s O y Ta m p e re e n Ka u r i i n p o l k u Nykyaikaisia kerrostalokoteja Vuoreksen keskustaan 0 500 Kaupunkimittaus Tampere 013 L u o t e t t a v a a r a k e n t a m i s t a j o v u o d e s t a 1 9 8 5
sunto Osakeyhtiö Tampereen Vuoreksen Kauriinpolku Hyvin suunniteltua asumista Vuoreksessa Tampereen nykyaikaisimmassa asuinalueessa Vuoreksessa luonto, virkistysalueet ja hyvät palvelut ovat lähellä. Luonto on alueen kaikkiin rakennuksiin sijoitettujen taideteosten teemana. s Oy Tampereen Vuoreksen Kauriinpolku sijoittuu keskeiselle paikalle aivan Vuoreksen ytimeen. s Oy Tampereen Kauriinpolku on veistoksellinen tornitalo, jonka asunnoista aukeaa näkymiä ympäröivään luontoon. Kaikki yksiötä suuremmat asunnot ovat kahteen suuntaan aukeavia kulma-asuntoja, joiden parvekkeet on suunnattu länteen ja kohti metsäistä puistoa. Maantasokerroksen asunnoissa on oma terassi. Uusia kerrostalokoteja on tarjolla monipuolinen valikoima tehokkaasta 31,5 m yksiöstä avaraan 69,5 m kolmioon. suntojen pohjat ovat selkeitä ja toimivia. Lisää oleskelutilaa huoneistoihin antavat reilun kokoiset lasitetut parvekkeet sekä pienempien yksiöiden ranskalaisparvekkeet. Tontti rajoittuu länsireunaltaan puistoon, jonka puoleiselta laidalta löytyy myös taloyhtiön leikkipaikka. Vuoreksen palvelujen ääreen rakennettavissa asunnoissa yhdistyvät luonnon läheisyys ja hyvät liikenneyhteydet. ivan vierestä löytyvät mm. keskuspuisto leikkipaikkoineen, kauppa, ravintola, parturi-kampaamo ja TKL:n bussipysäkit. Myös Hervannan yritykset, teknillinen yliopisto ja palvelut ovat Vuoreksen lähettyvillä. Palvelut kehittyvät jatkuvasti ja alueen kehitykseen sekä Vuoreksen palvelulupaukseen voit tutustua mm. osoitteissa https://vuores.fi ja http://www.tampere.fi/vuores.html. Kävelyetäisyydellä Kauriinpolusta sijaitsee Tampereen nykyaikaisin koulukeskus, joka vihittiin käyttöön tammikuussa 014. Vuores-taloksi nimetyssä monitoimikeskuksessa toimivat mm. ala-aste, päiväkoti, esiopetusryhmä, äitiys- ja lastenneuvola sekä kolmeen osaan jaettava liikuntahalli, jota vuokrataan myös asukkaiden käyttöön. rviolta vuonna 015 alkavassa toisessa vaiheessa koulu laajenee käsittämään myös yläluokat. Kauriinpolun pelkistetyn arkkitehtuurin kanssa vuoropuhelua käy rakennuskohteen oma taidekokonaisuus. Päätien varressa, yksittäisten teosten kuultavat lasipinnat, heijastavat värien ja viivojen keskusteluja tunnelman muuttuessa eri vuorokauden aikoina. Esittävän- ja abstraktin taiteen välimaastossa, elävällä tussiviivalla piirretyt viivat, symboloivat Vuoreksen luontokeskeisyyttä. Täsmälliset, värilliset geometriset kuviot kertovat ihmisten rakentamasta infrastuktuurista, joka toimii sopusoinnussa ympäristönsä kanssa. Nykyaikainen unelmakoti loistavalta paikalta Vaivatonta asumista hissillisessä kaukolämpötalossa Talon julkisivuna ajaton, paikalla muurattu tiili Ovipuhelimet kameralla Tilavat lasitetut parvekkeet (ei 31,5 m asunnossa) Hyvät kulkuyhteydet Rauhallinen ympäristö Lämpöpistokkeelliset autopaikat talon vieressä, osin katoksessa Vuoreksen keskustan palvelut lähietäisyydellä, katso Vuoreksen palvelulupaus https://vuores.fi http://www.tampere.fi/vuores.html Suunnittelu rkkitehtityöhuone rtto Palo Rossi Tikka Oy
t ak 1 ark -V I 1 13 03 14 0 RN:o 01 Kauriinpolku s Oy Tampereen suntamaankuja 1 3870 Tampere.1:500 15 1 pp 05 16 17 OS T OK UT 1 3 4 5 T OK UT 14 13 OS 1 11 6 7 8 9 U KT STO PUI TERVLEPÄNPUISTO SEN REK VUO NKUJ M SUNT 10 leikki 3
sunto Osakeyhtiö Tampereen Vuoreksen Kauriinpolku Hanketiedot sunto Osakeyhtiö Tampereen Kauriinpolku suntamaankuja 1, 33870 Tampere Huoneistot ja autokatokset 1 h+k+ranskalaisparveke 31,5 m, 6kpl 1 h+k+parveke 33,5 m, 6kpl (+1kpl maantaso/terassi) h+k+s+parveke 46,5 m, 6kpl h+k+s+parveke 53,5 m, 6kpl (+1kpl maantaso/terassi) 3 h+k+s+parveke 58,0 m, 6kpl 3 h+k+s+parveke 69,5 m, 6kpl (+1kpl maantaso/terassi) 14 kpl autokatospaikkoja + 0 kpl pihapaikkoja Yhteiset tilat väestönsuoja/irtaimistovarastot ulkoiluvälinevarasto Rakennustapa Tontti Kohde rakennetaan Tampereen Vuoreksen asuinalueen keskustaan, palveluiden välittömään läheisyyteen Tampereen kaupungin vuokratontille, osoitteeseen suntamaankuja 1, Tampere. suntojen viimeistely suinhuoneiden lattiat ovat tammiparkettia ja jalkalistat kuultovärjättyä mäntyä, seinät maalataan. Pesuhuoneen ja :n lattia ja seinät sekä saunan lattia laatoitetaan. Märkätilojen lattialaatat esim. harmaa 10x10 ja seinät esim. valkoinen 5x40. Pesuhuoneen ja saunan katto sekä saunan seinät ovat tervaleppäpaneelia. Lauteet ovat tervaleppää. suntojen varustelu Keittiössä kattava kodinkonepaketti: keraaminen liesitaso, erillisuuni ja astianpesukone sekä jääkaappipakastin tai kaksi korkeaa kylmälaitetta asuntotyypistä riippuen. Työtasot ovat laminaattia, pesuallas ruostumatonta terästä. Kiintokalusteiden ovet ovat maalattua mdflevyä tai laminaattia. Pesuhuoneet on varustettu peili- ja allaskaapilla joiden lisäksi varustukseen kuuluvat pyykkikaappi sekä pesukoneelle ja kuivausrummulle. Kaikilla asunnoilla omat huoneistovarastot