Pätevyyden toteamisjärjestelmä muodostuu pätevyydet toteavista pätevyyslautakunnista ja niitä hoitavista sihteerijärjestöistä sekä pätevyyslautakunnat nimittävästä ja pätevyydet rekisteröivästä FISE Oy:stä. Järjestelmän puitteissa todetaan sekä lakiin, sitä täydentäviin asetuksiin ja ohjeisiin, että järjestöjen ylläpitämiin järjestelmiin perustuvia henkilöpätevyyksiä rakennus-, LVI- ja kiinteistöalalla. Todettu pätevyys on osoitus siitä, että päteväksi todetun henkilön perus- ja lisäkoulutus sekä työkokemus täyttävät niille asetetut yksityiskohtaiset vaatimukset. 1/2018 HAKEMUS PÄÄSUUNNITTELIJAN PÄTEVYYDEN TOTEAMISEKSI Saapunut / 20 Haen pätevyyttä ensimmäistä kertaa TAI pätevyyden uusintaa, pätevyys on todettu viimeksi / 20 Haettava pätevyys: uudisrakentaminen TAI korjausrakentaminen Vaativuusluokka: Vaativuusluokka: tavanomainen tavanomainen vaativa vaativa alaryhmä: V tai V+ alaryhmä: V tai V+ poikkeuksellisen vaativa poikkeuksellisen vaativa poikkeuksellisen vaativa / poikkeuksellisen vaativa / siirtymäsäännökseen perustuen siirtymäsäännökseen perustuen Hakijan oma suunnitteluala: Rakennussuunnittelu Rakennesuunnittelu / betonirakenteet Sisustussuunnittelu Rakennesuunnittelu / puurakenteet Ilmanvaihtosuunnittelu Rakennesuunnittelu / teräsrakenteet Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston suunnittelu Pohjarakenteiden suunnittelu Kosteuskorjausvaurion korjaussuunnittelu Rakennusfysikaalinen suunnittelu Kalliorakentaminen FISE -pätevyys omalta suunnittelualalta (suunnitteluala, vaativuusluokka ja pätevyyden voimassaoloaika) A. HAKIJAN PERUSTIEDOT Sukunimi Etunimet (alleviivaa puhuttelunimi) Syntymäaika Kotiosoite (katuosoite, postinumero ja postitoimipaikka) Kotikunta Sähköpostiosoite Puhelinnumero Tehtävänimike Hakemuksen käsittely- ja rekisteröintimaksun maksaa Hakija Työnantaja Työnantajan muu laskutusosoite TYÖNANTAJAN TIEDOT Yrityksen nimi (Tieto tulee näkyviin päteviksi todettujen rekisteriin www.fise.fi) Yrityksen osoite, postinumero ja -toimipaikka Yrityksen www-osoite (Tieto tulee näkyviin päteviksi todettujen rekisteriin www.fise.fi) Yrityksen Y-tunnus
LASKUTUSTIEDOT Laskutusosoite (Jos osoite on eri kuin yllä. Organisaation nimi, osoite, postinumero ja -toimipaikka) Verkkolaskutusosoite / OVT-tunnus Operaattori / välittäjä (nimi) Operaattorin / välittäjän tunnus (nro) Mahdollinen viite B. AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS Arkkitehti Rak.arkkitehti / Rak.arkkitehti (AMK) Teknikko Diplomi-insinööri Insinööri / Insinööri (AMK) Muu tutkinto Insinööri (YAMK) Rakennusmestari (AMK) mikä Oppilaitos, opintosuunta tai linja ja valmistumisajankohta: Liitä mukaan jäljennökset tutkintotodistuksesta ja opintorekisteriotteesta. C. JATKO-, TÄYDENNYS- JA PÄIVITYSKOULUTUS Esitä tutkinnon jälkeiset pätevyyteen liittyvät opintosuoritukset liitteessä 1. Liitä mukaan todistusjäljennökset. D. PÄTEVYYDEN TOTEAMISEEN LIITTYVÄ KOULUTUS JA TENTTI Liitä mukaan kopiojäljennökset pätevyyden edellytyksenä olevasta pääsuunnittelijakoulutuksen ja tentin todistuksista. Pätevyyden edellytyksenä oleva koulutus (Koulutuksen järjestäjä ja suoritusaika) Valtakunnallinen pääsuunnittelija pätevyystentti Korvaan koulutuksen kokemuksella Korvaan koulutuksen ja tentin kokemuksella E. TYÖSUHTEET Esitä pätevyyden kannalta merkittävät työsuhteet, toiminta ammatinharjoittajana ym. Viimeisin ylimmäisenä. Liitä mukaan työtodistusjäljennös myös voimassaolevasta työsuhteesta. Todistuksista tulee käydä ilmi erityisesti pätevyyteen liittyvät työtehtävät, niiden kesto ja vastuut. Työnantaja Työtehtävä Työnsuhteen alkamisajankohta (kk/vuosi) Työnsuhteen kesto (vuosi/kk) Liite no F. PÄÄSUUNNITTELUKOKEMUS Esitä huomattavimmat pätevyyteen liittyvät kohteet liitteessä 2 sekä tarvittaessa muiden liitteiden avulla. G. LAUSUNNONANTAJAT Liitä hakemukseen pätevyyden edellytyksenä olevat lausunnot 8 kpl. Käytä valmista lausuntopohjaa liitettä 8.1 ja kopioi se. Jos olet korvaamassa pätevyyden edellytyksenä olevaa pääsuunnittelijakoulutusta täytä liite 8.2 ja jos olet korvaamassa sekä pääsuunnittelijakoulutusta että -tenttiä pääsuunnittelukokemuksella esitä lisäksi vaaditut lausunnonantajat yhteystietoineen liitteessä 8.2. JA 8.3.
H. MUUT TIEDOT Kyllä Ei Ilmoittamani henkilötiedot (nimi ja kotipaikkakunta) liitetään päteväksi todettujen henkilöiden rekisteriin, joka julkaistaan www.fise.fi -osoitteessa. Em. rekisteristä ilmenee todettu pätevyys, erillistä todistusta ei lähetetä. (Luettelo päteviksi todetuista henkilöistä voidaan julkaista myös painetussa muodossa.) Ensimmäisellä sivulla ilmoittamani työpaikka, www- ja s-postiosoite liitetään päteväksi todettujen henkilöiden rekisteriin, joka julkaistaan www.fise.fi -osoitteessa. (Nämä tiedot voidaan julkaista myös painetussa muodossa). Hyväksyn, että lautakunta voi ilman eri ilmoitusta todeta haettua alemman pätevyyden. I. ALLEKIRJOITUS Vahvistan edellä antamani tiedot oikeaksi ja sitoudun noudattamaan FISEn eettisiä ohjeita. Paikka Aika Allekirjoitus Lautakunnan pyytämät lisäselvitykset Lautakunnan päätös pätevyydestä HAKUOHJEET Yleistä Tällä lomakkeella haetaan pääsuunnittelijan pätevyyden toteamista tai pätevyyden toteamisen uusintaa pääsuunnittelutehtävän tavanomaisessa, vaativassa tai poikkeuksellisen vaativassa vaativuusluokassa (MRL 120 e ). Lomake täytetään tekstinkäsittelyohjelmalla tai tulostettuna selvästi tekstaten. Mikäli varattu tila ei riitä, suurenna varattua tekstilaatikkoa tai käytä liitteitä. Säilytä lomakkeessa siisti ulkonäkö. Liitä hakemukseen ao. todistuksista jäljennökset ja muut tarvittavat selvitykset. Selkeästi ja oikein laadittu hakemus helpottaa ja nopeuttaa hakemuksen käsittelyä. Vaillinaista hakemusta ei käsitellä. Lomakkeen täyttöohjeet Lomakkeella voi hakea joko uudisrakentamisen TAI korjausrakentamisen pätevyyttä (haettaessa molempia pätevyyksiä täytetään kaksi erillistä hakemusta). Pätevyyttä haetaan pääsuunnittelutehtävän tavanomaisessa, vaativassa tai poikkeuksellisen vaativassa vaativuusluokassa. Hakijalla tulee olla todettuna pätevyys omalta suunnittelualaltaan. Laki maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta 41/2014 sisältää siirtymäsäännöksen, jonka mukaan kelpoisuusvaatimukset täyttävänä pääsuunnittelijana pidetään myös henkilöä, joka on ennen lain voimaantuloa (1.9.2014) rakennusvalvontaviranomaisen vastaaviin erittäin vaativiin pääsuunnittelutehtäviin hyväksymä ja jolla voidaan näin katsoa olevan poikkeuksellisen vaativan suunnittelutehtävän vaatimat edellytykset. Haettaessa pätevyyttä tällä perusteella rastitetaan vaativuusluokkavaihtoehdoista vaativa JA poikkeuksellisen vaativa / siirtymäsäännökseen perustuen sekä annetaan vaadittavat lisätiedot asiaan liittyen. Tällä hakemuslomakkeella on arkkitehdin tutkinnon ja ennen vuotta 2014 rakennusarkkitehdin tutkinnon suorittaneilla mahdollisuus LISÄKSI hakea Euroopan Unionin ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EU) mukaista arkkitehtirekisteröintiä. Rekisteröintiä ei voi hakea ilman rakennussuunnittelijan pätevyyttä. Myönnetty rekisteröintitunnus on voimassa vastaavan ajan kuin todettu pätevyys. A. Hakija: Merkitse pyydetyt tiedot huolellisesti. B. Ammatillinen peruskoulutus: Merkitse loppututkinto, muut tutkinnot ja oppilaitokset. Jos hakijan tutkinto on suoritettu ulkomailla, hänen tulee toimittaa opetushallituksen tekemä vertailu tutkinnon tason rinnastamisesta suomalaiseen tutkintoon. C. Jatko-, täydennys- ja päivityskoulutus: Merkitse liitteessä 1 ne pätevöitymisen kannalta merkittävät tutkinnon jälkeiset opintosuoritukset ja koulutustilaisuudet, joihin olet osallistunut. Pätevyyttä uusittaessa on hakijan osoitettava ylläpitäneensä ja kehittäneensä osaamistaan päivityskoulutuksella. D. Pätevyyden toteamiseen liittyvä koulutus ja tentti Merkitse suoritettu pätevyyden toteamisen edellyttämä pääsuunnittelijakoulutus ja -tentti. Vaihtoehtoisesti merkitse jos olet korvaamassa näitä suorituksia pääsuunnittelukokemuksella. E. Työsuhteet: Merkitse työnantajasi, tehtävien laatu, työsuhteiden alkaminen ja kesto aloittaen nykyisestä
työsuhteesta. Liitä hakemukseen työtodistusjäljennökset, myös nykyisen toimen osalta. Nykyisen toimen työtodistuksen tulee sisältää alkamispäivämäärä, asema ja tehtävät. Työtodistuksista tulee erityisesti ilmetä hakijan pääsuunnitteluun liittyvät tehtävät. F. Pääsuunnittelukokemus: Esitä huomattavimmat pääsuunnittelukohteet liitteessä 2. Liitä hakemukseen kopiot henkilökohtaisesta CV:stä ja referenssiluettelosta. G. Lausunnonantajat: Hakijan tulee toimittaa lausunnot pääsuunnittelukokemuksesta 2 hankkeen osalta määrämuotoisella lausuntolomakkeella (liite 8). Uudisrakentamisen hakemuksen lausuntojen tulee koskea uudisrakentamisen pääsuunnittelua ja korjaus- ja muutostyön hakemuksen lausuntojen