8. Pohjois-Suomi 8.1. Yleistä Pohjois-Suomen Ratsastus (P-SR) on yksi Suomen kahdeksasta aluejaostosta. Jaoston tehtävänä on huolehtia liiton nimittämistä tehtävistä aluetasolla, eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. Vuonna 2009 P- SR:n alueella toimi SRL:n tilastojen mukaan 52 ratsastusseuraa, joissa jäseniä yhteensä 4085. Alueella toimi 18 SRL :n hyväksymää ratsastuskoulua ja 4 harrastetallia. SRL:n luokitukseen kuuluvia yksityistalleja ei P- SR:n aluuella ollut vuonna 2009 yhtään kappaletta. Jaosto toimii yhteistyössä jäseniensä eli alueen ratsastusseurojen, ratsastuskoulujen ja harrastetallien kanssa. Käytännössä aluejaostojen jäsenet valitsevat syyskokouksessa aluejaoston hallituksen hoitamaan alueella tapahtuvaa operatiivista toimintaa. Aluejaostojen lisäksi jäsenistöä palvelevat aluesihteerit. Alueiden tehtäviä ovat mm. Kilpailutoiminnan koordinointi, joka toteutetaan myöntämällä aluekilpailujen järjestämisoikeudet seuroille sekä laatimalla aluekilpailukalenteri ja julkaisemalla ohjeet aluekilpailujen järjestämisestä Alueellinen tiedottaminen Alueellisen valmennuksen, koulutuksen ja kykyjenetsinnän toteutus Nuorisotyö: alueilla on omat nuorisovastaavat, jotka koordinoivat alueen nuorisotoimintaa ja järjestävät mm. kerhonohjaajakoulutusta. Koulutus: alueet järjestävät erilaisia koulutuksia ja seminaareja (esim. toimihenkilökoulutusta) Hallinto P-SR:n hallitukseen ovat vuonna 2009 kuuluneet vuosikokouksen valitsemina puheenjohtaja ja kahdeksan (8) varsinaista jäsentä ja neljä (4) varajäsentä. Hallitus kokoontui vuoden aikana kahdeksan (8) kertaa. Kokoukset pidettiin seuraavasti: - 19.12.2008 Oulussa - 21.2.2009 Oulussa - 28.3.2009 Oulussa - 23.5.2009 Oulussa - 11.9.9.2009 Oulussa - 9.10.2009 Oulussa - 6.11.2009 Oulussa P-SR:n kevätkokous pidettiin 29.3.2009 Oulussa ja syyskokous samoin Oulussa Superviikonlopun yhteydessä 8.11.2009. Hallituksen jäsenet, heidän edustamansa ratsastusseurat (kokousmäärät) ja vastuualueet Hinni Koskenniemi, RanRat, Oulu (8) Ulla Alanko, ORK, Oulu (5) Satu Myllykangas, RanRat, Ylivieska (7) Marjukka Manninen, ABC, Haukipudas (2) Emmi Manninen, KaKo, Paltamo (1) Tanja Hynynen, OR, Oulu (6) Ossi Moilanen, RanRat, Kemple (8) Mari Päivärinta, Ken-98, Oulu (4) Marianne Vuollet, RanRat, Ylivieska (4) Mikko Törmänen, Eri, Liminka (6) Jaakko Tuomikoski, Eri, Liminka (5) Laura Koskelo, KRS, Kajaani (5) Antti Reponen, OR, Oulu, (2) puheenjohtaja sihteeri, Equipe varapuheenjohtaja, esteratsastus, esteratsastuksen kilpailukutsujen tarkastus kouluratsastus nuoriso kenttäratsastus ATK, Equipe rahastonhoitaja vikellys, vammaisratsastus, tiedotus kenttäratsastus, turvallisuusasiat lännenratsastus kouluratsastus esteratsastus, alget SRL :n aluejaostojen yhteisen toimielimen, aluevaliokunnan, kokouksissa P-SR:sta edustivat Hinni Koskenniemi ja Satu Myllykangas. Lisäksi Marjukka Manninen toimi SRL:n hallituksen jäsenenä sekä liiton Kouluratsastusjaoston jäsenenä.
