TURVALLISUUS- ja PELASTUSSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TURVALLISUUS- ja PELASTUSSUUNNITELMA"

Transkriptio

1 TURVALLISUUS- ja PELASTUSSUUNNITELMA Kiinteistön nimi Keskinäinen Kiinteistöyhtiö FASTERVESTOy 1. Johdanto Suunnitelman tekemisestä on säädetty pelastuslaissa (468/2003) ja valtioneuvoston asetuksessa pelastustoimesta (787/2003). Jokainen kansalainen on normaalioloissa kykynsä mukaan velvollinen - estämään onnettomuuden syntymisen etukäteen - tekemään pelastustoimenpiteitä - ilmoittamaan tapahtuneesta onnettomuudesta viranomaisille - estämään lisävahinkojen syntyä Suunnitelman tarkoituksena on - herättää vuokralaisen uteliaisuutta ja mielenkiintoa turvallisuusasioita kohtaan - antaa vuokralaiselle tietoa talon turvallisuuteen liittyvissä asioissa normaali- ja poikkeusoloissa - antaa vuokralaiselle toimintaohjeita päivittäisten onnettomuuksien, suuronnettomuuden ja poikkeusolojen varalta Oikeat ensitoimenpiteet ennen ammattiauttajien saapumista ovat ratkaisevan tärkeitä esimerkiksi sairaskohtaus-, palo- tai vesivahinkotilanteessa. Onnistuneet ensitoimenpiteet vähentävät onnettomuuden seurauksena syntyviä vahinkoja merkittävästi ääritilanteessa antavat lähimmäiselle elämän takaisin. Sivu 1/7

2 KIINTEISTÖN TURVALLISUUS- ja PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitelma tarkistettava kerran vuodessa 1. TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Kiinteistön nimi Keskinäinen Kiinteistöyhtiö FASTERVEST OY Kiinteistön osoite NUUTTILANTIE LAHTI Osoite / Puhelin työ Puhelin koti / GSM Yhtiön hallitus pj. TONY BÄCKMAN Isännöitsijä tony.backman@macea.fi Fax Tony Bäckman tony.backman@macea.fi Huoltoyhtiö/talonmies RAASKA PERTTI Vakuutusyhtiö POHJOLA VAKUUTUS Rakentamisvuosi Rakennusaine Rakennusten luku Portaiden luku Huoneistoja 1963 / 1984 väli. teräs / siporex 3kpl 1 12 palo-osastoa Yhteinen kokoontumispaikka ja mahdollinen varapaikka ETU PIHA NUUTTILANTIE PUOLELLE TEOLLISUUSHALLIN EDESSÄ. 2. TALOSSA TOIMIVAT YRITYKSET JA LAITOKSET Yritys Suojelusta vastaava henkilö Puh.numero Henkilömäärä *) LIITTEEN 1 MUKAISET Laadittava oma turv.suunn. **) *) Työntekijöiden ja samanaikaisesti paikalla olevien muiden henkilöiden määrä **) Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta 9 Sivu 2/7

3 3. VAARATILANTEET, NIIDEN VAIKUTUKSET JA TOIMENPITEET VAARATILANTEESSA JA VAARATILANTEIDEN EHKÄISEMISEKSI - Jos palo syttyy siinä huoneessa, jossa oleskelet tai havaitset syttymisen viereisessä huoneessa, sammuta heti palonalku. Jos palo leviää niin nopeasti, että sammutus ei onnistu, poistu huoneesta ja sulje ovi. Pelasta vaarassa olevat ihmiset ja varoita vaara-alueella olevia ihmisiä. - Jos palo syttyy viereisessä huoneessa, tunnustele kädelläsi oven pintaa, jos se on lämmin, älä avaa ovea. Jos ovi ei ole lämmin, varaa mukaasi lähin alkusammutusväline ja raota ovea varovaisesti. Jos huone on lattiaan asti täynnä savua, sulje ovi. jos savukerroksen alla on mahdollista hengittää, etene matalana varmistaen pakotiesi ja varoen pistoliekkiä. Pelasta huoneessa olevat ihmiset ja ryhdy alkusammutukseen. VARMISTA PAKOTIESI. - Jos et pääse ulos tavanomaista tietä, sulje palavaan huoneeseen johtavat ovet. Huuda apua. jos huoneessa on varauloskäytävä, käytä sitä. Jos sinun on jäätävä huoneeseen, käy lattialle pitkäksesi. Lattian rajassa riittää happea pitkäksi aikaa. Avaa ikkuna. Voit käyttää märkää nenäliinaa hengitys-suojaimena. Paksu huopa suojaa kuumuudelta. Tärkeintä on muistaa: ryömi savun ja kuumuuden alapuolella. - Jos olet matalassa talossa etkä pääse ulos tavanomaista tietä, pelastaudu ikkunan kautta. Jos olet toisessa kerroksessa käytä hätätikkaita. Jos niitä ei ole, riipu käsiesi varassa ikkunan puitteissa; näin putoat mahdollisimman matalalta. - Kiinteistö on rakennettu siten, ettei palo pääse leviämään palotilasta toiseen. Sen sijaan savu voi levitä mm. ovien rakojen kautta. Jos tilaasi tulee oven kautta savua, tarkista voiko sitä kautta poistua. jos tilassa on runsaasti savua, älä mene sinne. Tiivistä oven raot esim. kostealla pyyhkeellä. varo hengittämästä savukaasuja. Jos poistumistietä ei voi käyttää, avaa ikkuna mikäli mahdollista ja pysy sisällä. VARMISTA ETTÄ APU ON TULOSSA. - Jos tavallisissa oloissa huomaat jossakin paikassa lukittuja uloskäytäviä tai havaitset niillä säilytettävän poistumista haittaavia tavaroita, ota yhteyttä paikan turvallisuudesta vastaavaan. - Suunnittele toimenpiteet vaaratilanteiden ehkäisemiseksi. - Merkitse pelastautumissuunnitelmaasi kaikki ovet, uloskäynnit ja ikkunat, joista voidaa pelastautua. - Keskustele yrityksen työntekijöiden kanssa, miten eri tilanteissa tulisi menetellä - Suunnittele ja kokeile erilaisia vaihtoehtoja poistumiselle. - Päättäkää, kuka ilmoittaa palokunnalle. Mistä ilmoituksen voi tehdä. Sivu 3/7

4 - Päättäkää kuka hoitaa mahdollisia alkusammutustoimia. Kouluta henkilöt sammutustehtäviin ja perehdytä myös muu henkilökunta niihin. - Sopikaa työntekijöiden kanssa, missä kokoonnutte kun olette päässeet palavasta talosta turvaan. - Miettikää, jos tarpeellista, miten suunnitelma toimii öiseen aikaan. - Sijoittakaa suunnitelma siten, että kaikki näkevät varmasti se ja lueskelevat sitä silloin tällöin. Sivu 4/7

5 TALON TURVALLISUUSHENKILÖSTÖ Suojelujohtaja Nimi Osoite Puh.no Turv.koulutus Vuosi UCHTMANN NUUTTILANTIE HARRY LAHTI Apulaissuojelu- RAASKA PERTTI SYVÄOJANTIE 0400 johtaja LAHTI Suojeluvalvojat 5. VUOKRALAISTEN PEREHDYTTÄMINEN Vuokralaisille on tiedotettu turvallisuussuunnitelmasta vuokralaisille tiedotetaan turvallisuussuunnitelmasta 5/ SUOJELUMATERIAALI (LIITE 2-4) kiinteistön pohja piirustukset. Pohja piirustukseen on merkitty, - hätäuloskäytävät - palosammuttimien sijoituspaikat - palo-osastot - palo-ovet Sivu 5/7

6 7. TALON LIITTYMINEN PÄIJÄT-HÄMEEN PELASTUSTOIMEEN Aluepalomestari Nimi Osoite Puh.no Heikki Suomalainen Palotarkastaja Heikkinen Ari Palotarkastaja Lähin väestöhälytin Kuuluu pihalle X Ei kuulu Osoite Suojelupiiri Suojelulohko Suojelualalohko no no no Pelastusviranomainen tiedottaa valmiutta kohotettaessa alla olevat tiedot: Nimi Osoite Puh. Lohkon johtokeskus Alalohkon johtopaikka Evakuoinnin kokoontumiskeskus Sijoituskunta Sivu 6/7

7 8. TOIMENPIDEOHJEET ONNETTOMUUS-, VAARA- JA VAHINKOTILANTEISSA - Suorita alkusammutus mikäli mahdollista - Pelasta itsesi ja muut vaarassa olevat - Soita palolaitokselle 112 Ilmoita kuka olet, mistä soitat ja mitä on tapahtunut. ÄLÄ SULJE PUHELINTA ENNEN KUIN OLET SAANUT SIIHEN LUVAN. - Ilmoita muille kiinteistössä oleville alkaneesta palosta. 9. Mahdolliset vaarat ja niiden ennaltaehkäisy. Tuhotyö - Varmista poistuessasi että ovet ovat lukittu sekä iltaisin että kiinteistön pihalle johtava portti on suljettu. Liukkaus - Talvella jos havaitset että pihalla tai ovien edustat ovat hiekoittamatta. Ota yhteyttä kiinteistön huoltomieheen joka hoitaa asian. - Mikäli öljyä on valunut pihalle tai käytäville. Imeytä öljy välittömästi pois ja merkitse liukas kohta tarvittavan suurella esineellä. JAKELU Yhtiön pj. Suojelujohtaja Suojelujohtajan apulainen Kiinteistön vuokralaiset Suunnitelma luettavissa TIEDOKSI Pelastuslaitos (ilmoitusosalla/muutosilmoituksella) Sivu 7/7

Asunto Oy Siltakyläntie 2

Asunto Oy Siltakyläntie 2 TURVALLISUUS- ja PELASTUSSUUNNITELMA Kiinteistön nimi Asunto Oy Siltakyläntie 2 1. Johdanto Suunnitelman tekemisestä on säädetty pelastuslaissa (468/2003) ja valtioneuvoston asetuksessa pelastustoimesta

Lisätiedot

AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS

AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS As Oy Lahden Mattssonin Kulma PELASTUSSUUNNITELMA 1(5) AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS Turvallisuusjärjestelyjen organisointi 1. Johdanto 2. Henkilöstö 3. Tietoja kiinteistöstä

Lisätiedot

AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS

AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS As Oy Lahden Mattssonin Kulma PELASTUSSUUNNITELMA 1(5) AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS Turvallisuusjärjestelyjen organisointi 1. Johdanto 2. Henkilöstö 3. Tietoja kiinteistöstä

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT AS.. OY MÄKÄRÄN PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Sivu 1/8 Johdanto: Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden omatoimiseen suojeluun,

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Sivu 1/8 Johdanto: Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden omatoimiseen suojeluun, ennalta ehkäistä

Lisätiedot

Asunto-Oy Laurinsataman pelastussuunnitelma ja turvallisuusjärjestelyt

Asunto-Oy Laurinsataman pelastussuunnitelma ja turvallisuusjärjestelyt Asunto-Oy Laurinsataman pelastussuunnitelma ja turvallisuusjärjestelyt Johdanto: Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden omatoimiseen suojeluun,

Lisätiedot

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA Kaupunki / kunta: Alavus Kiinteistön / taloyhtiön nimi: Alavuden Vuokra-asunnot Oy, kiinteistöt eritelty luetteloon Laatimispäivämäärä: 6.7.2011/10.10.2011/3.11.2014/24.11.2015

Lisätiedot

Paraistentie 18 & 19 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

Paraistentie 18 & 19 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Paraistentie 18 & 19 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Johdanto: Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden omatoimiseen suojeluun, ennalta

Lisätiedot

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit.

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit. HÄTÄILMOITUS 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Mitä on tapahtunut? Onnettomuus? Sairaskohtaus? Onko ihmisiä vaarassa? Missä? Osoite, osasto, rakennus Vastaa kysymyksiin

Lisätiedot

TURVALLISEEN HUOMISEEN

TURVALLISEEN HUOMISEEN TURVALLISEEN HUOMISEEN perheen pelastautumissuunnitelma 1 Poistu palavasta rakennuksesta, mutta älä mene savuun! Tulipalo yllättää aina, ja huonetilaan alkaa heti muodostua tultakin vaarallisempaa savua.

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma. Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, 90999 Oulu

PELASTUSSUUNNITELMA. Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma. Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, 90999 Oulu Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, 90999 Oulu PELASTUSSUUNNITELMA Isännöitsijätoimisto Puhelin: 040-5549123 Kauppurienkatu Fax: 08-90100 Oulu Asunto-osakeyhtiö

Lisätiedot

PELASTUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT SN 26. Teuvo Reinikainen SPEK

PELASTUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT SN 26. Teuvo Reinikainen SPEK PELASTUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT SN 26 Teuvo Reinikainen SPEK SUOJELUSUUNNITELMA Velvoite väestönsuojelulaista ja -asetuksesta v. 1958/1959 (muutokset v. 1990) Ohje teollisuuslaitosten ja liikeyritysten poikkeusolojen

Lisätiedot

OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN

OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN Ransu ja Valtteri opastavat välttämään vaaratilanteita ja toimimaan oikein onnettomuuksissa. Valtteri Väyrynen on Tampereen aluepelastuslaitoksen koulutussuunnittelija. Tämä opas

Lisätiedot

As Oy Tiistiläntörmä 1 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

As Oy Tiistiläntörmä 1 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT As Oy Tiistiläntörmä 1 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Sivu 1/9 Johdanto: Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden omatoimiseen suojeluun,

Lisätiedot

Asunto Oy Espoon Rastaspuistontie 8 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

Asunto Oy Espoon Rastaspuistontie 8 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Asunto Oy Espoon Rastaspuistontie 8 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Versio Päiväys Muutos 0.1 2.3.2010 Luonnos 1.0 21.4.2010 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 1.01 7.3.2011 Päivitetty yhteystietoja

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT 22..03..2009 AS OY IIIIRIISRANTA PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Sivu 1/9 Johdanto: Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden omatoimiseen

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT TS AGILITYURHEILUKESKUS OY PELASTUSSUUNNITELMA 1 Johdanto: PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden

Lisätiedot

PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN

PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN 1 PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin (2004 8 ja 9 ) ja pelastustoimesta

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuuri koostuu...

Turvallisuuskulttuuri koostuu... Turvallisuuskulttuuri koostuu... Oikeat arvot, asenne Riittävästi tietoa ja taitoa Käytännön teot ja toimet motivaatio X osaaminen X mahdollisuudet= tulos Professori Veikko Teikari / Aalto- yliopisto 1

Lisätiedot

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET Turvallista asumista YH Kodeilla YH Kodit tarjoaa elämän kestävää asumista, joka on paljon enemmän kuin pelkkä asunto. Me arvostamme turvallisen asumisen ja toimivan elinympäristön

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI 1.10.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi 044

Lisätiedot

KAISANPIRTIT PELASTUSSUUNNITELMA

KAISANPIRTIT PELASTUSSUUNNITELMA Hätäilmoitus 112 Tulipalo KAISANPIRTIT PELASTUSSUUNNITELMA Yleinen vaaramerkki Säteilyvaara SUUNNITELMAN JAKELU Kaisanpirtit, väestönsuoja Isännöitsijä TOAS Asukkaille tiedotetaan TOASin kotisivuilla internetissä,

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. YRITYSPUISTO LEIVONEN Maitokuja 4, 74700 Kiuruvesi

PELASTUSSUUNNITELMA. YRITYSPUISTO LEIVONEN Maitokuja 4, 74700 Kiuruvesi PELASTUSSUUNNITELMA YRITYSPUISTO LEIVONEN Maitokuja 4, 74700 Kiuruvesi 2 SISÄLTÖ 1. SUUNNITELMAN YLLÄPITO 3 2. SUUNNITTELUVELVOITE 5 3. HÄTÄILMOITUSOHJE 6 4. ELVYTYSOHJE 7 5. HUOMIOITAVAT VAARATILANTEET

Lisätiedot

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112.

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112. Pelastustiet ja pysäköinti Valvojat ohjeistetaan seuraamaan pysäköintiä niin, ettei pysäköinti estä pelastusajoneuvojen toimintaa ja niin että pelastustiet pidetään avoinna. Hallin edessä on selkeät parkkipaikat,

Lisätiedot

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu. Lain mukaan joka kodissa täytyy olla palovaroitin. Tulipalo alkaa usein keittiöstä. Jos rasva syttyy palamaan, laita kansi päälle. Älä koskaan käytä vettä. Huolehdi palavasta kynttilästä. Älä tupakoi sängyllä

Lisätiedot

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA Kaupunki / kunta: Ylöjärvi Kiinteistön / taloyhtiön nimi: As Oy Siironpiha Laatimispäivämäärä: 18.1.2016 Taloyhtiön hallitus vahvistanut pvm ja allekirjoitus: 23.1.2016 Pelastussuunnitelman

Lisätiedot

Kavalahden Leirikeskus. Toimintaohjeet

Kavalahden Leirikeskus. Toimintaohjeet Kavalahden Leirikeskus Toimintaohjeet Kavalahden Leirikeskus toimintaohjeet Laadittu 4.12.2014 Laatija Juha Vilen Viimeksi päivitetty 3.3.2015 Päivittäjä Ville Salo Nämä toimintaohjeet on laadittu käyttäen

Lisätiedot

7. Vaaratilanteet, niiden vaikutukset ja toimenpiteet vaaratilanteiden ehkäisemiseksi VAARATILANNE

7. Vaaratilanteet, niiden vaikutukset ja toimenpiteet vaaratilanteiden ehkäisemiseksi VAARATILANNE 7. Vaaratilanteet, niiden vaikutukset ja toimenpiteet vaaratilanteiden ehkäisemiseksi versio 2a j.m. Sivu 1/6 2.2.04 versio 2a j.m. Sivu 2/6 2.2.04 Esimerkit Päivittäiset onnettomuudet Huoneistopalo Välitön

Lisätiedot

VÄESTÖN VAROITTAMINEN

VÄESTÖN VAROITTAMINEN TURVALLISUUSOHJE Liite 2 VÄESTÖN VAROITTAMINEN 1. Yleinen vaaramerkki Yhden minuutin pituinen nouseva ja laskeva ääni, jossa nousevan jakson pituus on 7 sekuntia ja laskevan jakson pituus samoin 7 sekuntia

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT As Oy Tervakkottiie 24--26 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Sivu 1/8 Johdanto: Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden omatoimiseen

Lisätiedot

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 lähde / www.pelastustoimi.fi Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Kerro, mitä on tapahtunut. Kerro tarkka osoite ja kunta. Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin.

Lisätiedot

Viitalantie 221, 60640 Isokoski

Viitalantie 221, 60640 Isokoski Venestalon pelastussuunnitelma, joka sisältää sammutus- ym. turvallisuusohjeita Viitalantie 221, 60640 Isokoski TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Venestalo on Veneskoski-Viitala-seura ry:n omistama kylätalo, joka

Lisätiedot

Satakunnan yhteisökeskus. Isolinnankatu 16.

Satakunnan yhteisökeskus. Isolinnankatu 16. Satakunnan yhteisökeskus Isolinnankatu 16. HÄTÄILMOITUS 112 ambulanssi, palokunta, poliisi Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Mitä on tapahtunut? - Onnettomuus? - Sairaskohtaus? Onko silminnäkijöitä? Onko

Lisätiedot

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pelastuslain 379 / 2011velvoitteet 1. Yleiset velvollisuudet 4 Jokaisen on

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Kauhajoen Teknologiakeskus PELASTUSSUUNNITELMA NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN

Kiinteistö Oy Kauhajoen Teknologiakeskus PELASTUSSUUNNITELMA NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN Kiinteistö Oy Kauhajoen Teknologiakeskus PELASTUSSUUNNITELMA NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN Kiinteistö oy KAUHAJOEN PELASTUSSUUNNITELMA sivu 2 Suunnitteluvelvoite

Lisätiedot

Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA. (Pelastuslaki 379/ ) (VN asetus pelastustoimesta 407/ ) Tarkastettu

Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA. (Pelastuslaki 379/ ) (VN asetus pelastustoimesta 407/ ) Tarkastettu 2016 2017 Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA (Pelastuslaki 379/2011 16 ) (VN asetus pelastustoimesta 407/2011 3 ) Tarkastettu Pelastusviranomaisen hyväksyntä / 20 / 20 Sallan kunta

Lisätiedot

Vantaan kaupunki Hakunilan kalliosuojan turvallisuusasiakirja

Vantaan kaupunki Hakunilan kalliosuojan turvallisuusasiakirja Vantaan kaupunki Hakunilan kalliosuojan turvallisuusasiakirja Sisällysluettelo 1) Palvelun tarjoaja ja kohde... 3 2) Turvallisuusasioista vastaava henkilö... 3 3) Ennakoitavat vaaratilanteet ja toimenpiteet

Lisätiedot

Kodin paloturvallisuus

Kodin paloturvallisuus Kodin paloturvallisuus Itä-Uudenmaan Pelastuslaitos Palotarkastaja Linnea Kytömäki Itä-Uudenmaan pelastuslaitos Väkiluku n. 94 000 Seitsemän kuntaa Työntekijöitä n. 180 Asemat, joissa on vakituista henkilökuntaa

Lisätiedot

Alueella ei ole päätoimista henkilökuntaa. 041 455 2220 (Petri) 044 344 5866 (päivystäjä)

Alueella ei ole päätoimista henkilökuntaa. 041 455 2220 (Petri) 044 344 5866 (päivystäjä) 2 TIETOA LEIRIKESKUKSESTA Alue on tarkoitettu alle 100 henkilön majoittumiseen päärakennuksessa, 6 majoitusmökissä ja asuntovaunuissa / asuntoautoissa. Alueella järjestetään satunnaisesti muutaman tunnin

Lisätiedot

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti.

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Oma turvallisuuteni Valitse kyllä tai ei. TURVALLISESTI Tiedän hätänumeron. kyllä ei KODISSANI Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Huoneessani on toimiva palovaroitin. Tiedän, mitä

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012 KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi

Lisätiedot

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi?

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Pelastustoiminta Helsingin pelastuslaitoksen suorittamien paloja pelastustehtävien kokonaismäärä

Lisätiedot

Asunto Oy Espoon Rastaspuistontie 8

Asunto Oy Espoon Rastaspuistontie 8 Asunto Oy Espoon Rastaspuistontie 8 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Versio Päiväys Muutos 0.1 2.3.2010 Luonnos 1.0 21.4.2010 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 1.01 7.3.2011 Päivitetty yhteystietoja

Lisätiedot

Käytäntöjä koulujen turvallisuuden suunnittelussa ja toteuttamisessa Palo- ja pelastusalan toimittajien ajankohtaispäivät 1.10.

Käytäntöjä koulujen turvallisuuden suunnittelussa ja toteuttamisessa Palo- ja pelastusalan toimittajien ajankohtaispäivät 1.10. Käytäntöjä koulujen turvallisuuden suunnittelussa ja toteuttamisessa Palo- ja pelastusalan toimittajien ajankohtaispäivät 1.10.2009 Kirta Nieminen Pt. tuntiopettaja, ruokapalvelut kirta.nieminen@seamk.fi

Lisätiedot

HELSINGIN PELASTUSLIITTO RY PELASTUSSUUNNITELMA SENIORIASUMISOIKEUS OY MERIKARTANO RIONKATU 7 00220 HELSINKI

HELSINGIN PELASTUSLIITTO RY PELASTUSSUUNNITELMA SENIORIASUMISOIKEUS OY MERIKARTANO RIONKATU 7 00220 HELSINKI PELASTUSSUUNNITELMA SENIORIASUMISOIKEUS OY MERIKARTANO RIONKATU 7 00220 HELSINKI Lisaa tahan karttakuva josta ilmenevat kiinteistojen sijainti, pelastustiet, pysakointijarjestelyt seka muut turvallisuusjarjestelyt

Lisätiedot

Tuulimäen kalliosuojan turvaopas 2016

Tuulimäen kalliosuojan turvaopas 2016 Tuulimäen kalliosuojan turvaopas 2016 Viite: Espoon kaupungin Tuulimäen väestösuojan turvallisuussuunnitelma 9.2.2016 Miksi turvallisuusohjeita tarvitaan Tuulimäen kalliosuojan turvaopas on tarkoitettu

Lisätiedot

Asumisyksikkö Muistokatu

Asumisyksikkö Muistokatu Asumisyksikkö Muistokatu Käyttäjien turvallisuusohjeet 1. Yleistä 2. Kohteen perustiedot 3. Nimetyt henkilöt ja turvallisuusorganisaatio 4. Turvaopasteet 5. Poistumisjärjestelyt 6. Kokoontumispaikka 7.

Lisätiedot

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA Kaupunki / kunta: Tampere Kiinteistön / taloyhtiön nimi: Kämmenniemen Kotilinna Laatimispäivämäärä: 7.1.2015 Taloyhtiön hallitus vahvistanut pvm ja allekirjoitus: Pelastussuunnitelman

Lisätiedot

TALON PELASTUSSUUNNITELMA

TALON PELASTUSSUUNNITELMA TALON PELASTUSSUUNNITELMA Kiinteistön nimi: Kiinteistön osoite: Suunnitelman laatija: pvm. Suunnitelman päivittäjä: pvm. Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin (13.6.2003/468, 8 ) ja valtioneuvoston

Lisätiedot

Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi

Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi Pohjois-Savon pelastuslaitos Kuopio 10.4.2019 Palotarkastaja Hannu Korhonen Valvontatoiminta Alueen pelastustoimen ja pelastuslaitoksen tehtävät 27 PelL 1) pelastustoimelle

Lisätiedot

Liite 5 Toimintaohjeet eri vaaratilanteissa

Liite 5 Toimintaohjeet eri vaaratilanteissa Liite 5 Toimintaohjeet eri vaaratilanteissa Suunnitelma toiminnasta erilaisissa onnettomuus-, vaara- ja vahinkotilanteissa hätäilmoitus yleinen hälytysmerkki sammutuspeitteen käyttö tapaturma tai sairaskohtaus

Lisätiedot

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta!

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Paloturvallisuustietoa kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Ohjeet asukkaalle Palovaroitin Asunnon jokainen kerros sekä niihin yhteydessä olevat kellarikerrokset ja ullakot on varustettava

Lisätiedot

Turvallisuussuunnitelma. Lauttasaaren Kisa-Siskot ry

Turvallisuussuunnitelma. Lauttasaaren Kisa-Siskot ry Turvallisuussuunnitelma Lauttasaaren Kisa-Siskot ry LAUTTASAAREN KISA-SISKOT RY TURVALLISUUSSUUNNITELMA 2 (6) Sisällysluettelo 1 Turvallisuussuunnitelman tarkoitus... 3 2 Yhdistyksen toiminnan kuvaus...

Lisätiedot

KODIN TURVALLISUUS Puutaloalueet

KODIN TURVALLISUUS Puutaloalueet KODIN TURVALLISUUS Puutaloalueet päällikkö Tomi Honkakunnas 112 Sivu 1 OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLIIKELAITOS ALUEELLINEN PELASTUSLAITOS VUODESTA 2004 ALKAEN Noin 310 vakinaista ja noin 450 sivutoimista

Lisätiedot

Taloyhtiö 2013. Turvallisuus taloyhtiössä Helsingin Messukeskus 10.4.2013. Jaana Sallmén vanhempi lakimies, varatuomari. Suomen Kiinteistöliitto ry

Taloyhtiö 2013. Turvallisuus taloyhtiössä Helsingin Messukeskus 10.4.2013. Jaana Sallmén vanhempi lakimies, varatuomari. Suomen Kiinteistöliitto ry Taloyhtiö 2013 Turvallisuus taloyhtiössä Helsingin Messukeskus 10.4.2013 Jaana Sallmén vanhempi lakimies, varatuomari Miksi pelastussuunnitelma? Pelastussuunnitelman tarkoituksena parantaa arjen turvallisuutta

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Asukkaan puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä lehtinen näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin

Lisätiedot

Turvallisuussuunnitelma

Turvallisuussuunnitelma Turvallisuussuunnitelma Vastuu tapahtuman turvallisuudesta on aina tapahtuman järjestäjällä. Laki määrittää useita asioita koskien tapahtuman järjestämisen turvallisuutta. - Kokoontumis- ja järjestyksenvalvonnanlaki

Lisätiedot

Turvapassi-koulutus päivähoidon ja koulun henkilöstölle. Tapaturmapäivä 13.8.2010 Kristiina Myllyrinne asiantuntija, ensiapu Suomen Punainen Risti

Turvapassi-koulutus päivähoidon ja koulun henkilöstölle. Tapaturmapäivä 13.8.2010 Kristiina Myllyrinne asiantuntija, ensiapu Suomen Punainen Risti Turvapassi-koulutus päivähoidon ja koulun henkilöstölle Tapaturmapäivä 13.8.2010 Kristiina Myllyrinne asiantuntija, ensiapu Suomen Punainen Risti SPR:n Turvapassi-koulutus Turvapassi-koulutus Yksi työpäivä

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Päiväys Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana. Lomake noudattaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA Kaupunki / kunta: Tampere Kiinteistön / taloyhtiön nimi: Huikas 1 Laatimispäivämäärä: 7.1.2015 Taloyhtiön hallitus vahvistanut pvm ja allekirjoitus: Pelastussuunnitelman

Lisätiedot

As. Oy Laurinsataman pelastussuunnitelma LIITE 2. 2. Tarkista potilaan tila Tarkista onko potilas heräteltävissä puhuttelemalla tai ravistamalla?

As. Oy Laurinsataman pelastussuunnitelma LIITE 2. 2. Tarkista potilaan tila Tarkista onko potilas heräteltävissä puhuttelemalla tai ravistamalla? 8. Esimerkkejä ja ohjemalleja TOIMINTA SAIRAUSKOHTAUKSESSA 1. Selvitä mitä on tapahtunut Onko potilas kaatunut, pyörtynyt, kouristellut? Onko silminnäkijöitä? Jaa seuraavat tehtävät, jos auttajia on enemmän.

Lisätiedot

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu.

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu. Opetusvideoiden tukimateriaali Turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille tarkoitetut opetusvideot on tarkoitettu katsottavaksi ohjatusti. Ilman tukimateriaalia saattaa videoiden sanoma jäädä epäselväksi.

Lisätiedot

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA Kaupunki: Tampere Kiinteistön / taloyhtiön nimi: TVA Pihlajapiha Laatimispäivämäärä: 7/2017 Suunnitelma on vahvistettu pvm ja allekirjoitus: Pelastussuunnitelman päivitykset

Lisätiedot

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Kirsi Rajaniemi Turvallisen asumisen koti -seminaari, 3.8.2011 Kokkola Vuosi 1999 Vuosi 2015 Sisäisen turvallisuuden ohjelma:

Lisätiedot

XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00

XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00 XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. Turvallisuudesta vastaavat henkilöt ja varahenkilöt Mika Tervala Turvallisuusvastaava puh

Lisätiedot

MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA

MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA Masalan ylipainehallin yhteystiedot Jalkapallohalli, kupla Rusthollintie 2, 02430 Masala Ylläpito ja huolto: Tilahallinnon päivystäjä 040-5140091 Kenttämestari

Lisätiedot

MARJATILA TYÖNANTAJANA. Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset. Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

MARJATILA TYÖNANTAJANA. Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset. Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen MARJATILA TYÖNANTAJANA Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Turvallinen työskentely ympäristö? Yhteisillä tiedolla Yhteisillä

Lisätiedot

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA Kaupunki / kunta: Tampere Kiinteistön / taloyhtiön nimi: Vellamonkodit Laatimispäivämäärä: 7.1.2015 Taloyhtiön hallitus on vahvistanut pvm ja allekirjoitus: Pelastussuunnitelman

Lisätiedot

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA Kaupunki / kunta: Tampere Kiinteistön / taloyhtiön nimi: Väinölän Kotilinna Laatimispäivämäärä: 3.6.2013 Taloyhtiön hallitus on vahvistanut pvm ja allekirjoitus: Pelastussuunnitelman

Lisätiedot

Tapiolan Keskuspysäköinti Oy

Tapiolan Keskuspysäköinti Oy Tapiolan Keskuspysäköinti Oy Käyttäjien turvallisuusohjeet Etelätuulentie 1, 12. kaupunginosa, Tapiola 1. Yleistä 2. Kohteen perustiedot 3. Nimetyt henkilöt ja turvallisuusorganisaatio 4. Turvaopasteet

Lisätiedot

YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION POISTUMISSUUNNITELMA

YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION POISTUMISSUUNNITELMA Liite 8 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION POISTUMISSUUNNITELMA ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä poistumissuunnitelmasta... 3 2. Toiminta onnettomuus- ja uhkatilanteissa...

Lisätiedot

Turvallisuustutkinnan havainnot ja suositukset

Turvallisuustutkinnan havainnot ja suositukset www.turvallisuustutkinta.fi SPPL, Kouvola 30.10.2014 Turvallisuustutkinnan havainnot ja suositukset Onnettomuuksien tutkinnan tarkoitus Tutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien

Lisätiedot

Palofysiikka. T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari -toinen näytös 2.11.2005 Kalle Anttila

Palofysiikka. T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari -toinen näytös 2.11.2005 Kalle Anttila Palofysiikka T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari -toinen näytös 2.11.2005 Kalle Anttila Esityksen näkökulma Palofysiikan ja yritysturvallisuuden yhteys on helppo nähdä toimitilojen, henkilöstön ja

Lisätiedot

OPPITUNTI 2: TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ

OPPITUNTI 2: TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ OPPITUNTI 2: TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ Copyright: 2014 SPEK, Tekstit: Eevi-Kaisa Yrjölä, Ulkoasu: HUVILA Brand & Design, ISBN: 978-951-797-483-7, Kopiointirajoitus: Tämän sähköisen oppimateriaalin kopioiminen

Lisätiedot

CITY PELASTUSSUUNNITELMA

CITY PELASTUSSUUNNITELMA Hätäilmoitus 112 Tulipalo CITY PELASTUSSUUNNITELMA Yleinen vaaramerkki Säteilyvaara SUUNNITELMAN JAKELU Tuomiokirkonkatu, väestönsuoja Isännöitsijä TOAS Asukkaille tiedotetaan TOASin kotisivuilla internetissä,

Lisätiedot

Pelastustoiminta tilapäisissä tapahtumissa

Pelastustoiminta tilapäisissä tapahtumissa Pelastustoiminta tilapäisissä tapahtumissa Riskienhallintapäällikkö Jari Turunen Pohjois Karjalan pelastuslaitos Ylimpänä päättävänä elimenä toimii pelastuslaitoksen johtokunta. Henkilökunta Pelastuslaitoksella

Lisätiedot

OHJE TILAPÄISMAJOITUKSEN TURVALLISUUSJÄRJESTELYISTÄ KOKOONTU- MISTILOISSA

OHJE TILAPÄISMAJOITUKSEN TURVALLISUUSJÄRJESTELYISTÄ KOKOONTU- MISTILOISSA OHJE 1 (5) OHJE TILAPÄISMAJOITUKSEN TURVALLISUUSJÄRJESTELYISTÄ KOKOONTU- MISTILOISSA Ohje on laadittu yhteistyössä kumppanuusverkoston pelastuslaitosten ja Kuntaliiton kesken ja sen tavoitteena on alueiden

Lisätiedot

LAHTI-SUUNNISTUS 2015 PELASTUSSUUNNITELMA

LAHTI-SUUNNISTUS 2015 PELASTUSSUUNNITELMA LAHTI-SUUNNISTUS 2015 PELASTUSSUUNNITELMA Pelastussuunnitelma 1 (8) 28.7.2015 Päijät-Hämeen pelastuslaitos yleisotilaisuudet@phpela.fi Saimaankatu 64 15140 LAHTI Pelastussuunnitelma Lahti-Suunnistus 2015

Lisätiedot

LAPIN PELASTUSLAITOS EMERGENCY SERVICE OF LAPLAND. YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin 379/2011 16

LAPIN PELASTUSLAITOS EMERGENCY SERVICE OF LAPLAND. YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin 379/2011 16 YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin 379/2011 16 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Kansallinen hiihtosuunnistuskilpailu 1.2 Tilaisuuden

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Päiväys Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana. Lomake noudattaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Pelasta Pelasta välittömässä vaarassa olevat asukkaat pois huoneistosta.

Pelasta Pelasta välittömässä vaarassa olevat asukkaat pois huoneistosta. TOIMINTAOHJEET VAARATILANTEISSA Vaaratilanteiden ehkäisy Pidä kulkureitit vapaina Selvitä sammutuslaitteiden sijainti Huomioi sähkölaitteiden turvallisuus Älä tupakoi sisällä Käytä LED-kynttilöitä Pidä

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Maatullinaukio

Kiinteistö Oy Maatullinaukio Kiinteistö Oy Maatullinaukio Käyttäjien turvallisuusohjeet Maatullinaukio 10 00750 HELSINKI 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. Yleistä Kohteen perustiedot Nimetyt henkilöt ja turvallisuusorganisaatio Turvaopasteet Poistumisjärjestelyt

Lisätiedot

Asuinkiinteistön pelastussuunnitelma

Asuinkiinteistön pelastussuunnitelma SISÄLLYS KIINTEISTÖN TIEDOT... 3 TURVALLISUUSHENKILÖSTÖ JA SEN KOULUTUS... 3 TALOSSA HUOMIOITAVAT VAARATILANTEET JA TOIMINTA NIIDEN VÄLTTÄMISEKSI... 4 YHTEYSTIEDOT JA TEKNISET TOIMINTAOHJEET HÄTÄTILANTEISIIN...

Lisätiedot

MAATILAN PELASTUSSUUNNITELMA

MAATILAN PELASTUSSUUNNITELMA MAATILAN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin (379/2011) ja pelastusasetukseen (407/2011) Omistajan ja maatilan nimi: Maatilan osoite: HÄTÄNUMERO 112 POLIISI PELASTUSLAITOS SAIRAANKULJETUS

Lisätiedot

2. Poistumisturvallisuus ja tulipalon vaarallisuus. 1. Esipuhe

2. Poistumisturvallisuus ja tulipalon vaarallisuus. 1. Esipuhe 1. Esipuhe Tämän dvd:n tarkoituksena on havainnollistaa poistumisturvallisuuden kannalta keskeisiä tekijöitä erilaisissa asumisympäristöissä ja julkisissa rakennuksissa. Video tai sen erilliset osat soveltuvat

Lisätiedot

Turvallinen Pirkanmaa

Turvallinen Pirkanmaa Koulutuksen tavoite - Koulutuksen jälkeen jokainen kuulija: - ymmärtää onnettomuuksien ennaltaehkäisyn tärkeyden - tutustuu työpaikkansa riskeihin, pelastussuunnitelmaan ja tekee turvallisuuskävelyn omassa

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiö Sveitsin Aleksis Pelastussuunnitelma 4.11.2004

Asunto-osakeyhtiö Sveitsin Aleksis Pelastussuunnitelma 4.11.2004 Asunto-osakeyhtiö Sveitsin Aleksis Pelastussuunnitelma 4.11.2004 Asunto-osakeyhtiö Sveitsin Aleksis Vaiveronkatu 32, Hyvinkää PELASTUSSUUNNITELMA Isännöinti Karimak Oy Puhelin: 020 743 389 0 Kauppalankatu

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA

YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma 1 YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu valtioneuvoston asetukseen pelastustoimesta (407/ 2011 3 ) ja pelastuslakiin (379/2011 16 ) Pelastuslaki

Lisätiedot

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA Kaupunki: Tampere Kiinteistön / taloyhtiön nimi: TVA Peurankallionkatu 11 Laatimispäivämäärä: 8/2018 Pelastussuunnitelma on vahvistettu pvm ja allekirjoitus: Pelastussuunnitelman

Lisätiedot

UUSI DOMUS PELASTUSSUUNNITELMA

UUSI DOMUS PELASTUSSUUNNITELMA Hätäilmoitus 112 Tulipalo UUSI DOMUS PELASTUSSUUNNITELMA Yleinen vaaramerkki Säteilyvaara SUUNNITELMAN JAKELU Uusi Domus pelastussuunnitelma Uusi Domus, väestönsuoja Isännöitsijä TOAS Asukkaille tiedotetaan

Lisätiedot

Pelastuspäällikkö Petri Talikka

Pelastuspäällikkö Petri Talikka Pelastuspäällikkö Petri Talikka AIHEALUEET Keskeiset hoitolaitoksien paloturvallisuutta koskevat säädökset, mm.: Pelastuslaki Laki pelastustoimen laitteista Suomen rakentamismääräyskokoelma muut määräykset

Lisätiedot

Uloskäytävät ja lukitukset

Uloskäytävät ja lukitukset 2014 Uloskäytävät ja lukitukset Päijät-Hämeen pelastuslaitos 25.11.2014 Sisältö 1. Yleistä... 2 2. Uloskäytävien vähimmäisleveys... 2 3. Kulkureitin pituus... 3 4. Uloskäytävien merkitseminen ja valaiseminen...

Lisätiedot

Tervetuloa KOTOLAan, Adoptioperheet ry:n, Familia Club ry:n ja Sateenkaariperheet ry:n yhteisiin toimitiloihin!

Tervetuloa KOTOLAan, Adoptioperheet ry:n, Familia Club ry:n ja Sateenkaariperheet ry:n yhteisiin toimitiloihin! Tervetuloa KOTOLAan, Adoptioperheet ry:n, Familia Club ry:n ja Sateenkaariperheet ry:n yhteisiin toimitiloihin! Tilat: Yhdistyksen toimistohuoneiden lisäksi Kotolasta löytyy kaksi koulutustilaa; suurempi

Lisätiedot

Palopupu ja uusi * pelastuslaki

Palopupu ja uusi * pelastuslaki Palopupu ja uusi * pelastuslaki Väritettävä pupuhahmo päiväkoti- ikäisille isille Lain tavoite, soveltamisala ja yleiset velvollisuudet tiedoksi jokaiselle, mutta erityisesti pienten lasten vanhemmille

Lisätiedot

VIKLANPOLKU PELASTUSSUUNNITELMA

VIKLANPOLKU PELASTUSSUUNNITELMA Hätäilmoitus 112 Tulipalo VIKLANPOLKU PELASTUSSUUNNITELMA Yleinen vaaramerkki Säteilyvaara SUUNNITELMAN JAKELU Viklanpolku, väestönsuoja Isännöitsijä TOAS Asukkaille tiedotetaan TOASin kotisivuilla internetissä,

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUS. Huono työturvallisuus maksaa. Onnettomuudet, loukkaantumiset ja sairauspoissaolot aiheuttavat suuria kustannuksia.

TYÖTURVALLISUUS. Huono työturvallisuus maksaa. Onnettomuudet, loukkaantumiset ja sairauspoissaolot aiheuttavat suuria kustannuksia. TYÖTURVALLISUUS TYÖTURVALLISUUS Huono työturvallisuus maksaa. Onnettomuudet, loukkaantumiset ja sairauspoissaolot aiheuttavat suuria kustannuksia. TYÖTURVALLISUUS Työpaikan ja työympäristön työturvallisuudesta

Lisätiedot

Vanhusten ja toimintakyvyltään alentuneiden henkilöiden asumisen turvallisuus Kokkolassa

Vanhusten ja toimintakyvyltään alentuneiden henkilöiden asumisen turvallisuus Kokkolassa Vanhusten ja toimintakyvyltään alentuneiden henkilöiden asumisen turvallisuus Kokkolassa Turvallisen asumisen koti-seminaari 3.8.2011 Palvelupäällikkö laitos- ja palveluasuminen Pasi Paasila Esityksen

Lisätiedot

Mikkelin Jäähalli. Pelastussuunnitelman pikaohjeet

Mikkelin Jäähalli. Pelastussuunnitelman pikaohjeet Mikkelin Jäähalli Pelastussuunnitelman pikaohjeet Mikkelin Jäähalli Yleinen turvallisuusohje YLEINEN HÄTÄNUMERO 112 TULIPALON SATTUESSA 1. PELASTA välittömässä vaarassa olevat. 2. VAROITA muita vaarasta.

Lisätiedot

Oppilaitoksen kriisivalmius

Oppilaitoksen kriisivalmius 1 Hyväksytty 16.6.2011 Oppilaitoksen kriisivalmius Oppilaitoksen opiskelijat ja henkilökunta voivat joutua äkilliseen onnettomuuteen tai uhkaavaan tilanteeseen, joko oppilaitoksessa tai sen ulkopuolella.

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. As Oy Hovirouva. Kiinteistön nimi. Päiväys 18.6.2013

Pelastussuunnitelma. As Oy Hovirouva. Kiinteistön nimi. Päiväys 18.6.2013 Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi As Oy Hovirouva Päiväys 18.6.2013 Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana.

Lisätiedot