pohjakerroksessa. Talotekniikka sunto Oy on liitetty kaupungin kaukolämpöverkkoon ja lämmitysjärjestelmänä on vesikiertoinen keskuslämmitys. Märkätiloissa on sähköinen mukavuuslattialämmitys. sunnoissa on huoneistokohtainen lämmön talteenotolla varustettu tulo- ja poistoilmanvaihto. Yhtiö liitetään kaapeli TV -verkkoon ja asunnot varustetaan yleiskaapeloinnilla sekä verkkovirtaan kytketyillä palovaroittimilla. Vuorespalvelu Oy:n tarjoama nykyaikainen tietoverkko tarjoaa nopean verkkoyhteyden edulliseen hintaan ja mahdollistaa mm. taloyhtiön oman tiedotusjärjestelmän lisäämisen. utopaikat Lämpöpistokkeella varustetut autopaikat 0 kpl, lisäksi 14 autokatospaikkaa osakkeina. 4 Rakentaja pidättää mahdollisuuden muuttaa tämän tiedotteen tietoja ja piirustuksia. semapiirustuksen ja markkinointikuvien kasvillisuus ja istutukset suuntaa antavia. Ilmoitetut huoneistoneliöt, alakatot ja tekniikkakotelot voivat muuttua esim. talotekniikan vaatiman tilan puitteissa suunnittelun edetessä. Ostajan on tutustuttava myyntiasiakirjoihin ja vahvistettuihin suunnitelmiin kauppakirjan allekirjoittamisen yhteydessä. Tämä tiedote perustuu tilanteeseen 10/013. suntojen markkinoinnissa annettavista tiedoista annetun asetuksen nro 130/001 mukainen esite on nähtävissä esittelyssä. Tämä ei ole täydellinen rakennustapaseloste. Rakennustapaselostuksen saat asunnon myyjältä tai rakentajalta
Pohjapiirustus 1. kerros mittakaava n. 1:00 P L h+k+s 53,5 m ULKOILUVÄLINEVRSTO S maanpinta luiskataan sisäänkäynnin edessä (maksimikallistus 1:0) 1h+k 33,5 m SÄILYTYSKOMEROT (+) 0 6,0 +1 VS-S1 3h+k+s 69,5 m VS-TEKN 0 1 3 4 5 1. kerros Detalji teoksesta: Dog point of view 5
33,5 m 1 h + k s Oy Tampereen Kauriinpolku suntamaankuja 69,5 m 3 h 33,5 m 1 h + 1+ k + s k 33870 s s sunto Oy Tampereen Oy Tampereen Osakeyhtiö Kauriinpolku Kauriinpolku Tampereen Vuoreksen Kauriinpolku n.1:75 suntamaankuja 1 Vuoreksen Puistotie X 33870 33870 Tampere Tampere n.1:100 n.1:75 1. kerros 33,5 m 1 h + k mittakaava n. 1:75 S SK RK stianpesukone Jääkaappipakastin Jääkaappi stianpesukone Pakastinkaappi Jääkaappipakastin stianpesukone -laite Jääkaappi Jääkaappi Pyykinpesukone, Pakastinkaappi -laite Kuivausrumpu, -laite Pyykinpesukone, SK Siivouskomero Pyykinpesukone, Kuivausrumpu, RK Ryhmäkeskus Kuivausrumpu, Siivouskomero SK Pyykkikaappi Siivouskomero Ryhmäkeskus RK Mikroaaltouuni, Ryhmäkeskus Pyykkikaappi Mikroaaltouuni, Pyykkikaappi Mikroaaltouuni, S S 1 +16,00 33,5 m (+) 1h+k 33,5 m 3h+k+s 69,5 m (+) +16,00 5.11.013 6
