Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi 5 8 2018 Kevään huikeimmat tarjoukset! Patu Palvelutukkurit Patu-lähitukkuri aina läheltä.
Kuka pysäyttäisi hetken? Kuusamo Oulu Seinäjoki Kuopio Jyväskylä Mikkeli Pori Hämeenlinna Salo ahti Kuvaston hinnat sisältävät alv:n ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin painovirheiden ja tavaratoimituksen muutosten varalta. 80-luvun lopulla Suomen Salossa haaveiltiin yhteiskunnasta, jossa joka kymmenennellä ihmisellä olisi matkapuhelin. Arvioita sai hyvin pian korjata ja pian oli selvää, että käsillä oli jotain, joka mullisti maailman vaikuttaen jokaisen ihmisen elämään. Aika kiitää nyt nopeammin kuin koskaan ennen. Jatkuva skarppaaminen ja arjessa selviytyminen sekä työelämän hektisyys tuovat haasteita jaksamiseen. Elämme informaatiotulvassa, jossa teknisen kehityksen huipulla eivät pysy enää asiantuntijatkaan. Aina tavoitettavissa kiiruhtaen harrastusten, velvollisuuksien ja viihteen tulituksessa. Facebook ja Whatsapp on jo so last season. Nyt on Snäppii, Telegramia, Netflixii ja chillailua. Suomi on onnellisuusvertailuissa ensimmäinen samaan aikaan kun yhä useampi kamppailee jaksamisen kanssa ja onnellisuus on aina yhden päivän tuonnempana. Turismi kasvaa ja ihmettelemme mitä ihmettä täällä muka on muuta kuin kuraa, loskaa, pimeää, hyttysiä ja kylmä. Hyvää on vaikea nähdä kun se on liian lähellä. Vahvuuksiamme ovat turvallisuus, rauhallisuus, tila, puhtaus, luonto, luotettavuus. Matkailijoita tulee nauttimaan samoista asioista kuin mekin. Elämyksiä he saavat lisäksi rautakaupasta, jossa voi rauhassa kävellä ja tehdä ostoksia ilman tungosta. Sinisestä taivaasta, tähdistä, raikkaasta ilmasta, vedestä, erämaasta, revontulista. Sinulle, joka osaat pysäyttää hetken on kasvavaa kysyntää läpi vuoden. Voisiko teille tulla hengähtämään hetkeksi, toisinaan vaikka vähän useamminkin? Ottaisin mielelläni kupin teetä ja jotain terveellistä ruokaa, josta tulee hyvä mieli ja näkisin ihan oikeasti läheisiäni. Toisinaan voisi olla ihan kiva käpertyä hetkeksi omiin ajatuksiin ja seurata hieman etäämmältä kiireisempiä. Palvelutukku Immonen Oy Palvelutukku Immonen Oy Helmentie 7, 28360 PORI puh. (02) 6312 100 www.immosentukku.fi Kuulumme Patu-ketjuun.
SISÄTÖ 5 8/2018 Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet 4 8 Patu-tuotteet 9 22 Kesätuotteet 23 25 ihat ja lihajalosteet 27 28 ihapakasteet 29 Ruokapakasteet 30 31 Kalapakasteet 32 Kala ja kalajalosteet 32 Perunat 33 38 eipomopakasteet 39 Valmisruoka 40 46 Säilykkeet, kastikkeet, ruoanlaitto ja maustaminen 46 Rasvat ja levitteet 47 48 Meijerituotteet 49 51 Makeiset 52 54 Juomat 55 59 Nonfood Tutustu kattavaan tuotevalikoimaamme
PATU-TUOTTEET PATU VÄHÄAKTOOSINEN TÄYSMAITO 3,5 %, 1, UHT 1,10 prk, 13,20 ME 12 V PATU VÄHÄAKTOOSINEN KEVYTMAITO 1, UHT 1,05 prk, 12,60 ME 12 V PATU AKTOOSITON VISPIKERMA 36 %, 1 3,45 prk, 41,40 ME 12 PATU AKTOOSITON RUOKA KERMA 15 %, 1 2,50 prk, 30,00 ME 12 PATU AKTOOSITON KEVYTKERMA 10 %, 1 2,35 prk, 28,20 ME 12 PATU AKTOOSITON KASVIRASVASEKOITE 15 %, 1 1,75 prk, 21,00 ME 12 PATU AKTOOSITON KERMAVIII 5 KG 12,95 ast, ME 1 PATU AKTOOSITON MAITORAHKA 5 KG 19,50 ast, ME 1 PATU AKTOOSITON TÄYSMAJONEESI 5 KG 14,95 ast, ME 1, G PATU AKTOOSITON KEVYTMAJONEESI 5 KG 10,90 ast, ME 1, G, K PATU EMMENTAVIIPAE 1 KG 6,90 pkt, 27,60 ME 4, G, S, K PATU EDAMVIIPAE 1 KG suolaa 1,2 % 6,50 pkt, 26,00 ME 4, G, S, K PATU KERMAJUUSTO VIIPAE 1 KG 7,50 pkt, 30,00 ME 4, G, S, K 4 PATU JUUSTORAASTE 2 KG 11,80 pss, 94,40 ME 8, G, S, K PATU JUUSTOCREME 2,0 KG 12,50 ast, 6,25 kg ME 1, G, S, K PATU RYPSIÖJY 10 13,50 knu, 1,35 ME 1 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
PATU SYVÄPAISTOÖJY 10 PATU SINAPPI 10 KG PATU TOMAATTIKETSUPPI 10 KG PATU PANNARIHIO 6 KG 14,30 knu, 1,43 ME 1 9,90 snk, 0,99 kg ME 1 12,95 snk, 1,30 kg ME 1 15,90 snk, 2,65 kg ME 1 PATU MANSIKKAHIO 6 KG 16,90 snk, 2,82 kg ME 1 PATU PUOUKKAHIO 6 KG 20,90 snk, 3,48 kg ME 1 PATU VADEMAHIO 6 KG 21,90 snk, 3,65 kg ME 1 PATU ANANASPAOJA OMASSA MEHUSSA 3030/1840 G 4,90 prk, 29,40 ME 6 PATU ANANASPAOJA OMASSA MEHUSSA 565/340 G 1,49 prk, 17,88 ME 12 PATU ANANASRENKAITA OMASSA MEHUSSA 3030/1790 G 5,50 prk, 33,00 ME 6 PATU ANANASRENKAITA OMASSA MEHUSSA 565/340 G 1,49 prk, 17,88 ME 12 PATU ANANASMURSKA 3030/2040 G 5,20 prk, 31,20 ME 6 PATU PERSIKKAKUUTIOITA SOKERIIEMESSÄ 3050/1820 G 5,70 prk, 34,20 ME 6 PATU PERSIKANPUOIKKAITA SOKERIIEMESSÄ 2560/1820 G 4,50 prk, 27,00 ME 6 PATU MANDARIINIOHKOJA SOKERIIEMESSÄ 2600/1500 G 7,50 prk, 45,00 ME 6 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton PATU HEDEMÄCOCKTAI SOKERIIEMESSÄ 2500/1500 G 5,50 prk, 33,00 ME 6 5
uonnonvaraisia, arktisen veden pohjankatkarapuja/ Vild, arktisk vatten nordhavsräkor 2 500 g/2 250 g Ainesosat: Kuorittu, keitetty pohjankatkarapu (Pandalus borealis) (98,5 % nettopainosta), suola. Vettä suojaavana kuorrutuksena. Ingredienser: Skalade, kokad nordhavsräkor (Pandalus borealis) (98,5 % av nettoinnehållet), salt. Vatten som skyddande glasering. Säilytys: 18 C: katso parasta ennen -päiväys. 12 C: 1 kuukausi. 6 C: 2 vuorokautta. +0 4 C: 1 vuorokausi. Förvaring: 18 C: se bäst före -datum. 12 C: 1 månad. 6 C: 2 dagar. +0 4 C: 1 dag. Sulatus: Katkaravut sulatetaan mieluiten jääkaapissa noin 10 tuntia, jolloin ne pysyvät kiinteinä ja herkullisina. Huoneenlämmössä sulamisaika on noin 3 tuntia. Katkarapuja ei saa pikasulattaa lämpimässä vedessä, koska silloin ne sitkistyvät. Sulanutta tuotetta ei saa pakastaa uudelleen. Upptining: Räkorna tinas med fördel i kylskåp i ca 10 timmar. Räkorna bibehäller då sin kvalitet bäst. Kan även tinas i rumstemperatur i ca 3 timmar. Bör inte snabbtinas under rinnande vatten eftersom de då kan få en något seg konsistens. Tinad vara bör ej frysas igen. Valmistusmaa/Tillverkningsland: Norja/Norge Valmistuttaja/Tillverkas för: Suomen Palvelutukkurit Oy Vantaa/Vanda Puh/Tel. 040 186 2948 www.palvelutukkurit.fi Allergeenit: Sisältää äyriäisiä. Voi sisäsltää kalajäämiä ja nilviäisiä. Allergens: Innehåller skaldjur. Kan innehålla spår av fisk och blötjur. Ravintoarvo/100 g: Näringsinnehåll/100 g: energia/energi... 278 kj/66 kcal rasva/fett... 0,9 g josta tyydyttynyttä/ varav mättat fett... 0,1 g hiilihydraattia/kolhydrat... 0 g josta sokereita/varav sockerater... 0 g proteiini/protein...14,4 g suola/salt... 1,5 g uonnonvaraisia, arktisen veden pohjankatkarapuja/ Vild, arktisk vatten nordhavsräkor 2 500 g/2 250 g Ainesosat: Kuorittu, keitetty pohjankatkarapu (Pandalus borealis) (98,5 % nettopainosta), suola. Vettä suojaavana kuorrutuksena. Ingredienser: Skalade, kokad nordhavsräkor (Pandalus borealis) (98,5 % av nettoinnehållet), salt. Vatten som skyddande glasering. Säilytys: 18 C: katso parasta ennen -päiväys. 12 C: 1 kuukausi. 6 C: 2 vuorokautta. +0 4 C: 1 vuorokausi. Förvaring: 18 C: se bäst före -datum. 12 C: 1 månad. 6 C: 2 dagar. +0 4 C: 1 dag. Sulatus: Katkaravut sulatetaan mieluiten jääkaapissa noin 10 tuntia, jolloin ne pysyvät kiinteinä ja herkullisina. Huoneenlämmössä sulamisaika on noin 3 tuntia. Katkarapuja ei saa pikasulattaa lämpimässä vedessä, koska silloin ne sitkistyvät. Sulanutta tuotetta ei saa pakastaa uudelleen. Upptining: Räkorna tinas med fördel i kylskåp i ca 10 timmar. Räkorna bibehäller då sin kvalitet bäst. Kan även tinas i rumstemperatur i ca 3 timmar. Bör inte snabbtinas under rinnande vatten eftersom de då kan få en något seg konsistens. Tinad vara bör ej frysas igen. Valmistusmaa/Tillverkningsland: Norja/Norge Valmistuttaja/Tillverkas för: Suomen Palvelutukkurit Oy Vantaa/Vanda Puh/Tel. 040 186 2948 www.palvelutukkurit.fi Allergeenit: Sisältää äyriäisiä. Voi sisäsltää kalajäämiä ja nilviäisiä. Allergens: Innehåller skaldjur. Kan innehålla spår av fisk och blötjur. Ravintoarvo/100 g: Näringsinnehåll/100 g: energia/energi... 