C320 ALIHANKINTA 2018 OULU

Samankaltaiset tiedostot
Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Verkostot kasvun ja kehittämisen moottorina Alihankintamessut

Laitteita ja laitoksia uusille puun kyllästys- ja modifiointiteknologioille ja biomassan kuivaukseen. Toimitusjohtaja Jukka Pakarinen, Kit-Sell Oy

Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa

Liikkuvien työkoneiden etäseuranta

Ohjelma ( )

Vuorekseen liittyvä tutkimusja kehitysprojekti. Langaton Vuores. Kotikatupalvelin

Digitaalisuus teollisuuden uudistajana. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere

Kohti teollisuuden älykästä palveluliiketoimintaa

Digitalisaation kartoitus ja tiekartan suunnittelu. Palvelu innovaatioseteliin Steamlane Oy

Supply Chain Evolution

Koulutus Robotiikan Muuttuvassa Ajassa

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana

Co-Automation on alansa edelläkävijä automaation ja robotiikan hyödyntämisessä valmistavan teollisuuden automaatioratkaisuissa.

Tutkimuksen ja innovaatioiden kautta uuteen nousuun Päättäjien Metsäakatemia Majvikissa Jukka Kilpeläinen

MERIPOHJOLA-HANKKEEN MAHDOLLISUUDET METALLI- JA KONEPAJATEOLLISUUDELLE

Tuottava hajautettu lähienergia Iin Micropolis Oy

ECOMATION. environment in mind ECOMATION - TUOTTEITA JA RATKAISUJA NYKYAIKAISILLE KULLANKAIVAJILLE. Recycling Technologies

AIKO Uudistuva Teollisuus. Oula Välipakka, Tredea Oy

Markkinoinnin automaatio Lyhyt esittely. Artem Daniliants / LumoLink Digital Oy

Osavuosikatsaus 1-3/ Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE

Automaattisesti kilpailukykyinen teollisuus

Langattomat ubi-teknologiat sovelluksia ja liiketoimintamahdollisuuksia. Juha Miettinen Ohjelmajohtaja Jokapaikan tietotekniikan klusteriohjelma

Data-analytiikkakonseptin esiselvitys. Palvelu innovaatioseteliin Steamlane Oy

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen?

iloq The Key to Security

Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina

Digitaalinen talous ja kilpailukyky

PrinLab. Antti Berg Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Tekniikan yksikkö

Valtavalo Oy. LED-valoputkilla energiatehokkuutta, ilmastonmuutoksen hillitsemista ja kansainvälistä businestä

Logistiikkapalvelujen digitalisaatio kuljetusyrittäjän näkökulmasta

LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA. Arto Engbom Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä

Matkalla digitaaliseen tulevaisuuteen

Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla

Sustainable steel construction seminaari

Huoltomies Digitalisaatio ja tulevaisuuden teollinen huoltotyö

Pörssi-ilta, Jyväskylä Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing

Business Oulu. Teollisuus-Forum Wisetime Oy:n esittely

Digian ratkaisu kenttähuoltoon, Microsoft Dynamics AX Field Service. Pekka Pykäläinen, Microsoft Petteri Naulapää, Digia

Sepelitie Jyväskylä Puh Fax PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE

Kansainvälinen suomalainen raaka-ainekauppias. Kauppa

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry

YAUTE19 Insinööri (ylempi AMK), Automaatiotekniikka

Partnerbook. Pohjois-Suomen koulutusverkoston digitaalinen työtila

Ohjattua suorituskykyä.

POST-IT Yliopiston ja neljän ammattikorkeakoulunverkosto (OY, OAMK, KAMK, CentriaAMK, LapinAMK) Toimenpiteet lisäävät työllisten ICT-alan

FluidHouse. Johtava hydrauliikan järjestelmäosaaja. Älykkäitä ja ympäristöystävällisiä fluidijärjestelmiä

Suomen mobiiliklusterin kansainväliset mahdollisuudet ja haasteet

Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist

Toisin ajattelemisen taito ja kulttuurimatkailu, kokeilua ei suunnittelua Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti

Vesihuolto päivät #vesihuolto2018

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy

Teollinen Internet. Tatu Lund

Takeesta laadukkaaksi tuotteeksi joustavasti yrityksesi tarpeen mukaan.

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010

haltu..mobile.web.embedded

RFIDLab Finland ry:n omistajajäsenet

Finna Johtava avoimen kulttuurin ja tieteen hyödyntämisen väylä

Korkeakouluasteiset lisäosaamistarpeet koko teknologiateollisuudessa, eri kokoisissa yrityksissä ja alatoimialoilla Teknologiateollisuus

ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI

Suuntana kestävä kasvu ja kansainvälinen kilpailukyky Tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff VTT

Data-analytiikan osaamiskeskittymä. Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13

INKA-ohjelman ja 6Aika-kaupunkien yhteishaku yrityksille älykkäiden kaupunkien haasteista

Digia on suomalainen ohjelmisto- ja palveluyritys, joka auttaa alansa johtavia toimijoita palveluiden kehittämisessä, toiminnan ohjaamisessa ja

KYBERTURVAPALVELUT. VTT auttaa turvaamaan toiminnan jatkuvuuden ja suojautumaan kyberuhilta. VTT Kyberturvapalvelut

SUSEtoberfest TERVETULOA

Miksi viedä vuosikertomus verkkoon?

Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Miksi valokuitu?

Konsultointialan tulevaisuuden näkymät ja haasteet /Matti Mannonen

Hankintatoimi Kemppi Oy:llä MK

Mikä on Kites? Monikielisen viestinnän ja sisällönhallinnan kansallinen yhdistys

PÄIVÄN OHJELMA AAMUPÄIVÄ ILTAPÄIVÄ

Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä. Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira

Päivän ohjelma. 09:00 Tilaisuuden avaus Sami Isomäki, Teknologiapäällikkö RFID Lab Finland ry. 12:00 Lounas

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

Mika Konu Toimitusjohtaja Teknologiakeskus Merinova

IPv6 ja Esineiden Internet

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA.

Digitalisaation hyödyt teollisuudessa

OHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA

Tulevaisuuden toiminnallisten materiaalien hyödyntäminen käyttäjäystävällisessä älyrakennuksessa

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI

DIGITAALISUUDELLA SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN MENESTYSTÄ POHJOIS- Yliopettaja Esa Hietikko

Verkkokauppaalustojen oppimäärä. LADEC Verkkokaupan ABC Jussi Kujansuu / Head of ecommerce / Solita

Lähtökohtana turvallisuus

Ekodesign - kestävät materiaali- ja valmistuskonseptit

Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia

Digitalisaation mahdollisuudet uusi aalto

the Power of software

Olemme palvelleet asiakkaitamme osaavana ja luotettavana yhteistyökumppanina jo vuodesta 1976.

Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM Copyright Tekes

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

VTT/KCL-JÄRJESTELYN TAVOITTEET Pääjohtaja Erkki KM Leppävuori, VTT Hallituksen puheenjohtaja Pauli Hänninen, KCL

Rakentamisen terästuotteiden tuotantomäärät

Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen. #SoneraB2D

KONEPAJAN ÄLYKKÄÄLLÄ AUTOMAATIOLLA KILPAILUKYKYÄ. vossi.fi

Kehityshankkeet 2030-luvulla. Jukka Santala ja Kristian Meissner SYKE YMPÄRISTÖTIETO EILEN, TÄNÄÄN, HUOMENNA Helsinki

SMART TECH TEXTILES. Kansainvälinen businessinnovaatioalusta. Business Smart Tech Design Smart Textile

BUSINESS FINLAND TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIOTOIMINTA 2017

Transkriptio:

C320 ALIHANKINTA 2018 OULU

SMARTER AND GREENER INDUSTRY Oulussa kohtaavat innovatiivisella tavalla maailman johtava langattoman teknologian osaaminen, edistyksellinen teollisuus- ja valmistustoiminta sekä pohjoinen periksiantamattomuus. 50-vuotinen hi-tech -historia sekä yhteistyökyky ovat alueen kantavat voimat. Täällä ideat jalostetaan valmiiksi tuotteiksi kansainvälisille markkinoille. Modeemeihin, piirisarjoihin, päätelaitteisiin, informaatiojärjestelmiin, pilvipalveluihin ja tekoälyyn liittyvät innovaatiot ovat kohta yleisesti käytössä 5G-verkkojen kautta. Yhdistämällä langatonta teknologiaa eri toimialoille, kuten teollisuuteen ja biotieteisiin, tullaan luomaan täysin uusia, edistyksellisiä ja personoituja älypalveluita. Tervetuloa Ouluun 5G:n kotikaupunkiin, jossa voit digitalisoida kaiken. Janne Mustonen Asiakkuuspäällikkö, ICT ja Nano BusinessOulu 0456752929 janne.mustonen@businessoulu.com businessoulu.com

Innovation by Commitment. PehuTec on R&D-kumppani, joka ratkoo asiakkaiden eri kokoisia tuotekehityshaasteita. Ydinosaamistamme ovat langattomat, terveysteknologia- ja IoT-ratkaisut. Tuotekehityskokemuksemme eri toimialoilta tarjoaa laaja-alaisen näkemyksen kehityshankkeisiin, joissa hyödynnämme teknologiaratkaisuja innovatiivisilla tavoilla. Meidän käsissämme ideoista syntyy menestyneitä tuotteita. Pekka Päivärinta Toimitusjohtaja 040 728 7177 www.pehutec.com

Customized Products for You Elcoflex Oy on elektroniikan sopimusvalmistusta tarjoava yritys. Keskitymme B2B teollisuus- ja kuluttajatuotteisiin. Olemme täyden palvelun tuottaja High Mix Low / Medium volyymin tuotteissa. Lisäpalveluina elektroniikan kokoonpanolle tarjoamme erilaiset käyttöliittymä- ja painoteknologiat, joilla tuotteesi voidaan kustomoida jopa alhaisissa volyymeissa. Globaali läsnäolomme tarjoaa kustannustehokkaan ratkaisun kokoonpanoon ja korkealle automatisoitu Suomen tehtaamme volyymiedun. Olemme luotettava pitkäaikainen partneri asiakkaillemme, koko tuotteen elinkaaren ajan. Juho Paavola COO 020 741 8014 www.elcoflex.com

Metalliteollisuuden ammattilainen ja Kunnossapidon kumppani Toiminta perustuu korkealaatuisiin materiaaleihin, henkilöstön ammattitaitoon, korkeaan automaatiotasoon sekä ja pitkäaikaiseen yhteistyöhön sidos - ryhmien kanssa. Tuotteemme sekä toimintamme täyttävät vaadittavat laki- asiakas- ja standardien vaatimukset. Palveluiden lähtökohtana on aina asiakastarpeiden tunnistaminen ja asiakastyytyväisyyden jatkuva kehittäminen. Sitoudumme toiminnassamme ennaltaehkäisevään toimintatapaamme ja pyrimme tunnistamaan, arvioimaan ja minimoimaan toimintaan liittyvät riskit. Jukka Estama Toimitusjohtaja 040 053 0815 www.sah-ko.fi

Solutions for industry TL Solution kehittää ja valmistaa automatisoituja induktiokäsittely laitteita teollisuuden jätteiden hyödyntämiseksi. Induktiokäsittelyllä voidaan erotella metallikumi-jätteet toisistaan ilman kappaleiden vaurioita. Automatisoiduilla induktio laitteilla käsittely on tehokas ja nopea tapa erotella kannattavasti metallisia seoksia. Jo alhaisessa lämpötilassa materiaalit irtoavat metallista, jolloin hankalienkin jätteiden käsittely on ympäristöystävällistä. Käsittelyn avulla eroteltu metalli voidaan suoraan hyödyntää ja kumin jatkokäytön yksi ympäristöystävällisistä kohteista on kumin pyrolyysi. Teemu Leskinen Toimitusjohtaja 044 986 6565 www.tlsolution.fi

Probot Oy on robotiikan ja automaation erikoisosaaja. Tuomme robotiikkaa ja uutta automaatiota suomalaisen teollisuuden käyttöön tuotannon laitteiden ja sovellusten kautta. Meillä on vahva osaaminen ohjelmoinnissa, koneiden välisessä kommunikoinnissa, konenäkösovelluksissa ja haastavien järjestelmien toteutuksessa. Teemme robottiohjelmointia sekä yhteistyörobottien ja teollisuusrobottien integrointia eri teollisuuden aloille. Rakennamme laitteet ideasta testi- tai tuotantolaitteiksi sekä modernisoimme vanhan PLC-logiikan nykyaikaiseen tuotantoon. Matti Tikanmäki CEO 044 333 3439 probot.fi

Me pelastamme someen eksyneet ja Googleen kadonneet. Meiltä saat yritysvideot, tuote- ja referenssivideot, mainosvideot, tapahtumakuvauksen ja ilma kuvauksen. Someen istuvat ja televisioon sopivat! Ja mikä parasta, me saamme videonne myös tehokkaasti levitettyä, sillä olemme myös someammattilaisia ja tiedämme parhaat ja tehokkaimmat videonlevityskanavat! Toimimme koko Suomessa ja ympäri maailmaa. Pääpaikkamme ovat Oulu ja Helsinki. Videoiden lisäksi Kuulu tarjoaa myös laajan valikoiman koulutuksia ja digimanageri-palvelun. Annika Vähänen Account Manager 044 971 9947 www.kuulu.fi

Ideasta tuoteliiketoiminnaksi Me suunnittelemme ja kehitämme mobiili ja sulautettuja järjestelmiä. Linux, Android, QT ja Nuttx alustat ovat meidän asiantuntemuksen avainalueita. Muita teknologiaosaamisalueitamme ovat käyttöliittymä teknologiat ja langattomat systeemit. Meillä on myös vahva kokemus vaativien moniteknologia-projektien koordinoinnista. Antti Takaluoma Development Director 040 059 9588 www.offcode.fi

Quality that holds Nordic Tank Oy on valmistavan konepajateollisuuden high tech -toimija. Palvelemme kaikissa säiliöihin ja säiliökuljetusratkaisuihin liittyvissä tarpeissa. Valmistamme säiliöitä ruostumattomasta ja haponkestävästä teräksestä niin kuljetuksiin, säilytykseen kuin teollisuuden prosesseihin oheislaitteineen. Lisäksi toteutamme konepaja - töitä ja erikoistuotteita asiakkaiden tarpeiden mukaan. Palvelemme tuotteen elinkaaren aikana myös isommissa muutostöissä ja jälkimarkkinapalveluissa. Nordic Tank suunnittelee ja valmistaa kevyitä, kestäviä ja kierrätettäviä säiliörakenteita, joissa on suuret hyötykuormat ja pieni hiilijalanjälki. Kestävät tuotteemme edistävät myös kestävää kehitystä. Satu Heikkilä Toimitusjohtaja 050 406 7735 nordictank.com

Sensing the Internet of Things iprotoxi tarjoaa valmiita ja muunneltavissa olevia IoTalustoja, tuotekehityspalveluita ja sovelluskehitystä. Suunnittelemme ja valmistamme innovatiivisia, modulaarisia ja energiatehokkaita sensoriratkaisuja IoT:n ja puettavan elektroniikan tuotteisiin. Juha Ryynänen Myyntijohtaja 044 736 5380 www.iprotoxi.fi

PrintoCent taipuisaa painettua älyä muoviin ja rakenteisiin PrintoCent edistää painettavan älyn kaupallistumista ja teollistumista. Toiminnan perustana ovat kolme - vuotiset PrintoCent -ohjelmat, PrintoCent Pilot Factory ja kansainvälinen yritysklusteri sekä yritysten ja tutkimuslaitosten ketterä yhteistyö. Painettavan älykkyyden soveltamista edistetään PRINSE -seminaarien ja PrintoCent Innofest- ja Printo$ampo -tapahtumien avulla. PrintoCent on sopimuksellinen yhteisö, sijaitsee Oulussa ja sen perustajajäseninä ovat VTT, Oulun yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu ja BusinessOulu. Ilkka Kaisto Director, PrintoCent Teknillinen tutkimuskeskus VTT Oy 040 149 4006 Ilkka.kaisto@vtt.fi Harri Määttä Erikoistutkija, Oulun ammattikorkeakoulu PrintoCent Operations Team Member 050 599 6612 harri.maatta@oamk.fi www.printocent.net