25.5. PERJANTAISARJA 15 Musiikkitalo klo 19.00 SAKARI ORAMON YLIKAPELLIMESTARIKAUDEN PÄÄTÖSKONSERTTI Sakari Oramo, kapellimestari Janine Jansen, viulu Seppo Pohjola: Sinfonia nro 3, kantaesitys I osa II osa III osa IV osa 45 min VÄLIAIKA 20 min Sergei Prokofjev: Viulukonsertto nro 2 g-molli op.63 I Allegro moderato II Andante assai III Allegro, ben marcato 27 min Claude Debussy: La Mer 23 min I De l aube a midi sur la mer (Merellä aamunkoitosta keskipäivään) II Jeux de vagues (Aaltojen leikkiä) III Dialogue du vent et de la mer (Tuulen ja meren vuoropuhelu) Konsertin päätteeksi Sakari Oramo nimitetään Radion sinfoniaorkesterin kunniakapellimestariksi. Väliaika noin klo 19.55. Konsertti päättyy noin klo 21.15. Suora lähetys Yle Radio 1:ssä ja internetissä yle.fi/rso. Konsertin televisiotaltiointi toteutetaan yhteistyössä Yleisradion ja Mezzokanavan kanssa. Suora televisiolähetys Mezzolla 25.5. ja taltiointi Yle Teeman Kausikortti-ohjelmassa huomenna 26.5. ja uusintana sunnuntaina 27.5. 1
SAKKE HYVÄ, viimeisen konserttipäiväsi tunnelmat ovat haikeat. Onneksi palaat pian, ensimmäisen kerran jo tämän vuoden joulukuussa kunniakapellimestarina! Kun tavallisesta työpaikasta lähdetään, takaisin ei palata. Onneksi orkesterimaailmassa asiat ovat toisin. Vuodet työtoverinasi ovat totisesti olleet rikas kokemus ja siinä ohessa jonkinlainen johtamistaidon mestarikurssikin. Sinähän toimit juuri niin kuin parhaat johtajat millä tahansa työn saralla: asiasi osaat ja tiedät mitä tahdot, mutta annat myös kaikkien muiden näyttää ja nauttia. Oikeastaan tämän näkee jo Ylen tvohjelmassa, jossa pienenä poikana johdat kumisaappaat jalassa viuluviikareita. Kaikki on luontevaa, sinä johdat ja viikarit soittavat tosissaan. Olen pohtinutkin, oletkohan jonkinlainen sunnuntailapsi jolle kaikki on vain annettu, kuin ylhäältä siunattuna? Niin luontevalta työsi on näyttänyt riippumatta siitä, missä tyylilajissa milloinkin on liikuttu: soitatko viulun varressa Bachia vai johdatko modernia kantaesitystä, tai mitä vain tältä väliltä. Muutama puhelusi vuosien mittaan kokonaan uupuneena kertoivat, ettei vapaamatkustajana vuoren huipulle nouse kukaan, et sinäkään. Yleisradion tehtävästä suomalaisen kulttuurin kentässä loit kautesi aikana upean tulkinnan. RSO:n tehtävänä on olla mahdollisimman kunnianhimoinen sinfoniaorkesteri. Jos sivistys ei olisi Ylen tehtävä, niin kenen sitten? pohdiskelit taannoin. Saimme sinulta rikkaan ohjelmiston barokista nykyhetkeen, kymmeniä suomalaisia kantaesityksiä, upeita vierailijoita, nuorten kykyjen esiinmarssin, palkittuja levytyksiä ja kansainvälisen menestyksen. Olen miettinyt mitä tästä kaikesta jäi erityisesti mieleen. Helsingin suurtapaukset: Aslak Hetta, Jakobsleiter, Lulu? Itsenäisyyspäivän hurja Kullervo? Kymmenen fantastista konserttia yhdentoista päivän aikana seitsemässä eri kaupungissa kovassa kiertuerumbassa Japanissa - vai Mikki-Hiiri merihädässä afrikkalaisessa kyläkoulussa? Yli kaiken mieleen jää kuitenkin sammumaton intohimosi kvaliteettiin. Täällä ei yhtäkään tahtia soiteta kuin kone, se tuli kyllä selväksi! Jätät jälkeesi orkesterin, joka on aktiivinen ja kantaa itse mitä suurinta vastuuta omasta laadustaan. Siinä tärkein perintösi, sille voi rakentaa orkesterin jatkuvan kehityksen. Kaiken lisäksi vuodet kanssasi ovat olleet hillittömän hauskoja! Kiitos Sakke - ja tervetuloa takaisin! Tuula (Kirjoittaja on Radion sinfoniaorkesterin intendentti Tuula Sarotie ja kirje on osoitettu eroavalle ylikapellimestarille Sakari Oramolle 25.5.2012.) 2
