PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 19.03.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Olga Penkkilä Juhani Takkunen Veikko Lähteenmäki Jaana Keto Amanda Peltomaa Anna Zitting 1. Kokouksen avaus Inspehtori Pellikka avasi kokouksen kello 17.15. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Laillisuus ja päätösvaltaisuus todettiin, sillä kokouksesta oli tiedotettu sääntöjen mukaisesti ja paikalla oli riittävästi osakuntalaisia. 3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin sellaisenaan työjärjestykseksi. 4. Kokousvirkailijoiden valinta Veikko Lähteenmäki ja Jaana Keto ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi pöytäkirjantarkastajiksi ja
ääntenlaskijoiksi. 5. Ilmoitusasiat Toiminnanohjaaja Laakso ilmoitti, että kevään hiljaiseloa jatketaan. Daamipäivälliset ovat tulossa ennen Vappua, muita merkittäviä juhlia ei. Laakso ilmoitti myös, että huoneistomestari Jouni Saukkonen on menossa kesäksi matkoille ja hänelle tulisi valita sijainen. Saukkonen lähtee toukokuun puolivälissä, eli valinta olisi hyvä tehdä huhtikuun yleiskokouksessa. Inspehtori kiitti Olga Penkkilää Hämäläisten Pitojen järjestämisestä ja kehui juhlan olleen hauska. Toiminnanohjaaja kertoi, että Pitojen silliksellä oltiin katsottu Osakunnan esittelyvideo vuodelta 1990. Juhani Takkunen kertoi, että Hämäläis Osakunnalle on kevään aikana osoitettu kaksi perintöä. Toinen sisälsi edesmenneen kirjastonhoitaja Raija Liisa Yläsen kirjakokoelman, joka on otettu vastaan ja luovutettu kirjastonhoitajan harkinnan varaan. Toinen testamentti koskee edesmenneen Lahja Julinin lähes koko omaisuutta. Hallitus on keskustellut toimenpiteistä perinnön suhteen. Inspehtori ilmaisi olevansa ilahtunut. 6. Kunniajäsentoimikunnan perustaminen Juhani Takkunen alusti tarvetta kunniajäsentoimikunnan perustamiseen, sillä kuraattori ei ollut päässyt kokoukseen. Mikäli toimikunta perustettaisiin, se etsisi mahdolliset kunniajäsenehdokkaat ja toisi ehdotukset yleiskokouksen käsiteltäviksi.
Takkunen kertoi, että kuraattori Hassinen on ilmoittanut olevansa kiinnostunut toimikuntaan liittymisestä ja että hän olisi Takkusen mielestä oiva puheenjohtaja toimikunnalle. Myös inspehtori kertoi toivovansa olla mukana kunniajäsentoimikunnassa ja asettui ehdolle. Toiminnannohjaaja Laakso ilmoitti olevansa käytettävissä. Sihteeri kertoi myös Olga Penkkilän ilmaisseen kiinnostuksensa. Päätettiin perustaa kunniajäsentoimikunta, joka Takkusen ehdotuksen mukaan voi täydentää itseään yleiskokouksissa. Perustajajäseniä ovat inspehtori, kuraattori, hallituksen jäsen Olga Penkkilä ja toiminnanohjaaja Laakso. 7. Pop klubbenin sääntömuutos Juhani Takkunen alusti asiaa: Pop klubben on toivonut sääntömuutosta itselleen. Kerhon jäseniä ovat yhtyeet. Vanhoissa sännöissä ei oltu määritelty sitä, koska jäsenyys päättyy tästä johtuen Pop klubbenin monista bändeistä joissakin ei ole nykyisiä osakunnan jäseniä. Sääntömuutosehdotus on hallituksen muokkaama ja hyväksymä. Kyseessä on sääntömuutoksen ensimmäinen käsittely yleiskokouksessa. Hallituksen tekemät muokkaukset sääntömuutosehdotukseen koskivat yksityiskohtia, kuten että kerhon kokouksesta on tiedotettava ainakin Osakunnan yleisellä sähköpostilistalla, kerhon omalla listalla ja Osakunnan ilmoitustaululla. Muuten säännöissä on muutettu sitä, kuinka kerhon jäsenyys valitaan nyt jäsenyys on määräaikainen ja tietyin väliajoin kerhon jäsenyys päättyy, ellei yhtye hae sitä uudelleen.
Toiminnanohjaaja kertoi että sääntömuutos on ollut kerhon puheenjohtajan pyyntö. Sääntömuutosehdotus on laadittu yhteistyössä Pop klubbenin kanssa. Veikko Lähteenmäki kertoi ymmärtäneensä, että tarkoituksenmukaista olisi, että bändikämppä on osakuntalaisten bändien käytössä. Inspehtori kysyi kokousväeltä, saako sääntömuutos kannatusta. Sääntömuutosta kannatettiin. 8. Juhlamestarin valinta Sihteeri kertoi, että Elena Kukkonen on lähettänyt ehdollisen hakemuksen, jonka mukaan hän asettuu ehdolle juhlamestarin virkaan, jos siihen valitaan joku toinenkin hänen työparikseen. Olga Penkkilä kertoi, että Claudia Mariottini ja Paula Talonen ovat ilmaisseet kiinnostuksensa, mutta he ovat tällä hetkellä ulkomailla ja keskustelevat keskenään, kumpi heistä lähtisi ehdolle. Inspehtori sanoi, että Kukkosen hakemuksen ehto täyttyy melko varmasti. Valittiin Elena Kukkonen juhlamestariksi ja siirrettiin toisen juhlamestarin valinta seuraavaan kokoukseen. 9. Ohjelmasihteerin valinta Halukkaita ehdokkaita ei ollut ilmaantunut. 10. AV ja ATK vastaavan valinta Sihteeri Jenni Rönkkö kertoi, että nykyinen AV ja ATK vastaava Ville Auvinen lähtee syksyllä vuodeksi vaihto opiskelemaan ja aikonee lopettaa virassaan keväällä. Takkunen kertoi, että hänen seuraajakseen voitaisiin jo valita uusi AV ja ATK vastaava, jonka virassa oleminen olisi
kuin työssäoppimista kevään ajan. Uusi virkailija voisi syksyllä jatkaa yksin. Inspehtori sanoi, että jos Auvinen ei ole eronnut virastaan, ei voida valita uutta. Takkunen kertoi, että AV ja ATK vastaavan töitä ovat pitkään tehneet entiset AV ja ATK vastaavat ja auttaneet nykyisiä vastaavia, koska Osakunnan järjestelmä on niin vaikea, ettei sitä voi opettaa ihan kuukaudessa. Takkunen kertoi myös, että Samuli Parkkinen oli ilmaissut kiinnostuksensa ryhtyä virkaan. Asiasta käytiin keskustelua. Inspehtori ehdotti, ettei vielä valita virkaan toista henkilöä, mutta nimetään Parkkinen kisälliksi Auviselle oppimaan asioita ja nimetetään Parkkinen virkaan ensi kokouksessa, mikäli Auvinen on eronnut virastaan. Inspehtorin ehdotusta kannatettiin. 11. Muut asiat Muita asioita ei ilmennyt. 12. Seuraava kokous Inspehtori kertoi matkustelevansa tiheästi huhtikuun aikana. Päätettiin tiedustella kuraattorin aikatauluja. Ei päätetty huhtikuun yleiskokouksen aikaa. 13. Kokouksen päättäminen Inspehtori päätti kokouksen kello 17.43.
Tämän pöytäkirjan vakuudeksi Hämäläisten talossa Petri Pellikka Inspehtori Jenni Rönkkö Sihteeri Olemme kokouksen valitsemina pöytäkirjantarkastajina tarkastaneet kokouksen laaditun pöytäkirjan ja todenneet sen vastaavan kokouksen kulkua ja tehtyjä päätöksiä. Veikko Lähteenmäki Jaana Keto