278 kj/66 kcal rasva/fett... 0,9 g josta tyydyttynyttä/ varav mättat fett... 0,1 g hiilihydraattia/kolhydrat... 0 g josta sokereita/varav sockerater... 0 g proteiini/protein...14,4 g suola/salt... 1,5 g uonnonvaraisia, arktisen veden pohjankatkarapuja/ Vild, arktisk vatten nordhavsräkor 2 500 g/2 250 g Ainesosat: Kuorittu, keitetty pohjankatkarapu (Pandalus borealis) (98,5 % nettopainosta), suola. Vettä suojaavana kuorrutuksena. Ingredienser: Skalade, kokad nordhavsräkor (Pandalus borealis) (98,5 % av nettoinnehållet), salt. Vatten som skyddande glasering. Säilytys: 18 C: katso parasta ennen -päiväys. 12 C: 1 kuukausi. 6 C: 2 vuorokautta. +0 4 C: 1 vuorokausi. Förvaring: 18 C: se bäst före -datum. 12 C: 1 månad. 6 C: 2 dagar. +0 4 C: 1 dag. Sulatus: Katkaravut sulatetaan mieluiten jääkaapissa noin 10 tuntia, jolloin ne pysyvät kiinteinä ja herkullisina. Huoneenlämmössä sulamisaika on noin 3 tuntia. Katkarapuja ei saa pikasulattaa lämpimässä vedessä, koska silloin ne sitkistyvät. Sulanutta tuotetta ei saa pakastaa uudelleen. Upptining: Räkorna tinas med fördel i kylskåp i ca 10 timmar. Räkorna bibehäller då sin kvalitet bäst. Kan även tinas i rumstemperatur i ca 3 timmar. Bör inte snabbtinas under rinnande vatten eftersom de då kan få en något seg konsistens. Tinad vara bör ej frysas igen. Valmistusmaa/Tillverkningsland: Norja/Norge Valmistuttaja/Tillverkas för: Suomen Palvelutukkurit Oy Vantaa/Vanda Puh/Tel. 040 186 2948 www.palvelutukkurit.fi Allergeenit: Sisältää äyriäisiä. Voi sisäsltää kalajäämiä ja nilviäisiä. Allergens: Innehåller skaldjur. Kan innehålla spår av fisk och blötjur. Ravintoarvo/100 g: Näringsinnehåll/100 g: energia/energi... 278 kj/66 kcal rasva/fett... 0,9 g josta tyydyttynyttä/ varav mättat fett... 0,1 g hiilihydraattia/kolhydrat... 0 g josta sokereita/varav sockerater... 0 g proteiini/protein...14,4 g suola/salt... 1,5 g PATU-TUOTTEET PATU TONNIKAAPAOJA ÖJYSSÄ 3000/2930 G VAKUUMIPUSSI 24,90 pss, 99,60 ME 4 PATU TONNIKAAPAOJA VEDESSÄ 3000/2930 G VAKUUMIPUSSI 23,90 pss, 95,60 ME 4 PATU TONNIKAAPAOJA ÖJYSSÄ 1000/970 G VAKUUMIPUSSI 8,95 pss, 53,70 ME 6 PATU TONNIKAAPAOJA VEDESSÄ 1000/970 G VAKUUMIPUSSI 8,95 pss, 53,70 ME 6 KEITETTYJÄ, KUORITTUJA Katkarapuja SKAADE KOKTA RÄKOR 2,5 kg KEITETTYJÄ, KUORITTUJA Katkarapuja SKAADE KOKTA RÄKOR 2,5 kg PAKASTE DJUPFRYST PAKASTE DJUPFRYST PATU TONNIKAAPAOJA ÖJYSSÄ 185/140 G 1,50 prk, 36,00 ME 24 PATU TONNIKAAPAOJA VEDESSÄ 185/140 G 1,50 prk, 36,00 ME 24 PATU KATKARAPU 150 250 PSS 36,90 pss, 147,60 ME 1 PATU KATKARAPU 250-350 PSS 34,90 pss, 139,60 ME 1 KEITETTYJÄ, KUORITTUJA Katkarapuja SKAADE KOKTA RÄKOR 2,5 kg PAKASTE DJUPFRYST PATU KATKARAPU 350-500 PSS 32,90 pss, 131,60 ME 1 PATU PITKÄRIISI 5 KG 7,25 pss, 1,45 kg ME 1 6 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
PATU HERKKU SIENIVIIPAE 2460/1380 G 4,90 pss, 29,40 ME 6 PATU HERKKUSIENI KOKONAINEN 2460/1380 G 7,90 pss, 47,40 ME 6 PATU VAAEA VETOPOHJA Pakaste, 55 x 38 cm, n. 500 g 4,20 kpl, 33,60 ME 8 PATU TUMMA VETOPOHJA Pakaste, 55 x 38 cm, n. 500 g 4,20 kpl, 33,60 ME 8 PATU UOMU RUISPAAKARI Pakaste, kypsä, sulattamalla valmis, 75 x 65 g 0,15 kpl, 11,25 ME 75 PATU UOMU VEHNÄRUISPAAKARI Pakaste, kypsä, sulattamalla valmis, 75 x 65 g 0,15 kpl, 11,25 ME 75 PATONKI VEHNÄ PATU Pakaste, jäisenä uuniin, 38 x 260 g/ltk 0,58 kpl, 21,90 ME 1 S, K PATONKI KOKOJYVÄ PATU Pakaste, jäisenä uuniin, 38 x 260 g/ltk 0,63 kpl, 23,90 ME 1 S, K PATONKI KOKOJYVÄ PATU Pakaste, jäisenä uuniin, 60 x 130 g/ltk 0,33 kpl, 19,90 ME 1 S, K PANINI PATU SÄMPYÄ KOKOJYVÄ PATU Pakaste, jäisenä uuniin, 60 x 130 g/ltk Pakaste, jäisenä uuniin, 135 x 55 g/ltk 0,33 0,15 kpl, 19,90 ME 1 kpl 19,90 ME 1 S, K S, K PATU GRIIMAKKARA 10 KP/1 KG 4,29 pkt PATU MEETVURSTI 1 KG PATU KEITTOKINKKU 1 KG PATU PAVIKINKKU 1 KG PATU PAVIKAKKUNA 1 KG 7,50 dyno 7,50 dyno aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 6,90 dyno 8,90 dyno, G, M, K 7
PATU-TUOTTEET PATU ÄHDEVESI 12 x 0,5 l 0,43 plo, 5,16 ME 12 PATU HIIIHAPOINEN ÄHDE VESI 12 x 0,5 l 0,43 plo, 5,16 ME 12 PATU ORIGINA CAESAR 2,5 kg 12,90 prk, ME 1, G PATU MANGORAJA KASTIKE 2,5 kg 12,90 prk, ME 1, G PATU DEVIS MAJONEESI 2,5 kg 12,90 prk, ME 1, G PATU BURGERKASTIKE 2,5 kg 9,90 prk, ME 1, G PATU BURGERKASTIKE 1,0 kg pullo 4,45 plo, ME 1, G PATU GOURMET PUNAJUURI SAAATTI 2,5 kg 10,90 prk, ME 1, G PATU REMOUADE 2,5 kg 11,90 prk, ME 1, G PATU VAKOSIPUIMAJONEESI 2,5 kg 10,90 prk, ME 1, G PATU CURRYMAJONEESI 2,5 kg 9,75 prk, ME 1, G PATU CHIIMAJONEESI 2,5 kg 7,50 prk, ME 1, G PATU EIVINPAPERI 1/1 GN 500 kpl (325 x 530 mm) 21,90 ltk, ME 1 PATU GRIITASKU 160 x 170 mm (1000 kpl) 17,95 ltk, ME 1 8 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
XXXX aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 9
KESÄN VIIEIMMÄT TARJOUKSET PEPSI MAX 0,5 l, ME 24 plo 29,76/ME 1,24/plo HARTWA NOVEE CITRONEE-SITRUUNA 0,5 l, ME 24 plo 29,76/ME 1,24/plo PEPSI 0,5 l, ME 24 plo 29,76/ME 1,24/plo HARTWA VICHY ORIGINA 0,5 l, ME 24 plo 29,76/ME 1,24/plo 7UP FREE 0,5 l, ME 24 plo 29,76/ME 1,24/plo NOVEE PUS MAGNESIUM +C 0,5 l, ME 24 plo 29,76/ME 1,24/plo HARTWA JAFFA APPESIINI 0,5 l, ME 24 plo 29,76/ME 1,24/plo NOVEE PUS SINKKI +E 0,5 l, ME 24 plo 29,76/ME 1,24/plo HARTWA JAFFA APPESIINI SOKERITON 0,5 l, ME 24 plo 29,76/ME 1,24/plo HARTWA JAFFA ANANAS SOKERITON 0,5 l, ME 24 plo 29,76/ME 1,24/plo NOVEE PUS MUTI B+C 0,5 l, ME 24 plo 29,76/ME NOVEE PUS KASIUM 0,5 l, ME 24 plo 29,76/ME 1,24/plo 1,24/plo HARTWA NOVEE 0,5 l, ME 24 plo 29,76/ME 1,24/plo NOVEE PUS C+E 0,5 l, ME 24 plo 29,76/ME 1,24/plo 10 Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. Hinnat sisältävät alv:n ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä.
HARTWA NOVEE PUS FOOIHAPPO+C 0,5 l, ME 24 plo 29,76/ME 1,24/plo ORIGINA ONG DRINK 5,5 %, 0,33 l/plo, 6-pack ME 4 pack 53,96/ME 13,49/6-pack HEINEKEN 5,0 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 47,76/ME HARTWA AURA 4,5 %, 0,35 l/plo, ME 24 plo/ltk 46,80/ME 1,99/plo 1,95/plo KARJAA 4,5 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 33,36/ME 1,39/plo SO 4,5 %, 0,33 l/plo, pantillinen ME 24 plo/ltk 49,20/ME 2,05/plo APIN KUTA III 4,5 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 33,60/ME 1,39/plo HAPPY JOE COUDY APPE 4,7 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 46,80/ME 1,95/plo APIN KUTA UOMU GUTEENITON 4,5 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 35,76/ME 1,49/plo HAPPY JOE CRISPY PEAR 4,7 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 46,80/ME 1,95/plo ORIGINA ONG DRINK 5,5 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 49,20/ME 2,05/plo ORIGINA ONG DRINK CRANBERRY 5,5 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 49,20/ME 2,05/plo Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. Hinnat sisältävät alv:n ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä. 11
XXXXX POSITIIVISESTI SUOMAAISET KEVYTOO RAIKAS 0,5 24 PO KENNO OVI VICHY KATAJANMARJA 0,5 24 PO KENNO OVI VICHY SITRUUNA-IME + MAGNESIUM 0,5 KMP 24 PO KENNO OVI VICHY 0,5 KMP 24 PO KENNO OVI COA 0,5 KMP 24 plo kenno 12 OVI COA IGHT 0,5 KMP 24 plo kenno OVI JAFFA 0,5 KMP 24 plo kenno olvi.fi OVI JAFFA IGHT 0,5 KMP 24 plo kenno OVI EMON 0,5 KMP 24 plo kenno OVI ANANAS IGHT 0,5 KMP 24 plo kenno aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton Osa tuotteista on tukun tilausvalikoiman tuotteita.
