Kansainvälistä toimintaa Etelä-Pohjanmaalla Askelmerkkejä kansainvälisyyteen Leader-seminaari Alavus 22.1.2019 Laatija: Pia Kattelus, kansainvälisten asioiden päällikkö
Etelä-Pohjanmaan liitto? 17 kunnan muodostama lakisääteinen kuntayhtymä = kunnat rahoittavat Päätöksentekijöinä maakuntavaltuutetut ( vaaleissa valittuja kunnanvaltuutettuja) ja maakuntahallitus Lakisääteisiä strategioita yms. Maakuntasuunnitelma ja maakuntakaava sekä Maakuntaohjelma (2018-2021) Muita ohjelmia ja asiakirjoja Kulttuuristrategia, kansainvälistymisen toimintaohjelma jne. Alueen edunvalvontaa Sote- ja aluehallintouudistukseen vaikuttaminen Lainsäädäntö, hankkeet, koulutus, yhteydet jne. Muut kuntiin ja maakuntaan vaikuttavat esitykset 2
Ajankohtaista kv-etelä-pohjanmaalla Maakunnan kansainvälistymisen toimintaohjelman päivitys Edellinen vuodelta 2014 Tehdään yhteistyössä maakunnan toimijoiden kanssa Teemat: Yritys- ja elinkeinotoiminta, Maahanmuutto ja kotouttaminen, Tukimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta, Koulutus, Elämystuotanto: matkailu ja kulttuuri, Kansalaistoiminta; tavoitteet, kehittämiskohteet, esimerkkitoimenpiteitä Maakuntahallitus lähettää kuntiin kommentoitavaksi 18.2.; hyväksytään toivottavasti huhtikuussa ja julkaistaan toukokesäkuussa Kunta- tai seutukuntakierros, teemallisia tilaisuuksia tms 3
Ajankohtaista kv-etelä-pohjanmaalla Seuraavan EU-ohjelmakauden suunnittelu on käynnistynyt EU:n budjettia valmistellaan: koheesiorahoitus, maatalous, yhteinen puolustus/turvallisuus, maahanmuutto ehdotus toukokuussa EAY-ohjelmien tilanne avoin (Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelmat); ns. Interreg ohjelmat; EP alueena mukana nyt Interreg Botnia Atlanticassa, Interreg Baltic Sea Regionissa ja Interreg Europessa Erasmus + saa lisärahoitusta (koulutuksen, urheilun ja nuorison ohjelma; kehittäminen ja liikkuvuus) Horizon Europe/F9 TKI-ohjelma saa lisää rahoitusta 4
Ajankohtaista kv-etelä-pohjanmaalla Maakuntauudistus kansainvälisen toiminnan näkökulmasta Uuteen maakuntahallintoon siirtyy kansainväliseen toimintaan liittyviä tehtäviä ELY-keskuksesta, TE-toimistosta, aluehallintovirastosta, maakuntaliitosta ja muista kuntayhtymistä sekä kunnista. Liitto: käytännön tehtäviin kuuluvat kansainvälistymisen toimintaohjelmatyö kansainvälisen hanketoiminnan tukimalli (suunnitelmallisuuden lisääminen, toimintaedellytysten parantaminen, yhteistyö- ja rahoitusmahdollisuuksista tiedottaminen, koulutus- ja infotilaisuuksien järjestäminen) Eurooppa-tiedotus ja Botnia-Atlantica -ohjelman tiedotuspiste (2020 saakka) hankepartnerina toimiminen mikäli rahoitusohjelma sitä edellyttää TE-toimisto: EURES-verkostotyö ELY-keskus: maahanmuuton ja kotouttamisen koordinaatio, kansainvälisten Leader-hankkeitten rahoitus Team Finland -yrityspalvelukokonaisuus (ELY-keskus, Business Finland), Eri toimijoitten koordinoimat maakunnalliset yhteistyöryhmät ja kv-teemat niissä 5
Paljonko on ollut Etelä-Pohjanmaan kansainvälisten TKI-hankkeiden yhteisbudjetti 2015-2018? Pääosin Interreg ja hankkeita, mukana ei ole esim. Erasmus+ -rahoitettuja, kv-leader- tai Kansalaisten Eurooppa ohjelman hakkeita Yhteisbudjetissa mukana EU-ohjelman rahoitus, kunta- ja valtiorahoitus sekä omarahoitus Vaihtoehdot: 4,6 miljoonaa euroa 10,7 miljoonaa euroa 15,8 miljoonaa euroa 6
7 Etelä-Pohjanmaalle myönnetty TKIluonteinen rahoitus vuosina 2015-2018: Rahoitusohjelma 2015-2018 Interreg Botnia Atlantica 2 665 010,00 EU Commission 737 150,00 2 503 496,00 Interreg Baltic Sea Region 2 532 917,00 Interreg Europe 2 219 737,00 Yhteensä 10 658 310,00 vuoden 2018 loppuun mennessä myönnetty 37 kansainväliselle TKIhankkeelle eteläpohjalaisten toimijoitten osuus on ollut noin 261 097 euroa/hanke toimijoina Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Seinäjoen yliopistokeskus, Etelä-Pohjanmaan liitto, Lapuan kaupunki, Thermopolis Oy, EPTEK, Suomen metsäkeskus, Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelut, Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymä, ProAgria Etelä-Pohjanmaa, Kuortaneen urheiluopisto, Kurikan kaukolämpö sekä alueen yrityksiä erityisesti Horizon 2020 -hankkeissa Yksittäisissä hankkeissa on osassa ollut mukana useampiakin partnereita maakunnan alueelta
Hanke Rahoitusohjelma Hyväksymisvuosi Kokonaisbudjetti EP:n toimijat budjetti EP:n toimijat Nordic Telemedicine Center BOTNIA ATLANTICA 2015 1 517 000,00 389 000,00 Eptek Renovation center BOTNIA ATLANTICA 2015 1 500 000,00 330 855,00 SeAmk SeaGIS 2.0. BOTNIA ATLANTICA 2015 1 516 351,00 0,00 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus VIMLA BOTNIA ATLANTICA 2015 2 071 087,00 0,00 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus WindCoE BOTNIA ATLANTICA 2015 760 000,00 112 118,00 SeAmk, UCS Biohub BOTNIA ATLANTICA 2016 2 300 000,00 153 000,00 SeAmk Foodbait BOTNIA ATLANTICA 2016 900 000,00 472 965,00 SeAmk Kvarken Flada BOTNIA ATLANTICA 2016 1 552 072,00 0,00 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Ageing online BOTNIA ATLANTICA 2017 861 541,00 150 000,00 SeAmk Nordic Innovation Center for Physical Activity and Health -- Nord InC BOTNIA ATLANTICA 2017 1 754 290,00 370 000,00 Kuortaneen urheiluopisto Circular Economy - A Game Changer for the Wood Building Industry BOTNIA ATLANTICA 2018 1 315 149,00 209 000,00 SeAmk Destination kvarken BOTNIA ATLANTICA 2018 1 675 000,00 0,00 Etelä-Pohjanmaan matkailu Rikare skog BOTNIA ATLANTICA 2018 1 089 412,00 478 072,00 HY-Ruralia-instituutti, Metsäkeskus, läntinen palvelualue BID4E- Business and Innovation Development for Enterprises BOTNIA ATLANTICA 2018 794 025,00 Vaasan yliopisto/sc-research, Tampereen yliopisto (Seinäjoki) 8 Connected for Health EU Commission 2015 1 700 000,00 737 150,00 Etelä-Pohjanmaan liitto, Eptek, EPSHK, Seamk, Alavuden kaupunki, Kuusiokuntien terveyskuntayhtymä AGRISPIN 2015 1 994 306,25 97 987,50 PROAGRIA ETELA-POHJANMAA RY MAYA 2015 4 015 365,50 368 000,00 FINN-POWER OY Eu PiG 2016 2 000 000,00 64 625,00 ELAINTEN TERVEYS ETT RY Factory2Fit 2016 4 322 462,50 508 906,00 FINN-POWER OY NEFERTITI 2017 6 999 991,25 265 713,00 Seamk Ruoka, ProAgria EP SERENA 2017 5 506 493,00 421 750,00 FINN-POWER OY SYSTEMIC 2017 7 859 828,75 84 000,00 A-TUOTTAJAT OY CHILD-UP 2018 2 999 783,00 371 952,00 Seamk Sosiaali ja terveys Mega-roller 2018 4 946 768,75 320 562,50 Hydroll oy Empinno INTERREG BSR 2016 3 000 000,00 219 968,00 EP:n liitto Balt City Prevention, nuorten syrjäytymisen ehkäisy INTERREG BSR 2017 2 704 433,00 678 414,00 SeAMK, Eptek, Seinäjoen TK Co2mmunity, energiatehokkuus INTERREG BSR 2017 3 148 866,00 275 547,00 EP:n liitto ja Thermopolis LowTemp, kaukolämpöverkot INTERREG BSR 2017 3 767 755,00 362 000,00 Thermopolis, Kurikan kaukolämpö Mamba, maaseutualueiden tavaroiden ja ihmisten liikkuvuus INTERREG BSR 2017 3 535 884,00 372 692,00 Ep:n liitto, Eptek ProVaHealth INTERREG BSR 2017 3 779 862,00 204 500,00 Eptek InnoCape INTERREG BSR 2018 2 734 750 332 080 Seamk Tekniikka StratKIT INTERREG BSR 2018 1 902 238,00 419 796,00 Hy Ruralia CESME (kiertotalous) INTERREG EUROPE 2016 1 700 000,00 280 308,00 EP:n liitto ja JPYP ERUDITE (digitalisaatio) INTERREG EUROPE 2016 2 100 000,00 278 050,00 EP:n liitto ja SEK NICHE (elintarvikeinnovaatio) INTERREG EUROPE 2016 1 300 000,00 212 404,00 EP:n liitto SME Organics (luomu) INTERREG EUROPE 2016 2 600 000,00 237 756,00 SeAmk ZEROCO2 (matalaenergiarakentaminen) INTERREG EUROPE 2016 2 600 000,00 255 300,00 Thermopolis ECOWASTE4FOOD (ruokahävikki ja elintarvikkeen sivuvirrat) INTERREG EUROPE 2017 1 503 215,00 170 563,00 EP:n liitto Clay (Cultural Heritage) INTERREG EUROPE 2018 1 337 153,00 211 650,00 EP:n liitto (kulttuuri) DEVISE INTERREG EUROPE 2018 1 652 750,00 176 106,00 Seamk (Ernact/liitto) FINCH (Cultural heritage) INTERREG EUROPE 2018 1 465 165,00 197 600,00 EP:n liitto (kulttuuri) Regions 4 Food 4.0. INTERREG EUROPE 2018 1 610 097,00 200 000,00 SeAmk 101 658 344,00 10 658 310,00
9 Ohjelmaesimerkki: likietuunen Interreg Botnia Atlantica Kokonaisrahoitus: 36 miljoonaa; Euroopan aluekehitysrahasto Päälinjat: innovaatio, elinkeinoelämä, ympäristö ja kuljetus Hallinto: Västerbottenin lääninhallitus hallinnoi, ohjelmasihteeristö valmistelee rahoituspäätökset, tiedottaa ja neuvoo; yksi hlö Vaasassa Ohjauskomitea priorisoi hakemukset Seurantakomitea valvoo Suomen koordinaatioryhmä (osa ohjauskomiteaa); kansallinen rahoitus, johtaa Pohjanmaan liitto Rahoitus: 60 % BA + 40 % kansallinen (20%+20 %); 11 % TEM + 9 % oma