Palo- ja Pelastussuunnitelma

Samankaltaiset tiedostot
Turvallisuussuunnitelma. Lauttasaaren Kisa-Siskot ry

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET

PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN

Viitalantie 221, Isokoski

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112.

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta!

PELASTUSSUUNNITELMALOMAKE YLEISÖTILAISUUKSIA VARTEN

AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS

TURVALLISUUSSUUNNITELMA

PESÄPALLO-OTTELUN TURVALLISUUS- JA PELASTUSSUUNNITELMA TOIMINTAOHJEET VIINIJÄRVEN URHEILIJAT

1. TURVALLISUUNNITELMAN TARKOITUS

AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS

MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA

Alueella ei ole päätoimista henkilökuntaa (Petri) (päivystäjä)

PELASTUSSUUNNITELMA. YRITYSPUISTO LEIVONEN Maitokuja 4, Kiuruvesi

VÄESTÖN VAROITTAMINEN

TURVALLISEEN HUOMISEEN

Tuulimäen kalliosuojan turvaopas 2016

Avain. Pelastussuunnitelma. Lohjan Laamanninpuisto Laamanninkatu 1, Lohja. Laadinta pvm:

Tervetuloa KOTOLAan, Adoptioperheet ry:n, Familia Club ry:n ja Sateenkaariperheet ry:n yhteisiin toimitiloihin!

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

XXXIV Seinäjoen Talvikisat PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA

PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA HÄMEEN AVOIN AM-SPRINTTI SUUNNISTUS

Haapaveden urheilijat Ry. Kansalliset hiihtokilpailut

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit.

MARJATILA TYÖNANTAJANA. Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset. Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

Perustuu Pelastuslain (379/2011) ja asetuksen pelastustoimesta (407/2011) vaatimuksiin.

PELASTUSSUUNNITELMALOMAKE. 1 (5) VERSIO 2011 toimitettava 14 vrk ennen tapahtumaa YHTEENVETO / LOMAKE YLEISÖTILAISUUKSIA VARTEN

Turvallisuussuunnitelma on toimitettu Päijät-Hämeen poliisilaitokselle sekä Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle.

Kodin paloturvallisuus

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu.

YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA

1.1 Tilaisuuden nimi Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Rajarastit

Rasti-Lukko ry. Pelastussuunnitelma. 2.9 Tapahtuman erityispiirteet Ei erityispiirteitä

Paraistentie 18 & 19 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

TURVALLISUUSKARTOITUS

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN

Ampumahiihtokilpailut. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa Pelastussuunnitelma

Sivu 1 TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. TURVALLISUUSSUUNNITELMAN TARKOITUS

Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA. (Pelastuslaki 379/ ) (VN asetus pelastustoimesta 407/ ) Tarkastettu

Kodin kokonaisturvallisuus

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti.

Käytäntöjä koulujen turvallisuuden suunnittelussa ja toteuttamisessa Palo- ja pelastusalan toimittajien ajankohtaispäivät 1.10.

PALOTURVALLISUUS. Käytännön esimerkkejä ja toimintatapoja kampuksen paloturvallisuuden parantamiseksi sekä onnettomuuden sattuessa.

LAPIN PELASTUSLAITOS EMERGENCY SERVICE OF LAPLAND. YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin 379/

PELASTUSSUUNNITELMA. Noin 600 hetkeä. Ei alkoholitarjoilua.

Pelastusviranomainen edellyttää tilapäismajoittumisen yhteydessä otettavaksi huomioon seuraavat asiat

Liite 5 Toimintaohjeet eri vaaratilanteissa

PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA FORSSA GAMES

Uloskäytävät ja lukitukset

Mikkelin Jäähalli. Pelastussuunnitelman pikaohjeet

KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOS

TYÖTURVALLISUUS. Huono työturvallisuus maksaa. Onnettomuudet, loukkaantumiset ja sairauspoissaolot aiheuttavat suuria kustannuksia.

Pelasta Pelasta välittömässä vaarassa olevat asukkaat pois huoneistosta.

Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma. Pellon Ponsi ry, suunnistusjaosto Veijo Ekonoja,

Pelastussuunnitelma. lähtövalmiina kilpailukeskuksessa moottorikelkka + peräreki ja kuljettaja. 2 Liikenneonnettomuus

Asuinkiinteistöjen paloturvallisuudesta. Piia Manninen HELPE

Yleisötilaisuuden turvallisuus

Asunto Oy Espoon Rastaspuistontie 8 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

Pelastussuunnitelma OK RASEBORG NÅIDM MUSTIOLLA

PELASTUSSUUNNITELMA Karkki-Rastin 30-vuotisjuhlakilpailu Suunnistuskilpailu

1.1 Tilaisuuden nimi Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Rajarastit Talkootoimintaa alkaen klo 16-20

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

TURVALLISUUS- ja PELASTUSSUUNNITELMA

Kavalahden Leirikeskus. Toimintaohjeet

Suunnistuksen kansallinen kilpailu, su, Keuruun Kisailijat ry / Suunnistusjaosto

OHJE TILAPÄISMAJOITUKSEN TURVALLISUUSJÄRJESTELYISTÄ KOKOONTU- MISTILOISSA

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE

YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION POISTUMISSUUNNITELMA

Pelastussuunnitelma 1. SUUNNITELMAN TARKOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS

PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA FORSSA GAMES

2.3. Tapahtumapaikka Lahdepellon urheilukeskus, Kodisjoentie Kohderyhma/asiakaskunta Satakunnnan piirin hiihtajat ja heidan huoltajat

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

PELASTUSSUUNNITELMA KARKKIRASTIT

TURVALLISUUSKARTOITUS

PELASTUSSUUNNITELMALOMAKE. 1 (5) VERSIO 2011 toimitettava 14 vrk ennen tapahtumaa YHTEENVETO / LOMAKE YLEISÖTILAISUUKSIA VARTEN

HOLLOLA-RASTIEN TURVALLISUUSSUUNNITELMA

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE

37. KANSALLISET JA 27. ZEPPELIN-HIIHDOT KEMPELE TURVALLISUUSSUUNNITELMA

LAHTI-SUUNNISTUS 2015 PELASTUSSUUNNITELMA

TOIMINTAOHJEET POIKKEUSTILANTEISSA

PELASTUSSUUNNITELMA. Kisakylä käsittää Syreenin koulun, Yhteiskoulun kenttä ja Leirintäalue

HELSINGIN PELASTUSLIITTO RY PELASTUSSUUNNITELMA SENIORIASUMISOIKEUS OY MERIKARTANO RIONKATU HELSINKI

PELASTUSSUUNNITELMA 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT

1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.

PELASTUSSUUNNITELMA KISAKESKUKSET

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi?

Pelastustoiminta tilapäisissä tapahtumissa

PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET

PELASTUSSUUNNITELMA. Kunnarlantie 38/ Oittaantie 1, Espoo. 200 osanottajaa

TURVALLISUUSSUUNNITELMA SM-SUUNNISTUSKILPAILUT RYHMÄ 2 PITKÄ MATKA Kyrös-Rasti ry

HEINOLAN WPK-TALON VUOKRAAJAN OHJEET

Transkriptio:

YPÄJÄNKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY Palo- ja Pelastussuunnitelma Ypäjänkylän Seuraintalo Tämä palo- ja pelastussuunnitelma on tehty Ypäjänkylän seuraintaloa varten tarkoituksenaan opastaa juhlien ja tapahtumien järjestäjiä seuraintalon turvallisuusjärjestelyistä. Suunnitelmaan on koottu arvioidut vaaratilanteet ja toimenpiteet niiden ehkäisemiseksi sekä tiedot turvallisuusmateriaaleista, lisäksi suunnitelmassa on tiedot rakennuksessa olevista poistumisteistä ja kokoontumispaikoista sekä toimintaohjeet onnettomuuden sattuessa.

Sisältö Sisältö... 2 1 Pelastussuunnitelman perusteet... 3 1.1 Suunnitelman tarkoitus... 3 1.2 Laki- ja asetusperusteet... 3 1.3 Kohteen yleistiedot... 3 1.4 Suojeltava henkilöstö... 4 1.5 Liitynnät pelastustoimeen... 4 2 Vaaratilanteet ja niiden vaikutukset... 4 2.1 Vaaratilanteiden arviointimenettely... 4 2.2 Vaaratilanteiden ja niiden vaikutusten arviointi... 4 2.3 Vaaraa tuottavat aineet... 4 3 Toimenpiteet vaaratilanteiden ehkäisemiseksi... 4 3.1 Paloturvallisuus... 5 3.1.1 Tulitöiden paloturvallisuus... 5 3.1.2 Tuhopolttojen torjunta... 5 3.1.3 Oma palotarkastus... 5 3.1.4 Jälkivahinkojen torjunta... 5 3.2 Vaaralliset aineet... 6 3.3 Ensiapuvalmius... 6 3.4 Ilkivallan ja rikosten ehkäisy... 6 3.5 Tietoturvallisuus... 6 3.6 Varautuminen vaaratilanteisiin kiinteistönhuollossa... 6 4 Poistumis- ja suojautumismahdollisuudet sekä sammutus- ja pelastustehtävien järjestelyt... 6 4.1 Rakennuksesta poistuminen ja kokoontumispaikat... 6 4.2 Sammutus- ja pelastustehtävien järjestelyt... 6 4.3 Väestönsuojat... 6 5 Turvallisuudesta vastaavat henkilöt ja turvallisuuskoulutus... 7 5.1 Turvallisuushenkilöt... 7 5.2 Turvallisuuskoulutus... 7 5.2.1 Turvallisuushenkilöstön koulutustilanne... 7 6 Turvallisuusmateriaali... 7 7 Ohjeet erilaisia onnettomuus-, vaara- ja vahinkotilanteita varten... 7 7.1 Yleiset toimintaohjeet onnettomuuksien varalta... 7 7.1.1 Sisäiset hälytysjärjestelyt... 7 7.1.2 Rakennuksesta poistuminen... 7 7.1.3 Hätäilmoituksen teko... 8 7.1.4 Vahingosta toipuminen... 8 7.2 Onnettomuuskohtaiset toimintaohjeet... 8 7.2.1 Toimintaohje tulipalon sattuessa... 8 7.2.2 Toimintaohje tapaturman tai sairaskohtauksen sattuessa... 8 7.2.3 Toimintaohje uhkaavan henkilön kohtaamistilanteessa... 8 7.2.4 Toimintaohje varkaus tai ryöstötapauksessa... 9 7.2.5 Toimintaohje sähkökatkon sattuessa... 9 8 MITÄ JOKAISEN TULEE TIETÄÄ JA OSATA... 9 9 Pohjapiirustus turvamerkintöineen... 10 10 Asemapiirros kokoontumispaikkamerkkeineen.... 11 TOIMINTAOHJE TULIPALON SATTUESSA... 12 TOIMINTAOHJE TAPATURMAN TAI SAIRASKOHTAUKSEN SATTUESSA... 13 TOIMINTAOHJE UHKAAVAN HENKILÖN KOHTAAMISTILANTEESSA... 14 TOIMINTAOHJE VARKAUS TAI RYÖSTÖTAPAUKSESSA... 15 TOIMINTAOHJE SÄHKÖKATKON SATTUESSA... 16 2

1 Pelastussuunnitelman perusteet 1.1 Suunnitelman tarkoitus Tämän pelastussuunnitelman tarkoitus on avustaa sekä seuraintalon vastuuhenkilöitä että tapahtumien järjestäjien vastuuhenkilöitä ja muuta henkilöstöä normaaliolojen onnettomuuksien, tulipalojen ja muiden ennaltaehkäisyssä sekä onnettomuustilanteiden sattuessa henkilö-, omaisuus- ja ympäristövahinkojen rajoittamisessa mahdollisimman vähäisiksi 1.2 Laki- ja asetusperusteet Pelastussuunnitelma perustuu Pelastuslakiin 379/2011 ja Valtioneuvoston asetukseen pelastustoimesta 407/2011 1.3 Kohteen yleistiedot Ypäjänkylän Seuraintalo Osoitteessa: Ypäjänkyläntie 842, 32140 Ypäjä as. Rakennusvuosi: 1951 Rakennuksia tontilla: 2 Rakennuksen paloluokka: P3 Puurakenteinen juhlatalo, joka on tyyliltään perinteinen nuorisoseuraintalo. Talo on osittain kaksikerroksinen. Alakerrassa sijaitsevat keittiötilat, kahvio, juhlasali, jonka toisessa päässä parvi ja toisessa päässä näyttämö, eteisaula vaatesäilytyksineen sekä wc:t. Yläkerrassa sijaitsee pieni eteisaula, Maa- ja Kotitalousnaisten kaksihuoneinen kutomakamari ja kokoustila sekä Riistamiesten sisäampumarata liikkuvine maaleineen ja betonibunkkeri, joka toimii varastona. Yläkerrassa on myös vielä rakentamatonta kokoontumistilaa, johon on pääsy yläkerran eteisaulasta ja juhlasalista parvelle vieviä portaita. Näyttämön yläpuolella sijaitsee avoin osittain rakentamaton rekvisiittavarasto johon on pääsy ainoastaan näyttämön takaosasta. Näyttämön alapuolella tyhjä betonirakenteinen kellaritila, joka ei ole käytössä, hätätilanteessa sinne on pääsy näyttämön eteisestä luukun kautta tikkailla. Keittiön alapuolella on kellaritila, johon kulku ulkoa. Lisäksi talon viereinen tontti, jolla sijaitsee rantalentopallokenttä, juhannuskokon polttopaikka sekä pysäköintialue. Suurin samanaikaisesti kiinteistössä oleva henkilömäärä on keskimäärin 200 henkilöä, josta aina osa tapahtuman järjestäjän omaa henkilökuntaa. Lämmitysjärjestelmänä on osittain sähkölämmitys osittain puulämmitys. Alakerrassa eteisaulassa yksi pystymuuri, kahviossa yksi pystymuuri, juhlasalissa kaksi pystymuuria, joista toisessa sähköinen lämmönpuhallinjärjestelmä, näyttämön takana pukuhuonetiloissa on yksi pystymuuri. Keittiössä on lisäksi puuhella. Yläkerrassa on kutomakamarissa kaksi tulisijaa ja sisäampumaradalla myös kaksi tulisijaa lämmitystä varten. 3

Pihassa varastorakennus, jossa on sähköt mutta ei tulisijoja. 1.4 Suojeltava henkilöstö Talossa ja sen alueella järjestettävien yleisten ym. kokousten, yksityis- ja yleisötilaisuuksien sekä tapahtumien osallistujat, vieraat, esiintyjät ja yleisö sekä työtehtävissä olevat henkilöt. 1.5 Liitynnät pelastustoimeen Kohde kuuluu Varsinais-Suomen ja Hämeen hätäkeskusalueeseen Seuraintalo kuuluu Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen Forssan toimialueeseen. Etäisyys lähimmältä paloasemalta Ypäjän paloasema Kurjenmäentie, Ypäjä 9,3 km ajoaika 11min. Lähin kunnan väestöhälytin sijaitsee 8 km päässä Ypäjän kunnantalolla. 2 Vaaratilanteet ja niiden vaikutukset Kiinteistön ennakoitavat sisäiset ja ulkoiset vaaratekijät vaihtelevat riippuen talolla järjestettävän tapahtuman luonteesta. 2.1 Vaaratilanteiden arviointimenettely Seuraavassa on otettu huomioon kiinteistön sisäiset ja ulkoiset vaaratekijät, jotka edellyttävät ennakkosuunnittelua ja varautumista. 2.2 Vaaratilanteiden ja niiden vaikutusten arviointi Palovaaralliset ja arat kohteet; Sisätiloissa tulisijat, keittiö, sähkökaapit. Ulkotiloissa kaasugrillien, retkikeittimien yms. käyttö piha-alueella, jäteastia pihassa, kokonpolttopaikka Tapaturmavaarat; sisä- ja ulkoportaissa kompastumisvaara/ putoamisvaara, tulisijojen käytössä palovammavaara, talviaikana piha-alueella liukastumisvaara Tontin pihaliittymät maantiehen liikenneonnettomuusvaara. Tekniset häiriöt; sähkökatkot, putkivuodot, viemärivuodot, ilmastoinnin vauriot, ovien lukkohäiriöt 2.3 Vaaraa tuottavat aineet Kiinteistössä ei ole laajamittaista/luvanvaraista vaarallisten aineiden varastointia. 3 Toimenpiteet vaaratilanteiden ehkäisemiseksi Rakennuksen poistumistiet on merkitty, alkusammutuskalustoa ja ensiapuvälineistöä on hankittu. Talon ulkoseinustoilla on valaisimia, piha-alueen valaisemiseksi. sähköpääkatkaisimia on kaksi, toinen näyttämöllä juhlasalin ja näyttämön sekä näyttämöpäädyn ulkovalojen sähkölle, toinen keittiön alapuolella kellaritilassa keittiön, kahvion ja yläkerran sähköille. Sähkömittari pääsulakkeineen on myös keittiön alapuolella kellaritilassa. Vesisulku sijaitsee betonirenkaan sisällä rakennuksen vieressä pysäköintialueelle päin. Piharakennuksen sähkön pääkatkaisija on piharakennuksessa. 4

3.1 Paloturvallisuus Kiinteistöllä ei ole automaattista paloilmoitin- ja sammutusjärjestelmää. Kiinteistössä on noudatettava järjestystä ja siisteyttä, palavan materiaalin säilyttäminen sille kuulumattomassa paikassa on kiellettyä, eikä alueella saa säilyttää mitään ylimääräistä materiaalia Koneet ja laitteet pidetään kunnossa, sähkökoneet ja asennukset määräysten mukaiset. Kuumissa sähkölaitteissa etäisyydet syttyviin aineisiin pidetään riittävänä. Virta kiinteistöltä katkaistaan tapahtuman päätyttyä. Poistumistiet on merkitty näkyvästi. Poistumistiet, kulkutiet ja uloskäytävät pidetään vapaana. Tapahtumien järjestäjät tutustuvat ennakolta poistumisteihin. Alkusammutuskalustona kiinteistössä on neljä käsisammutinta ja sammutuspeitto. Käsisammuttimien paikat on merkitty ja edustat pidettävä vapaana. Tapahtumien turvallisuudesta vastaavien henkilöiden tulee osata sammuttimien käyttö. Tupakointi on sallittu vain siihen osoitetuilla paikoilla piha-alueella, tupakan tuhkaa ja tumppeja varten on pihalla metalliset astiat, joissa on vettä. Tuhka-astioihin ei saa laittaa mitään syttyvää materiaalia. Jäteastioihin ei pidä tyhjentää tuhkakuppeja tms. palavaa tavaraa Kynttilöitä poltetaan vain vastuuhenkilön luvalla ja aina palamattomalla alustalla. Ulkokynttilöitä/vastaavia poltettaessa otettava huomioon säätila (tuuli) ja savun/noen haittavaikutukset ympäristöön. On huolehdittava, että tulien ympäristössä ei ole tulenarkaa materiaalia. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota koristemateriaalien käyttöön. Kokkoa saa polttaa ainoastaan kokonpolttoalueella, jonka etäisyys rakennuksista ja pysäköidyistä ajoneuvoista on riittävä, lisäksi kokon polttoon vaikuttavat yleisesti voimassa olevat sääolosuhteista johtuvat palovaroitukset 3.1.1 Tulitöiden paloturvallisuus Tulitöitä kiinteistöllä tekeviltä vaaditaan voimassa oleva tulityökortti ja työhön on oltava lupa kiinteistön omistajalta. 3.1.2 Tuhopolttojen torjunta Tuhopolttojen torjunnassa hyödynnetään kylän ja lähitalojen asukkaiden valppautta ja vapaaehtoista valvontaa. 3.1.3 Oma palotarkastus Tarkastetaan säännöllisesti tulisijojen kunto ja niiden ympäristön siisteys. Tarkastetaan säännöllisesti myös sähkölaitteiden kunto sekä sähkölämmittimien termostaattien säädöt. Huolehditaan sammuttimien huollosta ja tarkastuksista ajallaan. 3.1.4 Jälkivahinkojen torjunta Tuuletetaan tilat. Siivotaan ja raivataan tilat. Poistetaan sammutusvesi ja jauhe tarkkaan. Kuivataan tilat huolellisesti. Suuremmat vahingot hoitaa ammattihenkilöstö. 5

3.2 Vaaralliset aineet Kiinteistössä ei ole laajamittaista/luvanvaraista vaarallisten aineiden varastointia. 3.3 Ensiapuvalmius Ensiapuvälineistöstä vastaa Ypäjänkylän kyläyhdistyksen hallituksen nimeämä henkilö, nimi ja yhteystiedot löytyvät eteisaulan ilmoitustaululta. Talolla on kaksi siirrettävää ensiapulaukkua, toisen sijoituspaikkana on keittiö ja toisen näyttämön sisääntuloportaiden yläpää. 3.4 Ilkivallan ja rikosten ehkäisy Ilkivaltaa vastaan varautumisessa ja rikosten ehkäisyssä hyödynnetään kyläyhteisön tekemää tarkkailua. Arvokkaampi omaisuus on oltava turvamerkittyä. Avainturvallisuuteen on kiinnitetty huomiota ja avaimien haltijoista pidetään kirjaa, tapahtumien järjestäjät saavat yhdet avaimet, jotka palauttavat tapahtuman päätyttyä. Ulko-ovien lukitus toimii manuaalisesti. 3.5 Tietoturvallisuus Talolla ei ole tietokoneita eikä kiinteää laajakaistaa. 3.6 Varautuminen vaaratilanteisiin kiinteistönhuollossa Alkusammutuskalusto huolletaan ja tarkastetaan säännöllisesti. Tulisijat ja hormit nuohotaan sääntöjen mukaisesti. Tuhkat kuljetetaan heti pois metallisissa tuhka-astioissa, kuumaa tuhkaa ei säilytetä kiinteistössä. Jäteastian paikka on kaukana kiinteistön seinustasta. Jäteastia tyhjennetään säännöllisesti jätehuoltoyhtiön toimesta. 4 Poistumis- ja suojautumismahdollisuudet sekä sammutus- ja pelastustehtävien järjestelyt Kaikki ulko-ovet voidaan avata sisältäpäin ilman avaimia. Talolle on hankittu normaali alkusammutuskalusto, joka tarkastetaan säännöllisesti sammuttimien ohjeiden mukaisesti. 4.1 Rakennuksesta poistuminen ja kokoontumispaikat Rakennuksesta on kolme poistumistietä ulos, joista kaksi etupihalle päin ja yksi talon sivuun pysäköintialueelle päin. Hätätilanteessa poistumista ohjaavat tapahtuman/tilaisuuden järjestäjän nimeämät järjestyksenvalvojat. Ennen poistumista käynnissä olevat laitteet sammutetaan. Ensisijainen kokoontumispaikka on pysäköintialueella seuraintalon viereisellä tontilla ja varakokoontumispaikka talon etupihalla olevan ilmoitustaulun luona. 4.2 Sammutus- ja pelastustehtävien järjestelyt Järjestyksenvalvojat huolehtivat ennalta sovitulla tavalla ihmisten pelastamisesta ja varoittamisesta, alkusammuttamisesta ja hätäilmoituksen teosta sekä mahdollisuuksien mukaan tulen leviämisen estämisestä sekä pelastushenkilöstön opastamisesta paikalle. 4.3 Väestönsuojat Kiinteistöllä ei ole omaa väestönsuojaa. 6

5 Turvallisuudesta vastaavat henkilöt ja turvallisuuskoulutus Talon yleisestä turvallisuudesta vastaavat Ypäjänkylän kyläyhdistys ry:n hallituksen nimeämät henkilöt, nimet ja yhteystiedot löytyvät eteisaulan ilmoitustaululta. 5.1 Turvallisuushenkilöt Tapahtumien turvallisuudesta vastaavat kulloisenkin tapahtuman järjestäjän nimeämät turvallisuushenkilöt ja järjestyksenvalvojat. 5.2 Turvallisuuskoulutus Tapahtumissa paikalla tulee aina olla tapahtuman luonteeseen nähden tarvittava määrä koulutettuja järjestyksenvalvojia ja tapahtuman luonteesta johtuen lisäksi ensiapukoulutuksen saanutta muuta henkilöstöä riittävästi. 5.2.1 Turvallisuushenkilöstön koulutustilanne Ypäjänkylän kyläyhdistys ry ei kouluta turvallisuushenkilöstöä itse. Yhdistys tekee yhteistyötä lähiseutujen yhdistysten ym. toimijoiden kanssa tarvittavan koulutuksen ylläpitämiseksi. 6 Turvallisuusmateriaali Käsisammuttimia on neljä, lisäksi keittiötiloissa on sammutuspeite. Talossa on kaksi siirrettävää ensiapulaukkua. Lisäksi kiinteistöllä on alkusammutusvälineiksi sopivia ämpäreitä. Keittiötiloissa on kiinteä puhelin. 7 Ohjeet erilaisia onnettomuus-, vaara- ja vahinkotilanteita varten 7.1 Yleiset toimintaohjeet onnettomuuksien varalta Tee hätäilmoitus 112: Vastaa kysymyksiin. Noudata saamiasi ohjeita. Älä sulje puhelinta ennen kuin saat luvan. Lisäksi ilmoitetaan uhkasta tapahtuman / tilaisuuden turvallisuusvastaavalle. 7.1.1 Sisäiset hälytysjärjestelyt Sisäisen hälytyksen antamisessa käytetään ensisijaisesti tapahtumassa käytössä olevia äänentoistolaitteita. 7.1.2 Rakennuksesta poistuminen Rakennuksesta poistuminen tapahtuu kolmen eri poistumistien kautta. Kaikki ulkoovet voidaan avata sisäpuolelta ilman avaimia. Keittiöstä poistutaan suoraan ovesta tuulikaapin kautta ulos rakennuksen sivulle. Näyttämöltä ja näyttämönpuoleisesta osasta juhlasalia poistutaan suoraan etupihalle olevasta esiintyjien ovesta. Kahviosta ja eteistaulasta sekä eteisenpuoleisesta osasta juhlasalia poistutaan pääovesta suoraan etupihalle. Yläkerrasta poistutaan joko keittiön tuulikaapinkautta ulos rakennuksen sivulle tai juhlasalin parven kautta juhlasaliin ja sieltä ulos etupihalle. 7

7.1.3 Hätäilmoituksen teko Hätäilmoituksen tekeminen Soita 112: Ilmoita mitä on tapahtunut, mistä soitat tarkka osoite ja kunta sekä kuka olet. Vastaa kysymyksiin. Noudata saamiasi ohjeita. Älä sulje puhelinta ennen kuin saat luvan. 7.1.4 Vahingosta toipuminen Tapahtuneesta onnettomuudesta, vaara- tai vahinkotilanteesta tiedotetaan. Vahingot korjataan ja vaaran aiheuttajat pyritään minimoimaan ja tilanne palauttamaan normaaliksi. 7.2 Onnettomuuskohtaiset toimintaohjeet 7.2.1 Toimintaohje tulipalon sattuessa Varoita: Kaikkien kohteessa olevien tulee saada tieto tapahtuneesta Pelasta: Pelasta itsesi ja vaarassa olevat. Varo hengittämästä savua (erittäin myrkyllistä), ohjaa henkilökunta ja tapahtuman osallistujat lähintä poistumistietä ulos. Mene kokoontumispaikkaan, joka on viereinen pysäköintialue. Soita 112: Vastaa kysymyksiin. Noudata saamiasi ohjeita. Älä sulje puhelinta ennen kuin saat luvan. Ilmoita myös muille rakennuksessa oleville ja kohteen/tapahtuman turvallisuusjohtajalle. Sammuta lähimmällä alkusammuttimella. Ehkäise: Rajoita palon leviäminen sulkemalla ovet ja ikkunat. Poista lähellä olevat tulenarat esineet, syttyvät aineet. Opasta: Järjestä palokunnan opastus paikalle. 7.2.2 Toimintaohje tapaturman tai sairaskohtauksen sattuessa Tee nopeasti tilannearvio: selvitä mitä on tapahtunut, onko potilas tajuissaan, hengittääkö, toimiiko sydän? Aloita potilaan ensiapu: Pienet vammat voit hoitaa itse paikan päällä. Pyydä apua ensiaputaitoisilta. Suuremmissa vammoissa tai vakavissa sairastapauksissa tee hätäilmoitus. Tee hätäilmoitus, soita 112. Älä sulje puhelinta, ennen kuin saat siihen luvan. Älä jätä potilasta yksin. Järjestä opastus paikalle. 7.2.3 Toimintaohje uhkaavan henkilön kohtaamistilanteessa Puhu selkeästi, lyhyesti ja myötäillen. Pidä kädet näkyvissä. Pysy rauhallisena. Vältä tuijottamista. Älä vähättele uhkaajaa tai tilannetta. Ole mieluummin joustava kuin jyrkkä. Älä käännä selkääsi. Vältä äkkinäisiä liikkeitä. Älä oikaise huumaantuneen tai muuten sekaisen henkilön harhoja. Pyri ilmoittamaan / hälyttämään niin, että uhkaaja ei huomaa 8

7.2.4 Toimintaohje varkaus tai ryöstötapauksessa Pysy rauhallisena, älä vastusta ryöstäjää. Älä ärsytä ryöstäjää, älä leiki sankaria; voit vaarantaa oman tai muiden turvallisuuden. Paina tuntomerkit mieleesi. Kiinnitä huomiota pakotapaan ja mahdollisiin apureihin. Soita 112 tee hätäilmoitus. Jälkitoimet: lukitse ovet, huolehdi mahdollisista loukkaantuneista, varmista mahdolliset todistajat, suojaa jäljet ja esineet. 7.2.5 Toimintaohje sähkökatkon sattuessa Sähkökatko ei normaalioloissa kestä tunteja kauemmin. Tyypillinen sähkökatko on minuuttien luokkaa, koska virtaa pyritään syöttämään kiertoteitse vikakohdan ohi. Tapahtuman / tilaisuuden järjestäjä päättää turvallisuushenkilöstönsä kanssa onko aihetta keskeyttää tai päättää ko. tapahtuma tai tilaisuus sähkökatkon takia. 8 MITÄ JOKAISEN TULEE TIETÄÄ JA OSATA Tietää missä on kiinteistön pelastussuunnitelma ja tutustua ainakin suunnitelman keskeisiin osiin Tunnistaa ympäristössä olevat vaaratekijät Ilmoittaa havaitsemistaan puutteista ja epäkohdista vastuuhenkilöille Tuntea ympäristön kaikki uloskäytävät ja on tutustunut niihin Huolehtia, että uloskäytävät ovat vapaana tavaroista ja että uloskäytävät saa auki sisäpuolelta ilman avainta Tietää missä on kokoontumis- ja varakokoontumispaikka Tietää mitä paloturvallisuuslaitteita kiinteistössä on ja miten ne toimivat Huolehtia, että sähkökäyttöiset koneet ja laitteet ovat kunnossa Pitää sähkölaitteet puhtaina ja huolehtia riittävästä ilmankierrosta Välttää jatkojohtojen käyttöä Pitää valaisimet vapaina kaikista tavaroista Tietää ympäristön alkusammutuskaluston sijainnit ja tyypit Pitää kalustoa niille varatuilla paikoilla ja helposti saatavilla Osata käyttää ympäristössä olevia alkusammutusvälineitä Poistaa ylimääräinen palava materiaali tiloista säännöllisesti Palavaa materiaalia ei saa varastoida rakennusten ulkoseinustoille (8 m:n etäisyys) Huolehtia ovien, ikkunoiden ja porttien lukituksesta tapahtuman päätyttyä Pitää avaimista huolta Lajitella jätteet ja laittaa ne sitä varten järjestetyille paikoille Tietää turvallisuushenkilöt Tietää ensiaputaitoiset henkilöt 9

9 Pohjapiirustus turvamerkintöineen Seuraintalon yläkerta, piirustuksista poiketen yläkerrassa ei ole keittiöitä, nykyisin painisali on muutettu sisäampumaradaksi ja sen viereiset huoneet toimivat kutomakamarina ja kokoustilana Maa- ja Kotitalousnaisilla. parvekkeen viereiset huoneet ovat rakentamatonta tilaa. Parvekkeen painisalin puoleinen pääty on rakennettu betonibunkkeriksi 10

10 Asemapiirros kokoontumispaikkamerkkeineen. 11

TOIMINTAOHJE TULIPALON SATTUESSA Varoita: Kaikkien kohteessa olevien tulee saada tieto tapahtuneesta Pelasta: Pelasta itsesi ja vaarassa olevat. Varo hengittämästä savua (erittäin myrkyllistä), ohjaa henkilökunta ja tapahtuman osallistujat lähintä poistumistietä ulos. Mene kokoontumispaikkaan, joka on viereinen pysäköintialue. Soita 112: Vastaa kysymyksiin. Noudata saamiasi ohjeita. Älä sulje puhelinta ennen kuin saat luvan. Ilmoita: myös muille rakennuksessa oleville ja kohteen/tapahtuman turvallisuusjohtajalle. Sammuta lähimmällä alkusammuttimella. Ehkäise: Rajoita palon leviäminen sulkemalla ovet ja ikkunat. Poista lähellä olevat tulenarat esineet, syttyvät aineet. Opasta: Järjestä palokunnan opastus paikalle. 12

TOIMINTAOHJE TAPATURMAN TAI SAIRASKOHTAUKSEN SATTUESSA Tee nopeasti tilannearvio: Selvitä mitä on tapahtunut, onko potilas tajuissaan, hengittääkö, toimiiko sydän? Aloita potilaan ensiapu: Pienet vammat voit hoitaa itse paikan päällä. Pyydä apua ensiaputaitoisilta. Suuremmissa vammoissa tai vakavissa sairastapauksissa tee hätäilmoitus. Tee hätäilmoitus: Soita 112. Älä sulje puhelinta, ennen kuin saat siihen luvan. Älä jätä potilasta yksin. Järjestä opastus paikalle. 13

TOIMINTAOHJE UHKAAVAN HENKILÖN KOHTAAMISTILANTEESSA Puhu selkeästi, lyhyesti ja myötäillen. Pidä kädet näkyvissä. Pysy rauhallisena. Vältä tuijottamista. Älä vähättele uhkaajaa tai tilannetta. Ole mieluummin joustava kuin jyrkkä. Älä käännä selkääsi. Vältä äkkinäisiä liikkeitä. Älä oikaise huumaantuneen tai muuten sekaisen henkilön harhoja. Pyri ilmoittamaan / hälyttämään niin, että uhkaaja ei huomaa 14

TOIMINTAOHJE VARKAUS TAI RYÖSTÖTAPAUKSESSA Pysy rauhallisena, älä vastusta ryöstäjää. Älä ärsytä ryöstäjää, älä leiki sankaria; voit vaarantaa oman tai muiden turvallisuuden. Paina tuntomerkit mieleesi. Kiinnitä huomiota pakotapaan ja mahdollisiin apureihin. Soita 112 tee hätäilmoitus. Jälkitoimet: lukitse ovet, huolehdi mahdollisista loukkaantuneista, varmista mahdolliset todistajat, suojaa jäljet ja esineet. 15

TOIMINTAOHJE SÄHKÖKATKON SATTUESSA Sähkökatko ei normaalioloissa kestä tunteja kauemmin. Tyypillinen sähkökatko on minuuttien luokkaa, koska virtaa pyritään syöttämään kiertoteitse vikakohdan ohi. Tapahtuman / tilaisuuden järjestäjä päättää turvallisuushenkilöstönsä kanssa onko aihetta keskeyttää tai päättää ko. tapahtuma tai tilaisuus sähkökatkon takia. 16