MAAPERÄKARTTA 1:20 000 MAAPERÄKARTTOJEN SELITYKSET HYLKIKALLAN 2534 05 JA OLHAVAN 2534 08 MAAPERÄKARTTOJEN SELITYS KIVENNÄISMAALAJIT JA POHJAVESI Ulpu Väisänen ELOPERÄISET KERROSTUMAT Tapio Muurinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Rovaniemi 1998
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS 1 Kallioperää peittävä irtaimista maalajeista koostuva maaperä on syntynyt nuorimman maailmankauden, kvartäärikauden aikana, joka alkoi noin 2 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan saakka. Kvartäärikaudella on ollut useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt ovat peittäneet laajoja alueita Pohjois-Euroopassa. Jääkausien välisinä ns. interglasiaalikausina ilmasto on ollut nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi runsaat 100 000 vuotta sitten ja päättyi noin 9 000 vuotta sitten. Veiksel-jääkauden alkupuolella oli kaksi vähemmän ankaran ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät ja hävisivät Pohjois-Euroopassa lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viime jääkauden aikana, mutta paikoin tavataan myös kerrostumia, jotka ovat peräisin viime jääkautta vanhemmilta jääkausilta ja niiden välisiltä ajoilta. Kerrostumia tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi maamme yleisin maalaji, moreeni, joka esiintyy joko kallioperän muotoja peittävänä ja myötäilevänä kerroksena tai erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat sulamisvesivirrat, jäätikköjoet, kuluttivat alustaansa muodostaen sulamisvesiuomia ja kerrostivat lajittelemaansa ainesta jäätikön pohjalla harjuiksi tai jäätikön reunan eteen deltoiksi (esim. Salpausselät). Kun mannerjäätikkö suli, laajat alueet nykyisistä maa-alueista jäivät veden peittämiksi ja veden peittämille alueille kerrostui hienorakeisia sedimenttejä. Jääkaudella 2-4 km:n paksuinen jääkerros painoi maankuorta alas. Jäätikön sulamisen jälkeen maankuori alkoi kohota aikaisempaan asemaansa. Veden pinnan asemia osoittavat muinaisrannat, joita näkyy vaarojen rinteisiin syntyneinä rantatörminä ja -kivikkoina. Maankohoaminen, joka oli aluksi hyvin nopeaa, jatkuu edelleen hitaasti. Suurimmillaan se on Merenkurkussa, noin metri sadassa vuodessa ja pienimmillään Kaakkois- Suomessa, alle 20 cm sadassa vuodessa. Rovaniemen seudulla maankohoaminen on noin 70 cm sadassa vuodessa. Veden alta paljastuneilla alueilla alkoi jokien toiminta, joka yhdessä maankohoamisen kanssa sai aikaan sarjan vähitellen maatuvia hiekkaisia ja hietaisia suistomaita jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumien päällä. Alavilla alueilla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen alueen vapauduttua jään tai veden alta.
KIVENNÄISMAALAJIT (Ulpu Väisänen GTK) 2 Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta Hylkikallan 2534 05 kartta-alueella. ha % ha % Ka 90 32,2 Ht 12 4,3 Mr 144 51,4 HHt 14 5,0 Hk/Mr 6 2,1 Hk/HHt 5 1,8 Hk 7 2,5 Tä 2 0,7 Maa-ala Vesi Kartta-alueen pinta-ala 280 ha 9 720 ha 10 000 ha Taulukko 2. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta Olhavan 2534 08 kartta-alueella. ha % ha % Ka 2 579 31,9 Ct/Hk 13 0,2 Ct/Ka 12 0,1 Ht 1 061 13,1 Mr 2 903 35,9 Ct/Ht 185 2,3 Ht/Mr 8 0,1 HHt 295 3,6 SrM 122 1,5 Ct/HHt 48 0,6 Sr 4 - Ct/Hs 21 0,3 Hk 195 2,4 Ct 634 7,8 Ht/Hk 15 0,2 Maa-ala Vesi Kartta-alueen pinta-ala 8 095 ha 1 415 ha 9 510 ha Merkkien selitys RT-luokituksen mukaan: Ka = kalliomaa, Ct/Ka = pintakerros saraturvetta, pohjamaa kalliota, Mr = hiekkamoreenia, Hk/Mr = pintakerros hiekkaa, pohjamaa hiekkamoreenia, Ht/Mr = pintakerros hietaa, pohjamaa hiekkamoreenia, SrM = soramuodostuma, Sr = soraa, Hk = hiekkaa, Ht/Hk = pintakerros hietaa, pohjamaa hiekkaa, Ct/Hk = pintakerros saraturvetta, pohjamaa hiekkaa, Ht = karkeaa hietaa, Ct/Ht = pintakerros saraturvetta, pohjamaa karkeaa hietaa, HHt = hienoa hietaa, Hk/HHt = pintakerros hiekkaa, pohjamaa hienoa hietaa, Ct/HHt = pintakerros saraturvetta, pohjamaa hienoa hietaa, Ct/Hs = pintakerros saraturvetta, pohjamaa hiesua, Ct = saraturvetta, Tä = täytemaata.
