TOIMINTAKERTOMUS 2012 K-kauppiaiden takausyhtiö K-kauppiaiden liiketoiminnan tukena vuodesta 1954
2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS 59. toimintavuosi 2012 Talouskehityksen epävarmuus Suomessa ja euroalueella jatkuu edelleen. Finanssialan tiukentunut sääntely ja yleisten viitekorkojen pitkään jatkunut erittäin matala taso vaikuttaa yritysluottojen hinnoitteluun. Rahalaitosten yrityksille myöntämissä luottomarginaaleissa on nähty selvää nousutrendiä ja yksittäisten asiakkaiden taloudellisesta asemasta ja yrityksen kokonaistilanteesta riippuen suuriakin vaihteluja. Rahalaitokset hinnoittelevat asiakasriskiä riippumatta asiakkaan vakuudellisesta tilanteesta ja rahoituksen saatavuus voi kokonaankin vaarantua, jos yrityksen pääomatilanne on heikko. Vähittäiskaupan Takaus Oy:n tavoitteena on toimia siten, että K-kauppiaille voidaan turvata kilpailukykyisen rahoituksen saatavuus kaikissa markkinaolosuhteissa. Toimintavuoden aikana K-kauppiasyrityksille myönnettyjen rahalaitostakausten määrä kasvoi merkittävästi edelliseen vuoteen verrattaessa. K-kauppiasyritysten liiketoiminnan käynnistykseen ja muihin yritysten tarvitsemiin investointeihin Vähittäiskaupan Takaus Oy:n myöntämien takausten avulla järjestetyn rahoituksen kokonaismäärä oli 42,7 M. Takauskertymän kasvukehitys on pääosin rauta- ja maatalouskaupan ketjuihin kuuluvien kauppojen kauppiasvaihdoksista ja kauppiasyrittäjien rahoitustarpeiden kasvusta johtuvaa. Rahalaitosluottojen takauskanta on edellä sanotusta huolimatta toissavuoden ja sitä edeltävän vuoden tavanomaista pienemmän kertymäkehityksen vaikutuksesta lievästi laskusuuntainen. Takauskanta oli vuoden vaihteessa 142 M. K-kauppiaiden rahoituspalvelujen kokonaisuutta täydentää Vähittäiskaupan Takaus Oy:n tiettyjen edellytysten täyttyessä kauppiaille myöntämät suorat velkakirjaluotot liiketoiminnan investointeihin. Yhtiön asiakkuuksien kokonaismäärä on samalla tasolla kuin vuosi sitten. Rauta- ja maatalouskaupan ketjuihin kuuluvat K-kauppiaat edustavat takausvastuiden pääomien perusteella mitattuna 2/3 osaa yhtiömme takauskannasta. Asiakasjakaumaa asiakkaiden lukumäärän perusteella tarkastellen 2/3 asiakkaistamme edustaa K-ryhmän ruokakaupan ketjuja. Rahoitus- ja vakuusjärjestelyt ovat käytännön tasolla toimineet sujuvasti yhteistyössä asiakkainamme olevien K-kauppiasyrittäjien ja kaikkien yhteistyökumppaneinamme toimivien rahalaitosten kanssa. Olemme jälleen yhdessä onnistuneet rakentamaan hyvät perusedellytykset K-kauppiaiden liiketoiminnan menestykselle. K-kauppiaiden tililuottovastuille myönnettävät takaukset sekä posti- ja veikkausasiamiestakaukset muodostavat myös tärkeän osan yhtiön palvelutarjonnasta. Palvelujen taso on vakiintunut. Kasvukehitystä on edelleen Veikkaus Oy:lle myönnettyjen asiamiestakausten osalta, sitoumusten kokonaismäärä on kasvussa jo kuudetta vuotta. Vähittäiskaupan Takaus Oy:n K-kauppiaiden puolesta vuoden 2012 aikana rahalaitoksille maksamien rahoitusvastuiden määrä nousi poikkeuksellisen korkeaksi muutamien suuria rahoitusvastuita omanneiden asiakkuuksien päättymisen seurauksena. Vakuudellisesti Vähittäiskaupan Takaus Oy on vastuuasemansa suhteen hyvin suojattu. Toimenpiteet vakuusomaisuuden käyttämiseksi regressisaatavamme kattamiseen ovat edelleen käynnissä. Taloudellisilta tappioilta ei kuitenkaan ole voitu kokonaan välttyä. Luotto- ja takaustappioita aiheutui yhteensä noin 377 T, joka on noin 0,24 % suhteessa yhtiön rahoitusvastuiden kokonaismäärään.