PUOLET ELÄMÄSTÄ RSO:N KANSSA Lähes yhdeksän vuotta sitten, 10.9.2003 Sakari Oramo johti ensimmäisen konserttinsa RSO:n ylikapellimestarina. Hänen aikansa orkesterin kanssa on kuitenkin ylikapellimestarikautta tuplasti pitempi, sillä Oramo on toiminut vuorottelevana konserttimestarina vuodesta 1991 ja sen jälkeen myös kapellimestarina. Onhan tässä mennyt melkein puolet elämästäni ja orkesterinkin elämästä ehkä viidennes. Kyllä tämä on hieno suhde ollut ja jatkaa edelleen olemistaan, hän toteaa. Aloittaessaan ylikapellimestarikauttaan syksyllä 2003, Sakari Oramo asetti itselleen tavoitteita. Tulevaisuuden RSO olisi huippuorkesteri, jonka jäsenyys on tavoiteltu kunnia-asia. Orkesteri olisi Yleisradion ylpeys ja julkisen palvelun valttikortti. Ilokseen Oramo voi todeta, että tavoitteet ovat toteutuneet. Kakkosviulun tuttipaikan koesoittoon tuli juuri 84 hakemusta, joten RSO:sta on todella tullut tavoiteltu työpaikka. Kauteni alussa tuntui vielä, että paikkoja oli vaikea saada täytetyksi. Viimeiset neljä, viisi vuotta hakijat ovat muuttuneet vain valmiimmiksi ja paremmiksi ja he tietävät, mitä orkesterityö vaatii. RSO Yleisradion ylpeytenä ja julkisen palvelun valttikorttina ei ollut varsinainen tavoite, sillä sellaisena ylikapellimestari on orkesterin aseman yhtiössä aina nähnyt. RSO:n kautta Yleisradio pystyy toimimaan myös kansainvälisesti laajemmin kuin monella muulla osa-alueella. Yhdeksän vuotta sitten Sakari Oramo toivoi myös, että RSO:sta kehittyisi rajattomien mahdollisuuksien orkesteri, dynaaminen, elävä, monipuolinen ja ajalleen avoin. Kyllä muusikoiden aktivoituminen on ollut hienoa katseltavaa. Siellä he nykyään suunnittelevat itsenäisesti kamarimusiikkifestivaaleja, ynnä muuta. Monipuolinen ja ajalleen avoin orkesteri ehdottomasti myös on. UNELMA MUSIIKKITALOSTA Vuonna 2003 oltiin vielä kaukana Musiikkitalosta. Oramo oli juuri päässyt nauttimaan Birminghamin Symphony Hall n upeasta akustiikasta ja vetosi voimakkaasti Musiikkitalon rakentamisen puolesta. Uskoni talon valmistumiseen meni vähän vuoristorataa aina tilanteen mukaan. Pahimmistakin aallon pohjista kuitenkin noustiin. Onneksi taustalla oli monia vaikutusvaltaisia henkilöitä, kuten Paavo Lipponen, Arne Wessberg ja Erkki Toivanen. Oramo on tyytyväinen myös siitä orkesterista, joka aloitti työnsä uudessa Musiikkitalossa syksyllä 2011. Asetin itselleni tavoitteeksi, että kun Musiikkitaloon mennään, orkesteri on niin hyvässä kunnossa kuin se sillä kokoonpanolla ja siinä tilanteessa on suinkin mahdollista. Siinä olemme mielestäni aika hyvin onnistuneet. Seuraaja saa sitten viedä orkesteria omalla tavallaan eteenpäin. 3
