Pohjois-Karjalan sotaorvot ry



Samankaltaiset tiedostot
Pohjois-Karjalan Sotaorvot ry. Toimintakertomus vuodelta Yleistä yhdistyksen toiminnasta. 1.1 Yleistä

Pohjois-Karjalan sotaorvot ry. Jäsenkirje 1/2014

Vuosi 2009 oli myös hyvin tapahtumarikas kahdeksan ja puoli vuotta toimineen yhdistyksemme historiassa.

Pohjois-Karjalan sotaorvot ry

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

Pohjois-Karjalan Sotaorvot ry. Toimintakertomus vuodelta Yleistä yhdistyksen toiminnasta

Kaatuneitten Omaisten Liiton valtakunnalliset hengelliset ja kulttuuripäivät Joensuussa jäävät historiaan oman

Pohjois-Karjalan Sotaorvot ry. Toimintakertomus vuodelta Yleistä yhdistyksen toiminnasta. 1.2 Jäsenmäärän kehitys

Pohjois-Karjalan Sotaorvot ry. Toimintakertomus vuodelta Yleistä yhdistyksen toiminnasta

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015

Hyvät sotaorpoystävät!

OULUN SEUDUN SOTAORVOT ry:n toimintakertomus vuodelta 2014.

Pohjois-Karjalan Sotaorvot ry Jäsenkirje 1/2016

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

VUODEN 2016 VUOSIKERTOMUS

Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus Rukajärven suunnan historiayhdistys ry.

POP UP kahvilapäivä

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa.

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa

Keravan Reserviläiset ry

Toimintakertomus vuodelta 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja veteraanisukupolven edustajat. Arvoisat kutsuvieraat, arvoisa nuoriso, hyvät naiset ja miehet.

Veteraaniasiain neuvottelupäivä

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

liite 1/ Varkauden Sotainvalidien TOIMINTASUUNNITELMA V. 2007

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) Sivistysosaston toimisto Minna Vallin

NAANTALIN VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA 1/2014 VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS /MUISTIO

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Toimintakertomus 2015

14.Divisioonan Perinneyhdistyksen Nuoriso- ja Perinnepäivät

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Ohjausryhmän kokous 6/2018. Joensuun rovastikunnan Siun Seurakunta - yhteistyöhanke

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Yhistykset yhessä. JärjestöRalli 2016 Yhteenvetoa

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

Johto- ja luottamustehtävät. Ilmoitettavia. sidonnaisuuksia. muissa yhteisöissä. Joensuun tulkkikeskus Arife Oy: Toimitusjohtaja 1 (5)

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Seurakuntaneuvosto Maanantai klo Esikoislestadiolaiset ry:n rukoushuone, Koivistonpuistikko 53

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2018

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kappelineuvosto

1(4) VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai klo Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

1 KOKOUKSEN AVAUS Kirkkoherra, isä Ioannis Lampropoulos avasi kokouksen ja toimi puheenjohtajana 1-3 käsittelyn ajan.

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä

Päivän aikataulu on seuraava: Klo Juhlaliputus Klo Juhlavalaistus

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika alkaen klo 19.

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Toimintakertomus 2015

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Oulun seudun Sotaorvot ry:n toimintakertomus vuodelta Hallitus puheenjohtaja Pekka Perä varapuheenjohtaja Pentti Kaustinen

Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139.

Herättäjä-Yhdistys. Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

KESKI-PORIN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2016. Seurakuntien Hallintoviraston kokoushuone, Hallituskatu 9b (2. krs)

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

RovaniemenYrittäjät r.y.