KESÄN VIIEIMMÄT TARJOUKSET OVI VICHY KMP 0,33 l, 12 plo/pakki, ME 1 pakki 4,90/pakki OVI ANANAS IGHT VIRVOITUSJUOMA KMP 0,5 l, ME 24 plo kenno 20,40/ME 0,85/plo OVI VICHY KMP 0,5 l, ME 24 plo kenno 20,40/ME 0,85/plo A E COQ PREMIUM 4,5 % 0,33 l 8-pakki tlk kenno, ME 3 pakki 29,70/ME 9,90/pakki OVI VICHY MG SITRUUNAIME KMP 0,5 l, ME 24 plo kenno 20,40/ME 0,85/plo SANDES 4,7 % 0,5 l 6-pakki tlk kenno, ME 4 pakki 43,60/ME 10,90/pakki OVI COA VIRVOITUSJUOMA KMP 0,5 l, ME 24 plo kenno 20,40/ME 0,85/plo A E COQ 4,5 % 0,5 l tlk kenno, ME 24 tlk 43,20/ME 1,80/tlk OVI JAFFA VIRVOITUSJUOMA KMP 0,5 l, ME 24 plo kenno 20,40/ME 0,85/plo SANDES SPECIA EDITION 4,7 % 0,33 l ME 24 plo klp 30,96/ME 1,29/plo Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. Hinnat sisältävät alv:n ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä. 13
KESÄN VIIEIMMÄT TARJOUKSET COCA-COA 0,5 l, ME 24 plo 30,24/ME 1,26/plo SMURFFI PÄÄRYNÄ 0,5 l, ME 24 plo 30,24/ME 1,26/plo COCA-COA ZERO 0,5 l, ME 24 plo 30,24/ME 1,26/plo SPRITE 0,5 l, ME 24 plo 30,24/ME 1,26/plo COCA-COA IGHT 0,5 l, ME 24 plo 30,24/ME 1,26/plo BONAQUA REGUAR 0,5 l, ME 24 plo 30,24/ME 1,26/plo FANTA ZERO APPESIINI 0,5 l, ME 24 plo 30,24/ME 1,26/plo BONAQUA VIIVADEMA 0,5 l, ME 24 plo 30,24/ME 1,26/plo FANTA APPESIINI 0,5 l, ME 24 plo 30,24/ME 1,26/plo BONAQUA SITRUUNA-IME 0,5 l, ME 24 plo 30,24/ME 1,26/plo FANTA METSÄMARJA 0,5 l, ME 24 plo 30,24/ME 1,26/plo BONAQUA VICHY 0,5 l, ME 24 plo 30,24/ME 1,26/plo MUUMI METSÄMANSIKKA 0,5 l, ME 24 plo 30,24/ME 1,26/plo 14 Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. Hinnat sisältävät alv:n ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä.
KARHU III 4,6 %, 6 x 0,5 l tlk/pack, ME 4 pack 59,60/ME 14,90/6-pack KARHU III 4,6 %, 8 x 0,33 l tlk/pack, ME 3 pack 35,25/ME 11,75/8-pack KARHU III 4,6 % profiilipullo, 0,33 l, ME 24 plo 39,60/ME 1,65/plo SOMERSBY PEAR 4,5 % 0,33 l tlk, ME 24 tlk 50,16/ME SOMERSBY APPE 4,5 % 0,33 l tlk, ME 24 tlk 50,16/ME SOMERSBY BACKBERRY 4,5 % 0,33 l tlk, ME 24 tlk 50,16/ME 2,09/tlk 2,09/tlk 2,09/tlk FUZE TEA EMON 0,4 l, ME 12 plo 17,88/ME 1,49/plo FUZE TEA GREEN TEA MANGO & CHAMOMIE 0,4 l, ME 12 plo 17,88/ME 1,49/plo FUZE TEA PEACH & HIBISCUS 0,4 l, ME 12 plo 17,88/ME 1,49/plo Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. Hinnat sisältävät alv:n ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä. 15
KESÄN VIIEIMMÄT TARJOUKSET UUTUUS! UUTUUS! MAGNUM CASSIC 86 g, 20 kpl, ME 1 ltk 31,80/ME MAGNUM WHITE 86 g, 20 kpl, ME 1 ltk 31,80/ME MAGNUM STRAWBERRY WHITE 90 g, 20 kpl, ME 1 ltk 31,80/ME MAGNUM AMOND 86 g, 20 kpl, ME 1 ltk 31,80/ME G 1,59 G 1,59 G 1,59 G 1,59 MAGNUM CHOCOATE HAZENUT PRAINE 90 ml/72 g, 20 kpl, ME 1 ltk G 31,80/ME 1,59 KINGIS ORIGINA VANIJA 78 ml /55 g, 24 kpl, ME 1 ltk 30,96/ME KINGIS TOFFEE 78 ml/55 g, 24 kpl, ME 1 ltk 30,96/ME 1,29 1,29 KINGIS POKA AKTOOSITON 78 ml/56 g, 24 kpl, ME 1 ltk 30,96/ME INGMAN ESKIMO MANSIKKA 59 ml/39 g, 24 kpl, ME 1 ltk 18,72/ME INGMAN ESKIMO VANIJA 59 ml/39 g, 24 kpl, ME 1 ltk 18,72/ME INGMAN IPSI PÄÄRYNÄ 70 ml/70 g, 24 kpl, ME 1 ltk 16,56/ME INGMAN IPSI VADEMA 70 ml/70 g, 24 kpl, ME 1 ltk 16,56/ME SOERO EXOTIC 90 ml/79 g, 25 kpl, ME 1 ltk 37,25/ME MARABOU TUUTTI 160 ml/100 g, 20 kpl, ME 1 ltk 39,80/ME 1,29 0,39 0,39 0,69 0,69 1,49 1,99 16 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
DAIM TUUTTI 160 ml/99 g, 20 kpl, ME 1 ltk 39,80/ME 1,99 INGMAN SUKAAUNEMA AKTOOSITON 120 ml/64 g, 16 kpl, ME 1 ltk 20,64/ME 1,29 INGMAN SUKAATUUTTI INTO 120 ml/65 g, 16 kpl, ME 1 ltk 13,12/ME INGMAN MANSIKKATUUTTI INTO 120 ml/66 g, 16 kpl, ME 1 ltk 12,64/ME V 0,82 V 0,79 INGMAN AKRITSIUNEMA AKTOOSITON 120 ml/63 g, 16 kpl, ME 1 ltk 20,64/ME 1,29 INGMAN HARTWA JAFFA AKTOOSITON 120 ml/66 g, 16 kpl, ME 1 ltk 20,64/ME 1,29 JÄTTIS VANIJA 216 ml/117 g, 12 kpl, ME 1 ltk 23,88/ME 1,99 JÄTTIS KAKTUS 216 ml/117 g, 12 kpl, ME 1 ltk 23,88/ME KINGIS SANDWICH MINTTU 78 ml/54 g, 40 kpl, ME 1 ltk 43,60/ME KINGIS SANDWICH ORIGINA 78 ml/54 g, 40 kpl, ME 1 ltk 43,60/ME OREO SANDWICH 110 ml/54 g, 33 kpl, ME 1 ltk 59,07/ME INGMAN VANHAN AJAN VANIJA INTO 5 l, ME 1 pkt 4,98/l 1,99 1,09 1,09 1,79 V 24,90/pkt INGMAN VANHAN AJAN MANSIKKA INTO 5 l, ME 1 pkt 4,98/l V 24,90/pkt INGMAN VANHAN AJAN SUKAA INTO 5 l, ME 1 pkt 4,98/l V 24,90/pkt aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 17
KESÄN VIIEIMMÄT TARJOUKSET PINGVIINI ESKIMO VANIJA PUIKKO AKTOOSITON 32 g/57 ml, 36 kpl/ltk, ME 1 ltk 15,48/ME 0,43 CASSIC VAKOSUKAA-SAMIAKKI PUIKKO 70 g/100 ml 20 kpl/ltk, ME 1 ltk 27,00/ME 1,35 CASSIC KERROSSUKAA PUIKKO 77 g/100 ml, 20 kpl/ltk, ME 1 ltk 27,00/ME CASSIC KERMATOFFEE PUIKKO 78 g/100 ml, 20 kpl/ltk, ME 1 ltk 27,00/ME CASSIC AKRITSI CORE PUIKKO 70 g/100 ml 20 kpl/ltk, ME 1 ltk 27,00/ME SUPER SUKAA PUIKKO 69 g/100 ml, 20 kpl/ltk, ME 1 ltk 19,60/ME FAZER OMAR PUIKKO 58 g/86 ml, 25 kpl/ltk, ME 1 ltk 32,00/ME 1,35 1,35 1,35 0,98 1,28 FAZER ÄSSÄ MIX IMONADIJÄÄPUIKKO 90 g/87 ml, 20 kpl/ltk, ME 1 ltk 19,60/ME 0,98 PUFFET VANIJA 62 g/110 ml,45 kpl/ltk, ME 1 ltk 44,10/ME PUFFET MINTTU 62 g/110 ml,45 kpl/ltk, ME 1 ltk 44,10/ME 0,98 0,98 PINGVIINI MANSIKKA VÄHÄ AKTOOSINEN 5,0 l, ME 1 pkt 18,90/pkt PINGVIINI VANIJA VÄHÄ AKTOOSINEN 5,0 l, ME 1 pkt 18,90/pkt PINGVIINI SUKAA VÄHÄ AKTOOSINEN 5,0 l, ME 1 pkt 18,90/pkt PINGVIINI HURMAAVA KINUSKI PIKARI, AKTOOSITON 87 g/150 ml, 14 kpl/ltk, ME 1 ltk 19,46/ME 1,39 V V V 18 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
PINGVIINI SUKAA TUUTTI 69 g/120 ml, 24 kpl/ltk, ME 1 ltk 17,52/ME 0,73 PINGVIINI KUNINGATAR TUUTTI, VÄHÄ V AK TOOSINEN 68 g/120 ml, 24 kpl/ltk, ME 1 ltk 17,52/ME 0,73 PINGVIINI SAMIAKKI RAKETTI TUUTTI, AKTOOSITON 69 g/120 ml, 24 kpl/ltk, ME 1 ltk 24,00/ME 1,00 JUHATUUTTI AKKA TUUTTI 112 g/175 ml,16 kpl/ltk, ME 1 ltk 32,00/ME GRANINI APPESIINITÄYSMEHU 2,5 dl, ME 12 plo 7,80/ME 2,00 0,65/plo MEHUKATTI TRIP APPESIINIJUOMA 2 dl, ME 27 prk 8,10/ME 0,30 MEHUKATTI TRIP HEDEMÄJUOMA 2 dl, ME 27 prk 8,10/ME 0,30 MEHUKATTI TRIP METSÄMANSIKKAJUOMA 2 dl, ME 27 prk 8,10/ME 0,30 MEHUKATTI TRIP VADEMAJUOMA 2 dl, ME 27 prk 8,10/ME 0,30 MEHUKATTI TRIP PÄÄRYNÄJUOMA 2 dl, ME 27 prk 8,10/ME 0,30 GRANINI OMENATÄYSMEHU 2,5 dl, ME 12 plo 7,80/ME GRANINI ANANASTÄYSMEHU 2,5 dl, ME 12 plo 7,80/ME 0,65/plo 0,65/plo MEHUKATTI TRIP APPESIINI-COAJUOMA 2 dl, ME 27 prk 8,10/ME 0,30 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 19
KESÄN KUUMIMMAT TARJOUKSET texmex hot dog SBS ONG BUN HOT DOG ROUHE KYPSÄ HAKAISTU Kypsä halkaistu,4 x 1 6x 70 g/ltk, ME 1 ltk 21,12/ME 0,33, M SBS FOOTBA BURGER 30 x 80 g/ltk, ME 1 ltk UUTUUS! 14,70/ME 0,49, M 5 kpl Schulstad Hot Dog sämpylä 5 kpl pitkänakki 150 g Cuacamole 150 g Tomaattisalsa 150 g Juustokastike 25 g Jalapeno viipale 20 g Paahdettu sipuli ämmitä sämpylät ja juustokastike. Paista makkarat. Kokoa Hot dogit. WE BEEF TÄYSIHAPIHVI Pakaste, 75 g, 7,2 kg/ltk, ME 1 ltk 10,40 74,90 /ltk WE BEEF TÄYSIHAPIHVI Pakaste, 100 g, 7,2 kg/ltk, ME 1 ltk 10,40 74,90 /ltk SCHUSTAD PITAEIPÄ 96 x 80 g/ltk, ME 1 ltk 31,68/ME, M 0,33 WE BEEF TÄYSIHAPIHVI Pakaste, 120 g, 7,2 kg/ltk, ME 1 ltk 10,40 74,90 /ltk WE BEEF MEGA TÄYSIHA PIHVI Pakaste, 188 g, 6,2 kg/ltk, ME 1 ltk 10,40 64,50 /ltk SCHUSTAD HOT DOG-SÄMPYÄ Halkaistu, 96 x 55 g/ltk, ME 1 ltk 21,12/ME, M 0,22 20 SCHUSTAD HAMPURIAISSÄMPYÄ Halkaistu, 96 x 55 g/ltk, ME 1 ltk, M 19,20ME 0,20 SCUHUSTAD HAMPURIAISSÄMPYÄ TÄYSJYVÄ Halkaistu, 30 x 80 g/ltk, ME 1 ltk, M 16,50/ME 0,55 SCHUSTAD BRIOCHE HAMPURIAIS, M SÄMPYÄ Kypsä halkaistu 30 x 80 g/ltk, ME 1ltk 17,70/ME 0,59 WE BEEF MEGA PUS Pakaste, 220 g, 6,6 kg/ltk, ME 1 ltk 10,44 68,90 /ltk UHRENHOT CHEDDAR! 1082 g/ ltk, ME 6 pss 57,00/ME 9,50 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
TM MCCAIN CHEESE PIOWS ORIGINA 1 kg/ ltk, ME 6 pss MCCAIN CHEESE PIOWS TOMATO MOZZAREA 1 kg/ ltk, ME 6 pss MCCAIN CHICK-INS SWEET CHII 1 kg/ ltk, ME 6 pss MCCAIN CRISPERS 2,5 kg/ ltk, ME 4 pss 39,00/ME 6,50 45,00/ME 7,50 69,00/ME 11,50 23,20/ME 5,80 MCCAIN FRY N DIP SKIN-ON xx kg/ ltk, ME 5 pss 24,00/ME 4,80 FEIX STREET FOOD TOMATO KETCHUP 900 g, ME 6 plo 17,40/ME 2,90 /plo FEIX STREET FOOD CHUNKY CHII KASTIKE 900 g, ME 6 plo 17,40/ME 2,90 /plo FEIX STREET FOOD CASSIC HAMBURGER DRESSING HAMPURIAISKASTIKE 900 g, ME 6 plo 17,40/ME 2,90 /plo, G, M, K, G, M, K, G, M, K FEIX STREET FOOD FRENCH HOT DOG KASTIKE 900 g, ME 6 plo 17,40/ME 2,90 /plo FEIX STREET FOOD DIJONNAISE SINAPPIMAJONEESI 900 g, ME 6 plo 17,40/ME 2,90 /plo FEIX STREET FOOD SWEET HOT DOG SINAPPI 900 g, ME 6 plo 17,40/ME 2,90 /plo FEIX STREET FOOD KURKKU SAAATTI 900 g, ME 6 plo 23,40/ME 3,90 /plo, G, M, G, M, G, M, K, G, M, K TAFFE NACHO CHEESE BAS 60 g, ME 16 pss 12,64/ME 0,79 TAFFE SIPS POIMU 75 g, ME 16 pss 12,64/ME 0,79 TAFFE BROADWAY ESS FAT 70 g, ME 16 pss 12,64/ME 0,79 TAFFE BROADWAY 75 g, ME 16 pss 12,64/ME 0,79 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 21
TM 22 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
IHA JA IHA JAOSTEET ATRIA TAKUUMUREA NAUDAN UKOFIEE VAKUUMI n. 6 kg/pkt, ME 1 pkt 19,90 KORPEA YIKYPSÄ SAVUSTETTU KASSER SOUSVIDE n. 3 kg/pkt, ME 1 pkt 6,99 ATRIA NAUTA 1 JAUHEIHA 17 %, 2 kg/pkt, ME 1 pkt 13,80/ME 6,90 ATRIA NAUTA-SIKA JAUHEIHA RASVAA ENIT. 15 %, VAKUUMI 2 kg/pkt, ME 1 pkt 11,58/ME 5,79, G, G ATRIA JYVÄBROIER NATUREI BROIERIN FIEE n. 160 g n. 3 kg/ras, ME 1 ras 8,50 ATRIA MARINOITU BROIERIN RINTAEIKE 8 kpl, n. 3,0 kg/ras, ME 1 ras 5,69 ATRIA KANAN OHUT FIEE MARINOITU n. 120 g n. 3 kg/ras, ME 1 ras 7,49 ATRIA MIEDOSTI SUOATTU KANAN PAISTIEIKE n. 50 g, n. 3 kg 6,45, G ATRIA CAIFORNIAMARINOITU BROIERIN PAISTIEIKE n. 50 g, 3 kg 6,45, G ATRIA MIEDOSTI SUOATTU KANAN REISIPAA UUA n. 150 g, n. 3 kg 3,99, G aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 23
IHA JA IHAJAOSTEET ATRIA MARINOITU KANAN REISIKOIPI n. 2,8 kg/ras, ME 1 ras 1,99 ATRIA HUNAJAMARINOITU KANAN FIEESUIKAE ME 3 kg 20,07/ME 6,69 KORPEA BROIERIN RINTA FIEE VIIPAE, KYPSÄ Dyno n. 1 kg, ME 1 dno 11,90 KORPEA BROIERIN RINTA FIEE VIIPAE TANDOORI MAUSTETTU Dyno n. 1 kg, ME 1 dno 11,90 HK AMERIKAN PEKONI ORIGINA 2 kg, ME 1 pkt 8,50 HK AMERIKAN PEKONI ORIGINA 170 g, ME 12 pkt 23,88/ME 1,99 /pkt ATRIA JAUHEIHAPIHVI 85 g, 3 kg/ras, ME 1 ras 11,97/ME 3,99 ATRIA IHAPYÖRYKKÄ Kypsä, 20 g, 2,8 kg/ras, ME 1 ras 11,17/ME 3,99, G, M, S, G, M, S 24 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
KORPEAN COCTAIPYÖRYKKÄ Viileä, 3 g, ME 1 kg 5,95 /pkt KORPEA ROUTE 55 PUED PORK BBQ Dyno 1 kg, ME 1 dyno 9,95 /pkt KORPEA PUED PORK Dyno 1 kg, ME 1 dno 9,95 /pkt POUTTU KYPSÄ PEKONI VIIPAE n. 1 kg 7,95, S, K POUTTU PAVIROUHE n. 2,5 kg, ME 1 dyno 4,75 KORPEAN KINKKUSUIKAE Dyno, 3 kg, ME 1 dyno 19,50/ME 6,50 KAREIAN PIZZASUIKAE 2,5 kg/dno, ME 1 dyno 6,00/ME 2,40 KAREIAN MEETVURSTI SUIKAE 2,5 kg/dyno, ME 1 dno 12,48/ME 4,99 3-STJERNET PEPPERONI CASSIC VIIPAE ME 1 kg 7,90 POUTTU MAKKARAKUUTIO 3 kg, ME 1 pss 11,07/ME 3,69 ATRIA ATRII 400 g/pkt, ME 10 pkt 12,90/ME 1,29 /pkt ATRIA HIIOS PERINTEINEN 400 g/pkt, ME 10 pkt 16,50/ME 1,65 /pkt, G, G HK PARIA CAMPING 1,2 kg, ME 1 pkt 3,99 /pkt ATRIA WIHEM PERINTEINEN 400 g/pkt, ME 10 pkt 19,90/ME 1,99 /pkt KORPEA GRIIKYMPPI GRIIMAKKARA 10 kpl/1 kg, ME 5 pkt 27,45/ME 5,49 /pkt, G, M, G aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 25
26 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
PAKASTEET IHAPAKASTEET ATRIA ITHES KYPSÄ VIIPAOI TU NAUDAN PAAHTO PAISTI n. 2 kg/pkt, ME 3 pkt 16,90 FAMIIA PRO ST OUIS RIBS 550 g, ME 10 kpl 10,90, G, G, M, K AGERBAD FOODS JAUHEIHA PIHVI Gluteeniton, kypsä, 65 g 5,6 kg/ ltk, ME 1 ltk 40,32/ME 7,20 AGERBAD FOODS NAUDAN IHAPYÖRYKKÄ Kypsä, 30 g 6 kg/ltk, ME 1 ltk 45,00/ME 7,50, G, M, S, G, M, S WE BEEF IHAPYÖRYKKÄ 18 g, 7,2 kg/ltk, ME 1 ltk 9,57 68,90 /ltk WE BEEF IHAPYÖRYKKÄ 30 g, 7,2 kg/ltk, ME 1 ltk 9,57 68,90 /ltk SAARIOINEN PERINTEINEN IHAPYÖRYKKÄ kypsä pakaste 4,5 kg, 25 g, ME 1 krt 32,90/ME 7,31 FAMIIA PRO PORSAAN UKO FIEEEIKE Paneroitu, raaka, 160 g, EU, ME 40 kpl/6,4 kg/ltk 37,76/ME 5,90, G, M, M, S, K TOPFOODS PORSAAN SCHNITZE Kypsä, 140 g, 3 kg/ltk, ME 1 ltk 20,70/ME 6,90 TOPFOODS PORSAAN CORDON BEU Kypsä, 140 g, 3 kg/ltk, ME 1 ltk 22,50/ME 7,50 WIENINEIKE HÜSHORST FEINKOST 40 x 160 g, 6,4 kg/ltk, ME 1 ltk 44,18/ME 6,90 FAMIIA PRO KAKKUNAEIKE CORDON BEU Paneroitu, kypsä, 40 x 125 g, ME 5 kg 28,75/ME 5,75 V aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton S, K 27
PAKASTEET IHAPAKASTEET TOPFOODS BROIER SCHNITZE Kypsä, 140 g, 3 kg/ltk, ME 1 ltk 21,60/ME 7,20 TOPFOODS BROIERIN RINTA FIEE 110-130 G Kypsä, paistettu, 2,5 kg, ME 4 pss 75,90/ME 7,59 TOPFOODS BROIERIN SISÄ FIEE PANEROITU Kypsä, 1 kg, ME 10 pss 62,90/ME 6,29 TOPFOODS BROIERIN FIEE SUIKAE 9 MM Kypsä, 2,5 kg, ME 4 ltk 66,90/ME 6,69, S TOPFOODS BROIERIN FIEEKUUTIO 19 MM Kypsä, 2,5 kg, ME 4 pss 67,90/ME 6,79 TOPFOODS BROIERIN REISI KUUTIO 12 MM Kypsä, 2,5 kg, ME 4 ltk 59,90/ME 5,99 KARINIEMEN KANANPOJAN JAUHEIHA 3 kg, ME 4 ras 82,80/ME 6,90 FAMIIA PRO BROIERINSIIPI Paahdettu, 2,5 kg, iettua, ME 2 pss 21,30/ME 4,26 FAMIIA PRO BROIERINUGETTI Kypsä, 2 kg, iettua, ME 3 pss 23,40/ME 3,90 SAARIOINEN BROIERIN KYPSÄT SIIVET n. 15-30 g, Suomi, 4,5 kg/ltk, ME 1 ltk 28,76/ME 6,39, M, K, G, M, K AGERBAD FOODS AGERWURST Kypsä, 60 g, 5,4 kg/ltk, ME 1 ltk 58,85/ME 10,90 OE S KYPSÄ KEBAB 3,0 kg/ltk 11,50 28, G, M, K aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
PAKASTEET RUOKAPAKASTEET MC CAIN PANEROITU SIPUI RENGAS 1 kg/ ltk, ME 10 pss 27,90/ME 2,79 EUROPAMIX OEREMANS 2,5 kg/ltk, ME 4 pss Keltainen porkkana, oranssi porkkana, romanopapu, parsakaali 14,90/ME 1,49 BROCCOI-MIX OEREMANS 2,5 kg/ltk, ME 4 pss Porkkanaviipale, kukkakaalinuppu, paarsakaalinuppu 14,90/ME 1,49 RATATOUIE 2,5 kg, ME 4 pss Munakoiso, kesäkurpitsa, punainen paprika, tomaatti, sipuli 14,90/ME 1,49 APETIT JUURESSASA Pakaste, 1,5 kg, ME 3 pss 14,36/ME 3,19 APETIT KASVISPIHVI MEXICAN 47x 85 g/4 kg/ltk, ME 1 ltk 27,60/ME 6,90 MOZZAREA VIIPAE ZUGER 2 kg, ME 2 pss 27,80/ME 6,95 MOZZAREA HEMI ZUGER 2 g, 2 x 2,5 kg, ME 2 pss 44,50/ME 8,90, G, K kesän maistuvin party platter www.snellmanpro.fi TARJOIUVINKKIMME JAETTAVAAN ANNOKSEEN IceCool Paneroidut parsakaalinnuput 5kg EAN 6418047431673 UUTUUS! IceCool Paneroidut kukkakaalinnuput 5kg EAN 6418047431666 UUTUUS! IceCool Paneroitu sipulirengas 5x2kg EAN 6418047431598 Soos Hot Chili -majoneesi 2,5kg EAN 6418047460185 Soos Valkosipulimajoneesi 2,5kg EAN 6418047460123 Tarjoa lisäksi esimerkiksi bataattiranskalaisia ja vihersalaattia. PEOTTAVAN KOUKUTTAVAA! - asiakaspalaute uutuustuotteistamme aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 29
OHIFIEIDEN AATEINEN ON TÄÄÄ. Tasalaatuisen lohifileen aateloi hyvän maun lisäksi ASC-sertifikaatti. Kun valitset Finduksen, voit aina luottaa siihen, että kala on peräisin hyvin hoidetuista kalakannoista tai se on vastuullisella tavalla viljeltyä. Monista tuotteistamme löytyvän MSC-merkin lisäksi ASC on reilun pelin kirjainyhdistelmä. Nahallinen lohifilee, ASC, 140 g ME 5 kg, määrä n. 36 kpl EAN 7310500177045 Tasalaatuinen lohifilee sopii moneen käyttöön. Pakastettu tuoreeltaan, laatu säilyy myös kuljetuksen ajan! ASC-sertifikaatin saanut tuote on peräisin viljelylaitoksesta, jonka tuotannon vastuullisuuden on sertifioinut riippumaton taho. isätietoa sertifioinnista: www.asc-aqua.org KOKEIE HUOMAAT ERON. 30 FINDUS FOODSERVICES Taivaltie 5, 01610 Vantaa, puhelin aktoositon 0201 V 520 Vähälaktoosinen 200 G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton www.findusfoodservices.fi Hinnat, asiakaspalvelu@fi.findus.com sisältävät alv:n ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
Paikalliset tuotteet MEITÄ KAUDEN SATO PAIKAISESTI JA AINA TUOREENA KYSY PÄIVÄN HINTA MYYNNISTÄ!