P-SR osti aluesihteeripalvelut Suomen Ratsastajainliitolta. Aluesihteerinä toimi Emmi Kupiainen. Aluesihteerin pääasiallisina tehtävinä olivat: jäsenasiat, nettisivut, ranking, tulokset, sporttirekisteri, KIPA ja Equipe. Aluekilpailujen tilastointi, Seura-ranking ja kalustevuokraus hoidettiin alueen hallituksen voimin. 8.2. Koulutus- ja valmennustoiminta Valmennukset Valmentajat lajeittain esteratsastus: Suvi Juntunen kouluratsastus: Heidi Svanborg-Lodman kenttäratsastus: Paavo Huttunen Valmennukset lajeittain Esteratsastus: Esteratsastuksen aluevalmennus pyöri koko vuoden. Valmennustilaisuuksia oli yhteensä 15. Kajaanissa 7, Oulussa/Kiimingissä 8. Aluevalmennusrenkaassa oli 25 ratsukkoa, joista Kajaanin ryhmissä oli 9 ja Oulun ja Kiimingin tyhmissä 16. Kauden 2010 katsastukset pidettiin Kajaanissa 10.10. ja Oulussa sekä Kiimingissä 24.10. Hakijoita tuolloin oli yhteensä 38 ratsukkoa jotka kaikki kutsuttiin mukaan valmennusrenkaaseen. Kajaanin ryhmiin valittiin 15 ratsukkoa ja Oulun ja Kiimingin ryhmiin 23 ratsukkoa. Valtaosa nimetyistä ratsastajista on juniori- tai poniratsastajia. Kouluratsastus: Vuoden 2009 aikana kouluratsastuksen aluevalmennus pyöri Pohjois-Suomen alueella normaaliin tapaan. Aluevalmentajana toimi Heidi Svanborg-Lodman. Ryhmään (alue+kehitys) valittiin yhteensä 21 ratsukkoa, mutta useampia hevosia oli sairaana lähes koko kauden ajan. Sen ja muiden yhteensattumien vuoksi valmennuksessa oli 7-12 ratsukkoa ja kolme valmennusta jouduttiin perumaan vähäisen osallistujamäärän takia. Valmennusviikonloppuja järjestettiin seitsemän, joista yhteen yhdistettiin myös "kuivaleiri", jossa käytiin läpi sääntömuutoksia ja kilpailukalenteria ja - tavoitteita. Aluejaos järjesti myös IV K-IV-tuomareiden skaalan tarkastuksen. Samassa yhteydessä pidettiin myös Anders Sucksdorffin valmennusklinikka. P-SR:n alueelta oli myös edustus kouluratsastuksen joukkue SM-kisoissa Ypäjällä 22.-23.8.2009. Joukkueessa ratsastivat Marjukka Manninen, Johanna Riihijärvi ja Hanne-Mari Kiuttu. Kenttäratsastus: Aluvalmentajana vuonna 2009 toimi Paavo Huttunen. Valmennuksen hinta oli 60 /2pv. Aluerenkaaseen valittiin 21 senioriratsukkoa ja 7 junioriratsukkoa. Valmennuksia järjestettiin yhteensä 10 kahden päivän valmennusta seuraavasti: (10.-11.1.2009, Oulu, Äimärautio valmennus peruuntui Paavon sairastumisen takia) 7.-8.2.2009 Oulu, Äimärautio, Kenttäratsastus, rataesteet 28.2.-1.3.2009 Ruukki, kenttäratsastus, lajiharjoittelu maneesissa, siirrettävät maastoesteet 4.-5.4.2009 Ruukki, kenttäratsastus, lajiharjoittelu maneesissa, siirrettävät maastoesteet 2.-3.5.2009 Kuivasjärvi, Kenttäratsastus, maastoharjoitus 9.-10.6.2009 Kuivasjärvi, Kenttäratsastus, maastoharjoitus 30.7.-2.8.2009 Purola, Kenttäratsastus, maastoharjoitus, yhteistreeni Itä-Suomi ja Pohjanmaa 12.-13.9.2009, Pudasjärvi, Kenttäratsastus, maastoharjoitus 7.-8.11.2009 Oulu, Äimärautio, Katsastus 2010 I 5.-6.12.2009 Oulu, Äimärautio, Katsastus 2010 II Aluevalmennuksissa toteutui kaikissa valmennuksissa yhteensä 131 kahden päivän valmennuskertaa renkaaseen kuuluneiden osalta ja 38 kahden päivän valmennuskertaa renkaan ulkopuolisten osalta. Valmennusten osalta talous oli koko vuoden osalta arviolta 950 plussalla. Neljä aluerenkaaseen valittua ratsukkoa osallistui Pohjanmaan aluevalmennukseen Uudessakaarlepyyssä 23.-24.5.2009.
Alice Naber-Lozemanin valmennus toteutettiin lähinnä Itä-Suomen toimesta Purolassa. Valmennukseen osallistui muutamia pohjoissuomalaista ratsukoita. Paikallista kenttävalmennusta on ollut kysynnän mukaan tarjolla Kuivasjärvellä ja Limingassa. Limingassa järjestettiin maastoratsastuksen viikonloppukurssi heinäkuussa 2009. Koulutukset, seminaari, luennot P-SR:n alueella järjestettiin vuonna 2009 seuraavat koulutus- ja luentotilaisuudet: 16.-17.1.2009, Kiiminki Piia Pantsun esteklinikka 21.02.2009, Haukipudas Estetuomareiden ja ratamestareiden lisenssikoulutus 22.02.2009, Kello Sääntökoulutus 6.7.3.2009, Kaakamo Marko Björsin klinikka 18.4.2008, Oulu Hevosen ruokinta luento 24.4.2009, Haukipudas Kouluratsastusklinikka 25.4.2009, Haukipudas IV- ja IVK-koulutuomareiden lisenssikoulutus, 2.3.5.2009, Kajaani Alueratamestarikurssi 23.-24.5.2009, Haukipudas Estetuomari- ja stewardkurssi 07.11.2009, Oulu Steward-koulutus 07. - 08.11.2009, Oulu Ratsastuksen superviikonloppu 08.11.2009, Oulu Aluepuheenjohtajatuomarikurssi Lisäksi 25.-26.4.2009 Kajaanissa järjestettiin SRL:n kevätkokous ja seuraseminaari. Koulutuksista, luennoista ja seminaareista ilmoitettiin alueen tapahtumakalenterissa nettisivuilla. Muut lajit Vammaisratsastus Pohjois-Suomen vammaisratsastuksen osalta vuosi 2009 oli välivuosi. Pohjoisessa ei järjestetty yksiäkään kilpailuja eikä valmennuksia Vikellys Pohjois-Suomessa oli vuonna 2009 säännöllistä vikellystoimintaa vain Äimärautiolla, Oulussa. Oulun Ratsastajien Äimänvikeltäjillä on kaksi kilpailujoukkuetta. Joukkueet valmentautuivat Hanna Pääkkösen ohjauksessa keskimäärin 1-2 kertaa viikossa koko vuoden ajan. Molemmat joukkueet sekä yksinvikeltäjiä osallistui aluetason vikellyskilpailuihin Siilinjärvellä 6.6.2009 ja Turussa 30.8.2009. Vikeltäjät myös esiintyivät useissa ratsastuskilpailuissa ja muissa tapahtumissa. Lännenratsasustus Oululainen jutta Kontio osallistui 9.7.2009-12.7.2009 Ruotsin Svedalassa järjestettyihin NRHA European Affiliate Championships kilpailuihin eli reiningin EM kilpailuihin ratsullaan Two Eyed Bueno Jac (QH Ruuna) Kontio osallistui kilpailuihin Suomen maajoukkueen jäsenenä ja saavutti tuloksia useissa eri luokissa. 