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kappelineuvosto

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Lotta-patsas Kirkkokadulla

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä , arkisto

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Juontajan opas. Sisällys

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 23 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

Transkriptio:

1 Pohjois-Karjalan sotaorvot ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ YHDISTYKSEN TOIMINNASTA 1.1. Yleistä Kun yhdistyksemme perustettiin marsalkka Mannerheimin syntymäpäivänä ja Puolustusvoimain Lippujuhlan päivänä 4.6.2001, niin vilkkaita toimintavuosia on kertynyt jo lähes 13. Jäsenmäärä on pysynyt suurin piirtein samana siitä lähtien, kun sotaorpojen rekisteröinti alkoi, ollen kertomusvuoden lopussa 355. Vuosikausia odotettu päämäärä, se, että meidät tunnustettaisiin valtion sotaorvoiksi, muuttui monien jäsenten pettymykseksi valtiovallan kunnianosoitukseksi, johon ei liity veteraanien tapaan mitään kuntoutus- tai muita heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevien sotaorpojen tukitoimia. Ministeri Paula Risikko julkaisi tuon tunnustuksen Jämsän hengellisillä ja kulttuuripäivillä syyskuussa ja sen jälkeen monet yhdistykset ovat kirjallisesti lähestyneet Kaatuneitten Omaisten Liittoa odottaen jatkotoimia. Oma toimintamme jatkui kuitenkin yhtä innolla kuin ennenkin. Suosituimpia ja eniten juhlakansaa koonneita tapahtumia olivat jälleen Kirkkopyhä ja joulujuhla. Rääkkylän suuri puukirkko kokosi meitä juhlamessuun ja päiväjuhlaan lähes 150 henkeä ja saman verran oli joulujuhlassakin, joka pidettiin nyt ensi kerran Uimaharjussa, Villa Koivurannan salissa. Myös teatteriretki Heinävedelle Valamoon ruokailuineen ja Rantakalatilaisuus Outokummussa olivat tärkeitä ja kotoisia tapahtumia. Tohmajärven, Kiteen, Outokummun ja Lieksan alueen sotaorvot ovat edelleen toimineet aktiivisesti ja omatoimisesti. Joensuussa kokoontuva vertaistukiryhmä on ollut avoin foorumi käsitellä niitä tunteita, surua ja traumoja, jotka on pitänyt liian pitkään piilottaa läheisiltäkin ihmisiltä. Mutta on tärkeää elää myös tätä päivää ja hoitaa itseään ja koota voimia monella tavalla. Huhmarin edullinen virkistysviikko tarjosi taas mahdollisuuden pitempään ruumiin, sielun ja hengen hoitoon ja juhlakonsertti Joensuun kirkossa ja Anna-Liisa Alangon runodraama Sotakesä -44 Outokummussa olivat korkeatasoista kulttuuriantia. Myös yhteistyö sotalasten kanssa on tärkeä haaste, yhteinen retki Ahvenanmaalle oli yksi avaus tähän suuntaan. Myös muiden järjestöjen ja yhteisöjen kanssa kannattaa koota voimia ja taitoja yhteen. Sotaorpoina olemme pyrkineet huolehtimaan siitä, että yhdistyksemme on aina edustettuna isänmaallisissa tilaisuuksissa, Talvisodan päättymisen ja Kaatuneitten Muistopäivässä, Veteraanipäivän ja Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa sekä muissa kutsuvierastilaisuuksissa. Osallistuimme mm. Rajalla maanpuolustusta Pohjois-Karjalassa -näyttelyyn Juuassa Tulikiven pihapiirissä ja Puolustusvoimain Lippujuhlapäivän juhliin ja paraatiin Joensuussa. Pohjois-Karjalan Prikaatin lopettaminen sävytti koko kulunutta vuotta ja siihen liittyen oli monta surujuhlaa, joissa aina sanottiin, että viimeistä kertaa! Kaikkein koskettavin tilaisuus oli vuoden viimeisenä päivänä Kontiorannassa Kollaan patsaalla, jossa seppeleen laskun jälkeen laskettiin lippu salosta sotilassoittokunnan haikein sävelin. Myöhemmin Pohjois-Karjalan Prikaatin lippu vietiin juhlasaatossa Sotamuseoon. Kollaa kesti, mutta nyt eräs aikakausi päättyi oman maakuntamme puolustushistoriassa. Kiitos isänmaamme vapauden puolesta annetuista

2 uhreista jää kuitenkin elämään ja se on siirrettävä nuoremmalle sukupolvelle toivon ja tulevaisuuden perustaksi. 1.2 Jäsenmäärän kehitys Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa 355 jäsentä ja 3 sotaleskeä. Kaatuneitten Omaisten Liiton alulle panema sotaorpojen aktiivinen rekisteröintikampanja sotaorpotunnuksen saamiseksi päättyi 31.10.2011, mutta sotaorpolomakkeiden tallennustyö jatkuu, kunnes kaikki lomakkeet on saatu rekisteröityä. Sotaorporekisterilomakkeiden säilytyspaikkana on Kaatuneitten Omaisten Liiton arkisto. Loppusijoituspaikkana on kansallisarkisto. 2. HALLINTO 2.1 Yhdistyksen toimihenkilöt Keijonen Aune-Inkeri Puheenjohtaja Liperi Hyvärinen Pirjo Varapuheenjohtaja Joensuu Karttunen Martta Sihteeri Joensuu Mastola Raili Taloudenhoitaja Joensuu Honka-Hallila Urpo Hallituksen jäsen Joensuu Hirvonen Marja Rääkkylä Immonen Leila Joensuu Kolehmainen Pirkko Joensuu Mustajärvi Pertti Joensuu Punkki Eino Tohmajärvi Toropainen Seppo Kitee Turunen Irma Lieksa 2.2 Hallituksen kokoukset 1. 09.1.2013 Joensuu, Martta Karttusen kotona 2. 05.2.2013 Joensuu, ort.srk.keskus 3. 24.2.2013 Joensuu, ort.srk.keskus 4. 14.5.2013 Joensuu, ort.srk.keskus 5. 10.9.2013 Joensuu, ev.lut.srk.keskus 6. 12.11.2013 Joensuu, ev.lut.srk.keskus Toiminnantarkastajina ovat olleet Untamo Hakulinen Joensuusta ja Mikko Hirvonen Rääkkylästä, varalla Olavi Sinkkonen Joensuusta ja Liisa Turtiainen Tohmajärveltä. 2.3 Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 24.2.2013 Joensuun Ortodoksisessa seurakuntakeskuksessa. Kokoukseen osallistui 25 yhdistyksen jäsentä. Ennen kokouksen alkua oli kahvitarjoilu, minkä jälkeen historioitsija, kirjailija Pasi Tuunainen