STOCKHAUSENISTA SCHÖNBERGIIN Ylikapellimestarikautensa huippuhetkiä Oramo muistaa monenlaisia. Parhaiten ovat jääneet mieleen ne konsertit tai levytykset, jolloin olemme tuoneet kuuluville musiikkia, jota kukaan muu ei olisi tuonut. Stockhausenin Gruppen, Launiksen Aslak Hetta, Bergin Luluooppera, Schönberg-sarja ja lukuisat kantaesitykset, hän luettelee. Näissä huippuhetkissä on aina ollut mukana myös RSO:n uskollinen yleisö. Ei tätä työtä jaksaisi tehdä ilman yleisön voimakasta läsnäoloa. Yleisö on se, joka motivoi muusikon heittäytymään lavalla parhaaseen suoritukseen. Oramon mielestä RSO:n yleisö on hyvin asioista perillä. He kyllä tietävät mistä pitävät ja mikä on tämän orkesterin erikoisuus. Olen ollut todella ylpeä myös siitä, että yleisöpohja on saatu pysymään ja kasvamaan. Viimeisen RSO-konsertin jälkeen Sakari Oramo ei suuntaa suinkaan kesälaitumille, vaan lähtee Kokkolan Oopperakesään, jonne hän on suunnitellut kahvikonserttien sarjan. RSO:n eteen Oramo saapuu seuraavan kerran joulukuussa. Silloin edessä on kolmen konsertin pituinen Bartók-festivaali yhdessä huippupianisti András Schiffin kanssa. Satu Kahila SEPPO POHJOLA (1965 ): SINFONIA NRO 3 Sinfonian säveltäminen näyttäisi olevan minulle jotakin samantapaista kuin olympialaiset urheilijalle: Joka neljäs vuosi pistetään kaikki peliin suuressa ja aikaa vaativassa mittakaavassa. Tällä kertaa mukana oli vielä se erityispiirre, ettei sinfoniaani ollut tilattu. 45 minuutin mittaisen suuren orkesteriteoksen kirjoittaminen ilman tietoa sen esittämisestä kertonee jotakin siitä kuinka voimakas henkilökohtainen palo minulla on tähän projektiin ollut. Säveltäjänä minulle on ollut tärkeätä tuntea olevani osa historiallista jatkumoa. Sinfonianimen sisältämä tradition painolasti on voimavara. Lähestyn sitä kunnioituksesta väristen ja hattu kourassa, mutta toisinaan tulee tarve pistää ranttaliksi. Lähtökohtana oli kaksi ideaa. Halusin soveltaa ison orkesterin kohdalla kaanontekniikkaa, jonka olin laajassa mittakaavassa ottanut käyttöön 4. jousikvartetossani (2006). Toiseksi halusin koetella tiettyjä ideoita, joita olen käyttänyt kuorosävellyksissäni. Sävellysprosessin aikana teos kuitenkin alkoi jakaantua kahdeksi. Kolmas sinfonia valmistui kesällä 2011. Toinen teos, jota mielessäni nimitin 4. sinfoniaksi, valmistui tammikuussa 2012. Pari päivää tämän jälkeen huomasin, että 3. sinfoniani oli puikahtanut RSO:n ohjel- 4
maan Brucknerin viitosen tilalle. Päätin, että odotan ja kuuntelen esityksen ennen kuin teen nelosen kanssa yhtään mitään. Nyt käsillä oleva kolmas sinfonia ei siis sisällä kuoroideoita. Sen sijaan siinä on vilisemällä kaanoneita. Niitä on sellaisenaan tai transponoidussa muodossa. Pitkin nuottiarvoin tai oikukkaasti ja vikkelästi etenevinä; yhtenevästi 30-kerroksisena mattona; useita erillisiä kaanonprosesseja päällekkäin. Teos on esittäjilleen vaativa sekä soittimellisen virtuositeettinsa että hiljaisten ja arkojen sävyjensä suhteen. Nuotteja on paljon kuten aiemmissakin sinfonioissani. Teos on neliosainen. Ensimmäinen osa avaa teoksen väkivahvasti. Toinen on kuin ystävällistä boulezia. Kolmas sisältää viuhuvaa virtuositeettia ja vaihtuvia tahtilajeja, sekä etäisiä kansanmusiikkialluusioita. Neljäs päättää teoksen vaimein sävyin. Kaikki sinfoniani ovat eräänlaisia elämän välitilinpäätöksiä ja niiden säveltäminen tie itsensä tuntemiseen. Erityisen kiinnostavia ovat ilman ennakkosuunnittelua syntyvät asiat. Miksi teoksen suurmuoto kulkee voimakkaasta hiljaiseen, kun kahdessa aiemmassa sinfoniassa asia oli päinvastoin? Enkö enää usko happy endiin? Suomen Kulttuurirahasto ja Taiteen Keskustoimikunta ovat tukeneet taiteellista työskentelyäni. Kiitän lämpimästi. Espoossa 5.5.2012 Seppo Pohjola SERGEI PROKOFJEV (1891 1953): VIULUKONSERTTO NRO 2 On sävelletty niin paljon musiikkia niin kauan, että hyvinkin voisi ajatella pian olevan mahdotonta kirjoittaa uutta melodiaa toistamatta jotain jo tehtyä. Onko melodian mahdollisuudet käytetty loppuun? kysyy Le Pionnier lehden lukija v.1939. Prokofjev vastaa: Aloitetaan melodia mistä tahansa sävelestä, seuraavaksi voimme valita minkä tahansa ylä- tai alapuolisesta oktaavista; molemmissahan on kaksitoista säveltä ja jos lisäämme siihen alkuperäisen sävelen (Voihan melodiassa toistaa saman sävelen) on käytössämme 25 mahdollisuutta toiseksi säveleksi, ja kolmanneksi 25 x 25 eli 635. Ajatellaan, ettei melodia olisi erityisen pitkä, sanotaan nyt vaikkapa kahdeksan nuottia. Montako variaatiomahdollisuutta on melodiallamme? 25 x 25 seitsemän kertaa eli 25 potenssiin 7, mikä antaa tulokseksi lähes kuusi miljardia. Tästä määrästä säveltäjällä on siis mahdollisuus valita mieleisensä melodia. Mutta ei siinä kaikki. Eripituiset ja erirytmiset nuotit muuttavat totaalisesti melodian fysionomian; ja sen lisäksi harmonia ja säestys muuttavat radikaalisti sen luonnetta. Nuo kuusi miljardia pitäisi kertoa vielä monikertaisesti saadaksemme kaikki mahdollisuudet. 5
Kerrotaan, ettei ollut päivää, jolloin Prokofjev ei olisi säveltänyt. Hän piti aina mukanaan jatkuvasti päivittyvää teemavihkoaan. Tuosta aarrearkusta riitti yltäkyllin materiaalia myös toiseen viulukonserttoon op.63. Prokofjev kirjoitti 2. viulukonserttonsa 44-vuotiaana. Sävelkielensä mestarillisesti hallitseva kosmopoliitti oli ehtinyt matkata Nikolai II:n Venäjältä USA:han konsertoimaan, asua 1920- luvun Pariisissa ja harkita paluuta kotimaahansa neuvostohallinnosta piittaamatta. Jo parikymmentä vuotta aiemmin säveltäjän oli perehdyttänyt viulun salaisuuksiin Paul Kochanski (Leopold Auerin työn jatkaja Pietarin konservatoriossa), joka auttoi tätä 1. viulukonserton sävellystyössä. Ennen Pariisin kauden päätöstä Prokofjev aktivoitui myös musiikkipoliittisesti osallistumalla säveltäjäkollegojensa kanssa Triton-ryhmän perustamiseen. Sen avajaiskonserttiin 16.12.1932 hän sävelsi sonaatin kahdelle viululle. Viuluvirtuoosit Samuel Dushkin ja Robert Soetens valittiin teoksen kantaesittäjiksi. Samuel Dushkin oli vuotta aikaisemmin kantaesittänyt Igor Stravinskyn hänelle säveltämän viulukonserton. Halusiko Prokofjev haastaa Stravinskyn, jonka kanssa välit olivat lievästikin sanoen viileät? Joka tapauksessa Prokofjev päätti kirjoittaa puolestaan Robert Soetensille viulukonserton. Säveltäjä kuvaa toisen viulukonserton heijastavan hänen kiertolaiselämäänsä; 1. osa kirjoitettiin Pariisissa, 2. osa Voronezhissa, 3. osa ja orkestraatio Kaukasuksella Bakussa. Kantaesitys tapahtui Madridissa. Siitä tulikin säveltäjän viimeinen teos, jonka ensiesitys kuultiin Länsi-Euroopassa. Toinen viulukonsertto on nuoruuden kiihkeänä sävellysperiodina syntynyttä ensimmäistä perinteisempi. Kolmiosaisessa konsertossa liikkuvammat osat kehystävät serenadinomaista keskiosaa. Sooloviulu aloittaa yksinään ensimmäisen, Allegro moderato-osan esittelemällä mietteliään pääteeman. Matalat jouset tarttuvat teemaan, ja se on läsnä taka-alalla osan pohjavirtana sellaisenaan tai rooliasuaan muuttaen. Nopeampitempoinen rytminen välike ja solistin taiturointi johtavat iki-ihanan avosydämiseen, rinnakkaissävellajissa kulkevaan sivuteemaan elegantteine modulaatioineen. Voimakas karakterisointi ja teemojen virtuoosiset muunnelmat luovat moni-ilmeisen kokonaisuuden, jossa kadenssin puuttumista tuskin huomaa. Andante assai etenee Es-duurissa. Siinä viulu saa laulaa melodiaansa sydämen kyllyydestä. Sooloäänen tasajakoisuus orkesterin kolmijakoisten pizzicatosäestyksen yllä aateloi sen omaan luokkaansa. Tähtisadetta tunnelmaan tuovat välitaitteessa sooloviulun sordinoidut 32.-osa filigraanit. Ennen osan loppua solisti vetäisee valttikortin hihastaan (ja sordinon viulustaan); sankarillisen voitonriemuisin oktaavihypyin hän moduloi takaisin Es-duuriin ja vetäytyy sitten taustalle säestämään pizzicatoin sellojen ja käyrätorven soittamaa teemaa. 3. osa, Allegro, ben marcato, on kuin toisesta maailmasta. Kun kaksi ensimmäistä osaa kylpivät lyyrisyydessä, ei sille anneta sijaa rondomaisessa fi- 6
naalissa. Siinä Prokofjev on pippurisena, tuimat dissonanssit lisämausteena. Kastanjetit tervehtivät tanssillista pääteemaa aina siihen palattaessa, kuin tervehdyksenä maahan, jossa kantaesitys oli tapahtuva. Tahtilaji vaihtuu välillä kolmijakoisesta nopeampitempoiseen seitsenjakoiseen ja kiihtyvä tunnelma johtaa loisteliaaseen codaan. Kantaesitettyään konserton 1.joulukuuta 1935 Madridissa Robert Soetens sai säveltäjältä vuoden kestävän yksinoikeuden teoksen esittämiseen. Tämän jälkeenkin satavuotiaaksi elänyt Soetens jatkoi teoksen esittämistä ympäri maailmaa ja vielä 75-vuotiaana hän soitti sen Etelä- Afrikan ensiesityksen. Jascha Heifetz innostui teoksesta jo varhain ja esitteli sen joulukuussa 1937amerikkalaisille: Bostonin Sinfoniaorkesteria johti tuolloin Serge Koussevitzky. Tällä kokoonpanolla teos myös levytettiin välittömästi. Parikymmentä vuotta myöhemmin hän teki teoksesta uuden, henkeäsalpaavan levyn saman orkesterin ja Charles Münchin kanssa. Molemmat Prokofjevin viulukonsertot ovat säilyttäneet suositun paikkansa viulistien kantaohjelmistossa. Hannele Segerstam CLAUDE DEBUSSY (1862 1918): LA MER Sinä et ehkä ole tietoinen siitä, että minulle oli määrätty iloinen elämä merimiehenä ja että vain olemassaolon käänteet veivät minut toiseen suuntaan. Olen silti aina säilyttänyt syvän kiintymykseni merta kohtaan. Sinä ehkä toteat, että meri ei nyt suoranaisesti