8.3. Nuorisotoiminta Pohjois-Suomen alueen nuorisovastaavana vuonna 2009 toimi Emmi Manninen. Alue kannustaa ja auttaa seuroja järjestämään sekä Nuori Suomi- että muita koulutuksia ja hevostaitokilpailuja ja osallistuu järjestelyihin tarpeiden ja toiveiden mukaisesti, sekä kannustaa seuroja valitsemaan hallituksiinsa nuorisoedustajia. Tavoitteena on myös järjestää alueellinen nuorisotapaaminen vuosittain. Seuroja kannustetaan hakemaan Nuoren Suomen seuratoiminnan paikallistukea. Nuorisotoimintaan liittyvästä tiedotuksesta seurojen hallituksille huolehtivat alueen nuorisovastaava ja aluesihteeri. Nuorisojaos toimii äänitorvena kentän ja aluejaoksen välillä. Nuorisojaos on koottu vuoden 2004 nuorisotapaamisen pohjalta. 8.4. Kilpailutoiminta P-SR:n alueella järjestettiin kaikissa lajeissta (ko, re, ke) 23 aluekilpailua. Lisäksi alueella järjestettiin 11 kansallista kilpailua (kaikki lajit). Kansainvälisiä kilpailuja ei P-SR:n alueella järjestetty vuonna 2009. Alueluokkia kaikissa kilpailuissa oli yhteensä 157, joissa yhteensä 2868 lähtöä.
Alueen seurojen järjestämistä seuratasonkilpailuista koottiin kalenteri, joka julkaistiin P-SR:n omassa verkkojulkaisussa. Seuroille tarjottiin mahdollisuus julkaista omia kilpailukutsujaan ja mainoksia sekä tiedotteita omista kilpailuistaan jaoston verkkojulkaisun www-sivuilla. Aluelupia P-SR:n alueella myönnettiin vuonna 2009 351 kappaletta. Kansallisia kilpailulupia puolestaan 111. Aluemestarit 2009 Esteratsastus Esteratsastuksen aluemestaruuskilpailut ratsastettiin Oulussa 5. 6.9.2009. Poniratsukot 1. Minna-Maria Taskila - Golden Heart RoUr 16+18=34 2. Eerika Iinatti - Silhouette OR 18+14=32 (uusinta) 3. Tiia Kanto - Monday's Malvir MELARA 18+14=32 Suomenhevoset 1. Jonna Pajala - Luovuus PRT 20+14=34 2. Tanja Kokko - Partikka ABC 13+18=31 (uusinta) 3. Suvi Juntunen - Kihin Sisu KRS 15+16=31 (uusinta) Juniorit 1. Ida Hoskari - Dina VI LUR 15+20=35 (uusinta) 2. Sara Nevala - Ever Toulouse ORK 20+15=35 3. Anna-Elisa Orajärvi - Chablis van Vrijhern MELARA 16+16=32 1. Jaana Mäkelä - Naomi XIII ORK 15+16=31 2. Pia Lidström - Akovadi Lidrid Team 20+8=28 3. Sonja Mäkelä - Solitär ORK 12+15=27 (uusinta) Ponien harrastemestaruus 1. Aino Veijola - Fairytale Felicia OR 2. Petteri Paananen - Midnight Lady OR 3. Sara Lapaainen - Tell Me KSR Hevosratsukoiden harrastemestaruus 1. Henna Lantto - Santo Utajärven Ratsastajat 2. Salla Korpela - Chaprille OR 3. Tuuli Mustonen - Rosie OR Nuorten hevosten harrastemestaruus 1. Julia Heikkilä - Gervin ORK 2. Laura Sorri - Emyras Mg Oulunsalon Ratsastajat 3. Pia Lidström - Betina Beakley Lidrid-Team Joukkuemestaruus 2009 I. ORK 2. LidRid Team 3. OR Kouluratsastus Kouluratsastuksen aluemestaruuskilpailut ratsastettiin Äimärautiolla 12. 13.9.2009. Juniorit 1.Ida-Maria Kesti Pektavius Meri-Lapin Ratsastajat ry 2. Anni Takalahti - Lucky Lady Oulun Ratsastajat ry 3. Jutta Kuusela - Garey Moesgård Kentaurit 98
1. Kati Haataja Salomo Oulun Ratsastajat 2. Johanna Riihijärvi Pioneer ABC Ratsastajat 3. Laura Sassi - Black Horse Parzival ABC Ratsastajat Suomenhevoset 1. Laura Sassi Punnus-Tähteri ABC Ratsastajat 2. Leena Jaakkola Valssandra Oulun Ratsastajat 3. Pauliina Korhonen Tosi-Tykki Jokilaakson Ratsastajat Nuoret hevoset 1.Johanna Riihijärvi Lloyd ABC Ratsastajat 2. Katariina Pajari Adar Meri-Lapin Ratsastajat 3. Tuuli Mustonen Zenith Oulun Ratsastajat ry Harrastemestaruus 1. Kati Liedes - Chirac II Oulun Ratsastajat ry 2. Tiina Marttila Kandine Iin Hevosharrastajat ry 3. Henna Lantto Tavor Utajärven Ratsastajat ry Joukkuemestaruus 1. Oulun Ratsastajat 2. ABC Ratsastajat 3. Meri-Lapin Ratsastajat Ponien aluemestaruutta ei jaettu liian vähäisen osanottajamäärän takia Kenttäratsastus Kenttäratsastuksen mestaruuskilpailut järjestettiin Pudasjärvellä 19.-20.9.2009. Maria Nori - Salomon Blue LIDRID Marianne Vuollet - Centus RanRat Taina Vesa - Marilyn LIDRID Juniorit ja ponit: Eeva Niemi - Princess Sparkle OR Roosa-Maria Romppainen - Corinessa Soraset Aluejoukkueiden mestuudet Kenttäratsastuksessa P-SR:Nn aluetta edusti Ypäjällä 5.8.2009 joukkue (Marianne Vuollet, Eeva Niemi, Maria Pohjolainen, Taina Vesa, Kirsi Oksanen), joka oli kokonaistuloksissa viides. Muissa lajeissa (koulu, este) ei P-SR:n alue osallistunut joukkuemestaruuksiin. 8.5. Suhde- ja tiedotustoiminta P-SR:n ulkoisesta ja sisäisestä tiedotuksesta vastasi aluesihteeri Emmi Kupiainen. Suurin osa tiedotuksesta tapahtui P-SR:n nettisivujen ja verkkojulkaisun, Avut&Ohjat, kautta sekä aluesihteerin laatimien sähköpostitiedotteiden välityksellä. Verkkojulkaisun päivittämisestä aleueella vastasi pääasiassa aluesihteeri. 8.6. Talous Alueen tulot muodostuivat suurimmaksi osaksi seurojen palvelumaksuista 3739,40, aluekilpailuluvista 6835,00 ja SRL:n valmennus- ja projektituista (yht. 9226,00 ). Tämän lisäksi pienempiä tulonlähteitä olivat osallistumismaksut erilaisiin alueen järjestämiin tilaisuuksiin ja valmennuksiin, kalustovuokra ja nettisivujen mainostuotot. Alueen tulos 31.12.2009 esitellään tilinpäätöksellä, joka sisältää tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot. Jaoston tilinpäätös 2009 on 1397,41 ylijäämäinen. Alueen tulos esitetään hyväksyttäväksi Suomen Ratsastajainliiton kevätkokouksessa 25.4.2010.