Aikakauslehtien kohtaamiskerroin ja kohtaamiskontaktit KMT Kuluttaja kevät 2014
Aikakauslehtien kohtaamiskerroin Nettikysely KMT Kuluttaja kevät 2014 -tutkimuksessa. Kysyttiin lehdistä, jotka vastaaja KMT puhelinhaastattelussa ilmoitti lukeneensa ilmestymisvälin aikana (max. 10 kpl). Haastattelujen määrä: 4 090 Kohtaamiskerroin raportoidaan totaalissa, naisissa, miehissä ja ptostopäättäjissä niillä lehdillä, joilla n-luku on vähintään 50.
Aikakauslehtien kohtaamiskerroin Aikakauslehtien kohtaamiskerroin muodostuu kahdesta eri kysymyksestä, jotka kerrotaan keskenään: Kysymys: Kuinka monta kertaa luet tai selailet yhtä XX -lehden numeroa? Ole hyvä ja merkitse kyseisen lehden kohdalle lukukertojen määrä. Vastaa kysymykseen myös muiden lomakkeella lueteltujen lehtien osalta. Kysymys: Kun edellisen kerran luit alla olevia aikakauslehtiä, niin kuinka suuren osan kustakin aikakauslehdestä suunnilleen luit tai selasit? -Kaiken/melkein kaiken, noin ¾ -osaa, noin puolet, noin ¼ -osaa, en juuri mitään Kerroin muodostetaan kertomalla vastaukset seuraavasti: vastaaja lukee lehteä x 3 kertaa ja edellisellä kerralla luki lehdestä noin puolet: Kohtaamiskerroin = 3x0,5=1,5
Kohtaamiskertoimet eri kohderyhmissä Seuraavissa taulukoissa on raportoitu kunkin lehden kohdalla vain ne luvut, joissa vastaajamäärä kohderyhmässä on 50 tai enemmän. Alle 50 jäävät vastaajamäärät on merkitty x merkillä.
Perhe-ja yleisaikakauslehdet Kohtaamiskerroin Perhe- ja yleisaikakauslehdet 2,0 2,1 1,9 2,0 Aarre 2,3 x x 1,9 Alibi 1,8 x 1,7 2 Apu 2 2,2 1,6 2,1 Apu Terveys 1,6 1,6 x 1,6 Askel 1,8 x x x ET-lehti 1,8 2,1 1 1,9 Hymy 1,4 1,2 1,6 1,4 Image 1,6 1,6 x 1,6 Kotimaa 1,4 x x x Seiska 2,2 2 2,6 1,8 Seura 1,8 1,9 1,7 1,9 Suomen Kuvalehti 2 1,8 2,1 1,9 Valitut Palat 1,9 1,9 1,8 1,8 Viva 2,1 2,1 x 2,2
Naisten yleislehdet Kohtaamiskerroin Naisten yleislehdet 1,7 1,8 1,1 1,7 Anna 1,4 1,4 x 1,4 Cosmopolitan 1,6 1,6 x 1,5 Demi 2 2,1 x 1,2 Eeva 1,8 1,9 x 1,8 Elle 1,4 1,3 x 1,2 Gloria 1,3 1,3 x 1,3 Kodin Kuvalehti 2 2,1 1,5 2 Kodin Pellervo 1,5 1,7 x 1,6 Kotiliesi 2 2,1 x 2 Kotivinkki 1,9 2 x 2 Me 1,7 1,8 x 1,6 Olivia 1,4 1,5 x 1,4 Trendi 1,8 1,8 x 1,7
Naisten erikoislehdet Kohtaamiskerroin Naisten erikoislehdet 2,0 2,2 0,7 2,1 Fit 2,1 2,3 x 2,1 Hyvä Terveys 2 2,2 0,7 2 Kaksplus 1,5 1,8 x 1,5 Kauneus & Terveys 1,3 1,4 x 1,4 Kotilääkäri 1,2 1,3 x 1,3 Kunto Plus 1,9 2,3 x 2 Lapsen Maailma 1,9 2 x 1,9 Me Sport 1,7 1,8 x 1,9 Meidän Perhe 2,1 2,5 x 2,2 Moda 3,1 3,2 x 3,2 Suuri Käsityö 3,8 3,9 x 4,1 Vauva 1,6 1,9 x 1,7 Voi hyvin 1,7 1,8 x 1,8
Autoilulehdet Kohtaamiskerroin Autoilulehdet 1,9 1,0 2,0 1,8 Auto Bild Suomi 1,7 x 1,9 1,5 Moottori 1,8 x 1,9 1,6 Tekniikan Maailma 1,9 0,9 2,1 1,8 Tuulilasi 1,7 x 1,8 1,6 Vauhdin Maailma 2,3 x 2,3 2,4
Asumisen ja rakentamisen lehdet Kohtaamiskerroin Asumisen ja rakentamisen lehdet 2,2 2,5 1,2 2,3 Avotakka 2 2,2 1,3 2 Deko. 2 2,3 x 2 Divaani 1,8 2 x 1,9 Glorian Koti 1,7 2 x 1,7 Koti ja keittiö 2,3 2,6 x 2,3 Maalla 2,8 3 x 2,9 Meidän Mökki 2,4 3 1,9 2,6 Meidän Talo 1,6 2,1 1,3 1,6 TM Rakennusmaailma 1,7 x 1,7 1,7 Unelmien Talo & Koti 3,7 x x 3,9 ViherPiha 2,6 3 1,6 2,6
Tietokonelehdet Kohtaamiskerroin Tietokonelehdet 1,5 1,3 1,7 1,5 MB (Mikrobitti) 1,9 x 2 1,7 MPC (MikroPC) 1,4 x 1,4 1,5
Harrastuslehdet Kohtaamiskerroin Harrastuslehdet 2,0 1,5 2,0 1,8 Caravan 1,7 1,2 2,1 1,6 Erä 2 1,7 2,1 2 Golflehti 1,9 1 2,4 1,8 Jääkiekkolehti 2,4 x 2,8 1,7 Kamera-lehti 2,2 x x 2,2 Kippari 2,4 x x 1,6 Koiramme 1,5 1,6 1,3 1,4 Matkaopas 2,2 2,4 x 2,3 Metsästys ja Kalastus 1,6 1 1,9 1,6 Mondo 1,6 1,6 x 1,5 Suomen Luonto 1,8 2,1 x 1,9 Urheilulehti 2,1 x 2,2 2,2 Vene 2 x 2,3 2,2
Lasten ja nuorten lehdet Kohtaamiskerroin Lasten ja nuorten lehdet 2,2 2,2 2,3 2 Aku Ankka 2,2 2,2 2,3 2
Asiakaslehdet Kohtaamiskerroin Asiakaslehdet 1,1 1,3 0,9 1,1 Me-lehti 1,1 1,3 0,8 1,1 Yhteishyvä 1 1,2 0,9 1
Talouselämän ja yritystoiminnan lehdet Kohtaamiskerroin Talouselämän ja yritystoiminnan lehdet 1,3 1,1 1,3 1,2 Arvopaperi 1,4 x 1,4 1,3 Talouselämä 1,2 1,1 1,3 1,2 Tekniikka & Talous 1,5 x 1,6 1,1 Veronmaksajan Taloustaito 1,6 1,6 1,5 1,7 Yrittäjäsanomat 0,8 0,8 0,9 0,8
Muut ammatti- ja järjestölehdet Kohtaamiskerroin Muut ammatti- ja järjestölehdet 1,6 1,3 1,7 1,4 Diabetes 1,3 1,5 0,9 1,3 Koneviesti 1,8 x 2 1,7 Käytännön Maamies 1,7 x x x Maatilan Pellervo 1,4 x x 1,2 Metsälehti 1,7 x 1,9 1,8 Metsälehti Makasiini 1,9 x 2,1 1,6 Opettaja 1 1,1 0,7 1 Urakointi Uutiset 1,8 x 1,8 x
Ruoka- ja juomalehdet Kohtaamiskerroin Ruoka- ja juomalehdet 2,1 2,2 1,7 2,2 Glorian ruoka & viini 2,2 2,5 x 2,3 Maku 2,4 2,5 x 2,5 Viini 1,6 x x 1,7 aikakauslehdet yhteensä 1,9 1,8 1,5 1,8
Kohtaamiskontaktit eri kohderyhmissä Seuraavissa taulukoissa on raportoitu kunkin lehden kohdalla vain ne luvut, joissa vastaajamäärä kohderyhmässä on 50 tai enemmän. Alle 50 jäävät vastaajamäärät on merkitty x merkillä.
Aikakauslehtien kohtaamiskontaktit Aikakauslehtien kohtaamiskontaktit on lehden lukijamäärä kertaa kohtaamiskerroin Esimerkki: jos lehden x lukijamäärä on 140 000 ja kohtaamiskerroin 1,5, niin lehden kohtaamiskontaktien määrä on 210 000. Kohtaamiskontaktit raportoidaan totaalissa, naisissa, miehissä ja ptostopäättäjissä niillä lehdillä, joilla n-luku on vähintään 50.
Perhe-ja yleisaikakauslehdet Kohtaamiskontaktit (000) Perhe- ja yleisaikakauslehdet Aarre 205 x x 138 Alibi 192 x 119 165 Apu 818 544 272 767 Apu Terveys 140 119 x 132 Askel 92 x x x ET-lehti 1156 996 156 1065 Hymy 255 102 154 206 Image 123 91 x 117 Kotimaa 72 x x x Seiska 1138 555 582 771 Seura 707 441 267 658 Suomen Kuvalehti 495 195 300 399 Valitut Palat 566 355 211 464 Viva 188 163 x 186
Naisten yleislehdet Kohtaamiskontaktit (000) Naisten yleislehdet Anna 349 332 x 337 Cosmopolitan 278 256 x 193 Demi 295 288 x 84 Eeva 563 544 x 533 Elle 91 80 x 73 Gloria 249 231 x 238 Kodin Kuvalehti 822 723 99 750 Kodin Pellervo 210 170 x 186 Kotiliesi 613 541 x 581 Kotivinkki 477 440 x 465 Me 587 522 x 489 Olivia 114 113 x 111 Trendi 206 198 x 163
Naisten erikoislehdet Kohtaamiskontaktit (000) Naisten erikoislehdet Fit 203 201 x 189 Hyvä Terveys 819 760 50 792 Kaksplus 119 121 x 114 Kauneus & Terveys 367 340 x 343 Kotilääkäri 121 107 x 119 Kunto Plus 173 159 x 169 Lapsen Maailma 79 76 x 78 Me Sport 177 179 x 169 Meidän Perhe 306 297 x 301 Moda 332 326 x 301 Suuri Käsityö 953 922 x 918 Vauva 169 156 x 166 Voi hyvin 309 272 x 302
Autoilulehdet Kohtaamiskontaktit (000) Autoilulehdet Auto Bild Suomi 235 x 216 162 Moottori 363 x 343 236 Tekniikan Maailma 932 76 859 682 Tuulilasi 518 x 462 406 Vauhdin Maailma 184 x 169 170
Asumisen ja rakentamisen lehdet Kohtaamiskontaktit (000) Asumisen ja rakentamisen lehdet Avotakka 709 621 99 643 Deko. 224 204 x 222 Divaani 156 138 x 147 Glorian Koti 232 228 x 225 Koti ja keittiö 356 338 x 341 Maalla 213 212 x 213 Meidän Mökki 475 318 168 435 Meidän Talo 449 278 174 376 TM Rakennusmaailma 241 x 215 191 Unelmien Talo & Koti 203 x x 201 ViherPiha 804 667 138 727
Tietokonelehdet Kohtaamiskontaktit (000) Tietokonelehdet MB (Mikrobitti) 334 x 302 237 MPC (MikroPC) 94 x 71 78
Harrastuslehdet Kohtaamiskontaktit (000) Harrastuslehdet Caravan 267 68 196 212 Erä 482 98 379 386 Golflehti 257 48 210 195 Jääkiekkolehti 297 x 255 155 Kamera-lehti 127 x x 116 Kippari 152 x x 83 Koiramme 527 349 178 433 Matkaopas 202 134 x 191 Metsästys ja Kalastus 534 92 441 409 Mondo 191 138 x 175 Suomen Luonto 178 139 x 168 Urheilulehti 224 x 213 192 Vene 157 x 151 138
Lasten ja nuorten lehdet Kohtaamiskontaktit (000) Lasten ja nuorten lehdet Aku Ankka 1846 755 1091 1146
Asiakaslehdet Kohtaamiskontaktit (000) Asiakaslehdet Me-lehti 666 516 156 623 Yhteishyvä 2095 1444 656 1878
Talouselämän ja yritystoiminnan lehdet Kohtaamiskontaktit (000) Talouselämän ja yritystoiminnan lehdet Arvopaperi 111 x 84 93 Talouselämä 237 86 151 201 Tekniikka & Talous 151 x 141 91 Veronmaksajan Taloustaito 535 241 295 465 Yrittäjäsanomat 105 42 63 70
Muut ammatti- ja järjestölehdet Kohtaamiskontaktit (000) Muut ammatti- ja järjestölehdet Diabetes 232 167 64 216 Koneviesti 398 x 364 247 Käytännön Maamies 115 x x x Maatilan Pellervo 138 x x 90 Metsälehti 248 x 203 182 Metsälehti Makasiini 183 x 147 106 Opettaja 184 145 41 174 Urakointi Uutiset 174 x 154 x
Ruoka- ja juomalehdet Kohtaamiskontaktit (000) Ruoka- ja juomalehdet Glorian ruoka & viini 328 226 x 308 Maku 268 233 x 261 Viini 121 x x 112