korjaus- ja muutostyön pääsuunnittelukokemusta. Jos hakija on korvaamassa pääsuunnittelijakoulutusta TAI -koulutusta ja -tenttiä kokemuksella, tulee hänen ilmoittaa henkilöt, joilta lautakunta voi tarvittaessa pyytää lausunto hakijan pätevyydestä (liite 8). Lausunnonantajat, hankkeen varsinaista pääsuunnittelija luukuun ottamatta, eivät saa olla samasta yrityksestä tai organisaatiosta kuin hakija. H. Muut tiedot: Tietosuojavaatimukset edellyttävät tämän kohdan täyttämistä. I. Allekirjoitus: Vahvista antamasi tiedot allekirjoittamalla lomake. Uusiminen Uusimisessa osoitetaan, että on toimittu aktiivisesti pätevyyden määrittelemässä tehtävässä. Esitetään päivitetyt tiedot työsuhteista, pääsuunnittelukokemuksesta ja päivityskoulutuksesta sekä rekisteröinnistä. Pääsuunnittelua tukevaa päivityskoulutusta on esitettävä vähintään 35 opetustuntia edeltävältä seitsemän vuoden rekisteröintiajalta. Pätevyyskoulutuksen määrää, monipuolisuutta ja sisältöä arvioitaessa otetaan huomioon se, miten ammattikokemus on karttunut tarkastelujakson aikana pääsuunnittelutehtävissä. Opintomäärät voivat jakautua epätasaisesti 7 vuoden tarkastelujakson aikana. Laajempi opintokokonaisuus voidaan jakaa useamman vuoden osalle. Pätevyyskoulutukseksi luetaan suunnitteluun, pääsuunnitteluun, rakentamiseen ja rakennuttamiseen liittyvien seminaari- ja koulutustilaisuuksien lisäksi myös mm. tutkimus- ja kehittämishankkeet sekä alan opetustehtävät. Pätevyyskoulutukseksi luetaan myös arkkitehtuurikilpailut ja ohjatut opintomatkat. Yhdestä kilpailusta tai ohjatusta opintomatkasta lasketaan hyväksi maksimissaan 15 opetustuntia. Pätevyyskoulutusvaatimusta ei voi kuitenkaan täyttää yksinomaan arkkitehtuurikilpailuilla ja ohjatuilla opintomatkoilla. Pakolliset liitteet ja niiden numerot 1. Opintosuoritukset (täytetään liite 1) 2. Työkokemus (täytetään liite 2) 3. Tutkintotodistus 4. Jatko- ja täydennys-, ja päivityskoulutustodistukset 5. Pääsuunnittelijakoulutuksen ja -tentin todistukset 6. Työtodistukset 7. CV ja pätevyyteen liittyvä referenssiluettelo 8. Lausunnot (täytetään liite 8) 9. Rakennusvalvonnan hyväksynnät toimimisesta vastuullisena pääsuunnittelijana erittäin vaativassa luokassa (jos poikkeuksellisen vaativan luokan pätevyyttä haetaan lain siirtymäsäännöksen perusteella, täytetään liite 9) 10. Mahdolliset muut liitteet Liitteissä käytetään em. numerointia. Jos samaan kohtaan liittyy useita liitteitä, käytetään alanumeroita (esim. 2.1, 2.2, jne.) Pätevyyden toteamisen hakumenettely ja pätevyysvaatimukset: Katso tämän lomakkeen viimeiset sivut.
LIITE 1. PÄÄSUUNNITTELUN OPINTOSUORITUKSET Jos haet pätevyyden toteamista ensimmäistä kertaa, merkitse tähän liitteeseen lomakkeen kohtaan C. Jatko- ja täydennyskoulutus liittyvät pääsuunnittelijan pätevyyden toteamisen kannalta merkittävät opintosuoritukset opintopisteinä (=op) Mikäli opintosuoritukset on esitetty muissa yksiköissä kuin opintopisteinä, tulee hakijan muuntaa ne opintopisteiksi. Katso ohje tämän liitteen lopusta. Jos haet pätevyyden toteamisen uusintaa, merkitse tähän liitteeseen VAIN lomakkeen kohtaan C. Päivityskoulutus liittyvät pääsuunnittelijan pätevyyden uusinnan kannalta merkittävät opintosuoritukset ja muu toiminta. TUTKINNON JÄLKEISET OPINTOSUORITUKSET Opintojakson nimi op Suoritusaika Selvityksiä (koulutuksen järjestäjä, mahdollinen tentti) 1. 2. 3. 4. Yhteensä: Liitä mukaan kopiot mahdollisista todistuksista. PÄTEVYYDEN UUSINTAAN LIITTYVÄT PÄIVITYSKOULUTUKSET JA OPINTOSUORITUKSET Viimeisen 7 vuoden aikana suoritetut opintosuoritukset, jotka ovat edellytyksenä pätevyyden uusinnalle. Opintojakson tai kurssin nimi op tai ot Suoritusaika Selvityksiä (koulutuksen järjestäjä, mahdollinen tentti) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. Yhteensä: Liitä mukaan kopiot mahdollisista todistuksista. Huomioitavia asioita Jos tutkintotodistus ei sisällä opintopiste -käsitettä, tulee hakijan itse muuntaa opintosuoritukset opintopisteiksi, (1 op = 27 h opetusta + omaa työtä arvosanan 3/5 saavuttamiseksi, opintoviikko (ov) vastaavat 40 tuntia opiskelijan työtä ja ne muutetaan opintopisteiksi kertomalla ne luvulla 1,5). (Teknillisen oppilaitoksen todistuksessa oleva oay = opintoaikayksikkö vastaa 50 tuntia opiskelijan työtä. Näin ollen ne muutetaan opintopisteiksi kertomalla ne luvulla 1,875). Jos todistuksessa on käytetty jotain muuta yksikköä, liitteeseen 1 (opintosuoritukset) listataan opintojaksot, joista pätevyyteen vaadittavat opinnot koostuvat ja op kenttään merkitään % -osuus, joka lasketaan opintojaksosta mukaan.
LIITE 2. PÄÄSUUNNITTELUKOKEMUS Pääsuunnittelukokemuksen arvioinnin lähtökohtana ovat Ympäristöministeriön ohje rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokista (YM1/601/2015) ja Valtioneuvoston asetus maankäyttö ja rakennuslain muuttamisesta (VN 215/2015) Pääsuunnittelijan tehtävät. Työkokemus on erittäin keskeinen asia pääsuunnittelijan pätevyyttä todettaessa. Esitä liitteessä pätevyyden toteamisen kannalta merkittävimmät pääsuunnittelureferenssit (max 6 hanketta) - erityisesti oman työn osuus ja sisältö kussakin kohteessa. Viimeisimmän hankkeen, josta rakennussuunnittelukokemusta on kertynyt, tulee olla viimeisen viiden vuoden ajalta. Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan pääsuunnittelukokemuksesta on esitettävä tarkasti, millä perusteella suunnittelutehtävä olisi rinnastettavissa poikkeuksellisen vaativaan suunnittelutehtävään. Pääsuunnittelijan pätevyyden toteamista uusittaessa, hakijan tulee esittää kertynyt työkokemus kuluneen 7 vuoden pätevyyskauden ajalta, erityisesti oman työn osuudesta ja sisällöstä. HUOMATTAVIMMAT PÄÄSUUNNITTELUKOHTEET Uudisrakentamisen pätevyyden yhteydessä referenssien tulee koskea uudisrakentamisen pääsuunnittelukokemusta ja korjausja muutostyön pätevyyden yhteydessä referenssien tulee koskea korjaus- ja muutostyön pääsuunnittelukokemusta. Suunnittelun alkamisvuosi (v/kk) ja kesto (kk) Kohteen nimi, osoite ja paikkakunta; RAKENNUSTYYPPI / KÄYTTÖTARKOI- TUS; kohteen tilavuus ja pinta-ala Vaativuusluokka 1) Rastita tehtävät 2) Oman työn osuus (%) Kuvaus oman pääsuunnittelutyön luonteesta, sisällöstä ja kuvaus tehtävän vaativuudesta. Mitä tehtäviä työhön on kuulunut? Ovatko tehtävät käsittäneet hankkeen suunnitteluja rakennusvaiheen kokonaisuudessaan, ellei, niin mitkä vaiheet? Ketkä muut ovat hankkeessa hoitaneet pääsuunnittelutehtäviä? Liitä mukaan CV ja pätevyyteen liittyvä referenssiluettelo. 1) Pääsuunnittelutehtävän vaativuusluokka ilmoitetaan seuraavilla tunnuksilla: T = tavanomainen, V tai V+ = vaativa, PV = poikkeuksellisen vaativa Suunnittelutehtävien vaativuusluokka ennen 1.9.2014 Suomen Rakennusmääräyskokoelman osan A2 mukaisesti: AA = erityisvaatimus, A = perusvaatimus ja B = tavanomainen 2) Pääsuunnittelutehtävä kuvataan seuraavilla tunnuksilla. = Pääsuunnittelijan tehtävät. Hakija on toiminut hankkeen nimettynä pääsuunnittelijana. (Lähinnä SKOL:n henkilöryhmittelyn ryhmiin 01-02 luettavat tehtävät). = Avustavat pääsuunnittelijan tehtävät. Hakija on toiminut avustavana pääsuunnittelijana hankkeessa. (Lähinnä SKOL:n henkilöryhmittelyn ryhmiin 01-02 luettavat tehtävät). 3) Kuvaukseen omasta pääsuunnittelutyön luonteesta tulee sisällyttää luettelo omista pääsuunnittelutehtävistä ja - vastuista hankkeessa ja mihin vaiheeseen hanketta tehtävät ovat sijoittuneet.
LIITE 8. 1 LAUSUNTO PÄÄSUUNNITTELUTEHTÄVÄSSÄ TOIMIMISESTA Haettaessa pätevyyden toteamista ensimmäistä kertaa, hakijan tulee hankkia lausunnot pääsuunnittelutehtävien hoitamisessa saavutetusta kokemuksesta kahdessa (2) eri hankkeessa tällä määrämuotoisella lomakkeella. Uudisrakentamisen pätevyyden yhteydessä lausuntojen tulee koskea uudisrakentamisen pääsuunnittelukokemusta ja korjaus- ja muutostyön pätevyyden yhteydessä lausuntojen tulee koskea korjaus- ja muutostyön pääsuunnittelukokemusta. Molemmista hankkeista on hankittava 4 lausuntoa seuraavasti: rakennushankkeeseen ryhtyvältä tai tämän rakennuttamistehtäviä hoitaneelta edustajalta, kolmelta (3) suunnitteluryhmän muulta suunnittelijalta TAI jos hakija on toiminut avustavana pääsuunnittelijana, lausunnot hankkeen pääsuunnittelijalta ja kahdelta (2) suunnitteluryhmän muulta suunnittelijalta. Lausunnonantajat (pääsuunnittelijaa lukuun ottamatta) eivät saa olla samasta yrityksestä /organisaatiosta kuin hakija. Lausuntohankkeista toisen tulee olla valmis (loppukatselmus kaikilta osin tehty) JA toisen tulee olla vähintään käyttöönotettu. Lausuntohankkeiden tulee olla viimeisen 10 vuoden ajalta. Mikäli hakija on toiminut lausuntokohteessa avustavana pääsuunnittelijana, hakijan pääsuunnittelutehtävien osuus tulee olla vähintään 50 %. A. HAKIJA Sukunimi Etunimi Hakija on toiminut hankkeessa Sähköpostiosoite Puhelinnumero pääsuunnittelijana avustavana pääsuunnittelijana % osuudella kaikista pääsuunnittelutehtävistä. Muut hankkeessa pääsuunnittelijan tehtäviä hoitaneet henkilöt (nimi ja % osuus hankkeen pääsuunnittelija tehtävistä) Kotiosoite (katuosoite, postinumero ja postitoimipaikka) Kotikunta B. HANKE Hankkeen nimi Hankkeen osoite Hankkeen paikkakunta Hankkeen kuvaus Hanke vastaanotettu (kk/vuosi) Hankkeen kokonaiskesto (kk) Hankkeen luonne uudisrakentaminen korjaus- ja muutostyö Hankkeen pääsuunnittelutehtävän vaativuusluokka Tavanomainen Vaativa Poikkeuksellisen vaativa C. LAUSUNNONANTAJA Sukunimi Etunimi : Sähköpostiosoite Puhelinnumero rakennushankkeeseen ryhtyvä TAI hänen edustajansa pääsuunnittelija rakennussuunnittelija erityissuunnittelija, mikä D. LAUSUNTO Hakija on hoitanut pääsuunnittelutehtävänsä tässä hankkeessa asianmukaisesti ja osaavasti. pvm, paikka ja allekirjoitus