huuhdo Burgundin kukkuloiden rinteitä. Ja että teos muistuttaa ateljeessa tehtyä maisemamaalausta. Mutta minulla on lukemattomia muistoja; minun mielestäni se on tärkeämpää kuin todellisuus, jonka viehätysvoima hallitsee liian vahvasti meidän ajatuksiamme. Näin kirjoitti Claude Debussy eräälle ystävälleen syyskuussa 1903 alettuaan luonnostella orkesteriteosta La Mer (Meri). Meri antoi hänelle olennaisia virikkeitä sävellystyöhön, mutta sen voima sai hänet myös pelkäämään, että se tukahduttaisi hänen luomisvoimansa. Merellistä innoitusta hän ammensikin myös muista lähteistä. Hän ihaili William Turnerin nerokkaan moderneja merimaalauksia ja Edgar Allan Poen väkeviä kuvauksia merestä, ja kun La Merin ensipainos ilmestyi teoksen valmistumisvuonna 1905, sen kannessa oli säveltäjän pyynnöstä jäljennös japanilaisen puupiirrosten mestarin Hokusain teoksesta Suuri aalto. Debussy antoi La Merille alaotsikon kolme sinfonista luonnosta. Sinfoninen kehittely, motiivinen työ ja dynaamisesti kehkeytyvien prosessien rakentaminen eivät häntä yleensä kiinnostaneet, ja kerrotaan, että hän tokaisi seuralaisilleen eräässä sinfoniakonsertissa: Lähdetään pois, 7
nyt alkaa kehittely. Alaotsikko on silti syytä ottaa tosissaan, eikä teoksen sinfonista ulottuvuutta pidä väheksyä. Toisaalta sitä ei pidä liiaksikaan korostaa, kyse on nimenomaan luonnoksista. Kaikessa verhotussa sinfonisuudessaan La Mer on myös hyvin kuvauksellista musiikkia ja sellaisena yksi musiikillisen impressionismin mestariteoksista. Debussyn herkkä sointiaisti ja upean sävykäs orkestraatio antavat sen musiikille ehtymätöntä lumovoimaa. La Mer rakentuu kolmesta osasta, jotka voi hahmottaa sinfonisen avausosan, scherzon ja finaalin vastineiksi. Teoksesta muodostuu aivan eri tavoin kiinteä kokonaisuus kuin hänen muista moniosaisista orkesteriteoksistaan Nocturnes ja Images, joissa yhden otsakkeen alle on koottu erilaisia aiheita kuvaavia teoksia, kun taas La Mer tutkii yhden aihepiirin eri ulottuvuuksia. Lisäksi ääriosien väliset temaattiset yhteydet luovat teokseen yhtenäisyyttä. Ensiosa De l aube à midi sur la mer (Merellä aamunkoitosta keskipäivään) kasvaa esiin salaperäisestä hiljaisuudesta. Johdantovaiheessa kuullaan englannintorven ja sordinoidun trumpetin esittämänä yksi teoksen keskeisistä teemoista, joka esiintyy ensiosan lisäksi myös päätösosassa. Avausosa syttyy eloon, kun musiikki purkautuu johdannosta valontäyteiseen Des-duuriin. Jaettujen sellojen tanssahtelevasti keinuva teema aloittaa osan toisen pääjakson. Debussyn originelli säveltäjäkollega Erik Satie ironisoi otsikon tarkkoja aikamääreitä toteamalla, että hän kyllä piti koko osasta mutta aivan erityisesti kohdasta neljännestä yli yksitoista. Keskiosa Jeux de vagues (Aaltojen leikki) on ilmavan taiturillista ja läpikuultavasti välkehtivää musiikkia, kuin valon leikkiä meren aalloilla. Teemaaihelmat ja tekstuurit ovat jatkuvassa liikkeessä, ja sointivärillä on entistäkin keskeisempi asema musiikin hahmottumisessa. Päätösosa Dialogue du vent et de la mer (Tuulen ja meren vuoropuhelu) on osista dramaattisin. Siinä on kaksi keskeistä aihetta, joista ensimmäinen on lainattu ensiosan johdannosta. Puupuhaltimien esittämä toinen teema kasvaa yhdeksi Debussyn tuotannon pitkälinjaisimmista aiheista. Osan keskellä on maagisesti kimmeltävä suvantovaihe, josta musiikki aloittaa kasvunsa kohti loistokasta päätöstä. Kimmo Korhonen 8
