ASIAMIESPIIREILLE Työttömyyskassa Statian hallintoelimet Työttömyyskassa Statian sääntöjen mukaan kassan hallintoelimet ovat kassan edustajisto ja hallitus. Kassan ylintä päätäntävaltaa käyttää kassan edustajiston kokous, jonka tarkemman ajankohdan määrää kassan hallitus. Edustajiston kokous on pidettävä kesäkuun loppuun mennessä. Edustajiston toimikausi on kolme vuotta, joista joka kolmas vuosi on valintakokous. Kassan hallitus päätti 18.12.2017 kokouksessaan kutsua edustajiston kokouksen koolle 11.6.2018 kello 16.00 alkaen. Kassan edustajiston kokouksessa kullakin läsnä olevalla kokousedustajalla on yksi ääni. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla, mutta muissa asioissa tulee päätökseksi mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. Asiamiespiirit Kassan hallitus jakaa kassan toiminta-alueen asiamiespiireihin kassan edustajiston varsinaisen kokouksen määräämien perusteiden mukaan ja nimeää asiamiespiirikohtaiset asiamiehet. Asiamiespiirit löytyvät tämän kirjeen liitteestä. Asiamiespiirin kokous Kunkin asiamiespiirin tulee valita edustajiston kokoukseen yhden edustajan kultakin alkavalta kahdelta tuhannelta (2000) jäseneltä ja tarvittavan määrän yleisvarajäseniä. Asiamiespiirin jäsenmäärä todetaan edustajiston valintakokousta edeltävän kalenterivuoden viimeisen päivän (31.12.2017) mukaan. Huomatkaa, että ko. jäsenien tulee olla Työttömyyskassa Statian jäseniä. Jäsenkelpoisuudesta on ohje tämän kirjeen liitteenä. Asiamiespiirin kokous tulee pitää hyvissä ajoin ennen edustajiston kokousta. Suositamme pitämään ko. kokouksen 31.3.2018 mennessä. Asiamiespiiri on velvollinen ilmoittamaan kassan hallitukselle valitut edustajat oikeaksi todistetulla pöytäkirjanotteella 30 päivää ennen kassan edustajiston kokousta. Asiamiespiirin kokous on kassan jäsenten kokous, jossa ko. asiamiespiirissä olevat Työttömyyskassa Statian jäsenet valitsevat edustajansa kassan edustajiston varsinaiseen kokoukseen. Asiamiespiirin tulee ilmoittaa jäsenille kokouksestaan esim. lehdissään tai asiamiespiirin omilla nettisivuilla vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokoustaan. Asiamiespiirin kokous tulee olla oma erillinen kokouksensa, mistä tehdään pöytäkirja. Se ei kuitenkaan voi olla esim. osa järjestön hallituksen kokousta, vaikkakin se voidaan pitää samana päivänä. Asiamiespiiri on velvollinen ilmoittamaan kassan hallitukselle oikeaksi todistetulla pöytäkirjanotteella valitsemansa edustajat 30 päivää ennen edustajiston kokousta. Pyydämme
lisäksi liittämään oikeaksi todistettuun pöytäkirjanotteeseen valittujen edustajien henkilölistan sähköposti-osoitetietoineen, jotta voimme lähettää heille edustajiston kokouksen materiaalin. Edustajiston toimikausi on kolme vuotta, joista joka kolmas vuosi on valintakokous. Kassan historia ensimmäinen edustajiston kokous pidettiin vuonna 2015, joten vuonna 2018 valitaan siis edustajisto seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Pyydämme asiamiespiiriä valitsemaan edustajistoon myös riittävän määrän varajäseniä, jotta asiamiespiirillä säilyy sääntöjen sallima edustus, koska varsinainen tai varajäsen voi menettää kelpoisuutensa kesken edustajiston toimikautta, mikäli hän ei enää ole kassan jäsen. Huomatkaa myös, että kassan edustajisto tulee valitsemaan kassan hallituksen. Esteellisyyssyistä johtuen työttömyyskassan hallituksen jäsenet eivät voi tulla valituksi kassan edustajiston jäseniksi. Muutoinkin esteellisyyssääntöihin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Vakuutusvalvontavirasto (nyk. Finanssivalvonta) kiinnitti kannanotossaan 3.6.2003 huomiota työttömyyskassojen itsenäisyyteen. Kannanotossa mainitaan mm., että sellainen henkilö, joka on sekä työttömyyskassan hallituksen että sopimuskumppanin jäsen, on esteellinen osallistumaan jonkin näiden yhteisöjen välisen sopimuksen käsittelyyn ja siitä päättämiseen. Lisäksi todetaan, että työttömyyskassojen tulee järjestää hallintonsa siten, ettei tällaisia esteellisyysongelmia synny. Yhteenveto, muistilista asiamiespiiri lähettää kokouskutsun asiamiespiirin kokoukseen asiamiespiirin kokous pidetään 31.3.2018 mennessä edustajistoon valittujen edustajien tulee olla työttömyyskassa Statian jäseniä oikeaksi todistettu pöytäkirjanote tulee lähettää kassan hallitukselle mahdollisimman pian kuitenkin viimeistään 30 päivää ennen edustajiston kokousta Kassan säännöt löytyvät kokonaisuudessaan kassan sivuilta www.statia.fi. Säännöistä käy ilmi mm. edustajiston kokouksen tehtävät. Alle on kuitenkin koottu sääntöpykäliä liittyen kassan edustajistoon. Mikäli asiassa on epäselvyyttä, olkaa ystävällisesti yhteydessä kassanjohtaja Heikki Hambergiin, puhelin 040-7182635. TYÖTTÖMYYSKASSA STATIA HALLITUS Liitteet asiamiespiirit (liite 1) ohje jäsenyyskriteereistä (liite 2)
Ote työttömyyskassa Statian säännöistä 10 HALLINTOELIMET 11 KASSAN EDUSTAJISTO Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajisto ja hallitus. Kassan ylintä päätäntävaltaa käyttää kassan edustajiston kokous, jonka tarkemman ajan ja paikan määrää kassan hallitus. Edustajiston toimikausi on kolme vuotta, joista joka kolmas vuosi on valintakokous. Kassan edustajiston kokouksessa kullakin läsnä olevalla kokousedustajalla on yksi ääni. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla, mutta muissa asioissa tulee päätökseksi mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. Edustajiston kokoukseen valitsee kukin asiamiespiiri yhden edustajan kultakin alkavalta kahdelta tuhannelta (2000) jäseneltä ja tarvittavan määrän yleisvarajäseniä. Asiamiespiirin jäsenmäärä todetaan edustajiston valintakokousta edeltävän kalenterivuoden viimeisen päivän (31.12.) mukaan. Kassan hallituksen tehtävänä on antaa tarkemmat määräykset vaalin toimittamisesta. Kassan edustajiston kokouksen kutsuu koolle kassan hallitus. Kutsu kassan edustajiston kokoukseen on toimitettava postitse tai sähköpostitse edustajiston jäsenille vähintään kaksi viikkoa ennen kokouspäivää. Asiamiespiiri on velvollinen oikeaksi todistetulla pöytäkirjanotteella 30 päivää ennen kokousta ilmoittamaan kassan hallitukselle valitut edustajat.
12 KASSAN EDUSTAJISTON VARSINAINEN KOKOUS 19 KASSAN ASIAMIESPIIRIT Kassan edustajiston varsinainen kokous pidetään joka vuosi kesäkuun loppuun mennessä. Edustajiston varsinaisessa kokouksessa on: 1) esitettävä edelliseltä toimintakaudelta hallituksen toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus; 2) vahvistettava edellisen vuoden tuloslaskelma ja tase; 3) päätettävä niistä toimenpiteistä, joihin hallinto ja tilinpito antavat aihetta; 4) päätettävä tilikauden tuloksen käsittelystä; 5) päätettävä vastuuvapauden myöntämisestä vastuuvelvollisille; 6) määrättävä hallituksen puheenjohtajan ja muiden jäsenten ja tilintarkastajien palkkiot; 7) päätettävä hallituksen jäsenten lukumäärästä 8) toimitettava hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten sekä varajäsenten ja tilintarkastajien vaali. Tilintarkastajien ja varatilintarkastajien on oltava KHTtai HT-tilintarkastajia tai tilintarkastusyhteisö. Jos tilintarkastajiksi on valittu tilintarkastusyhteisö, varamiehiä ei valita; 9) määrättävä jäsenmaksun perusteet; 10) määrättävä kassan toiminta-alueen jako asiamiespiireihin; 11) määrättävä sijoitustoiminnan periaatteista sekä 12) käsiteltävä muut kokouskutsussa käsiteltäviksi ilmoitetut asiat. Muita kuin edellä mainittuja asioita ei saa ottaa kokouksessa lopullisesti päätettäviksi. Kassan hallitus jakaa kassan toiminta-alueen asiamiespiireihin kassan edustajiston varsinaisen kokouksen määräämien perusteiden mukaan ja nimeää asiamiespiirikohtaiset asiamiehet. Asiamiesten tehtävänä on jäsenhakemusten vastaanottaminen, jäseneksi ottaminen ja jäsenten avustaminen kassan maksamia etuuksia koskevissa asioissa sekä jäsenten kuuleminen sääntöjen 4 2 momentin mukaisissa tilanteissa.
Liite 1 Kassan edustajiston 15.6.2017 tekemän päätöksen mukaan kassan sääntöjen 19 :n mukaan kassan toiminta-alue on jaettu asiamiespiireihin, joina toimivat alla olevat kassassa jäsenensä vakuuttaneiden järjestöjen asiamiespiirit ja yleinen asiamiespiiri. Työttömyyskassa hallituksen nimeämät asiamiespiirikohtaiset asiamiehet löytyvät ko. asiamiespiirin nimen kohdalta. Henkilöstöunioni HU ry Valtion osakeyhtiöiden ja liikelaitosten asiamiespiiri Maanpuolustuksen Henkilökuntaliitto MPHL ry Maanpuolustuksen asiamiespiiri Pirjo Nielikäinen ProUnioni ry Valtion keskus- ja aluehallinnon asiamiespiiri Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalojen ammattiliitto STEKA ry Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalojen asiamiespiiri Suomen Poliisijärjestöjen Liitto SPJL ry Poliisihallinnon asiamiespiiri Asta Jakobsson Tjänstemän vid Ålands Landskapsförvaltning TÅLC rf Tjänstemän vid Ålands Landskapsförvaltnings ombudsmankrets Regina Stenroos-Wibom Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliitto THHL ry Työ- ja elinkeinohallinnon asiamiespiiri Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistys UHVY ry Ulkoasiainhallinnon asiamiespiiri Maikki Lukkala Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL ry Yliopistojen ja tutkimusalan sekä niihin liittyvien yhtiöiden asiamiespiiri Ulla Noponen Ålands fackskollärare rf Ålands fackskollärares ombudsmankrets Daja Rothberg ja lisäksi Yleinen asiamiespiiri (yksilöjäsenet)
Liite 2 JÄSENMAKSUPERUSTEEN MUODOSTAVA TYÖTTÖMYYSKASSAN HENKILÖPIIRI Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö on antanut työttömyyskassan jäsenmäärän laskemista varten työttömyyskassoille 12.9.1994 seuraavan ohjeen, jota on noudatettava Työttömyyskassojen tukikassan ja Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön jäsenmaksua maksettaessa. Ohjeen mukaan työttömyyskassan jäseniä ovat liiton tai liittojen jäsenrekisterissä olevat henkilöt ja yksittäiset jäsenet, jotka eivät ole eronneet tai joita ei ole erotettu kassan jäsenyydestä. Kassan jäsenyys alkaa siitä päivästä, josta alkaen henkilö on maksanut jäsenmaksunsa, kuitenkin aikaisintaan siitä päivästä, jona hän on kirjallisesti hakenut kassan jäsenyyttä. Kassan jäseneksi voi liittyä vain palkallisen palvelussuhteen aikana. Työttömyyskassalain mukaiset kassan jäsenyydestä erottamisperusteet ovat: 1. sääntöjen mukaisen jäsenmaksun laiminlyönti 2. pysyvä siirtyminen pois kassan toiminnan piiriin kuuluvasta ammatista tai työalalta 3. vilpillinen menettely. Jäseniä eivät ole 68 vuotta täyttäneet eläkkeensaajat, vaikka he eivät ole eronneet eikä heitä ole erotettu kassasta liiton jäsenet, jotka alun perinkään eivät ole liittyneet kassaan yrittäjäominaisuuden tai kaksoisjäsenyyden (kuuluminen muuhun kassaan) vuoksi liittojen ns. opiskelijajäsenet, jotka eivät ole liittyneet työttömyyskassaan ilman jäsenoikeuksia olevat kannattaja- ja kunniajäsenet Jäseniä ovat muun muassa seuraavat henkilöt, vaikka heillä ei ole kassan sääntöjen mukaan jäsenmaksuvelvoitetta Kelan maksaman työttömyyspäivärahan/työmarkkinatuen saajat ilman kassapäivärahaoikeutta olevat kassan työttömät jäsenet karenssilla olevat 500 päivältä päivärahaa saaneet opiskelijat äitiyslomalaiset kotona lastaan hoitavat ei-palkkatyössä olevat hoito- ja opintovapaalla olevat asevelvollisuutta suorittavat työkyvyttömät vapausrangaistusta suorittavat alle 68-vuotiaat eläkkeensaajat, jotka eivät ole eronneet kassasta jäseneksi liittyneet yrittäjät, jotka eivät ole eronneet tai joita ei ole erotettu ulkomailla työskentelevät, jotka eivät ole eronneet tai joita ei ole erotettu kannattaja- ja kunniajäsenet normaalein jäsenoikeuksin.