3 Kuluneena vuonna toiminnassamme ovat painottuneet asiakasriskien hallintaan liittyvät toimenpiteet ja tehokas riskienhallinta on vahvasti esillä myös tulevassa toiminnassa. Talouden ja vähittäiskaupan kasvukehitykseen liittyvien epävarmuustekijöiden johdosta pidetään luottoja takaustappioiden aiheutumisen todennäköisyyttä alkaneen vuoden osalta samantasoisena kuin päättyneenä vuonna. K-ryhmän kauppiaiden rahoitustarpeiden kehittymisen suhteen voidaan olettaa ruokakaupan ja käyttötavarakaupan ketjujen uusien rahoitushankkeiden määrän säilyvän nykytasoisena. Rauta- ja maatalouskaupan ketjuissa esiintyi voimakasta kasvua vuonna 2012, joten käynnistyneen vuoden aikana voidaan rahoitustarpeiden kokonaismäärän olettaa laskevan edellisen vuoden kokonaiskertymään nähden. Lakiasioiden toimeksiantopalveluiden ja koulutuspalveluiden tarjonta ylläpidetään korkeatasoisena ja asiakkaiden tarpeiden mukaisena. Osaltamme huolehdimme siitä, että luottotoimintojen osaaminen K-ryhmässä pysyy laadultaan korkeatasoisena. Kiitokset kuluneesta vuodesta! Toimintamme menestyksellinen harjoittaminen on vallitsevan hyvän ja luottamuksellisen yhteistyön ansiota kaikkien K-kauppiasliiketoimintaa rahoittavien pankkien, muiden yhteistyökumppaneidemme sekä Vähittäiskaupan Tilipalvelu VTP Oy:n ja K-kauppiasliitto ry:n kanssa. Yhteistoiminnastamme kiitollisena toivon yhteistyömme jatkossakin säilyvän nykyisellä hyvällä tasolla. Vähittäiskaupan Takaus Oy:n sekä Kesko Oyj:n toimialayhtiöiden kenttäyksiköiden henkilöstön ammattitaitoinen toiminta ja keskinäinen sujuva yhteistyö ovat olennaisia tekijöitä viime vuoden yhteisten hankkeiden menestyksellisessä toteuttamisessa. Katseiden jo suuntautuessa kuluvan vuoden uusiin hankkeisiin, esitän kiitokset panoksestanne yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa. Vähittäiskaupan Takaus Oy toimii myös tulevaisuudessa sitoutuneesti K-kauppiaiden luotettavana yhteistyökumppanina ja tuemme omalla palvelutoiminnallamme K-kauppiasyrittäjiä liiketoiminnan onnistumisen edellytysten rakentamisessa. Katajanokalla, tammikuussa 2013 Tom Fagerström
4 TAKAUSVASTUUT Kertomusvuoden päättyessä 31.12.2012 yhtiön takausvastuiden määrä oli yhteensä 295.765.933, josta oli myönnetty rahalaitoksille takauksia 558 K-kauppiaan puolesta yhteensä 142.232.207 ja Kesko-konserniin kuuluville toimialayhtiöille K-kauppiaiden puolesta 899 tililuottotakaussitoumusta määrältään yhteensä 151.251.145 sekä Itella Oyj:lle myönnettyjä takaussitoumuksia 50 kpl yhteensä 379.581 arvosta ja Veikkaus Oy:lle myönnettyjä takaussitoumuksia 262 kpl yhteensä 1.903.000 arvosta. Vuoden 2012 loppuun mennessä lähipiiriin kuuluvien hallituksen jäsenten puolesta on annettu takaussitoumuksia, joiden kokonaisarvo on yhteensä 93.750. Vastaavasti lähipiiriin kuuluvien hallituksen jäsenten puolesta on annettu tililuottotakauksia, joiden yhteisarvo vuoden päättyessä on 2.097.491. Lähipiirin puolesta annetut vastuusitoumukset sisältyvät edellä esitettyihin takausvastuiden kokonaismääriin. Yhtiön suorittamien takausvastuiden tarkastuksen yhteydessä voitiin todeta K-kauppiaiden noudattaneen pankkien kanssa tekemiään lyhennysohjelmia. Takauskannan jakaantuminen: OP-Pohjola. 119.401.422 Nordea Pankki Suomi Oyj 13.467.721 Danske Bank Oyj... 5.825.812 Säästöpankit... 1.957.808 Paikallisosuuspankit... 1.579.444 Veikkaus Oy... 1.903.000 Itella Oyj... 379.581 Tililuotot... Yhteensä... Rahalaitosluottojen takauskanta 31.12.2012 151.251.145 295.765.933 OP-Pohjola. 83,95 % Nordea Pankki Suomi Oyj 9,47 % Danske Bank Oyj... 4,10 % Säästöpankit... 1,38 % Paikallisosuuspankit... 1,10 % SP 1,38 % Danske 4,10% Nordea 9,47 % POP 1,10% OP-Pohjola 83,95 %
5 Rahalaitosluottojen takauskanta 2003-2012 / M 180 167 160 152 160 140 120 145 134 120 120 128 142 142 100 80 60 40 20 0 UUSIEN LUOTTOJEN TAKAUSVASTUUT Kertomusvuoden aikana kauppiaiden eri rahalaitoksista nostamien ja Vähittäiskaupan Takaus Oy:n takaamien luottojen määrä oli 42.689.931. Edellisenä vuonna määrä oli 32.870.521. Uusia tililuottotakauksia myönnettiin 4.781.801 arvoa vastaavasta määrästä, edellisenä vuonna tililuottotakauksia myönnettiin 6.645.749 arvoa vastaavasta määrästä. Uusia toiminnallisia takauksia myönnettiin Itella Oyj:lle 72.700 arvosta. Edellisenä vuonna vastaava luku oli 90.700. Veikkaus Oy:lle myönnettiin uusia toiminnallisia takauksia 429.500 arvosta. Edellisenä vuonna vastaava luku oli 603.500. Uusien nostettujen rahalaitosluottojen jakaantuminen: % OP-Pohjola... 37.400.931 87,6 Danske Bank Oyj....... 3.689.000 8,6 Säästöpankit... 666.000 1,6 Paikallisosuuspankit... 515.000 1,2 Nordea Pankki Suomi Oyj... 419.000 1,0 Yhteensä... 42.689.931 100,00 SP 1,60 % Danske 8,60% Nordea 1,0 % POP 1,20% OP-Pohjola 87,60 %
6 K-KAUPPIAILLE MYÖNNETYT LUOTOT Kertomusvuoden päättyessä Vähittäiskaupan Takaus Oy:n K-kauppiaille myöntämien luottojen määrä oli yhteensä 13.130.000, joista kertomusvuoden aikana nostettiin 5.880.000. K- kauppiaille myönnettyjen ja nostettujen luottojen jäljellä oleva yhteismäärä 31.12.2012 oli 10.156.844 VASTAVAKUUDET Kukin takauksen ja luoton saaja antaa yhtiön edellyttämät vastavakuudet. Yhtiön reaalivakuuskanta koostuu yrityskiinnityksistä, K-kauppiaiden ketjuhyvitystilivaroista, kiinteistöistä, asunto-osakkeista ja pörssiosakkeista. Vakuutena käytetään myös henkilötakauksia. Pääosan vakuuskannasta muodostavat yrityskiinnitysvakuudet. Yrityskiinnitysvakuuden arvostuksessa on lähtökohtana vakuuslajiin sisältyvien omaisuuserien arvot ja vakuutena oleva yritysvarallisuus arvioidaan kriittisesti vuosittain. Vähittäiskaupan Takaus Oy:n vakuusarvostukseen perustuva arvio rahalaitosluottojen takausten ja sen myöntämien luottojen vastavakuutena olevan koko vakuuskannan käyvästä arvosta on 202 milj.. Lisäksi Vähittäiskaupan Takaus Oy:llä on Kesko-konserniin kuuluville toimialayhtiöille K-kauppiaiden puolesta annettujen tililuottotakausten osalta täysin kattavat vastavakuudet. LUOTTO- JA TAKAUSTAPPIOT Kertomusvuoden aikana yhtiö maksoi rahalaitoksille antamiensa takaussitoumusten perusteella 12.470.374, joista taseeseen kirjattuna saamisena on tilinpäätöshetkellä 4,9 M. Saatavia perittiin yhtiölle annettujen vastavakuuksien avulla ja vanhoja yhtiölle aiheutuneita luotto- ja takaustappioita saatiin perittyä siten, että luotto- ja takaustappioiden palautuksia kirjattiin 46.512. Takaustoiminnasta aiheutuneina luotto- ja takaustappioina kirjattiin kertomusvuodelta 376.959. Luotto- ja takaustappiot ovat syntyneet kaikkiaan kolmen takausasiakkaan liiketoiminnan lopetukseen johtaneen tilanteen seurauksena.
7 HALLITUS JA TOIMITUSJOHTAJA Yhtiöjärjestykseen sisältyvän määräyksen mukaisesti yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään neljä ja enintään kuusi varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallituksen jäsenten enemmistön tulee olla toimivia vähittäiskauppiaita. Hallituksen kokoonpano kertomusvuoden aikana oli seuraava: Toimitusjohtaja Arja Talma.....Helsinki puheenjohtaja 16.4.2012 saakka Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund...Helsinki puheenjohtaja 16.4.2012 alkaen Diplomikauppias Heimo Välinen. Kirkkonummi varapuheenjohtaja Johtaja Eija Jantunen...Helsinki Diplomikauppias Tomi Korpisaari...Hausjärvi 16.4.2012 saakka Kauppias Jari Peltonen... Helsinki 16.4.2012 alkaen Kauppias Toni Pokela.Helsinki 16.4.2012 saakka Kauppias Markus Ranne...Mäntsälä 16.4.2012 alkaen Hallitus kokoontui kertomusvuoden aikana 8 kertaa. Yhtiön toimitusjohtajana on toiminut Tom Fagerström..Espoo TYÖVALIOKUNTA Hallituksen asettamaan työvaliokuntaan kuuluivat toimitusjohtaja Tom Fagerström, kenttäpäällikkö Klaus Hannus sekä hallituksen kauppiasjäsenten edustaja. Työvaliokunnan kokouksiin on vuorollaan osallistunut kukin hallituksen kauppiasjäsen kahden kuukauden ajanjaksoissa. Työvaliokunta kokoontui kertomusvuoden aikana 45 kertaa.
8 TILINTARKASTAJA Yhtiön tilintarkastajana kertomusvuoden aikana oli PricewaterhouseCoopers Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Ylva Eriksson. HENKILÖSTÖ Yhtiön palveluksessa kertomusvuoden aikana oli seitsemän henkilöä. Edellisenä vuonna palveluksessa oli seitsemän henkilöä. Palkkoja kertomusvuoden aikana maksettiin henkilökunnalle 388.270 ja hallitukselle 10.500. Edellisenä vuonna palkkoja maksettiin henkilökunnalle 370.457 ja hallitukselle 10.500. OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKAAT Yhtiön osakepääoma 31.12.2012 on 800.000. Yhtiön 400.000 osakkeen omistus jakaantuu seuraavasti: K-kauppiasliitto ry.. 34,56 % Kesko Oyj 34,35 % Valluga-sijoitus Oy. 25,73 % K-kauppiaat ja muut yksityiset henkilöt. 5,36 %
9 TULOSLASKELMA 1.1. 31.12.2012 Liitet. 1.1. - 31.12.2012 1.1. - 31.12.2011 LIIKEVAIHTO 1) 1 104 608,00 1 179 939,49 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 2) 5 512,18 16,26 HENKILÖSTÖKULUT 3) 484 892,46 442 466,43 POISTOT JA ARVONALENTUMISET Suunnitelman mukaiset poistot 4) 7 738,48 27 238,06 LIIKETOIMINNAN MUUT KULUT 5) 829 216,24 614 904,01 LIIKEVOITTO / -TAPPIO -211 727,00 95 347,25 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT Tuotot muista pysyvien vastaavien sijoituksista 4 190 125,20 4 539 302,30 Muut korko- ja rahoitustuotot 498 096,63 509 216,66 Arvonalentuminen Kesko Oyj:n B-osakkeista -1 027 253,22-1 282 582,91 Muut arvonalentumiset vaihtuvien vastaavien rahoitusarvopapereista 22 339,52 Muut korko- ja rahoituskulut -8,62-10,29 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä 3 660 959,99 3 788 265,28 VOITTO / TAPPIO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA 3 449 232,99 3 883 612,53 TILINPÄÄTÖSSIIRROT Poistoeron muutos 352,20 333,75 TULOVEROT 6) 926 163,36 1 044 497,33 TILIKAUDEN VOITTO / TAPPIO 2 523 421,83 2 839 448,95
10 TASE 1.1. 31.12.2012 VASTAAVAA Liitet. 31.12.2012 31.12.2011 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet 7) 68 925,92 0,00 Aineettomat hyödykkeet yhteensä 68 925,92 0,00 Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 8) 8 519,98 10 888,69 Aineelliset hyödykkeet yhteensä 8 519,98 10 888,69 Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet 9) 13 752 532,42 13 752 532,42 Sijoitukset yhteensä 13 752 532,42 13 752 532,42 VAIHTUVAT VASTAAVAT Pitkäaikaiset saamiset 10) Lainasaamiset 8 350 592,25 4 564 458,29 Pitkäaikaiset saamiset yhteensä 8 350 592,25 4 564 458,29 Lyhytaikaiset saamiset 11) Lainasaamiset 7 241 021,30 8 213 868,43 Myyntisaamiset 90 844,27 93 211,45 Muut saamiset 4 917 993,31 521 438,21 Siirtosaamiset 12) 175 870,85 160 681,42 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä 12 425 729,73 8 989 199,51 Rahoitusarvopaperit Muut rahoitusarvopaperit 13) 26 518 764,96 32 688 439,73 Rahat ja pankkisaamiset 3 044 604,28 1 587 079,88 VASTAAVAA YHTEENSÄ 64 169 669,54 61 592 598,52
11 VASTATTAVAA Liitet. 31.12.2012 31.12.2011 OMA PÄÄOMA 14) Osakepääoma 800 000,00 800 000,00 Vararahasto 1 261 409,45 1 261 409,45 Edellisten tilikausien voitto / tappio 59 283 681,11 56 444 232,16 Tilikauden voitto / tappio 2 523 421,83 2 839 448,95 Oma pääoma yhteensä 63 868 512,39 61 345 090,56 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Poistoero 15) 1 130,93 1 483,13 Tilinpäätössiirtojen kertymä yhteensä 1 130,93 1 483,13 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Muut velat 17 799,33 16 904,24 Ostovelat 40 102,67 108 298,52 Siirtovelat 16) 242 124,22 120 822,07 Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä 300 026,22 246 024,83 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 64 169 669,54 61 592 598,52
12 RAHOITUSLASKELMA 1.1. - 31.12.2012 1.1. - 31.12.2011 LIIKETOIMINTA Liikevoitto -211 727,00 95 347,25 Oikaisut liikevoittoon 7 738,48 27 238,06 Nettokäyttöpääoman muutos Lyhytaikaiset liikesaamiset, lis/väh (-/+) -5 296 034,04-935 110,51 Pitkäaikaiset liikesaamiset, lis/väh (-/+) -3 786 133,96-4 211 958,29 Koroton lyhytaikainen velka, lis/väh (+/-) -52 663,53 51 636,45 Saadut korot 176 055,75 96 617,51 Maksetut korot -8,62-10,29 Verot -819 498,44-1 148 000,03 LIIKETOIMINNAN NETTOKASSAVIRTA -9 982 271,36-6 024 239,85 INVESTOINNIT Atk-ohjelmat -73 849,20 0,00 Koneet ja kalusto -446,49-5 781,25 Saadut osingot 3 154 239,60 3 417 092,90 INVESTOINTIEN KASSAVIRTA YHTEENSÄ 3 079 943,91 3 411 311,65 KASSAVIRTA ENNEN RAHOITUSTA -6 902 327,45-2 612 928,20 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Lyhytaikaiset saamiset, lis/väh (-/+) 8 156 773,90 1 613 872,47 Pitkäaikaiset saamiset, lis/väh (-/+) 0,00 55 000,00 Rahoitusarvopapereiden arvonalentumiset -1 027 253,22-1 260 243,39 Saadut korot 194 445,57 271 655,35 Saadut osingot 1 035 885,60 1 122 209,40 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA YHTEENSÄ 8 359 851,85 1 802 493,83 Likvidien varojen lisäys / vähennys 1 457 524,40-810 434,37 Likvidit varat 1.1. 1 587 079,88 2 397 514,25 LIKVIDIT VARAT 31.12. 3 044 604,28 1 587 079,88
13 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1. - 31.12.2012 1.1. - 31.12.2011 1) Liikevaihto toimialoittain Takaustoiminta 1 038 923,12 1 108 830,50 Luottohallinto-, koulutus- ja lakiasiainpalvelut ja rahoitustoiminta 65 684,88 71 108,99 Yhteensä 1 104 608,00 1 179 939,49 2) Liiketoiminnan muut tuotot Myyntivoitot / Aineelliset hyödykkeet 0,00 16,26 Keskon Eläkekassan pääomapalautus 5 512,18 0,00 3) Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 401 293,24 364 650,91 Eläkekulut 68 885,82 64 973,07 Muut henkilösivukulut 14 713,40 12 842,45 Yhteensä 484 892,46 442 466,43 4) Poistot ja arvonalentumiset Poistot Aineettomat oikeudet 4 923,28 23 769,18 Koneet ja kalusto 2 815,20 3 468,88 Yhteensä 7 738,48 27 238,06 Poistoeron muutos Koneet ja kalusto 352,20 333,75 5) Liiketoiminnan muut kulut Luotto- ja takaustappiot (realisoituneet ja arviot) 376 958,57 34 879,61 Luotto- ja takaustappiopalautukset -46 512,42-41 951,92 Liiketoiminnan muut kulut 498 770,09 621 976,32 Yhteensä 829 216,24 614 904,01 6) Tuloverot Tuloverot varsinaisesta toiminnasta 926 163,36 1 044 497,33 Yhteensä 926 163,36 1 044 497,33
14 TASEEN LIITETIEDOT 1.1. - 31.12.2012 1.1. - 31.12.2011 AINEETTOMAT JA AINEELLISET HYÖDYKKEET 7) Atk-ohjelmat Hankintameno tilikauden alussa 859 897,42 859 897,42 Lisäykset tilikauden aikana 73 849,20 0,00 Hankintameno tilikauden lopussa 933 746,62 859 897,42 Kertyneet sumu-poistot tilikauden alussa -859 897,42-836 128,24 Sumu-poistot tilikaudella -4 923,28-23 769,18 Kertyneet sumu-poistot tilikauden lopussa -864 820,70-859 897,42 Kirjanpitoarvo tilikauden lopussa 68 925,92 0,00 8) Koneet ja kalusto Hankintameno tilikauden alussa 123 622,81 117 841,56 Lisäykset tilikauden aikana 446,49 5 781,25 Hankintameno tilikauden lopussa 124 069,30 123 622,81 Kertyneet sumu-poistot tilikauden alussa -112 734,12-109 265,24 Sumu-poistot tilikaudella -2 815,20-3 468,88 Kertyneet sumu-poistot tilikauden lopussa -115 549,32-112 734,12 Kirjanpitoarvo tilikauden lopussa 8 519,98 10 888,69 9) Sijoitukset Hankintameno 1.1. ja 31.12. 13 752 532,42 13 752 532,42
15 VÄHITTÄISKAUPAN TAKAUS OY:N OMISTAMAT OSAKKEET JA OSUUDET Osakkeet ja osuudet kpl Osuus kaikista Kirjanpidollinen Kirjanpitoarvo osakkeista vasta-arvo, Kesko Oyj A 2 628 533 2,00 13 237 835,69 Kesko Oyj B 863 238 2,00 21 382 405,26 Kesko Oyj yhteensä 3 491 771 3,54 % 34 620 240,95 Valluga-sijoitus Oy *) 1 980 30,00 % 168,19 404 240,35 Vähittäiskaupan Tilipalvelu VTP Oy *) 30 30,00 % 110 456,38 Osakkeet ja osuudet yhteensä 35 134 937,68 Tilikauden voitto Oma pääoma *) Valluga-sijoitus Oy, Helsinki 1 389 659,61 22 833 606,91 *) Vähittäiskaupan Tilipalvelu VTP Oy, 470 561,60 4 436 499,20 Helsinki
16 1.1. - 31.12.2012 1.1. - 31.12.2011 10) Pitkäaikaiset saamiset Lainasaamiset kauppiailta 8 350 592,25 4 564 458,29 Yhteensä 8 350 592,25 4 564 458,29 11) Lyhytaikaiset saamiset Lainasaamiset Kesko Oyj:ltä 5 434 769,26 7 421 868,39 Lainasaamiset Vähittäiskaupan Tilipalvelu VTP Oy:ltä 0,00 55 000,00 Lainasaamiset kauppiailta 1 806 252,04 737 000,04 Myyntisaamiset 90 844,27 93 211,45 Muut saamiset 4 917 993,31 521 438,21 Siirtosaamiset 175 870,85 160 681,42 Yhteensä 12 425 729,73 8 989 199,51 12) Siirtosaamiset Korkosaamiset, Oulun OP 94 809,24 127 167,46 Muut siirtosaamiset 81 061,61 33 513,96 Yhteensä 175 870,85 160 681,42 13) Rahoitusarvopaperit Markkina-arvo 31.12. 26 518 764,96 32 688 439,73 Kirjanpitoarvo 31.12. 26 518 764,96 32 688 439,73 Erotus 0,00 0,00 14) Oma pääoma Osakepääoma 1.1. ja 31.12. 800 000,00 800 000,00 Vararahasto 1.1. ja 31.12. 1 261 409,45 1 261 409,45 Edellisten tilikausien voitto 1.1. 59 283 681,11 56 444 232,16 Tilikauden voitto 2 523 421,83 2 839 448,95 Voittovarat 31.12. 61 807 102,94 59 283 681,11 Oma pääoma yhteensä 63 868 512,39 61 345 090,56 Laskelma voitonjakokelpoisista varoista 31.12. Edellisten tilikausien voitto 59 283 681,11 56 444 232,16 Tilikauden voitto 2 523 421,83 2 839 448,95 Yhteensä 61 807 102,94 59 283 681,11
17 1.1. - 31.12.2012 1.1. - 31.12.2011 15) Tilinpäätössiirtojen kertymä Kokonais- ja sumu-poistojen kertynyt erotus tilikauden alussa 1 483,13 1 816,88 Poistoeron vähennys tilikauden aikana -352,20-333,75 Poistoero tilikauden lopussa 1 130,93 1 483,13 16) Siirtovelat Verot 146 825,02 40 160,10 Palkat 79 830,67 65 834,87 Vakuutukset 15 384,53 14 244,05 Muut siirtovelat 84,00 583,05 Yhteensä 242 124,22 120 822,07 Muut liitetiedot Takaukset muiden puolesta Rahalaitosluotot 142 232 207 151 895 513 Tililuotot 151 251 145 157 364 646 Toiminnalliset takaukset 2 282 581 2 144 781 Yhteensä 295 765 933 311 404 940 Takaukset lähipiiriin kuuluvien hallituksen jäsenten puolesta (sisältyen edellä esitettyihin takausvastuiden kokonaismääriin) Rahalaitosluotot 93 750 2 116 822 Tililuotot 2 097 491 3 973 682 Toiminnalliset takaukset 0 0 Yhteensä 2 191 241 6 090 504 Leasingvastuut Leasingvastuut 31.12.2012 13 060,75 23 714,85 Seuraavalla tilikaudella maksettavat 3 841,40 9 813,04 Myöhemmin maksettavat 9 219,35 13 901,81
18 TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET Noudatetut arvostus- ja jaksotusperiaatteet Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu tasapoistoina alkuperäisestä hankintamenosta. Koneiden ja kaluston osalta poisto on laskettu 25 %:n menojäännöspoistona. Menojäännöspoisto Koneet ja kalusto 25 % menojäännöksestä. Tasapoisto Atk-ohjelmat 5 vuotta Rahoitusomaisuusarvopaperit on merkitty taseeseen hankintamenoon tai sitä alempaan todennäköiseen luovutushintaan. VOITONJAKOEHDOTUS Laskelma voitonjakokelpoisista varoista 31.12.2012 Edellisten tilikausien voitto 59.283.681,11 Tilikauden voitto _2.523.421,83 Yhteensä 61.807.102,94 ============= Tämän hallitus ehdottaa käytettäväksi seuraavasti: Osinkoa osakkeenomistajille ei jaeta. Voittovarojen tilille jätetään 61.807.102,94 Yhteensä 61.807.102,94 =============
19 TOIMINTAKERTOMUKSEN JA TILINPÄÄTÖKSEN PÄIVÄYS JA ALLEKIRJOITUKSET Helsingissä helmikuun 11. päivänä 2013
20
21 OSOITTEET JA PUHELINNUMEROT Vähittäiskaupan Takaus Oy Postiosoite PL 9, 00016 KESKO Käyntiosoite Satamakatu 3, 00160 Helsinki Puhelin 010 5311 (vaihde) Telefax 0105 323413 Fagerström Tom, toimitusjohtaja...0105 322874 Grön Tiina, back office toimihenkilö...0105 322971 Hannus Klaus, kenttäpäällikkö...0105 322532 Kurvinen Merja, back office toimihenkilö...0105 322484 Laapas Tarja, back office toimihenkilö...0105 322056 Maila Satu, lakimies...0105 322685 Pölönen Erja, talous- ja kirjanpito...0105 322766 Vähittäiskaupan Takaus Oy:n asiamiesverkoston muodostavien Kesko-konserniin kuuluvien toimialayhtiöiden aluekeskusten ja valtakunnallisten luottoyksiköiden osoitteet ja puhelinnumerot: RUOKAKESKO OY Etelä-Suomen aluekeskus, Helsinki Suuryksiköt, Helsinki Satamakatu 3 Satamakatu 3 00016 Kesko 00016 Kesko puh. 0105 322378 puh. 0105 322395 Itä-Suomen aluekeskus, Kuopio Länsi-Suomen aluekeskus, Tampere Siunauskappelintie 2 Kalevantie 2 PL 127 PL 479 70701 Kuopio 33101 Tampere puh. 0105 329220 puh. 0105 325090 Pohjois-Suomen aluekeskus, Oulu RAUTAKESKO OY Äimäkuja 6 Tikkurilantie 10 PL 16 PL 75 90401 Oulu 01301 Vantaa puh. 0105 330313 puh. 0105 320058 Kesko Oyj:n käyttötavarakaupan tytäryhtiöt (Musta Pörssi Oy, Intersport Finland Oy, Kenkäkesko Oy) Luottoyksikkö Kutojantie 4 02630 Espoo puh. 0105 340225 Puheluhinta 8,35 snt/puh + 12,9 snt/min (sis. alv.)
22 Postiosoite: PL 9, 00016 KESKO Käyntiosoite: Satamakatu 3, 00160 Helsinki Puhelin: 0105311, Telefax 0105 323413 www.vahittaiskaupantakaus.fi Kansikuva: S. Maila Kruunuvuorenkatu, Katajanokka