LIITE 8. 2 LAUSUNNONANTAJAT HAKIJAN KORVATESSA PÄÄSUUNNITTELUKOULUTUKSEN PÄÄSUUNNITTELUKOKEMUKSELLA Haettaessa pätevyyden toteamista 1. kertaa, pätevyyslautakunnan päätöksellä täydennyskoulutuksen voi korvata, jos hakija on: toiminut pääsuunnittelijana yhteensä yli seitsemän (7) vuotta JA suorittanut hyväksytysti em. valtakunnallisen tentin esittänyt neljän (4) suunnittelusta ja/tai rakennuttamisesta vastaavan henkilön yhteystiedot kahdessa (2) muussa kuin varsinaisissa lausuntohankkeissa (yhteensä 8 henkilöä yhteystietoineen). Pätevyyslautakunta voi tarvittaessa pyytää lausuntoja nimetyiltä henkilöiltä. 1. HANKE Hankkeen nimi Hankkeen osoite Hankkeen paikkakunta Hankkeen kuvaus Hanke vastaanotettu (kk/vuosi) Lausunnonantaja 1 (sukunimi ja etunimi) Lausunnonantaja 2 (sukunimi ja etunimi) Lausunnonantaja 3 (sukunimi ja etunimi) Lausunnonantaja 4 (sukunimi ja etunimi) 2. HANKE Hankkeen nimi Hankkeen osoite Hankkeen paikkakunta Hankkeen kuvaus Hanke vastaanotettu (kk/vuosi) Lausunnonantaja 5 (sukunimi ja etunimi) Lausunnonantaja 6 (sukunimi ja etunimi) Lausunnonantaja 7 (sukunimi ja etunimi) Lausunnonantaja 8 (sukunimi ja etunimi)
LIITE 8. 3 LAUSUNNONANTAJAT HAKIJAN KORVATESSA PÄÄSUUNNITTELUKOULUTUKSEN JA -TENTIN PÄÄSUUNNITTELUKOKEMUKSELLA Haettaessa pätevyyden toteamista 1. kertaa, pätevyyslautakunnan päätöksellä täydennyskoulutuksen JA tentin voi korvata, jos on: harjoittanut pääsuunnittelua yhteensä yli kolmetoista (13) vuotta esittänyt neljän (4) suunnittelusta ja/tai rakennuttamisesta vastaavan henkilön yhteystiedot neljässä (4) muussa kuin varsinaisissa lausuntohankkeissa (yhteensä 16 henkilöä yhteystietoineen). Pätevyyslautakunta voi tarvittaessa pyytää lausuntoja nimetyiltä henkilöiltä. 3. HANKE Hankkeen nimi Hankkeen osoite Hankkeen paikkakunta Hankkeen kuvaus Hanke vastaanotettu (kk/vuosi) Lausunnonantaja 9 (sukunimi ja etunimi) Lausunnonantaja 10 (sukunimi ja etunimi) Lausunnonantaja 11 (sukunimi ja etunimi) Lausunnonantaja 12 (sukunimi ja etunimi) 4. HANKE Hankkeen nimi Hankkeen osoite Hankkeen paikkakunta Hankkeen kuvaus Hanke vastaanotettu (kk/vuosi) Lausunnonantaja 13 (sukunimi ja etunimi) Lausunnonantaja 14 (sukunimi ja etunimi) Lausunnonantaja 15 (sukunimi ja etunimi) Lausunnonantaja 16 (sukunimi ja etunimi)
LIITE 9. RAKENNUSVALVONNAN HYVÄKSYNNÄT TOIMIMISESTA VASTUULLISENA PÄÄSUUNNITTELIJANA ERITTÄIN VAATIVASSA LUOKASSA Jos hakija hakee pääsuunnittelijan pätevyyttä poikkeuksellisen vaativassa vaativuusluokassa Laissa maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta 41/2014 esitetyn siirtymäsäännöksen perusteella, hänen tulee tällä liitteellä esittää pätevyyden perusteena olevat rakennusvalvonnan hyväksynnät toimimisesta ennen 1.9.2014 vastuullisena pääsuunnittelijana AA-luokassa kohteissa, jotka voidaan luokitella nykysäädöstön mukaisesti poikkeuksellisen vaativiksi. On huomattava, että aiempi vaativuusluokka AA ei vastaa nykyistä poikkeuksellisen vaativaa luokkaa, alla olevaan taulukkoon on perustietojen lisäksi selvitettävä millä perusteella suunnittelutehtävä olisi rinnastettavissa poikkeuksellisen vaativaan suunnittelutehtävään. AA-VAATIVUUSLUOKAN PÄÄSUUNNITTELUKOHTEET Uudisrakentamisen pätevyyden yhteydessä referenssien tulee koskea uudisrakentamisen pääsuunnittelukokemusta ja korjaus- ja muutostyön pätevyyden yhteydessä referenssien tulee koskea korjaus- ja muutostyön pääsuunnittelukokemusta. Suunnittelun alkamisvuosi (v/kk) ja kesto (kk) Kohteen nimi, osoite ja paikkakunta; TYYPPI; kohteen tilavuus tai suuruusluokka Rakennusvalvonta (kunta) Oman työn osuus (%) Kuvaus hankkeesta ja suunnittelun sisällöstä. Kuvaus siitä, millä perusteella hakija katsoo, että tehtävä on ollut poikkeuksellisen vaativaan tehtävään verrattava. 1) 1) Hakijaa tulee selvittää erikseen millä perusteella pääsuunnittelutehtävä kuuluu poikkeuksellisen vaativaan vaativuusluokkaan. Perustelut annetaan tarvittaessa erilliselle liitteelle.
PÄTEVYYDEN HAKUMENETTELY, VOIMASSAOLO- AIKA JA UUSINTA Pätevyyslomake toimitetaan pääsuunnittelijan pätevyyslautakunnalle. Pätevyyslautakunta käsittelee hakemuksen ja toteaa hakijan pätevyyden. Tarvittaessa pätevyyslautakunta voi pyytää lisäselvityksiä. Pätevyys todetaan seitsemäksi vuodeksi. Tämän jälkeen toteaminen uusitaan seitsenvuotiskausittain hakemuksessa esitettyjen näyttöjen perusteella. Niistä tulee ilmetä hakijan pätevyyden säilyminen, joka perustuu toimintaan ko. vaativuusluokan pääsuunnittelutehtävissä sekä päivityskoulutukseen. Todettu pätevyys voidaan peruuttaa erityisen painavista syistä ennen pätevyyden voimassaolon päättymistä. Hakemus toimitetaan pätevyyslautakunnan käsiteltäväksi osoitteella: safa@safa.fi TAI Suomen Arkkitehtiliitto SAFA / Rakennussuunnittelun pätevyyslautakunta Malminkatu 30 00100 HELSINKI Kuoreen merkintä Pääsuunnittelijan pätevyys. Hyväksytystä tai hylätystä hakemuksesta ilmoittaa pätevyyslautakunta. Pätevyyden rekisteröi FISE Oy. Pätevyyden toteaminen on voimassa, kun siihen kuuluva maksu on suoritettu. Hylättyyn hakemukseen voi hakija pyytää oikaisua järjestelmään kuuluvan oikaisulautakunnan kautta puolen vuoden kuluessa päätöksestä. Hakemuksen käsittelystä ja rekisteröinnistä peritään maksu, jonka suuruus määritellään vuosittain. Todettua pätevyyttä voidaan käyttää referenssinä vain sellaisissa kohteissa ja tehtävissä, jotka ovat olleet pätevyyden myöntämisen perusteena. FISE:n eettisiä ohjeita tulee noudattaa. PÄÄSUUNNITTELIJAN PÄTEVYYDEN TOTEAMISEN EDELLYTYKSET Pääsuunnittelijan pätevyyden toteamista haetaan maankäyttö- ja rakennuslain ja sitä tukevien asetusten määrittämissä suunnittelutehtävien vaativuusluokissa (tavanomainen, vaativa tai poikkeuksellisen vaativa pääsuunnittelutehtävä). Ne koskevat uudisrakentamisen tai korjaus- ja muutostyön pääsuunnittelua ja kumpaakin pätevyyttä haetaan erikseen. Pätevyys todetaan kussakin vaativuusluokassa vain kerran. Tämän jälkeen kyseessä on aina pätevyyden toteamisen uusinta. Seuraava 7 vuoden pätevyyskausi alkaa aina edellisen kauden päättymisestä riippumatta siitä, milloin uusintahakemus jätetään. Kun hakija halua uudistaa pätevyytensä aiemmin todettua vaativuusluokkaa ylempänä, hänen on tehtävä uusi hakemus. Pätevyyden toteamisessa erityisesti huomiota kiinnitetään tutkinnon suorittamisen jälkeen hankittuun pääsuunnittelukokemukseen ja sen laatuun. Pätevyyden toteaminen ei anna hakijalle kelpoisuutta toimia pääsuunnittelijana. Jokaisessa hankkeessa kelpoisuuden arvioinnin suhteessa hankkeen vaativuuteen sekä päätöksen kelpoisuudesta pääsuunnittelijaksi asianomaiseen hankkeeseen tekee rakennusvalvontaviranomainen. 1. Pääsuunnittelijan pätevyyden toteamistoiminnan tarkoitus ja tehtävä Tämä pätevyydentoteamisjärjestelmä koskee maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) ja sen 1.9.2014 voimaan tulleiden muutosten ja niitä tukevien asetusten mukaisia pääsuunnittelutehtäviä. (Valtionneuvoston asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta (VN 215/2015) ja Valtioneuvoston asetus rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä (VN 214/2015)). Pääsuunnittelijan pätevyyksiä toteaa rakennusalan järjestöjen nimeämistä asiantuntijoista koostuva pätevyyslautakunta. Pätevyydentoteamistoimintaa ylläpitää Rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyydet FISE Oy. Pääsuunnittelijan pätevyyden toteamistoiminnan tehtävänä on varmistaa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisiin pääsuunnittelutehtäviin pätevyyden toteamista hakevan henkilön pätevyys, eli koulutuksen ja kokemuksen riittävyys lain vaativuusluokkien mukaisiin pääsuunnittelutehtäviin. Pätevyyslautakunnan tehtävänä on hakijan esittämien todistusten, selvitysten ja lausuntojen perusteella todeta, minkä vaativuusluokan pääsuunnittelutehtäviin hänet voidaan katsoa päteväksi ja mikäli hakija hakee samassa yhteydessä arkkitehtirekisterin jäsenyyttä, täyttääkö hän jäsenyysvaatimukset. Pätevyyslautakunta voi todeta hakijan pätevyyden haettua vaativuusluokkaa alemmassa tai korkeammassa vaativuusluokassa. Lomakkeella voi hakea joko uudisrakentamisen TAI korjausrakentamisen pätevyyden toteamista; molempia haettaessa täytetään kaksi erillistä hakemusta. Pääsuunnittelijan pätevyyden toteamista haetaan pääsuunnittelutehtävän tavanomaisessa, vaativassa tai poikkeuksellisen vaativassa vaativuusluokassa. Ennen kuin pätevyyden toteamista voi hakea, hakijalla tulee olla todettuna samantasoinen pätevyys omalta suunnittelualaltaan. Pääsuunnittelijan pätevyys todetaan pätevyyslautakunnan päätöksessä ilmoittamalla pääsuunnittelutehtävät (uudisrakentaminen tai korjaus- ja muutostyö) ja vaativuusluokka, johon hakijan pätevyys on riittävä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. 2. Pääsuunnittelijan pätevyysvaatimukset pätevyydentoteamisjärjestelmässä 2.1 Asiantuntemus, ammattitaito ja tehtävät Pääsuunnittelijan on aina täytettävä rakennus- tai erityissuunnittelijan kelpoisuusvaatimukset vähintään samalta tasolta kuin haettu pääsuunnittelijan pätevyys. Hänellä on lisäksi oltava asiantuntemus ja ammattitaito johtaa suunnitelmien yhteensovittamista. (MRL 120e ) Maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti pääsuunnittelijan on huolehdittava yhteistyössä rakennushankkeeseen ryhtyvän kanssa hankkeen laadun ja laajuuden edellyttämällä tavalla: 1) hankkeen aikataulusta ja suunnitteluajan riittävyydestä; 2) suunnittelun lähtötietojen kattavuudesta ja ajantasaisuudesta sekä lähtötietojen toimittamisesta muille suunnittelijoille; 3) suunnitelmien riittävyydestä; 4) lupa-asiakirjojen ja erityissuunnitelmien ja selvitysten laatimisesta ja toimittamisesta rakennusvalvontaviranomaiselle; 5) lupapäätöksen jälkeen suunnitelmiin tehtävien muutosten suunnittelun yhteensovittamisesta ja muutosten edellyttämän hyväksynnän tai luvan hakemisesta; 6) suunnittelijoiden vastuunjaosta ja yhteistyöstä sekä suunnittelun yhteensovittamisen menettelyistä. Korjaus- ja muutostyössä pääsuunnittelijan tehtävänä on yhteistyössä rakennushankkeeseen ryhtyvän kanssa työn laadun ja laajuuden edellyttämällä tavalla selvittää ennen suunnittelun aloittamista rakennuksen rakennushistoria, rakennuksen ominaispiirteet ja kunto, aiemmin tehdyt korjaukset ja muutokset ja rakennustyön aikana rakenteita avattaessa tai purettaessa ilmi tulevien seikkojen vaikutukset suunnitteluun. (VN 215/2015) 2.2. Koulutus Vaadittava koulutus on maankäyttö- ja rakennuslain 120 e :n Suunnittelijoiden kelpoisuusvaatimukset mukainen tutkinto. Tutkinnon, tutkinnon sisällön ja sitä täydentävien opintojen arvioinnin lähtökohtana on Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta (YM2/601/2015). Jos hakijan tutkinto on suoritettu ulkomailla, hänen tulee toimittaa opetushallituksen tekemä vertailu tutkinnon tason rinnastamisesta suomalaiseen tutkintoon. Euroopan Unionin jäsenmaissa suoritettujen arkkitehtialan tutkintojen osalta käytetään ammattipätevyysdirektiivin liitteitä hyväksytyistä tutkinnoista. Jos ulkomaisen tutkinnon
suorittanut henkilö hakee pätevyyttä, hänelle tulee olla kertynyt Suomessa hankittua pääsuunnittelukokemusta. (Ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EU) liitteet V/ 5.7.1 Arkkitehdit ja VI Arkkitehdin koulutuksesta annetut asiakirjat, joihin sovelletaan koulutuksen vähimmäisvaatimusten yhteensovittamiseen perustuvaa tunnustamista) 2.3. Suunnittelukokemus Vaadittava suunnittelukokemus on maankäyttö- ja rakennuslain 120 e Suunnittelijoiden kelpoisuusvaatimukset mukainen. Rakennus- tai erityissuunnittelukokemuksen arvioinnin lähtökohtana on Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta (YM2/601/2015) ja Ympäristöministeriön ohje rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokista (YM1/601/2015). Korjaus- tai muutostyön suunnittelijalla kokemusta tulee olla kertynyt riittävästi korjaus- tai muutostöiden suunnittelusta. Kokemuksesta vähintään 2/3 tulee olla tavanomaisessa ja vaativassa vaativuusluokassa kertynyt tutkinnon suorittamisen jälkeen. Poikkeuksellisen vaativassa vaativuusluokassa kokemus tulee olla kokonaisuudessaan kertynyt tutkinnon suorittamisen jälkeen. Opiskelun aikaisesta työkokemuksesta hyväksytään vain se osuus, joka on syntynyt vaaditun opintopistemäärän täyttymisen jälkeen ja joka voidaan laskea suunnitteluksi. 2.4. Pääsuunnittelukokemus Pääsuunnittelukokemuksen tulee olla hankittu kohdan 2.3 tarkoittaman suunnittelukokemuksen lisäksi. Kokemuksen tulee olla kertynyt kokonaisuudessaan tutkinnon suorittamisen jälkeen. Viimeisimmän hankkeen, josta pääsuunnittelukokemusta on kertynyt, tulee olla viimeisen viiden vuoden ajalta. Korjaus- tai muutostyön osalta pääsuunnittelukokemusta tulee olla kertynyt riittävästi korjaus- tai muutostöiden pääsuunnittelusta. Vaadittavaa pääsuunnittelukokemusta tulee olla vähintään 3 vuotta tavanomaisessa tai vaativassa vaativuusluokassa (V ja V+)* ja 5 vuotta poikkeuksellisen vaativassa vaativuusluokassa. Vaativassa vaativuusluokassa huomioidaan erikseen onko kokemus kertynyt V/V+ -alaryhmän pääsuunnittelutehtävistä. Pääsuunnittelukokemusta tulee olla suhteessa haettavan pätevyyden vaativuusluokkaan vähintään: yhtä vaativuusluokkaa alemman vaativuusluokan pääsuunnittelijatehtävien hoitamisesta vastuullisena pääsuunnittelijana (rakennusvalvontaviranomaisen nimeämänä pääsuunnittelijana) JA ainakin yhdestä haettavan vaativuusluokan pääsuunnittelutehtävissä avustamisesta koko hankkeen keston ajan. * Vaativa vaativuusluokka on jaettu alaryhmiin V ja V+ vastaavasti kuin PKSRAVAn tulkintaohjeissa esim. rakennesuunnittelua koskien. V+ ei ole virallinen luokka, mutta se auttaa hahmottamaan kohdekohtaista rakennussuunnittelun kelpoisuutta ja on käytössä mm. pääkaupunkiseudun rakennusvalvonnoissa. 2.5. Lausunnot pääsuunnittelukokemuksesta Hakijan tulee hankkia lausunnot pääsuunnittelutehtävien hoitamisessa saavutetusta kokemuksesta kahdessa (2) eri hankkeessa määrämuotoisella lomakkeella. Molemmista on hankittava 4 lausuntoa seuraavasti: rakennushankkeeseen ryhtyvältä tai tämän rakennuttamistehtäviä hoitaneelta edustajalta, kolmelta (3) suunnitteluryhmän muulta suunnittelijalta TAI jos hakija on toiminut avustavana pääsuunnittelijana, lausunnot hankkeen pääsuunnittelijalta ja kahdelta (2) suunnitteluryhmän muulta suunnittelijalta. Uudisrakentamisen pätevyyden yhteydessä lausuntojen tulee koskea uudisrakentamisen pääsuunnittelukokemusta ja korjaus- ja muutostyön pätevyyden yhteydessä lausuntojen tulee koskea korjaus- ja muutostyön pääsuunnittelukokemusta. Lausunnonantajat (pääsuunnittelijaa lukuun ottamatta) eivät saa olla samasta organisaatiosta kuin hakija. Lausuntohankkeista toisen tulee olla valmis (loppukatselmus kaikilta osin tehty) JA toisen tulee olla vähintään käyttöönotettu. Lausuntohankkeiden tulee olla viimeisen 10 vuoden ajalta. Mikäli hakija on toiminut lausuntokohteessa avustavana pääsuunnittelijana, hakijan pääsuunnittelutehtävien osuus tulee olla vähintään 50 %. Pätevyyslautakunta voi tarvittaessa pyytää lausuntoja haluamiltaan asiantuntijatahoilta. 2.6. Pääsuunnittelun täydennyskoulutus ja tentti Hakijalta edellytetään pätevyyslautakunnan tarkistamaa ja FISEn hyväksymää pääsuunnittelukoulutusta. Hakijan tulee olla läpäissyt sihteerijärjestön järjestämä ja pätevyyslautakunnan hyväksymä valtakunnallinen kirjallinen tentti. Pätevyyttä haettaessa koulutus ja tentti eivät saa olla viittä (5) vuotta vanhempia kurssi- ja tenttitodistuksen päiväyksen mukaan laskettuna. Tavanomaisessa vaativuusluokassa koulutuksen tulee olla vähintään kolmen (3) päivän kurssimuotoista tai jaksotettua ammattikorkeakoulutasoista pääsuunnittelukoulutusta. Koulutukseen tulee lisäksi sisältyä tutkielma tai seminaarityö. Vaativassa ja poikkeuksellisen vaativassa vaativuusluokassa koulutuksen tulee olla vähintään kymmenen (10) päivän kurssimuotoista tai jaksotettua yliopistotasoista pääsuunnittelukoulutusta. Koulutukseen tulee lisäksi sisältyä tutkielma tai seminaarityö. Pätevyyslautakunnan päätöksellä täydennyskoulutuksen voi korvata, jos hakija on: harjoittanut pääsuunnittelua yhteensä yli seitsemän (7) vuotta suorittanut hyväksytysti em. valtakunnallisen tentin esittänyt kohdassa 2.5 edellytetyt lausunnot pääsuunnittelukokemuksesta sekä esittänyt neljän (4) suunnittelusta ja/tai rakennuttamisesta vastaavan henkilön yhteystiedot kahdessa (2) muussa kuin kohdan 2.5 tarkoittamassa lausuntohankkeessa (yhteensä 8 henkilöä yhteystietoineen). Pätevyyslautakunta voi tarvittaessa pyytää lausuntoja nimetyiltä henkilöiltä. Pätevyyslautakunnan päätöksellä täydennyskoulutuksen JA tentin voi korvata, jos hakija on: harjoittanut pääsuunnittelua yhteensä yli kolmetoista (13) vuotta esittänyt kohdassa 2.5 edellytetyt lausunnot pääsuunnittelukokemuksesta sekä esittänyt neljän (4) suunnittelusta ja/tai rakennuttamisesta vastaavan henkilön yhteystiedot neljässä (4) muussa kuin kohdan 2.5 tarkoittamassa lausuntohankkeessa (yhteensä 16 henkilöä yhteystietoineen). Pätevyyslautakunta voi tarvittaessa pyytää lausuntoja nimetyiltä henkilöiltä. 2.7. Pätevyyden toteaminen siirtymäsäännöksen perusteella Jos hakija hakee pääsuunnittelijan pätevyyden toteamista poikkeuksellisen vaativassa vaativuusluokassa laissa maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta (41/2014) esitetyn siirtymäsäännöksen perusteella, tulee hakijan koulutuksen olla vähintään aiempi rakennusarkkitehti- tai insinööritutkinto. Kokemuksen osalta hakijan tulee täyttää kohdissa 2.3 ja 2.4 esitetyt vaatimukset. Hakemuksessa tulee esittää pätevyyden perusteena olevat rakennusvalvonnan hyväksynnät toimimisesta vastuullisena pääsuunnittelijana erittäin vaativassa luokassa (AA). Selvityksestä tulee käydä ilmi kunta, kohteen nimi, osoite, luonne ja koko sekä pääsuunnittelutehtävän laajuus ja ajankohta. Koska aikaisempi vaativuusluokka AA ei vastaa nykyistä poikkeuksellisen vaativaa luokkaa, hakijan on selvitettävä, miksi suunnittelutehtävä olisi rinnastettavissa poikkeuksellisen vaativaan suunnittelutehtävään.
Pätevyyslautakunnan päätöksessä mainitaan erikseen, että pätevyyden toteaminen perustuu lain siirtymäsäännökseen ja se rajataan koskemaan vain vastaavia poikkeuksellisen vaativia pääsuunnittelutehtäviä. 3. Pääsuunnittelijan pätevyydentoteamispäätöksen jatkaminen Pätevyydentoteamispäätös maankäyttö- ja rakennuslain mukaisiin pääsuunnittelutehtäviin on voimassa seitsemän (7) vuotta. Henkilön tiedot poistetaan rekisteristä, ellei pätevyydentoteamisen voimassaoloa ole jatkettu. Pätevyyskausi lähtee aina siitä päivästä kun edellinen pätevyyskausi on päättynyt vaikka uusintahakemus olisi toimitettu myöhemmin. Pätevyyslautakunta voi erityisen painavista syistä peruuttaa pätevyydentoteamispäätöksen ennen sen voimassaolon päättymistä. Pätevyydentoteamispäätöksen voimassaolon jatkamisen kriteerit: Pätevyydentoteamispäätöksen voimassaoloa voidaan jatkaa entisessä vaativuusluokassa, kun pätevyyden voidaan katsoa säilyneen. Edellytyksenä on, että toiminta on ollut JATKUVAA ja hakija on samalla ylläpitänyt pääsuunnittelun ASIANTUNTEMUSTAAN. Hakijan on esitettävä SELVITYS toiminnastaan pääsuunnittelijana pätevyydentoteamispäätöksen voimassaoloajalta. SELVITYS on referenssiluettelo, johon on merkitty hankkeen luonne (uudisrakentaminen / korjausrakentaminen) suunnittelun ja rakentamisen kesto pääsuunnittelija ja avustavat pääsuunnittelijat hankkeen vaativin suunnittelutehtävä ja sen vaativuusluokka (jos useita samassa luokassa, kaikki mainitaan) arvio hakijan pääsuunnittelijatehtäviin käyttämästä ajasta. JATKUVAKSI katsotaan kuluneiden 7 vuoden aikana kertynyt pääsuunnittelukokemus, kun: pääsuunnittelijatoiminnan katkot eivät ole yli kolmen vuoden mittaisia kokemukseen on sisältynyt pätevyyspäätöksen vaativuusluokan tehtäviä vähintään kahdessa (tai yhdessä pitkäkestoisessa isossa) hankkeessa kokemusta on kertynyt osittain hankkeissa, joissa pääsuunnittelutehtävän vaativuusluokka on ollut enintään yhtä vaativuusluokkaa alempi ja joihin hakija haluaa vedota jatkuvuuden osoittamiseksi. ASIANTUNTEMUKSEN ylläpito osoitetaan osallistumisella täydennysja päivityskoulutukseen: vähintään 35 opetustuntia kuluneen pätevyysjakson aikana, joista on esitettävä selvitys. Täydennys- ja päivityskoulutuksella tarkoitetaan tässä yhteydessä koulutusta, jonka voidaan katsoa ylläpitäneen ja kehittäneen hakijan pääsuunnittelijaosaamista. Pätevyyslautakunta arvioi pääsuunnittelun jatkuvuuden tapauskohtaisesti. Pääsuunnittelun täydennys- ja päivityskoulutuksen voidaan harkinnan mukaan katsoa täydentävän pääsuunnittelukokemuksen epäjatkuvuutta. Jos pätevyydentoteamista haetaan aikaisempaa korkeammassa vaativuusluokassa, kyseessä on kokonaan uusi hakemus.