53,5 m h + k + s 53,5 m h + k + s s s Oy Tampereen Oy Tampereen Kauriinpolku Kauriinpolku Vuoreksen suntamaankuja Puistotie X 1 33870 33870 Tampere Tampere n.1:100 n.1:75 1. kerros 53,5 m h + k + s n. 1:75... stianpesukone S 3 SK RK stianpesukone Jääkaappipakastin stianpesukone Jääkaappi Jääkaappi Pakastinkaappi -laite -laite Pyykinpesukone, Kuivausrumpu, Pyykinpesukone, Siivouskomero Kuivausrumpu, Ryhmäkeskus SK Siivouskomero Pyykkikaappi RK Ryhmäkeskus Mikroaaltouuni, Pyykkikaappi Mikroaaltouuni,... Jääkaappi...-laite... Pyykinpesukone,...Kuivausrumpu, SK...Siivouskomero RK...Ryhmäkeskus... Pyykkikaappi...Mikroaaltouuni, S 3 53,5 m h+k+s 53,5 m 5.11.013 Detalji teoksesta: Keräilijä 7
69,5 m 69,5 3 h m + k + 3 sh + k + s 69,5 m 3 h + k + s s Oy Tampereen s s sunto Oy Tampereen Oy Tampereen Osakeyhtiö Kauriinpolku Kauriinpolku Kauriinpolku Tampereen Vuoreksen Kauriinpolku suntamaankuja Vuoreksen suntamaankuja 1 Puistotie 1 X 33870 Tampere 33870 Tampere Tampere n.1:75 n.1:100 n.1:75 1. kerros 69,5 m 3 h + k + s n. 1:75... stianpesukone S 1 SK SK RK RK stianpesukone stianpesukone Jääkaappipakastin Jääkaappipakastin Jääkaappi stianpesukone Jääkaappi Pakastinkaappi Jääkaappi Pakastinkaappi -laite -laite -laite Pyykinpesukone, Pyykinpesukone, Pyykinpesukone, Kuivausrumpu, Kuivausrumpu, Kuivausrumpu, Siivouskomero Siivouskomero Ryhmäkeskus SK Siivouskomero Ryhmäkeskus Pyykkikaappi RK Ryhmäkeskus Pyykkikaappi Mikroaaltouuni, Pyykkikaappi Mikroaaltouuni, Mikroaaltouuni,... Jääkaappi...-laite... Pyykinpesukone,...Kuivausrumpu, SK...Siivouskomero RK...Ryhmäkeskus... Pyykkikaappi... Mikroaaltouuni, S 1 S 1 +16,00 +16,00 +16,00 69,5 m 3h+k+s 3h+k+s 69,5 m69,5 m 5.11.013 0 1 0 1 3 4 3 5 4 5 0 10 1 3 43 54 5 PUH 010 44 0100 8 Detalji teoksesta: Dog point of view
Pohjapiirustus -7. kerros n. 1:00 P LSITETTU PRVEKE LSITETTU PRVEKE h+k+s 53,5 m h+k+s 46,5 m (+) LSITETTU PRVEKE 1h+k 33,5 m (+) (+) 00, 9 +1 1h+k 31,5 m 3h+k+s 69,5 m 3h+k+s 58,0 m LSITETTU PRVEKE LSITETTU PRVEKE 0 Detalji teoksesta: Kevättango 1 3 4 5 9
s Oy Tampereen Kauriinpolku suntamaankuja 1 33870 Tampere 69,5 m 3 h + k + s n.1:75 31,5 m 1 h + k s s sunto Oy Tampereen Oy Tampereen Osakeyhtiö Kauriinpolku Kauriinpolku Tampereen Vuoreksen Kauriinpolku suntamaankuja 1 Vuoreksen Puistotie X 33870 33870 Tampere Tampere n.1:100 n.1:75 SK RK SK RK -7. kerros 31,5 m 1 h + k mittakaava n. 1:75 S 8 S 14 S 0 S 6 S 3 S 38 stianpesukone Jääkaappipakastin Jääkaappi Pakastinkaappi -laite stianpesukone Pyykinpesukone, Jääkaappipakastin