Helsingin seurakuntien vironkielisen työn toimintakertomus 2006



Samankaltaiset tiedostot
Helsingin seurakuntien vironkielisen työn vuosikertomus Taustaa

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn vuosikertomus Taustaa

2. Vironkielinen jumalanpalveluselämä Alppilan kirkossa ja muualla

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn toimintakertomus 2011

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn toimintakertomus 2013

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn toimintakertomus 2010

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Pienten lasten kerho Tiukuset

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

lapset - nuoret - perheet

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

lapset - nuoret perheet

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle

Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 2012

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2020!

Jumalanpalvelusten kirjan käyttäjälle

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi

Vieraskielisen seurakuntatyön katsaus

2 Piispainkokouksen hyväksymän rippikoulusuunnitelman mukaisesti ohjesääntö edellyttää, että seurakunnassa laaditaan:

- Pihakahvila koulutus 15.9 klo Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

SUOSITUS TOIMITUSPALKKIOISTA

KOKOUSKUTSU Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16b, Helsinki

TUGLAS-SEURAN KOTOUTTAVA TYÖ JÄRVI LIPASTI

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Avioliittoon vihkiminenopas

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle!

SISÄLLYS& Vuosikertomuksen)toimitus:)Karoliina)Vidgrén) ) ) Kiitos, että johdatat minua, viet eteenpäin, näytät suunnan.

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

lapset - nuoret perheet

Akaan srk:n riparivuosi 2017

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS 2012

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT

Seurakuntavaalit 2018

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

lapset - nuoret perheet

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

PÖYTÄKIRJA 1 (14) Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto

Rippikoulu Kiipula

jäsen, varapuheenjohtaja yleisen seurakuntatyön pastori, esittelijä, sihteeri kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja

Tervetuloa rippikouluun!

PÖYTÄKIRJA 2 /

Kanttorit 2010 Selvitys seurakuntien musiikkielämän muutoksista ja kanttoreiden tulevaisuuden osaamistarpeista

Seurakuntatieto ja kirkon hallinto

Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015

Juhlahetket muistuttavat Jumalan siunauksesta

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Akavan kirkollisten jäsenkysely 2010: Yhä useampi toivoo naista piispaksi

Talousarvio: Seurakuntaneuvostoon kuuluu kymmenen jäsentä puheenjohtajan lisäksi ja sihteeri.

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2018!

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

PERUSTOIMINTOKUVAUS ESIMERKIKSI NÄIN

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen

Pääkaupunkiseudun vieraskielisen seurakuntatyön toimintasuunnitelmat 2019

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020

LAPSI ON OSALLINEN. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti

Saattaen vaihdettava? Heikki Salomaa Järvenpää

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

77 Kuurojenpapin viran perustaminen Helsingin seurakuntayhtymään yhteiseen seurakuntatyöhön

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan. toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Transkriptio:

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn toimintakertomus 2006 Toiminta ajatus ja tavoite: Vironkielinen seurakuntatyö on tarkoitettu palvelemaan pääkaupunkiseudulla asuvia virolaisia, sekä Viron kielestä ja kulttuurista kiinnostuneita suomalaisia. Tavoitteena on antaa pääkaupunginseudulla asuville Viroa äidinkielenä puhuville mahdollisuus hengelliseen palveluun äidinkielellä ja seurakunnalliseen toimintaan ja tarjota heille tarpeellista tukea selviytyä suomalaisessa yhteiskunnassa. Paikata tyhjiötä vironkielisten palveluiden tarjonnassa, tuoda seurakuntaelämä ihmisille lähemmäksi ja painottaa virolaisen identiteetin ylläpidon tarpeellisuutta. Samoin oman äidinkielen ja kulttuurin säilyttämisen mahdollisuus on olennaista ja sen kautta integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan vahvana ja sopeutuvaisena yhteiskuntajäsenenä. Jumalanpalveluselämä: Vuonna 2006 kokeilimme, miten jumalanpalveluselämän tarpeellisuus näky suurien kirkkopyhien aikana. Ajatuksena oli kokeilla miten ihmiset tulevat kirkkoon silloin, kun on monta peräkkäistä vapaapäivä tai on lomakausi. Onko edes järkevää toimittaa jumalanpalveluksia silloin, tuleeko ihmisiä kirkkoon tai onko suurin osa käymässä Virossa. Totesimme, että osallistuminen on aktiivista niin pääsiäisenä kuin myös jouluna. Nyt vuoden yhteenvetoa tehdessä päättelimme, että on olennaista pitää jumalanpalveluksia kaikkina kirkkopyhinä. Samalla tavalla kesällä, lomista huolimatta kirkossa oli riittävästi väkeä. Se kertoo meille, että jumalanpalveluselämä on seurakunnalle olennaista. Olemme lisänneet seurakuntalaisten osallistumista jumalanpalveluksiin antamalla heille erilaisia tehtäviä: tekstien lukemista, esirukouksien suunnittelua ja lukemista, kynttilöiden sytyttämistä jne. Vuoden 2006 aikana on pidetty yhteensä 12 säännöllistä kuukausijumalanpalvelusta Alppilan kirkossa, joka kuukauden kolmantena sunnuntaina kello 15.00. Sen lisäksi on ollut jumalanpalveluksia ja hartaustilaisuuksia eri puolella Helsinkiä ja myös Helsingin ulkopuolella. Vuonna 2006 ei ollut yhtään isoa tai erillisesti mainostettua jumalanpalvelusta ja sen kautta on nähtävissä oikea keskimääräinen jumalanpalvelusosallistuminen. Keskimäärin jumalanpalveluksiin on osallistunut noin 20 ihmistä, koko vuoden aikana 252 ihmistä. Vuonna 2006 oli Alppilan kirkossa vironkielisiä ehtoollisjumalanpalveluksia yhteensä 12, sanajumalanpalveluksia 1, hartaustilaisuuksia 8. Muualla toimitettiin 1 sanajumalanpalvelus ja 3 hartaustilaisuutta. Ehtoollisjumalanpalveluksissa on käytetty aikaisemmassa messussa siunattuja ehdollistarvikkeita tai ehtoollisen asettajina ovat olleet vierailevat papit Virosta tai Alppilan seurakunnan vuorossa oleva pappi. Aikaisemmassa messussa siunattuja ehdollistarvikkeita on jaettu ja messuun on

käytetty siihen tarkoitettua liturgia, mikä on hyväksytty niin Viron kirkossa (EELK) kuin myös Suomen evl. kirkossa. Toimitusten määrä vuonna 2006 oli 4: kastettuja 3 henkilöä, konfirmoituja 2 henkilöä ja yksi hautaan siunaaminen. Samoin toimitettiin yksi lipun siunaustilaisuus ja yksi kodin siunaaminen. Rippikoulutyö: Vuoden 2006 rippikouluryhmä aloitti syyskuussa ja konfirmaatiomessu toimitettiin joulukuussa. Rippikoulussa oli kolme osallistujaa, joista kaksi toivoivat konfirmaatiota. Yhdelle merkittiin vain rippikoulu käydyksi. Sielunhoito: Sielunhoidosta on tullut yksi tärkeimpiä osia seurakuntatyötä. Olemme huomanneet miten paljon ihmiset tarvitsevat toista ihmistä. Samoin yksinäisyys ja kotoutumiseen liittyvät ongelmat ovat tuoneet ihmisiä keskustelemaan. Kirkossa ja sen toiminnassa nähdään mahdollisuus omien ongelmien ratkaisemiseen. Monikulttuuriset perheet ja heidän ongelmat ovat olleet yksi keskeinen aihe sielunhoidossa. Kulttuuriset ja kielelliset ongelmat eivät ole parisuhteissa ainoat ratkaisemattomat aiheet. Uutena apua tarvitsevana kohderyhmänä ovat Suomeen töihin tulleet ihmiset, joilla on monia erilaisia ongelmia ja sopeutumisvaikeuksia. Samoin koti ikävä tai ongelmat kotipuolessa, mistä on paettua Suomeen, mutta mitkä kaikesta huolimatta vaivaavat. Sielunhoito vie paljon työaikaa ja paneutumista. Diakonia: Vuonna 2006 olemme auttaneet lukuisia virolaisia, jotka ovat joutuneet hankaluuksiin Suomessa. Olemme auttaneet hankkimaan paluulipun Viroon, olleet tulkkeina tarpeen vaatiessa tai avustaneet ruokatarvikkeilla. Vironkielinen työ on tarkoitettu palvelemaan pääkaupunkiseudulla asuvia virolaisia, mutta emme jätä muitakaan avuntarvitsijoita pulaan. Mutta vironkielisellä seurakuntatyöllä ei ole valitettavasti budjettivaroja sellaiseen avustustoimintaan. Olemmekin ruvenneet etsimään auttamiskeinoja miten virolaiset avuntarvitsijat oikeasti saisivat apua tilanteissa missä kirkko ei pysty avustamaan. Olemme nostaneet asian esille neuvotteluissa Suomen Viron suurlähetystyön ja Helsingin seurakuntien erityisdiakonian kanssa.

Musiikkityö: Musiikkityössä kanttoreina on ollut mukana Alppilan seurakunnan kanttori Vivika Oksanen ja Sibelius-Akatemian kirkkomusiikki opiskelijoita. Kahtena kertana on kanttori ollut Virosta. Suuren panoksen seurakuntatyön musiikkityöhön on antanut Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin opiskelijat Evi Rebina ja Dagma Rannak. Muusikoita ja laulajia on ollut esiintymässä niin Suomesta kuin Virosta. Vieraana on ollut, Hangover yhtiö Virosta. Uutena, seurakuntatyön ja jumalanpalveluselämän aktivoimiseksi on vuoden 2006 aikana järjestetty liturgisia iltahartauksia. Tarkoituksena antaa ihmisille mahdollisuus tulla jumalansanan äärelle myös muulloin kun sunnuntaisin. Olemme iltahartaudet sijoittanut arkipäivälle, että olisi mahdollista työpäivän päätteeksi rauhoittua ja kerätä voimia. On ollut Taize- iltahartautta ja nuorille suunnattua hartautta ja ennen joulua oli ehtoollishartaus. Osallistuminen on ollut kohtalaista ja luonnollista on, että jokainen uusi asia tarvitse muokkautumisen aikaa. Hartaudet ovat olleet aina musiikkipitoisia ja mukaan on otettu muusikoita Virosta sekä Suomesta. Musiikin osalta voimme todeta, että tarjonta erilaista ja laadukasta musiikkia on ollut riittävä ja sitä linja jatketaan myös tulevaisuudessa. Kerhot/Ryhmät: Naisten piiristä on tullut vuoden 2006 aikana nimenvaihdoksen kautta Ystävänpiiri. Saimme ihmisiltä huomautuksia, että miksi vain naisille on toimintaa. Näin ollen vaihdoimme nimeä ja kaikki ovat tervetulleita kerhotoimintaan. Olemme kokoontuneet kaksi kerta kuukaudessa tietyn etukäteen sovitun teeman ääreen, esim. terveys, kirkkokalenterin tapahtumat, rukous, askartelu, yhdessä tekemistä ja uuden oppiminen jne. Samoin olemme retkeilleet, askarrelleet ja pitänyt tietovisoja jne. Päätavoitteena on koota erilaisia ihmisiä, heitä jotka ovat aktiivisia jumalanpalveluksissa kävijöitä kuin myös ei kirkossa kävijöitä, yhteisten asioiden ääreen ja seurakunnan tiloihin. Ystävänpiirin tarkoitus on koota äidinkieleltään viroa puhuvia ja antaa heille mahdollisuus luoda uusia ihmiskontakteja sekä löytää uusia kavereita. Vuoden 2006 aikana keskimäärin osallistujamäärä on ollut 5-7. Lapsikerhot antavat oivan mahdollisuuden kirkollisen kasvatustyön tekemiselle, äidinkielen vahvistamiselle ja terveen identiteetin syntymiselle. Perhekerho Sipsik on perheille suunnattu perhekerho. Kaksi kerta kuukaudessa lauantaisin kokoontuvan Sipsikin tavoitteena on antaa

mahdollisuus lapsille, yksin tai vanhempien seurassa, viettää aikaa, ylläpitää viron kielen taitoa, leikkiä yhdessä, laulaa, askarrella ja oppia uutta ohjaajien valvonnassa. Vanhemmille se on mahdollisuus tutustua ja vaihtaa kokemuksia, löytää uusia virolaisia perheitä. Perhekerholla oli keväällä retki Orimattilan kotieläintilalle. Retki onnistui erinomaisesti, mukana oli 36 ihmistä. Kerhoon on osallistunut keskimäärin noin 10 perhettä. Sipsikin kevätretki Orimattilan kotieläintilalle oli monessa mielessä menestys. Osallistujia oli paljon ja sen kautta tulivat ihmiset paremmin tutuiksi. Olemme saaneet palautetta, että äidit tapaavat myös kerhoajan ulkopuolella ja Sipsikin vanhemmista on tullut itseohjautuva verkosto lapsiperheille. Sipsikin yhteydessä on toteutettu myös vauvakerhoa Beebide pillerball. Sipsikistä vastaa ohjaajat Tuulikki Karu, vauvakerhosta Piret Paal. Harjoittelija ja vapaaehtoistyö Vironkielisellä työllä oli keväällä 2006 harjoittelija Agnes Kaarenoja Helsingin Yliopiston teologisesta tiedekunnasta. Harjoittelijan tehtävinä oli mm. luoda vironkielisen työn toimiva jäsenrekisteri, suunnitella ja kehittää lapsityötä sekä olla toteuttamassa diakonin kanssa seurakunnallista työtä kokonaisuudessa. Agnes Kaarenojasta oli erittäin suuri apu ja hyödy. Hänen positiivinen ja asiallinen suhtautuminen työhön on peruste miksi jatkossakin toivomme avuksemme harjoittelijoita. Vapaaehtoiset ovat Helsingin seurakuntien vironkielisen työn kehittämisessä ja työn toteuttamisessa olennainen osa ja suuri voimavaramme, heidän koulutukseen on syytä panostaa myös tulevaisuutta ajatelleen. Suurin osa lapsityöstä on hoidettu vuonna 2006 vapaaehtoisvoimin. Yhteistyö ja kampanjat: Vuoden 2006 aikana on pidetty monia yhteistyökokouksia ja luotu verkostoja, esim. Kirkkopalvelut, Inkerikeskus, Roihuvuoren koulu, Viron Suurlähetystyö Suomessa, Tuglas-seura, Eesti Lastering Ry, Naisten Linja Suomessa Ry, Kulttuurikeskus Caisa, Binokkel lehti, eri Helsingin seurakunnat jne. Kirkkohallituksen ja Helsingin seurakuntayhtymän eri tahojen kanssa tehtävä yhteistyö on meille erittäin tärkeä, koska niistä on syntynyt monia käytännöllisiä ja meille hyödyllisiä projekteja. Kaksi suurempaa yhteistyöprojektia oli kouluyhteistyö Roihuvuoren vironkielisten luokkien kanssa ja Tuglas seuran kanssa järjestetty Viron itsenäisyyspäivän konsertti. Roihuvuoren koulun kanssa on suullinen sopimus, että diakoni vieraile koulussa kerran kuukaudessa koulupapin ominaisuudessa. Kaksi kerta vuodessa järjestetään Alppilan kirkossa koululaisten kirkkohetki, äitienpäivän ja joulun tienoilla. Koululaisten kirkkohetket ovat tuoneet kirkkoon

koululaisten lisäksi heidän vanhemmat ja sukulaiset. Lasten vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä, koska suurin osa virolaisista perheistä ei kuulu kirkkoon ja sellainen kirkollinen toiminta koulun puitteissa antaa uutta kasvatusnäkökulmaa myös heille. Vanhemmat ovat olleet aktiivisia myös soittamaan ja keskustelemaan erilaisista ongelmista. Sen kautta on sielunhoidollisten keskustelujen määrä myös kasvanut. Syksyllä 2006 järjestimme pienen avustuskampanjan Indian Tong-Leng lapsien avustamiseksi. Tehtävämme oli auttaa lapsia Intiassa Tong-Lenin pakolaisleirillä ja kerätä rahaa hostelin rakentamiseen. Tong-Lenin pakolaisleirin toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön ja erilaisten pääasiallisesti ulkomaalaisten järjestöjen avustukseen. Avustuskampanja alkoi syyskuussa pienellä esityksellä kirkkokahvitilaisuudessa. Seurakuntalaisilla oli mahdollisuus kuunnella esitystä, katsella kuvia ja videopätkiä elämästä Tong-Lenin leirillä. Syksyn aikana lastenkerhon ja ystävänpiirin jäsenet askartelivat ihania koruja ja pipareita, joita myytiin Helsingin suurimassa virolaistapahtumassa Martin markkinoilla. Meidän päämäärämme oli tehdä jotain yhdessä, mikä edesauttaisi seurakunnan toimintaa ja yhteenkuuluvuuden tunteen kehitystä seurakunnan sisällä. Tärkeää ei ollut siis rahamäärän suuruus, vaan ihmisten halu tehdä jotain pientä yhdessä. Tulos oli kuitenkin mahtavat 421.- euroa, jotka lähettimme Intiaan tammikuun alussa. Tiedotus Vironkielinen työ on ollut vuonna 2006 esillä eri tavoin. Tiedotus on edelleen ja aina tärkeä osa kokonaisuutta. Jo toista vuotta olimme esillä Helsingin suurimassa virolaistapahtumassa Martin Markkinoilla marraskuussa. Siellä päätavoitteena oli informoida toiminnastamme, mutta sen lisäksi mainostimme käynnissä olevia kampanjoita ja toimme esille myös meidän vapaaehtoiset. Vironkielinen työ on ollut esillä eri tiedotusvälineissä niin Suomessa kuin Virossa, esim. Kirkko ja Kaupunki lehti, Epistola henkilöstölehti, Eesti kirik lehti jne. Tilastot ja henkilöstöresurssit: Vuonna 2006 vironkielisiä jumalanpalveluksia Helsingissä ovat käyneet pitämässä diakoni Tuuli Raamatin lisäksi pastori Mart Salumäe Viljannista, pastori Kristel Engman Haapsalun rovastikunnasta ja Raigo Liiman Espoon Tuomioseurakunnasta. Kanttorin tehtävistä ovat palkkiotoimisesti huolehtineet virolaiset opiskelijat Sibelius Akatemiasta ja Alppilan seurakunnan virolainen kanttorin Vivika Oksasen. Vierailevana kanttorina on ollut Aaro Tetsman Viljannin Paavalin seurakunnasta. Diakoni on osa-aikaisena työntekijänä hoitanut käytännön järjestelyt, hengellisen työn ja koko seurakuntatyön koordinoinnin. Tilastot liitteenä.