2 Toukokuu 2013
Myöhäiskeskiaikainen, tammipuinen Kristus kurjuudessa -patsas Jüterbogin Pyhän Nikolain kirkossa kuvaa Kristuksen väsymystä ja yksinäisyyttä. Jüterbogissa munkki Johann Tetzel myi aneita sellaisella menestyksellä, että se oli viimeinen pisara Lutherille: hän julkaisi teesinsä. Kuva: Tytti Issakainen Sisällä 3 Rabies theologorum Kaarlo Kalliala 4 Yhteistyöllä hyvää perheiden parhaaksi Johanna Sointula 8 Ei joko-tai vaan sekä-että Timo Tavast 9 Luther oli täällä Tytti Issakainen 16 Sokeripaloja Koonnut Lasse Hautala 18 Lohdutus Jaakko Heinimäki 20 Merkitysten etsijä Pirjo Silveri 28 Ympäristöajattelu kunnioittaa Luojaa ja luontoa Mari Ahvenjärvi 30 Oikean elämän draama Kaarlo Kalliala 32 Usko tai älä Erkki Kiiski 33 Oliivipuun pähkinöitä Hannes Tiira 34 Pyhän Henrikin säätiön apurahat Kansikuva Suvivirren aikaan. Saa kulkea paljain jaloin samettisessa ruohossa tai rapisevassa hiekassa, kuunnella lintujen laulua, hyönteisten hyvinää, laineitten liplatusta. Aistia tuhannet tuoksut ja värit. Olla kuin lapsi hellässä sylissä. Kuva: Pirjo Silveri Takakannen kuva Jumala on antanut meille jokaiselle vastuun luomakunnasta. Miten me tuota vastuuta kannamme? Riittääkö puhdasta vettä, ilmaa ja ravintoa myös tuleville sukupolville? Mustakurkku-uikkukantakin on viime vuosina vähentynyt voimakkaasti. Kuuluuko tämän pienen ja korean muuttolinnun liverrys ja voiko sen soidintanssin vielä tulevaisuudessakin nähdä perinteisillä pesimäpaikoilla? Kuva: Pirjo Silveri 2
Rabies theologorum Rakenna rauhan kappeli, se hullu mies, ken tappeli. Otto Manninen säni ei ollut teologi, ja ehkäpä juuri siksi opin häneltä teologien vesikauhun, niin kuin latina sanatarkasti kääntyy. Ehkä olin tuoreista löydöistään innostuneen nuoren miehen tapaan ollut kovin tohkeissani jostakin jumaluusopillisesta totuudesta. Tai sellaisena pitämästäni. Käsite on jäänyt elämään ennen muuta Philipp Melanchthonin vuoksi. Viimeisinä päivinään hän oli kirjoittanut lappuseen rohkaisevan ja lohdullisen näkökulman kuolemaan: Sinut päästetään vapaaksi synneistä ja vapautetaan teologien kitkeryydestä ja raivosta. Pystypäätyinen paremmin tietäminen ja tarkkarajainen oikeassa oleminen ei kuitenkaan ole vain teologien helmasynti. Ehkei edes ensisijaisesti heidän. Yleensä opiskelu laajentaa näkökulmaa. Toisaalta se auttaa kunnioittamaan aikaisempia keskusteluja ja ajatusponnisteluja. Toisaalta se tuo näkösälle, kuinka kukin aika ja tilanne ovat vaikuttaneet siihen, mitä ja miten on milloinkin tullut sanoitetuksi. Kovasärmäisyys ja teräväpiirtoisuus ei sinänsä todista, että mielipide on oikea. Eikä se, ettei kannasta luovuta eikä tingitä. Parikymmentä vuotta sitten piirtelin yhteen artikkeliin nelikentän, jonka kahdessa ruudussa en viihdy ja joista häipymistä suosittelisin muillekin. Toinen on ahdas dogmatismi ja toinen ahdas liberaalisuus. Kumpikaan ei tunnista omien mieltymystensä edellytyksiä eikä kumpikaan tunnusta toisensa pyrkimystä edistää hyvää ja oikeaa. Kaikenmaailman melanchthonit ovat ahtaalla näiden kahden välissä. Eipä itse Melanchthoniakaan juuri siteerata, vaikka juuri hän on kirjoittanut evankelis-luterilaisen kirkon päätunnustuksen Augustanan. Suomalainen Wikipedia suo hänelle vaatimattomat 10 riviä ja heittää: Opillisten riitojen aikana huomattiin Melanchthonin haparointi opillisissa asioissa. Ei siis kyllin jyrkkä eikä jäykkä, vaan yrittäessään ymmärtää ja pitäessään kompromisseja mahdollisena sen kuin haparoi. Lappunen teologien raivosta löytyi kuolleen Melanchthonin vasemmalta puolen. Oikealla olevassa puolestaan luki: Menet valoon, näet Jumalan, katsot hänen Poikaansa ja opit ne ihmeelliset salaisuudet, joita et tässä elämässä ole voinut ymmärtää. Asemointi ei takuulla ollut sattumanvarainen. Oikealla on varsinainen ja se mihin päästään, vasemmalla epävarsinainen ja se mistä päästään. Oikealla on suora näkeminen ja oikea tietäminen, vasemmalla väärä varmuus ja liika itseluottamus. Ei passaa olla kovin järin, kun ei ole perillä. On syytä haparoida, jotta pääsisi perille. Kaarlo Kalliala Piispa 3
Säkylän Pesue-hanke tekee ennaltaehkäisevää perhetyötä Yhteistyöllä hyvää perheiden parhaaksi ieni taapero konttaa vastaan Perheiden Pytingin eteisessä ja jostain kuuluu isompien lasten iloista leikkiä. Säkylän seurakunnan kodikkaassa Perheiden Pytingissä on tällä kertaa koolla Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekahvila. Pesue-hankkeen vetäjä Outi Mäntynen kertoo säkyläläisten löytäneen hyvin hanketoiminnan toimipaikan vanhan pappilan takapihalta. Perhetyöhön keskittyvä Pesue-hanke aloitettiin vauhdilla kaksi vuotta sitten. Lastenohjaajana seurakunnassa toiminut Mäntynen kokosi ajatuksiaan ja ideoitaan paperille ja meni juttelemaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Kimmo Koiviston kanssa. Yhdessä mietimme painopistealueita. Alusta alkaen yhtenä ideana oli koota säkyläläiset perhetyötä tekevät tahot yhteen, Outi kertoo. Outi ja Kimmo kiittelevät seurakunnan joustavuutta Pesue-hankkeen vaiheissa. Hanke on saanut tiloja käyttöönsä ja tarvittaessa byrokratiaakin on oikaistu. Seurakunnan notkeudesta kertoo sekin, miten se aikoinaan järjesti tilat ja käynnisti päiväkerhotoiminnan, kun Porin Prikaati tuli 60-luvulla Säkylään. Säkylän seurakunta on perinteisesti panostanut hyvin perheiden parissa tehtävään työhön. Meillä on myös pitkään tehty yhteistyötä Säkylän kunnan kanssa, Kimmo jatkaa. Kerhoja, retkiä ja muita kohtaamisia Pesue-hanke on kaksivuotinen perhetyön kehittämishanke, jonka tavoitteena on perheiden tarpeiden ja toiveiden pohjalta kehittää olemassa olevaa toimintaa ja luoda uusia toimintamuotoja. Tavoitteena on myös luoda pysyvää ja toimivaa yhteistyötä hankkeeseen sitoutuneiden toimijoiden kesken. Hanketta hallinnoi Säkylän seurakunta. Leader rahoitusta on saatu Kehittämisyhdistys Pyhäjärviseutu ry:stä, Säkylän seurakunnasta ja kunnasta. Pesue-hanke on koonnut perhetyön toimijoita yhteen. Seurakunnan ja kunnan lisäksi mukana on terveydenhuollon kuntayhtymä ja 16 järjestöä. Toiminta on osittain levinnyt yli kuntarajojenkin, koska monet tahot toimivat yhteistyössä naapurikuntien kanssa, Outi kertoo. Hankkeen kohderyhmänä ovat 0-7-vuotiaiden lasten perheet. Toimintamuotoina ovat avoimet perhekerhot, onnittelukäynnit kodeissa, perhetapahtumat ja -retket sekä moniammatillisen tiimin vetämä perhevalmennus. Avoin perhekerho on muun muassa seurakunnan vauvakerho, joka on tarkoitettu vauvoille, vastasyntyneistä noin vuoden ikäisiin, heidän äideilleen sekä odottaville äideille. Perheen leikki-ikäiset sisarukset ovat myös tervetulleita mukaan. Seurakunnan perhekerho ja MLL:n perhekahvila kokoavat alle kouluikäisiä lapsia ja heidän vanhempiaan, isovanhempiaan tai perhepäivähoitajia. Iltaperhekerho on kokoontunut nimensä mukaisesti torstai-iltaisin. Perheiden avoimissa kohtaamispaikoissa on ollut paljon osallistujia, ja uusia kävijöitä on tullut toiminnan piiriin koko ajan. Olemassa olevien kerhojen osallistujamäärä on myös kasvanut. Viikoittain kerhoihin osallistuu yli 70 kävijää. Outi Mäntynen on käynyt onnittelukäynneillä kodeissa, joihin on syntynyt vauva. Vuonna 2012 kotikäyntejä oli 60. 4
Merkityksellistä on se muutos, mikä tapahtuu ihmiselle, kun hän löytää ystäviä." Pesue-hankkeen vetäjä Outi Mäntynen leikkimässä Lumin ja Jeren kanssa Perheiden Pytingissä. 5
S e i l a H o p p e n d o r f f Olen vienyt perheisiin Lasten Raamatun seurakunnan lahjana sekä kunnan ja sähköyhtiön lahjana bodyn ja pyyhkeen. Samalla olen kertonut perhetoiminnasta ja palveluista. Tavoitteena on ollut viedä koteihin positiivinen viesti. Perheet haluavat toimia yhdessä Hankkeen myötä on uudistettu myös neuvolalähtöistä perhevalmennusta. Valmennuksesta on vastannut moniammatillinen tiimi ja kokoontumiset on pidetty pääsääntöisesti Pytingissä. Perhevalmennuksen tavoitteena on tukea koko perhettä ja valmennus jatkuu nyt pidempään lapsen syntymän jälkeen. Valmennuksessa on mahdollisuus tutustua toisiin samassa elämätilanteessa oleviin ja saada tietoa vaikka vauvamuskarista ja perhekerhoista. Seurakunnan osuudessa kerrotaan kasteesta. Käydään läpi vanhemmuuteen kuuluvia tunteita vanhemmuuden palikoiden avulla. Pihlavan leirikeskuksessa järjestetään vanhemmille hemmotteluilta. Yrittäjät ovat lahjoittaneet 25 euron lahjakortin tervetulotoivotuksena uudelle säkyläläiselle. Lahjakortin saa ensimmäisessä perhevalmennuksen kokoontumisessa, jossa kerrotaan valmennuksen teemoista, Outi kertoo. Perhetapahtumat ovat olleet suosittuja. Niitä on järjestetty pari kertaa vuodessa. Tapahtumissa yhdistykset ja muut toimijatahot ovat esitelleet toimintaansa. Lapsilla on ollut siellä aikaa ja tilaa puuhata mielin määrin. Tapahtumissa lapsilla on aikaa ja tilaa puuhailla. Perheiden Puuhapiha elokuussa 2012. Ensimmäinen hankkeen toteuttama tapahtuma oli Perheiden Piha, syksyllä 2011. Siitä saatiin hyvää palautetta. Kävijöitä oli arviolta noin 500. Perheet ovat toivoneet lisää vastaavia tapahtumia, missä perhe saa tehdä asioita yhdessä samassa elämäntilanteessa olevien perheiden parissa, Outi kertoo. Hyvä ilmapiiri luo yhteyttä Säkylässä on 4600 asukasta. Suurin työllistäjä on Porin Prikaati, mikä vaikuttaa myös kunnan muuttotilastoihin. Vuosittain kunnasta lähtee pois noin 300 henkilöä ja saman verran tulee tilalle. Yksi Pesue-hankkeen käynnistämiseen vaikuttanut asia oli se, että Säkylässä eroprosentti on Satakunnan suurimpia, Kimmo kertoo. Perheiden hyvinvoinnin tukeminen on ollut hanketyössä mukana olleille yhteinen tavoite. Tavoitetta on toteuttanut myös suuri joukko vapaaehtoisia. Talkoita hankkeen aikana on tehnyt yli sata vapaaehtoista. Viime kesänä Pesue-hankkeen vapaaehtoiset hoitivat Säkylässä järjestettyjen Länsi-Suomen herännäisjuhlien ruokailun, hän kertoo. Monilla oli ennakkoluuloja eri tahojen yhteistyön mahdollisuudesta. Valmiuksia kuitenkin on löytynyt, ja hankkeen myötä on onnistuttu yhdistämään voimavaroja ja saatu paljon myönteistä aikaan. 6
Porukalla on ollut hyvä henki. Sallivassa ilmapiirissä on ollut mukava toimia, Outi kiittelee. Hankkeen onnistumiseen on hänen mielestään vaikuttanut myös näkyvä markkinointi. Tiedottamisen kanavat on luotu yhdessä. Tiedottamisen linkkeinä ovat koulut, päivähoito, perheet ja yhdistykset. Hankkeella on omat netti- ja facebook-sivut. Seurakunnasta on tullut näkyvä Kimmo kiittelee Outin selkeää näkyä ja kehuu työn tehokkuutta. Tärkeää on sekin, että ihmiset ovat saaneet seurakunnan työstä nyt uudenlaisen kuvan, kun ei ole edetty vain seurakunnan ehdoilla. Hankkeessa on menty ihmisten luo, koteihin ja yhdistyksiin. Ihmisten kanssa on käyty keskusteluja, kuunneltu ja sitten yhdessä toimittu! Hän on huomannut myös vauva- ja perhejumalanpalveluksiin osallistujien määrän kasvaneen. Hienolta tuntuu se, että ihmisillä ei olekaan kiire jumalanpalveluksen jälkeen kotiin, vaan he jäävät juttelemaan kirkonmäelle. Seurakunta on tullut Pesue-hankkeen kautta ihmisille tutummaksi. Arvokasta on se, että seurakunta on mennyt ihmisen lähelle, hänen arkeensa. Olenkin miettinyt, että teemmekö seurakunnassa asioista ja toiminnasta liian juhlallista? Kimmo kysyy. Ennaltaehkäisevää työtä Outi Mäntysen mielestä Pesue-hanke on ollut ennaltaehkäisevää, perheiden hyvinvointia edistävää työtä. Näistä teemoista hän viimeistelee opinnäytetyötään Järvenpään Diakonia-ammattikorkeakoulun sosionomi-varhaiskasvatuksen ohjaaja -opintoihinsa. Kevään aikana mietitään sidosryhmien kanssa, miten tästä jatketaan eteenpäin. Tavalla tai toisella tämä työ toivottavasti jatkuu. Outi miettii hetken, mikä hänelle on Pesue-hankkeen työssä ollut merkityksellisintä, ja vastaa: Merkityksellistä on se muutos, mikä tapahtuu ihmiselle, kun hän löytää ystäviä. Olen nähnyt tuolla tiellä äidin lykkimässä vauvaa vaunuissa ja sitten kohdannut tämän yksinäisen ja hiljaisen äidin. Myöhemmin olen nähnyt, että äiti on kotiutunut, saanut ystäviä ja siten hänelle on muodostunut luonnollinen tukiverkosto. Riina ja Jere leikkimässä Perheiden Pytingissä. Vuoden Arkkipooki Pesueelle Vuoden Arkkipooki -palkinto on myönnetty Säkylän seurakunnan Pesue-hankkeelle. Se valikoitui palkinnon saajaksi yhdeksän ehdokkaan joukosta. Hankkeen myötä Säkylässä on luotu toimivia perhetyön malleja, joihin on osallistunut seurakunnan ja kunnan lisäksi huomattava määrä kolmannen sektorin toimijoita. Toiminnan lähtökohtana ovat olleet perheiden tarpeet ja toiveet. Työtä on kehitetty ennaltaehkäiseväksi, ja se tavoittaa enenevässä määrin lapsiperheitä. Säkylään on syntynyt perheitä kannatteleva tukiverkko. Hiippakuntavaltuusto päätti palkita Pesuehankkeen, koska Kirkon tehtävänä on huolehtia perheiden hyvinvoinnista. Kasvatustyön muuttuessa yhä vaativammaksi kaikkien toimijoiden yhteistyö nousee tärkeään asemaan. Perheiden hyvinvointi on edellytys koko yhteiskunnan hyvinvointiin. Säkylän seurakunnassa on järjestelmällisesti ja hartaudella vastattu monimuotoiseen perhetyön tarpeeseen sekä luotu positiivista kuvaa perheisiin satsaavasta yhteistyöstä. Arkkipooki-palkinto, taidekäsityönä valmistettu Pooki eli tunnusmajakka myönnetään merkityksellisestä, ansiokkaasta ja innovatiivisesta työstä kirkon, hiippakunnan tai seurakuntien hyväksi. http://www.arkkihiippakunta.fi/etusivu/arkkipooki/ Johanna Sointula 7
Ei joko tai vaan sekä että urullista seurattavaa ovat olleet sellaiset, väliin kiivainakin lainehtineet kirkolliset keskustelut, joissa on lukkiuduttu joko-tai -asetelmaan. Yksi tällainen on ollut keskustelu siitä, pitäisikö kirkon tehdä lähetystyötä, jossa julistetaan evankeliumia ja kutsutaan kaikkia kansoja Kristus-uskon osallisuuteen. Kipakoita puheenvuoroja on kajahdellut tällaista lähetystä vastaan. Tilalle on haluttu nostaa sellainen kansainvälinen diakonia, joka on puhtaasti kehitysyhteistyötä. Jokin yksittäinen järjestö voi ehkä vielä profiloitua tekemään pääasiallisena tehtävänään jompaakumpaa, mutta kirkkomme kokonaisuudessaan ei voi. Joko-tai -asetelmasta on sanouduttava jo lähtökohdissaan irti, jos aiomme olla jatkossakin toteuttamassa Kristuksen kirkon missiota. Tarvitaan evankeliumin sanan jakamista ja siitä käsin aukeavaa uskon ja pelastuksen todellisuutta sekä sitä, että tuemme kumppanuuskirkkojemme hengellistä elämää itsekin siitä samalla rakentuen. Mutta yhtälailla tarvitaan rakkauden toteuttamista ja ajallisen hyvän turvaamista niin yksilöiden kuin ihmisyhteisöjenkin elämänpiirissä. Näin käsillä on tietoisesti valittu sekä-että -paradigma. Sen mukaisesti kirkkoamme kutsutaan olemaan liikkeellä maailmalla. Samalla on helppo todeta: yhtälailla tuo uskon ja rakkauden kaksoisnäköala antaa kestävän suunnan sille, mitä teemme täällä kotoisilla pelikentillä, paikallisseurakunnissa. Myös meillä kirkko pysyy kirkkona vain silloin, kun sen olemisen tapaa läpäisevät sekä evankeliumin julistus että diakonia. Nykyisessä suomalaisessa kulttuurikontekstissa toimiessaan kirkolla on kiusaus oikeuttaa olemisensa joko-tai -ajattelun tietyin variaatioin. Kuulen puheenvuoroja, joissa tunnutaan ajattelevan, että uskottavuuden säilyttämiseksi on valit- tava joko kirkon oppi tai se diakonis-yhteiskunnallinen hyvän tekeminen, josta rivisuomalainenkin yhä kirkkoa kiittelee. Yhdet äänenpainot varoittelevat, että olemme menneet liian pitkälle: kirkko on vain hyvinvointiyhteiskunnan jatke, joka on hukannut uskonsa sisällöt tai ei ainakaan enää uskalla pitää niitä esillä. Siispä kaivataan korjausliikettä, jossa kirkkona oleminen on lähinnä samanmielisten uskonyhteisöissä tapahtuvaa uskon opillis-hengellisen sisällön korostamista ja mieluimmin vielä menneiden vuosisatojen kielellä. Tai ehkä vielä voimakkaammin toisinpäin: joidenkin mielestä pitäisi valita yksinomaan se vastakkainen vaihtoehto eli apostolisesta opista ja uskon sisällöistä riisuttu kirkkona olemisen tapa. Tällöin tunnutaan kaipaavan kirkolta sitä, että sen uskon ilmausta olisi vain tämänpuoliseen rajautuva rakkaus ja sekin varsin suoraan ympäröivän kulttuurin arvoihin samaistuvana. Juuri tässä polarisoituneessa keskusteluasetelmassa tarvitaan sekä-että -ajattelua, joka ei suostu luopumaan uskon ja rakkauden yhteenkuuluvuudesta. Olemme postmodernissa Suomessa, monien ihmisille merkityksiä tuottavien virtausten keskellä omaleimainen uskonyhteisö ja Kristuksen kirkko juuri siinä, että meillä on erottuva identiteetti ja uniikki sanoma se, jota trinitaarinen tunnustus ja usko jäsentää. Ja samalla, luovuttamattomasti, kirkkomme tuntomerkkinä on sellainen rakkauden asialla oleminen, joka etsii yhteistä hyvää ja jokaisen lähimmäisen parasta ylittäen kaikki inhimilliset ja uskonnolliset rajat. Timo Tavast Hiippakuntadekaani 8
Kun Lutherin pronssinen patsas vietiin Wittenbergin aukiolta korjattavaksi, saksalainen taiteilija täytti koko aukion punaisilla, vihreillä ja sinisillä muovisilla Luther-patsailla. Pronssipatsaan palattua pikku Luthereita sai ostaa 200 eurolla. Ne menivät hyvin kaupaksi, ja niitä näkee usein museoiden ja yritysten tiloissa. Aidot tapahtumapaikat avautuvat matkailijalle Luther oli täällä Bussi jyristelee entisen Itä-Saksan nykyisiä moottoriteitä. Martti Lutherin kuva komeilee tienvarsilla keltaisissa opasteissa: Lutherstadt Eisleben. Lutherstadt Erfurt. Lutherstadt Eisenach. Lutherstadt Wittenberg. 9
aksassa vietetään parhaillaan Martti Lutherin teemavuosia. Tänä vuonna teemana on Suvaitsevaisuus. Teemavuosina restauroidaan myös kiivaasti museoita ja kohteita, jotka liittyvät reformaattoriin. Teemavuosilla valmistaudutaan juhlavuoteen 2017. Silloin tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Luther naulasi 95 teesiään anekauppaa vastaan Wittenbergin linnankirkon oveen. Matkailijalle teemavuodet avaavat portin luterilaisuuden syntysijoille. Syntymätalo Eisleben on Lutherstadt, yksi Luther-arvonimen saaneista kaupungeista. Siellä oli Martti Lutherin elämän alku- ja päätepiste. Kaupunkia on kutsuttu jopa Lutherin Betlehemiksi ja Jerusalemiksi. Nuoripari Hans ja Margaretha Luder asettui Eislebeniin syksyllä 1483. Marraskuun 10. päivänä heille syntyi esikoispoika. Seuraavana päivänä poika kastettiin kodin lähellä olevassa Pyhän Pietarin ja Paavalin kirkossa. Päivän pyhimyksen mukaan poika sai nimen Martti. Luderit oleskelivat kaupungissa vain vähän aikaa. Jo seuraavan vuoden alkukesästä perhe muutti Mansfeldiin. Matkailija pääsee sukeltamaan Martti-pojan varhaislapsuuteen hänen synnyintalonsa paikalle perustetussa museossa. Talo kuuluu saksankielisten maiden vanhimpiin museoihin. Eisleben alkoi vaalia suuren poikansa muistoa jo 1690-luvulla. Museoon on kalustettu Luderien koti, pari huonetta, sellaisena kuin se on saattanut olla. Tuossa on kehto, jollaiseen Marttia kapaloitiin. Tuossa lyhyt sänky, johon pariskunta ahtautui. Pöytä, pari tuolia, saviastioita pöydällä. Keittiössä tulisija patoineen ja vesikorvoineen. Kovin vähällä tultiin toimeen. 10
Wittenbergin torilla kaupungintalon edessä Lutherilla on Raamattu kainalossaan kuten useimmissa muissakin patsaissaan. Sanasta hänelle avautui tärkein oivallus: yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Lutheriin on tutustumassa suomalainen matkailijaryhmä. Lutherin synnyintalossa Eislebenissä on näytteillä kastemalja vuodelta 1518. Taustalla häämöttää keskiaikainen Madonnaa ja Lasta kuvaava alttarikaappi. Muissa huoneissa 250 näyttelyesinettä, pienoismallit ja virtuaaliset kuvat kertovat keskiajan henkisestä ympäristöstä, hurskaudesta ja taikauskosta. Pienoismallit kuljettavat katsojaa Eislebenin muinaisilla kaduilla ja isä-hansin työmaalla kuparikaivoksen onkaloissa ja metallisulatossa. Kunniapaikalle asetettu, kivestä veistetty kastemalja vuodelta 1518 ilmentää kasteen merkitystä Lutherille. Kastekirkko Korttelin päässä syntymäkodista sijaitsee Pyhän Pietarin ja Paavalin kirkko. Se on myöhäisgoottilainen hallikirkko. Martti-pojan kastekirkko on vastikään saneerattu vanhaa ja uutta tyylikkäästi yhdistäen. Kirkon alttaritaulu Anna itse kolmantena on rakennuksen ikätoveri. Nykyaikaa edustaa kirkon lattiaan avattu suuri pyöreä kasteallas, joka on kuin avoin lähde. Reformaattori palasi yhä uudelleen tähän tosiasiaan: Olen kastettu. Martti-poika kastettiin yhden päivän ikäisenä Pyhän Pietarin ja Paavalin kirkossa Eislebenissä. Äskettäisen korjaustyön yhteydessä kirkon lattiaan tehtiin suuri kasteallas. 11
Kuolintalo Martti Luther kävi syntymäkaupungissaan useita kertoja Mansfeldin kreivien vuoksi, joihin hänellä oli tiiviit yhteydet. Tammikuussa 1546 Luther matkusti Eislebeniin selvittelemään kreivien välisiä kiistoja. Mukanaan hänellä oli kolme poikaansa. Matkalla hän sairastui. Silti hän sovitteli kreivien vaikeita välejä kolme viikkoa. Helmikuun 14. päivänä Luther kirjoitti vaimolleen Katharina von Boralle: Syömme ja juomme kuin aateliset ja meistä pidetään hyvää huolta, melkein niin hyvää, että voisimme unohtaa sinut, joka olet Wittenbergissä. Neljä päivää myöhemmin, 18. päivänä helmikuuta Luther yllättäen kuoli. Kuolintalo sijaitsee aivan kaupungin ytimessä torin varrella. Torin ympäristö rakennuksineen on säilyttänyt keskiaikaisen ilmeensä. Torin keskellä reformaattorin patsas seuraa nykypäivän kojujen ja myyntiautojen ihmisvilinää. Talo, jossa Luther kuoli, on säilytetty tyyliltään myöhäiskeskiaikaisena asumuksena. Se on saanut modernin lisärakennuksen, joka avattiin yleisölle tänä vuonna. Yhdessä ne muodostavat museokorttelin. Museon uudessa osassa yleisö pääsee itse availemaan taideteoksia, kuuntelemaan tarinoita kuulokkeilla, katsomaan videoita ja kokeilemaan interaktiivisia esityksiä. Niissä tarjoillaan pienin annoksin reformaation historiaa ja keskeisiä ajatuksia. Vierailijoitten joukossa vilistävät koululaisryhmät. Kouluissa ei ole suomalaisille tuttua uskonnonopetusta, ja kristillisen uskon tuntemus on monilla ohut. Lutherin viimeinen vuode hänen kuolintalossaan. Alkuperäinen vuode päätyi pyhiinvaeltajien taskuihin taikatikuiksi. Lopulta vuode poltettiin. Viimeinen vuode Kuolintaloon on rakennettu Lutherin viimeinen vuode. Alkuperäisen kuolinvuoteen äärellä ystävät kysyivät reformaattorilta, haluaako hän pitäytyä siihen, mitä hän on sanonut. He ymmärsivät, että heti Martti-tohtorin kuoleman jälkeen alkaisi taistelu hänen perinnöstään. Huhuja levittämällä hänen uskonsa ja opetuksensa yritettäisiin mitätöidä. Lutherin vastaus, että hän pitäytyy siihen uskoon, mitä hän on julistanut, kirjattiin ylös. 12
