joensuun seutu Kasvun paikka TULE JOENSUUN SEUDULLE MENESTYMÄÄN! Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy
2 Tietotaito ja huipputeknologia ovat siivittäneet Joensuun seudun kärkiyrityksiä myös kansainväliseen menestykseen.
Tervetuloa Joensuun seudulle Joensuun seutu on kansainvälisesti verkottunut, jatkuvasti uusiutuva ja yrittäjyyden edellytyksiä kehittävä kasvukeskus. Alueen yritykset ja yhteisöt tekevät tuloksellista työtä yhdessä seudun elinkeinoelämän, talouden, työllisyyden ja palvelujen vahvistamiseksi. Joensuun seutu on monen mielestä Suomen yrittäjäystävällisin kaupunkiseutu, jossa yritysten näkökulmat otetaan huomioon myös päätöksenteossa. Yritykset saavat Joensuun seudulta osaavaa työvoimaa haluamiinsa tarpeisiin. Joensuun yliopisto, ammattiopistot, ammattikorkeakoulu ja ammatillinen aikuiskoulutus antavat monialaista ja monitieteistä koulutusta. Koulutustarjonnan monipuolisuus on osaamisen tae ja antaa eväät yritysten muuttuviin haasteisiin. Yrityksille Joensuun seutu tarjoaa yllättävän paljon. Venäjän rajan läheisyys avaa markkinat itään, metalli ja metsä ovat täynnä bisnesmahdollisuuksia ja uusissa kasvualoissa on potentiaalia innovaatioihin ja menestystarinoihin. Rakennetaan yrityksesi tulevaisuus yhdessä. Tervetuloa Joensuun seudulle! Kari Karjalainen, kaupunginjohtaja, Joensuu 3
Josek palvelee yrityksiä Joensuun seudulla yrittäjyyttä arvostetaan ja yritysten kehittämiseen sekä kansainvälistymiseen panostetaan voimakkaasti. Seutu tarjoaa otolliset olosuhteet yritysten laajennusinvestoinneille. Hyvät liikenneyhteydet ja sijainti aivan itärajan tuntumassa antavat logistiikkaedun kaikille yrityksille, jotka tähtäävät Venäjän ja Skandinavian laajoille markkinoille. Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josekin asiantuntijat palvelevat kaikkia Joensuun seudun yrityksiä, niin toimintaansa aloittavia kuin liiketoimintaansa kehittäviä. Yritysneuvonnan asiantuntijat ovat myös Joensuun seudulle sijoittumista suunnittelevien yritysten ja yhteisöjen apuna. Josek on matalan kynnyksen organisaatio. Josekilla on tiiviit suhteet yrittäjäjärjestöön ja kauppakamariin. Läheistä yhteistyötä tehdään myös kaikkien kehitys- ja koulutusorganisaatioiden kanssa. Josekin rooli on olla eri toimijoiden kokonaisuuden koordinoijana. Sijoittumassa Joensuun seudulle? Autamme yrityksiä menestymään. Ota yhteyttä! Pekka Nuutinen, toimitusjohtaja Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy 4
Investoi ja menesty! Josekin räätälöidyt palvelut ja osaavat ammattilaiset toimivat yrityksesi kasvun moottorina. 5
Tukea kehittymiseen Yrityksen toiveissa on joustava, nopea ja tehokas toiminnan käynnistäminen. Jotta bisnes pääsisi heti vauhtiin, Joensuun seudulle sijoittuville yrityksille on tarjolla monipuolisia asiantuntijapalveluita. Josekin asiantuntijoilta yritys saa veloituksetta liikepaikka- ja toimitilaneuvonnan, markkina- ja kilpailutilanneselvitykset sekä henkilökunnan rekrytointineuvonnan. Kun yritys kasvaa tehdään myös alihankinta- ja verkostokumppaniselvityksiä. Toiminnan edelleen laajentuessa apua saa myös kansainvälistymisasioissa sekä tarvittaessa omistajan- ja sukupolvenvaihdoksissa. Josek auttaa yritysten aloitusvaiheessa liikeidean testaamisessa, talouslaskelmissa sekä liiketoimintasuunnitelmien tekemisessä. Josekin kehityspalveluihin kuuluu idean arviointi ja jalostaminen. Neuvontapalveluihin kuuluvat yritysneuvonta ja kummitoiminta, kansainvälistymisneuvonta ja Venäjä-palvelut sekä yritystulkki-tietopankki. Osuva-yrityspörssistä löytyvät myytävät ja ostettavat yritykset. Omistajanvaihdoksiin liittyvää yritysneuvontaa saa sekä yritystoiminnasta luopuva että toiminnan jatkaja. Josekin yritysneuvojilla on laaja kokemus yrittämisestä ja yritysten kehittämisestä. He ovat asiantuntijoita, joilta voi kysyä neuvoja kaikissa yritystoimintaan liittyvissä kysymyksissä. Kiinnostaako yritystäsi rahoitus, yhteydet asiantuntijaorganisaatioihin, konsultointi- ja kehityshankkeet, teknologian kehittäminen tai toimitilaratkaisut? TUTUSTU NEUVONTA- PALVELUIHIMME. Lataa qr-koodi mobiililaitteella tai mene osoitteeseen www.josek.fi/fi/ neuvontapalvelut/ 6
TUTUSTU REKISTEREIHIN. Josekin rekistereistä löydät arvokasta tietoa alueen yrityksistä, toimitiloista tai kokouspaikoista. Lataa qr-koodi mobiililaitteella tai mene osoitteeseen www.josek.fi/fi/ rekisterit/ Asiantuntijoita Kynnys asiantuntijan luo on matala yritysneuvontapalvelut ovat veloitukset tomia. 7
Löydä tai kouluta sitoutuneet tekijät työllesi! Yritykset löytävät Joensuun seudulta sitoutunutta ja osaavaa työvoimaa erilaisiin tarpeisiin. Työ- ja elinkeinotoimisto tarjoaa monipuolisia palveluita sekä henkilöasiakkaille että työnantajille. Keskeisiä palveluita ovat työvoiman ja työpaikkojen välitys, koulutusneuvonta, ammatinvalinta- ja urasuunnittelu sekä ammatillinen kuntoutus. TäsmäKoulutus on vaihtoehto nykyisen henkilöstön koulutukseen silloin, kun yrityksessä tapahtuu muutoksia, jotka edellyttävät yrittäjän tai työntekijöiden osaamisen perusteellisempaa päivittämistä. TäsmäKoulutus on yrityksen ja henkilöstön tarpeisiin räätälöityä ammatillista perus- tai lisäkoulutusta, joka tähtää ammattitaidon kehittämiseen tulevia työtehtäviä varten. Koulutuksessa voi myös suorittaa ammatillisten tutkintojen osia tai koko tutkinnon. RekryKoulutus on hyvä vaihtoehto, jos työnantaja ei löydä ammattitaitoisia työntekijöitä, eikä alan osaajia ole valmistumassa lähiaikoina. Koulutus räätälöidään yrityksen tarpeisiin ja opiskelijat saavat pätevyyden tiettyyn ammattiin tai työtehtävään. RekryKoulutus voidaan suunnitella myös yhteistyössä useamman työnantajan kanssa. HAE TEKIJÖITÄ TYÖLLE. Lataa qr-koodi mobiililaitteella tai mene osoitteeseen www.mol.fi 8
Työvoimaa Joensuun seudun vahvuus on työvoiman sitoutuneisuus. 9
10 Osaamista
Uudet kasvualat Joensuun seudulla on monipuolinen tuotekehitysja innovaatiorakenne. Joensuusta löytyy mm. Metsäntutkimuslaitos, Geologian tutkimuskeskus, Euroopan metsäinstituutti sekä Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus. Lisäksi Itä-Suomen yliopiston kansainvälisestikin tunnettu nanotutkimus on tuottanut alueelle useita nanoteknologian hyödyntämiseen perustuvia yrityksiä. Metalliala ja koneenrakennus ovat merkittävimmät teollisuuden työllistäjät. Teollisuustyöpaikoista niiden osuus on lähes puolet. Seudun metsäteollisuuden osaajat puolestaan ovat tuoneet Joensuulle maineen Euroopan metsäpääkaupunkina. Uusia kasvualoja TUTUSTU TODELLISEEN KULTA- KAIVOKSEEN. Lataa qr-koodi mobiililaitteella tai mene osoitteeseen www.endomines.fi Viimeaikoina suurin kasvu on ollut metalliteollisuudessa. Talouslukujen valossa erityisesti koneiden ja laitteiden valmistuksessa liikevaihto on noussut kohisten. Myös jalostuksen arvo on kasvanut vakuuttavasti. Perinteisen teollisuuden rinnalle ovat tulleet aivan uudet potentiaaliset alat. Erityisesti bioenergia, kaivosteollisuus, ICT sekä hoiva-ala ovat vahvistuneet osaamiskeskittymiksi Joensuun seudulle. Kulta- ja kuparikaivosten myötä alueelle on saatu myös menestyvää kaivosteollisuusliiketoimintaa. Näissä kaikissa aloissa löytyy valtavasti potentiaalia kasvulle ja uusille innovaatioille. 11