TUNTEEA OMASTA MAAKUNNASTA. VAIN SUOMAAISTA IHAA!
Paikalliset tuotteet TUOREET, VAMIIKSI EIKATUT VIHANNEKSET JA HEDEMÄT
Satamaito tekee hyvää monin tavoin Hyvinvoiva lehmä tuottaa laatumaitoa. Parasta maitoa Suomen uudenaikaisimmasta meijeristä. Jokainen lasillinen Satamaitoa tekee hyvää koko kehollesi. aatusopimus kattaa Satamaidon tuottajatiloista 100% Katariinankatu 2, P 182, 28101 Pori Satakunnantie 7, 28400 Ulvila www. satamaito.fi
PAKASTEET KAAPAKASTEET FINDUS RANSKAAINEN KAA MSC 5,12 kg/ltk, ME 1 ltk 45,57/ME 8,90 FINDUS KAA BORDEAISE, MSC, UOMUKUORRUTE 5,12 kg/ltk, ME 1 ltk 45,57/ME 8,90 FINDUS SITRUUNANMAKUINEN KAAEIKE, MSC 5 kg/ltk, ME 1 ltk 39,50/ME 7,90 FINDUS KAARUA CHEDDAR 5,12 kg/ltk, ME 1 ltk 45,57/ME 8,90 S, K, M, S, K FINDUS TÄYSJYVÄ KAAFIEE, MSC 6 kg/ltk, ME 1 ltk APETIT KOTIMAINEN JÄRVI KAAPIHVI 61 x 65 g, 4 kg/ltk, ME 1 ltk AGERBAD FOODS KIRJO OHI- PORKKANAPYÖRYKKÄ Kypsä, 16 g 6 kg/ltk, ME 1 ltk ICE COO OHITÄYTTEINEN KAARUA 4,5/5 kg/ltk, MSC, ME 1 ltk 53,40/ME 8,90 42,00/ME 10,50 41,40/ME 6,90 39,50/ME 7,90, M, S, K, G, S, G, M, S, G, M, K, S HÄTÄÄ KAAKASVISPIHVI 5 kg/me 37,50/ME 7,50 HÄTÄÄ ONKIMIEHEN KAA PIHVI 60 g, ME 5 kg 37,50/ME 7,50 HÄTÄÄ SAVUOHIROUHE ME 3 kg 22,50/ME 7,50 HÄTÄÄ OHIPYÖRYKKÄ Kypsä, 15 g, ME 5 kg 32,50/ME 6,50, M, K S FAMIIA PRO MSC TURSKAPAA KORIANTERI & IME 50 g paneerattu. esipaistettu 5 kg, ME 1 ltk 29,95/ME 5,99 FISHMASTERS MSC AASKAN SEITIFIEE Paneroitu, 150 g, 5 kg/ltk, ME 1 ltk 28,95/ME 5,79 TOPFOODS OHIKUUTIO 5 kg, ME 1 ltk 59,50/ME 11,90 TOPFOODS JÄÄMEREN KATKA RAPU 250 350 Montagui glaze 8 12 % Grönlanti 2,5kg, ME 4 pss 119,50/ME 29,90 M, S, K, M, S, K aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 31
KAA JA KAAJAOSTEET KÄDESHOMEN SIIPAA MATJES 2,2/1,0 kg, ME 1 prk 12,90 KÄDESHOMEN SINAPPISII 2,2/1,0 kg, ME 1 prk 13,90 KÄDESHOMEN RANSKA AINEN SIPUISII 2,2/1,1 kg, ME 1 prk 13,90 KÄDESHOMEN TOMAATTISII 2,2/1,1 kg, ME 1 prk 13,90 PERUNAT UUTUUS! UUTUUS! JEPO KYPSÄ KUOREINEN PIKKUPERUNA 3 kg, ME 5 pss/ltk JEPO KYPSÄ KUOREINEN VIIPAEPERUNA 8 MM 3 kg, ME 5 pss/ltk JEPO KYPSÄ KUUTIOPERUNA 15 MM 3 kg, ME 5 pss/ltk JEPO KYPSÄ SUIKAEPERUNA 6 MM 3 kg, ME 5 pss/ltk 28,35/ME 1,89 29,85/ME 1,99 17,85/ME 1,19 17,85/ME 1,19 MESTARI OHKOPERUNA Pakaste, 3 kg, ME 4 pss 26,28/ME 2,19 MESTARI PANNUPERUNA Pakaste, 3 kg, ME 4 pss 26,28/ME 2,19 32 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
PAKASTEET EIPOMOPAKASTEET MYYN PARAS BROIER PASTEIJA Paistovalmis, 80 g, ME 45 kpl/ltk 17,55/ME 0,39 MYYN PARAS JUUSTOPASTEIJA Paistovalmis, 80 g, ME 45 kpl/ltk 17,55/ME 0,39 MYYN PARAS MUNA-RIISI- PASTEIJA Paistovalmis, 75 g, ME 50 kpl/ltk 21,00/ME 0,42 MYYN PARAS IHA-RIISI PASTEIJA Paistovalmis, 75 g, ME 50 kpl/ltk 21,00/ME 0,42 V V MYYN PARAS KINKKU PASTEIJA Paistovalmis, 75 g, ME 50 kpl/ltk 21,00/ME 0,42 VAASAN KINKKU-JUUSTO KOMIO Raakapakaste, 60 x 90 g/ltk, ME 1 ltk 35,40/ME 0,59 VAASAN RUKIINEN RIISI PIIRAKKA Raaka, 90 x 90 g/ltk, ME 1 ltk 19,80/ME 0,22 VAASAN RIISIPIIRAKKA Raaka, 70 x 90 g/ltk, ME 1 ltk 13,30/ME 0,19 V V VAASAN RUKIINEN SUHAS PIIRAKKA Raaka, 135 x 45 g/ltk, ME 1 ltk 18,90/ME 0,14 FAZER GUTEENITON RIISI PIIRAKKA Sulattamalla valmis, 15 x 60 g/ltk (yksittäispakattu), ME 1 ltk 9,60/ME 0,64 VAASAN IHAPIIRAKKA Kypsä, 35 x 160 g/ltk, ME 1 ltk 27,65/ME 0,79 FAZER AIVURIN TUMMAT VIIPAEET Sulattamalla valmis, 5 x 1000 g/ltk, ME 1 ltk 27,90/ME 5,58, G, S, M, S, K FAZER AIVURIN TUMMAT VAAKAVIIPAEET Sulattamalla valmis, 5 x 1000 g/ltk, ME 1 ltk 29,90/ME 5,98 FAZER AIVURIN VAAEAT VIIPAEET Sulattamalla valmis, 5 x 1000 g/ltk, ME 1 ltk 25,90/ME 5,18 FAZER AIVURIN VAAEAT VAAKAVIIPAEET Sulattamalla valmis, 5 x 1000 g/ltk, ME 1 ltk 29,90/ME 5,98 FAZER OMBARDIANEIPÄ Sulatus ja paisto, 9 x 425 g/ltk, ME 1 ltk 19,71/ME 2,19, M, S, K, M, S, K, M, S, K aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton V, S 33
XXXXX Tee vitriinivallankumous! Meiltä saat monipuolisen valikoiman leivonnaispakasteita ja raikkaita ideoita onnistuneeseen ja myyvään vitriiniin. Vitriinivallankumouksemme avulla varmistat laadun ja herkullisuuden, saat näyttävän esillepanon ja hurmaat asiakkaat niin, että sinut muistetaan! Ota yhteyttä, laitetaan vitriinisi tuottamaan! www.lantmannen-unibake.fi 34 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
PAKASTEET EIPOMOPAKASTEET FAZER CIABATTA IDÄTETYISTÄ JYVISTÄ Sulattamalla valmis, 32 x 75 g/ltk, ME 1 ltk 19,50/ME 0,61 VAASAN TUMMA MAAAIS CIABATTA 16 x 350 g/ltk, ME 1 ltk 25,44/ME 1,59 VAASAN RUISPUOIKUU Kypsä, halkaistu, 55 x 70 g/ltk, ME 1 ltk 17,60/ME 0,32 VAASAN KAURAPUOIKUU Kypsä 55 x 70 g/ltk, ME 1 ltk 17,60/ME 0,32, M, S, K, M, M VAASAN MONIVIJASÄMPYÄ Kypsä, halkaistu, 70 x 80 g/ltk, ME 1 ltk 45,50/ME 0,65 OUUAINEN REISSUMIES Sulattamalla valmis, pussissa 12 kpl, 6 x 705 g/ltk, ME 1 ltk 17,50/ME 2,92 OUUAINEN REISSUMIES TOSI TUMMA Sulattamalla valmis, pussissa 12 kpl, 5 x 840 g/ltk, ME 1 ltk 17,70/ME 3,54 FAZER VITRIINISÄMPYÄ, MONI VIJA, VAMIIKSI HAKAISTU Sulattamalla valmis, 35 x 90 g/ltk, ME 1 ltk 23,50/ME 0,67, M, S, K, M, S, K V, M, S, K UUTUUS! FAZER SAARENTYTÖN UOMU RUIS EIPÄ Sulattamalla valmis,12 x 310 g/ltk, ME 1 ltk 18,90/ME 1,58 FAZER VOICROISSANT Jäisenä uuniin, 80 x 90 g/ltk, ME 1 ltk 28,30/ME 0,35 VAASAN PIZZAPOHJA 60 x 160 g/ltk, ME 1 ltk 27,00/ME 0,45 FAZER DAASPUA Sulatus ja paisto, 60 x 97 g/ltk, ME 1 ltk 41,40/ME 0,69, M, S, K V, M S VAASAN MUSTIKKARAHKA PUA Raaka, 80 x 80 g/ltk, ME 1 ltk 47,20/ME 0,59 VAASAN VANIJARAHKAPUA Raaka 70 x 95 g/ltk, ME 1 ltk 45,50/ME 0,65 MYYN PARAS KAHVIPUA Paistovalmis, 70 g, ME 75 kpl/ltk 26,25/ME 0,35 MYYN PARAS KORVAPUUSTI Kypsä, 100 g, ME 20 kpl/ltk 9,00/ME 0,45 V V aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 35
PAKASTEET EIPOMO PAKASTEET MUNKKIMIEHET PISTAASI KRISTAI Kypsä, 60 x 90 g/ltk, Me 1 ltk 65,40/ME MUNKKIMIEHET KRISTAI PUA Kypsä, 60 x 90 g/ltk,me 1 ltk 1,09 53,40/ME FAZER KORVAPUUSTI Sulatus ja paisto, 60 x 110 g/ltk, ME 1 ltk 0,89 29,40/ME FAZER VOISIMÄPUA Sulatus ja paisto, 60 x 90 g/ltk, ME 1 ltk 0,49 0,67 39,90/ME, S V, S, K MYYN PARAS MANSIKKAJUUSTOKAKKUETTIVIINERI Paistovalmis, 90 g, ME 40 kpl/ltk 17,55/ME 0,39 MYYN PARAS MUSTIKKAVANIJA PUA Kypsä, 80 g, ME 40 kpl/ltk 19,60/ME 0,49 MYYN PARAS KINUSKIKAMPA Paistovalmis, 105 g, ME 40 kpl/ltk VAASAN MARJAHERKKUVIINERI Nostatettu, 50 x 110 g/ltk, ME 1 ltk patukuvasto_2_2018.pdf 1 4.4.2018 10.57.35 18,00/ME 2 min pakkasesta vitriiniin! C M Y MUNKKIMIEHET IMOITUS CM MY MUNKKIRINKIÄ esisokeroitu CY CMY AKTOOSITON, Kypsä pakaste K EAN 6416553002097, ME 40 x 100 g aita laatikon mukana tulevaan muovipussiin haluamasi määrä jäisiä Munkkimiesten rinkilöitä Kuumenna mikrossa n. 30s-2min täydellä teholla kuumaksi (optimaalinen lämpötila 70 C) Sokeroi ja tarjoile! Munkkirinkilän voi sulattaa myös huoneenlämmössä (2h) 0,45 0,89 44,50/ME V SOKEROINTI VINKIT: YKSI MUNKKI 5 tuotetta KANEI - SOKERI Kaneli Sokeri 50g 1 kg UMIMUNKKI Tomusokeri Sokeri 250g 1 kg VANIJAMUNKKI Vanilliinisokeri Sokeri 100g 1 kg PIPARIMUNKKI Piparimauste (1pss) 18g Sokeri 1 kg isätietoja Munkkimiesten myynnistä: Harri Gröhn, 0400 624 971, harri.grohn@munkkimiehet.fi Kirsi Öman, 040 530 8158, kirsi.oman@munkkimiehet.fi Satu ietsamo, 0400 848 366, satu.lietsamo@munkkimiehet.fi 36 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
UUTUUS! VAASAN VANIJAINEN VIINERI Raaka, 80 x 80 g/ltk, ME 1 ltk 47,20/ME 0,59 MUNKKIMIEHET BRIOSSI Kypsä, 20 x 70 g/ltk, ME 1 ltk 19,80/ME 0,99 FAZER FUDGE CAKES SATY CARAME Sulattamalla valmis,180 x 11 g/ltk, ME 1 ltk 36,00/ME 0,20 VAASAN VANIJAMUNKKI Kypsä 40 x 90 g/ltk, ME 1 ltk 34,00/ME 0,85 V, S MUNKKIMIEHET KERMAMUNKKI Kypsä, 48 x 90 g/ltk, Me 1 ltk MUNKKIMIEHET MUNKKI RINKIÄ Kypsä, 40 x 100 g/ltk, ME 1 ltk FAZER OMAR-MUNKKI Sulattamalla valmis, 12 x 100 g/ltk, ME 1 ltk FAZER BERIININMUNKKI Sulattamalla valmis, 12 x 122 g/ltk, ME 1 ltk 55,20/ME 1,15 27,60/ME 0,69 11,88/ME 0,99 11,88/ME 0,99, M, S, M, S aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 37
PAKASTEET EIPOMO PAKASTEET RIITAN HERKKU MUSTIKKA EVYPIIRAKKA 3 x 1250 g, ME 1 ltk 32,70/ME 10,90 RIITAN HERKKU OMENA EVYPIIRAKKA 3 x 1250 g, ME 1 ltk 32,70/ME 10,90 RIITAN HERKKU PUOUKKA EVYPIIRAKKA 3 x 1250 g, ME 1 ltk 32,70/ME 10,90 RIITAN HERKKU TOSCA EVYPIIRAKKA 3 x 1250 g, ME 1 ltk 32,70/ME 10,90 V UUTUUS! SBS MARJAPIIRAKKA Kypsä, 56 x 30 g/ltk, ME 1 ltk 21,84/ME 0,39 ROFOODS MANSIKKA- JUUSTO KAKKU 12 palaa, à n. 120 g/kakku 1450 g, ME 6 kakkua 135,00/ME 22,50 /kakku ROFOODS GUTEENITON MANSIKKAEIVOS 14 palaa, à n. 139 g/levy 1950 g, ME 4 levyä 129,00/ME 32,25 /levy ROFOODS RAPARPERI- MANSIKKAKAKKUPAA 16 palaa à n. 150 g/levy 2400 g, ME 3 levyä 77,40/ME 25,80 /levy, G, S V UUTUUS! SCHUSTAD MOKKAPAA 56 x 25 g/ltk, ME 1 ltk 23,52/ME 0,42 FRONERI SUOAINEN KINUSKI JUUSTOKAKKU 14 palaa, 1 600 g, ME 1 kpl 29,90 /kakku DEI-BBQ GUTEENITON JA MAIDOTON PUNA JUURI & SUKAA FUDGE KAKKU Kypsä, 14 palaa x 100 g/kakku, ME 1 35,90 /kakku DEI-BBQ GUTEENITON JA MAIDOTON AABAMA TOFFEE KAKKU Kypsä, 14 palaa x 155 g/kakku, ME 1 32,90 /kakku G, M G, M 38 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
VAMISRUOKA ATRIA ITAIANSAAATTI 3 kg/ras, ME 1 ras ATRIA PUNAJUURISAAATTI 3 kg/ras, ME 1 ras ATRIA PERUNASAAATTI 3 kg/ras, ME 1 ras ATRIA COESAW SAAATTI 3 kg/ras, ME 1 ras 8,37/ME 2,79 8,37/ME 2,79 8,37/ME 2,79 13,80/ME 4,60 HUHTAHYVÄT GOURMET SAVUOHISAAATTI 1,5 kg, ME 1 ras 17,85/ME 11,90 HUHTAHYVÄT GOURMET KATKARAPUSAAATTI 1,5 kg, ME 1 ras 17,85/ME 11,90 WERNSING MEKSIKONSAAATTI 3 kg/dno, ME 1 dno 14,85/ME 4,95 WERNSING MAISSISAAATTI 3 kg/dno, ME 1 dno 17,85/ME 5,95, G, M, S, G, M, S G G WERNSING PIZZASAAATTI 3 kg/dno, ME 1 dno 8,97/ME 2,99 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 39
XXXXX Makumatkamme jatkuu! Viime vuonna aloitimme makumatkamme, ja tänä vuonna retki jatkuu! Matkalaukuistamme löytyy nyt vieläkin runsaammin maailman parhaita reseptejä, joihin keittiömestarimme ovat reissuillansa tutustuneet. Klikkaa reseptipankkiimme ja tuo maailman maut omaan keittiöösi! Maailman parhaita reseptejä! ufs.com 40 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
SÄIYKKEET, KASTIKKEET, RUOAN- AITTO JA MAUSTAMINEN HEMANN S TÄYSMAJONEESI 5 kg/rs, ME 1 ras 21,95 /rs SAARIOINEN KOREAN MAJONEESI 1 1 l, ME 6 plo 45,00/ME 7,50 /plo FEIX KETCHUP ANNOSTEIJAN TÄYTTÖPUSSI 2,5 kg, ME 6 pss 41,70/ME 6,95 FEIX SINAPPI ANNOSTEIJAN TÄYTTÖPUSSI 2,5 kg, ME 4 pss 27,80/ME 6,95, G, M, S, G, M, K, G, M, K MEIRA KETSUPPI 10 g/200 pss/ltk, ME 1 ltk 9,50 /ltk MEIRA SINAPPI 10 g/200 pss/ltk, ME 1 ltk 9,50 /ltk MEIRA KETSUPPI 950 g/plo, ME 8 plo 15,92/ME 1,99 /plo MEIRA PERINTEINEN SINAPPI 950 g/plo, ME 8 plo 17,52/ME 2,19 /plo, G, M, G, M, G, M, G, M KIKKOMAN SOIJAKASTIKE PET-pullo, 1 l/plo, ME 6 plo 41,40/ME 6,90 /plo KIKKOMAN SOIJAKASTIKE Pöytäpullo, 150 ml/plo, ME 12 plo 34,80/ME 2,90 /plo SWEET CHII KASTIKE SUREE 1 l, ME 12 plo 35,40/ME 2,95 /plo aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 41
SÄIYKKEET, KASTIKKEET, RUOANAITTO JA MAUSTAMINEN HEMANN'S SITRUS VINEGRETTI 1 l/plo, ME 6 plo 53,40/ME 8,90 /plo RAJAMÄEN TUMMA BASAMI KASTIKE 0,5 l/plo, ME 12 plo 58,80/ME 4,90 /plo RAJAMÄEN VAAEA BASAMI KASTIKE 0,5 l/plo, ME 12 plo 58,80/ME 4,90 /plo RAJAMÄEN OMENAVIINI ETIKKA 10 l/kan, ME 1 kan 25,90 /kan RAJAMÄEN OMENAVIINI ETIKKA 3 l/kan, ME 1 kan 8,50 /kan RAJAMÄEN VAKOVIINI ETIKKA 3 l/kan, ME 1 kan 8,50 /kan RAJAMÄEN HUNAJA-OMENA VIINI ETIKKA 3 l/kan, ME 1 kan 15,90 /kan RAJAMÄEN PUNAVIINI ETIKKA 3 l/kan, ME 1 kan 8,50 /kan 42 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
RAJAMÄEN VÄKIVIINA ETIKKA 3 l/kan, ME 1 kan 5,50 /kan RAJAMÄEN VÄKIVIINA ETIKKA 10 l/kan, ME 1 kan 14,90 /kan SAARIOINEN RANSKAAINEN SAAATTIKASTIKE 3 l, ME 1 kan 12,60/kan 4,20 /l SAARIOINEN SINAPPISAAATTI KASTIKE 3 l, ME 1 kan 12,60/kan 4,20 /l, G, M, K, G, M, K SAARIOINEN KARTANON SAAATTIKASTIKE 3 l, ME 1 kan 12,60/kan 4,20 /l SAARIOINEN HUNAJAINEN SAAATTIKASTIKE 3 l, ME 1 kan 12,60/kan 4,20 /l SAARIOINEN KEVYT RANSKA AINEN SAAATTIKASTIKE 3 l, ME 1 kan 12,60/kan 4,20 /l ISOMITTA BÉARNAISEKASTIKE 2 x 0,84 kg ME 1 ltk 27,90 /ltk, G, M, K, G, M, K, G, M, K G ISOMITTA MAUSTEINEN CURRY KASTIKE 2 x 0,69 kg, ME 1 ltk 27,90 /ltk ISO MITTA SITRUUNAKASTIKE 2 X 0,83 KG 2 x 0,83 kg, ME 1 ltk 38,90 /ltk ISO MITTA SUKAAMOUSSE 1,9 kg (10 l), ME 1 ltk 25,90 /ltk ISO MITTA MUSTIKKA-VADE MAKIISSEI 2 X 1,08 KG 1,08 kg, ME 1 ltk 25,90 /ltk V, G, G, S, K, G, K, S M, K, S, G BONG MOUSSEPOHJA, MAUSTAMATON 2 x 0,5 l, ME 1 ltk 25,90 /ltk PUJONKI CHEDDARJUUSTO KASTIKE 1 l, ME 6 prk 35,40/ME 5,90 PUJONKI SAUCE ESPAGNOE 1 l, ME 6 prk 29,40/ME 4,90 KNORR PROFESSIONA FOND HÄRKÄ 1 1 l, ME 8 prk 63,20/ME 7,90, G, K, S, G, M, K aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 43
SÄIYKKEET, KASTIKKEET, RUOAN AITTO JA MAUSTAMINEN KEIJU RUSKEA KASTIKETIIVISTE 5 kg, ME 1 snk KEIJU VAAEA KASTIKETIIVISTE 5 kg, ME 1 snk PROMIX IHAIEMIJAUHE 600 g/tetra (50 ), ME 1 tetra PROMIX KAAIEMIJAUHE 600 g/tetra (50 ), ME 1 tetra 24,95 /snk 24,95 /snk 5,70 /tetra 6,30 /tetra, M, S, M, S PROMIX KANAIEMIJAUHE 600 g/tetra (50 ), ME 1 tetra 6,50 /tetra PROMIX KASVISIEMIJAUHE 600 g/tetra (50 ), ME 1 tetra 6,10 /tetra PROMIX MAISSITÄRKKEYS 2 kg, ME 1 pss 4,40 PROMIX HEDEMÄ- JA MARJA KIISSEITÄRKKEYS 2 kg, ME 1 pss 9,50 PROMIX PIKASUURUSTE aktoositon ja maidoton, 500 g/tetra, ME 1 tetra 5,45 /tetra PROMIX SAAATTIMIX Siemensekoitus, 2,5 kg, ME 1 pss Auringonkukan-, kurpitsan- ja meloninsiemeniä 15,90 PASTA FUSII TRICOOR SGAMBARO 5,0 kg/pkt, ME 1 pkt 12,45/ME 2,49 TOPFOODS CROUSTI SAADE KRUTONKI YRTTI Belgia, 900 g/snk, ME 1 snk 9,90 /snk, M, S; K UUTUUS! TOPFOODS CROUSTI SAADE KRUTONKI MAUSTAMATON Belgia, 800 g/snk, ME 1 snk 9,90 /snk KOOKOSMAITO 17 19 % V&N 3 l, ME 6 prk 41,40/ME 6,90 HERKKUMAA AKKAHIO 460 g, ME 8 prk 39,60/ME 4,95 HERKKUMAA HAPANKAAI Foliopussi, 500/450 g, ME 24 pss 26,90/ME 1,19, M, S; K, G, M, K 44 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
MARI PERSIKKASOSE 1 l, ME 10 prk 27,00/ME 2,70 MARI MANGOSOSE 1 l, ME 10 prk 29,50/ME 2,95 MARI OMENASOSE 1 l, ME 10 prk 29,50/ME 2,95 MARI APRIKOOSISOSE 1 l, ME 10 prk 27,00/ME 2,70 HERKKUMAA MAUSTEKURKKU 8,2/4,5kg, ME 1 prk 11,95 HERKKUMAA KURKKUKUUTIO 8,2/4,3 kg, ME 1 prk 10,90 HERKKUMAA VIIPAEKURKKU 8,2/4,5 kg, ME 1 prk 10,90 HERKKUMAA KURKKUSAAATTI (EASY OPEN REPÄISYKANSI) 3,15 kg, ME 1 prk 9,50, G, M, K, G, M, K, G, M, K, G, M, K HERKKUMAA VOIEIPÄKURKKU HORECA (EASY OPEN KANSI) 2,2/1,25 kg, ME 1 prk 6,90 FEIX OHUTVIIPAEKURKKU 8,2/4,5 kg, ME 1 tlk 9,90 /tlk HERKKUMAA KUUTIO PUNAJUURI 8,6/6,2 kg, ME 1 prk 9,50 HERKKUMAA SUIKAE PUNAJUURI 8,6/6,2 kg, ME 1 prk 9,50, G, M, K, G, M, K, G, M, K, G, M, K HERKKUMAA VIIPAE PUNAJUURI 8,6/6,2 kg, ME 1 prk 9,50 HERKKUMAA VAIKOITU PUNAJUURI 8,6/6,2 kg, ME 1 prk 9,50 HERKKUMAA DEVI'S SAAD PAHOAISEN SAAATTI 870 g, ME 6 prk 23,40/ME 3,90 HERKKUMAA PUNASIPUI SAAATTI 900 g, ME 6 prk 23,40/ME 3,90, G, M, K, G, M, K, G, M, K aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 45
SÄIYKKEET, KASTIKKEET, RUOANAITTO JA MAUSTAMINEN HERKKUMAA KURPITSA SAAATTI HORECA Muovipakkaus, 2250/1320 g, ME 1 prk 6,90 HERKKUMAA KURPITSA PIKKESI HORECA Muovipakkaus, 2250/1320 g, ME 1 prk 6,90 FEIX GRIISAAATTI, KESÄKURPITSAPIKKESI 8,5 kg, ME 1 tlk 17,90 /tlk HERKKUMAA HIOSIPUI SK lasi 2700/1800 g, ME 3 prk 23,70/ME 7,90, G, M, K, G, M, K, G, M, K APPETIT VAKOSIPUINKYNSI PROVENCE 1 kg, ME 3 prk 32,70 ME 10,90 APPETIT VAKOSIPUIMURSKA 1 kg, ME 3 prk 22,50/ME 7,50 VIHREÄ KIVETÖN OIIVI FIGARO 3 kg, ME 6 prk 39,00/ME 6,50 MUSTA KIVETÖN OIIVI FIGARO 3 kg, ME 6 prk 39,00/ME 6,50, G RASVAT JA EVITTEET KEIJU 70 CATERING AKTOO SITON KASVIRASVAEVITE 400 g, ME 16 ras/ltk 20,00/ME 1,25 /ras KEIJU CATERING MARGARIINI 60 % 2,5 kg, ME 1 snk 3,56 8,90 /snk KEIJU 60 % ANNOSMARGARIINI 240 x 6 g, ME 240 kpl/ltk 9,90 /ltk VAIO OIVARIINI NORMAAI SUOAINEN HYA 400 g, ME 24 pkt 64,56 2,69 /pkt 46 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
MEIJERITUOTTEET VAIO POAR VIIPAE e 1 kg, ME 4 kpl 39,60/ME 9,90 VAIO AURA Murennettu sinihomejuusto e1 kg/pkt, ME 3 pss 40,50/ME 13,50 VAIO A+ ISÄAINEETON JOGURTTI MUSTIKKA-VADEMA AKTOOSITON 150 g, ME 10 prk 5,50/ME 0,55 VAIO A+ ISÄAINEETON JOGURTTI MANSIKKA AKTOOSITON 150 g, ME 10 prk 5,50/ME 0,55 VAIO A+ UONNONJOGURTTI AKTOOSITON 150 g, ME 10 prk 5,50/ME 0,55 VAIOJOGURTTI BANAANI HYA 1 kg/tlk, ME 5 tlk 8,45/ME 1,69 /tlk VAIOJOGURTTI HEDEMÄ POMMI HYA 1 kg/tlk, ME 5 tlk 8,45/ME 1,69 /tlk VAIOJOGURTTI VANIJA HYA 1 kg/tlk, ME 5 tlk 8,45/ME 1,69 /tlk VAIOJOGURTTI MANSIKKA HYA 1 kg/tlk, ME 5 tlk 8,45/ME 1,69 /tlk V V V V KASINK AITO KAURAJUOMA ES 1 l, ME 6 tlk 8,10/ME 1,35 /tlk KASINK AITO KAURAJUOMA UOMU ES 1 l, ME 6 tlk 8,10/ME 1,35 /tlk KASINK AITO KAURAJUOMA UHT 1 l, ME 8 tlk 11,92/ME 1,49 /tlk KASINK AITO KAURARUOKA 15 % UHT 1 l, ME 8 tlk 15,92/ME 1,99 /tlk aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 47
MEIJERITUOTTEET ARA AKTOOSITON RAEJUUSTO 2,5 kg, ME 1 snk 10,95 /snk ARA CRÈME FRAÎCHE 28 % AKTOOSITON 1,8 kg, ME 1 snk 8,95 /snk ARA SMETANA 42 % AKTOOSITON 1,8 kg, ME 1 snk 10,90 /snk ARA RAHKA KAUSIMAKU PERSIKKA-PASSION AKTOOSITON 5 kg, ME 1 snk 19.90 /snk 6 413300 004083 CASTEO BURGER BUE 150 g, ME 10 pkt 25,90/ME 2,59 /pkt E PASTOR VUOHENJUUSTO 1 kg, ME 2 kpl 21,80/ME 10,90 TOPFOODS AKTOOSITON CAESAR JUUSTOASTU 1 kg, ME 5 pss 64,75/ME 12,95 RIITAN HERKKU EIPÄJUUSTO Pakaste, 1/1 n. 600 g, ME 10 kpl 10,30 G, S, K, G, S, K V 48 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
MAKEISET MINI AAKKOSET SIRKUS 120 g, ME 18 pss 19,62/ME 1,09 MINI AAKKOSET HEDEMÄ 120 g, ME 18 pss 19,62/ME 1,09 MINI HYVÄÄ MAKUMAASTA ORIGINA 120 g, ME 16 pss 17,44/ME 1,09 AUANTAI MAKEISSEKOITUS 150 g, ME 21 pss 36,75/ME 1,75 MINI TV MIX ORIGINA 110 g, ME 16 pss MINI TV MIX KIRPEÄ 110 g, ME 16 pss 17,44/ME 1,09 17,44/ME 1,09 MINTTUAKU AKRITSI PATUKKA 14 g, 50 kpl/ltk, ME 1 ltk 10,90 /ltk SUKUAKU AKRITSI PATUKKA 14 g, 50 kpl/ltk, ME 1 ltk 10,90 /ltk BISBIS AKRITSI PATUKKA 14 g, 50 kpl/ltk, ME 1 ltk TUPA MAXI UTZ 50 g, ME 42 kpl 10,90 /ltk 31,50/ME 0,75 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 49
UUTUUS: R E I UN KA U P A N K U TA KA T RIIN A Kulta Katriina Reilu on korkealaatuinen Reilun kaupan kahvi, jonka runsas maku on peräisin Väli-Amerikan tarkkaan valikoiduista kahvipavuista. Keskivaalea paahto (2) antaa kahville sopivaa hapokkuuta ja korostaa sen upean tasapainoista ja marjaisaa makua. www.kultakatriina.fi SUO M AAISEN KAH VIKUTTU URI N P U OESTA 50 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton Hinnat sisältävät alv:n ja ne ovat voimassa täysin KUTA myyntierin. Osa KATRIINA tuotteista on toimitusmyynnissä, REIU 100 kysy meiltä g HJ lisää. KUTA KATRIINA REIU 300 g PKJ
MAKEISET FAZER PANTTERI MIX 180 g, ME 21 pss 27,09/ME 1,29 FAZER PANTTERI 180 g, ME 21 pss 27,09/ME 1,29 FAZER AARREARKKU 180 g, ME 21 pss 27,09/ME 1,29 FAZER ÄSSÄ MIX 180 g, ME 21 pss 27,09/ME 1,29 FAZER MISSÄ X 180 g, ME 21 pss 27,09/ME 1,29 FAZER TUTTI FRUTTI PASSION 180 g, ME 21 pss 27,09/ME 1,29 FAZER AKRITSI ORIGINA 20 g/patukka, ME 30 patukkaa 6,00/ME 0,20 /pat FAZER AKRITSI SAMIAK 20 g/patukka, ME 30 patukkaa 6,00/ME 0,20 /pat FAZER AKRITSI EMON 20 g/patukka, ME 30 patukkaa 6,00/ME 0,20 /pat FAZER AKRITSI CHOCO 20 g/patukka, ME 30 patukkaa 6,00/ME 0,20 /pat FAZER AKRITSI RASPBERRY 20 g/patukka, ME 30 patukkaa 6,00/ME 0,20 /pat FAZER TYRKISK PEBER AKRITSI 20 g/patukka, ME 30 patukkaa 6,00/ME 0,20 /pat aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 51
52 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
JUOMAT TUOPPI KOTIKAJAUUTE 1 litra/pkt, ME 12 pkt 33,60/ME 2,80 /pkt KAJAMAAS 5 kg, ME 1 pss 13,90 MARI SEKAMEHUTIIVISTE SOKEROITU 1+3 10 l, ME 1 knu 26,90 /knu, M, S, K, M, S, K TROPIC APPESIINITÄYSMEHU 100 % 1 l, ME 10 tetraa 13,50/ME 1,35 /tetra TROPIC OMENATÄYSMEHU 100 % 1 l, ME 10 tetraa 12,50/ME 1,25 /tetra MARI 300 % ANANASTÄYS MEHUTIIVISTE 1 l, ME 12 prk 46,80/ME 3,90 MARI NATUR ANANASTÄYS MEHU 100 % 1 l, ME 10 tetraa 14,90/ME 1,49 /tetra BONNE HEDEMÄTÄYSMEHU TIIVISTE 300 % 1 1 l, ME 12 tlk 56,28/ME 4,69 /tlk BONNE PÄÄRYNÄTÄYSMEHU TIIVISTE 300 % 1 1 l, ME 12 tlk 43,08/ME 3,59 /tlk BONNE APPESIINITÄYSMEHU TIIVISTE 300 % 1 1 l, ME 12 tlk 50,40/ME 4,20 /tlk BONNE OMENATÄYSMEHU TIIVISTE 300 % 1 1 l, ME 12 tlk 43,08/ME 3,59 /tlk ÖFBERGS PROFESSIONE DARK 90 g RK luomu 1,5, 67 pss/6 kg/ltk, ME 1 ltk 10,90 /ltk ÖFBERGS PROFESSIONE IGHT ROAST 90 g RA 1,5, 67 pss/6 kg/ltk, ME 1 ltk 10,90 /ltk aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 53
XXXXX 54 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
NONFOOD HUHTAMÄKI JUHAMOKKA KUUMAKUPPI 250 M 80 kpl/pussi 20 pss/ltk, ME 1 ltk 98,00/ME 4,90 HUHTAMÄKI JUHAMOKKA KUUMAKUPPI 350 M 50 kpl/ pussi 20 pussia/ltk ME 1 ltk 98,00/ME 4,90 HUHTAMÄKI JUHAMOKKA KUUMAKUPPI 500 M 50 kpl/pussi 20 pss/ltk, ME 1 ltk 98,00/ME 4,90 HUHTAMÄKI KANSI 250 M KUU MAKUPPIIN, 80 MM VAKOINEN 100 kpl/ pussi, 10 pss/ltk, ME 1 ltk 39,00/ME 3,90 HUHTAMÄKI KANSI 300 500 M KUUMAKUPPEIHIN 90 MM VAKOINEN 100 kpl/ pussi, 10 pss/ltk, ME 1 ltk 49,00/ME 4,90 HUHTAMÄKI RUUTU KORVAI NEN KARTONKIKUPPI 175 ml, 80 kpl/pussi, 25 pss/ltk, ME 1 ltk 72,50/ME 2,90 KAHVIKUPPI 250 ml, 50 kpl, ME 20 pss 55,00/ME 2,75 KAHVIKUPPI 350 ml, 50 kpl, ME 20 pss 59,00/ME 2,95 KANSI TAKEAWAY 250 ml, 100 kpl, ME 10 pss 25,00/ME 2,50 KANSI TAKEAWAY 350 ml, 100 kpl, ME 10 pss 27,00/ME 2,70 HUHTAMÄKI PREMIUM- HAARUKKA KIRKAS PS 50 kpl/pussi, 20 pss/ltk 50,00/ME 2,50 HUHTAMÄKI PREMIUM- VEITSI KIRKAS PS 50 kpl/pussi, 20 pss/ltk 50,00/ME 2,50 HUHTAMÄKI KAHVIUSIKKA MUOVI 100 kpl/pussi, 4 pss/ltk, ME 1 ltk 34,80/ME 8,70 HUHTAMÄKI VEITSI MUOVI VAKOINEN 100 kpl/pussi, 10 pss/ltk 15,50/ME 1,55 HUHTAMÄKI HAARUKKA MUOVI VAKOINEN 100 kpl/pussi, 10 pss/ltk 15,50/ME 1,55 HUHTAMÄKI RUOKAUSIKKA MUOVI VAKOINEN 100 kpl/pussi, 10 pss/ltk, ME 1 ltk 15,50/ME 1,55 55
NONFOOD HUHTAMÄKI KYMÄJUOMA PIKARI KIRKAS APET 500 M 16 pss/ltk, ME 1 ltk 73,44/ME 4,59 HUHTAMÄKI 24 CM CHINET BIOWARE KUITUAUTANEN PAINETTU 50 kpl/pussi, 8 pss/ltk, ME 1 ltk 55,20/ME 6,90 HUHTAMÄKI 26 CM CHINET BIOWARE KUITUAUTANEN 3-OS. PAINETTU 50 kpl/pussi, 10 pss/ltk, ME 1 ltk 69,00/ME 6,90 HUHTAMÄKI 26 X 19 CM CHINET BIOWARE KUITUAUTANEN OVAAI PAINETTU 50 kpl/pussi, 7 pss/ltk, ME 1 ltk 41,30/ME 5,90 HUHTAMÄKI 15 CM VAKOINEN KARTONKIAUTANEN 100 kpl/pussi, 20 pss/ltk, ME 1 ltk 30,00/ME 1,50 HUHTAMÄKI 23 CM MATAA KARTONKIRUOKAAUTANEN 50 kpl/pussi, 20 pss/ltk, ME 1 ltk 46,00/ME 2,30 HUHTAMÄKI 20 CM SYVÄ KARTONKIAUTANEN 50 kpl/pussi, 20 pss/ltk, ME 1 ltk 57,00/ME 2,85 HUHTAMÄKI VAKOINEN ANNOS RASIA 1-OS, 240 X 210 X 70 EPS-muovi, 50 kpl, 9 pkt/ltk ME 9 pss 58,50/ME 6,50 HUHTAMÄKI VAKOINEN ANNOS RASIA 2-OS, 240 X 210 X 70 EPS-muovi, 50 kpl, 9 pkt/ltk ME 9 pss 58,50/ME 6,50 HUHTAMÄKI VAKOINEN ANNOS RASIA 3-OS, 240 X 210 X 70 EPS-muovi, 50 kpl, 9 pkt/ltk ME 9 pss 58,50/ME 6,50 HUHTAMÄKI HAMPURIAIS RASIA 700 M, EPS 100 kpl/pussi ME 5 pss 54,50/ME 10,90 HUHTAMÄKI HAMPURIAIS RASIA 900 M, EPS 100 kpl/pussi ME 5 pss 64,50/ME 12,90 HUHTAMÄKI HAMPURIAIS TASKU 150 X 155 MM Sanomalehtipainatus, materiaali pergamiini, 1000 kpl/ltk ME 1 ltk 19,90/ME 19,90 DEI NEWS KÄÄREPAPERI 250 X 320 MM Sanomalehtipainatus, materiaali pergamiini, 1000 kpl/pussi ME 5 pss 24,90/ME 24,90 56
DUNI TISSUE-AUTASIINA MAJA 24 x 24 cm 3-krs 1/4-taitto, 50 kpl/pkt, ME 20 pkt 59,00/ME 2,95 /pkt DUNI TISSUE-AUTASIINA MAJA 33 x 33 cm 3-krs 1/4-taitto, 50 kpl/pkt, ME 10 pkt 49,50/ME 4,95 /pkt DUNI DUNIIN -AUTASIINA MAJA 40 x 40 cm 1/4-taitto, 50 kpl/pkt, ME 5 pkt 94,50/ME 18,90 /pkt DUNI DUNICE -POIKKIIINA MAJA 0,4 x 24 m, ME 4 rll 106,00/ME 26,50 /rll SAGA EIVINPAPERI ARKKEINA ANNOSTEIJAPAKKAUS 43 x 56 cm 1000 ark/ltk, ME 1 ras 59,90 /ras KATRIN CASSIC C-FOD 2 KÄSIPYYHE, KETAINEN ME 16 pkt/säkki 19,84/säkki 1,24 /pkt KATRIN CASSIC TOIET 300 YEOW,WC-PAPERI, KETAINEN ME 10 pkt 20,90/ME 2,09 /pkt KATRIN RESTA-ANNOSTEIJA IINA, PERSIKKA 150 ark/pkt ME 15 pkt, 1,80/pkt 26,85/ME 1,79 /pkt KATRIN RESTA-ANNOSTEIJA IINA, VAKOINEN 150 ark/pkt ME 15 pkt, 1,80/pkt 26,85/ME 1,79 /pkt KATRIN CASSIC NON STOP M2, EASY PICK, 2-K. Valkoinen, ME 8 pkt 16,72/ME 2,09 /pkt NITRIIIKÄSINE SEEFA sininen puuteriton kaikkien elin - tarvikkeiden käsittelyyn sekä siivoukseen XS 200 kpl/ras, X 180 kpl/ras 9,70 /ras SUOJAKÄSINE SEEFA TPE kirkas puuteriton kaikkien elintarvikkeiden käsittelyyn, lyhytaikaiseen käyttöön XS X 200 kpl/ras 5,50 /ras VINYYIKÄSINE SEEFA kirkas puuteriton kasvisten ja vihannesten käsittelyyn, ei rasvaisille elintarvikkeille XS X 100 kpl/ras 3,00 /ras 57
XXXXX 58 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton