PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 20 19 HÄM EENLIN NA 3. 5.4.2019
Tervetuloa Palopäällystöpäiville! Pelastusalan suurtapahtuma #ppp2019 lähestyy. Seuraavaksi kokoonnumme joukolla Hämeenlinnaan. Kiitos jo tässä vaiheessa pelastusjohtaja Esa Pulkkiselle joukkoineen upeasta yhteistyöstä järjestelyjen osalta! Laadukas ja taatusti ajankohtainen ohjelma odottaa meitä jälleen. Tavoitteena on tietenkin tehdä uusi ennätys osallistujamäärän suhteen. Ohjelma starttaa jo keskiviikkona kahdella pre-seminaarilla. Perinteinen varautumisen ohjelma on rakennettu turvallisen ja älykkään kaupungin ympärille. Kaupungistumisen lieveilmiöt ovat joka päivä enemmän ja enemmän esillä turvallisuudesta puhuttaessa. Jatkossa tarvitsemmekin kaikki mahdolliset ratkaisut ja ideat käyttöön pitääksemme asuinympäristömme turvallisina. Näistä aiheista on luvassa monipuolista keskustelua. Korkeanpaikantyöskentelyn seminaarissa työstetään yhdessä muun muassa uudistettavaa korkealla työskentelyn ohjetta. Varsinaiset opintopäivät on rakennettu muutaman ajankohtaisen teeman ympärille. Teemoina ovat muun muassa hyvä johtajuus, maakunta- ja sote-uudistus ja pelastusalan yhdenvertaisuus. Saamme varmasti hyvää keskustelua aikaiseksi, salissa ja salin ulkopuolella. Huhtikuussa Hämeenlinnaan kokoontuessamme on maakunta- ja sote-uudistus varmuudella nykyhallituksen osalta linjattu. Nykyinen hallitus on tehnyt sen mitä on voinut, ja päätökset sen osalta on nuijittu. Voimme siis keskittyä näiden mahdollisten uunituoreiden linjausten arviointiin ja jatkovalmisteluun. Toisaalta katse voi olla vahvasti jo eduskuntavaaleissa ja seuraavan hallituksen ohjelman mietinnässä. Joka tapauksessa olemme taas kerran suurten ja ajankohtaisten kysymysten äärellä. Alustukset ovat varmuudella korkeatasoisia ja ajankohtaisia. Vaikka #ppp2019 tarjoaa mahdollisuuden seurata tilaisuutta striimattuna, on vuorovaikutus parhaimmillaan paikan päällä ja livenä. Tervetuloa kaikki mukaan Hämeenlinnan suurtapahtumaan! Jari Sainio puheenjohtaja Suomen Palopäällystöliitto
Tervetuloa Hämeenlinnaan! Tervetuloa Hämeenlinnaan, Suomen vanhimpaan sisämaakaupunkiin! Palopäällystöpäivistä on muodostunut viime vuosina pelastusalan vuosittainen suurtapahtuma, ja tätä perinnettä jatkamme nyt Hämeenlinnassa. Palopäällystöpäivät järjestetään Verkatehtaalla, joka on vanhan punatiilisen tehtaan miljööseen rakennettu persoonallinen ja monipuolinen tapahtumapaikka. Hämeenlinnan keskustassa, Vanajaveden rannalla seisova Verkatehdas on paitsi kulttuurin koti, myös näyttämö erilaisille kokouksille, kongresseille ja tapahtumille. Lisäksi Verkatehdas on luovan alan yhteisö. Pelastustoimen uudistusta ollaan toteuttamassa osana maakuntauudistusta. Tuleva muutos on mahdollisuus vastata tulevaisuuden haasteisiin, jotka ovat viime vuosina käytännön arjessa ilmenneet laaja-alaisina maastopaloina ja sään ääri-ilmiöiden aiheuttamina sähkökatkoksina. Laajemmassa tarkastelussa pelastustoimen tulevaisuuden haasteena on riittävän osaamisen varmistaminen sekä valmiuden luominen ja ylläpitäminen kaikissa turvallisuustilanteissa osana kansallista turvallisuusjärjestelmäämme. Pelastustoimen tulevaisuutta rakennetaan laaja-alaisella yhteistyöllä ja luomalla uusia yhteistyökumppanuuksia. Yhdessä tekemällä pelastustoimi voi jatkossa olla keskeinen ja merkittävä sisäisen turvallisuuden toimija. Palopäällystöpäivien ohjelma tarjoaa mielenkiintoisia ja ajankohtaisia puheenaiheita. Ohjelmassa on hyvin huomioitu viimeaikainen yhteiskunnan kehitys ja nostettu esille tulevaisuuden kaupunkien turvallisuus ja varautuminen. Ajankohtaisia aiheita ovat myös toimialamme yhdenvertaisuus ja identiteetti. Palopäällystöpäivät luovat oivallisen tilaisuuden käydä avointa ja rakentavaa keskustelua pelastustoimen tulevaisuudesta. Tervetuloa Hämeenlinnaan Verkatehtaalle keskustelemaan, verkostoitumaan ja kehittämään toimialaamme! Esa Pulkkinen pelastusjohtaja Kanta-Hämeen pelastuslaitos
Pre-seminaarit, keskiviikko 3.4.2019 Keskiviikon 3.4.2019 pre-seminaarien aiheina ovat kaupunkiturvallisuus ja korkeanpaikantyöskentely. Kaupunkiturvallisuuden pre-seminaarin järjestävät Suomen Palopäällystöliitto ja Kuntaliitto yhteistyössä. KAUPUNKI 2.0 KUINKA SIITÄ TEHDÄÄN TURVALLINEN? 9.30 KAHVI 10.00 TILAISUUDEN AVAUS: PELASTUSTOIMI LUO KAUPUNKITURVALLISUUTTA NYT JA TULEVAISUUDESSA Kuinka pelastustoimi luo kaupunkien turvallisuutta tänään ja huomenna? Puheenvuoro sisältää lyhyen katsauksen päivän aiheisiin ja niiden ajankohtaisuuteen pelastuslaitosten, kaupunkien ja muiden viranomaisten näkökulmasta. Jari Sainio, pelastusjohtaja, Varsinais-Suomen pelastuslaitos / puheenjohtaja, Suomen Palopäällystöliitto 10.15 VALTIONEUVOSTON TERVEHDYS: TURVALLINEN KAUPUNKI SYNTYY YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ Kuinka kaupungeissa kehitetään turvallisuutta, yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä? Valtioneuvoston tervehdys käsittelee Suomen kaupunkien turvallisuuden nykytilaa ja kehityssuuntaa. Kimmo Tiilikainen (kesk.), asuntoministeri 10.45 ÄLYKÄS KAUPUNKI KUINKA SIITÄ TEHDÄÄN TURVALLINEN? Mikä tekee Espoosta Intelligent Community Awards 2018 -kilpailun voittajan ja kaupungista älykkään? Kuinka älykkäissä ratkaisuissa huomioidaan turvallisuus? Lisäävätkö älykkäät ratkaisut haavoittuvuutta entä mikä on eri toimijoiden rooli turvallisuuden tuottamisessa älykkäässä kaupungissa? Päivi Sutinen, palvelukehitysjohtaja, Espoo 11.15 KUNTALIITTO KUNTIEN VARAUTUMISEN TUKENA KUJA2-projektin tavoitteena on kuntien ohella tukea tulevia maakuntia varautumisessa sekä varautumiseen liittyvässä yhteistyössä niiden keskeisten sidosryhmien kanssa. Aki Pihlaja, projektipäällikkö, Kuntaliitto 11.45 LOUNAS 12.45 TYÖPAJA: KAUPUNKI 2.0 KUINKA SIITÄ TEHDÄÄN TURVALLINEN? Työpajassa osallistujat työskentelevät päivän teemojen parissa sekä pohtivat kaupunkiturvallisuuden kehitystä ja toteutuskeinoja. 13.45 TURVALLISUUDENTUNNE JA SEN RAKENTAMINEN KAUPUNGISSA Mikä lisää turvallisuudentunnetta julkisessa tilassa? Mitä psykologisia näkökulmia kaupunkien turvallisuuteen liittyy? Puheenvuoro tuo esiin viranomaisten ja kansalaisten mahdollisuuksia rakentaa psykologisesti turvallista julkista tilaa. Lisäksi käsittelyssä ovat erityisryhmien turvallisuudentunteen tukemista edellyttävät tilanteet. Tuija Turunen, johtava psykologi, Terveystalo 14.15 KAHVI 14.45 KAUPUNKITURVALLISUUS KENTÄLLÄ TYÖSKENTELEVÄN SILMIN Kaupunkien turvallisuus on kehittynyt, mutta miten ja miksi niin? Mitä turvallinen kaupunki tarkoittaa pelastustoiminnan ja ensihoidon kannalta? Alustus tuo esiin pelastustoiminnan ja ensihoidon kannalta suurimpia uhkia kaupungissa, niiden torjumismahdollisuuksia ja kaupunkiturvallisuutta lisääviä tekijöitä. Piia Manninen, palopäällikkö, Helsingin kaupungin pelastuslaitos ja Mari Rantanen, ensihoitaja, Keski-Uudenmaan pelastuslaitos 15.30 PANEELI: KAUPUNKI 2.0 KUINKA SIITÄ TEHDÄÄN TURVALLINEN? Paneelikeskustelu tuo pelastustoimen, sisäisen turvallisuuden ja kaupunkien asiantuntijat kokoamaan päivän teemaa yhteen. Ritva Viljanen, kaupunginjohtaja, Vantaan kaupunki; Ari Evwaraye, strategiapäällikkö, sisäministeriö; Jari Korkiamäki, pelastuspäällikkö, Helsingin kaupungin pelastuslaitos ja Pekka Helin, johtaja, Asiakkuudet ja asumisen palvelut, YIT 16.20 TILAISUUDEN PÄÄTÖSSANAT Juhani Carlson, puheenjohtaja, Varautuminen ja väestönsuojelu -jaosto, Palopäällystöliitto Juontaja: toimittaja Juha Hietanen
KORKEANPAIKANTYÖSKENTELY 09.30 ILMOITTTAUTUMINEN JA KAHVI 10.00 TILAISUUDEN AVAUS Rami Ruuska, pelastusylitarkastaja, sisäministeriö 10.15 OHJEEN A:72 UUSIMINEN Rami Ruuska, pelastusylitarkastaja, sisäministeriö Juha Ronkainen, opettaja, Pelastusopisto Harri Pyyhtiä, palomestari, Jokilaaksojen pelastuslaitos 10.45 TASOJAKO Sami Huovila, vs. paloesimies, Keski-Suomen pelastuslaitos Mikko Anunti, harjoitusmestari, Helsingin pelastuskoulu 11.15 HARJOITTELUN SUUNNITTELU JA DOKUMENTAATIO Janne Karttunen, paloesimies, Satakunnan pelastuslaitos Vesa Olkkonen, ylipalomies, Etelä-Savon pelastuslaitos 11.45 OHJEISTUS TYÖPAJOIHIN 12.00 LOUNAS 13.00 TYÖPAJAT ALUSTUSTEN POHJALTA 14.30 KAHVI 15.00 TYÖPAJOJEN TULOSTEN ESITTELYT 16.00 YHTEENVETO 16.30 TILAISUUDEN PÄÄTÖSSANAT Juontaja: Ville Mensala, Pelastustoiminta-jaoston puheenjohtaja PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 20 19 HÄM EENLIN NA 3. 5.4.2019
Palopäällystöpäivät Ohjelma 4. 5.4.2019 TORSTAI 4.4.2019 Juontaja: toimittaja Juha Hietanen 9.00 ILMOITTAUTUMINEN JA AAMUKAHVI NÄYTTELYYN TUTUSTUMINEN JA VERKOSTOITUMISTA 10.00 PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVIEN AVAUS SISÄMINISTERIÖN TERVEHDYS Ilkka Salmi, kansliapäällikkö, sisäministeriö HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEHDYS Juha Isosuo, apulaiskaupunginjohtaja, Hämeenlinnan kaupunki 10.30 MAKU-SOTE MINNE MENET PELASTUSTOIMI? Pelastustoimen uudistusta ollaan toteuttamassa osana maakuntauudistusta. Miksi näin massiiviseen hallinnon uusitukseen on ryhdytty, ja mitä muutoksella tavoitellaan? Kuinka uudistus etenee kevään eduskuntavaalien alla? Päivi Nerg, maakunta- ja sote-uudistuksen projektijohtaja, alivaltiosihteeri, valtiovarainministeriö KESKUSTELIJAT Kimmo Kohvakka, pelastusylijohtaja, sisäministeriö Lasse Ilkka, erityisasiantuntija, sosiaali- ja terveysministeriö Simo Weckstén, pelastuskomentaja, pelastusjohtajien puheenjohtaja Anna-Mari Ahonen, maakuntajohtaja, Hämeen liitto 12.00 LOUNAS, NÄYTTELYYN TUTUSTUMINEN JA MIELENKIINTOISIA KOHTAAMISIA 13.30 ÄITI TIETÄÄ, MUTTA TIETÄÄKÖ TYÖYHTEISÖ? YHDENVERTAISUUS PELASTUSALALLA ALUSTUS: I DIDN T WANT TO HIDE EN HALUNNUT PIILOUTUA If you hide, you take away the possibility of being honest to your colleagues. You also take away your colleagues possibility to take part of your life outside work. Jos piiloudut, poistat mahdollisuuden olla rehellinen työyhteisöllesi. Samalla poistat työtovereidesi mahdollisuuden olla osa työn ulkopuolista elämääsi. Tim Ole Simonsen, pelastuspäällikkö, Kööpenhaminan pelastuslaitos ALUSTUS: KUINKA POLIISI YLLÄPITÄÄ JA EDISTÄÄ YHDENVERTAISUUTTA? Mitä sateenkaaripoliisit tekevät ja miten toiminta on käynnistynyt? KESKUSTELU: YHDENVERTAISUUS VIRANOMAISTYÖSSÄ Kuinka työyhteisöt pelastusalalla edistävät yhdenvertaisuutta? Kuinka valmis pelastusala on ylläpitämään yhdenvertaisuutta alan yhteisten arvojen mukaisesti? Mitä opittavaa pelastusalalla on poliisilta? 15.00 KAHVI, NÄYTTELYYN TUTUSTUMINEN JA KIINNOSTAVIA KOHTAAMISIA
20 PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT HÄM EENLIN NA 3. 5.4.2019 19 15.45 TEEMAOHJELMAT A: PELASTUSALAN IDENTITEETTI Millainen on pelastusalan identiteetti? Kuka pelastusalan brändiä rakentaa ja miten? Miten alan työnantajakuva toteutuu? Tilaisuus avaa alan brändiä, identiteettiä ja työnantajakuvaa sekä tarjoaa työkaluja niiden jatkojalostamiseen. PALOVAARILLA ON ASIAA 17.00 1. PÄIVÄN PÄÄTÖS 17.15 SUOMEN PALOPÄÄLLYSTÖLIITON KEVÄTLIITTOKOKOUS 19.00 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN VASTAANOTTO PERJANTAI 5.4.2019 NÄYTTELY B. YRITYSTURVALLISUUS Miksi varautuminen, liiketoiminta ja turvallinen kaupunki liittyvät toisiinsa? Miten pelastustoimen tulee maakuntaja sote-uudistuksessa huomioida alueen liiketoiminnan jatkuvuus? 9.00 MITÄ ON HYVÄ JOHTAJUUS? Nykykäsityksen mukaan johtajan tulee olla uudistava tiimipeluri, kannustava, osallistava mutta samalla jämäkkä esimies. Veli-Pekka Ihamäki, pelastusjohtaja, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Pekka Järvinen, organisaatiopsykologi Markus Kantola, FT, tutkija, tietokirjailija, Turun yliopisto Jussi Markula, Teal-ajatteluun perehtynyt organisaatiokehittäjä ja sarjayrittäjä ILMOITTAUDU 27.2.2019 MENNESSÄ: SPPL.FI/PPP2019 Pre-seminaarit ke 3.4.2019 jäsenet 170 euroa, muut 205 euroa Palopäällystöpäivät to 4.4. pe 5.4.2019 jäsenet 420 euroa, muut 485 euroa Osallistumismaksu vain yhdelle päivälle torstai 4.4. tai perjantai 5.4.2019 jäsenet 230 euroa, muut 265 euroa Osallistumismaksut sisältävät opetusannin ja ohjelman mukaiset tarjoilut. Tapahtumapaikka tilaisuus järjestetään osoitteessa Verkatehdas, Paasikiventie 2, Hämeenlinna Majoitus Olemme varanneet osallistujille mahdollisuuden majoittua edullisesti Sokos Solo Vaakunassa tai Scandic Hämeenlinna Cityssä. Varaathan majoituksen ilmoittautumisen yhteydessä. 10.30 NÄYTTELYYN TUTUSTUMINEN 11.30 PÄIVÄNPOLTTAVAT PUHEENAIHEET 2019 Mistä alalla keskustellaan juuri nyt? Mistä pelastusalan tulee olla kartalla tällä hetkellä entä mikä ajankohtainen aihe odottaa vielä nurkan takana, mutta tulee esiin tullessaan tarvitsemaan pelastusalalta valppautta? Päivänpolttavissa puheenaiheissa käsitellään ajankohtaisia yhteiseen keskusteluun kuuluvia puheenaiheita ja niihin tarttumisen keinoja. Tilaisuus tarjoaa hyödyllisiä keskustelueväitä tulevan kesän lisäksi koko loppuvuodelle. 13.00 2. PÄIVÄN JA PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVIEN YHTEENVETO Sokos Hotel Vaakuna 1-hengen huone 110 euroa/vrk/hlö 2-hengen huone 65 euroa/vrk/hlö Scandic Hämeenlinna City 1-hengen huone 91 euroa/vrk/hlö 2-hengen huone 53 euroa/vrk/hlö Majoitushinnat sisältävät majoituksen valitussa huoneessa, aamiaisen ja yhteissaunan käytön. 13.30 LOUNAS JA NÄYTTELY Pidätämme oikeuden ohjelmanmuutoksiin.
Palopäällystöpäivillä mukana: RAUPLAN Mediayhteistökumppani