Luther-kaupungin arvonimi on seurakunnalle tärkeä. Vain tunti Lutherin kuoleman jälkeen nämä silminnäkijät kirjoittivat raportin reformaattorin viimeisistä hetkistä hallitsijalle. Raportti levisi nopeasti ympäri Euroopan. Alkuperäinen vuode ei ole säilynyt. Se hupeni aikoinaan nopeasti. Sen äärelle virtasi kymenä ihmisiä, jotka vuolivat siitä pyhäinjäännöksiä, kuka hammassärkynsä, kuka muiden tautiensa parannuskeinoksi. Koska moinen oli vastoin reformaattorin opetusta, vuode lopulta poltettiin. Sen sijaan alkuperäinen peitinliina, joka koristi Lutherin arkkua, on kuolintalossa nähtävänä. Se on aitoutensa vuoksi talon tärkein näyttelyesine. Lutherin syntymä- ja kuolintalo kuuluvat UNESCO:n maailmaperintökohteisiin. Lutherin ja Katharina von Boran lapset teettivät äidilleen hautamuistomerkin Torgaun Mariankirkkoon. Luther kutsui topakkaa puolisoaan Herra Kätheksi. Saarnan ja surun kirkko Luther piti neljä viimeistä saarnaansa Eislebenin Pyhän Andreaksen kirkossa. Reformaattorin kuoltua samassa kirkossa vietettiin seuraavana päivänä surujuhla. Kaikki paikalle tulvineet ihmiset eivät mahtuneet kirkkoon. Oli järjestettävä toinenkin surujuhla. Sen jälkeen Lutherin arkku kuljetettiin Hallen kautta Wittenbergiin. Myöhäisgoottilaisen Pyhän Andreaksen kirkon saarnatuoli on ainoa säilynyt saarnatuoli, johon Luther on noussut. Tällä hetkellä sinne ei nouse kukaan, sillä saarnatuoli on suljettu. Se restauroidaan vuoteen 2017 mennessä. Neljäkymmentä vapaaehtoista pitää Lutherin kaste- ja saarnakirkkoja auki turisteille kesäisin. Seurakunta toimii muutenkin pääasiassa vapaaehtoisten varassa. Seurakuntalaiset pyörittävät kuoroa, yhtyettä, jumalanpalvelusten säestystä, lasten ryhmiä, nuorten toimintaa, aikuisten keskustelu- ja lounasryhmiä. Kymmenisen prosenttia Eislebenin väestöstä on kristittyjä. DDR:n ja sitä edeltäneen natsi-saksan vaikutukset heijastuvat kirkon elämään yhä. Luther-kaupungin arvonimi on seurakunnalle tärkeä. Kirkosta lähtiessä laitan mielelläni roponi kirkon ovella olevaan keräyslippaaseen. 13
Lunastus on yksi Lutherin kuolinmuseon näyttelyteoksista. Teosten yhteydessä kerrotaan myös sanallisesti, mitä eri kristilliset käsitteet tarkoittavat. Lutherin jalanjäljillä Eislebenistä on hyvä aloittaa Lutherin elämäntarinan hahmottaminen. Tai ennemminkin: omien juurien hahmottaminen ja ymmärtäminen. Miksi olen luterilainen? Pääsin Lutherin jalanjäljille kaikessa rauhassa ennen juhlavuoden tungosta Suomen Raamattuopiston ja Nurmeksen seurakunnan järjestämällä täyteläisellä matkalla. Matkajakso kerrallaan aukenivat monet niistä jännittävistä ja puhuttelevista vaiheista, jotka olivat tapahtuneet Lutherin elämän alun ja lopun välillä: Millaista oli Martti-pojan lapsuudenkodissa Mansfeldissä ja koulussa Eisenachissa (jossa voi samalla tutustua Bachiin)? Mitä tapahtui nuorelle Lutherille Stotternheimin niityllä ukkosmyrskyssä? Millä tavoin ehdoton Martti-munkki eli Erfurtin augustinolaisluostarissa? Miten henkipatto Luther joutui kidnapatuksi Wartburgin komeaan linnaan kääntämään Uutta testamenttia (huoneessa, jonka seinästä fanit ovat rapsuttaneet mukaansa jokaikisen mustetipan)? Millaista oli elää kerettiläisenä henki höllässä ja samalla ihailtuna julkkiksena? Miten tohtori Martti ja voimanainen Katharina von Bora onnistuivat rakentamaan yhteistä tietä? Miten toimi teesejä naulaava, luennoiva ja perhe-elämää viettävä Luther Wittenbergin Linnankirkossa, yliopistossa ja omassa kodissaan? Miten kerjäläinen lopulta pääsi lepäämään Herransa huomaan? Luther seisoo Eislebenin torilla takanaan raatihuone. Oikealla näkyvä Pyhän Andreaksen kirkko oli Lutherin viimeinen saarnakirkko. Teksti ja kuvat: Tytti Issakainen 14
15
Taivaallisen hauskaa Taivaan Ukon kanssa tähtien ilotulituksessa opimme lopullisesti sanomaan omille ja toistemme mokille: hah haa! Entä sitten? hah hah hah hah Hanski. Hannu Järventaus Tyrvään Sanomissa 19.2. Vapaus harvojen herkku Mieltä vaivaavista epäilyksistä vapaa huippu-uskovaisuus näyttää olevan jollekin mahdollista. Se on hieno saavutus, mutta ei ole kaikkien tapa uskoa. Jari Suvila Satakunnan Kansassa 7.4. Perjantaikappaleita Ensimmäisenä perjantaina ihminen luotiin Jumalan yhteyteen mutta tämä yhteys särkyi: Ihmisen ja Jumalan välille tuli ylitsepääsemätön kuilu syntiinlankeemuksen seurauksena. Janne Rauhala Loimaan seurakunnan kotisivuilla 29.3. Luther kävi koulua Eisenachissa. Nykynuoriso paistattelee päivää hänen jalkojensa juuressa. 16
Poimintoja hartauskirjoituksista Koonnut ja omavaltaisesti otsikoinut Lasse Hautala, Sastamalan kappalainen. Merkityksellistä matkantekoa Jeesus ja hänen seuraajansa tekevät matkaa sekä henkisessä että fyysisessä mielessä. On aikaa keskusteluille, yhteisille aterioille, ihmisten kohtaamiselle. On aikaa puhua Jumalasta. Niinpä yhteisellä matkalla Jeesuksen ja hänen seuraajiensa luottamus syvenee. On kyse kumppaneista merkillisellä matkalla. Eetu Myllymäki Kirkko ja me -lehdessä 3/2013 Kummia olemme Uskon maailma on sama kuin tämä meidän maailmamme. Uskon maailmassa voima voi näyttäytyä heikkoutena ja vahvuus voi osoittautua suureksi heikkoudeksi. Miksi meitä kiinnostaa enemmän paha kuin hyvä? Esa Mierlahti Uudenkaupungin seurakunnan blogissa 10.3. Yksi määritelmä Mitä onni on? Daavidin virressä psalmissa 32 lauletaan: Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois. Uskovaiselle ihmiselle onni merkitsee luottamusta Taivaallisen Isän hyvään johdatukseen, iloa syntien anteeksiantamuksesta, omantunnon rauhaa ja iankaikkisen elämän toivoa. Veikko Ruusuvuori Kokemäen seurakunnan kotisivuilla 28.2. Kyvyttömyydestä Entiseltä omakotirakentajalta kysyttiin, kuka sinulle on piirustukset laatinut? En tarvitse. Ohikulkijat neuvovat. Välillä tuntuu siltä, että yksi meiltä puuttuu. Eri vaan kuin Paavo Ruotsalaiselta. Kyky olla subjektina. Esko Laine Liedon seurakunnan kirkkoherran blogissa 26.3. Kikka kaksi Kun itse kieriskelin katkeruuden tunteessa Jumalaa kohtaan, pääsin oppilaaksi. Ajattelin, että jos hän ei välitä näistä minun taisteluistani, niin en rasita Jumalaa rukouksillani, vaan kiitän. Ulla-Maija Rantapere Luvian seurakunnan kotisivuilla 19.4. Rukouksesta on moneksi Minulle rukous on paikka. Jumalan rakastava syli, jossa voi vain olla. Maisema, jossa sielu lepää. Uni, jonka ei toivoisi loppuvan. Peili, josta näen itseni. Lepo, josta nousen virkistyneenä ja elämästä uudelleen innostuneena. Sinikka Pietilä Maskun seurakunnan Kirkhakkisessa 1/2013 Haaste On sanottu, että pitkäperjantain ja pääsiäisen tapahtumat vaativat pappiakin olemaan ainakin yhden päivän vuodessa ateisti. Niin täydellinen on tappio ristillä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Petri Siren Naantalin seurakuntayhtymän Vesper -lehdessä 21.3. Jäähyn paikka Välillä itse huomaan, että säännöt elämän pelikentillä tahtovat unohtua. Tulee sanottua tai tehtyä ikävästi, unohdettua lähimmäinen. Päivi Leino Raision seurakunnan kotisivuilla 19.4. Seurakunta innoissaan Monella on kevättä rinnassa, kuten sanotaan. Se tarkoittaa kauniita asioita. Jotain mahtavaa on edessä. Ruskon seurakunnalla on kevättä rinnassa. Pasi Salminen Ruskon seurakunnan kotisivuilla 19.4. Oi aikoja, oi tapoja! Jeesuksen aikana miltei minkä tahansa onnettomuuden selittäminen demonien aiheuttamaksi oli jo luonnollisin tapa antaa selitys sille, mitä ei muuten osattu selittää. Timo Hukka Salon Seurakuntasanomissa 22.3. Löytyy läheltä Vaikeinta ehkä kuitenkin on pahan näyttäytyminen myös meissä itsessämme, esimerkiksi tavassamme elää itsekkyydessä ja välinpitämättömyydessä. Anne Saarinen Porin Kirkkosanomissa 3/2013 17
Sanan selitys Lohdutus önnrotin virressä Jeesusta kutsutaan lohdutukseksi. Eikä ainoastaan lohdutukseksi vaan possessiivisuffiksilla varustetuksi lohdutuksekseni. Lohdutus sinänsä ei ole kovin kiinnostava. Oikeastaan siitä tulee lohdutus vasta kun se tulee omaksi. Oi Jeesus lohdutukseni, ja autuus, riemu sieluni, sinulle kiitokseni soi, kun uuden aamun koitti koi. Ehkä myös kiitos tulee todeksi vasta, kun sen perään liitetään possessiivisuffiksi. Hengellisissä harjoituksissa Ignatius de Loyola antaa yksinkertaisen ohjeen henkien erottelemiseksi: paha henki saattaa murheelliseksi ja tuottaa lohduttomuutta, ja hyvä henki saa aikaan lohdutuksen. Murheen karkoitus ei siis ole mitenkään vähäpätöinen hengellinen harjoitus. Sen tiesi myös Luther, jolle piru oli murheen henki, joka ennen kaikkea yrittää saada ihmiset lohduttomuuden tilaan. Silloin me nimittäin olemme aseettomia paholaisen edessä. Loyola piti lohduttomuutta kiusauksen synonyyminä. Isä meidän -rukouksen toiseksi viimeisessä pyynnössä ei siis ole kysymys niinkään erilaisista hekumallisista houkutuksista vaan siitä, että välttäisimme kiusauksista kovimman: lohduttomuuden. Entä kun lohduttomuus tulee? Loyola neuvoi ensinnäkin olemaan menettämättä rohkeuttaan, mikä kuulostaa vähän kovalta neuvolta. Voiko päättää olla rohkea, jos ei yhtään ole? Ehkä ainakin kannattaa kokeilla. Toiseksi Loyola neuvoo paljastamaan paholaisen juonet ja taivuttelut jollekulle hengelliselle ihmiselle. Se voi ujostuttaa ja hävettää, mutta sitä piru ei voi sietää. Kolmanneksi Loyola kehottaa tarkkaavaisuuteen ja valppauteen: vihollinen tarkkailee meidän uskonnollisia jo moraalisia hyveitämme ja iskee lohduttomuuden piikin sinne, missä havaitsee meidät kaikkein heikoimmiksi ja avuttomimmiksi iankaikkisen pelastuksemme suhteen. Loyolan suositteleman valppauden tarkoitus ei ole päästä eroon heikkoudesta eikä avuttomuudesta, sillä siihen me emme pysty, vaan tulla niiden kanssa niin tutuiksi, ettei paha pysty meitä niillä yllättämään käyttämällä näennäissyitä, saivarteluja ja alituisia petoksia. Myös Luther painotti ystävien seuraa taistelussa murheen hengen kiusauksia vastaan. Hän suositteli myös hyvää olutta ja musiikkia. Tässäpä kirkolle missiota, lohduttomuutta vastaan. Jaakko Heinimäki Kirjoittaja on piispan erityisavustaja 18
19 E r k k i K i i s k i
Merkitysten etsijä Olen rikkinäisestä perheestä, nuorin neljästä sisaruksesta. Lapsuus oli monella tavalla hankala, taloudellisesti oli niukkaa. Yksinhuoltajaäiti oli kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, mutta myös äärimmäisen uskontokriittinen. Hän oli poissaoleva ja uupunut perheen vetämiseen, ja lapset joutuivat kotona ottamaan vastuuta, varsinkin isosisko. Ympäristö oli silti stimuloiva. Me sisarukset luimme paljon, olimme uteliaita ja meillä oli aina joku debatti käynnissä, saatoimme pohtia vaikka maailmankaikkeuden syntyä. Olin hyvä koulussa, moni aine kiinnosti. Lukiossa luonnontieteet voittivat, ylioppilaskeväänä vaihtoehtoina olivat biologia tai lääketiede. Mietin lääkärin ammattia, mutta siinä ei lopulta tuntunut olevan tarpeeksi hohtoa. Päädyin Turun yliopistoon biologiaa lukemaan. Lapsesta asti minua ajoi halu päästä asioiden taakse. Alkuun en kyllä tykännyt biologiastakaan, koska tuntui, ettei siinä mennä tarpeeksi ytimiin. Siksi pidin opiskelussa pari välivuotta, ja tein ihan muita hommia. Kun palasin yliopistoon, otin sivuaineeksi biokemian. Silloin 80-luvulla elettiin biotekniikan ja geenitekniikan nousua, alettiin hahmottaa, mistä geeneissä on kyse. Rupesin tutkimaan geenejä, tein graduni biokemialle. Siellä oppi erilaisia tutkimusmenetelmiä, ja valmistuttuani minua pyydettiin lääketieteellisen genetiikan puolelle pystyttämään uutta dna-laboratoriota. Nopeasti siellä tarjottiin väitöskirja-aihetta, ja rupesin tutkimaan perinnöllistä näköhermorappeumaa. Tein paljon yhteistyötä lääkärien kanssa, ja tajusin, kuinka paljon kliinisessä lääketieteessä tarvitaan tutkimusta ja molekyylitason diagnostiikkaa. Kirsi Huoponen hyppäsi yliopistomaailmasta seurakuntaan, geenitutkijasta tuli pappi. Biologi-teologi ei näe tieteen ja uskon välillä mitään ristiriitaa. Eettisissä kysymyksissä kirkon täytyy aina olla ihmisen puolella. Väittelin 1993 ja samana vuonna muutimme Yhdysvaltoihin. Olin naimisissa, mutta meillä ei ollut lapsia, joten olin vapaa lähtemään ulkomaille tutkijaksi. Pääsin Atlantassa yhteen maailman parhaista laboratorioista, ja sain yliopistosta opetus- ja tutkimusviran. Tutkimusaiheet olivat tosi mielenkiintoisia, muun muassa lasten neurologisia sairauksia. Tutustuin myös nousevaan tieteenalaan, molekyyliantropologiaan, missä tutkitaan eri väestöryhmien välisiä suhteita ja vaellusreittejä. Afrikka-teoria oli juuri tullut, molekyylitasolla pystyttiin todistamaan, että ihmisen alkukoti on Afrikassa. Viihdyimme Yhdysvalloissa, kotiuduin kansainväliseen tiedeyhteisöön, enkä siellä asuessamme käynyt kertaakaan kotimaassa. Olen oman tieni kulkija, ystävyyssuhteetkin ovat jääneet retuperälle työhön ja tutkimukseen liittyvien intohimojen takia. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin olo, että olisi tosi iso askel jäädä Amerikkaan. Kai se oli jonkinlaista johdatusta, vaikka silloin toimi pelkän intuition varassa. Palasimme Suomeen. Päädyin pariksi vuodeksi Oulun yliopiston laboratorioon proteiinikemian pariin, koska halusin opetella taas uutta ja oppia ymmärtämään lisää, miten geenit, ominaisuudet ja sairaudet liittyvät toisiinsa. Oulussa kaipasin kuitenkin Turkuun, jo luonnonkin takia. Sain biologian laitokselta yliassistentin paikan ja dosentuu- 20