KEHITTÄMISEHDOTUKSIA & TAUSTA-AINEISTOA NURMEKSEN KAUPUNKITASOISEEN LÄHILIIKUNTAPAIKKASUUNNITELMAAN

Samankaltaiset tiedostot
LOHJAN LÄHILIIKUNTAPAIKKOJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Koulupihat kuntoon. Imatra Kristian Åbacka, ylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lähiliikuntapaikkojen kuntakohtainen kartoitus ja kehittämissuunnitelma - Koulupäivän liikunnallistaminen seminaari , Lappeenranta

Missä mennään lähiliikuntapaikkarakentamisessa - Itäsuomalaisten liikuntaviranhaltijoiden työkokous, / Leppävirta

LÄHILIIKUNTAOLOSUHTEET JYVÄSKYLÄSSÄ Viherseminaari Jyväskylässä , Reijo Ruokonen.

Rovaniemi Reijo Ruokonen, erityisasiantuntija Kuntayhteistyö ja liikuntaolosuhteet

Lähiliikuntapaikkarakentamisen seurantaselvitys

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen

Kuopion koulupihakartoitus

LAPPEENRANNAN LIIKKUMISOHJELMA Asukaskyselyn (2018) päätulokset

Koulupihan liikuntaolosuhteiden kehittäminen - Liikunta osaksi koulun toimintakulttuuria - koulutus / Oulu

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Valtion liikuntapaikkarakentamisen linjaukset

Tällä lomakkeella kerätään tietoja kunnan toiminnasta liikunnan edistämiseksi ja terveyttä edistävän liikunnan kehittämiseksi.

Läheltä liikkeelle arjen olosuhteet Virkistys, vapa-aika ja kaupunkikulttuuri Reijo Ruokonen

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Mielenterveys- ja päihdestrategiatyö Pohjanmaa-hankkeessa

Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana

TYÖIKÄISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

Salon liikuntaolosuhteiden nykytila ja kehitta misehdotukset. tausta-aineistoa kaupunkitasoiselle liikuntapaikkasuunnitelmalle

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Liikuntatoimen suuntaviivat liikuntapaikoille ja toiminnalle

HE 190/2014. Paikallisella yhteistyöllä tarkoitetaan kunnan viranomaisten ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä.

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä

Tällä lomakkeella kerätään tietoja kunnan toiminnasta liikunnan edistämiseksi ja terveyttä edistävän liikunnan kehittämiseksi.

Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta

Jämsän liikuntaolosuhteiden nykytilanne kartoituskyselyiden perusteella - esittelytilaisuudet

SITOUTUMINEN. Liikunnan edistämisen tavoitteet toiminta ja taloussuunnitelmassa

LIIKUNTA KUNNAN VETOVOIMATEKIJÄNÄ TERVEYSLIIKUNTA ASIKKALAN MALLIIN

HYVINVOINTI- JOHTAMISEN PALIKAT- TAVOITTEISTA TOIMINNAKSI

PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan

Lappeenrannan la hiliikuntapaikkojen nykytila ja kehitta misehdotukset. tausta-aineistoa kaupunkitasoiselle liikuntapaikkasuunnitelmalle

LIIKUNTAPAIKKASUUNNITELMA Tavoitteet, prosessikuvaus ja hankekategoriat

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin Hannu Tuuri, Marja Katajavirta

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17

Lähiliikuntaolosuhteet Jyväskylässä. Viherseminaari Jyväskylä Ari Karimäki Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut

Henkilöstökyselyn tulokset

Malminkartanon ja Kannelmäen lähiliikuntaolosuhteiden nykytila ja kehittämisehdotukset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista

KITEEN KAUPUNGIN ARPPEN LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN

Lähiliikuntaloikka vauhtia koulujen liikuntaolosuhteiden kehittämiseen Jan Norra / Valo

Olosuhteiden kehittäminen Liikkuvissa kouluissa / Lahti

Liikuntatoimen ajankohtaisia asioita aluehallintovirastosta. Itä-Suomen aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Marie Rautio-Sipilä

Tekn.ltk ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013

Liikuntapaikat.fi. LIPAS- järjestelmä kunnan liikunnan edistämisaktiivisuuden mittarina

OmaLahti tilaisuus Nastolan alueen asukkaille. Kukkasen koulu

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?

KUNTASTRATEGIA

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä ja rahoitussuunnitelmaehdotuksien valmistelusta vuodelle 2019

TAMMIRINTEENPUISTO, SUUNNITELMASELOSTUS

Markkuun koulu. Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille

SALLI Salon liikkuvat lapset -kehittämishanke

LIIKUTAAN PORVOON MITALLA! -LIIKUNTAOHJELMA 2020-LUVULLE Tiivistelmä liikuntayrittäjien työpaja

KAUPUNKISTRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA. Nuorisotyö ja Liikuntapalvelut & Kulttuurilautakunta

Tampereen Viheralueohjelma

LIIKUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄLUETTELO

Liikuntapaikkarakentaminen Oulussa - kehittämisperiaatteet. Liikuntajohtaja Niina Epäilys

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko?

Imatran kaupungin hoidettavat liikunta-alueet, kentät ja kuntoradat (Vuosi 2018)

Koirapalveluiden yleissuunnitelma Tampereen kaupunki kaupunkiympäristön kehittäminen

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

TURVALLINEN KOULUPÄIVÄ LIIKKUMISEN SUJUVUUS JA TURVALLISUUS UUDEN KOULUN SUUNNITTELUSSA JA TOIMINNASSA

Uimahallit liikuntapolitiikassa

Länsiväylä Koulupiha voi olla kuin leikkipuisto tai puuttua kokonaan

Etelä-Karjalan liikkuva koulu kunta/hankekoordinaattorien verkostotapaaminen

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Tasa-arvosuunnittelu hallintokunnan näkökulmasta. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa

Kalajoen Hiekkasärkkien matkailukeskuksen kestävän liikkumisen strategia. Hankkeen esittely

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille

ARVONPELLON LEIKKIPUISTO HILJANPOLKU

OmaStadi Raksa Eteläisen suurpiirin OmaStadi pöytäryhmät ja aihekokonaisuudet

Kumppanikyselyiden tulokset 2018

TERVO 2025 KUNTASTRATEGIN TARKISTAMINEN

FSD2537 Lähiliikuntapaikkojen arviointi 2005: toteuttajat

Tekla , 27, oheismateriaali LAPINLAHDEN KUNNAN MATIN JA LIISAN KOULUN LÄHILIIKUNTA-ALUEEN HANKESUUNNITELMA

AMEO-strategia

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8529/ /2013

VANTAAN LIIKUNTAPAIKKASUUNNITELMA VUOSILLE

TAIPALSAAREN VARHAISIKÄISTEN LIIKUNTAKYSELY Tulokset

Kuntien ICT tuki - suunnitelma - JUHTA Tommi Oikarinen

LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN SUUNTA. Minna Paajanen & Mauri Peltovuori

Vihdin kunnan kävelyä ja pyöräilyä palveleva kartasto

Liikuntalain uudistus

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013

TEAviisari 2016 Oma kuntani. Esimerkki yhteenveto TEAviisarin liikunnan edistämisen tuloksista

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY

Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustus ja päätösprosessi. tekniset asiakirjat

Espoo Active City Liikuntapalvelut

Olosuhteet aktivoivaa koulupäivää tukeviksi

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku

Etäpalvelusta yhteispalvelun hittituote asiantuntijapalvelut kaikkien saataville?

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus

Liikkuva Muurame - strategia ja käytännön toteutus

SPEK Strategiapäivitys kysely valtuutetuille. Valtuuston seminaari Karim Peltonen

KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

Transkriptio:

KEHITTÄMISEHDOTUKSIA & TAUSTA-AINEISTOA NURMEKSEN KAUPUNKITASOISEEN LÄHILIIKUNTAPAIKKASUUNNITELMAAN - Tiivistelmä 23.2.2018 esittelytilaisuuden materiaaleista Kokonaisprosessin kuvaus Päähavainnot & johtopäätökset nykytilaselvityksistä Kehittämisehdotuksia & tausta-aineistoa Nurmeksen kaupungin lähiliikuntapaikkasuunnitelmaan

Kokonaisprosessin kuvaus Nurmeksen liikuntatoimi tuottaa kevään 2018 aikana lähiliikuntapaikkasuunnitelman, jolla ohjataan kaupungin liikuntapaikkaverkoston lähivuosien kehittämistyötä. Suunnitelman laadintatyöhön liittyen haluttiin kuulla eri-ikäisiä kuntalaisia. Jan Norra / SmartSport -kehittämisosuuskunta asiantuntijatukena prosessissa. Toimeksiannot: 1. Nurmeksen lähiliikuntaolosuhteiden nykytilan kartoittaminen asukas- ja koululaiskyselyllä sekä kohdetasoisella kyselyllä. 2. Kehittämisehdotusten tuottaminen Nurmeksen lähiliikuntapaikkaverkoston kehittämiseksi Valtakunnallista näkökulmaa: Uudistetuissa liikunta- sekä kuntalaissa vahva ohjauspyrkimys kuntien suuntaan - liikunnan kehittämistyötä tulisi tehdä aiempaa suunnitelmallisemmin ja kuntalaisia osallistavammin! Kyselyaineiston kokoaminen - Asukas- ja koululaiskysely - Kohdetasoinen llp kysely Aineiston analysointi & kehittämisehdotusten työstö Prosessin tulosten esittely 23.2 Nurmeksen kuntasoinen lähiliikuntapaikka suunnitelma - Kunnan omana työnä taustaaineiston pohjalta - Lautakuntakäsittelyt keväällä 2018 (?) marraskuu 2017 joulukuu 2017 tammikuu 2018 Helmikuu 2018

SmartSport - mikä & keitä olemme.. JÄSENET 1/2018 Osuuskuntamuotoinen asiantuntijapalveluita tarjoava konsulttiverkosto. Toiminta käynnistynyt 1.1.2018 Toiminnan toteutus yhteiskunnallisen yrityksen lähtökohdista ja riippumattomasti Asiantuntijat kokeneita liikunnan ja urheilun kehittämisen ammattilaisia valtakunnan kärkiosaajia omilla sektoreillaan Osuuskunnan kautta tilaajille laaja palveluvalikko tarjolla yhden kontaktin kautta & palvelut monipuolisesti räätälöitävissä tilaajan tarpeiden pohjalta Osuuskunnalla myös laadukkaita palvelukonseptejamme tukevia yrityskumppanijäseniä olosuhdepalveluiden osa-alueella. Jäsenverkon kasvu tarpeiden ja tarjonnan kohdatessa. Jukka Pekkala Pasi Mäenpää Pirjo Uusitalo-Aura Jan Norra Juha Heikkala Mikko Peltonen

Päähavainnot & johtopäätökset nykytilaselvityksistä* Nurmeksessa HYVÄ LÄHTÖTILANNE kaupunkitasoiselle lähiliikuntapaikkasuunnitelmalle! 71% aikuisvastaajista TYYTYVÄISIÄ Nurmeksen lähiliikuntapaikkaverkostoon 85% aikuisvastaajista pitää Nurmesta olosuhteiden osalta MELKO TAI ERITTÄIN HYVÄNÄ liikuntakaupunkina 96% aikuisvastaajista pitää Nurmeksen lähiliikuntapaikkaverkoston kehittämistä MELKO TAI ERITTÄIN TÄRKEÄNÄ Kohdearvioinneissa vain 1 HEIKOKSI arvioitu kohde Koululaista yli 80% arvioi oman koulupihansa vähintäänkin MELKO HYVÄKSI * 2017-2018 kyselyt - Asukas- ja koululaiskysely (N= 241) - Kohdetasoinen lähiliikuntapaikkakartoitus (10 kohdetta)

Päähavainnot & johtopäätökset nykytilaselvityksistä* Erityisiä kehittämishaasteita LEIKKIPAIKAT & YLÄKOULUIKÄISET KOHDERYHMÄNÄ 32% lapsiperhe vastaajista TYYTYMÄTTÖMIÄ leikkipaikkoihin 55% kyselyyn vastanneista 8-luokkalaisista EI LIIKU VÄLITUNTISIN 42% yläkouluikäisistä arvioi oman koulupihansa HUONOKSI liikkumismahdollisuuksien näkökulmasta * 2017-2018 kyselyt - Asukas- ja koululaiskysely (N= 241) - Kohdetasoinen lähiliikuntapaikkakartoitus (10 kohdetta)

Lähiliikuntapaikoista yleisesti 1. Lähiliikuntapaikan määritelmä (OKM) & valtionavustusmahdollisuus Lähellä pääkäyttäjiänsä & helposti ja turvallisesti saavutettavissa Pääsääntöisesti vapaassa käytössä ei vuorovarauksia Toiminnallisesti monikäyttöinen & laajoja käyttäjäryhmiä palveleva Koulupihat yleisin ja perustelluin lähiliikuntapaikkakohde Lähiliikuntapaikat valtion liikuntapaikkarakentamisen painopistealue koko 2000 -luvun ajan Mahdollisuus korotettuun valtionavustukseen (n. 1/3 kustannuksista) 2. Lähiliikuntapaikkarakentamisen tilanteesta valtakunnallisesti & paikallisesti Suomessa tällä hetkellä arviolta n. 900-1000 lähiliikuntapaikkaa Kuntien välillä isoja eroja. Aktiivisimmissa kunnissa lähes 15 hanketta toteutettu ja osassa ei vielä yhtään (arvio: n. 15% Suomen kunnista sellaisia, joissa ei yhtään lähiliikuntapaikkaa). Selvitysten perusteella lähiliikuntapaikkarakentamisen menestystekijät kunnissa: 1) poikkihallinnollinen yhteistyö, 2) tahtotila & sitoutuminen ja 3) suunnitelmallisuus Lähiliikuntapaikkatilanne Nurmeksessa tilastojen valossa. Lipas tietokannan mukaan Nurmeksessa 1 lähiliikuntapaikka - Porokylän koulun piha-alue (+ 1 skeittipaikka, 2 frisbeegolfrataa) Lähiliikuntapaikkojen toteuttamiseen ei Nurmes ole hakenut valtionavustuksia!

Valtionhallinnon linjauksia liikuntapaikkarakentamiseen Valtionhallinnon strategisia linjauksia koottu 2000 -luvun ajan Liikuntapaikkarakentamisen suunta -asiakirjoihin. Nykyinen asiakirja vuodelta 2014. Linjauksissa painotetaan strategisesta näkökulmasta erityisesti.. Laajojen käyttäjäryhmien liikuntapaikkoja ( = uimahallit, kunto- /ulkoilureitit, lähiliikuntapaikat yms.) Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävien liikuntapaikkahankkeiden & olosuhderatkaisujen tuottamista (näkökulmina mm. sukupuoli, ikä, alueellinen, varallisuus) Tarveperusteisuutta & suunnitelmallisuutta liikuntapaikkaverkoston kehittämisessä (kuntalaisten kuuleminen!) Yhteistoimintaa hanketoteutuksissa- ja rahoituksissa (eri hallintokunnat, järjestöt/seurat, yksityinen sektori) Liikuntapaikkaverkoston laadun kehittämistä ja varmistamista (erit. oikea-aikainen perusparantaminen ja -korjaaminen!) -> Kuntasoisen lähiliikuntapaikkasuunnitelman tuottaminen ja verkoston kehittäminen valtion liikuntapaikkastrategian ytimessä!!

SmartSportin lähtökohtia kuntatasoiseen lähiliikuntapaikkasuunnittelun 1. Koulupihat ensisijaisia lähiliikuntapaikkakohteita Perusteltavissa mm. kokonaiskäyttöasteen, tasa-arvon, kehittämistarpeen sekä kustannustehokkuuden näkökulmista Vahva tuki valtakunnallisista linjauksista yms. (Liikuntapaikkarakentamisen suunta -asiakirjat, valtionavustuslinjaukset, Liikkuva koulu -ohjelma yms..) Myös lähiliikuntapaikkarakentamisesta saadut kokemukset & tutkimustieto puoltavat koulupihoja strategisena valintana 2. Lähiliikuntapaikan vaikutusalueen raja-arvona 1.5 km säde (tiiviissä yhdyskuntarakenteessa!) Taustalla elinpiiriteoreettinen näkökulma & tutkimustulokset lähiliikuntapaikkojen käyttöetäisyyksistä 3. Vähemmän, mutta laadukkaampia -periaate Lähiliikuntapaikkaverkoston suunnittelussa kohdemäärä ei ole itseisarvo, vaan järkevä keskittäminen ja laatuun panostaminen kannattaa niin paikkojen huoltoon ja kunnossapitoon liittyvien hyötyjen kuin paikkojen käyttöaktiivisuuden näkökulmista. 4. Lähiliikuntapaikkojen tarkastelu kahdessa kategoriassa I -tason lähiliikuntapaikat = OKM:n määritelmän mukaiset viralliset lähiliikuntapaikat (Lipas tietokantaan vietävät). Muodostavat kaupunkitasoisen lähiliikuntapaikkaverkoston päärungon. II -tason lähiliikuntapaikat = pääverkostoa ja sen katvealueita täydentäviä kohteita - esim. yksittäiset ulkokuntoilupaikat, vapaassa käytössä olevat lajiliikuntapaikat (pallokentät, frisbeegolf radat yms), päiväkotipihat yms.

I -tason kohteet: 1. Porokylän koulun lähiliikuntapaikka 2. Kirkkokadun koulun lähiliikuntapaikka 3. Satamarannan & Mikonniemen lähiliikuntapuisto 4. Hyvärilän lähiliikuntapuisto Ehdotus Nurmeksen lähiliikuntapaikkaverkostoksi 5. 1. 2. II - tason kohteet: 5. Rekulan päiväkotipiha 3. 6. 6. Hannilan päiväkotipiha 7. Kotilanvaaran liikunta-alue 4. 8. (Kyläkentät, leikkipaikat?)

I -tason kohteet: 1. Porokylän koulun lähiliikuntapaikka 2. Kirkkokadun koulun lähiliikuntapaikka 3. Satamarannan & Mikonniemen lähiliikuntapuisto 4. Hyvärilän lähiliikuntapuisto Ehdotus Nurmeksen lähiliikuntapaikkaverkostoksi / I -tason kohteiden vaikutusalueet 5. 1. 2. II - tason kohteet: 5. Rekulan päiväkotipiha 3. 6. 6. Hannilan päiväkotipiha 7. Kotilanvaaran liikunta-alue 4. 8. (Kyläkentät, leikkipaikat?)

Ehdotukset hankkeistamiseen & I -tason lähiliikuntapaikkojen toimintojen kehittämiseen HANKE & VUOSI PERUSTELUT / HUOMIOT KEHITTÄMISEHDOTUKSIA KA 2018-2019 Kirkkokadun koulun lähiliikuntapaikan kehittäminen Yli 300 oppilasta. Kaupungin kaikki yläkouluikäiset ko. koulussa! Tyydyttävä nykytilanne liikuntamahd. osalta. Ahdas piha -> ei isoja tilallisia kehittämismahdollisuuksia. Pienehköillä toimilla olemassa olevia toimintoja jalostaen voi aluetta kuitenkin kustannustehokkaasti edelleen kehittää Pallopelimahdollisuuksien kehittäminen: Alakoulupihan aidatulle pelialueelle pieni, mutta laadukas ulkosalibandykaukalo -> Bergo multisport - pelialusta ja kaukaloelementit. Yläkoulupihan pallopelialueelle hiekkatekonurmi ja palloseinien täydentäminen puuladoilla monitoimiareenaksi. Lisäksi piha-alueelle esim. ulkopingis & Teqball -pöydät. Muu kehittäminen: Yläkoulupihan metsäsaarekkeeseen portaiden yläpäähän ulkokuntoiluteline ( kuntoportaita täydentämään) & linnunpesäkeinu. Alakoulupihan keinuvälineiden tilalle rekkitangot tms. 40-60 000 Avustusmahdollisuudet: - Liikkuva koulu (2018!/ 10 000 ) - Salibandyliitto / Säbämestari avustus 2019-2020 Satamarannan & Mikonniemen lähiliikuntapuisto ( Ykköshanke ) Nykyisellään nuupahtanut alue, jossa hyvät tilalliset jatkokehittämismahdollisuudet. Ranta-aluetta ja Mikonniemeä kannattaa tarkastella yhtenä kehittämiskokonaisuutena (lyhyt välimatka, välissä suosittu kävelyreitti) Kaupunkikuvallisesti ja matkailunkin näkökulmasta erinomainen tulevaisuuden kehittämiskohde! Uimaranta ympäristön kehittäminen Vauvasta vaariin - liikuntapuistoksi -> leikkipaikkavälineistön uusimista; vaijeriliuku, laiva kiipeilyteline tms. & lisäksi yhteyteen monipuolinen ulkokuntoilupaikka vastuslaitteilla (katos?). Uimapaikalle hyppytorni. Mikonniemen kehittäminen Nuorten puistoksi -> Alueelle pumptrack rata, Street workout -paikka, Parkour -alue & uusitaan skeittipaikkaa sekä tenniskentät (esim. toiselle kentälle katukoripalloalue & toiselle tenniskenttä). Panostusta myös alueen viihtyisyyteen esim. oleskelupaikkojen kautta 150-200 000 Avustusmahdollisuudet: - Valtionavustus 2019 (n. 30% ) 2020-21 Porokylän koulun lähiliikuntapaikka Jo olemassa oleva varsin hyvä & monipuolinen lähiliikuntapaikka. Ei tilallisia esteitä jatkokehittämiselle Pienehköillä lisäpanostuksilla tehtävissä erittäin hyvä lähiliikuntapaikka Pallopelimahdollisuuksien kehittäminen: Hiekkatekonurmipintainen monitoimiareena nykyisen pikkuhiekkakentän tilalle. Asfalttipiha-alueelle ulkopingis / Teqball pöydät. Leikkipaikkavälineistön täydentämistä & uusimista - > linnunpesäkeinu, motoriikkarata kiipeilyteline tms. Piha-aluetta kiertämään multigolfrata. Talvikäytön osalta pulkkamäkien kunnostamiset (uusi paikka koulun eteläpuolella?). 70-80 000 Avustusmahdollisuudet: - Valtionavustus 2020 (n. 30% ) - Palloliitto / Ässä kenttä avustus (mikäli käynnistyy uudelleen) 2021-2022 Hyvärilän lähiliikuntapuisto Nykyisellään jo varsin monipuolinen uimaranta ja liikuntapuistoalue. Ei isoja kehittämistarpeita. Paikan profiilin nostoa tehtävissä varsin pienillä toimenpiteillä Aidatun pallopeli-alueen toiminnallisuuden ja viihtyisyyttä parantaminen - > kaukaloalueelle Bergo -multisportalusta & turhien aitojen poistaminen / alueen avaaminen. Leikkipaikka-alueen osalta pieni kehittämistoimenpiteitä esim. linnunpesäkeinu, rekkitangot ja olemassa olevien kiipeilytelineiden yhdistäminen tasapainopuomein yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. 20-30 000 Avustusmahdollisuudet: - Valtionavustus 2021 (n. 30% ) - (Salibandyliitto / Säbämestari avustus)

Lähiliikuntapaikkojen kehittämisprosessia vahvistavat & tukevat toimenpiteet II -tason lähiliikuntapaikkojen ylläpito ja kehittäminen kohdetasoisten tarpeiden mukaan Päiväkotipihojen leikki- ja liikkumisolosuhteiden ylläpito ja kehittäminen Kyläkenttien perusliikuntamahdollisuuksien ylläpito ja kehittäminen Nurmeksen kävely- ja pyöräteiden kehittämiseen panostettava edelleen - ovat kuntalaisten eniten käyttämiä liikuntapaikkoja Erityishuomiota I tason lähiliikuntapaikoille johtaviin reitteihin mm. valaistus & tienpinnat kuntoon Laadukkaat suunnitteluprosessit kohdetasoiseen lähiliikuntapaikkojen suunnitteluun Suunnitteluammattilaisten hyödyntäminen Käyttäjien osallistamiseen erityispanostusta Suunnitteluvaiheeseen hankkeille jo ennakolta selkeät budjettiraamit! Vahvaa panostusta myös lähiliikuntapaikkojen käytön aktivointiin Koulujen toimintakulttuurin muokkausta koulupihojen käyttö tukevaksi (osana Nurmeksen Liikkuva koulu ohjelmaa!) Aktiivista tiedottamista lähiliikuntapaikkojen kehittämisestä & uusista toimintamahdollisuuksista Tempauksia & käytön ohjausta yms. lähiliikuntapaikoille

Nurmeksen lähiliikuntapaikkaverkosto visio 2022 / Päätoimintoja kartalla 2 kpl monitoimiareenoita 4 kpl monipuolisia liikuntaleikkipaikkoja 2 kpl ulkosalibandykaukaloita 2 kpl frisbeegolfratoja & 1kpl multigolfratoja Ulkokuntoilu & street work out paikat Pumptrack rata & skeittipaikka.

Lopuksi.. Lähiliikuntapaikkojen kehittämisessä on kyse tahdosta ja mielikuvituksesta.. Mahdollisuuksia löytyy kun niitä haluaa nähdä!