SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Hollanninpaimenkoirat ry ja sen kotipaikka on Jokioinen, toimintaalue koko Suomi. Yhdistyksen kieli on suomen kieli. TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU 2 Yhdistyksen tarkoituksena on yhdessä Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry:n kanssa: -edistää hollanninpaimenkoirarodun jalostusta -edistää kiinnostusta rotua kohtaan -ylläpitää ja edistää jäsenten harrastustoimintaa Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys: -järjestää valistus-, esitelmä- ja koulutustilaisuuksia -osallistuu näyttelyihin ja kilpailuihin tai järjestää niitä -antaa opastusta ja neuvoja rodun jalostukseen, kasvatukseen, hoitoon ja koulutukseen liittyvissä asioissa. 3 Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, toimeenpanna rahankeräyksiä ja arpajaisia hankittuaan asianomaiset luvat, omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää omaisuutta. JÄSENET 4 Yhdistyksen varsinaiseksi äänivaltaiseksi jäseneksi voi liittyä kahdeksantoista (18) vuotta täyttänyt henkilö sekä saman perheen kahdeksantoista (18) vuotta täyttänyt henkilö perhejäseneksi. Yhdistykseen voi juniorijäseneksi liittyä alle kahdeksantoista (18) vuotias henkilö. Juniorijäsenellä on puhe- mutta ei äänioikeutta. Juniorijäsenestä tulee varsinainen jäsen täytettyään kahdeksantoista (18) vuotta. Hallitus ratkaisee jäsenhakemukset. Uusi jäsen merkitään, hänen maksettuaan jäsenmaksunsa, jäsenluetteloon. Kannatusjäseneksi voi hallitus hyväksyä henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa. Kannatusjäsenellä on puhe- mutta ei äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa. Kannatusjäsenmaksu on kolminkertainen varsinaisen jäsenen vuotuinen jäsenmaksu. Kunniajäseneksi voidaan yhdistyksen hallituksen esityksestä kutsua henkilöitä, jotka ovat huomattavasti edistäneet yhdistyksen toimintaa. Päätös kunniajäseneksi kutsumisesta tehdään yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa. Kunniajäsenellä ei ole äänioikeutta. Mikäli kunniajäseneksi kutsutaan yhdistyksen varsinainen jäsen, hän säilyttää äänioikeutensa. Kunniapuheenjohtajaksi voidaan yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa valita yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana ansiokkaasti toiminut henkilö. Kunniapuheenjohtajalla on oikeus olla läsnä kaikissa yhdistyksen kokouksissa, joissa hänellä on myös äänioikeus. Kunniajäsen sekä kunniapuheenjohtaja eivät suorita yhdistykselle jäsenmaksuja.
5 Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisestaan yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Ero tulee voimaan sen kalenterivuoden lopussa, jonka aikana eroamisilmoitus tehdään. 6 Yhdistystä edustamaan valittujen jäsenten tule noudattaa yhdistyksen kokousten ja hallituksen tekemiä päätöksiä ja antamia ohjeita, sekä muutoin toimia edustustehtävissään yhdistyksen tarkoituksen ja etujen mukaisesti. 7 Jäsen, joka toimii yhdistyksen tarkoitusta vastaan tai muutoin sääntöjen vastaisesti, voidaan yhdistyksen kokouksen päätöksellä erottaa jota tulee kaksikolmasosaa (2/3) läsnäolevista äänioikeutetuista jäsenistä kannattaa. Erotetulla ei ole oikeutta vaatia takaisin yhdistykselle vuorittamiaan maksuja. 8 Jäsenen, joka on jättänyt kannetun jäsenmaksun suorittamatta huhtikuun loppuun mennessä, voi hallitus erottaa yhdistyksestä. Jäsen voi liittyä uudelleen yhdistykseen jäseneksi suorittamalla syyslokakuussa pidetyn vaalikokouksen vahvistaman jäsenmaksun. JÄSENMAKSUT 9 Yhdistyksen varsinaisilta, perhe- ja juniorijäseniltä kannettavan vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää yhdistyksen syys-lokakuussa pidettävä vaalikokous. HALLITUS 10 Yhdistyksen asioita hoitaa yhdistyksen äänivaltaisista jäsenistä vaalikokouksessa valittu hallitus. Hallitukseen kuuluu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi kuusi (6) jäsentä, joista puolet on erovuorossa vuosittain. Ensimmäisellä kerralla eroaa puolet arvan perusteella ja seuraavilla kerroilla vuoron mukaan. Erovuorossa oleva voidaan valita uudelleen. Hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi (2) kalenterivuotta. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan vuosittain. Hallitus valitsee keskuudestaan tai ulkopuolelta sihteerin ja rahastonhoitajan ja muut tarpeelliset toimihenkilöt. Jos hallituksen jäsen kesken toimikauttaan estyy tehtävänsä hoitamisesta, valitsee yhdistyksen kokous hänelle sijaisen, jäljellä olevan toimikauden ajaksi. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään kolme (3) hallituksen jäsentä sitä kirjallisesti vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen kun vähintään puolet sen jäsenistä ja puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni. Vaaleissa ratkaisee arpa. Hallituksen kokouksissa on kullakin hallituksen jäsenellä yksi (1) ääni. Hallituksen tehtävänä on: -panna täytäntöön yhdistyksen kokousten päätökset -valvoa yhdistyksen ja sen jäsenten toimintaa -ratkaista yhdistykseen pyrkivien uusien jäsenten jäsenyyshakemukset -pitää jäsenluetteloa -hoitaa yhdistyksen taloutta -kutsua koolle yhdistyksen kokoukset, sekä valmistaa, laatia ja esittää yhdistyksen varsinaisille kokouksille sekä ylimääräisille kokouksille käsiteltävät asiat -toimittaa tarpeelliset tiedot jäsenille -ryhtyä kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joita yhdistyksen etu vaatii -hoitaa muut esille tulevat asiat TOIMIKUNNAT 11 Hallituksen avuksi voidaan asettaa tarpeellinen määrä toimikuntia valmistelemaan tai hoitamaan niille annettuja tehtäviä. Toimikuntien puheenjohtajat sekä jalostustoimikunnan jalostusneuvojat valitsee vaalikokous. Toimikuntien tulee noudattaa yhdistyksen kokouksen ja hallituksen niille antamia ohjeita sekä noudattaa Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry:n vahvistamia jalostus- yms. toimintaa koskevia ohjeita. 12 Hallituksen avuksi asetetuille toimikunnille myöntää vaalikokous vuosittain määrärahan toimikuntien hallitukselle tekemien toimintasuunnitelmien sekä talousarvion pohjalta. YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN 13 Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa. TILIT 14 Tilikausi on kalenterivuosi. Hallituksen on järjestettävä tilintarkastajille mahdollisuus aloittaa tilintarkastus, siinä tarvittavine yhdistyksen asiakirjoineen, viimeistään kolme (3) viikkoa ennen tilikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa yhdistyksen kokoukselle osoitettu kirjallinen lausuntonsa viimeistään viikkoa ennen tilikokousta. YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLE KUTSUMINEN 15 Hallitus kutsuu koolle yhdistyksen kokouksen. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään kymmenen (10) päivää ennen kokousta, lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle.
YHDISTYKSEN KOKOUKSET 16 Yhdistyksen varsinaisia kokouksia pidetään vuosittain kaksi: -syys-lokakuun aikana vaalikokous sekä -helmi-maaliskuun aikana tilikokous 17 Ylimääräinen kokous pidetään, kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta, tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Ylimääräisen kokouksen kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat. 18 Yhdistyksen päätäntäoikeutta yhdistyksen kokouksissa käyttävät kokouksessa läsnäolevat äänivaltaiset jäsenet. Kullakin äänivaltaisella jäsenellä on yksi (1) ääni. Valtakirjalla ei voi äänestää. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä paitsi milloin on kysymys sääntöjen 7 :n, 23 :n ja 24 :n määräämistä asioista. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa ja suljetussa lippuäänestyksessä arpa. Yhdistyksen kaikissa kokouksissa tapahtuu vaadittaessa suljettu lippuäänestys. 19 Yhdistyksen vaalikokouksessa, joka pidetään syys-lokakuun aikana käsitellään seuraavat asiat: 1kokouksen avaus 2todetaan läsnäolijat ja äänioikeutetut 3todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4valitaan kokoukselle -puheenjohtaja -sihteeri -kaksi pöytäkirja tarkastajaa -kaksi ääntenlaskijaa 5valitaan yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja 6valitaan yhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja 7valitaan erovuoroisten hallituksen jäsenten tilalle uudet jäsenet sääntöjen 10 :n mukaisesti seuraavaksi toimikaudeksi 8valitaan hallituksen esittämien toimikuntien puheenjohtajat sekä jalostustoimikunnan jalostusneuvojat 9valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja kaksi (2) varatilintarkastajaa 10päätetään varsinais-, perhe- ja juniorijäsenten jäsenmaksujen suuruus 11vahvistetaan hallituksen laatima alustava toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio 12käsitellään ja päätetään muut kokouskutsussa mainitut asiat, jotka on asian mukaisessa järjestyksessä jäsenten toimesta pyydetty kokouksen käsittelyyn, tai jotka hallitus on päättänyt kokoukselle esittää. 13kokouksen päättäminen
20 Yhdistyksen tilikokouksessa joka pidetään helmi-maaliskuun aikana käsitellään seuraavat asiat: 1kokouksen avaus 2todetaan läsnäolijat ja äänioikeutetut 3todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4valitaan kokoukselle -puheenjohtaja -sihteeri -kaksi pöytäkirjan tarkastajaa -kaksi ääntenlaskijaa 5esitetään yhdistyksen hallituksen laatima toimintakertomus 6päätetään toimintakertomuksen hyväksymisestä 7esitetään yhdistyksen hallituksen laatima tilikertomus sekä tilintarkastajien tileistä ja hallinnosta laatima lausunto 8vahvistetaan tilinpäätös sekä päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä asianosaisille 9vahvistetaan vaalikokouksen alustava toimintasuunnitelma alkaneen toimikauden hallituksen esittämien mahdollisten muutosten osalta 10käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat, jotka asianmukaisessa järjestyksessä on jäsenten toimesta pyydetty kokouksen käsittelyyn, tai jotka hallitus on päättänyt kokoukselle esittää 11kokouksen päättäminen 21 Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa tuoda jonkin asian yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava hallitukselle kaksikymmentä (20) päivää ennen kokousta, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. 22 Yhdistyksen, hallituksen ja eri tehtäviin nimettyjen toimikuntien kokouksissa on pidettävä pöytäkirjaa. Yhdistyksen kokouksen pöytäkirjat on kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettava sekä valittujen pöytäkirjantarkastajien tarkastettava. Hallituksen pöytäkirjat varmentaa kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri, ja ne tarkastetaan heti tai seuraavassa kokouksessa. Toimikunnat jättävät mietintönsä sekä tilityksensä saatuaan ne valmiiksi hallituksen määräämän ajan kuluessa kaikkien toimikuntaan kuuluvien nimikirjoituksella varmennettuna. SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN 23 Päätös näiden sääntöjen muuttamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa, jonka kutsussa on asiasta mainittu ja jossa muutosta vähintään kolmeneljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä kannatetaan. YHDISTYKSEN PURKAMINEN 24 Yhdistyksen purkamisehdotus, jonka jäsenen on toimitettava kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle kaksi (2) kuukautta ennen tilikokousta, käsitellään ensin tilikokouksessa. Jos tällöin suljetussa lippuäänestyksessä annetuista äänistä kolmeneljäsosan (3/4) enemmistöllä ehdotusta kannatetaan, on päätös vahvistettava kolmen (3) kuukauden kuluttua pidettävässä yhdistyksen kokouksessa.
Yhdistys purkautuu mikäli tällöin päätös vahvistetaan suljetussa äänestyksessä annetuista äänistä kolmeneljäsosan (3/4) äänten enemmistöllä. Kun yhdistys on näiden sääntöjen mukaisesti päätetty purkaa, on yhdistyksen pesän selvitysmiehiksi purkamispäätöksen vahvistavan kokouksen nimettävä kolme (3) selvitysmiestä, joiden tehtävä on valvoa että yhdistyksen jäljelle jääneet varat ja omaisuus käytetään sääntöjen 25 :n määräämällä tavalla. 25 Yhdistyksen purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi luovutetaan yhdistyksen jäljelle jääneet varat ja omaisuus Opaskoirayhdistys ry:lle käytettäväksi sokeain opaskoiratyön hyväksi. Mikäli tätä ehtoa ei voida täyttää, ohjataan yhdistyksen jäljelle jääneet varata ja omaisuus sokeain opaskoiratyön hyväksi.