Massi Asunto Oy TAMEREEN Säästäjänkuja A, 33840 Tampere Ikioma koti, paras koti eltolammin Massista
Vehmas ympäristö houkuttaa liikkumaan uonto on eltolammilla lähellä. eltolammi-järvi uimarantoineen ja sen ympärillä levittäytyvä metsä lenkkipolkuineen tarjoavat puitteet niin rauhoittaville kävelyille kuin sykettä kohottaville juoksulenkeille. eltolammi-ärrinkosken luonnonsuojelualue viihtyisine puromaisemineen on mitä mainioin paikka luonnonihmeiden tutkimiseen aivan kotinurkilla! Sijainti, talo ja koti kaikki kohdallaan! Massi rakentuu rauhalliselle paikalle hiljaisen tonttikadun varteen. Suojaisa ja turvallinen sisäpiha olemassa olevine puustoineen, kutsuvine oleskelualueineen ja värikkäine julkisivuineen sekä ulkojulkisivun raikas vaaleus istuttavat rakennuksen luontevasti osaksi ympäristöä, ja asuntojen selkeät ja toimivat pohjaratkaisut tuovat neliöt tehokkaaseen hyötykäyttöön. uonnon ohella eltolammin alueen vahvuus on toimivat liikenneyhteydet. Tampereen keskustaan ajaa bussilla noin vartissa, ja eri suuntiin vieville moottoriteillekin liittyy omalla autolla alta aikayksikön. Toivekoti eltolammin Massista Vain kilometrin päässä Tampereen keskustasta luonnonläheinen ja ihmisen kokoinen eltolammi tarjoaa puitteet turvalliselle ja vaivattomalle arjelle. eltolammin rakentuminen alkoi vuonna 966 rakentamisen rahoittivat Hämeen Työväen Säästöpankki ja ostisäästöpankki, mistä juontuvat alueen katujen nimet kuten Säästäjänkatu ja -kuja. Nykypäivän eltolammi on aktiivinen, yhteisöllinen ja kehittyvä kaupunginosa, jonka odotetaan tulevaisuudessa kasvavan Tampereen eteläisten kaupunginosien keskukseksi. Asunto on hyvä sijoitus tulevaisuuteen inja-autolla sujautat vartissa keskustaan asioimaan. Vehmaassa ympäristössä on mukavaa vaikka pyöräillä. Visualisointikuva 37 m asunnosta. uva on taiteilijan näkemys ja osa kuvassa olevista materiaaleista/varusteista on saatavina erillisinä lisä- ja muutostöinä. Asunnon hintaan sisältyvät materiaalit on määritelty kohteen materiaaliesitteessä. Tehokkaat pohjaratkaisut ja hyvät säilytysmahdollisuudet saavat arjen toimimaan. eltolammi kehittyy vilkkaasti. aadukas 60-luvun lähiö saa uutta elinvoimaa eloisasta ja virkeästä 00-luvun laajennusosasta, jonka myötä eltolammille muodostuu uusi elävä keskusta monipuolisine palveluineen. Tulevaisuuden rakentamista edustava Massi on osa tätä tulevaisuuden eltolammia, jossa kaupunkimainen rakentaminen yhdistyy luonnonläheisyyteen ja virkistysmahdollisuuksiin. Esitteessä olevat tiedot perustuvat laatimisajankohdan 3/08 suunnitelmiin. Esitteen visualisointikuvat ovat taiteilijan näkemys kohteesta eivätkä välttämättä kaikilta osin vastaa lopullista toteutusta. Huoneistot voivat poiketa yksityiskohdiltaan myyntiesitteen pohjapiirustuksista. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden tehdä talotekniikasta johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäisiä alaslaskuja, joita ei ole esitetty esitteen pohjakuvissa. opulliset tiedot määritellään RS-myyntiasiakirjoissa.
E akalaiv atu Ase nta jan kat u E AUTOAUAT AC B Autom ieh BITEMA -RAUTA IEA äl ä pä em nkatu tensuo eppäs ähk inäm äenka tu eltolammin uimaranta, pyörällä 4 min. uontoa ja liikuntaa sopivassa suhteessa Helsinki Sääs täjän katu Niille, jotka viettävät vapaa-aikansa mieluummin liikkuen kuin ostoksia tehden, eltolammi tarjoaa monipuolisesti mahdollisuuksia lähes kaikilla liikkumisen osa-alueilla. eltolammin uimaranta, metsän siimeksessä risteilevät lenkkipolut, talvella valaistut hiihtoladut sekä koulun luistelukenttä mahdollistavat liikkumisen niin rentoutujille kuin tositarkoituksella treenaajille. Automiehenkatu enkatu min katu elt olam entie Rukkam ä ärrinkoski Autoilun ja kodinsisustuksen ystäville eltolammin naapurissa akalaivassa riittää ihmeteltävää. Alueen monet autokaupat ja autotarvikemyymälät sekä Ikea-tavaratalon houkutukset tarjoavat vapaa-ajanohjelmaa ympäri vuoden. ankatu äjä nk äst eltolammin koulu Rukkamäen puisto (lampaita) Myös autoilijan ja sisustajan toivesijainti äjänk atu S ääs täjän atu kuja Sääst 600 m 600 m 600 m 60 m,0 km, km, km, km,0 km Sä Nopeasti keskustaan eltolammilla kaikki arjen palvelut ovat aivan kätesi ulottuvilla: koulu, päiväkoti, kirjasto, hammashoitola, päivittäistavarakaupat ätevästi lähellä ja helposti saavutettavissa. Tulevaisuudessa kehittyvän eltolammin uusi elävä keskusta tarjoaa myös erikoistavaraliikkeitä sekä kahvila- ja ravintolapalveluita. ompaktin kokoisella alueella palveluiden piiriin pääsee helposti vaikka kävellen, ja alueen hyvä kevyenliikenteen verkosto mahdollistaa sujuvan liikkumisen myös pyöräillen. -Market Apteekki izzeria äiväkoti BITEMA oulu irjasto IEA -RAUTA ostitorven k aikki on lähellä: nti e ulje miten kuljet, kauas ei tarvitse mennä Tampere risma oivistonkylä autolla min. auppa Bussipysäkki Ravintola Apteekki äiväkoti Uimaranta A4 A AC oulu B A6 A7 A8 Sää stäjä nku ja A9 A30 A3 A3 7 a p A3 A33 Jäätelötehdas A34 A3 A A36 A A0 A37 A39 A8 A40 A7 A4 A6 uonnonsuojelualue irjasto A38 A9 A A4 A49 jäte A48 A47 A46 A4 A8 A44 A9 A0 A43 A4 A AS O E Y TAM TO AMM EREEN IN H EM I A A3 3 a p B A7 A6 A A4 A3 A A 0m 4 Hyvät pysäköintialueet tervetuloa vieraat! 0 m 0m m 0 0 m AA3 333 6 A4 A4 0 9 A3 A3 8 7 A3 A3 8 A4 3 A4 A4 4 A4 A4 6 7 A4 A4 A4 9 A 4 A A 6 7 A A 8 3 A A A A A3 A3 A3 4 A3 A3 0 A3 A 0 9 A 0 A 0m A A6 A7 äheinen jäätelötehdas tehtaanmyymälöineen ei ole yhtään hullumpi juttu. A A9 elu A4 olesk eltsun uimarantaan kävelet vartissa. elu A olesk A pp A 3 A A A8 AS O Y TA ME RE EN M ASS I leikki A 8 A 6 A 7 A pp 9 elu A 4 olesk
Ikioma koti paras koti Massi on hyvä kohde esimerkiksi sinulle, joka etsit ensimmäistä omaa kotiasi tai aikaa kestäviä sijoitusmahdollisuuksia. Massin modernilla värikkyydellä maustettu selkeä ja ilmava arkkitehtuuri sointuu hyvin alueen muuhun rakennuskantaan. Massin pelkistettyä perusmuotoa on rikottu leikittelevästi ja luotu rakennuksen ulkoasuun vaihtelua erilaisilla ratkaisuilla, joista yhtenä esimerkkinä vaihtelevat parvekejulkisivut. oppuun asti mietitty arkkitehtuuri jatkuu porrashuoneissa, joiden sisäväritys tuo portaikkoihin keveyttä ja persoonallisuutta. Miten olisi sisääntulotoivotuksena maisema? Massi koostuu kompakteista yhden ja kahden huoneen asunnoista, joihin on turvallista rakentaa oma pesänsä. Selkeät, toimivat ja tehokkaat pohjaratkaisut antavat tilaa omille sisustusideoille ja hyvät säilytysmahdollisuudet tuovat arkeen käytännöllisyyttä. Osassa asunnoissa on väljät parvekkeet, jotka tuovat asuntoon avaruutta, ja valtaosassa asunnoista tilan tuntua lisää hulppea näkymä ympäröivään maisemaan jo sisään tullessa. ylpyhuoneissa sähköinen mukavuuslattialämmitys Visualisointikuva 4 m asunnosta. uva on taiteilijan näkemys ja osa kuvassa olevista materiaaleista/varusteista on saatavina erillisinä lisä- ja muutostöinä. Asunnon hintaan sisältyvät materiaalit on määritelty kohteen materiaaliesitteessä. 6 7
Rakennustapaseloste Rakennuskohde: Asunto Oy Tampereen Massi Säästäjänkuja A, 33840 Tampere Huonetilojen pintamateriaalit tila lattia seinät katto vinyyli maalattu roisketasoitus/maalaus, A vinyyli maalattu roisketasoitus, vinyyli maalattu roisketasoitus/maalaus vinyyli maalattu roisketasoitus vinyyli maalattu roisketasoitus/maalaus laatoitettu laatoitettu paneloitu Huoneistojen alaslasketut katot ovat joko sileitä maalattuja kipsilevykattoja/tai roisketasoitettuja betonikattoja. Tontti Tampereen eltolammi / 94 / Vuokratontti aavoitus Alueella on voimassa oleva asemakaava. isätietoja: Tampereen kaupunki puh. (03) 6 6 Rakenteet Rakennus perustetaan teräsbetonianturoille. Alapohja on lämmöneristetty teräsbetonilaatta. Sokkelit ovat käsittelemätöntä betonia. Välipohjarakenteena on paikallavalettu teräsbetonilaatta, porrashuoneessa osin massiivilaattaelementtejä. Ulkoseinät ovat pääosin maalattuja tai valkobetonisia betonielementtejä. arvekkeet ovat lasitetut. alusteet ja varusteet eittiöiden kiinteät kalusteet ovat tehdasvalmisteisia standardikalusteita maalatuilla mdf-ovilla, HR4. Työpöytätasot ja keittiön välitilat ovat laminaattipintaiset. Muut komerokalusteet ovat valkoiseksi maalattua mdflevyä. Vakiovarusteisiin kuuluvat: - 60 cm/0 cm leveä keraaminen liesi ja liesikupu - jääpakastinkaappiyhdistelmä - astianpesukone 60 cm/4 cm leveä - kph:ssa valaisinpeilikaappi sekä allaskaappi Antenni- ja puhelinjärjestelmät Talot liitetään kaapeli-tv-järjestelmään. Asunnoissa yleiskaapelointi. ääovella ovipuhelinjärjestelmä. Julkisivu lounaaseen Julkisivu kaakkoon Ovet ja ikkunat errostaso-ovet ovat -lehtiset ja puuviilupintaiset. Asuntojen parvekkeiden ovet ovat ulosaukeavia ikkunallisia puuovia, ulkopuoli alumiinia. Huoneistojen sisäovet ovat tehdasvalmisteisia valkoisia laakaovia, ovikarmit ja karmilistat ovat puuta. Huonetilojen ikkunat ovat 3-kertaisia, sisään aukeavia, ulkopuoleltaan alumiinipintaisia puuikkunoita. aikkien asuntojen ikkunoissa on sälekaihtimet. Seinät Huoneistojen väliset seinät ovat pääosin betonielementtejä. evyet väliseinät ovat pääosin teräsrankarunkoisia kipsilevyseiniä. Yläpohja Yläpohjarakenteena on paikallavalettu teräsbetonilaatta. Vesikaton katteena on huopakate. Talotekniikka - keskitetty tulo-poistoilmanvaihto lämmöntalteenotolla. Ilmanvaihtokonehuone talon katolla - kaukolämpö, lämmönluovutus pattereilla - pesuhuoneissa on mukavuuslattialämmitys sähköllä huoneiston sähköstä - huoneistokohtainen kylmän ja lämpimän veden mittaus Autopaikat 30 kpl lämmitysmahdollisuudella varustettua autopaikkaa, myydään osakkeina. Yhtiölle kuuluvat tilat aksi lämmintä ulkovälinevarastoa (toinen ulkovälinevarasto sijaitsee naapuriyhtiössä), siivouskomero, sähköpääkeskus ja irtaimistovarastot. Yhteiskäytössä naapuriyhtiön kanssa olevat lämmönjakohuone ja väestönsuoja sijaitsevat Asunto Oy Tampereen eltolammin Helmessä. Muulloin kuin kriisiaikana väestönsuoja toimii Helmen irtaimistovarastona. Väestönsuoja, lämpöjakohuone, jätekeräys, polkupyöräpaikat ja pihaalueet ovat yhteiskäytössä naapuriyhtiö Helmen kanssa, ja käytöstä tullaan tekemään yhteisjärjestelysopimus. Jätekeräys syväkeräyssäiliöillä. Tiedot ovat alustavia. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Julkisivu koilliseen Julkisivu luoteeseen Tämän selostuksen tiedot perustuvat tilanteeseen..08 ja ovat alustavia. Rakennuttaja pidättää itsellään oikeuden vaihtaa edellä mainittuja materiaaleja ja/tai rakenteita toisiin vastaaviin materiaaleihin ja/tai rakenteisiin. Rakennuttaja pidättää oikeuden myös muutoksiin, jotka koskevat tämän esitteen tietoja. Ostajan tulee tutustua lopullisiin myyntiasiakirjoihin kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä. 8 9
ASUNTO OY TAMEREEN H+ MASSI JAIIRUSTUS JAIIRUSTUS errospohjat. kerros. ERROS. ERROS 8,0. A8 H+ 8,0. A8 H+ 8,0. A8 H+ 8,0. A8 Huoneistopohjat h + h kt + + ktalk. 8 m Yksiöt A7 H+ A7 H+ 36, 36, A6 H++A+ A6 H++A+ 9,0 9,0 A H+ A H+ 36,0 36,0 A4 H+ A4 H+ 36,0 36,0 A3 H+ A3 H+ 36,0 36,0 A H+ A H+ 36,0 36,0 A A 47, 47, Asunto A 8. kerros H H ÄYTÄVÄ ÄYTÄVÄ U U A8 S H+ A8 S H+ 8,0 8,0 WC UVV SIIV WC UVV SIIV 66 6 64 63 6 6 60 66 6 64 IRTVAR 63 6 IRTVAR 6 60 67 68 69 70 7 7 73 67 68 69 70 7 7 73 RSH A RSH A S S UIV UIV 4 4 3 3 9 9 8 7 IRTVAR7 IRTVAR 48 8 49 0 49 48 47 0 47 46 46 4 4 ÄYTÄVÄ ÄYTÄVÄ 6 40 39 38 6 40 39 38 4 3 3 4 4 4 43 43 44 44 3 33 33 34 34 3 3 30 3 30 9 9 8 8 37 36 37 36 4 4 6 6 7 7 3 TERASSI 0 9 3 0 9 8 0 8 7 0 9 7 6 6 3 3 4 98 87 4 7 TERASSI 3 34 4 6 6 H TERASSI TERASSI H. 6. kerros.-6. ERROS.-6. ERROS A9,3,4, A9,3,4, 8,7 H+ 8,7 H+ 4,0 4,0 A0,33,46, A0,33,46, 9,7 9,7 4,0 4,0 H++A+ 9,0 A8,3,44, A7,30,43, A6,9,4, A,8,4, A8,3,44, 7,70 A7,30,43, 6,69 A6,9,4,,68 A,8,4, 4,67 H++A+ 7,70 6,69 H+ H+,68 H+ 4,67 H++A+ 9,0 H+ 36,0 H+ 36,0 H+ 36,0 9,0 36,0 H++A+. A6 36,0 36,0. A8 3. A3 ÄYTÄVÄ 9,0 4. RSH A44 A ÄYTÄVÄ ÄYTÄVÄ. RSH A7 A ÄYTÄVÄ 6. A70. A6. A8 A,34,47, A9,,3, A0,3,36, 3. A3 A,34,47, 60,73 A9,,3, 48,6 A0,3,36, 49,6 60,73 H++ 4. A44 48,6 H++A+ 49,6 H++A+ H++ 36,0. A7 H++A+ 9, H++A+ 9, 36,0 9, 9, 6. A70 H++A+ 9,0 arvekkeen umpiseinämän paikka A4,7,40, A3,6,39, A4,7,40, 3,66 A3,6,39,,6 H+ 3,66 36,0,6 4, H+ 36,0 4,. A6. A8 3. A3 4. A44. A7 6. A70. A6. A8 A,4,37, A A,,38, 3. A3 A,4,37, 0,63 A,,38,,64 0,63 H++A+,64 H+ 4. A44 H++A+ 9, H+ 37,0. A7 9, 37,0 6. A70 A arvekkeen umpiseinämän paikka H++A+ 9,0 arvekkeen umpiseinämän arvekkeen paikka umpiseinämän paikka A A arvekkeen umpiseinämän paikka h + kt + alk + vh 9 m A 6. kerros A 8. kerros A 3 3. kerros A 44 4. kerros A 7. kerros A 70 6. kerros m m m m m m 3m 4m m 3 4 m m m 3m 3 4m 4 m m 0
9, H++A+. A9 9, 3. A Yksiöt 4. A3 H++A+. A48 6. A6. A9 9, 3. 9, A h + kt + 4. A3 alk + vh. A48. 6.. A9 A6 A9 3. 3. A A 4. 4. A3 A3.. A48 A48 6. 6. A6 A6 9, m A 9. kerros A 3. kerros A 3 4. kerros A 48. kerros A 6 6. kerros 9, A A H++A+ A H++A+ 9,. A 3. A4 A 4. A37. A0. 6. A 3. A63 A4 4. A37. A0 6. A63 A A H++A+ 9, H++A+. A 3. A4 4. A37 9,. A0 6. A63. A 3. A4 4. A37. A0 6. A63 A A h + kt + alk + vh 9, m A. kerros A 4 3. kerros A 37 4. kerros A 0. kerros A 63 6. kerros Yksiöt H++A+ 9, H++A+ 9, h + kt + H++A+. A0 3. A3 4. A36 H++A+. A49 alk + vh 6. A6. A0 9, 3. 9, A3 4. A36. A49. 6.. A0 A6 A0 3. 3. A3 A3 4. 4. A36 A36.. A49 A49 A 0. kerros 6. 6. A6 A6 A 3 3. kerros A 36 4. kerros A 49. kerros A 6 6. kerros 9, m H+ H+ 36,0 36,0. A. A4 3. A A7 4. A40.. A A3. 6. A4 A66 3. A7 4. AA40. A3 6. A66 A A arvekkeen umpiseinämän paikka arvekkeen umpiseinämän paikka H+ 36,0 H+. A. A4 3. A7 36,0 4. A40. A3 6. A66. A. A4 3. A7 4. A40. A3 6. A66 arvekkeen umpiseinämän arvekkeen umpiseinämän paikka paikka arvekkeen umpiseinämän paikka h + kt 36 m A. kerros A 4. kerros A 7 3. kerros A 40 4. kerros A 3. kerros A 66 6. kerros aksiot m m m m 3m 3m 4m 4m m m ENNAOMARINOINTI, Oikeus muutoksiin Oikeus muutoksiin pidätetään pidätetään 3 4 m Huoneistot voivat poiketa yksityiskohdiltaan myyntiesitteen pohjapiirustuksista. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden tehdä talotekniikasta johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäisiä alaslaskuja, joita ei ole esitetty esitteen pohjakuvissa. Esitteen 3D-kuvat ovat taiteilijan näkemyksiä kohteesta. opulliset tiedot määritellään myyntiasiakirjoissa. 3
H+ 36,0 aksiot H+ H+. A3. A 3. 36,0 A8 h + kt 36,0 4. A4. A4 36,0 m. 6... A3 A67 A3 A3... A A A 3. 3. 3. A8 A8 A8 4. 4. 4. A4 A4 A4... A4 A4 A4 6. 6. 6. A67 A67 A67 A 3. kerros A. kerros A 8 3. kerros A 4 4. kerros A 4. kerros A 67 6. kerros H+ 36,0 H+ arvekkeen umpiseinämän paikka arvekkeen umpiseinämän paikka paikka. arvekkeen umpiseinämän paikka arvekkeen Aumpiseinämän vaihtelee vaihtelee eri paikka eri kerroksissa. vaihtelee A7 eri kerroksissa 3. 36,0 A30 4. A43. A6 6.. A69 A. A7 3. A30 4. A43. A6 6. A69 H+ 36,0 H+. A. 36,0 A7 3. A30 4. A43.. A6 A 6.. A69 A7 3. A30 4. A43. A6 6. A69 arvekkeen umpiseinämän paikka h + kt 36 m A. kerros A 7. kerros A 30 3. kerros A 43 4. kerros A 6. kerros A 69 6. kerros aksiot arvekkeen umpiseinämän paikka arvekkeen umpiseinämän paikka arvekkeen umpiseinämän paikka arvekkeen umpiseinämän paikka H+ 36,0 h + kt H+ H+. A4. A6 36,0 36 m 3. A9 36,0 4. A4. A. 6... A4 A68 A4 A4... A6 A6 A6 3. 3. 3. A9 A9 A9 4. 4. 4. A4 A4 A4 A 4. kerros... A A A A 6. kerros 6. 6. 6. A68 A68 A68 A 9 3. kerros A 4 4. kerros A. kerros A 68 6. kerros arvekkeen arvekkeen umpiseinämän arvekkeen umpiseinämän umpiseinämän paikka paikka paikka paikka vaihtelee vaihtelee eri vaihtelee kerroksissa eri eri kerroksissa H++ 36,0 H++. A 3. A34 4. 36,0 A47. A60 6. A73. A 3. A34 4. A47. A60 6. A73 H++ 36,0. A 3. 36,0 A34 H++ 4. A47. A60 6.. A73 A 3. A34 4. A47. A60 6. A73 h + kt + vh 36 m A. kerros A 34 3. kerros A 47 4. kerros A 60. kerros A 73 6. kerros m m m m m m 3m 3m 3m 4m 4m 4m m m m ENNAOMARINOINTI, ENNAOMARINOINTI, Oikeus Oikeus muutoksiin Oikeus muutoksiin muutoksiin pidätetään pidätetään pidätetään 3 4 m Huoneistot ENNAOMARINOINTI, voivat poiketa yksityiskohdiltaan Oikeus myyntiesitteen muutoksiin pidätetään pohjapiirustuksista. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden tehdä talotekniikasta johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäisiä alaslaskuja, joita ei ole esitetty esitteen pohjakuvissa. Esitteen 3D-kuvat ovat taiteilijan näkemyksiä kohteesta. opulliset tiedot määritellään myyntiasiakirjoissa. 4
. A7 H+ aksiot H+ 36, 36,. A7. A7 h + kt 36, m 4,0. A0 3. A33 4. A46. A9 6. A7 4,0 4,0.. A0 A0 3. 3. A33 A33 4. 4. A46 A46.. A9 A9 6. 6. A7 A7 h + k 4 m aksiot H+ 36,. A7 Asunto A 7. kerros 4,0. A0 3. A33 4. A46. A9 6. A7 A 0. kerros A 33 3. kerros A 46 4. kerros A 9. kerros A 7 6. kerros H+ 37,0. A 3. A 4. A38. A H+ 6. A64 H+ h + kt 37,0 37,0 37 m. A. 3. A A 3. 4. A A38 4.. A38 A. 6. A A64 6. A64 H+ 37,0. A 3. A 4. A38. A 6. A64 A. kerros A 3. kerros A 38 4. kerros A. kerros A 64 6. kerros H+ 4,0. A9 3. A3 4. A4. A8 6. A7 H+ 4,0. A9 3. A3 4. A4. A8 6. A7 H+ H+ 4,0 4,0.. A9 A9 3. 3. A3 A3 4. 4. A4 A4.. A8 A8 6. 6. A7 A7 m m m 3m m 4m 3m m 4m m ENNAOMARINOINTI, ENNAOMARINOINTI, Oikeus muutoksiin Oikeus muutoksiin pidätetään 3 pidätetään 4 m h + kt 4 m A 9. kerros A 3 3. kerros A 4 4. kerros A 8. kerros A 7 6. kerros 6 7
aksiot 4, 4,. A3 3. A6 4.. A39A3. 3. AA6 6. 4. A6A39. A 6. A6 h + k 4, m 4,. A3 3. A6 4. A39. A 6. A6 4,. A3 3. A6 4. A39. A 6. A6 h + k 47, m aksiot A 3. kerros A 6 3. kerros A 39 4. kerros A. kerros A 6 6. kerros Asunto A. kerros 3 4 m Huoneistot voivat poiketa yksityiskohdiltaan myyntiesitteen pohjapiirustuksista. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden tehdä talotekniikasta johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäisiä alaslaskuja, joita ei ole esitetty esitteen pohjakuvissa. Esitteen 3D-kuvat ovat taiteilijan näkemyksiä kohteesta. opulliset tiedot määritellään myyntiasiakirjoissa. 47, 47,. A. A 47,. A 47,. A m 8 m 3m 4m m 9
Reilu suomalainen perheyhtiö ohjola Rakennus Oy Häme on osa ohjola Rakennus -konsernia, joka on aluesuunnittelun ja kiinteistökehittämisen asiantuntija. Meillä on lähes kolmen vuosikymmenen ajalta kertynyttä osaamista ja tietoa siitä, mitä asiakkaamme kotiaan valitessaan arvostavat. Näitä koteja olemme rakentaneet jo yli 0 000. Rakentamiimme asuntoihin valitaan laadukkaiksi ja kestäviksi todetut tekniset ratkaisut sekä materiaalit. sijaitsevat hyvillä paikoilla, ja pohjaratkaisut suunnitellaan ammattitaidolla. un haet kohtuuhintaista, laadukasta kotia, käänny meidän puoleemme! ohjola Rakennus Oy Häme Itsenäisyydenkatu 7 A, 3300 Tampere 00 77 9600 pirkanmaa@pohjolarakennus.fi Toimistomme.. alk. Ratinassa www.pohjolarakennus.fi 3/08