Muistio 1 (7) Janne Mänttäri 0295 342569 Tanja Müller 0295 342071 30.11.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja - käytöstä sekä tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta (HE 116/2015) Yhteisrakentamislain soveltamisala Soveltamisalasta voidaan yleisesti todeta, että siitä käytiin valmistelun aikana neuvotteluja oikeusministeriön kanssa ja yhdessä päädyimme esitettyyn ratkaisuun, jonka katsottiin parhaiten huomioivan direktiivin tavoitteet ja esityksellä saavutettavissa olevien yhteiskunnallisten hyötyjen maksimoinnin. Vastavuoroisuus ja yhteisrakentamiseen liittyvien kustannusten jakaminen Teleyritykset ja FiCom eivät hallituksen esityksen lausuntokierroksella vastustaneet vastavuoroisuutta sinänsä, mutta esittivät nyt valiokunnalle esitetyn kaltaisia pykälämuutoksia, joissa niin yhteiskäytön kuin yhteisrakentamisen osalta annettaisiin viestintäverkkotoimijoille muita verkkotoimijoita parempia oikeuksia. Lisäksi valiokunnalle toimitetun aineiston perusteella DNA vastustaa nyt kokonaan vastavuoroisuutta. Edellä mainituissa lausunnoissa esitetyn kaltaisilla muutoksilla vesitettäisiin lainsäädännön keskeisenä periaatteena oleva verkkotoimijoiden yhdenvertainen kohtelu, koska vaikka kaikki verkkotoimijat saisivat oikeuksia ja velvoitteita, toisten oikeudet olisivat heikommat ja velvoitteet suuremmat. Näin menettelemällä todennäköisesti vähennettäisiin merkittävästi yhteistoiminnan kokonaismäärää, koska muiden kuin viestintäverkkotoimijoiden motivaatio siihen vähenisi ja yhteistoimintahalun sijasta he keskittyisivät estämään yhteistoimintaa erinäisten kieltäytymisperusteiden, viivyttelyn ja muun haitanteon kautta. Näin vaarannettaisiin paitsi yhteiskunnallisten säästöjen syntyminen, myös direktiivin tavoite nopeiden viestintäverkkojen rakentamiskustannusten alentamisesta, koska yhteistoiminnan kokonaismäärä jäisi vähäiseksi. Voitaisiin myös pitää kohtuuttomana sitä, että lainsäätäjä edellyttää erittäin suuria kustannuksia vaativaa sähkön toimitusvarmuuden parannusta, mutta ei toisaalta antaisi yhdenvertaisia oikeuksia yhteistoimintaan vaikka kyse on kiistatta yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömästä infrastruktuuriverkosta. Viime kädessä laskun tästä tietenkin maksaisivat kuluttajat. Vastavuoroisuutta on käsitelty laajemmin esityksen jaksossa 3.2.1. FiCom myös viittasi 4 :n muotoiluun, jonka mukaan yhteisrakentamisesta saa kieltäytyä, jos kustannukset lisääntyvät erillisrakentamiseen verrattuna, ja epäili muotoilun kannustavuutta. Muotoilun osalta voidaan todeta, että tarkoitus ei suinkaan ole, että kummankaan osapuolen kustannukset pysyisivät samana erillisrakentamiseen verrattuna. Pykälämuotoilu kuvaa ääritilannetta, jota pidemmälle ei ole syytä mennä, koska kustannusten lisääntyminen olisi vastoin yhteistoiminnan perusperiaatetta kustannusten vähentämisestä. Yhteiskunnallisten säästöjen näkökulmasta olisi yhteistoiminta kuitenkin perusteltua myös tilanteessa, jossa toinen osapuoli säästää yhteistoiminnassa, mutta toisen kulut pysyvät erillisrakentamisen tasolla. Tämä tilanne ei olisi mahdollinen, jos lainkohdan sisältö olisi molempien kustannuksien on laskettava (lausuntokierroksella Sonera esitti tätä, mutta nyt valiokunnalle Liikenne- ja viestintäministeriö Käyntiosoite Postiosoite Puhelin www.lvm.fi Eteläesplanadi 16 (kirjaamo) PL 31 029516001 etunimi.sukunimi@lvm.fi 00100 Helsinki 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@lvm.fi