Yleispiirteet 3 Olhavan kartta-alue (2534 08) sijaitsee Iin kunnassa. Luoteisosassa noin kahden neliökilometrin suuruinen alue kuuluu Kuivaniemen kuntaan. Olhavan länsipuolella sijaitsee Hylkikallan karttaalue (2534 05), missä maa-aluetta on vain 280 hehtaaria. Tästä noin puolet, pohjoinen osa, kuuluu Kuivaniemeen ja eteläinen osa Iihin. Molempien karttalehtien alueet ovat alavaa rannikkoseutua, missä maaston korkeuserot ovat varsin pieniä. Maasto kohoaa loivasti rannikolta kohti itää ja koillista, suurin osa maa-alasta on alle 20 metrin korkeudella merenpinnasta. Olhavan kartta-alueen itä- ja koillisosissa korkeudet ovat 20-30 metriä, korkeimmat kohdat, noin 40 metriä, sijaitsevat Käärmekankaan harjulla ja sen läheisyydessä kallioalueella, sekä Alimmaisen ja Keskimmäisen Pihlajajärven pohjoispuolella. Kartta-alueella on runsaasti kallioalueita, jotka ovat paikoin ohuen maakerroksen peittämiä. Alueen poikki virtaa koillisesta lounaaseen Olhavanjoki, joka loivan gradientin vuoksi on meanderoiva. Kartta-alueella on monia pieniä lampia soistuneissa maaston painanteissa. Kallioperä Alueen kallioperä on arkeiisiin kivilajeihin kuuluvaa gneissikompleksia, iältään 3,1-2,6 miljardia vuotta. Sen kivilajit ovat tonaliitti-, trondhjemiitti- ja granodioriittigneissi ja migmatiitti. Jonkin verran kartta-alueella esiintyy diabaasijuonia, iältään 1,65-1,57 miljardia vuotta (Korsman et al. 1997). Maaperägeologinen kehitys Hylkikallan kartta-alueella (2534 05) löydettyjen uurteiden pääsuunta on luoteesta kaakkoon (315-320 o ), mikä vastaa viimeistä jäätiköitymistä edeltäneen jäätiköitymisen aikaista virtausta. Tämän suuntaisia uurteita löydettiin maaperäkartoituksen yhteydessä seitsemästä kohteesta. Viimeisimmän, Veiksel-jääkauden alkaessa (ns. Varhais-Veiksel -vaihe) jäätikön virtaus ulottui Lapista mahdollisesti Oulujärven tienoille saakka, ja Etelä- ja Keski-Suomi olivat tällöin jäättömiä (Hirvas & Nenonen 1990). Kolmesta kohteesta löydettiin ristiuurteita, joista vanhimmiksi tulkittiin luode-kaakko-suuntaiset (315-320 o ) uurteet. Näitä nuoremmiksi tulkittiin uurteet, joiden suunta on 300 o, mikä vastaa viimeisen jäätiköitymisen aikaista virtaussuuntaa ja kaikkein nuorimmiksi lähes länsi-itä -suuntaiset uurteet (280 o ), jotka syntyivät ilmeisesti aivan viimeisen jäätiköitymisen loppuvaiheessa. Mannerjään reuna vetäytyi kartta-alueelta yli 9 000 vuotta sitten. Jäätikön sulaessa maa-alueet peittyivät muinaisen Itämeren eli Ancylusjärven vesien alle (Saarnisto 1981). Ancylusvaiheen aikana Itämeri oli makeavetinen järviallas, joka oli erillään Atlantin valtamerestä. Ancylusjärvivaiheen aikana maankohoaminen oli Pohjanlahden rannikolla niin nopeaa, että uutta maata paljastui veden alta noin 8-10 cm vuodessa. Litorinamerivaiheen alkaessa Itämeren altaassa tapahtui jääkauden jälkeisen ajan suurin ekologinen muutos. Lämpimän ilmaston ja suolaisen veden tulon yhteisvaikutuksesta vesi rehevöityi ja biologinen tuotanto kasvoi voimakkaasti. Meren pohjalle alkoi aikaisempien savien sijasta kerrostua liejusavea ja paikoin runsaasti eloperäistä ainesta sisältäviä saviliejuja (Eronen 1990). Kartoituksen yhteydessä ei niitä ole kuitenkaan havaittu Olhavan alueella. Maankohoaminen on 6 000 viime vuoden aikana hidastunut ja sen on laskettu päättyvän 7 000-12 000 vuoden kuluttua. Merenkurkku umpeutuu noin 2 700 vuoden kuluttua, jolloin Perämeri muuttuu järveksi ja Olhavan alueella rantaviiva on siirtynyt noin 30-50 km merelle päin (kuva 1).
4 Kuva 1. Oulun ja Tornion välisellä rannikkoalueella paljastuu runsaasti uutta maata maan kohotessa nykyistä vauhtia, jolloin Perämeri muuttuu järveksi noin 2 700 vuoden kuluttua (kuva mukaeltu kirjasta Manner & Tervo 1988). Maankohoaminen on nykyisin Perämeren rannikolla noin 7,5 mm/v, Oulun seudulla se on 6,9 mm/v ja Kemissä 7,4 mm/v (Kakkuri 1989). Olahavan seudun korkeimmat alueet (<40 m) paljastuivat saarina veden alta noin 5 300 vuotta sitten. Suurin osa alueesta (20-40 m mpy) on paljastunut noin 2 600 vuotta sitten. Rannikkoalueesta osa on alle 5 metrin korkeudella merenpinnasta, nämä alueet paljastuivat veden alta vasta muutamien viime vuosisatojen kuluessa.
MAAPERÄ 5 Kallioalueet Avokalliota ja alle metrin paksuisen moreenikerroksen peittämiä kallioalueita on sekä Olhavan että Hylkikallan kartta-alueella 32 % maa-alasta. Vähiten kallioalueita on Olhavan kartta-alueen etelä- ja kaakkoisosissa. Suuret kallioalueet johtuvat jääkauden jälkeisestä, rantavoimien aiheuttamasta kulutustyöstä. Moreenikerrostumat Kartta-alueen yleisin maalaji on moreeni, jota on Hylkikallan kartta-alueella 51 % ja Olhavan kartta-alueella 36 %. se on synnyltään pääasiassa pohjamoreenia. Suurimmat yhtenäiset moreenialueet sijaitsevat Olhavan kartta-alueen etelä- ja kaakkoisosissa. Maaston alavissa painanteissa moreenialueet ovat monin paikoin soistuneet. Moreenialueille tehtyjen kairausten perusteella ne ovat enimmäkseen ohuita, enintään 1-2 metrin paksuisia. Usein moreenin päällä on veden kuljettamaa ja kerrostamaa hiekkaa, hietaa tai hiesua. Kairauksissa paksuin todettu maakerros oli kairauspisteessä 309, Olhavalta noin 2 km luoteeseen, missä pinnassa on hietaa 5,4 metrin syvyyteen ja sen alapuolella moreenia vähintään 6 metrin syvyyteen. Jäätikköjokikerrostumat Olhavan kartta-alueen koillisosassa on katkonainen, luoteesta kaakkoon kulkeva harjujakso (Kynkäänharju-Käärmekangas-Hietakangas), joka jatkuu luoteessa Kuivaniemelle saakka. Karttaalueen lounaisosassa on luode-kaakko suuntainen, noin 2 kilometrin pituinen ja paikoin yli 300 metrin levyinen soramuodostuma, Seljänharju. Muodostuma voidaan tulkita jäätikön reunaan syntyneeksi muodostumaksi tai osaksi pitkää saumamuodostumaa, joka kulkee rannikolta itään Pudasjärvelle ja taivalkoskelle. Seljänharjusta luoteeseen sijaitsevat saaren Papinkakrinletto, Antinmatala ja Maa-Kaapri voisivat karttatulkinnnan perusteella olla myös glasifluviaalisia muodostumia, jatkeena Seljänharjulle, mutta ne on kartoitettu maastohavaintojen perusteella moreeniksi. Olhavan kartta-alueella on soramuodostumiksi kartoitettuja alueita 122 hehtaaria (1,5 %). Ranta- ja jokikerrostumat Ranta- ja jokikerrostumat, jotka ovat koostumukseltaan enimmäkseen karkeaa hietaa, sijaitsevat pääosin Olhavanjoen varrella, jonkin verran niitä esiintyy myös muualla kartta-alueella. Hietakerrostumia on Olhavan kartta-alueella 13 % maa-alasta ja turvekerrostumien peittämiä hieta-alueita vähän yli 2 %. Hiekkaa on vain vähän yli 2 %. Olhavanjoen ranta-alueilla ja maaston alavissa painanteissa on myös veteen kerrostunutta hienoa hietaa ja hiesua, jotka ovat turverrostumien peittämiä. Hylkikallan maa-alueesta vajaat 10 % on hiekkaa ja hietaa. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Tapio Muurinen GTK) Kartta-alueella on eloperäisiä kerrostumia 913 ha (11,3 % maa-alasta). Lukuun sisältyy ohutturpeisia alle metrin alueita 279 ha. Pieniä soita on meren rannasta alkaen. Suot ovat vasta runsaat tuhat vuotta vahvoja, joten turvekerrostumat ovat vielä ohuita. Notkot, kalliopainanteet ja lampien rannat ovat yleisesti soistuneet. Vasta noin 20 m mpy ja siitä korkeammalla turvepaksuus on 1,5 2 m. Alue kuuluu Pohjois-Pohjanmaan aapasoiden suokasvillisuusvyöhykkeeseen. Suot ovat keskiosiltaan yleensä puuttomia nevoja, paikoin rimpisiäkin. Ohutturpeiset alueet ja reunat ovat rämeitä.
6 Suurin osa alueen soista on saanut alkunsa merestä paljastuneen maan ja metsämaan soistumisen seurauksena, jolloin alavat maastokohdat ovat alkaneet kasvaa suokasvillisuutta. Lampien ympäristöt ovat soistuneet osittain pinnan- ja pohjanmyötäisenä umpeenkasvuna. Tästä ovat merkkinä ohuet lieju- ja järvimutakerrostumat soiden pohjalla. Turvetutkimusten yhteydessä alueelta on tutkittu kahdeksan suota yhteispinta-alaltaan 573 ha. Näistä suurimpia ovat Tultasuo (184 ha) ja Ruuhisuo (91 ha). Turvekerrostumien määrästä on saravaltaisia (Ct) 80 %. Rahkavaltaisia (St) turpeita on 20 %. Osa alueen soista on ojitettu metsätalouskäyttöön. Samoin kylien läheisyydessä on soita raivattu pelloiksi. Teolliseen turvetuotantoon käyttökelpoisia soita ei alueella ole soiden pienuudesta ja mataluudesta johtuen. Taulukko 3. Suokairauspisteet, a = turpeen heikosti maatuneen kerroksen (H 1-4 ) paksuus (m), B= turvekerrostuman kokonaispaksuus (m), c = turvelaji. nro a b c 401 1,5 1,5 Ct 402 1,8 1,8 Ct 403 1,8 1,8 Ct 404 0,7 1,0 Ct 405 0,3 0,9 Ct POHJAVESI (Ulpu Väisänen GTK) Pohjavettä syntyy, kun sade- ja sulamisvesi suotautuu maahan. Sen muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi suotautuvan veden määrään vaikuttavat myös kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin hiekka- ja sorakerrostumiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Parhaat pohjavesiesiintymät ovat hiekka- ja soramuodostumissa. Niiden maaperä on hyvin vettä läpäisevää ja kerrostumien paksuus yleensä riittävä pohjaveden runsaalle varastoitumiselle. Suurimmat hiekka- ja sorakerrostumat ovat Seljänharjun soramuodostumassa Olhavan karttaalueen lounaisosassa. alueen pohjavesivarojen hyödyntämisen esteenä ovat tiheä asutus ja soranotto. Myös kartta-alueen koillisosassa sijaitsevan Kynkäänharjun maa-ainekset on jo suureksi osaksi käytetty raaka-aineeksi. Kartta-alueiden yleisin maalaji on moreeni ja siitä suurin osa vettä huonosti läpäisevää pohjamoreenia. Pohjamoreenin rakenne on yleensä niin tiivis, että sen pohjavesi riittää vain talokohtaiseen käyttöön. Alueen moreenikerrostumat ovat enimmäkseen myös ohuita, joten niiden merkitys veden hankinnan kannalta on vähäinen.