Koulutus vahvistamassa yrityksiä Joensuun seudulla on monipuoliset koulutusmahdollisuudet. Useita tutkintoja voi suorittaa suomen lisäksi englanninkielellä. Lisäksi Joensuussa on englannin- ja venäjänkielinen päiväkoti sekä kansainvälinen IB-lukio. ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Itä-Suomen yliopistossa on 14 000 opiskelijaa, joista puolet eli 7 000 opiskelee Joensuussa. Yliopistossa annetaan opetusta yli sadassa pääaineessa. www.uef.fi POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Ammattikorkeakoulu tuottaa osaajia moniin tarpeisiin. Muun muassa Suomen ainoa pelikoulutus on aloitettu Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa. Tätä nykyä ammattikorkeakoulussa on 4 000 opiskelijaa. www.pkamk.fi POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Pohjois-Karjalan ammattiopisto toimii seitsemällä paikkakunnalla ympäri Pohjois-Karjalaa. Pohjois-Karjalan aikuisopisto antaa koulutusta aikuisille ja työn ohessa opiskeleville. Opiskelijoita koulutusyksiköissä on yhteensä lähes 7 800. www.pkky.fi ITÄ-SUOMEN KOULU Joensuussa voi myös saada opetusta esikoulusta lukioon venäjäksi. Suomalais-venäläinen Itä-Suomen koulu on toiminut jo viitisentoista vuotta ja tuottanut sinä aikana reilut 2 000 venäjän ja suomenkielen ja kulttuurin taitajaa maakuntaan. www.itasuomenkoulu.fi 12
Koulutusta Oppia suomeksi, englanniksi ja venäjäksi. 13
Tilaa Sijoitu Joensuun seudulle! Etsimme joustavien kulkuyhteyksien varrelta yrityksellesi sopivan tontin, teollisuushallin tai toimiston. TUTUSTU TILATARJONTAAN. Lataa qr-koodi mobiililaitteella tai mene osoitteeseen www.josek.fi/ toimitilarekisteri www.joensuun yrityskiinteistot.fi 14
LISÄÄ BISNES- MAHDOLLI- SUUKSIA. Lataa qr-koodi mobiililaitteella tai mene osoitteeseen www.tiedepuisto.fi Sijoitu seudulle ja kasva! Joensuun seudulla on yritystoiminnalle laadukasta tilaa kasvaa ja menestyä. Alueelta löytyy hyvien kulkuyhteyksien varrelta kaavoitettuja teollisuustontteja, valmiita kiinteistöjä tai toimistotilaa. Toimisto yhteisön keskelle Joensuun Tiedepuisto on laajalti tunnustusta saanut innovatiivinen toimintaympäristö, joka sijaitsee keskeisellä paikalla lähellä alueen tärkeimpiä toimijoita. Joensuun Tiedepuistolla on tarjottavana toimiva palvelukokonaisuus, noin 2000 hengen yhteisö sekä monipuoliset ja helposti muuntuvat tilat. Tiedepuistoon sijoittuvalla yrityksellä on erinomaiset lähtökohdat tehdä bisnestä. Vapaat toimitilat Joensuun seudun vapaat toimitilat, sekä liike- ja varastotilat on koottu sähköiseen rekisteriin, jota ylläpitää Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy. Mikä on sinun tarpeesi? 15
Raja&kauppa Joensuusta on vain 75 km lähimmälle rajanylityspaikalle, Niiralaan. Joensuun seudun tax-free -kauppa kasvaa kohisten. 16
Venäjän mahdollisuudet vieressä Kaupankäynti rajanaapurimme Venäjän kanssa on ollut jo vuosisatoja luontevaa, sillä Joensuusta on vain 75 kilometriä lähimmälle rajanylityspaikalle, Niiralaan. Viimeisten vuosien aikana kaupankäynti on ollut vahvassa kasvussa. Esimerkiksi vuonna 2011 Niiralassa tehtiin noin 1,3 miljoonaa rajanylitystä ja Itä-Suomen tax-free -myynti kasvoi vuonna 2011 lähes 70 prosenttia. Venäjän valtavat markkinat ovat vain muutaman tunnin päässä. Niiralasta on sekä rautatie- että maantieyhteys Venäjälle. Lisäksi raja on avoinna 24 h vuorokaudessa ympäri vuoden. Tämä helpottaa liikeyhteyksien rakentamista puolin ja toisin. Joensuun seudulla on osaamista sekä valmiuksia palvella yrityksiä Venäjän liiketoiminnoissa. Seudulta löytyy runsaasti suomen kielen hallitsevaa ja äidinkielenään venäjää puhuvaa väestöä. Alueelta on luotu toimivat yhteistyöverkostot monille Venäjän alueille, joilla yritysten kannalta on potentiaalia. Venäjän markkinoilla on tilaa ja mahdollisuuksia rakentaa loistavia menestystarinoita. 17
KOTI VIRRAN VIERELLE. Lataa qr-koodi mobiililaitteella tai mene osoitteeseen www.jns.fi/ penttilanranta Elinympäristö Joensuun seudulla on elämisen ja asumisen laatua. Penttilänranta tarjoaa tulevaisuuden virran äärellä. 18
Virran ja veden kaupunki vaarojen maaseutumaisemat Joensuun seudulla on rikas ja vaihteleva luonto. Vaarat ja rotkolaaksot, suot ja pellot tarjoavat monenlaista nähtävää, koettavaa ja tekemistä. Alueella on monipuolisia ja kalaisia vesistöjä; jokia ja järviä. Luonnon lisäksi tekemistä tarjoaa runsas harrastus- ja kulttuuritoiminta. Kodin voi rakentaa veden äärelle, kaupungin ytimeen tai pellon keskelle. Löytyypä vielä paikkoja, jossa nämä kaikki yhdistyvät. Penttilänranta on uusi asuinalue aivan ydinkeskustan tuntumassa virtaavan joen äärellä. Alue rakentuu seuraavien vuosien aikana upeaksi kokonaisuudeksi, josta löytyvät tarvittavat palvelut lapsille, nuorille, työikäisille ja ikäihmisille. Joensuun seudulle voi myös tulla lomailemaan. Lähialueilla on lähes 24 000 kesämökkiä. Osa talviasuttavia kakkoskoteja. Joensuun seudulle on helppo tulla MINNE MENNÄ JA MAJOITTUA. Lataa qr-koodi mobiililaitteella tai mene osoitteeseen www.visitkarelia.fi Joensuun seudun kulkuyhteydet ovat toimivat. Kansainvälinen lentokenttä on noin 10 kilometrin päässä kaupungin keskustasta ja rautatieasema vain muutaman sadan metrin päässä torilta. Myös naapurimaahan Venäjälle ja suurkaupunki Pietariin on kätevä junayhteys Joensuusta. Maanteitse kuljetukset hoituvat joustavasti. Valtatiet 6 eteläpohjoissuunnassa ja valtatie 9 lännestä johtavat Joensuuhun. Tiesitkö Joensuun seudulle pääsee myös veneellä. Joensuusta Pielisjoelta on jokiyhteys Keski-Eurooppaan sekä Volgan kautta aina Kaspianmerelle ja Mustallemerelle saakka. 19
Joensuu-Helsinki Joensuu-Kuopio Joensuu-Jyväskylä Joensuu-Tampere Joensuu-Oulu 438 km 137 km 247 km 395 km 397 km Juuka JUUKA KOLI 60 min 45 min Joensuu-Sortavala 142 km Joensuu-Pietari 410 km Joensuu-Petroskoi 390 km POLVIJÄRVI Polvijärvi 15 min Eno ILOMANTSI Ilomantsi LENTÄEN 45 min. OUTOKUMPU LENTOASEMA KONTIOLAHTI OULU LIPERI Joensuu JOENSUU 5 min Pyhäselkä Kiihtelysvaara Tuupovaara KUOPIO JYVÄSKYLÄ TAMPERE JOENSUU PETROSKOI SORTAVALA NIIRALA, RAJA-ASEMA HELSINKI PIETARI TALLINNA www.josek.fi/kasvunpaikka JOSEK OY, Länsikatu 15, 80110 Joensuu Puh. 020 721 8770 info@josek.fi www.josek.fi Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy