1 POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY POHJOLA-NORDENS DISTRIKT I TAVASTLAND RF TOIMINTAKERTOMUS 2010 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Piirihallitus on vuonna 2010 pohtinut paljon piirin rahoitusta ja valtionavun jakoperusteita. Kevätkokouksessa virinnyt vilkas keskustelu jakoperiaatteista johti siihen, että piirin hallitus lähetti liittohallitukselle kirjeen asiasta. Keskustelu asiasta on jatkunut yli vuoden, ja piirihallitus ponnistelee edelleen piirin rahoituksen vakiinnuttamiseksi. Harras toivomukseni on, että liittohallitus loisi uuden selkeämmän ja ennustettavissa olevan rahoitusjärjestelmän vuodesta 2011 eteenpäin. Piirin vuoden 2010 toiminta oli rahoitusvaikeuksista huolimatta aktiivista. Erityisesti iloitsen Islannin suurlähettilään Elín Flygenringin vierailusta, joka toi vaihtelua aiempaan Ruotsi-painotteiseen ohjelmaamme. Voidaan myös todeta, että Hämeen piirin paikallisyhdistykset ovat aiempien vuosien tapaan toimineet aktiivisesti ystäväkuntayhteistyön parissa. JÄSENET Piiriin kuuluu 14 jäsenyhdistystä Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen alueella. Liiton rekisterin mukaan yhdistysten yhteenlaskettu henkilöjäsenmäärä oli vuonna 2006 952 vuonna 2007 947 vuonna 2008 957 vuonna 2009 902 vuonna 2010 929 HALLITUS Piirihallitus on kokoontunut kolme kertaa toimintavuoden aikana: Tampereen Kansainvälisessä toimintakeskuksessa ja Tampereen Technopolis Hermiassa. Kevätkokouksen yhteydessä Hämeenlinnassa hallitus piti palaverin, jossa käsiteltiin Martin Liliuksen yhteenveto liiton valtionavustusten jakoperiaatteista ja niiden uudelleenarvioinnista. Vuoden 2010 piirihallitus: Martin Lilius, Tampere, puheenjohtaja Kaj-Erik Holmberg, Lempäälä Pekka Koskinen, Sastamala Hans Lönnqvist, Pirkkala Raimo Sireeni, Loppi Hans Södergård, Ylöjärvi, varapuheenjohtaja Kari Jalonen, Hämeenlinna Pirkko Loukimo-Peltonen, Kangasala Sten-Christian Schauman, Lahti Malle Velner, Toijala
2 TOIMISTO Marita Kurki työskenteli piirin toiminnanjohtajana helmi-toukokuun ja syys-marraskuun välisinä aikoina, yhteensä seitsemän kuukautta. TALOUS Piirin talous on perustunut opetusministeriöltä saatuun valtionavustukseen. Tampereen kaupunki ei ole perinyt toimistolta erillistä vuokraa, joten kaupunki on avustanut piiriä tässä muodossa. Toimiston lisänä tarvittavista kokous- ja kokoontumistiloista on maksettu Tampereen Kansainväliselle toimintakeskukselle vuokraa käytön mukaan kertakorvauksena. TILINTARKASTAJAT Piirin tilintarkastajina ovat toimineet Raimo Rannisto ja Vesa Valin, Tampereelta kumpikin. Varatilintarkastajina ovat olleet Lars-Eric Tallqvist Pirkkalasta ja Maritta Könönen Kangasalta. TIEDOTUS Piirin sähköpostiosoite on hame@pohjola-norden.fi. Tiedotus jäsenistölle tapahtuu sähköpostitse ja keväällä avattujen verkkosivujen www.pohjola-norden.fi/hame kautta. Yhdeksällä paikallisyhdistyksellämme on omat, toimivat verkkosivut osoitteessa www.pohjolanorden.fi/paikallisyhdistykset. VARSINAINEN TOIMINTA 1. PIIRIN KOKOUKSET Piirin sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Hämeenlinnassa Koulutuskeskus Tavastiassa 17.4.2010. Osanottajia oli eri yhdistyksistä 34. Virallisia edustajia oli 17. Syyskokous pidettiin Tampereen työväenopisto Sampolassa 27.11.2010. Virallisia edustajia oli 15. Kokouksen osanottajamäärä oli 24. 2. PIIRIN EDUSTUKSET 2.1. Liiton toimielimissä piiri oli edustettuna vuonna 2010 seuraavasti: Liittovaltuusto: Hans Södergård, Ylöjärvi (varalla Eeva Tuokko, Tampere) ja Terttu von Weissenberg, Hämeenlinna (varalla Leena Pärnänen, Sastamala). Liittohallitus: Ulf Sundqvistin varalla Martin Lilius