7 Pohjaveden laatu Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään suotautuvan veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja mineraalikoostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenissa virranneessa pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin hyvin vettä johtavien lajittuneiden ja karkeiden maalajien pohjavedessä. Hylkikallan kartta-alueelta on analysoitu yksi pohjavesinäyte kuilukaivosta, Olhavan alueelta on analysoitu 8 pohjavesinäytettä, joista yksi on porakaivosta ja 7 kuilukaivoista. Niistä kaksi on lähteitä, joista on tehty kaivot syventämällä niitä. Hylkikallan kartta-alueella Taipaleen kylässä sijaitsevan porakaivon vesi oli fysikaalis-kemiallisilta ominaisuuksiltaan hyvää, lukuun ottamatta veden värilukua ja liian suurta alumiinipitoisuutta (taulukko 4). Olhavan kartta-alueelta analysoidut pohjavedet ovat lievästi happamia tai lähes neutraaleja (ph-arvot 6,1-7,6). Muutamissa näytteissä oli suosituksia suuremmat alumiinipitoisuudet (kaivoissa 541, 546 ja 561). Rautapitoisuus oli suuri (2.7 mg/l) kaivossa 542. Veden väriluku ja KMnO 4 luku ylittivät talousvedelle asetetut suosituksen viidessä kaivossa. Mangaania oli yli sallitun enimmäispitoisuuden kaivoissa 542 (220 µg/l) ja 544 (252 µg/l). Suositus enimmäispitoisuudeksi on 200 µg/l (Sosiaali- ja terveysministeriö 1994). Suurehkot pitoisuudet ovat tyypillisiä koostumukseltaan hienorakeisten maalajien pohjavedelle. Hienorakeisessa maaperässä pohjaveden kierto on hitaampaa kuin karkearakeisessa, ja tällöin aineita liukenee maaperästä runsaammin pohjaveteen. Tutkituista kaivoista viisi sijaitsee Olhavanjokilaakson hietaisissa jokikerrostumissa. Taulukossa 4 on esitetty analyysitulokset Hylkikallan kartta-alueen porakaivosta, taulukossa 5 on Olhavan kartta-alueen porakaivon analyysitulokset sekä kuilukaivojen (7 kpl) analyysitulosten keskiarvot ja mediaanit. Analyysit on tehty vuosina 1979, 1991 ja 1992. Vuonna 1992 otetuista seitsemästä näytteestä on tehty myös radonmääritykset. Pitoisuudet olivat hyvin pieniä, 1-19 Bq/l.
8 Taulukko 4. Pohjaveden laatu Hylkikallan kartta-alueella (2534 05) tutkitussa porakaivossa.
Taulukko 5. Pohjaveden laatu Olhavan kartta-alueella (2534 08) tutkituissa kaivoissa. 9
ALUEEN MAAPERÄ RAKENNUSPOHJANA 10 Maaperän rakennettavuuteen vaikuttaa ensisijaisesti maaperän raekoostumus, joka puolestaan vaikuttaa maaperän routivuuteen, kantavuuteen ja kaivettavuuteen. Muita rakennettavuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat maaperän paksuus, kerrosjärjestys, kokoonpuristuvuus ja vedenläpäisevyys sekä maaston korkeus- ja kaltevuussuhteet. Rakennuspohjana hyviä maalajeja ovat sora, hiekka, karkea hieta ja hiekkamoreeni. Kantavuus näiden maalajien alueilla on yleensä hyvä. Hiekka ja sora ovat routimattomia. Hiekkamoreeni on routiva maalaji, jonka routimisen määrä riippuu suuresti hienoaineksen osuudesta moreenissa. Moreenin kantavuus huononee hienoaineksen määrän kasvaessa. Avokalliot ja ohuen, alle metrin paksuisen moreenin peitossa olevat kallioalueet ovat kantavuudeltaan hyviä. perustamiskustannuksia lisäävät kuitenkin louhimiskustannukset. Rakennettavuudeltaan keskinkertaisia ovat ns. kaksoismaalajit, joiden pintamaalajit ovat routivia, kuten savi, hiesu, hieno hieta tai turve, ja pohjamaalajina ovat routimattomat sora, hiekka, karkea hieta ja moreeni. Näiden maalajien kantavuus on korkeintaan keskinkertainen. Rakentamisen yhteydessä pintamaalajit joudutaan yleensä poistamaan. Rakennettavuuden kannalta huonoja maalajeja ovat savi, hiesu, hieno hieta ja ne kaksoismaalajit, joiden pohjamaana on routivia, hienorakeisia maalajeja tai hienoainesmoreenia. Savi, hiesu ja hieno hieta ovat kantavuudeltaan huonoja. Myös turve on kantavuudeltaan huono johtuen sen kokoonpuristuvuudesta. Olhavan kartta-alueen maa-alasta 28 % on rakennettavuudeltaan keskinkertaista tai huonoa maaperää, kuten hietaa, hiesua ja turvetta. Näistä alueista valtaosa sijaitsee Olhavanjoen laaksossa ja sen eteläpuolella. Suuri osa pohjoisesta kartta-alueesta on rakennettavuudeltaan hyvää kallioaluetta, mutta kustannuksia ajatellen epäedullista. Hylkikallan kartta-alueen 280 hehtaarin maa-alasta suurin osa (83 %) on rakennettavuudeltaan hyvää, kalliota, moreenia ja hiekkaa. KAIRAUSTIEDOT OLHAVAN KARTTA-ALUEELLA (2534 08) Maaperäkartoitus on tehty vuonna 1992, käyttäen osittain apuna ilmakuvatulkintaa. Kartoittajat: Kari Kallio ja Petri Liuha. Pohjavesitutkimukset: Ilmi Magga. Kartoitustyön valvonnasta on vastannut geologi Ulpu Väisänen.
KIRJALLISUUTTA 11 Eronen, M. 1990. Itämeren kehitys. Suomen kartasto, vihko 123-126. Maanmittauslaitos, Suomen maantieteellinen seura, 15-18. Haavisto, M. (toim.), 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1:20 000/1:50 000. Opas 10. Geologian tutkimuskeskus. Espoo. Hirvas, H. & Nenonen, K. 1990. Jääkauden vaikutus maaperään. Suomen kartasto, vihko 123-126. Maanmittauslaitos, Suomen maantieteellinen seura, 12-14. Kakkuri, J., 1990. Fennoskandian maankohoaminen. Suomen kartasto, vihko 123-126. Maanmittaushallitus, Suomen maantieteellinen seura, s. 125-126. Korsman, K., Koistinen, T., Kohonen, J., Wennerström, M., Ekdahl, E., Honkamo, M., Idman, H. & Pekkala, Y. 1997. Suomen kallioperäkartta 1 : 1 000 000. Geologian tutkimuskeskus. Manner, T. & Tervo, T. 1988. Lapin geologiaa. Lapin maakuntaliitto ry Lapin lääninhallitus. 188 s. Saarnisto, M. 1981. Holocene emergence history and stratigraphy in the area north of the Gulf of Bothnia. Annales Academiae Scientiarum Fennicae. Ser. A III. Geologica- Geographica 130. 42 s. Sosiaali- ja terveysministeriö 1994. Sosiaali- ja terveysministeriön päätös talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 21.1.1994. STMp 953/94.
MAAPERÄKARTAT 12 Suomen maaperä 1:1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126), esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1:1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen geologinen yleiskartta. Maaperäkartta 1:400 000. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa yleisluonteisen kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen geologinen kartta. Maaperäkartta 1:100 000. Vuoteen 1997 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 75 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1:20 000 ja 1:50 000. Vuoteen 1997 mennessä on maastamme kartoitettu yli kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 550 kpl. Pohjois-Suomessa kartoista 10 on julkaistu mittakaavassa 1:50 000. Työn alla olevat kartta-aineistot digitoidaan. Kartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää pohjana mm. maankäytön suunnittelussa, raaka-ainevarojen selvittelyssä ja ympäristönhuollossa. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1:2 000-1:10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. MAAPERÄKARTTOJA JA KARTOITUSPALVELUJA MYY Geologian tutkimuskeskus Etelä-Suomen alue- Väli-Suomen alue- Pohjois-Suomen aluetoimisto toimisto toimisto PL 96 PL 1237 PL 77 (Betonimiehenkuja 4) (Neulaniementie 5) (Lähteentie 2) 02151 ESPOO 70701 KUOPIO 96101 Rovaniemi Puh. 0205 5020 Puh. 0205 5030 Puh. 0205 5040 Fax 0205 5012 Fax 0205 5013 Fax 0205 5014