SAKARI ORAMO Sakari Oramon kausi Radion sinfoniaorkesterin (RSO) ylikapellimestarina alkoi elokuussa 2003. Viulistina uransa aloittanut Oramo toimi vuodesta 1991 RSO:n vuorottelevana konserttimestarina. Orkesterinjohdon diplomin hän suoritti Jorma Panulan kapellimestariluokalla. Oramo on RSO:n ohella myös Tukholman filharmonisen orkesterin ylikapellimestari ja Kokkolan oopperan kapellimestari. Hänet on valittu myös BBC:n sinfoniaorkesterin tulevaksi ylikapellimestariksi vuodesta 2013 alkaen. Oramo johtaa säännöllisesti myös Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteria ja aloittaa orkesterin taiteellisena johtajana syksyllä 2013. Oramo päätti kymmenvuotisen kautensa Birminghamin sinfoniaorkesterin (CBSO) musiikillisena johtajana 2008, mutta jatkaa edelleen orkesterin päävierailijana. Oramo on johtanut mm. Wienin, Berliinin, New Yorkin, Los Angelesin ja Chicagon filharmonikkoja, Concertgebouw n, Pariisin, Clevelandin ja Minnesotan orkestereita sekä Dresdenin valtionorkesteria. Kaudella 2011 2012 hän johtaa mm. Berliinin saksalaista sinfoniaorkesteria, Wienin sinfonikkoja ja Frankfurtin radion sinfoniaorkesteria. Oramo ja RSO ovat vierailleet mm. Beninissä, Wienissä ja Prahassa, Saksassa ja Espanjassa, Kanariansaarten, Edinburghin ja Bergenin musiikkijuhlilla sekä Lontoon Proms-festivaalilla. Japanissa Oramo ja RSO ovat kiertäneet 2005 ja 2007. Sakari Oramo sai Birminghamin yliopiston kunniatohtorin arvon 2004. Hänet palkittiin 2008 arvostetulla Elgar-mitalilla ja vuonna 2009 Brittiläisen imperiumin ritarikunta myönsi Oramolle OBE-arvon hänen ansioistaan Britannian musiikkielämän kehittäjänä. Joulukuussa 2010 tasavallan presidentti myönsi Sakari Oramolle Pro Finlandia -mitalin. Sakari Oramon kausi RSO:n kapellimestarina päättyy keväällä 2012. Hänen jälkeensä orkesterin kahdeksantena ylikapellimestarina syksyllä 2013 aloittaa Hannu Lintu. 9
JANINE JANSEN Janine Jansenin debyytti Amsterdamin Concertgebouw ssa 1997 tuotti hänelle välittömästi kutsuja eri puolille Eurooppaa. Jansen esiintyy säännöllisesti Concertgebouwn lisäksi mm. Berliinin ja New Yorkin filharmonikkojen, Lontoon ja Chicagon sinfoniaorkesterien ja Clevelandin orkesterin sekä NHK-sinfoniaorkesterin ja Mahlerkamariorkesterin kanssa huippukapellimestarien, kuten mm. Esa-Pekka Salosen, Valeri Gergijevin ja Riccardo Chaillyn johdolla. Janine Jansen esittää paljon myös kamarimusiikkia. Kuluvalla kaudella hän on soittanut Schubertin jousikvintettoa ja Schönbergin Kirkastettua yötä mm. Lontoossa, Berliinissä ja Amsterdamissa. Jansen on perustanut Utrechtiin kansainvälisen kamarimusiikkifestivaalin, ja vuodesta 1988 hän on ollut Berliinin Philharmonie-konserttisalissa järjestettävän Spectrum Concerts Berlin -kamarimusiikkisarjan jäsen. Hänen kamarimusiikkikollegojaan ovat mm. Jean-Yves Thibaudet, Mischa Maisky, Julian Rachlin, Itamar Golan, Martin Fröst, Khatia Buniatishvili, Leif Ove Andsnes ja Torleif Thedéen. Pian päättyvällä kaudella Janine Jansen on kiertänyt Aasiaa Concertgebouw-orkesterin kanssa, tehnyt Yhdysvaltojen kiertueen Lontoon filharmonikkojen kanssa ja Euroopan kiertueen Accademia Nazionale di Santa Cecilia-orkesterin kanssa. Jansen on nähty solistina myös Los Angelesin filharmonikkojen sekä Dresdenin valtionorkesterin konserteissa. Jansen levyttää yksinoikeudella Deccalle. Hänen viimeisin levytyksensä sisältää ranskalaista musiikkia yhdessä pianisti Itamar Golanin kanssa. Useat Jansenin levytykset ovat myyneet platinan levyn verran Alankomaissa ja verkkomusiikkikauppa itunesissa hänen levynsä ovat yltäneet niin ikään ostetuimpien levyjen listan kärkeen. Vuonna 2003 Janine Jansen vastaanotti Alankomaiden arvostetuimman, kulttuuriministeriön myöntämän musiikkipalkinnon. Lisäksi hän on saanut levytyksistään kolmesti Edisonin yleisöpalkinnon. Vuonna 2007 hänelle myönnettiin NDR musiikkipalkinto loistavista taiteellisista saavutuksista. Iso-Britanniassa Jansen sai RPS Instrumentalist -palkinnon 2009 esiintymisistään maassa. Janine Jansenin instrumentti on Antonio Stradivari Barrere, joka on lainassa Elise Mathilde -säätiöltä. 10
RADION SINFONIAORKESTERI Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, jonka tehtävänä on tuottaa ja edistää suomalaista musiikkikulttuuria. Orkesterin ylikapellimestarina on vuodesta 2003 alkaen toiminut Sakari Oramo. Uutena ylikapellimestarina syksyllä 2013 aloittaa Hannu Lintu, joka toimii ensin RSO:n päävierailijana kaudella 2012 2013. Orkesterin kunniakapellimestari on Jukka-Pekka Saraste, joka toimi ylikapellimestarina vuosina 1987 2001 ja tekee edelleen tiivistä yhteistyötä orkesterin kanssa. Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin. Sinfo niaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka-Pekka Saraste. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. RSO:n tehtäviin kuuluu myös koko suomalaisen orkesterimusiikin taltioiminen kantanauhoille Yleisradion arkistoon. Sakari Oramon kanssa RSO on levyttänyt mm. Bartókin, Hakolan, Saariahon, Resphigin, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Nordgrenin 3. ja 5. sinfoniasta julkaistu levytys (Ondine) sai ranskalaisen Académie Charles Cros n palkinnon. Magnus Lindbergin klarinettikonserton levytys palkittiin BBC Music Magazinen palkinnolla 2006. Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertot sisältävä levy Lisa Batiashvilin kanssa (Sony BMG) sai MIDEM Classical Awards -palkinnon 2008. Samana vuonna New York Times valitsi toisen Lindberg-levytyksen vuoden levyksi. RSO tekee säännöllisesti konserttikiertueita ympäri maailmaa ja on soittanut ulkomailla yli 300 konserttia. Kaudella 2011 2012 orkesteri esiintyy mm. Bonnin arvostetulla Beethoven-festivaalilla ja Amsterdamin Concertgebow-konserttitalossa. RSO:n kotikanava on Yle Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella ja katsella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosivujen kautta (yle.fi/rso). 11