Kuivausrumpu, stianpesukone Jääkaappi Siivouskomero Jääkaappi Pakastinkaappi Ryhmäkeskus -laite -laite Pyykkikaappi Pyykinpesukone, Pyykinpesukone, Mikroaaltouuni, Kuivausrumpu, Kuivausrumpu, Siivouskomero SK Siivouskomero Ryhmäkeskus RK Ryhmäkeskus Pyykkikaappi Mikroaaltouuni, Pyykkikaappi Mikroaaltouuni, S 8 S 14 S 0 S 6 S 3 S 38 S 1 (+) +16,00 (+) 1h+k 31,5 m 31,5 m 3h+k+s 69,5 m 5.11.013 10
s Oy Tampereen Kauriinpolku suntamaankuja 1 33870 Tampere 33,5 m n.1:75 1 h + k s Oy Tampereen Kauriinpolku Vuoreksen Puistotie X 33870 Tampere n.1:100-7. kerros 33,5 m 1 h + k n. 1:75 S 5 S 11 S 17 S 3 S 9 S 35 SK RK stianpesukone Jääkaappipakastin Jääkaappi... Pakastinkaappi stianpesukone -laite... Pyykinpesukone, Jääkaappi stianpesukone...-laite Kuivausrumpu, Jääkaappi SK Siivouskomero -laite RK... Ryhmäkeskus Pyykinpesukone, Pyykinpesukone, Pyykkikaappi Kuivausrumpu, Mikroaaltouuni, Siivouskomero...Kuivausrumpu, Ryhmäkeskus Pyykkikaappi Mikroaaltouuni, SK...Siivouskomero RK...Ryhmäkeskus... Pyykkikaappi...Mikroaaltouuni, 7 kpl S 5 S 11 S 17 S 3 S 9 S 35 LSITETTU PRVEKE 1h+k 33,5 m 33,5 m (+) (+).10.013 RKKITEHTITYÖHUONE RTTO PLO ROSSI TIKK O HELSIN FX 010 44 010 Detalji teoksesta: Halla 4 - Latomaisema 11
46,5 69,5 m m h 3 + h k + k s+ s s 46,5 Oy s Tampereen sunto Oy m Tampereen h + Kauriinpolku k + Oy Tampereen Osakeyhtiö Kauriinpolku s Kauriinpolku Tampereen Vuoreksen Kauriinpolku suntamaankuja suntamaankuja 1 1 33870 Vuoreksen Tampere Puistotie X 33870 Tampere 33870 Tampere n.1:75 n.1:100 n.1:75-7. kerros 46,5 m h + k + s mittakaava n. 1:75 S 7 S 13 S 19 S 5 S 31 S 37 SK RK stianpesukone stianpesukone Jääkaappipakastin Jääkaappipakastin stianpesukone Jääkaappi Jääkaappi Jääkaappi Pakastinkaappi Pakastinkaappi -laite -laite -laite Pyykinpesukone, Pyykinpesukone, Pyykinpesukone, Kuivausrumpu, Kuivausrumpu, Kuivausrumpu, SK Siivouskomero SK Siivouskomero Siivouskomero RK Ryhmäkeskus RK Ryhmäkeskus Ryhmäkeskus Pyykkikaappi Pyykkikaappi Pyykkikaappi Mikroaaltouuni, Mikroaaltouuni, Mikroaaltouuni, S 7 S 1 S 13 S 19 S 5 S 31 S 37 LSITETTU PRVEKE +16,00 46,5 m (+) h+k+s 46,5 m3h+k+s 69,5 m (+).10.013 0 0 1 1 3 3 4 4 5 5 0 0 1 1 3 3 4 4 5 5 UUDENMNKTU RKKITEHTITYÖHUONE K RTTO PLO ROSSI TIKK OY PUH 010 UUDENMNKTU 44 0100 K 1
53,5 m h + k + s 53,5 m h + k + s s s Oy Oy Tampereen Kauriinpolku Kauriinpolku Vuoreksen suntamaankuja Puistotie X 1 33870 33870 Tampere Tampere n.1:100 n.1:75-7. kerros 53,5 m h + k + s n. 1:75 S 6 S 1 S 18 S 4 S 30 S 36 SK RK... stianpesukone... Jääkaappi...-laite... Pyykinpesukone,...Kuivausrumpu, SK...Siivouskomero RK...Ryhmäkeskus... Pyykkikaappi stianpesukone Jääkaappipakastin stianpesukone Jääkaappi Jääkaappi -laite Pakastinkaappi Pyykinpesukone, -laite Kuivausrumpu, Pyykinpesukone, Siivouskomero Kuivausrumpu, Ryhmäkeskus SK Siivouskomero Pyykkikaappi RK Ryhmäkeskus Mikroaaltouuni, Pyykkikaappi Mikroaaltouuni,...Mikroaaltouuni, 7 kpl S 6 S 1 S 18 S 4 S 30 S 36 LSITETTU PRVEKE 53,5 m h+k+s 53,5 m.10.013 Detalji teoksesta: SYPRESSIMISEM-Landscape number 078 according Jack K. 13
58,0 m 69,5 3 m h + 3 k h + + s k + s s Oy 58,0 Tampereen m 3 Kauriinpolku h + k + s s sunto Oy Tampereen Oy Tampereen Osakeyhtiö Kauriinpolku suntamaankuja 1 Kauriinpolku Tampereen Vuoreksen Kauriinpolku suntamaankuja 1 33870 Vuoreksen Tampere Puistotie X 33870 33870 Tampere Tampere n.1:75 n.1:75 n.1:100-7. kerros 58,0 m 3 h + k + s mittakaava n. 1:75 S 9 S 15 S 1 S 7 S 33 S 39 SK SK RK RK stianpesukone stianpesukone Jääkaappipakastin Jääkaappipakastin Jääkaappi stianpesukone Jääkaappi Pakastinkaappi Jääkaappi Pakastinkaappi -laite -laite -laite Pyykinpesukone, Pyykinpesukone, Kuivausrumpu, Kuivausrumpu, Siivouskomero SK Siivouskomero Ryhmäkeskus RK Ryhmäkeskus Pyykkikaappi Mikroaaltouuni, Pyykkikaappi Mikroaaltouuni, Mikroaaltouuni, S 9 S 15 S 1 S 7 S 33 S 39 S 1 +16,00 58,0 m 3h+k+s 3h+k+s 69,5 m 58,0 LSITETTU PRVEKE.10.013 RKKITEHTITYÖHUONE FX 010 44 RTTO 0101 PLO ROSSI TIKK OY 14
69,5 m 3 h + k + s 69,5 m 3 h + k + s s s Oy Oy Tampereen Tampereen Kauriinpolku Kauriinpolku Vuoreksen suntamaankuja Puistotie X1 33870 33870 Tampere Tampere n.1:100 n.1:75-7. kerros 69,5 m 3 h + k + s n. 1:75 S 4 S 10 S 16 S S 8 S 34 SK RK... stianpesukone... Jääkaappi...-laite... Pyykinpesukone,...Kuivausrumpu, SK...Siivouskomero RK...Ryhmäkeskus... Pyykkikaappi stianpesukone Jääkaappipakastin stianpesukone Jääkaappi Jääkaappi Pakastinkaappi -laite -laite Pyykinpesukone, Pyykinpesukone, Kuivausrumpu, Siivouskomero Kuivausrumpu, Ryhmäkeskus SK Siivouskomero Pyykkikaappi RK Ryhmäkeskus Mikroaaltouuni, Pyykkikaappi Mikroaaltouuni,...Mikroaaltouuni, 7 kpl S 4 S 10 S 16 S S 8 S 34 +19,00 +19,00 3h+k+s 69,5 m 69,5 m LSITETTU PRVEKE.10.013 15
Detalji teoksesta: Peura antaa viestin SWIMMING TRIP Esitteen kuvat tulevista Kauriinpolun taideaiheista Taiteilija: Petri Seppä Perustajaurakoitsija ja myynti VRP Rakennuspalvelut Oy Hämeenkatu 18, 330 0 Tampere www.vrp.fi, p. 040 310 0 333 Myynti Hatanpään Valtatie 11, 3310 0 Tampere p. 00 780 30 0 16