ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 19/0037/3 Finlex Antopäivä Diaarinumero 7.2.2019 01012/17/4199 ASIA Valitus yleiskaavamuutoksen laatimiskustannuksia koskevasta maksusta Valittajat Päätös, johon on haettu muutosta Puumalan tekninen lautakunta 16.3.2017 26 Puumalan kunta on laskuttanut Lietvesi-Suur-Saimaa osayleiskaavan alueen maanomistajia teknisen lautakunnan 29.9.2011 32 hyväksymien laskutusperusteiden mukaan. Näiden perusteiden mukaan maanomistajan hakemuksesta tehdyn muutoksen laatimisesta perittävä maksu on 900 euroa ja hakemukseen annetusta kielteisestä päätöksestä 450 euroa. Maksujen eräpäivä on ollut 23.12.2016. Tekninen lautakunta oli käsitellyt maanomistajien huomautukset laskutuksesta 19.1.2017 3ja päättänyt muun ohessa hylätä huomautukset rakentamattomien rakennuspaikkojen osalta. Tekninen lautakunta on hylännyt valituksenalaisella päätöksellään valittajien tekemän oikaisuvaatimuksen, jossa on vaadittu poistamaan valittajien omistamalle tilalle osoitetun lomarakennuksen rakennuspaikan siirtämisestä peritty 900 euron maksu. Osoite Puhelin Faksi Sähköposti ja asiointipalvelu Minna Canthin katu 64, PL 1744 029 56 42500 029 56 42501 ita-suomi.hao@oikeus.fi 70101 KUOPIO https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
2(7) VAATIMUKSET HALLINTO-OIKEUDESSA Lausunto ja vastine Valituksen mukaan kunnallisvalitus koskee rakennuspaikan siirtämisestä aiheutuneita kuluja koskevaa teknisen lautakunnan päätöstä. Valituksessa on tiedusteltu, onko asiaa käsiteltäessä toteutunut esteellisyysjasuhenhittyen ilmoitettu, että kaavoittajana on kunta, valmistelijana JH, esittelijänä HHIlia maksun määrääjänä ja päättäjänä tekninen lautakunta. Lisäksi valituksessa on tiedusteltu, mihin lakiin 900 euron suuruinen lasku perustuu. Valituksen mukaan rakennuspaikka on erittäin matala ruovikkoinen lahti, jonka ranta-alueella on kosteikko. Keväällä siinä on jopa 40-50 senttimetriä valuma- tai tulvavesiä. Elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskuksen toimesta tehdyssä luontoselvityksessä on otettu valokuvia pelkästään ruovikosta ja pienestä kallionkielekkeestä, mutta ei varsinaisesta rakennuspaikasta. Valituksessa on tiedusteltu, kuka on tilannut selvityksen ja kenelle kuuluu sen valvonta ja oikeellisuuden tarkastaminen. HUHU mukaan kaava on tehty puutteellisin maastokäynnein. Tekninen virasto on hyväksynyt maastokäyntien puutteellisuuden ottamatta tarkemmin selvää kyseisestä rakennuspaikasta. Paikalla kasvaa kaksi maanomistajien suojelemaa kilpikaarnamäntyä. Valittajille ei ole vastattu eikä heille ole ilmoitettu, milloin rakennuspaikka on siirretty mielivaltaisesti lahden pohjaan Vehmaissa. Lisäksi alkuperäisestä kaavasta on poistettu ensimmäinen merkitty rakennuspaikka. Siitä ei ole ilmoitettu valittajille eikä valittajien tiedossa ole, kenen toimesta rakennuspaikan poistaminen on tehty. Puumalan kunnan tekninen lautakunta on antanut lausunnon valituksen johdosta. Valittajat ovat antaneet vastineen teknisen lautakunnan lausunnon johdosta. Vastineessa on tarkennettu, että Vehmainlahden vanha rakennuspaikka oli osoitettu puutteellisen maastokäynnin perusteella. Lisäksi vastineessa on esitetty, että laituripaikat olisi voitu sopia ja kulkuyhteydet valittajien tilalle selvittää kaavaa laadittaessa sekä huomautettu, että kunta on ottanut valittajien laiturin paikan virkistyskäyttöön, vaikka se on ainoa paikka, johon tulee valittajien tie ja johon voidaan toimittaa tavaraa. Lisäksi vastineessa on todettu, että valittajille ei ole kerrottu, milloin kaavasta on poistettu yksi rakennuspaikka. Valittajat eivät ole saaneet myöskään kulkuyhteyttä koskevaan asiaan vastausta kunnasta. Esteellisyyden osalta vastineessa on lausuttu, että teknisen lautakunnan edustaja on valittajien edustajan kanssa käymässään keskustelussa kertonut, että asia oli esitelty niin, ettei valittajien 900 euron maksua koskevaa vaatimusta voida hyväksyä. on perustellut maksua rakennuspaikan siirrolla, vaikka rakennuspaikka on palautettu alkuperäisen paikan viereen kaavoittajan tekemän siirron jälkeen.
3(7) HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Hallinto-oikeus ei tutki hallintokanteluna pidettäviä huomautuksia, jotka kohdistuvat Lietvesi-Suur-Saimaa osayleiskaavan muutosta varten tehtyyn luontoselvitykseen, eikä huomautuksia, jotka kohdistuvat kunnan viranomaisten menettelyyn Lietvesi-Suur-Saimaa osayleiskaavan kaavoitusmenettelyssä, eikä valittajien omistaman tilan kulkuyhteyksiin ja laituripaikkoihin liittyviä huomautuksia. Hallinto-oikeus poistaa teknisen lautakunnan päätökseen 19.1.2017 3 liitetyn oikaisuvaatimusohjeen ja kumoaa ja poistaa teknisen lautakunnan valituksenalaisen päätöksen 16.3.2017 26 sekä tutkii valituksen päätökseen 19.1.2017 3 kohdistuvana. Hallinto-oikeus hylkää valituksen esteellisyyttä koskevalla valitusperusteella tehtynä. Hallinto-oikeus kumoaa teknisen lautakunnan päätöksen 19.1.2017 3 siltä osin kuin päätös koskee valittajien tekemään maksuhuomautukseen annettua ratkaisua ja poistaa valittajille määrätyn 900 euron kaavoitusmaksun. Tutkimatta jättäminen Tuomioistuinkin 4 luvun 1 :n mukaan hallinto-oikeus käsittelee ja ratkaisee ne hallinto-oikeudelliset valitukset, hallintoriita-asiat ja muut asiat, jotka säädetään kuuluviksi sen toimivaltaan hallintolainkäyttölaissa (586/1996) tai muussa laissa. Valittajat ovat esittäneet valituksessaan hallintokanteluna pidettäviä huomautuksia Lietvesi-Suur-Saimaa osayleiskaavan muutosta varten tehdyn luontoselvityksen sisällöstä ja valvonnasta sekä maastokäyntien puutteellisuudesta ja valituksessa ja vastineessa huomautuksia Puumalan kunnan viranomaisten menettelystä Lietvesi-Suur-Saimaa osayleiskaavaa ja sen muutosta laadittaessa sekä vastineessaan huomautuksia, jotka liittyvät heidän omistamansa tilan laituripaikkoihin ja kulkuyhteyksiin. Hallintokantelujen tutkiminen ei kuulu hallinto-oikeuden toimivaltaan, joten valitus on jätettävä näiltä osin tutkimatta. Mikäli valittajat ovat tarkoittaneet valittaa Lietvesi-Suur-Saimaa osayleiskaavan muutoksen sisällöstä rakennuspaikan poistamisen osalta tai siltä osin kuin kaava koskee valittajien omistaman tilan venepaikkoja ja kulkuyhteyksiä, hallinto-oikeus toteaa, että tässä asiassa on kysymys hallintovalituksesta, joka kohdistuu yleiskaavan laatimiskustannuksia koskevaan päätökseen eikä kaavamuutoksen hyväksymispäätökseen kohdistuvasta kunnallisvalituksesta. Yleiskaavan sisältöön kohdistuvat valituspemstelut on jätettävä tämän valitusasian yhteydessä esitettyinä tutkimatta.
