Sinähän osaat, Liinu!

Sinähän osaat, Liinu!

Tässä kirjassa kerrotaan, minkälaista on, kun on tarkkaavaisuus- ja keskittymisvaikeuksia. Niitä voi olla monenlaisia. Tämä kirja kertoo Liinusta, jolle tarkkaavaisuus ja keskittyminen ovat aina tuottaneet vaikeuksia. Erityisesti hankaluuksia on ilmennyt kouluiässä. Kirja on tarkoitettu 7 12-vuotiaille lapsille ja muille asiasta kiinnostuneille, kuten vanhemmille, sukulaisille, sisaruksille ja ystäville sekä myös koulun henkilökunnalle.

Hei! Nimeni on Liinu ja olen 10 vuotta. Olen neljännellä luokalla. Minulla on ADHD ja se tarkoittaa, että minun on vaikea pysyä tarkkaavaisena ja keskittyä. Nyt kerron sinulle tarinani.

Eräs tavallinen päivä. Äiti herättää minut. On taas aika lähteä kouluun. Toivon, että päivästä tulee hyvä, parempi kuin eilinen. En ymmärrä, miksi äiti aina suuttuu minulle. Hän huutaa minulle usein, ja niin tekevät kaikki muutkin. Nyt hän taas komentaa Liinu, nouse jo, muuten myöhästyt koulusta!

Aamiaisella äiti on vihainen, kun en syö aamupalaani ja pidä kiirettä. Sitten hän väittää, että minä vain istun ja unelmoin. Sitten hän suuttuu, kun ei löydä lapasiani. Silloin muistan, että lapasethan jäivät koulun naulakkoon.. Ja viime viikolla hukkasin uudet neulehansikkaat. Ei tunnu kivalta mennä kouluun, kun äiti on vihainen, mutta yritän huolehtia, että näin ei käy enää. Hukkaan joskus tavaroitani. Kotona ollaan sitä mieltä, että minä olen oikea hutilus.

Koulussa viihdyn aika hyvin, vaikka osa koulukavereista on tylsiä. Välillä en jaksa olla ahkera. Rankinta on iltapäivällä, kun väsyttää. Minun on vaikea kuunnella, mitä opettaja sanoo, ja välillä en ymmärrä, mitä hän tarkoittaa. Silloin yleensä istun ja ajattelen jotain mukavampaa.

Meidän luokan Kaisa on kaikista ärsyttävin, hän ei ole ikinä hiljaa. Hän ei viittaa ja vaeltelee usein ympäri luokkaa. Minusta se on rasittavaa. Minua häiritsee myös se, kun joku teroittaa kynää, yskii tai kuiskailee. Silloin minun on vaikea keskittyä tehtävääni. Keskittyminen koulutyöhön ja opettajan puheisiin häiriintyy pitkäksi aikaa. Mieluiten istuisin korvakuulokkeet päässä, mutta se olisi kyllä noloa, kun muillakaan ei ole. Kummallisinta on, että joskus jaksan kuunnella ja keskittyä tosi pitkään, ja välillä taas en ollenkaan. Se koskee kyllä lähinnä mukavia asioita. Tykkään eniten siitä, kun saa keksiä omia tarinoita ja kun saa piirtää. Olen tosi hyvä piirtämään, luokan paras, sanoo opettaja.

Koulun ruokasalissa on tylsää, kun kaikkien pitää syödä yhtä aikaa. Välillä en ehdi syödä loppuun ennen kuin luokkakaverit jo ryntäävät ulos. Silloin minäkin lähden, vaikka en ole valmis.

Retkipäivä Muistan kerran, kun olimme luokan kanssa menossa retkelle. Olin unohtanut ottaa eväät mukaan. Se ei ollut äidin vika, sillä hän ei tiennyt retkestä. Olin unohtanut opettajan antaman lapun kouluun. Se oli jäänyt pulpettiin. Olisin halunnut sanoa, että minulla on maha kipeä ja että minun täytyy lähteä kotiin.

Välitunneilla minulla on aina välillä yksi kaveri, mutta kun hän leikkii muiden tyttöjen kanssa, niin minä joudun olemaan yksin. Se on joskus ikävää ja joskus mukavaa. Välillä minua surettaa, kun minulla on vain vähän ystäviä.

Kun tulen koulusta kotiin, olen nälkäinen, väsynyt ja kiukkuinen. Minulle ja äidille tulee usein riitaa. Suutun tosi paljon äidille ja sanon rumasti.

Joskus saan läksyjä. Äiti ja isä auttavat minua, koska muuten en jaksa tehdä niitä kaikkia. Se kestää monta tuntia, ja joskus en silti saa tehtyä kaikkia. Tuntuu siltä, että koulu vie kaikki voimat enkä jaksa mitään muuta.

Iltapalalla koko perhe alkaa usein riidellä. Pikkuveli kiusaa minua ja minä saan aina haukut. Isän mielestä minun pitäisi isompana osata olla kunnolla, mutta silloin minä suutun ja juoksen pois. Mieluiten istun huoneessani piilossa. Tuntuu siltä, että en tee mitään oikein ja se on surullista.

Iltaisin nukkumaan mennessä minun on vaikea saada unta. Makaan valveilla kauan ja mietin päivän tapahtumia. Miksi kaikki suuttuvat ja huutavat minulle koko ajan, vaikka yritän parhaani? En halua olla vihainen, mutta niin siinä aina käy. En halua kenellekään pahaa ja pyydän yleensä aina anteeksi äidiltä mutta seuraava päivä on taas samanlainen.

Joskus kuulen, kun äiti ja isä puhuvat minusta, kun he luulevat minun nukkuvan. He ihmettelevät, mikä minua vaivaa. Onko minussa jokin vika?

Koulun kehityskeskustelussa opettaja kertoo, että minä olen kovin hiljainen. Hänen mielestään, minä olen ujo. Minä viittaan harvoin. Pelkään, että vastaan väärin, ja se on noloa. Haaveilen usein ja mietin omia juttuja. Äiti sanoo aina kehityskeskustelun jälkeen, että tuntuu vaikealta uskoa, että opettaja puhuu minusta, koska kotona olen usein äkäinen kuin ampiainen.

Nyt kerron sinulle, mitä psykologisedän ja lääkäritädin luona tapahtui. Jokin aika sitten minulle järjestettiin koulussa tapaaminen sedän kanssa, joka on psykologi. Eikö olekin vaikea sana? Hän halusi tavata minut nähdäkseen osaanko keskittyä ja kysyäkseen kysymyksiä. Sinne oli kiva mennä, koska siellä oli niin ihanan rauhallista. Hänen mielestään minä olen fiksu tyttö. Myöhemmin sain tavata lääkärin, joka myös halusi kysellä kysymyksiä ja tietää kaiken minusta. Hän kyseli koulusta, perheestä, kavereista ja mistä tykkään. Kun kaikki oli valmista ja lääkäri oli saanut vastauksen kaikkiin kysymyksiin, hän kertoi, että minulla on ADHD.

Se tarkoittaa sitä, että en jaksa olla tarkkaavainen ja keskittyä, vaikka kuinka yritän. Lääkäri kertoi, että joskus minulla on liian vähän energiaa ja silloin en oikein jaksa kuunnella ja tehdä tehtäviä. Lääkäri sanoi, että se on melkein sama asia kuin ajaisi autoa ilman bensaa.

Asiani ovat nyt paljon paremmin, kun olen saanut tietää, että minulla on ADHD. Melkein kaikki tietävät, että minulla on tarkkaavaisuusja keskittymisvaikeuksia. Yritämme koko ajan keksiä hyviä apukeinoja. Nyt esimerkiksi istun koulussa etupenkissä ja kun opettajan mielestä näytän uneksivalta, hän kopauttaa minua olkapäähän.

Teemme opettajan kanssa yhdessä tehtävälistan, josta viivaan yli tehdyt työt. Aikaisemmin opettaja suuttui, jos en ollut tehnyt läksyjä, mutta nyt hän tietää, että jotkut päivät sujuvat paremmin kuin toiset. Sen tietävät myös äiti ja isä. He tietävät, että haluan olla kunnon tyttö, mutta joskus epäonnistun. Parasta on, että minua ja tekemisiäni kehutaan nyt useammin, ja silloin kaikki sujuu helpommin.

Joillakin tunneilla saan istua pienryhmässä. Meidän luokan Kaisa on samassa ryhmässä. Myös hänellä on vaikeuksia keskittyä, vaikka hän on erilainen kuin minä. Hän puhuu koko ajan ja hän ei osaa odottaa vuoroaan. Joskus hän suuttuu ja tappelee muiden lasten kanssa. Hän tekee tehtävät nopeasti, mutta opettajan mielestä hän on joskus liian nopea ja hutiloi. Kaisalla on myös ADHD, mutta se ilmenee eri tavalla. Myös hänelle keskittyminen on vaikeaa, hän ei tee tehtäviä loppuun ja ryhtyy usein hommaan ennen kuin ajattelee. Lisäksi hänen on vaikea istua paikoillaan, hän on kuin tulisilla hiilillä.

Pienryhmässä sekä Kaisa että minä suoriudumme tehtävistä paremmin, koska meitä ei häiritä koko ajan, ja opettajamme muistuttaa, mitä meidän piti tehdä. Asiat sujuvat paljon paremmin koulussa ja kotona nyt, kun kaikki tietävät että minulla on ADHD ja saan siihen hoitoa. Olimme saaneet paljon kaikenlaista apua ja tietoa mutta silti vaan oli joka päivä hankalaa. Sitten minulle ja vanhemmilleni kerrottiin, että ADHD:hen on olemassa lääkkeitä, jotka voisivat auttaa minua keskittymään paremmin.

En tiennyt, että sellaisia lääkkeitä on olemassakaan. Äidillä ja isälläkin oli paljon kysyttävää lääkäriltä. Hän vastasi kysymyksiimme ja kertoi, miten lääkkeitä käytetään. Yhdessä päätimme, että kokeilisin vielä lisäksi lääkehoitoa. Minun tulisi olla tarkkana ja kertoa, jos en voi hyvin tai jos minusta tuntuu, että lääke ei auta. Nyt olen käyttänyt lääkettä muutaman viikon. Koulussa sujuu paljon paremmin ja olen pienryhmässä enää hyvin harvoin. Kotonakin läksyjen teko onnistuu tosi hyvin enkä ole enää niin vihainen ja väsynyt. Kotona ei enää itketä ja huudeta niin paljon kuin ennen, ja äiti ei suutu niin usein, mikä on ihanaa.

Luokkakaverini Kaisa on myös nyt saanut ADHD:hen apua. Ja kaikki on muuttunut! Nyt hän istuu hiljaa paikoillaan luokassa ja viittaa, jos on asiaa. Hänestä on tullut paras kaverini ja leikimme usein yhdessä. Minulla on vähän enemmän energiaa ja Kaisalla on sopivampi määrä energiaa. Voi sanoa, että minä toimin vähän eri tavalla kuin muut! Koulussa ei ole enää tylsää ja rankkaa, vaan sinne on mukava mennä. Äiti, isä ja pikkuvelikin ovat paljon mukavampia. He ovat muuttuneet tai ehkä minä olen muuttunut

Käsikirjoitus: Nils-Åke Nilsson, lastenlääkäri sekä Gunilla Ström-Karlsson, lastensairaanhoitaja, Lastenlääkäriasema Baltazar, Motala Kuvitukset: Tobias Flygar Janssen-Cilag AB omistaa kaikki oikeudet tähän aineistoon. www.adhd-tietoa.fi Janssen-Cilag Oy, Vaisalantie 2, 02130 Espoo. Puh 0207 531 300. Fax 0207 531 301. www.janssen-cilag.fi PHFIN/CONC/1115/0003 JC-100522-2