussin mikki kulki vilkkaasti kädestä toiseen ja laulu jatkui koko matkan ajan. Hauskaa oli, mitään ei kaduta ja ensi vuonna tehdään se uudestaan! Niina Tampio 15

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! T: COPSA Haemme taittajaa! Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun opiskelijayhdistys COPSA ry etsii uutta taittajaa Copsapolitaniin. Jos hallitset hyvin taittamisen, olet luova, visuaalisilla lahjoilla siunattu ja omaat hyvät yhteistyötaidot voit olla henkilö jota etsimme. Taittajan tehtävänä on taittaa Copsapolitan lehteä ja kehittää sen visuaalista ilmettä yhteistyössä päätoimittajan kanssa. Lähetä hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen paasihteeri@copsa.fi viimeistään 10.1.2006 mennessä.