4(7) Teknisen lautakunnan päätökseen 19.1.2017 3 liitetyn oikaisuvaatimusohjeen poistaminen ja teknisen lautakunnan päätöksen 16.3.2017 26 poistaminen Maankäyttö-ja rakennuslain 187 :n 1 momentin mukaan viranhaltijan päätökseen asiassa, joka kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta tai muulta kunnan viranomaiselta on siirretty hänen ratkaistavakseen, ei saa hakea muutosta valittamalla. Päätökseen tyytymättömällä on oikeus saada asia asianomaisen viranomaisen käsiteltäväksi (oikaisuvaatimus). Oikeus vaatimuksen tekemiseen määräytyy samojen perusteiden mukaan kuin asianosaisen valitusoikeus. Maankäyttö-ja rakennuslain 190 :n 1 momentin mukaan muutosta kunnan viranomaisen tämän lain mukaiseen muuhun kuin 188, 189, 189 a, 189 b ja 190 b :ssä tarkoitettuun päätökseen ja maakunnan liiton 33 :n 3 momentissa tarkoitettuun päätökseen saa hakea valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Teknisen lautakunnan päätöksessä 19.1.2017 3 on ratkaistu maankäyttöjä rakennuslain 76 :n nojalla perittäviä yleiskaavan laatimiskustannuksia ranta-alueella koskevat maksuhuomautukset. Hallinto-oikeus arvioi, että päätös on maankäyttö-ja rakennuslain 190 :n 1 momentissa tarkoitettu muu kuin maankäyttö-ja rakennuslain 188, 189, 189 a, 189 b ja 190 b :ssä tarkoitettu päätös. Koska kysymyksessä oleva päätös on monijäsenisen toimielimen eikä viranhaltijan tekemä, siihen saa sanotun maankäyttö-ja rakennuslain 190 :n 1 momentin mukaan hakea muutosta valittamalla suoraan hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Tähän nähden päätökseen ei olisi tullut liittää oikaisuvaatimusohjetta oikaisuvaatimuksen tekemiseksi tekniselle lautakunnalle eikä lautakunnan olisi tullut ottaa valittajien tekemää oikaisuvaatimusta tutkittavakseen, vaan siirtää muutoksenhakukirjelmä hallinto-oikeudelle valituksena käsiteltäväksi. Tästä syystä hallinto-oikeus poistaa teknisen lautakunnan päätökseen 19.1.2017 3 liitetyn oikaisuvaatimusohjeen, kumoaa ja poistaa teknisen lautakunnan päätöksen 16.3.2017 26 ja tutkii valituksen teknisen lautakunnan päätökseen 19.1.2017 3 kohdistuvana. Päätöksen 19.1.2017 3 lainmukaisuus Esteellisyyttä koskeva valitusperustein Valituksessa on tiedusteltu, onko asiaa käsiteltäessä toteutunut esteellisyys ja siihen liittyen ilmoitettu, että kaavoittajana on kunta, valmistelijana esittelijänä maksun määrääjänä ja päättäjänä tekninen lautakunta. Vastineessa on esitetty esteellisyyden osalta, että teknisen lautakunnan edustaja on valittajien edustajan kanssa käymässään keskustelussa kertonut, että asia oli esitelty niin, ettei valittajien 900 euron maksua koskevaa vaatimusta voida hyväksyä.
5(7) Kuntalain 52 :n (1034/2003) 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan valtuutettu on valtuustossa esteellinen käsittelemään asiaa, joka koskee henkilökohtaisesti häntä taikka hänen hallintolain (434/2003) 28 :n 2 ja 3 momentissa tarkoitettua läheistään. Saman pykälän 2 momentin mukaan muun luottamushenkilön, tilintarkastajan sekä kunnan viranhaltijan ja työntekijän esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain 27-30 :ssä säädetään. Hallintolain 27 :n 1 momentin mukaan virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, jos hän on esteellinen. Saman pykälän 2 momentin mukaan mitä virkamiehen esteellisyydestä säädetään, koskee myös monijäsenisen toimielimen jäsentä ja muuta asian käsittelyyn osallistuvaa sekä tarkastuksen suorittavaa tarkastajaa. Esteellisyysperusteita koskevat säännökset ovat hallintolain 28 :ssä. Hallinto-oikeus toteaa, että valituksessa ei ole yksilöity keitä Puumalan kunnan virkamiehiä ja luottamushenkilöitä valittajat pitävät esteellisinä asiassa. Valituksessa ei ole myöskään esitetty esteellisyyttä koskevalle valitusperusteelle muuta kuin vastineessa esitetty perustelu, jonka mukaan asia on esitelty lautakunnalle siten, että valittajien vaatimus on hylättävä. Tekninen lautakunta on esittänyt lausunnossaan hallinto-oikeudelle, etteivät ja ole olleet esteellisiä asiassa. Hallinto-oikeus arvioi, että valituksenalaisen päätöksen valmistelija ja esittelijä j^^^jeivät ole olleet esteellisiä asiassa pelkästään sillä perusteella, että on valmistellut ja esitellyt asian tekniselle lautakunnalle niin, että valittajien huomautus heille lähetetystä 900 euron kaavoitusmaksusta on hylättävä. Kun esteellisyyttä koskevaa valitusperustetta ei ole tarkemmin yksilöity eikä esteellisyydelle ole esitetty muuta perustelua, esteellisyyttä koskeva valitusperuste on hylättävä. Kaavoitusmaksua koskevan päätöksen oikeellisuus Valituksen mukaan kunnallisvalitus koskee rakennuspaikan siirtämisestä aiheutuneita kuluja koskevaa teknisen lautakunnan päätöstä. Tekniselle lautakunnalle valituksenalaisesta päätöksestä tekemässään oikaisuvaatimuksessa valittajat ovat vaatineet laskun poistamista. Hallinto-oikeus arvioi, että valittajat ovat tarkoittaneet vaatia, että teknisen lautakunnan tekemä kaavoitusmaksua koskeva päätös on kumottava ja heille määrätty maksu poistettava. Suomen perustuslain 107 :n mukaan jos asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa, sitä ei saa soveltaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Maankäyttö-ja rakennuslain 76 :n mukaan jos rantoja käsittelevä yleiskaava laaditaan pääasiallisesti loma-asutuksen järjestämiseksi, voidaan enintään puolet yleiskaavan laatimiskustannuksista periä maanomistajilta heidän kaavasta saamansa hyödyn suhteessa. Kunta hyväksyy kaava-aluekohtaisesti perittävän maksun periaatteet ja maksun perimistavan ja -ajan.
6(7) Valittajat olivat tehneet 6.1.2017 päivätyn huomautuksen laskusta, joka on koskenut IHIHHH tilalle HHHH yleiskaavassa osoitetun rakennuspaikan siirtoa. Huomautuksesta ilmenee muun ohessa, että valittajat olivat esittäneet 14.4.2011 pyynnön rakennuspaikan siirtämisestä pois lahden poukamasta. Teknisen lautakunnan päätöksen 19.1.2017 3 pöytäkirjassa on todettu, että tekninen lautakunta on päättänyt 29.9.2011 32 laskutusperusteita teknisten palvelujen toimialalla. Tämän päätöksen mukaan yleiskaavan muutos maanomistajan hakemuksesta maksaa 900 euroa ja kielteinen päätös 450 euroa. Pöytäkirjassa on esitetty, että kunta voi periä maankäyttö- ja rakennuslain 76 :n nojalla maanomistajilta yleiskaavan laatimis-ja muuttamiskustannuksia. Lietvesi-Suur-Saimaan yleiskaavan päivittämisen yhteydessä on tehty myös maanomistajien esittämiä muutoksia. Yleiskaava on tullut lainvoimaiseksi 17.3.2016 ja laskutus on tehty siten, että eräpäivä on 23.12.2016. Laskuista on tehty kymmenen huomautusta. Kuusi huomautusta on koskenut rakentamattomien rakennuspaikkojen siirtämistä. Pöytäkirjan mukaan rakentamattomia rakennuspaikkoja on muutettu vuoden 1998 lainvoimaiseen yleiskaavaan verrattuna noin 50-200 metriä. Rakentamattomilla rakennuspaikoilla on tehty maastokatselmus ja luontoselvitys, joista on muodostunut kunnalle kustannuksia. Rakentaminen 17.3.2016 voimaan tulleen yleiskaavan siirretyille rakennuspaikoille olisi ollut poikkeuslupa-ja rakennuslupapäätösten varassa ilman kaavamuutosta. Tekninen lautakunta on päättänyt, että rakennettujen rakennuspaikkojen osalta laskut hyvitetään, mutta rakentamattomien paikkojen osalta ei hyvitetä. Teknisen lautakunnan lausunnossa on esitetty, että yleiskaavan laatimis-ja muuttamiskustannusten periminen perustuu maankäyttö-ja rakennuslain 76 :ään. Valittajien 900 euron lasku perustuu teknisen lautakunnan päätökseen 29.9.2011 32. Puumalan tekninen lautakunta on hyväksynyt päätöksellään 29.9.2011 32 teknisten palvelujen toimialan laskutusperusteiden muutokset. Päätöksessä hyväksytyn taksan mukaan maanomistajan hakemuksesta tehtävästä yleiskaavan muutoksesta peritään 1.1.2011 lukien 900 euron maksuja yleiskaavan muutosta koskevasta kielteisestä päätöksestä 450 euron maksu. Hallinto-oikeus toteaa, että maankäyttö-ja rakennuslain 76 :ssä on säädetty seuraavia edellytyksiä, joiden tulee täyttyä, jotta maanomistajilta voidaan periä kaavan laatimiskustannuksia. Yleiskaavan tulee käsitellä rantoja ja se tulee laatia pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi. Laatimiskustannuksista voidaan periä enintään puolet. Kustannukset voidaan periä maanomistajilta heidän kaavasta saamansa hyödyn suhteessa. Maksu peritään kaava-aluekohtaisesti. Hallinto-oikeus arvioi, ettei teknisen lautakunnan taksapäätöksessä 29.9.2011 32 ole otettu huomioon mainittuja 76 :ssä säädettyjä edellytyksiä. Maksua ei ole rajattu rantoja käsitteleviin, pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi laadittuihin yleiskaavoihin. Taksassa ei ole otettu huomioon, että maksu peritään kaava-aluekohtaisesti ja että kunnalle aiheutuneista laatimiskustannuksista voidaan periä enintään puolet. Maksua ei ole myöskään suhteutettu maanomistajien kaavasta saamaan hyötyyn, vaan maksu on kaikille maanomistajille sama riippumatta heidän
7(7) saamastaan hyödystä ja toisaalta myös sama kaikille niille, joiden kaavoitusaloite on hylätty riippumatta siitä, ovatko he saaneet kaavasta hyötyä. Edellä esitettyyn nähden teknisen lautakunnan hyväksymä teknisten palvelujen toimialan taksa on yleiskaavan laatimiskustannuksia koskevan maksun osalta maankäyttö-ja rakennuslain 76 :n vastainen. Lainvastainen taksa on jätettävä maksua määrättäessä perustuslain 107 :n nojalla soveltamatta. Tämän vuoksi lainvastaiseen taksaan perustuva teknisen lautakunnan päätös 19.1.2017 3 on kumottava siltä osin kuin päätös koskee valittajien tekemään maksuhuomautukseen annettua ratkaisua ja valittajille määrätty 900 euron kaavoitusmaksu on poistettava. Sovelletut oikeusohjeet Perusteluissa mainitut sekä Kuntalaki 133, 147 1 mom. Muutoksenhaku Tähän päätökseen saa maankäyttö-ja rakennuslain 190 :n 1 momentin mukaan hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valitusosoitus on liitteenä (LO 00.VL). Päätöksen ovat tehneet hallinto-oikeuden jäsenet Riikka Tiainen, Jaana Malinen ja Ritva Schiestl. Esittelijäjäsen Ritva Schiestl Jakelu Päätös saantitodistuksin Tämä päätös lähetetään tiedoksi valituskirjelmän ensimmäiselle allekirjoittajalle jonka on hallintolain 68 :n 1 momentissa säädetyn vahingonkorvausvastuun uhalla ilmoitettava tiedoksisaannista viipymättä valituskirjelmän muille allekirjoittajille ja Oikeudenkäyntimaksu Jäljennös maksutta Puumalan tekninen lautakunta