OLKKA-TORAMOSELÄN MAAPERÄ- KARTAN SELITYS

Transkriptio

1 MAAPERÄKARTTA 1: MAAPERÄKARTTOJEN SELITYKSET OLKKA-TORAMOSELÄN MAAPERÄ- KARTAN SELITYS KIVENNÄISMAALAJIT Jari Nenonen & Ulpu Väisänen ELOPERÄISET KERROSTUMAT Tapio Muurinen POHJAVESI Ulpu Väisänen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Rovaniemi 1996

2 1 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Kallioperää peittävä irtaimista maalajeista koostuva maaperä on syntynyt nuorimman maailmankauden, kvartäärikauden aikana, joka alkoi noin 2 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan saakka. Kvartäärikaudella on ollut useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt ovat peittäneet laajoja alueita Pohjois-Euroopassa. Jääkausien välisinä ns. interglasiaalikausina ilmasto on ollut nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi runsaat vuotta sitten ja päättyi noin vuotta sitten. Veiksel-jääkauden alkupuolella oli kaksi vähemmän ankaran ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät ja hävisivät Pohjois-Euroopassa lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viime jääkauden aikana, mutta paikoin tavataan myös kerrostumia, jotka ovat peräisin viime jääkautta vanhemmilta jääkausilta ja niiden välisiltä ajoilta. Kerrostumia tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi maamme yleisin maalaji, moreeni, joka esiintyy joko kallioperän muotoja peittävänä ja myötäilevänä kerroksena tai erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat sulamisvesivirrat, jäätikköjoet, kuluttivat alustaansa muodostaen sulamisvesiuomia ja kerrostivat lajittelemaansa ainesta jäätikön pohjalla harjuiksi tai jäätikön reunan eteen deltoiksi (esim. Salpausselät). Kun mannerjäätikkö suli, laajat alueet nykyisistä maa-alueista jäivät veden peittämiksi. Jääkaudella 2-4 km:n paksuinen jääkerros painoi maankuorta alas. Jäätikön sulamisen jälkeen maankuori alkoi kohota aikaisempaan asemaansa. Veden pinnan asemia osoittavat muinaisrannat, joita näkyy vaarojen rinteisiin syntyneinä rantatörminä ja -kivikkoina. Maankohoaminen, joka oli aluksi hyvin nopeaa, jatkuu edelleen hitaasti. Suurimmillaan se on Merenkurkussa, noin metri sadassa vuodessa ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 cm sadassa vuodessa. Rovaniemen seudulla maankohoaminen on cm sadassa vuodessa. Veden alta paljastuneilla alueilla alkoi jokien toiminta, joka yhdessä maankohoamisen kanssa sai aikaan sarjan vähitellen maatuvia hiekkaisia ja hietaisia suistomaita jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumien päällä. Alavilla alueilla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen alueen vapauduttua jään tai veden alta.

3 KIVENNÄISMAALAJIT (Jari Nenonen & Ulpu Väisänen, GTK) 2 Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. ha % ha % Ka 621 6,4 Hk 257 2,7 MrM 453 4,7 Ct/Hk 13 0,1 Mr ,0 HHt 9 0,1 Hk/Mr 137 1,4 Ct/HHt 2 - Ct/Mr 141 1,5 Ct ,3 St/Mr 60 0,6 St 119 1,2 Sr 3 - Maa-ala Vesi Kartta-alueen pinta-ala ha 294 ha ha Merkkien selitys RT-luokituksen mukaan: Ka = kalliomaa, MrM = moreenimuodostuma, jonka pääaines on hiekkamoreenia, Mr = hiekkamoreenia, Hk/Mr = pintakerros hiekkaa, pohjamaa hiekkamoreenia, Ct/Mr = pintakerros saraturvetta, pohjamaa hiekkamoreenia, St/Mr = pintakerros rahkaturvetta, pohjamaa hiekkamoreenia, Sr = soraa, Hk = hiekkaa, Ct/Hk = pintakerros saraturvetta, pohjamaa hiekkaa, HHt = hienoa hietaa, Ct/HHt = pintakerros saraturvetta, pohjamaa hienoa hietaa, Ct = saraturvetta, St = rahkaturvetta. Alueen sijainti ja korkeussuhteet Kartta-alue sijaitsee Rovaniemen maalaiskunnassa, noin 15 km Rovaniemen kaupungista koilliseen. Alue on kumpuilevaa moreenimaastoa, jossa vaarojen ja kumpujen väliset maaston painanteet ovat soistuneet. Suuri osa soistuneista alueista on ojitettu. Useimpien vaarojen huipuilla on kalliopaljastumia. Maasto kohoaa kartta-alueen eteläosasta pohjoiseen päin. Alueen korkein kohta Silmäselän huipulla on 243 m mpy, ja alin kohta Tervalampi kartta-alueen lounaisosassa 112 m mpy. Maaston korkeuserot ovat enimmäkseen m (kuva 1). Alueella on monia pieniä lampia ja järviä, jotka laskevat Olkkajärven kautta Kemijokeen. Kallioperä Alueen kallioperä on pääasiassa graniittia ja porfyyristä graniittia, kvartsidioriittia, migmatiittia ja arkoosigneissiä. Pienillä alueilla esiintyy myös kvartsiittia, amfiboliittia, kiilleliusketta ja kiillegneissiä. Kartta-alueella on useita alueen poikki kulkevia, luode-kaakko-suuntaisia siirroksia

4 Kuva 1. Kartta-alueen korkeusvyöhykkeet. 3

5 Kuva 2. Yleistetty kuva alueen kallioperästä GTK:ssa valmisteilla olevan 1: kallioperäkartan mukaan, karttalehti = graniittia ja porfyyristä graniittia, 2 = rakenteeltaan vaihtelevaa migmatiittia, 3 = pääosin nebuliittista migmatiittia, 4 = arkoosigneissiä, 5 = kvartsiittia, 6 = amfiboliittia, 7 = kiilleliusketta tai kiillegneissiä, 8 =siirros tai ruhje. 4

6 Maaperägeologinen kehitys 5 Rovaniemen ympäristössä on tehty moreeniaineksen suuntauksen ja rakenteen perusteella havaintoja useasta eri mannerjäätikön virtaussuunnasta. Havaintojen mukaan jäätikön vanhimman virtauksen suunta oli suunnilleen länsiluoteesta itäkaakkoon ja myöhemmässä vaiheessa lounaasta koilliseen. Seuraavassa jäätiköitymisvaiheessa virtaussuunta oli luoteesta kaakkoon ( ). Viimeisimmän jäätikön virtaussuunta oli lännestä ja länsi-luoteesta. Tästä jäätikön kulkusuunnasta ovat todisteena kartta-alueella havaitut uurteet, joiden suunnat vaihtelevat Tämä jäätikön virtaus oli merkittävin moreeniaineksen kuljettaja alueella (Kujansuu 1982). Mannerjäätikkö suli alueelta noin vuotta sitten. Jäätikön sulaessa alueet jäivät muinaisen Itämeren eli Ancylusjärven peittämiksi (Saarnisto 1981). Kartta-alueella vedenpinnan yläpuolelle kohosivat ainoastaan Silmäselän korkeimmat kohdat. Ancylusvaiheen aikana Itämeri oli makeavetinen järviallas, joka oli erillään Atlantin valtamerestä. Jäätikön sulamisen jälkeen maa-alueita paljastui vähitellen veden alta maankohoamisen seurauksena. Noin vuotta sitten koko kartta-alue oli paljastunut veden alta. Maan kohotessa aallokko synnytti veden alta paljastuneiden vaarojen rinteisiin muinaisrantoja. Karttaalueen muinaiset rantapinnat ovat pääasiassa paljaiksi huuhtoutuneita kivikkoja korkeimpien vaarojen rinteissä tavallisimmin metrin korkeudella. Aallokon huuhtomasta aineksesta kerrostui paikoin alarinteisiin rantahietikoita (Kujansuu 1982). Kuvassa 3 on esitetty maankohoamisen eri vaiheita Rovaniemen seudulla jääkauden jälkeen Nenosen ym. (1994) mukaan. MAAPERÄ Kallioalueet Kalliopaljastumia ja alle metrin paksuisen moreenikerroksen peittämiä kallioalueita on 6,3 % maa-alueesta. Kallioalueet sijaitsevat pääasiassa vaarojen lakiosissa, suurimmat kallioalueet ovat Olkka-Toramoselässä kartta-alueen eteläosassa sekä itäosassa Jäkäläselässä. Pohjamoreeni ja moreenimuodostumat Kartta-alueen yleisin maalaji on moreeni, joka peittää noin 62 % maa-alasta. Pääosa moreenialasta (57 %) on kallioperää myötäilevää pohjamoreenia, loput 5 % ovat kumpumoreenialueita. Vaara-alueilla moreenipeite on ohut ja se on monin paikoin huuhtoutunut rantavoimien vaikutuksesta kokonaan pois. Jäljelle ovat jääneet vaarojen lakiosien kalliopaljastumat. Kumpumoreenialueet sijaitsevat vaarojen välisillä alavilla alueilla. Laajimmat yhtenäiset kumpumoreenialueet sijaitsevat kartta-alueen luoteisosassa Pienen Silmäselän ympäristössä. Alueelle tehtyjen kairausten perusteella moreenia on enimmillään noin 12 metrin paksuudelta (kairauspiste 306), muiden kairausten perusteella moreenia on keskimäärin 2,5 metriä (taulukko 4).

7 Kuva 3. Maankohoamisen eri vaiheita Rovaniemen 1: karttalehtialueella (3612) muinaisen Itämeren kehitysvaiheissa. Vaakasuoralla viivoitettu alue on Itämeren peitossa ollutta aluetta ja pystysuoralla viivoitetut alueet järviä. Kuvassa A tilanne noin vuotta sitten, jolloin korkein ranta oli 213 metrin tasolla. Kuvassa B tilanne noin vuotta sitten, jolloin vedenpinta oli 120 metrin tasolla. Kuvassa C vedenpinnan taso on noin 90 metriä. Tällöin Itämeren kehityksessä alkoi Litorina-merivaihe (noin vuotta sitten). Kuvassa D tilanne noin vuotta sitten, jolloin Itämeren rantataso oli noin 80 metriä. 6

8 Rantakerrostumat 7 Itämeren vaiheiden aikana vaarojen lakiosat huuhtoutuivat rantavoimien vaikutuksesta paljaiksi. Huuhtoutunut aines, hiekka, kerrostui vaarojen rinteille ja lakien välisille alueille ohuiksi rantahietikoiksi. Laajimmat rantahietikkoalueet sijaitsevat kartta-alueen eteläosassa, Olkka- Toramoselän alueella. Tällä alueella tehty maatutkaluotaus osoittaa hiekkakerrostumien olevan pääasiassa 0,5-2 metrin paksuisia. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Tapio Muurinen, GTK) Kartta-alueella on eloperäisiä kerrostumia eli soita ha (28 % maa-alasta). Lukuun sisältyy ohutturpeisia alle metrin kerrostumia 216 ha. Soistuneimmat alueet ovat karttalehden kaakkoisosassa sekä Olkka-Toramoselän luoteispuolella. Maaperämuodostumista ja maaston pinnan epätasaisuudesta johtuen suot ovat yleensä rikkonaisia ja syvyydeltään vaihtelevia. Suurin osa alueen soista on saanut alkunsa metsämaan soistumisen seurauksena, jolloin alavat maaston kohdat ja vaarojen väliset laaksot ovat alkaneet kasvaa suokasvillisuutta. Vesistöjen ympäristöt, kuten lampien rannat ja jokien varret, ovat soistuneet osittain pinnan- ja pohjanmyötäisenä umpeenkasvuna. Vaarojen loiville rinteille on monin paikoin kerrostunut ohutturpeisia rinnesoita valuvien pintavesien vaikutuksesta. Suoyhdistymäjaottelun mukaan alue kuuluu Pohjanmaan aapasoiden pohjoisosaan. Suot ovat keskiosiltaan yleensä puuttomia nevoja, kuten varsinaista ja ruohoista saranevaa sekä kalvakkanevaa. Märimmät paikat ovat rimpinevaa. Ohutturpeisilla alueilla ja reunoilla pallosararäme on yleisin suotyyppi. Turvekerrostumat ovat enimmäkseen saravaltaisia (Ct). Paikoitellen pintaturve on rahkavaltaista (St). Rahkavaltaisia kerrostumia on kartoituksen mukaan noin 7 % suoalasta. Yksityiskohtaisesti on tutkittu viisi suota. Niistä Saarenpäävuoma jatkuu toisen karttalehden alueella. Tutkittu suoala on yhteensä 924 ha. Suurin suo on Sortoaapa 370 ha, jolla on myös mitattu paksuin turvekerrostuma 5,3 m. Alueet, joissa turvetta on paksulti, ovat yleensä pienialaisia syviä "monttuja" vaarojen välissä. Koko alalle laskettu turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m. Soiden alkuvaiheista eli vesistön umpeenkasvusta kertovat järvimuta- ja liejukerrostumat ovat paksuimmillaan (1,6 m) Vaattunkijoen varressa. Alueen soiden tärkein käyttömuoto on tällä hetkellä metsätalous. Soveltuvin osin lähes kaikki suot ja ohutturpeiset alueet on ojitettu. Asutusta on vähän, joten suopeltojakaan ei ole raivattu kuin muutamia kymmeniä hehtaareja. Tutkituista soista teolliseen turvetuotantoon soveltuvia alueita on Saarenpäävuoman eteläosassa ja Sortoaavalla. Yleensä tuotantoa haittaa soiden rikkonaisuus. Terva-aavan keskelle on padottu alueen suurin järvi kalanviljelykäyttöön.

9 Taulukko 2. Suokairauspisteet, a = turpeen heikosti maatuneen kerroksen (H 1-4 ) paksuus (m), b = turvekerrostuman kokonaispaksuus (m). nro a b POHJAVESI (Ulpu Väisänen, GTK) Pohjaveden muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi suotautuvan veden määrään vaikuttavat myös kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin hiekka- ja sorakerrostumiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Kartta-alueella ei ole pohjaveden muodostumisen kannalta merkittäviä hiekka- ja soraesiintymiä. Hiekkaa esiintyy rantakerrostumina, mutta ne eivät ole riittävän paksuja pohjaveden muodostumisen kannalta. Kartta-alueen yleisin maalaji on moreeni ja siitä suurin osa vettä huonosti läpäisevää pohjamoreenia. Pohjamoreenin rakenne on yleensä niin tiivis, että sen pohjavesi riittää vain talokohtaiseen käyttöön. Alueen moreenikerrostumat ovat enimmäkseen ohuita, joten niiden merkitys veden hankinnan kannalta on vähäinen. Kumpumoreenialueilla pohjaveden muodostuminen voi olla runsaampaa, mikäli moreenissa on runsaasti karkearakeista, lajittunutta ainesta. Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään suotautuvan veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja mineraalikoostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenissa virranneessa pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin hyvin vettä johtavien, lajittuneiden ja karkeiden maalajien pohjavedessä. Pohjaveden laatu Alueelta on analysoitu 9 pohjavesinäytettä, kaikki näytteet on otettu moreenialueiden lähteistä. Tutkitut näytteet täyttivät fysikaalis-kemiallisilta ominaisuuksiltaan hyvälle talousvedelle asetetut laatuvaatimukset ja -tavoitteet, poikkeuksena yhden näytteen voimakas väri ja korkeahko KMnO 4 -luku, joka ilmaisee vedessä olevan humuksen määrää. Pohjavesi on keskimäärin lievästi hapanta ja suolapitoisuudet pieniä. Näytteiden ph-arvot vaihtelivat 6,2-7,3 (talousveden laatuvaatimukset 6,5-9,5). Taulukossa 3 on esitetty analyysitulosten keskiarvot ja mediaanit kartta-alueelta analysoiduista näytteistä, sekä vertailun vuoksi vastaavat arvot kaikista Rovaniemen 1: kartta-alueelta analysoiduista 73 näytteestä.

10 Taulukko 3. Pohjaveden laatu. 9

11 HIEKKA- JA SORAVARAT 10 Kartta-alueen hiekka- ja soravaroja on vain ohuina, keskimäärin 1,5-2 metrin paksuisina rantakerrostumina vaarojen rinteissä Silmäselän, Olkka-Toramoselän, Haarainlampien ja Luusuanpalon alueilla. Maa-aineksia on hyödynnetty etenkin Olkka-Toramoselästä. Rantakerrostumat ovat koostumukseltaan pääosin hiekkaa, arvioitu kokonaismassamäärä karttaalueella on kuutiometriä. ALUEEN MAAPERÄ RAKENNUSPOHJANA Maaperän rakennettavuuteen vaikuttaa ensisijaisesti maaperän raekoostumus, joka puolestaan vaikuttaa maaperän routivuuteen, kantavuuteen ja kaivettavuuteen. Muita rakennettavuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat maaperän paksuus, kerrosjärjestys, kokoonpuristuvuus ja vedenläpäisevyys sekä maaston korkeus- ja kaltevuussuhteet. Maa-alueet voidaan luokitella niiden rakennettavuusominaisuuksien perusteella kolmeen ryhmään: rakennettavuudeltaan hyviin, keskinkertaisiin ja huonoihin alueisiin. Näistä poikkeavia alueita ovat kallioalueet, jotka ovat rakennuspohjana hyviä, mutta rakentaminen kalliopohjalle on kallista. Louhintatarve ja jyrkkärinteiset kallioperän pinnanmuodot nostavat kustannuksia. Rakennuspohjana hyviä maalajeja ovat sora, hiekka, karkea hieta ja hiekkamoreeni. Kantavuus näiden maalajien alueilla on yleensä hyvä. Hiekka ja sora ovat routimattomia. Hiekkamoreeni on routiva maalaji, jonka routimisen määrä riippuu suuresti hienoaineksen osuudesta moreenissa. Rakennettavuudeltaan keskinkertaisia ovat ns. kaksoismaalajit, joiden pintamaalajit ovat routivia, kuten savi, hiesu, hieno hieta tai turve, ja pohjamaalajina on sora, hiekka, karkea hieta tai moreeni. Näiden alueiden maalajien kantavuus on korkeintaan keskinkertainen. Raken-tamisen yhteydessä pintamaalajit joudutaan yleensä poistamaan. Rakennettavuuden kannalta huonoja maalajeja ovat savi, hiesu, hieno hieta ja ne kaksoismaalajit, joiden pohjamaana on routivia, hienorakeisia maalajeja tai hienoainesmoreenia. Savi, hiesu ja hieno hieta ovat myös kantavuudeltaan huonoja. Samaan luokkaan kuuluu turve kokoonpuristuvuutensa vuoksi. Olkka-Toramoselän kartta-alueella rakennettavuudeltaan hyviä moreenialueita on yli 60 % maaalasta, hiekka- ja sora-alueita on vain vajaat kolme prosenttia. Keskinkertaisia rakennuspohjia ovat alavat alueet ja vaarojen väliset painanteet, joissa pohjamaa on moreenia ja pinnassa turvetta alle metrin paksuinen kerros. Näitä alueita on vain muutama prosentti maa-alasta. Rakennettavuudeltaan huonoja maa-alueita (suot ja hienohieta-alueet) on noin 27 %. Ne ovat muodoiltaan rikkonaisia ja sijaitsevat hajallaan kartta-alueella. Maaperäkartoituksessa maalajit on kartoitettu pääasiassa vain metrin syvyyteen, joten maaperäkartta antaa yleiskuvan ja viitteitä maaperän rakennettavuudesta, rakennuspohjan laadun varmistamiseksi tarvitaan aina lisä-tutkimuksia.

12 11 Taulukko 4. Kairaus- ja koekuoppatiedot. piste kerroksen alarajan piste kerroksen alarajan syvyys (m) syvyys (m) 301 4,8 Mr 311 1,5 Hk 3,4 Mr 302 1,5 Hs 6,3 Mr 3,4 Ka 303 1,8 Ct 2,3 Sa 312 0,5 Hk 2,0 Mr 2,5 Hk 8,6 Mr 313 1,3 Mr 1,3 Ka 304 1,9 Mr 1,9 Ka 314 0,4 Hk 2,0 Mr 305 0,3 Hk 1,8 Mr 315 0,8 Hk 2,0 Mr 1,8 Ka 316 0,5 Hk 2,3 Mr 306 0,8 Hk 12,3 Mr 317 1,8 Hk 2,5 Mr 307 2,2 Mr 318 0,4 Hk 2,5 Mr 308 0,3 Hk 3,0 Mr 319 1,3 Hk 4,6 Mr 309 1,5 Hk 6,3 Mr 4,6 Ka 6,3 Ka 320 0,8 Hk 2,2 Mr 310 0,7 Hk 1,7 Mr 2,2 Rp Yksityiskohtaiset tiedot alueen maa-aineksista, soista ja turvevaroista, pohjavesiesiintymistä ja pohjavesianalyyseistä sekä karttaan merkityistä tutkimuspisteistä ovat tilattavissa Geologian tutkimuskeskuksesta (PL 77, Rovaniemi, puh , fax

13 12 KIRJALLISUUTTA Haavisto, M. (toim.), Maaperäkartan käyttöopas 1:20 000/1: Opas 10. Geologian tutkimuskeskus. Espoo. Johansson, P., Mäkinen, K. & Väisänen, U., Rovaniemen alueen kiviainesmuodostumat. Esiselvitys. Raportti P Geologian tutkimuskeskus. 13 s. Kujansuu, R., Hyyppä, J. & Lappalainen, E., Rovaniemen kartta-alueen maaperä. Suomen geologinen kartta 1: Maaperäkarttojen selitykset, lehti Geologian tutkimuskeskus. 48 s. Muurinen, T., Rovaniemen alueen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 1. Turveraportti n:o 187. Geologian tutkimuskeskus. Nenonen, J., Muurinen, T. & Mäkinen, K., Maaperäkartta Rovaniemi ja karttalehtiselitys. Geologian tutkimuskeskus. Saarnisto, M., Holocene emergence history and stratigraphy in the area north of the Gulf of Bothnia. Annales Academiae Scientiarum Fennicae. Ser. A III. Geologica-Geographica p. Saarnisto, M., Rovaniemen luonnonmaiseman synty. Teoksessa: Saarnisto, M., Kotivuori, H., Vahtola, J. & Enbuske, M., Rovaniemen historia vuoteen 1721: kotatulilta savupirtin suojaan. Rovaniemen kaupunki: Rovaniemen maalaiskunta: Rovaniemen seurakunta,

14 13 MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1: , painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon ), esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1: , painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen geologinen yleiskartta. Maaperäkartta 1: Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa yleisluonteisen kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen geologinen kartta. Maaperäkartta 1: Vuoteen 1994 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 75 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1: ja 1: Vuoteen 1994 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 450 kpl. Pohjois-Suomessa osa kartoista on julkaistu mittakaavassa 1: Työn alla olevat kartta-aineistot digitoidaan. Kartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää pohjana mm. maankäytön suunnittelussa, raaka-ainevarojen selvittelyssä ja ympäristönhuollossa. Maaperäkartoituspalvelut. GTK tekee maksullisina palveluina temaattista maaperäkartoitusta halutussa mittakaavassa (1: :10 000). Tilauksena tehdyssä kartoituksessa huomioidaan tilaajan erityistarpeet ja toiveet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia sekä seismisiä ja maatutkaluotauksia tehtävän edellyttämässä tai tilaajan toivomassa laajuudessa. MAAPERÄKARTTOJA JA KARTOITUSPALVELUJA MYY Geologian tutkimuskeskus Etelä-Suomen alue- Väli-Suomen alue- Pohjois-Suomen aluetoimisto toimisto toimisto PL 96 PL 1237 PL 77 (Betonimiehenkuja 4) (Neulamiehentie 5) (Lähteentie 2) ESPOO KUOPIO Rovaniemi Puh Puh Puh Fax Fax Fax