3 3. TOIMINTA JA TILAISUUDET 2010 Tilaisuus Osallistujamäärä (edellinen vuosi suluissa) 3.1. SEMINAARIT (4) (6) Eläkkeet ja eläkerahat Pohjoismaissa, Helsinki 24 Koulutus ja tutkimus Pohjolan pelastus, Helsinki 4 Kuka viihtyy koulussa?, Hämeenlinnan PN 1 Tampereen kaupungin kulttuuri- ja liikuntaohjelman suunnittelu, Tampereen PN 1 3.2. JÄSENTILAISUUDET (55) (53) 3.2.1. Piirihallituksen kokoukset 3 kokousta 25 3.2.2. Piirikokoukset Kevätkokous, Hämeenlinna 34 Syyskokous, Tampere 24 3.2.3. Pohjolan päivä/pohjolan pidot Hämeenlinna 42 Lahti 2 Lempäälä 55 Loppi 43 Mänttä 10 Riihimäki 10 Tampere 18 Toijala 22 3.2.4. Pohjoismainen kirjastoviikko Hämeenlinna 300 Kangasala 120 Lahti 156 Loppi: Iltahämärässä 20 Mänttä 10 Pirkkala: avajaistilaisuus 20 Riihimäki Sastamala 80 Toijala 65 Ylöjärvi 35 30 (81)
4 3.2.5. Tapahtumat, tilaisuudet, näyttelyt Hämeen piiri: Verkkosivukoulutus paikallisyhdistyksille, Kangasala 7 Riksteatern, Tampereen Työväen Teatteri 41 Islannin energia 2010 -näyttely, Tampereen Technopolis, Yliopistonrinne 1050 Islanti-ilta, Tampereen Technopolis, Yliopistonrinne 50 Hämeenlinna: teatterimatka 14 Lahti: retket, teatterimatkat, keskustelukerhot, kirjallisuuspiiri 246 Lempäälä: yhteispohjoismainen valokuvanäyttely, Ulricehamn, Ruotsi Loppi: Idusta alkaen ruokapöytään-tapahtuma, harrastemessut 1600 Pirkkala: laskiaistapahtuma, kevätretki 30 Riihimäki: yhteisnäyttelyn avajaiset Karlskogan kanssa Riihimäen Lasimuseossa, Nobel-iltatilaisuus, keskustelukerho 120 Sastamala: teatteriretki 20 Tampere: esitelmä-, yhteislaulu- yms. tilaisuuksia, lukupiirit, teatteriretki 235 Ylöjärvi: teatteriretki Ystävyyskuntavierailut Kangasala: ystävyyskuntapäivät Siglufjördur, Islanti 100 Lahti: NOVU-viikko, Lahti 20 Riihimäki: ystävyyskaupunkivierailu Riihimäellä (Karlskoga ja Aalborg), vastavierailu Karlskogaan 2 Tampere: ystäväkuntatapaaminen Trondheimissa, Norjassa 1 Viiala: ystävyyskuntapäivät Viiala-Akaa (Klippan, Ruotsi; Sande, Norja) 250 Joulutilaisuudet Kangasala: joulupuuro 18 4895 (2482) 3.3. TOIMINTA KOULUN ALALLA (14) (8) Hämeen piiri: Kansainvälisyyspäivä, Ahlmanin maatalousoppilaitos, Tampere 250 Kansainvälinen lounas, Ahlmanin maatalousoppilaitos, Tre 70 Asikkala: Floran päivän arvausleikki, Asikkalan yläkoulu, suomenruotsalainen aamunavaus, elokuvaesitys (Walhalla) ja keskustelutilaisuus 1100 Hämeenlinna: matkalehtori Örjan Einarsson kuudessa koulussa 9.-11.11. 600 Lahti: Pohjoismainen Talvipäivä, Hanasaari; ruotsinkielinen kouluperhejuhla, Victoria&Daniel vierailu, Svenska dagen fest, pohjoismaisten ystävyyskuntien esikoulukonferenssi, Västerås 829 Pirkkala: Lasten elokuvaviikot, Anima Birkalensis -kulttuuritapahtuma 605 Ylöjärvi: ruotsinkielen opiskelijoitten piirustusnäyttely 40 3494 (1481)
5 3.4. YLEISÖTILAISUUDET (18) (17) Historiallinen kaupunkikävely, Hämeenlinna 65 Timo Koivukarin esitelmätilaisuus Islannista, Kangasala 20 Mahdollisuuksien tori, myyjäiset, Lahti 350 X Historiapäivät, Lahti ja Asikkala 20 Pirkkalan Markkinat tapahtuma Pirkkala: kaksikielinen iltakirkko, Pirkkalan vanha kirkko 50 Karlskoga-Riihimäki 70 vuotta tapahtumia, Riihimäki Ystävyysseuramessut, Tampere 200 Muumit 65 vuotta piirustusnäyttely, Ylöjärvi 160 Lucia-juhla Asikkala 550 Hämeenlinna 55 Kangasala 1700 Lahti 1000 Loppi 50 Pirkkala 1650 Riihimäki Ylöjärvi 400 6279 (5395) YHTEENSÄ 14698 (9439) 3.5. STIPENDIT JA LAHJOITUKSET Stipendejä, kirjalahjoja ja lahjakortteja jakoivat seuraavat yhdistykset: Asikkala, Kangasala, Lempäälä, Loppi, Pirkkala, Sastamala, Toijala ja Ylöjärvi. Asikkalan yhdistys tuki lukiolaisten osallistumista Svenska Teaternin Play me näytelmään Erilaisessa oppimispäivässä. Hämeenlinnan yhdistys avusti Kaurialan lukion Tukholman matkaa 75. Kangasalan yhdistys avusti Menominor-yhtyeen matkaa Islantiin. Pirkkalan yhdistys tuki kahden oppilaan osallistumista Hillerödin nuorisoleirille. Tampereen yhdistys antoi stipendin kesäkurssille Gotlantiin yhdelle yläluokkalaiselle. 3.6. ANSIOMERKIT Liiton kultaisen ansiomerkin sai Jari Andersson Sastamalasta. 3.7. MUUTA Viialan yhdistyksessä panostettiin suureen ystävyyskuntatapaamiseen heinäkuussa. Tapaaminen järjestettiin yhteistyössä Akaan kaupungin kanssa. Ylöjärven yhdistyksen kunniajäseneksi valittiin yhdistyksen perustajäseniin kuulunut Pauli Poussu. Pirkkalan, Tampereen ja Ylöjärven yhdistykset tekivät yhteistyötä mm. hallitustensa tapaamisen, teatteriretken ja yhteislaulutilaisuuden muodossa.