3 puhui sanoin ja kuvin aiheesta Alpo K. Marttinen ihmisenä ja sotilaana. Yhdistyksen puheenjohtaja Aune-Inkeri Keijonen avasi kokouksen kertomalla, että sotaorpojen tunnustaminen valtiovallan taholta on etenemässä myönteiseen tulokseen. 2.4 Tiedotustilaisuudet Erillistä tiedotustilaisuutta ei ollut tänä vuotena, mutta puheenjohtaja on kertonut yhdistyksen toiminnasta eri juhlatilaisuuksissa ja retkillä. 2.5 Kaatuneitten muistopäivää vietettiin 19.5.2013 eri paikkakunnilla ja sotaorvot osallistuivat kunnianosoituksiin sankarihaudoilla. Joensuussa tilaisuuden järjesti Kansalaisjuhlatoimikunta puheenjohtajansa, sotaorpo Jorma Mikkosen johtamana. Kunnianosoituksessa sankarihaudoilla seppelepartiossa olivat sotaorvot Aune-Inkeri Keijonen, Urpo Honka-Hallila ja Martta Karttunen. Kaatuneitten omaisten lippua kantoi Pertti Mustajärvi ja sankarihaudoilla puhui sotaorpo Eino Punkki. Päiväjuhla oli Joensuun ort. seurakuntakeskuksessa. Juhlapuheen piti sotaorpo Jorma Mikkonen. Lieksassa Kaatuneitten muistopäivänä pidettiin sankarivainaja Erkki Olavi Turusen siunaustilaisuus. Hän oli kaatunut taistelussa 6.7.1944 ja vasta monen vuoden etsinnän jälkeen hänen jäänteensä löytyivät vuonna 2011. Lieksassa seppelepartioon osallistuivat sotaorvot Marjatta Kärki, Nelly Okkonen ja Irma Turunen. Musiikista vastasi Karjalan sotilassoittokunta johtajanaan Petri Junna. Maanpuolustus- ja muistojuhlaan osallistuivat kutsuttuina sotaorvot Irma Turunen, Hanna Sapattinen ja Leila Itäranta. 2.6 Osallistuminen Kaatuneitten Omaisten Liiton ja sotaorpoyhdistysten toimintaan. 30.1.2013 Puheenjohtajapäivät puheenjohtajille sekä jäsenrekisteriä hoitaville henkilöille Helsingissä. Tilaisuuteen osallistuivat puheenjohtaja Aune-Inkeri Keijonen ja sihteeri Martta Karttunen. sotaorporekisteri uudistusta esittelivät European IT:n toimitusjohtaja Risto Vuorinen ja myyntijohtaja Mikko Laakkonen. Koska Huoltoviesti-lehti tuli jokaiselle jäsenelle vuoden 2013 alusta, osoiterekisterin kokoaminen aloitettiin European IT:n toimesta. 07.02.2013 Valtakunnallinen sotaorposeminaari Hennalan Upseerikerholla. Perinteiseen Lahden Seudun Sotaorpojen järjestämään seminaariin osallistuivat Irma Turunen, Leila Immonen ja Pirkko Kolehmainen. 23.4.2013 KOL:n Varsinainen Liittokokous Helsingissä. Kokoukseen osallistuivat Aune-Inkeri Keijonen, Martta Karttunen, Raili Mastola ja Seppo Toropainen vuosikokouksen valitsemina edustajina. Puheenjohtajamme Aune-Inkeri Keijonen on edelleen KOL:n hallituksen jäsen.

4 28.09. 29.09.2013 KOL:n hengelliset ja kulttuuripäivät Jämsässä. Yhdistyksestämme ei ollut lähtijöitä yhteensattumien ja pitkän matkan vuoksi. Kaatuneitten omaisten Joensuun alaosaston toimintaan ovat osallistuneet Aune-Inkeri Keijonen ja Jorma Mikkonen. Kaatuneitten omaiset kokoontuvat Joensuun seurakuntakeskuksessa kerran kuukaudessa kevät ja syyskaudella. Tähän tilaisuuteen ovat myös sotaorvot tervetulleita. 2.7 Yhdistyksen edustus muissa järjestöissä Joensuun kansalaisjuhlatoimikuntaan yhdistyksen edustajana on kuulunut Jorma Mikkonen toimien po. toimikunnan puheenjohtajana. Kaatuneitten muisto-toimikuntaan on kuulunut Jorma Mikkonen. Valatilaisuus Kontiorannassa 23.2.2013 Aune-Inkeri Keijonen edusti yhdistystämme ja Raimo Virkkunen kantoi Kaatuneitten Omaisten lippua paraatissa. Kansalaisjuhlatoimikunnan vuosikokous 25.2.2013. Jorma Mikkonen jatkaa kansalaisjuhlatoimikunnan puheenjohtajana. Martta Karttunen osallistui kokoukseen. Itä-Suomen Sotilasläänin kirkkojuhla ja talvisodan päättymisen muistokonsertti Kontiolahden kirkossa 13.3.2013. Konsertissa soitti Karjalan Sotilassoittokunta johtajana musiikkimajuri Petri Junna. Tervehdyssanat esitti eversti Jouni Mattila ja juhlapuheen piti prikaatikenraali Veli-Pekka Parkatti. Konsertin jälkeen oli kahvitarjoilu Kontiolahden srk.salissa. Yhdistystämme edustivat Pertti Mustajärvi ja Martta Karttunen. Retki Ahvenanmaalle sotalasten kanssa 22. 25.4.2013. Yhdistyksestämme 7 henkilöä osallistui tälle sotalasten järjestämälle retkelle. Rajalla - maanpuolustusta Pohjois-Karjalassa- näyttelyn avajaiset 3.6.2013 Suomen Kivikeskuksessa Juuassa. Teollisuusneuvos Reijo Vauhkosen kutsumina vieraina tilaisuuteen osallistuivat Aune-Inkeri Keijonen, Pirjo Hyvärinen ja Martta Karttunen. Puolustusvoimien Lippujuhlapäivä ja paraati Joensuussa 4.6.2013. Paraati oli Pohjois-Karjalan Prikaatin viimeinen ja kokosi sen vuoksi runsaasti yleisöä Joensuun torille. Paraatin jälkeen lippujuhlapäivän vastaanotolle Teatteriravintolaan osallistuivat sotaorvot Aune-Inkeri Keijonen, Martta Karttunen ja Pertti Mustajärvi, joka kantoi Kaatuneitten omaisten lippua paraatissa.

5 Pohjois-Karjalan Rajamieskilta ry:n 50-vuotisjuhla 14.6.2013. Yhteensattumien vuoksi yhdistyksemme edustajat eivät voineet osallistua juhlaan, mutta yhdistyksemme lahjoitti 50 Rajamieskilta ry:lle perinne- ja veteraanityölle. Pohjois-Karjalan Prikaatin perustamisen vuosipäivän juhla Kontiorannassa 1.7.2013. Kutsuttuina vieraina yhdistyksestämme osallistuivat juhlaan Aune-Inkeri Keijonen, Martta Karttunen ja Leila Immonen. Prikaati muisti yhdistystämme lahjoittamalla Prikaatin standaarin sekä kirjan Viipurin rykmentti KARJALAN PUOLUSTAJA 1626 1940 kiittäen siten hyvästä yhteistyöstä. Vuoden 2014 perinnejuhlien ja Ilomantsin taistelujen 70-vuotisjuhlien järjestelytoimikunnan kokous Ilomantsin kunnantalossa Sampolassa 24.9.2013. Jorma Mikkonen edusti yhdistystämme. Maanpuolustusjuhla Ilomantsissa 27.9.2013. Pirkko Kolehmainen, Veikko Nieminen ja Pertti Mustajärvi osallistuivat tilaisuuteen. Suoma matkailuesittely Kimmelissä 13.10.2013. Aune-Inkeri Keijonen, Martta Karttunen ja Raili Mastola osallistuivat tilaisuuteen. Eversti Jari Kytölän läksiäiset 12.11.2013 Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa. Aune Inkeri ja Esko Keijonen edustivat sotaorpoyhdistystä. Yhdistys osallistui yhteislahjaan 2x35 eurolla ja lahjoitti lisäksi villasukat everstille ja hänen vaimolleen kiitoksena myötämielisyydestä sotaorpoja kohtaan esimerkiksi juhlia järjestettäessä. Tammenlehvän perinneliiton seminaari Carelicumissa 26.11.2013. Eversti Jouni Mattila kutsui myös meitä sotaorpoja ko. seminaariin. Aune-Inkeri Keijonen edusti yhdistystämme. Pohjois-Karjalan Prikaatin lipunlasku- ja läksiäistilaisuus Kontiorannassa 31.12.2013. Aune-Inkeri Keijonen oli mukana tilaisuudessa. Retket ja muut osallistumiset 3.1 Sotakesä 44, runo- ja musiikkiesitys Outokummussa 24.4.2013 kulttuuritalo Maritassa. Esitys oli Anna-Liisa Alangon vuonna 2011 ilmestyneestä kirjastaan koostama kertomus koulutytön omakohtaisesti kokemasta elämästä sota-aikana. Laulua ja harmonikan soittoa esitti Arto Tarkkonen. Yleisöä oli salin täydeltä, meitä sotaorpoja Joensuun seudulta kymmenkunta ja lisäksi outokumpulaisia sotaorpoja. Matkat tehtiin kimppakyydein.

6 3.2 Vappukonsertti Joensuun kirkossa 1.5.2013 klo 18. Aune-Inkeri ja Esko Keijonen järjestivät juhlakeväänsä, kihlajais- ja hääpäiviensä johdosta konsertin kutsuen musisoimaan omat rippilapsensa Maria ja Matti Turusen ja Heikki Monosen sekä kanttori Janne Piipposen ja pianisti Armaan Madarin. Konsertin avasi kirkkoherra Petri Karttunen, puheen piti Keijosten kummipoika, piispa Jari Jolkkonen ja iltasiunauksen Jarin vaimo Hanna Vasiljev. Lämminhenkisen konsertin juonsi Aune-Inkeri itse. Vapaaehtoinen lahja kolehdin muodossa tuli puoliksi Yhteisvastuukeräykselle ja puoliksi Joensuun seurakunnan lähetystyön nimikkokohteeseen Hongkongin narkomaanityölle. Tästä ihanasta konsertista nautti noin 950 hengen yleisö. Kiitokset ja onnittelut Aune-Inkerille ja Eskolle! 3.3 Teatteriretki Karvion kanavalle 20.7. 2013. Esitys oli Karvion teatterin esittämä Valamo Trilogian 1. osa Isän varjo. Retkelle osallistui 33 yhdistyksemme jäsentä ja matka tehtiin Aarne Malisen linja-autolla ja omilla autoilla. Hinta: Teatterilippu + ruoka 32, kyydin kanssa 45. Yhdistys tarjosi väliaikakahvit. Esitys oli erittäin koskettava kertoen sodanjälkeisestä Suomesta ja kahden erilaisen yhteisön kohtaamisesta. 3.4. Rantakala Outokummussa Kolmikannan leirikeskuksessa 15.8.2013 Retkelle osallistui 39 henkeä ja matka tehtiin Malisen linja-autolla ja omilla autoilla. Outokumpulainen ravintolayrittäjä oli keittänyt perinteisen rantakalan muikuista, jälkiruokana oli kahvi + marjapiirakka. Huuliharpputaiteilija Aimo Kinnunen soitti huuliharppua ja laulatti yleisöä. Sotaorpo Lea Viemerö lausui kirjoittamansa runon sotaorvon tuntemuksista lapsena. Tilaisuudessa meillä oli myös mahdollisuus tutustua toisiimme ja esitellä itsensä kertomalla lyhyesti elämästään sotaorpona tai läheisenä. Lopuksi oli pienet arpajaiset, joiden tuotto oli noin 100 euroa. Ohjelman järjestelystä vastasi Aila Ojala. Retken hinta: Ruoka 16, kyyteineen 30. 3.5 Virkistysviikko Huhmarissa 2. 7.9.2013 Yhdistyksestämme osallistui viikolle 16 jäsentä. 3.6 Kirkkopyhä Rääkkylässä 13.10.2013 Yhteiskuljetus järjestettiin Ilomantsi Tohmajärvi Kitee suunnalta, Outokumpu Joensuu suunnalta sekä Lieksan suunnalta. Muualta tultiin omilla autoilla. Yhdistys maksoi matkakulut. Messussa saarnasi rovasti Aune-Inkeri Keijonen, liturgina toimin kirkkoherra Pertti Venäläinen ja musiikista vastasivat opettajat Antti ja Seija Pitkänen. Tekstinlukijana oli Hilkka Matilainen. Seppelepartion sankarihaudoille lähetti sotaorvon puoliso Mikko Hirvonen ja seppelepartiossa olivat sotaorpoveljekset Einar, Veikko ja Niilo Kettunen. Messun jälkeen tarjottiin seurakuntakeskuksessa keittoateria ja kahvit + marjapiirakka kirkkoväelle. Aterian hinta oli 10. Päiväjuhla alkoi kirkossa klo 12.30. Seurakunnan tervehdyksen toi kirkkoherra Pertti Venäläinen. Juhlapuheen piti onnellisuusprofessorina tunnettu professori, sotaorpo Markku Ojanen aiheenaan Yhteinen onni paras onni.

7 Kantelemusiikkia esitti Eeva-Leena Ahopelto ja lauluja sydämen aaltopituudelta Antti ja Seija Pitkänen. Runon vanhasta Markusta lausui Aino Hirvonen. Sotaorvon tervehdyksenä Aune-Inkeri Keijonen luki rääkkyläläisen Marja Hirvosen tarinan kirjastamme Vaiettu suru. Marja itse ei valitettavasti voinut esiintyä juhlassa sairauden vuoksi, mutta hänellä oli mahdollisuus seurata juhlaamme radioyhteyden välityksellä sairaalassa. Aune-Inkeri Keijosen päätössanojen jälkeen laulettiin yhdessä ensimmäisen kerran Anna-Mari Kaskisen sanoittama Sotaorpovirsi ja matkasiunauksen jälkeen virsi 584: Siunaa ja varjele meitä Kirkkopyhämme kokosi kansaa Rääkkylän kauniiseen puukirkkoon 159 henkeä ja juhlamme onnistui hyvin kuten kirkkoherra sanoi Hyvää oltiin tekemässä mutta paremmaksi meni. Kolehtitulot annettiin sotaorpoyhdistykselle. 3.7 Isänpäivä 10.11.2013 Joensuussa 17 sotaorpoa oli kokoontunut klo 12 sankarihaudoille laskemaan kukkaset sankaripatsaalle. Tilaisuutta jatkettiin Siihtalan ABC-asemalla kahvittelun ja juttelun merkeissä. 3.8 Itsenäisyyspäivä 6.12.2012 Joensuussa seppelepartioon sankarihaudoilla osallistuivat sotaorvot Aune-Inkeri Keijonen ja Leila Immonen. Kaatuneitten Omaisten lippua kantoi Raimo Virkkunen. Juhlinta jatkui klo 13 Konservatorion juhlasalissa. Juhlapuheen piti professori Veijo Saloheimo ja musiikkia esitti Joensuun Konservatorion Sinfonietta-orkesteri johtajanaan Istvàn Zàborszky. Päätössanat esitti kansalaisjuhlatoimikunnan puheenjohtaja Jorma Mikkonen. Myös muilla paikkakunnilla, kuten Ilomantsissa, Lieksassa, Outokummussa ja Tohmajärvellä sotaorvot osallistuivat Itsenäisyyspäivän juhlintaan. 3.9 Yhdistyksen joulujuhla Villa Koivurannassa Uimaharjussa 10.12.2013 Juhla aloitettiin monipuolisella jouluaterialla ja jatkettiin ohjelmalla. Jorma Mikkonen johti yhteislaulua, Eila Pirinen ja Raili Närvänen esittivät pienoisnäytelmän Kansanhuollossa käynti ja lausuja Vuokko Mäkelä esitti runosikermän. Juontajana toimi Aune-Inkeri Keijonen. Perinteiset arpajaiset monine arpapalkintoineen oli myös ohjelmassa. Yhteiskuljetukset järjestettiin Kesälahti Kitee Tohmajärvi Ilomantsi suunnalta, Lieksasta, Juuasta ja Outokumpu Joensuu suunnalta. Osaottajia oli 154 henkeä. Juhla maksoi yhteiskuljetuksessa oleville 35 ja omin kyydein tuleville aterian hinta eli 25. Villa Koivuranta oli meille uusi paikka ja olimme sekä ruokaan että tiloihin erittäin tyytyväisiä. 3.10 Sotaorpokirja Vaiettu suru Kirjamme Vaiettu suru valmistui 30.9.2011 sopivasti ennen valtakunnallisia Hengellisiä ja kulttuuripäiviä Joensuussa. Kirjoja tilattiin 550 kpl ja niitä on edelleen myynnissä mm. Carelicumissa Joensuussa sekä lainattavissa eri kirjastoista.

8 3.11 Vertaistukiryhmä-toiminta. Vertaistukiryhmä on kokoontunut Joensuun seurakuntakeskuksessa kevätkaudella 5 kertaa ja syyskaudella 3 kertaa. Ryhmän vetäjänä on ollut Marja Hirvonen ja Eila Pirinen. Ryhmässä on ollut keskimäärin 10 jäsentä kerrallaan. Toiminta eri paikkakunnilla 4.1 Lieksan toiminta Irma Turunen on osallistunut Lieksan Sotiemme Veteraanit yhteistyö toimikunnan kokouksiin. Lieksan Sotainvalidit ry:n 70-vuotisjuhla 13.3. Yhdistystämme edustivat Rauha Turunen ja Irma Turunen. Yhteinen kokoontuminen 23.4. 15 osallistujaa Kaatuneitten muistopäivä 19.5. Seppelepartiossa Marjatta Kärki, Nelly Okkonen ja Irma Turunen. Samana päivänä osallistuimme Sankarihautajaisiin, meitä oli n. 10 henkeä. Karvion kesäteattei: 5 henkeä Rääkkylän kirkkopyhä: 9 henkeä Joulujuhla Uimaharjussa: 11 henkeä 4.2 Outokummun toiminta Sotaorpo Aila Ojala on osallistunut kansalaisjärjestötoimikunnan kokouksiin. Hän myös laulaa Sotainvalidien kuorossa. 24.4.2013 Runo- ja musiikkiesitys Kulttuuritalo Maritassa 15.8.2013 Rantakala Kolmikannan Leirikeskuksessa Itsenäisyyspäivänä 6.12 Aila Ojala oli tekstinlukijana jumalanpalveluksessa Outokummun kirkossa 4.3 Tohmajärven toiminta Rajavartiolaitos 94. vuosipäivä. Yhdistystämme edusti Kalle Lintunen Tutustumisretki Hotelli Jokeen Värtsilässä 16.4. Mukana Tohmajärveltä 19 ja Kiteeltä 2 sotaorpoa Kaatuneitten muistopäivänä 19.5. seppeleenlaskussa Kirkkoniemen sankarihaudoilla Seppo Olenius Kirkkopyhä Rääkkylässä 13.10. Tohmajärveltä 22 ja Kiteeltä 18 osallistujaa Itsenäisyyspäivänä 6.12 seppeleenlaskussa Tohmajärven sankarihaudoilla Seppo Olenius Joulujuhla Uimaharjussa. Tohmajärveltä 20 ja Kiteeltä 20 osallistujaa.

9 5. Tiedottaminen Vuoden 2013 aikana on lähetetty kaksi jäsentiedotetta. Lisäksi ilmoituskanavana on käytetty sanomalehti Karjalaisen ja Karjalan Heili-lehden järjestöpalstaa. Myös paikallislehdissä, Lieksan lehden ja Keski-Karjalassa ilmestyvän Koti-Karjala-lehden järjestöpalstoilla on ollut ilmoituksiamme. Internetissä on yhdistyksemme kotisivut osoitteessa Pohjois-Karjalan Sotaorvot ry. Aineistoa sivuille välittävät puheenjohtaja Aune-Inkeri Keijonen ja sihteeri Martta Karttunen. Kotisivuja hoitaa Sami Keijonen, sähköposti: sami.keijonen@foxnet.fi. Lopuksi tahdomme lämpimästi kiittää tukijoitamme, erityisesti Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymää sekä Joensuun ort.seurakuntaa suurenmoisesta avusta ja tuesta, jota olemme toimintavuotemme aikana saaneet sekä Rääkkylän seurakuntaa kirkkopyhämme järjestelyvastuusta. Hallitus