2 (7) toimitetussa versiossa he esittivät, että vain teleyrityksen kustannusten tulisi laskea). Tämä on sinänsä melko teoreettinen tilanne, mutta käytännössä siis perusteltu ratkaisu ja pykälämuotoilullisesti oikeusministeriön hyväksymä. Kun kustannukset jaetaan erillisrakentamisesta aiheutuvien arvioitujen kustannusten suhteessa, laskevat pääsääntöisesti kaikkien osapuolten kustannukset. Säästöt voivat valtakunnallisesti olla merkittäviä, sillä verkkotoimijoiden kesken jaettavat kaivukustannukset muodostavat jopa 80 % verkkojen rakennuskustannuksista. Kyse ei esimerkiksi sähkö- ja teleyrityksen välisessä tilanteessa olisi tasajako, jos telekaapeli voitaisiin asentaa auraamalla. Auraamisesta aiheutuu kaivamista vähemmän kustannuksia, joten tämä on huomioitava kustannusjaossa. Kustannusjakoa hahmottaa yksinkertaistettu esimerkki, jossa sähköyrityksen kaivukustannus on 3x ja teleyrityksen aurauskustannus olisi x. Koska yhteishankkeessa kaivukustannukset eivät nousisi teleyrityksen mukaantulon myötä tai lisäys olisi marginaalinen, olisi yhteishankkeen kustannus sama 3x kuin oli sähköyhtiön yksin toteuttamassa hankkeessa. Tuo 3x jaettaisiin erillishankkeiden yhteenlasketuilla kustannuksilla 4x ja saadaan 0,75x, joka olisi myös teleyrityksen kustannusosuus hankkeessa. Sähköyrityksen vastattavaksi jäisi näin ollen 2,25x ja molemmat säästäisivät 25 %. Kaikissa tilanteissa verkkotoimijat voivat kuitenkin keskenään sopia muusta kustannusjaosta. Teleyritysten välinen soveltaminen Sonera on vastustanut ja Elisa on kannattanut lain soveltamista teleyritysten välisessä suhteessa (FiCom ja DNA eivät ole ottaneet kantaa). Finnet-liitto ja Sonera ovat pitäneet menettelyä direktiivin vastaisena sähköisen viestinnän direktiivien ja tietoyhteiskuntakaaressa säädeltyjen HMV-velvoitteiden ensisijaisuuden vuoksi. Tätä kysymystä on käsitelty esityksen jaksossa 4.2. Ristiriitaa ei liikenne- ja viestintäministeriön mielestä ole, koska ehdotetun yhteisrakentamislain 1 :n 2 momentissa on selvästi todettu lain toissijaisuus tietoyhteiskuntakaaren määräyksiin nähden. Jos samasta asiasta on olemassa Viestintäviraston HMV-päätös, ei siihen enää sovelleta yhteisrakentamislakia. Pelkkä mahdollisuus sääntelyyn muun lainsäädännön nojalla ei luo ristiriitaa. Komissio on ilmaissut saman kannan eikä esimerkiksi oikeusministeriö ole nähnyt asiassa ongelmaa, kun toissijaisuus on selvästi ilmaistu lain soveltamisalaa koskevassa pykälässä. Lain soveltaminen teleyritysten väliseen toimintaan on erittäin tärkeää yhteistoiminnan ja kilpailun edistämiseksi. Tietoyhteiskuntakaari mahdollistaa varsin rajatusti yhteistoimintaan velvoittamisen ja eräät toimijat ovat tätä hyödyntäneet vaatimalla kohtuuttomia hintoja tai kieltäytymällä kokonaan yhteistoiminnasta vaikka se olisi kaikille osapuolille kannattavaa. Esimerkiksi Saimaan Kuidun valiokunnalle toimittamasta aineistossa todetaan Soneran vaativan aivan kohtuuttomia hintoja yhteistoiminnasta. Laki edellyttäisi hinnoittelun kohtuullisuutta ja suostumista yhteistoimintaan, elleivät laissa säädetyt varsin kattavat kieltäytymisperusteet sovellu tapaukseen. Hinnoittelukysymyksiä on esityksen valmistelussa muokattu verkkotoimijoiden, erityisesti teleyritysten, toiveiden mukaisesti ja hinnoittelun lähtökohtana on nimenomaan kaupallisesti määräytyvä hinta, jonka osapuolet voivat keskenään sopia haluamallaan tavalla. Toisin kuin
3 (7) Soneran lausunnossa esitetään, menettely ei tältä osin muuttuisi nykyisestä muutoin kuin siten, että verkkotoimijan vaatiessa kohtuuttomia ehtoja, olisi toisella osapuolella mahdollisuus saattaa asia Viestintäviraston ratkaistavaksi kohtuullisen tason määrittämiseksi. Menettely olisi erityisen hyödyllinen pienille kuituoperaattoreille ja muille paikallisille toimijoille, joiden neuvotteluasema isojen teleyritysten kanssa on nykyisin varsin heikko. Lailla luotaisiin vähimmäistaso yhteistoiminnalle, mutta ei lisättäisi hallinnollista taakkaa, koska verkkotoimijoiden keskinäinen sopiminen on aina ensisijainen menettely esitetyssä lainsäädännössä. Tämän vuoksi esimerkiksi enimmäishintojen (kuten Saimaan Kuitu on lausunnossaan esittänyt) tai muuten tiukkojen kustannusjakoperiaatteiden kirjaaminen lainsäädäntöön olisi ongelmallista, koska soveltamistilanteet ovat moninaisia ja säädöksiltä edellytetään joustavuutta mutta kuitenkin kykyä puuttua kohtuuttomiin tilanteisiin. Verkon aktiiviset osat (ml. musta kuitu) Esitetty kritiikki perustunee osin väärinkäsitykseen. Direktiivi ei mahdollista verkon aktiivisten osien sisällyttämistä yhteistoimintaa koskeviin määräyksiin (näin ollen esimerkiksi Kuntaliiton toive mustan kuidun mukaan otosta ei ole mahdollinen) eikä näin olekaan tehty. Sen sijaan on edellytetty, että verkkotiedot kaapeleista, putkista ja näihin verrattavista aktiivisista verkon osista olisi toimitettava keskitettyyn tietopisteeseen, koska vain näin voidaan turvata yksi esityksen keskeisistä myönteisistä vaikutuksista eli ehkäistään verkoille tapahtuvia häiriöitä ja vaurioita saattamalla verkkotiedot saataville yhdestä pisteestä. Nykyisin tiedot ovat hajallaan eri toimijoilla ja esimerkiksi kaivu-urakkaa suorittavan urakoitsijan on vaikea varmistua kaikista urakka-alueella olevista kaapeleista, mikä on johtanut laajoihinkin katkoksiin erityisesti viestintäyhteyksissä. Tietoja esimerkiksi laitetiloista ei tarvitse toimittaa, vaan kyse on kaapeleihin verrattavista kaivuonnettomuuksille alttiina olevista aktiivisista elementeistä. Missään tapauksessa yhteistoiminta ei kohdistu verkkojen aktiivisiin osiin, mitä on pykälissä ja perusteluissa pyritty KKV:n toiveesta erityisesti selventämään. Muita yhteisrakentamislain yhteistoimintaan liittyviä kommentteja Vesilaitosyhdistys: Yhdistyksen esittämän mukaisesti ainakin paikoin jätevesiviemäri- ja hulevesiviemäriverkkoja voidaan pitää kriittisenä infrastruktuurina, mutta direktiivi ei salli niiden kategorista poissuljentaa lain soveltamisalasta. Digitointivelvoite koskee vain yksityisiä toimijoita ja pienet toimijat ovat rajattu kokonaan lain soveltamisalan ulkopuolelle ja tämä koskee esimerkiksi vesiosuuskuntia. Direktiivi ei salli siirtymäsäännösten pidentämistä. Kuntaliitto: Kuntaliitto on esittänyt lisäyksiä yhteisrakentamista koskevaan 4 :ään. Liikenneja viestintäministeriö ei pidä lisäyksiä tarpeellisina, koska esityksessä on useaan kertaan todettu, että lailla ei muuteta lupa-, rakentamis- tai työturvallisuusmääräyksiä. On siis muutoinkin selvää, että viranomaisten määräyksiä on noudatettava. Ehdotettu lisäys olisi omiaan aiheuttamaan sekaannusta ja olisi lisäksi ongelmallinen sikäli, että säädösvalmisteluprosessien ulkopuoliset ei-sitovat ohjeet saisivat muutoksen kautta lakiin verrattavan velvoittavuuden.
4 (7) Helsingin kaupunki: Helsinki ei ole lausunnossaan esittänyt varsinaisia muutosehdotuksia yhteistoimintaa koskeviin asioihin, mutta on nostanut esiin vastavuoroisuuden tärkeyden, raideliikenteen turvallisuuden ja tarpeen turvata tulevat käyttötarpeet. Liikenne- ja viestintäministeriön näkemyksen mukaan nämä seikat on huomioitu ehdotetun yhteisrakentamislain 1, 3 ja 4 :ssä. Keskitetty tietopiste Tietopisteen toiminnan järjestäminen Suomen Erillisverkot Oy, Keypro Oy ja Saimaan Kuitu Oy pitävät tärkeänä sitä, ettei esityksellä muuteta nykyistä markkinaehtoista kaapeleiden näyttöpalvelumallia ja että kaikilla toimijoilla tulisi olla yhtäläiset oikeudet hyödyntää keskitetyn tietopisteen tietoja liiketoiminnassaan. Ministeriö toteaa, että esityksellä ei ole tarkoitus muuttaa nykyistä markkinaehtoista kaapeleiden näyttöpalvelumallia. Esityksessä ei myöskään ole mitenkään rajoitettu sitä, kenellä on oikeus saada tietoja keskitetystä tietopisteestä eikä sitä, mihin käyttötarkoitukseen tietoja voi pyytää. Keskitetyn tietopisteen toiminnan järjestämistä koskevassa 6 :n 1 momentissa todetaan, että ulkopuolinen palveluntuottaja, jolle Viestintävirasto voi siirtää keskitetyn tietopisteen toimintaan liittyviä teknisiä ja avustavia tehtäviä, ei saa käyttää näitä tehtäviä hoitaessaan saamiaan tietoja hyväksi muussa liiketoiminnassaan. Hallituksen esityksen perusteluissa tarkennetaan vielä, että jos palveluntuottaja haluaa käyttää keskitetyn tietopisteen kautta saatavilla olevia tietoja muussa liiketoiminnassaan, tulee kyseiset tiedot pyytää keskitetystä tietopisteestä normaalin menettelyn kautta. Keskitetty tietopiste luovuttaa tällöin tiedot palveluntuottajalle samoilla ehdoilla kuin muille tietoja pyytäville tahoille. Ministeriö korostaa, että ehdotetulla 6 :n 1 momentilla pyritään nimenomaan varmistamaan se, että kaikilla toimijoilla on yhtäläiset mahdollisuudet hyödyntää keskitetyn tietopisteen tietoja liiketoiminnassaan. Kilpailu- ja kuluttajavirasto katsoo, että esityksessä tulisi erotella yksityiskohtaisemmin, mitkä Viestintäviraston ulkopuoliselta palveluntuottajalta tilaamista tehtävistä katsotaan sellaisiksi, että niihin edellytetään virkavastuun ja hallinnon yleislakien noudattamista, ja miltä osin kyse voi olla sellaisista hankinnoista, joita Viestintävirasto voi tehdä ilman kyseisiä vaatimuksia. Mikäli laissa asetetaan perusteettomasti liian pitkälle meneviä ulkopuolisiin palveluntuottajiin kohdistuvia vaatimuksia, saattaa kilpailu viraston mukaan rajoittua, kun hankintakilpailutuksiin pystyy osallistumaan rajallisempi määrä tarjoajia verrattuna tilanteeseen, jossa tällaisia vaatimuksia ei ole. Ministeriö korostaa, että ehdotetussa laissa asetetut vaatimukset vastaavat perustuslakivaliokunnan vakiintuneessa tulkintakäytännössä omaksuttua linjaa. Ministeriö korostaa lisäksi, että kyse on nimenomaan ulkopuoliselle palveluntuottajalle asetetuista vaatimuksista eivätkä vaatimukset koske valmiin tuotteen hankintaa. Esityksellä ei arvioida olevan kilpailua rajoittavia vaikutuksia myöskään siitä syystä, että rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä ja hallinnon yleislakeja voidaan soveltaa minkä tahansa yksityisen tahon palveluksessa olevaan henkilöön hänen suorittaessaan ehdotetun 5 :n 1 momentin mukaisia julkisia hallintotehtäviä. Teknisenä ja avustavana tehtävänä voidaan ehdotetun 6 :n perusteluiden mukaan pitää esimerkiksi keskitetyn tietopisteen käyttöön tarkoitetun tietojärjestelmän rakentamista sekä muita avustavia tehtäviä. Energiateollisuus ry:n mielestä tietojärjestelmä on itse asiassa
5 (7) laissa tarkoitettu tietopiste, joka on tietopisteen toiminnan kannalta kriittinen. Ministeriö toteaa tältä osin, että ehdotetun 5 :n 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tehtävät (tietopyyntöihin vastaaminen ja tiedonsaannin rajoittaminen) ovat laissa tarkoitetun keskitetyn tietopisteen toiminnan ydin ja tietojärjestelmän rakentaminen on näihin tehtäviin nähden luonteeltaan tekninen ja avustava tehtävä. Ulkopuoliselle palveluntuottajalle ei myöskään voi ehdotetun 6 :n 1 momentin nojalla siirtää sellaisia tehtäviä, joiden hoitamiseen liittyy itsenäistä harkintavaltaa. Tiedonantovelvollisuus FICOM ry, TeliaSonera Finland Oyj ja DNA Oy katsovat, että tiedonantovelvollisuuden tulee koskea ainoastaan direktiivissä määriteltyjä vähimmäistietoja eikä velvollisuutta tule laajentaa ehdotetulla tavalla koskemaan verkon aktiivisia elementtejä, kuten kaapeleita ja putkia. Ministeriö toteaa, että tiedonantovelvollisuuden laajentaminen ehdotetulla tavalla tekee keskitetystä tietopisteestä kattavamman ja luotettavan tietolähteen ja mahdollistaa niin sanotun yhden luukun periaatteen siinä merkityksessä, että verkkotoimija voi saada samasta tietopisteestä sekä fyysistä infrastruktuuria että aktiivista verkkoa koskevat sijaintitiedot. Kaapeleiden sijaintitietojen kattava saatavilla olo lisää myös yhteiskunnan vikaja häiriötilanteiden sietokykyä, mikä on kaikkien toimijoiden edun mukaista. Esimerkiksi EU:n verkko- ja turvallisuusvirasto ENISA:n mukaan kaapeleiden sijaintitietojen saatavilla olo yhdestä keskitetystä tietopisteestä vähentää kaapelikatkoista johtuvien verkkovikojen määrää yhteiskunnassa. Suurin osa verkkotoimijoista toimittaa tälläkin hetkellä verkon aktiivisia elementtejä koskevat tiedot yksityiselle sijaintitietopalvelujen tarjoajalle, kuten Johtotieto Oy:lle tai Keypro Oy:lle. Tiedonantovelvollisuuden laajentaminen esityksessä ehdotetulla tavalla ei näin ollen toisi merkittävää muutosta nykytilanteeseen. Kuntaliitto ja Helsingin kaupunki toteavat ehdotetun 7 :n osalta, että tiedonantovelvollisuus tulee aiheuttamaan lisäkustannuksia kunnille, jos kuntien tulee antaa tietopalvelun kautta tiedot. Ministeriö korostaa tältä osin, että ehdotetun 7 :n 2 momentin mukaan julkisyhteisön, jolla on hallussaan digitaalisessa muodossa 5 :n 1 momentissa tarkoitettuja tietoja, on annettava nämä tiedot ja niitä koskevat muutokset keskitetyn tietopisteen kautta saataville, jos tiedot eivät ole muutoin saatavilla keskitetyn tietopisteen kautta. Julkisyhteisöille ei näin ollen aseteta velvoitetta saattaa tietoja digitaaliseen muotoon toisin kuin muille verkkotoimijoille. Tiedonantovelvollisuudesta ei näin ollen aiheudu julkisyhteisöille lisäkustannuksia. Julkisyhteisöllä tarkoitetaan esimerkiksi kuntia ja kaupunkeja. Helsingin kaupunki pitää lisäksi tärkeänä sitä, että lakiehdotuksessa verkkotoimijoille asetettua tiedonantovelvoitetta rajataan sekä suunniteltujen rakennushankkeiden osalta sekä hankkeen ajoituksen että laajuuden suhteen. Suunnitelluilla rakennustöillä tarkoitetaan hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan töitä, joihin ei vielä ole haettu tarvittavia lupia toimivaltaisilta viranomaisilta, mutta hankkeen suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että sen toteutuminen vaikuttaa todennäköiseltä. Suunniteltuja rakennustöitä koskevat tiedot on annettava mahdollisimman hyvissä ajoin ennen tarvittavien lupien hakemista ja niitä tulee ehdotetun 7 :n 1 ja 3 momentin mukaan päivittää hankkeen edetessä. Verkkotoimijat ovat lakiesityksen valmistelun aikana toistuvasti painottaneet sitä, että suunniteltuja rakennustöitä koskevat tiedot ovat yhteisrakentamishankkeiden edistämisen kannalta avainasemassa, sillä hankkeisiin on mahdotonta liittyä siinä vaiheessa,
6 (7) kun tarvittavat rakennus- ja muut luvat on jo haettu. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että verkkotoimijat toimittavat suunniteltuja rakennustöitä koskevat tiedot mahdollisimman aikaisessa vaiheessa keskitetyn tietopisteen kautta saataville. Muuten ehdotetun lain keskeinen tavoite jää toteutumatta. Vesilaitosyhdistys ry on huolissaan siitä, että vesihuoltoverkostojen sijaintitietoja voitaisiin käyttää vääriin tai rikollisiin tarkoituksiin ja tämä voisi aiheuttaa merkittävää yleistä vaaraa tai kansallisen turvallisuuden heikkenemistä. Ministeriö korostaa tältä osin, että Viestintävirasto voi ehdotetun 5 :n 2 momentin nojalla kieltäytyä antamasta tietoja siltä osin kuin tietojen antamisen voidaan katsoa vaarantavan esimerkiksi yleistä tai kansallista turvallisuutta. Ehdotetussa 8 :ssä säädetään lisäksi, että tiedonantovelvollisuus ei koske fyysistä infrastruktuuria, joka ei teknisesti sovellu yhteiskäyttöön, eikä kriittistä infrastruktuuria. Yleiseen ja kansalliseen turvallisuuteen liittyvät näkökohdat on näin ollen otettu lakiesityksessä kattavasti huomioon. Viestintäviraston määräyksenantovaltuus Useat lausunnonantajat ovat ilmaisseet huolensa siitä, että Viestintävirastolle ehdotettu oikeus antaa tarkempia määräyksiä 7 :ssä tarkoitettujen tietojen digitaalisesta muodosta sekä niiden käsittelyssä ja siirtämisessä tarvittavien järjestelmien yhteentoimivuudesta ja tietoturvasta voisi aiheuttaa ennakoimattomia taloudellisia vaikutuksia yrityksille. Viestintäviraston tehtävänä on ehdotetun 5 :n mukaan huolehtia, että tarjolla on helppokäyttöinen ja tietoturvallinen keskitetty tietopiste. Tällä tarkoitetaan hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan esimerkiksi sitä, että Viestintävirasto tarjoaa tietojen antamista ja toimittamista varten teknisen rajapinnan ja asiakasrajapinnan sekä varmistaa tietopalvelun toteuttamisessa tarvittavien ja tietojen toimittamiseen käytettävien järjestelmien yhteensopivuuden. Ehdotetun 13 :n mukainen määräyksenantovaltuus on edellytyksenä sille, että Viestintävirasto voi hoitaa sille 5 :ssä annetut tehtävät asianmukaisesti. Viestintäviraston määräykset ovat joka tapauksessa luonteeltaan teknisiä ja niiden tarkoituksena on varmistaa järjestelmien yhteensopivuus ja tietoturvallisuus. Keskitetyn tietopisteen toiminnan rahoitus Erityisesti teleyrityksiä on hämmentänyt tietopisteen toiminnan rahoitus toisaalta asiakasmaksuin ja toisaalta virastoilta perittävällä maksuosuudella. Asiakasmaksuja Viestintäviraston olisi mahdollista periä varsinaisista yhteistoimintaa koskevista tiedoista, joita olisivat erityisesti muiden verkkotoimijoiden tulevia hankkeita koskevat tiedot. Nämä maksut kohdistuisivat verkkotoimijoihin ja olisivat valtiosääntöoikeudellisesti selvästi maksun luonteisia. Virastoilta perittävällä maksuosuudella katettaisiin verkkojen aktiivisia osia koskevan tietopalvelun toiminta. Tällä siis tarkoitetaan infrastruktuuriverkkojen eheyden ja kaivuturvallisuuden edistämiseksi perustettavaksi ehdotettua osiota keskitetyssä tietopisteessä. Näiden tietojen kysyminen olisi ilmaista, koska niin voidaan madaltaa kynnystä tiedon kysymiseen ja siten ehkäistä kaivuvaurioita. Kaupallisilla tietopisteillä on sama menettely, joskin toiminnan pyörittämisestä syntyvät kulut maksavat verkkoja
7 (7) omistavat verkkotoimijat. Näiden tietojen kysyjinä voivat olla kaivu-urakoitsijoiden lisäksi esimerkiksi yksittäiset kansalaiset, jotka ovat ryhtymässä johonkin rakennustoimenpiteeseen, joka voi olla niinkin yksinkertainen kuin postilaatikon pystyttäminen. Lain tavoitteena on myös edistää näiden kansalaisten turvallisuutta siten, että he saisivat yhdestä pisteestä ilmaiseksi tiedon esimerkiksi sähkökaapeleiden sijainnista. Ehdotettu malli ei lisäisi teleyritysten kustannuksia, koska tietoyhteiskuntamaksua ei ehdoteta korotettavaksi. Gasum Oy:n lausunnon osalta on todettava, että yhteistoimintaan liittyvä tietopisteen toiminta on edellä sanotun mukaisesti tarkoitus rahoittaa asiakasmaksuilla. Infraverkkojen eheyttä ja turvallisuutta edistävästä osasta tietopisteen toimintaa saa myös Gasum etua. Muilta osin liikenne- ja viestintäministeriö ei ota kantaa työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvaan Energiaviraston valvontamaksuun tai sen mahdolliseen korotustarpeeseen. Riidanratkaisua tukeva asiantuntijatyöryhmä Viestintävirasto on esittänyt muutosta pykälän muotoiluun ja ehdottaa pysyvästä työryhmästä luovuttavaksi. Oikeusministeriö on pitänyt tärkeänä työryhmän pysyväisluonteisuutta ja pykälän muotoilu on heidän kanssaan sovitussa muodossa. Tietoyhteiskuntakaaren muutokset Useat lausunnonantajat ovat pitäneet julkishallinnon digitalisaatiota koskevien tavoitteiden kannalta huonona sitä, että julkisyhteisöjen omistamat ja pääosin käyttämät rakennukset on ehdotetussa 249 :n 4 momentissa rajattu sisäisen viestintäverkon rakentamista koskevien velvoitteiden ulkopuolelle. Kyseistä rajausta on pidetty tarpeellisena erityisesti siitä syystä, että velvoite voisi aiheuttaa nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kohtuuttomia ja ennakoimattomia kustannusvaikutuksia erityisesti kunnille. Jos julkisyhteisö omistaa rakennuksen tai kiinteistön, mutta vuokralaisena ei ole pääosin toinen julkisyhteisö tai useampia julkisyhteisöjä, poikkeusta ei kuitenkaan sovellettaisi. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi kuntien vuokratalot ovat velvoitteen piirissä. Ratkaisua pidetään asukkaiden tasavertaisen kohtelun näkökulmasta perusteltuna. Ministeriö korostaa sitä, että julkisyhteisön omistamia ja pääosin käyttämiä rakennuksia koskeva poikkeus ehdotetussa 249 :ssä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei näihin rakennuksiin voisi rakentaa nopeat laajakaistayhteydet mahdollistavaa sisäverkkoa esimerkiksi julkishallinnon digitalisaatiota koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi.