Synttäritarjous PIONITULPPAANI BLUE WOW 2,95 / 5 kpl (ovh 7,50) Tilaa s. 11 SYYSKUVASTO 2015
Silmut ja siemenet kasvattaa, lämmin sydän ja hyvä maa Hyvä puutarhaystäväni Poikkeuksellisen viileä kevät ja alkukesä näyttivät, kuinka helppoja kasveja sipulikukat ja monivuotiset kasvit ovat. Ne kukkivat takuuvarmasti ja ennen kaikkea kukkasipulien kukinta on ilahduttanut meitä tänä vuonna pitkälle kesään. Sipulikukat ovatkin jokaisen puutarhan taattuja kukkijoita ja aina yhtä odotettuja pihapiirin timantteja. Monivuotiset kasvit kasvavat ja kukkivat myös takuuvarman upeasti, vaikkakin tänä kesänä hiukan totuttua myöhemmin. Kevään kukkaloisto sykähdyttää Tuskin mikään muu asia keväisessä puutarhassa ilahduttaa mieltä niin paljon, kuin kukkasipulien kukinta. Sipulikukkien nousua seurataan päivittäin ja kun ensimmäiset kukat avautuvat, se sykähdyttää aina. Ilman kukkasipuleita kevät ei tuntuisi keväältä. Helppoa, hauskaa ja yllättävää Kukkasipuleiden istuttaminen on paitsi äärimmäisen helppoa, se on myös hauskaa puuhastelua pitkin syksyä. Samalla kun kukkasipuleita istuttaa, saa raitista ilmaa ja stressi haihtuu taivaan tuuliin, vai pitäisikö sanoa, maan multiin. Myös uni maistuu ulkona puuhastelun jälkeen entistäkin paremmalta. Itse istutan kukkasipuleita pitkin syksyä. Puolituntia päivässä riittää jo saamaan ihmeitä aikaan, niin meissä itsessämme kuin pihapiirissäkin. Kukkasipulien istuttaminen kun ei ole niin päivän päälle ja niillä voikin leikitellä vapaasti sijoittelemalla niitä miltei minne vain. Keväällä sitä sitten itsekin iloisesti yllättyy, kun kukkia nousee esiin sieltä täältä. Sitä kun ei aina itsekään muista, minne kaikkialle sipuleita tuli syksyn mittaan piilotettua. Syksy on parasta istutusaikaa Tähän syyskuvastoon olen koonnut myös ne monivuotiset kasvit, joille syksy on parasta istutusaikaa. Ne juurtuvat kuin itsestään syksyn edetessä ja ovatkin sitten keväällä heti valmiita kasvuun ja kukkimaan. Mukana kuvastossa on niin toivottuja klassikoita kuin upeita uutuuksiakin. Amaryllikset valloittivat Viime vuonna esittelin uuden amaryllisperheen. Sen vastaanotto oli niin huima, ettei sipuleita valitettavasti riittänyt jokaiselle. Nyt mukaan on tullut muutama uusi lajike ja sipuleitakin on kasvanut enemmin, joten nyt toivottavasti jokainen saa haluamansa sipulin. Edullisesti, suoraan vain meiltä Kuvaston tuotteita (kasvit sekä Luonnon Lahjat) saat meiltä suoraan ja edullisesti. Haluamme valvoa tuotteiden laatua ja pitää kustannukset kurissa, siksi emme myy tuotteitamme jälleenmyyjille. Iloista, reipasta ja pienten puuhastelujen täyttämää syksyä Sinulle, Toivottaa Puutarhurisi Juha Tilaus- ja toimitusehdot Toimituskulut Postipaketti 7,95 Matkahuolto 7,95 Postin kotiinkuljetus 12,95 m w l ` $ Symbolien selitykset Aurinkoon Puolivarjoon Varjoon Kukinta-aika Hyvä leikkokukka 2 <-> J A Kasvukorkeus Istutusetäisyys Tuoksuva Avojuurinen Astiataimi Hyvä perhoskasvi Postin kotiinkuljetuksen ja Matkahuollon toimituksissa matkapuhelinnumero on pakollinen tieto. Voimassaolo Kuvasto on voimassa kukkasipuleiden ja syysistutettavien perennojen ja muiden monivuotisten osalta 31.10.2015 ja joulukukkien osalta 30.11.2015 saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Tuote voi olla loppunut, vaikka se on kuvastossa. Painoteknisistä syistä johtuen kuvaston kasvien värit voivat vaihdella alkuperäisestä. Taimien toimittaminen Taimet toimitetaan joko astiataimina tai avojuurisina. Avojuuriset taimet on merkitty tuotetietojen yhteydessä symbolilla J ja astiataimet symbolilla A. Syyssipulit, amaryllikset ja tasetit toimitetaan sipuleina. Yleistä Monivuotisille taimille on ilmoitettu suuntaa-antavat kasvukorkeudet. Lopullinen korkeus määräytyy kasvuolosuhteiden mukaan. Taimille on myös annettu viitteelliset istutusetäisyydet tuotekuvausten yhteydessä. Tarkemmat istutus- ja käsittelyohjeet kaikille myymillemme kasveille löytyvät lähetyksen mukana seuraavasta Kasvatusohjeet-vihkosesta, erillisestä ohjemonisteesta tai laskun takaa. Palautus- ja huomautusaika Tuotteillamme on 14 vuorokauden palautus- ja huomautusaika. Takuu Noudatamme Viherympäristöliiton takuuehtoja. Kaikilla tuotteillamme on kasvuunlähtötakuu. Takuuta ei anneta taimille, joita on käsitelty/ istutettu annettujen ohjeiden vastaisesti tai säilytetty postitoimipaikassa tai Matkahuollossa liian kauan. Lähetyksen seuranta Ilmoittaessasi tilauslomakkeessa matkapuhelinnumerosi ja/tai sähköpostiosoitteesi lähetämme sinulle seurantakoodin, jonka avulla voit seurata lähetyksesi kulkua. Koodi lähetetään samaan aikaan kun paketti lähtee puutarhalta. Toimitus Tuotteiden toimitukset aloitetaan viikolla 36. Joulukukkien toimitukset aloitetaan marraskuun puolivälissä. Mikäli et voi vastaanottaa lähetystä jollakin tietyllä viikolla, merkitsethän viikot tilauslomakkeeseen. Mikäli haluat toimituksen jollakin tietyllä viikolla, otathan yhteyttä asiakaspalveluumme p. 05-3440 300 ma-pe 8-16. 2 KodinKukat Oy Syyskuvasto 2015 www.puutarha.com
UUTUUKSIA * IDEOITA * INSPIRAATIOITA VALKOTÄHTILOBELIA BLUE FOOT S. 5 PIONITULPPAANI BLUE WOW S. 11 PERHOSNARSISSI TIRITOMBA S. 17 LAJITELMA SPRING S. 13 VARJOLILJA VALKOINEN S. 20 VALKOSIPULI S. 21 AMARYLLIS JOKER S. 25 : Kotisivut: ) Kodin Kukat Oy, Tunnus 5009810, 00003 VASTAUSLÄHETYS www.puutarha.com ; ( Sähköposti: puutarha@kodinkukat.fi 05-3440 300 ma-pe 8.00-16.00 3
UUS * UUTUUS * ERIKOISUUS * UUTUUS * ERIKOISUUS 2. KAUNOPUNAhATTU MAGNUS 1. JALOHORTENSIA MAGICAL REVOLUTION 1. JALOHORTENSIA MAGICAL REVOLUTION (Hydrangea macrophylla Magical Revolution ) Uutuuslajike 2015 jonka suuret, näyttävät kukat muuttuvat tummansinisestä violettiin ja siitä vihertävän kirjaviksi. Todella näyttävä kasvi vaikka tontin rajalle, yksittäispensaana penkkiin tai ruukussa patiolla kasvatettavaksi. Kukat soveltuvat myös leikkokukiksi. Talvehtii erinomaisesti. ` heinä-loka 2130-150 cm <-> 1-1,5 m m w l A Tuotenro 10-453 Jalohortensia Magical Revolution 1 kpl 19,90 Tuotenro 10-454 Jalohortensia Magical Revolution 2 kpl 34,90 (ovh. 39,80)! 2. KAUNOPUhANATTU MAGNUS (Echinacea purpurea Magnus ) Kaunopunahatut kuuluvat jokaiseen puutarhaan! Magnus on yksi suosituimmista lajikkeista, jonka suuret kukat tuoksuvat miellyttävästi ja ovat erinomainen mesilähde loppukesän perhosille. Punahatut viihtyvät parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla läpäisevässä maassa. ` heinä-syys 280-100 cm <-> 30-40 cm m A Tuotenro 60-379 Kaunopunahattu Magnus 3 kpl 9,95 Tuotenro 60-380 Kaunopunahattu Magnus 6 kpl 15,90 (ovh. 19,90)! 3. SYYSLEIMU STARFIRE (Phlox paniculata Starfire ) Syysleimut ovat loppukesän todellisia helmiä! Syysleimut tuoksuvat ihanasti, houkuttelevat perhosia ja ovat myös erinomaisia leikkokukkia. Starfire -lajikkeen kukat ovat leiskuvan kirkkaanpunaisia. ` heinä-syys 240-70 cm <-> 30-40 cm m w J Tuotenro 60-381 Syysleimu Starfire 3 kpl 9,90 ( ovh 12,90 )! SYYSLEIMU 3 kpl 9,90 (ovh. 12,90) 3. SYYSLEIMU STARFIRE 4 KodinKukat Oy Syyskuvasto 2015 www.puutarha.com
4. LEVISIA 5. VALKOTÄHTILOBELIA BLUE FOOT 4. LEVISIA (Lewisia cotyledon) Viehättävä levisia viihtyy läpäisevässä kasvualustassa esim. kivikkoryhmissä, kallion halkeamissa ja kivien koloissa. Ainavihannan kasvin värikkäät kukat kohoavat keskeltä lehtiruusuketta keskikesällä. Levisiat aloittavat kukintansa joskus jo toukokuun lopulla ja yksittäisiä kukkia saattaa puhjeta vielä syksyllä. Levisioille annetaan kasvurauha istutuksen jälkeen. ` kesä-heinä 210-20 cm <-> 30 cm m w A Tuotenro 60-382 Levisia 3 kpl 12,95 5. VALKOTÄHTILOBELIA BLUE FOOT (Isotoma fluviatilis Blue Foot ) Maanpeitekasvi ja kukkiva nurmikonkorvaaja joka kestää kovaakin käyttöä erinomaisesti. Sinisenä kukkamerenä kasvava ja voimakkaasti leviävä valkotähtilobelia on uusi ja erinomainen vaihtoehto saada väriä paikoille, joissa normaalisti vain nurmikko tulee kysymykseen. Helppohoitoinen ja käytännössä huoltovapaa kasvi, joka soljuu upeasti myös kivien ja hankalien paikkojen lomaan, josta esim. nurmikon leikkuu on työlästä. Sietää hyvin kuivumista. ` kesä-syys 25-10 cm <-> 25-35 cm m w A Tuotenro 60-383 Valkotähtilobelia Blue Foot 3 kpl 14,90 6. KIINANLAIKKUKÖYNNÖS (Actinidia kolomikta) Näyttävä köynnös, jonka erikoiset sydämen muotoiset lehdet vaaleanpunaisilla kärjillä ihastuttavat. Alkukesästä kukkivat valkoiset pienet kukat tuoksuvat miellyttävälle. Soveltuu aurinkoiselle ja puolivarjoiselle kasvupaikalle seinän tai aidan viereen tai puun juurelle kiipeämään puun runkoa pitkin. Vyöhykkeet I IV (V). ` kesä-elo 22-3 m <-> 1-1,5 m m w A Tuotenro 10-455 Kiinanlaikkuköynnös 1 kpl 14,90 Tykkää meistä facebookissa ja ylläty 6. KIINANLAIKKUKÖYNNÖS lisää tuotteita ja tarjouksia www.puutarha.com 5
1. PIONI HONEY GOLD PIONI Honey Gold 3 kpl 34,90 (ovh. 44,70) 1. PIONI HONEY GOLD (Paeonia lactiflora Honey Gold ) Todellinen katseenvangitsijakuningatar puutarhaasi! Mahtavalla ja samalla herkän kauniilla kukinnollaan hämmästyttävä pioni Honey Gold edustaa kestäviä ja runsaasti kukkivia pioneja. Sen talvenkestävyys on erinomainen, mutta suurimman huomion se saa upeilla, kerrottukukkaisilla kukinnoillaan. Honey Gold viihtyy parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla, syvämultaisessa, hiekkapitoisessa, tuoreessa ja ravinteikkaassa kasvualustassa. ` kesä-heinä 260-70 cm <-> 40-50 cm m w A Tuote nro. 60-384 Pioni Honey Gold 1 kpl 14,90 Tuote nro. 60-385 Pioni Honey Gold 3 kpl 34,90 (ovh. 44,70)! 2. TARHAIDÄNUNIKKO PATTY S PLUM (Papaver orientale Patty s Plum ) Unikot ovat alkukesän ensimmäisiä kukkijoita. Tummanluumun väriset suuret kukat silkkisen värikkäine terälehtineen tuovat iloista tunnelmaa kukkapenkkiin. Unikot viihtyvät aurinkoisella paikalla syvämultaisessa paikassa. ` kesä-heinä 270-80 cm <-> 30-40 cm m w A Tuotenro 60-386 Tarhaidänunikko Patty s Plum 3 kpl 12,90 3. SINIVALEUNIKKO (Meconopsis betonicifolia) Sinivaleunikoiden kauniin taivaansiniset, 5-10 cm leveät ja hieman nuokkuvat kukat avautuvat kesä-elokuussa. Kukkien pirteän keltaiset heteet erottuvat selvästi sinistä taustaa vasten luoden kauniin kontrastin. Viihtyy parhaiten kosteahkossa, happamassa, vettä läpäisevässä maassa puolivarjoisalla tai varjoisalla kasvupaikalla. Lumettomina talvina talvisuojaus esim. havuilla. Suotuisalla kasvupaikalla saattaa lisääntyä siementämällä. ` kesä-elo 260-80 cm <-> 30-35 cm w l A Tuotenro 60-387 Sinivaleunikko 3 kpl 14,90 2. TARHAIDÄNUNIKKO PATTY S PLUM 3. SINIVALEUNIKKO 6 KodinKukat Oy Syyskuvasto 2015 www.puutarha.com
4. VALKOVUOKKO BRACTEATA PLENIFLORA (Anemone nemerosa Bracteata Pleniflora ) Valkovuokot ovat kevään ensimmäisiä kukkijoita! Kauniit valkoiset kukat loistavat erikoisten, kirjavien terälehtien keskellä. Viihtyy parhaiten kosteahkossa, vettä läpäisevässä maassa puolivarjoisalla kasvupaikalla. Viihtyessään valkovuokko leviää juurakkonsa avulla. Harvinaisuus! ` touko-kesä 225 cm <-> 30-40 cm m w J Tuotenro 60-388 Valkovuokko Bracteata Pleniflora 3 kpl 14,90 5. SINILEMMIÖ HEAVENLY BLUE (Lithodora diffusa Heavenly Blue ) Sinilemmiö Heavenly Blue on matala, varpumainen perenna, johon muodostuu satamäärin pieniä, syvänsinisiä kukkia. Erinomainen valinta esim. kivikkoon tai reunuskasviksi aurinkoiselle kasvupaikalle. Kukinta jatkuu koko kesän aina pakkasiin asti. ` heinä-syys 210-15 cm <-> 20 cm m w A Tuotenro 60-389 Sinilemmiö Heavenly Blue 3 kpl 12,90 6. MESISILKKIYRTTI GREEN PARROT (Asclepias syriaca Green Parrot ) Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva mesisilkkiyrtti on näyttävä ja kauniisti kukkiva perenna. Kymmenistä yksittäisistä, tähtimäisistä kukista muodostuvat vaaleanpunaiset, pallomaiset kukinnot tuoksuvat miellyttävästi ja houkuttelevat perhosia. Mesisilkkiyrtti viihtyy parhaiten valoisalla kasvupaikalla läpäisevässä, hiekkapitoisessa kasvualustassa. Kasvin ehdottomin erikoisuus ovat loppukesästä kypsyvät siemenkodat, joiden mukaan kasvi on saanut lajikenimen Green Parrot (vihreä papukaija). Siemenkodat voi irrottaa ja käyttää esim. koristeina. Hauska ja kestävä ` heinä-syys 2100-120 cm <-> 30-40 cm m w J Tuotenro 60-390 Mesisilkkiyrtti Green Parrot 3 kpl 12,90 7. VÄRIMINTTU (Monarda Cambridge Scarlet, M. Croftway Pink & M. Snow White ) Värimintut ovat todellinen väriläiskä syyskesän puutarhassa! Värimintut tuoksuvat miellyttävästi ja ovat erinomainen mesilähde perhosille. Lajitelma valkoista, kirkkaanpunaista ja vaaleanpunaista. Värimintut viihtyvät parhaiten puolivarjoisassa kasvupaikassa. Värimintut sopivat niin perennapenkkiin kuin yrttitarhaankin. ` heinä-syys 2 80-90 cm <-> 30 cm m w A Tuotenro 60-391 Väriminttu (1+1+1) 3 kpl 12,95 Tuotenro 60-392 Väriminttu (3+3+3) 9 kpl 29,90 (ovh. 37,50)! 4. VALKOVUOKKO BRACTEATA PLENIFLORA 5. SINILEMMIÖ HEAVENLY BLUE 6. MESISILKKIYRTTI GREEN PARROT 7. VÄRIMINTTU VÄRIMINTTU 9 kpl 29,90 (ovh. 37,50) m = aurinko w = puolivarjo l = varjo $ = leikkokukka ` = kukinta-aika 2 = korkeus 7
1. TARHAKYLMÄNKUKKA KIRJOANGERVOT AIDAKSI 12 kpl 34,90 (ovh. 39,60) A 2. KIRJOANGERVO 1. TARHAKYLMÄNKUKKA (Pulsatilla vulgaris mix) Tarhakylmänkukat ovat kevään airuita ja ne puhkeavatkin kukkaan heti lumien sulettua. Sievät kellomaiset kukat ja lehdistö ovat kauttaaltaan silkinhohtoisen karvoituksen peitossa. Kukinnan loputtua muodostuvat siemenkodat hopeisine hahtuvineen ovat myös koristeelliset. Kylmänkukat viihtyvät läpäisevässä maassa. Värilajitelma. ` huhti-touko 215-25 cm <-> 20-30 cm m w A Tuotenro 60-393 Tarhakylmänkukka (1+1+1) 3 kpl 12,95 Tuotenro 60-394 Tarhakylmänkukka (3+3+3) 9 kpl 29,90 (ovh. 38,85)! 2. KIRJOANGERVO (Spiraea japonica Genpei (Shirobana)) Kirjoangervot erottuvat muista angervoista erikoisilla kolmenvärisillä kukillaan. Samassa kukinnossa ruusunpunaisia, vaaleanpunaisia ja valkoisia. Soveltuu pensasistutuksiin yksittäin tai ryhmiin, aidanteiksi tai ruukkuistutuksiin. Vyöhykkeille: I-III (IV). Tarjous Aidanrakentajille 12 kpl riittää 5 metriä aitaa. ` heinä-elo 250-100 cm <-> 50 cm m w A Tuotenro 10-456 Kirjoangervo 3 kpl 9,90 Tuotenro 10-457 Kirjoangervo 12 kpl 34,90 (ovh. 39,60)! 3. LYHTYKOISO syyslannoite 800 g Palkitse puutarhasi kesän loputtua kunnon talvilevolla. Kekkilän syyslannoite on typetön yleislannoite koko puutarhan syyshuoltoon. Lannoitteen sisältämä fosfori ja kalium auttavat kasvit talven yli ja antavat eväät kevään runsaaseen kukintaan. Kasteluveteen sekoitettava jauhe. PK 16-26. Tuotenro 00-886 Syyslannoite 800 g 9,95 3. LYHTYKOISO (Physalis alkekengi var. franchetii) Myös juutalaiskirsikan ja japanilaisen lyhdyn nimellä tunnettu lyhtykoiso on erikoinen koristekasvi, joka on saanut nimensä näyttävistä lyhdyistä. Valkoiset kukat muodostavat syksyllä kirsikkamaisen marjan, jonka ympärille kehittyy kirkkaan oranssinpunainen huppu. Lyhdyt voi kerätä syksyllä kuivakukiksi. Vaatimaton maan laadun suhteen. ` heinä-elo 250-80 cm <-> 40 cm m w $ J Tuotenro 60-395 Lyhtykoiso 5 kpl 9,90 8 KodinKukat Oy Syyskuvasto 2015 www.puutarha.com
5. Lehtoakileija Pink Barlow SYYSASTERI LAJITELMA 3+3 kpl 19,90 5. SYYSASTERI ROYAL RUBY 4. SYYSASTERI WOOD S LIGHT BLUE 5. SYYSASTERI ROYAL RUBY 4.-5. SYYSASTERI 'WOOD S LIGHT BLUE' JA ROYAL RUBY (Aster novi-belgii 'Woods's Light Blue' & A. Royal Ruby ) Syysasterit ovat perinteisiä syyskesän kukkijoita. Kukinta saattaa jatkua pitkälle syksyyn aina hallan tuloon saakka. Lajikkeen 'Woods's Light Blue' kaunis sininen kukkaa kullanvärisellä keskustalla hurmaa suloisuudellaan. Royal Ruby - lajikkeella on puolikerrotut, aniliininpunaiset kukat. Päivänkakkaraa muistuttavia kukkia avautuu pensasmaiseen kasvustoon satoja. Syysasterit ovat hyviä mesikasveja perhosille ja sopivat myös leikkokukiksi. Syysasterit viihtyvät parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla ravinteikkaassa ja tasakosteassa, läpäisevässä kasvualustassa. `syys-loka 260-80 cm <-> 40 cm m A J Tuotenro 60-396 Syysasteri 'Woods's Light Blue' 3 kpl (A) 12,90 Tuotenro 60-397 Syysasteri Royal Ruby 3 kpl (J) 9,90 (ovh. 12,90)! Tuotenro 60-398 Syysasteri lajitelma (3+3) 6 kpl 19,90 (ovh. 25,80 )! 6. Kalliomaksaruoho CRISTATUM (Sedum reflexum Cristatum ) Hauska maksaruoholajike, jonka kiemurteleva kasvusto muistuttaa kukonharjaa. Erikoinen maanpeitekasvi aurinkoiselle kasvupaikalle ja läpäisevään maahan esim. kivikkoon, muurien päälle tai perennapenkin reunaan. Kaunis myös ruukkuistutuksissa. Kukkii keltaisin kukin, jotka houkuttelevat perhosia. `heinä-elo 210-15 cm <-> 20-30 cm m A Tuotenro 60-399 Kalliomaksaruoho Cristatum 3 kpl 12,50 6. Kalliomaksaruoho CRISTATUM 7. KÄENKAALI (Oxalis versicolor) Tämä helppohoitoinen, puna-valkoinen käenkaali, viihtyy parhaiten aurinkoisella tai puoliaurinkoisella kasvupaikalla, hyvin vettä läpäisevässä maassa. Voidaan istuttaa myös kivikkoihin. Sen kiehtovat, suppilomaiset kukat puhkeavat kukkaan kesä-heinäkuussa. ` kesä-elo 225 cm m w Sipulikoko 4/+ Tuotenro 50-820 Käenkaali 10 kpl 14,90 7. KÄENKAALI lisää tuotteita ja tarjouksia www.puutarha.com 9
Lajitelma Sweet Candy (3+10+5) 24,90 (ovh. 9,90) 1. TULPPAANI SWEET SIXTEEN 4. LAJITELMA SWEET CANDY 2. PATJARIKKO 1. TULPPAANI SWEET SIXTEEN (Tulipa Sweet Sixteen ) Suloinen, matalakasvuinen vaaleanpunainen tulppaani. ` touko-kesä 210-20 cm m w Sipulikoko 12/+ Tuotenro 50-821 Tulppaani Sweet Sixteen 10 kpl 5,90 Tuotenro 50-822 Tulppaani Sweet Sixteen 30 kpl 14,95 (ovh. 17,70) 2. PATJARIKKO (Saxifraga arendsii) Viehättävän patjarikon sammalmainen lehdistö peittyy keväällä ja aikaisin kesällä satoihin pieniin punaisiin kukkiin. Patjarikko viihtyy parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla kuivassa ja niukkaravinteisessa maassa. Hyvä esim. kivikossa, kivimuurien raoissa tai pienten alojen maanpeittokasvina. ` touko-kesäkuu 210-20 cm <-> 30 cm m w A Tuotenro 60-400 Patjarikko 3 kpl 12,90 3. KERROTTU HYASINTTI HOLLYHOCK (Hyacinthus Hollyhock ) Ihastuttava vanha perintölajike, jonka kukat ovat kerrotut. Intensiivisen pinkki väri. Hyasintit tunnetaan erityisesti miellyttävästä tuoksustaan ja ne ovatkin erinomaisia ruukkuihin tai kukkapenkkiin istutettuina. ` touko-kesä 210-20 cm m w Sipulikoko 16/17 Tuotenro 50-823 Kerrottu hyasintti Hollyhock 5 kpl 9,90 3. KERROTTU HYASINTTI HOLLYHOCK 4. LAJITELMA SWEET CANDY (Tulipa Sweet Sixteen & Hyacinthus Pink Pearl & Saxifraga arendsii) Yhdistele perennoja ja sipulikasveja! Lajitelma sisältää Sweet Sixteen tulppaaneja 10 kpl, Pink Pearl hyasinttejä 5 kpl ja patjarikkoja 3 kpl. ` touko-kesä 210-20 cm m w A Sipulikoko 12/+ Tuotenro 50-824 Lajitelma Sweet Candy (3+10+5) 18 kpl 24,90 (ovh. 28,70) 10 KodinKukat Oy Syyskuvasto 2015 www.puutarha.com
Synttäritarjous PIONITULPPAANI BLUE WOW 2,95 / 5 kpl (ovh 7,50) 5. PIONITULPPAANI BLUE WOW 5. PIONITULPPAANI BLUE WOW (Tulipa Blue Wow ) Tätä tulppaania katsoessa ei tarvitse kahta kertaa miettiä mistä se on saanut nimensä...! Erittäin kerrottu sinilila pionitulppaanilajike. Todellinen katseenvangitsija keväisessä puutarhassa. ` touko-kesä 235-40 cm m w Sipulikoko 12/+ Tuotenro 50-825 Pionitulppaani Blue Wow 5 kpl 2,95 (ovh. 7,50) Tuotenro 50-826 Pionitulppaani Blue Wow 15 kpl 7,90 (ovh. 22,50) lisää tuotteita ja tarjouksia www.puutarha.com 11
5 kpl VAIN 4,95 20 kpl 9,90 (ovh. 13,80) 1. TULPPAANI COOL CRYSTAL 2. PARVITULPPAANI 1. TULPPAANI COOL CRYSTAL (Tulipa Cool Crystal ) Upean hempeä väriyhdistelmä! Kukat vailla vertaa, ilmestys joka saa ihastusta ja valloittaa upealla olemuksellaan. Kukinta kestää erityiseen pitkään näyttävien, kerrottujen kukkien ansiosta. ` touko-kesä 250 cm m w Sipulikoko 12/+ Tuote. Nro 50-827 Tulppaani Cool Crystal 5 kpl 4,95 2. PARVITULPPAANI (Tulipa tarda) Tähdenmuotoiset kelta-valkoiset kukat loistavat tumman vihreiden lehtien yllä. Samassa varressa on yleensä useampikin kukka. Sopii erinomaisesti perennapenkkeihin ja kivikkopuutarhoihin. ` huhti-touko 210-15 cm m w Sipulikoko 7/8 Tuote nro. 50-828 Parvitulppaani 10 kpl 6,90 Tuote nro. 50-829 Parvitulppaani 20 kpl 9,90 (ovh. 13,80) 3. PAPUKAIJATULPPAANI LAJITELMA (Tulipa Parrot King, T. Pink Vision & T. Texas Gold ) Vaaleanpunaisen, oranssin ja keltaisen väreissä hehkuva sekoitus hempeitä papukaijatulppaaneja. Lajitelma sisältää papukaijatulppaani Parrot Kingejä (oranssi) 5 kpl, Pink Visioneja (vaaleanpunainen) 5 kpl ja Texas Gold (keltainen) 5 kpl. ` touko-kesä 235-45 cm m w Sipulikoko 12/+ Tuotenro 50-830 Papukaijatulppaani lajitelma (5+5+5 )15 kpl 10,90 3. PAPUKAIJATULPPAANI LAJITELMA ISTUTUSKORI 3 KPL Kori suojaa sipulit myyriltä. Korin avulla istutetut sipulit voi myös nostaa kesällä helposti ylös. Koripakkaus sisältää 3 kpl muovisia istutuskoreja. Halkaisija n. 26 cm. Tuotenro 00-751 Istutuskori 3 kpl 4,90 12 KodinKukat Oy Syyskuvasto 2015 www.puutarha.com
10+10 kpl 14,90 (ovh. 19,90) 4. TULPPAANI VIKING 4. TULPPAANI VIKING (Tulipa Viking ) Pirteä punakukkainen kerrottu tulppaani. Kerrottujen tulppaanien kukinta kestää usean viikon ajan. Isolla sipulimäärällä luot kerralla näyttävän tulppaaniryhmän, pussi sisältää 30 kpl sipuleita! ` touko-kesä 230-40 cm m w Sipulikoko 12/+ Tuotenro 50-831 Tulppaani Viking 30 kpl 9,90 (ovh. 15,00) 5. LAJITELMA SPRING (Tulipa Cacharel & Narcissus Mrs Iwasa Msako ) Keväisen raikas lajitelma värikkäitä tulppaaneja ja narsisseja. Lajitelma sisältää Cacharel tulppaaneja 10 kpl sekä Mrs Iwasa Msako narsisseja 10 kpl ` touko-kesä 235-50 cm m w Sipulikoko 12/+ Tuotenro 50-832 Lajitelma Spring (10+10) 20 kpl 14,90 (ovh. 19,90) 5. LAJITELMA SPRING ISTUTA SIPULIT * aurinkoon tai puolivarjoon, paahteessa kukinta on nopeasti ohi * läpäisevään, muhevaan multaan * huomioi sipulin koko istutussyvyydessä 13
1. PAPUKAIJATULPPAANI ROCOCO 2. TARHATULPPAANI ELEGANT LADY 1. PAPUKAIJATULPPAANI ROCOCO (Tulipa parrot Rococo ) Dramaattisen erikoinen puna-vihreä papukaijatulppaani. Papukaijatulppaanien kukkien terälehdet ovat kihartuneet ja reunoistaan ripsuttuneet. ` touko-kesä 235-40 cm m w Sipulikoko 12/+ Tuotenro 50-833 Papukaijatulppaani Rococo 5 kpl 5,90 Tuotenro 50-834 Papukaijatulppaani Rococo 15 kpl 14,90 (ovh. 17,70) 3. TULPPAANI CARTOUCHE 2. TARHATULPPAANI ELEGANT LADY (Tulipa Elegant Lady ) Liljakukkainen tarhatulppaani Elegant Lady on nimensä mukaisesti tyylikäs ja hienostunut lajike. Pikarimaisten kukkien terälehdet ovat kermankeltaiset muuttuen hennon vaaleanpunaisiksi terälehtien reunoja kohti. Myöhään kukkiva lajike, joka näyttää erityisen herkulliselta esim. keväisten orvokkien seassa. ` touko-kesä 240-50 cm m w Sipulikoko 12/+ Tuotenro 50-835 Tulppaani Elegant Lady 10 kpl 5,90 (ovh. 7,95) Tuotenro 50-836 Tulppaani Elegant Lady 30 kpl 14,90 (ovh. 23,85) 3. TULPPAANI CARTOUCHE (Tulipa Cartouche ) Kerrottu monikukallinen lajike. Valkoisissa terälehdissä on häivähdys sitruunaa ja vadelmanpunaista. ` touko-kesä 230-40 cm m w Sipulikoko 12/+ Tuotenro 50-837 Tulppaani Cartouche 10 kpl 6,90 Tuotenro 50-838 Tulppaani Cartouche 30 kpl 17,90 (ovh 20,70) 4. TULPPAANI SUN LOVER 10 kpl 5,90 (ovh. 7,95) 4. TULPPAANI SUN LOVER (Tulipa Sun Lover ) Iloiset Sun Lover tulppaanit hehkuvat oranssinkirjavilla kukillaan. Kerrottukukkaisten tulppaanien kukinta saattaa kestää usean viikon ajan. Todellinen piristys keväiseen kukkapenkkiin! ` touko-kesä 230-40 cm m w Sipulikoko 12/+ Tuotenro 50-839 Tulppaani Sun Lover 10 kpl 5,90 (ovh. 7,95) Tuotenro 50-840 Tulppaani Sun Lover 30 kpl 14,90 (ovh. 23,85) 14 KodinKukat Oy Syyskuvasto 2015 www.puutarha.com
tulppaanit Tulppaanit (Tulipa) aloittavat kukintansa huhti-toukokuussa. Tulppaanit viihtyvät parhaiten ravinteikkaassa, kuohkeassa ja vettä läpäisevässä maassa. Tulppaaneja voi istuttaa perennapenkkeihin, omiksi ryhmikseen tai ruukkuihin. Tulppaaneista on satojen vuosien aikana jalostettu tuhansia lajikkeita. Valitse suosikkisi ja nauti keväällä tulppaanien herkullisista väreistä ja muodoista! 5. TÄHTITULPPAANI ALBA (Tulipa humilis Alba Coerulea Oculata ) Yksi hienoimmista matalakasvuisista tähtitulppaaneista. Sopii erinomaisesti perennapenkkeihin ja kivikkopuutarhoihin. ` huhti-touko 25-10 cm m w Sipulikoko 6/+ Tuote nro. 50-841 Tähtitulppaani Alba 5 kpl 9,90 Tuote nro. 50-842 Tähtitulppaani Alba 10 kpl 14,90 6. VILLITULPPAANI-LAJITELMA (Tulipa humilis var. pulchella mix) Elinvoimaiset villitulppaanit leviävät suotuisalla kasvupaikalla runsaasti ja kasvattavat näyttäviä kasvustoja. Helppohoitoiset villitulppaanit sopivat esim. kivikkopenkkeihin, luonnonmukaiseen puutarhaan tai kukkapenkkiin läpäisevään maahan. Värilajitelma. ` touko 210-20 cm m w Sipulikoko 6/+ Tuotenro 50-843 Villitulppaanilajitelma 10 kpl 9,90 Tuotenro 50-844 Villitulppaanilajitelma 30 kpl 22,90 (Ovh 29,70 ) 5. TÄHTITULPPAANI ALBA 7. PAPUKAIJATULPPAANI TEXAS GOLD (Tulipa Texas Gold ) Erikoinen uutuus-lajike. Näyttävien kirkkaankeltaisten kukkien terälehdissä ripaus vihreää. ` touko-kesä 235-40 cm m w Sipulikoko 12/+ Tuotenro 50-845 Papukaijatulppaani Texas Gold 5 kpl 5,90 Tuotenro 50-846 Papukaijatulppaani Texas Gold 15 kpl 14,90 (ovh 17,70) 10 kpl 9,90 7. PAPUKAIJATULPPAANI TEXAS GOLD 7. PAPUKAIJATULPPAANI TEXAS GOLD 6. VILLITULPPAANI-LAJITELMA 7. PAPUKAIJATULPPAANI TEXAS GOLD 15
1. LAJITELMA MY STORY (5+5)10 kpl 2. KIMPPUNARSISSI YELLOW CHEERFULLNESS 9,90 1. LAJITELMA MY STORY (Tulipa Adore & Narcissus My Story ) Lajitelma sisältää Adore tulppaaneja 5 kpl sekä My Story narsisseja 5 kpl. ` touko-kesä 235-50 cm m w Sipulikoko 12/+ Tuotenro 50-847 Lajitelma My Story (5+5) 10 kpl 9,90 2. KIMPPUNARSISSI YELLOW CHEERFULLNESS (Narcissus Yellow Cheerfullness ) Viehättävä perinnelajike, joka nimensä mukaisesti piristää harmaankin päivän! Monikukallinen lajike, jonka kukkavarsiin avautuu 2-3 esikon keltaista kerrottua kukkaa. Tuoksuva ja aikainen Yellow Cheerfullness on ihastuttanut puutarhoissa sukupolvesta toiseen. ` touko-kesä 235-45 cm m w Sipulikoko 14/16 Tuotenro 50-848 Narsissi Yellow Cheerfullness 5 kpl 5,90 Tuotenro 50-849 Narsissi Yellow Cheerfullness 15 kpl 12,90 (ovh. 17,70)! 3. KERROTTU NARSISSI ERLICHEER 3. KERROTTU NARSISSI ERLICHEER (Narcissus double Erlicheer ) Erittäin kaunis narsissi kermanvaalealla kerrotulla kukalla. Yksi varsi tekee jopa 8 kukkaa. ` kesä 240-50 cm m w Sipulikoko 14/15 Tuote nro. 50-850 Kerrottu narsissi Erlicheer 5 kpl 7,90 Tuote nro. 50-851 Kerrottu narsissi Erlicheer 10 kpl 12,90 (ovh. 15,80) 4. KERROTUT NARSISSIT 20 kpl 14,90 (ovh. 19,90) 4. KERROTUT NARSISSIT (Narcissus double mix) Lajitelma kerrottuja narsisseja. Pakkaus sisältää 20 kpl sipuleita. ` touko-kesä 230-40 cm m w Sipulikoko 14/16 Tuotenro 50-852 Kerrotut narsissit 20 kpl 14,90 (ovh. 19,90)! SIPULIRAUTA Kätevä apuväline sipulien istuttamiseen. Rauta painetaan maahan, maa nostetaan pois raudan avulla, sipuli koloon ja maa tipautetaan takaisin paikoilleen. Tuotenro 00-753 Sipulirauta 1 kpl 6,90 16 KodinKukat Oy Syyskuvasto 2015 www.puutarha.com
15 kpl 17,90 (ovh. 23,70) 5. NARSISSI WHITE LION 5. NARSISSI WHITE LION (Narcissus White Lion ) Narsissien kuningas White Lion ihastuttaa tuoksuvilla, erittäin kerrotuilla, suurilla kukillaan, joissa vuorottelevat sitruunan ja kerman väriset terälehdet. Yksi parhaista narsisseista! ` touko-kesä 230-40 cm m w Sipulikoko 14/16 Tuotenro 50-853 Narsissi White Lion 5 kpl 5,90 Tuotenro 50-854 Narsissi White Lion 15 kpl 15,00 (ovh. 17,70)! 6. PERHOSNARSISSI TIRITOMBA 6. PERHOSNARSISSI TIRITOMBA (Narcissus Tiritomba ) Värikkään Tiritomba -narsissin keskusta on röyhelöinen ja hehkuvan oranssi. Keltaiset terälehdet ovat kauniin pyöreät. ` huhti-touko 230-45 cm m w Sipulikoko 14/16 Tuotenro 50-855 Perhosnarsissi Tiritomba 5 kpl 7,90 Tuotenro 50-856 Perhosnarsissi Tiritomba 15 kpl 17,90 (ovh. 23,70)! 7. LAJITELMA WEDDING DAY (Tulipa Weisse Berliner & Narcissus Thalia ) Lajitelma sisältää Weisse Berliner tulppaaneja 5 kpl sekä Thalia narsisseja 5 kpl. ` touko-kesä 235-50 cm m w Sipulikoko 12/+ Tuotenro 50-857 Lajitelma Wedding Day (5+5) 10 kpl 9,90 UUTUUS! narsissit Narsissit (Narcissus) ovat pitkäikäisiä ja helppohoitoisia. Narsisseja voi istuttaa kukkapenkkeihin sekä puiden ja pensaiden alle. Narsissit viihtyvät kosteutta pidättävässä maassa. Puolivarjoisassa paikassa narsissien kukinta voi kestää useiden viikkojen ajan. Myyrät jättävät narsissien sipulit yleensä rauhaan. 7. LAJITELMA WEDDING DAY lisää tuotteita ja tarjouksia www.puutarha.com 17
10 kpl 9,90 (ovh. 13,90) 2. TÄHTITULPPAANI PERSIAN PEARL 1. HAJULAUKKA 3. TÄHTITULPPAANI BLACK BACE 1. HAJULAUKKA (Nectaroscordum siculum) Hajulaukan pitkien kukkavarsien päähän avautuvissa kellomaisissa kukissa on vihreää, purppuraa ja valkoista. Yhteen kukkavarteen avautuu kymmenittäin kukkia. Laukat eivät yleensä maistu jäniksille tai hirvieläimille ja myyrät inhoavat hajulaukkojen sipulien voimakasta tuoksua! ` kesä-heinä 270-90 cm m w Sipulikoko 12/+ Tuotenro 50-858 Hajulaukka 10 kpl 9,90 (ovh. 13,90) Tuotenro 50-859 Hajulaukka 50 kpl 25,00 (ovh. 38,00)! 2.-3. TÄHTITULPPAANIT (Tulipa humilis Persian Pearl & T. Violacea Black Base ) Sirot tähtitulppaanit kukkivat aikaisin keväällä tähtimäisin kukin. Villitulppaaneihin kuuluvat tähtitulppaanit leviävät runsaasti suotuisalla kasvupaikalla ja kukkivat vuodesta toiseen. Hyvä valinta esim. kivikkopuutarhaan tai perennapenkkiin aikaiseksi väripilkuksi. ` huhti-touko 210-15 cm m w Sipulikoko 6/+ Tuotenro 50-860 Tähtitulppaani Persian Pearl 10 kpl 6,95 Tuotenro 50-861 Tähtitulppaani Black Base 10 kpl 6,95 Tuotenro 50-862 Tähtitulppaani lajitelma 20 kpl (10+10) 9,95 (ovh. 13,90)! 10 kpl 5,00 (ovh. 6,90) 4. METSÄTULPPAANI (Tulipa sylvestris) Metsätulppaanin kauniisti nuokkuvat nuput avautuvat ihanasti tuoksuviksi kukiksi, jotka kääntyvät aina aurinkoon päin. Metsätulppaani leviää rönsyjen avulla ja on suotuisalla kasvupaikalla todella pitkäikäinen. Sopii erinomaisesti esim. puutarhan luonnonmukaisiin osiin. ` touko-kesä 230-40 cm m w Sipulikoko 5/+ Tuotenro 50-863 Metsätulppaani 10 kpl 5,00 (ovh. 6,90) Tuotenro 50-864 Metsätulppaani 30 kpl 12,90 (ovh. 20,70) SUPER! 4. METSÄTULPPAANI 5. PIKARILILJA (Fritillaria stenanthera) Löytö erikoisuuksia ja harvinaisuuksia haluaville. Vaaleanpunaisissa tähtimäisissä kukissa on ripaus hopean hohtoa. Vankkaan kukkavarteen aukeaa varhain keväällä kymmeniä kauniita kukkia. Viihtyy aurinkoisella ja puolivarjoisella kasvupaikalla. Sipuleita saatavilla vain rajoitetusti. ` huhti-touko 220-25 cm m w Sipulikoko 6/+ Tuotenro 50-865 Pikarililja 1 kpl 14,90 Tuotenro 50-866 Pikarililja 3 kpl 39,90 (ovh. 44,70) 18 KodinKukat Oy Syyskuvasto 2015 www.puutarha.com
5. PIKARILILJA 6. KEISARINPIKARILILJAT (Fritillaria imperialis Lutea & Fritillaria imperialis Rubra ) Keisarinpikarililja eli keisarinkruunu on nimensä veroinen, näyttävä kukkija. Myyrät inhoavat keisarinpikarililjojen sipulien voimakasta hajua, joten toimii myös hyvänä myyrien karkottajana. Viihtyy aurinkoisella ja puolivarjoisalla suojaisalla kasvupaikalla. Sipulikoko 20/+ ` touko 280-120 cm m w Sipulikoko 20/+ Tuotenro 50-867 Keisarinpikarililja oranssi 3 kpl 9,90 Tuotenro 50-868 Keisarinpikarililja keltainen 3 kpl 9,90 Tuotenro 50-869 Keisarinpikarililja lajitelma (3+3) 6 kpl 14,90 (ovh. 19,80)! 6. KEISARINPIKARILILJAT 6. KEISARINPIKARILILJAT 7. KROOKUS MIX (Crocus mix) Krookukset eli sahramit ovat näyttäviä isoina kasvustoina keväisessä puutarhassa. Krookukset ovat helppohoitoisia ja pitkäikäisiä. Värisekoitus. ` huhti-touko 210-20 cm m w Sipulikoko 9/+ Tuotenro 50-870 Krookus-mix 10 kpl 4,95 Tuotenro 50-871 Krookus-mix 50 kpl 19,95 (ovh. 24,75)! VINKKI! Näin saat sipulikasvit viihtymään: *lannoita keväisin esim. sipulikukille tarkoitetulla lannoitteella *kastele kuivina kausina *poista siemenkodat kukinnan jälkeen *anna lehtien kuihtua rauhassa 7. KROOKUS MIX 50 kpl 19,95 (ovh. 24,75) 19
1. Varjolilja valkoinen 3. Varjolilja Claude Shride 4. Varjolilja punainen VARJOLILJA LAJITELMA 1+1+1+1 kpl 24,90 2. Varjolilja slate s morning 1. Varjolilja valkoinen (Lilium martagon Album ) Valkoinen varjolilja on perinteistä punakukkaista muotoa huomattavasti harvinaisempi. Varjoliljat ovat hyvin talvenkestäviä ja ne viihtyvät parhaiten multavassa, läpäisevässä kasvualustassa. Varjoliljat toimitetaan sipuleina. ` kesä-heinä 290-120 cm <-> 30 cm m w Sipulikoko 12/14 Tuotenro 50-872 Varjolilja valkoinen 1 kpl 7,50 Tuotenro 50-873 Varjolilja valkoinen 3 kpl 19,90 (ovh. 22,50)! 2. Varjolilja slate s morning (Lilium martagon Slate s Morning ) Uusi lajike, jonka kukat ovat oranssinpunaiset. Kukkien keskusta on pirteän keltainen kanelinruskeilla pisamilla varustettuna. Varjoliljat toimitetaan sipuleina. ` kesä-heinä 280-100 cm <-> 20 cm m w Sipulikoko 12/14 Tuotenro 50-874 Varjolilja Slate s Morning 1 kpl 7,50 Tuotenro 50-875 Varjolilja Slate s Morning 3 kpl 19,90 (ovh. 22,50)! 3. Varjolilja Claude Shride (Lilium martagon Claude Shride ) Klassikkolajike 1970-luvulta! Claude Shride hurmaa tummanpunaisilla kukillaan. Varjoliljat sopivat puutarhan hieman varjoisampiin paikkoihinja ovat näyttäviä esim. yhdessä kuunliljojen kanssa. Varjoliljat toimitetaan sipuleina. ` kesä-heinä 280-100 cm <-> 20 cm m w Sipulikoko 12/14 Tuotenro 50-876 Varjolilja Claude Shride 1 kpl 7,50 Tuotenro 50-877 Varjolilja Claude Shride 3 kpl 19,90 (ovh. 22,50)! 4. Varjolilja punainen (Lilium martagon) Punainen varjolilja on perinneperennojen aatelinen! Varjoliljojen pilkulliset, turbaaninmalliset kukat muodostuvat pitkiin ja tukeviin kukkavarsiin. Yhdessä kasvissa voi olla kymmeniä kukkia. Suosittu ja kestävä vanhan ajan perenna. Varjoliljat tuoksuvat yöaikaan ja ne kukkivat hyvin myös puolivarjossa. Toimitetaan sipuleina. ` kesä-heinä 290-120 cm <-> 30 cm m w Sipulikoko 12/14 Tuotenro 50-878 Varjolilja punainen 1 kpl 7,50 Tuotenro 50-879 Varjolilja punainen 3 kpl 19,90 (ovh. 22,50)! TILAA KAIKKI VARJOLILJAT KERRALLA! Tuotenro 50-880 Varjolilja-mix (1+1+1+1) 4 kpl 24,90 PAKETTI! (ovh. 30,00) 20 KodinKukat Oy Syyskuvasto 2015 www.puutarha.com