Akaan Seudun Ruskat ry 1/5

Samankaltaiset tiedostot
Akaan Seudun Ruskat ry 1/5

Vars.jäsenet Anna-Liisa Granö Varajäsenet Elisa Hyytiäinen

Akaan Seudun Ruskat ry 1/5

Vars.jäsenet Malla Dunder Varajäsenet Ulla Eerola

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2015

Keravan Reserviläiset ry

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Kokouksen esityslista

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

2016 TOIMINTAKERTOMUS

Toimintakertomus 2016

KOTKAN POSTIMERKKIKERHO RY

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa.

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Vuosikertomus vuosikertomus (5) Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

Oikaristen sukuseura ry:n

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Toimintasuunnitelma Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Toimintakertomus 2018

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas. Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille.

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

(Hyväksytty syyskokouksessa )

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA

OULUN SEUDUN SOTAORVOT ry:n toimintakertomus vuodelta 2014.

Herättäjä-Yhdistys. Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 2012

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

W46 KERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2013

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Merimasku-Seura ry. Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

HEINOLAN ELÄKKEENSAAJAT RY Hallitus TOIMINTAKERTOMUS Yleistä:

Toimintakertomus vuoden 2016 toiminnasta

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

Sääntöuudistus Jyväskylä liittokokous 2018

Raidonjärven suojeluyhdistys ry:n sääntömääräisen vuosikokouksen pöytäkirja

Toimintakertomus 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KESKI-UUDENMAAN PAIKALLISOSASTO ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING RY

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

syksy 2015 kevät 2014

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Toimintakertomus

Yhdistys voi saavuttaa oikeuksia ja tehdä sitoumuksia sekä kantaa ja vastata.

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA

2.3 Hallitus voi nimetä avustavia tehtävänhoitajia asioiden täytäntöönpanoon.

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

Transkriptio:

Akaan Seudun Ruskat ry 1/5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 YLEISTÄ Vuosi 2017 oli yhdistyksen 39. toimintavuosi. Toiminta jatkui pääosin aikaisempien vuosien periaatteita noudattaen. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana erilaisia tilaisuuksia, kerhoja ja retkiä eri kohteisiin, teattereihin, konsertteihin yms. Kuukausikerhoissa kuultiin eri alojen asiantuntijoiden esityksiä. Sekä henkisen että fyysisen kunnon ylläpitämiseen kiinnitettiin huomiota järjestämällä patikkaretkiä ja tutustumalla taide - ja ym. näyttelyihin. Perinteisesti osallistuimme Akaan kirkossa kirkonmäen kahvitukseen su 16.7., jonka kahvitulot menivät lyhentämättömänä Akaan seurakunnan lähetystyölle. Lions Club Toijala/Arvo Ylppö järjesti Arvo Ylpön koululla la 25.11. klo 9-13 perinteiset joulumyyjäiset, joihin osallistuimme jo viidennen kerran. Kerroimme tapahtumassa toiminnastamme, jaoimme yhdistyksen esitteitä, jäsenlomakkeita ja myimme arpoja. Myyjäisissä ahkeroivat Malla, Pirjo ja Liisi. Arpavoittona oli Suomi100-projektimme langoista virkattu sinivalkoinen hartiahuivi ja sen sai Helena Pitkänen. Toimintaa on mahdollisuuksien mukaan pyritty suuntaamaan myös sellaisiin jäseniin ja ikäihmisiin, jotka iän tai sairauden aiheuttamien rajoitteiden vuoksi eivät voi osallistua yhdistyksen tilaisuuksiin ja retkiin. Siksipä valitsimme Suomi100-juhlavuoden teemaksi sinivalkoiset rannekkeet ja marras- ja joulukuussa kävimme useamman jäsenen kanssa kaikissa Akaan vanhuspalveluyksiköissä luovuttamassa rannekkeita yhteislaulujen säestyksellä. Vierailimme 3.11. Mäntymäessä (10 paria), Karpinmäessä (18 paria) ja Koivulakodissa (8 paria). Arwolassa (15 paria), Kurkelanhovissa (25 paria) ja Torkonkartanossa (paria.) vierailimme 17.11. Viimeisiksi käyntikohteiksemme olimme sopineet 1.12. Tarpiakodin (33 paria) ja Havulinnan (42 paria). Kaikkien yksiköiden asukkaille luovutettiin Suomi100-juhlavuoden kunniaksi jäseniemme talkoilla valmistamat sinivalkoiset rannekkeet. Loput rannekkeet (90 paria) puheenjohtaja toimitti joulukuun alussa Akaan kaupungin kotipalveluyksikköön Eija Kauraselle, joka organisoi jakelun kotipalvelun asiakkaille. Kaikkiaan jäsenemme ahkeroivat rannekkeita 277 paria.

Akaan Seudun Ruskat ry 2/5 HALLINTO Vuosikokouksen 9.2.2015 valitsema hallitus: Puheenjohtaja Tuulia Passila Varapuheenjohtaja Anna-Liisa Granö Vars.jäsenet Elisa Hyytiäinen Varajäsenet Anja Ilmanen Mirjami Joensivu Hely Jokinen Sirkka Kaivo-oja Seija Juuri Pirjo Rantala Risto Rantala Liisi Uutela Tuula Syrjälä Yhdistyksen varsinaisiksi toiminnantarkastajiksi valittiin Maire Lana ja Touko Sirkesalo, varalle Maire Huhtinen ja Terttu Kuoppa. Järjestäytymiskokouksessa hallitus teki seuraavat henkilövalinnat: kokoussihteeri Tuulia Passila, jäsensihteeri Liisi Uutela, rahastonhoitaja Anna-Liisa Granö Hallitus kokoontui Sampolassa varajäsenineen yhdeksän kertaa ja kokouksissa käsitellyistä asioista kirjattiin 144 pykälää. Yhdistyksen emäntänä on toiminut Malla Dunder ja häntä ovat lupautuneet avustamaan hallituksen jäsenet etukäteen sovituin vuoroin. Isäntinä jatkavat Risto Rantala (kokoonkutsuja), Matti Nykänen ja Seppo Valkama Jäsenkirjurina ja maksujen kerääjinä ovat toimineet Liisi Uutela, Pirjo Rantala ja Hely Jokinen Kirjanpitäjänä on toiminut Pirjo Rautala. Pankkiasioista ja laskujen maksamisesta on huolehtinut Anna-Liisa Granö, jolla on verkkopankkioikeudet Akaan Oma Säästöpankin tiliin. TALOUS Yhdistyksen taloudellinen tilanne on hyvä ja tuloja on saatu mm. jäsenmaksutulojen, kahvi- ja arpatuoton muodossa. Kattojärjestömme Suomen Ruskaliitto ry ja Akaan kaupunki ovat avustaneet yhdistystä. Jäsenmaksuksi vahvistettiin hallituksen esityksen mukaisesti kymmenen (10) euroa/jäsen. Akaan kaupunki velottaa parin edellisen vuoden tapaan Sampolan käytöstä vuosimaksun, joka tänä vuonna on yhdistyksellemme 120 euroa.

Akaan Seudun Ruskat ry 3/5 JÄSENISTÖ Vuoden päättyessä jäsenmäärä oli 173, joista miehiä 46, naisia 127 ja jäsenmaksuista vapautettuja 18. Yhdistykseen liittyi vuoden aikana 14 uutta jäsentä. Kuoleman kautta poistui 14 jäsentä ja paikkakunnalta poismuuton tai muun syyn vuoksi 3 jäsentä. Lisäksi tammikuussa on jäsenrekisteristä poistettu ne jäsenet, jotka eivät kahtena edellisenä vuonna ole maksaneet jäsenmaksua, eli yhteensä 21 jäsentä. VARSINAINEN TOIMINTA Kuukausikerho Sampolassa on joka kuukauden toinen torstai klo 11, poikkeuksen tekevät kesä-, heinä- ja elokuu, jolloin ei ole kerhoa. Huhtikuun ja syyskuun kerhopäivät on poikkeuksellisesti järjestetty Akaan Keilahallilla. 12.1. ravintovalmentaja Mari Salokannas aiheena Ravinnon vaikutus toimintakykyyn, 25 henkeä 9.2. vuosikokous, 22 henkeä 9.3. proviisori Mirka Niskanen Akaan Apteekista aiheena Kelan lääkekorvausten muutokset 1.1.2017, 25 henkeä 20.4. tutustuimme Akaan Keilahalli Oy:hyn, 24 henkeä 11.5. Yhdistyksen kevätjuhla Sampolassa, 42 henkeä 14.9. keilausta opastuksen kera Akaan Keilahallissa, 17 henkeä 12.10. Hoitola Valon tuike ja Ekokampaamo Vihreä aalto esittäytyivät, 27 henkeä 9.11. Mari Salokannas/Mindfulness-harjoituksia, 23 henkeä 14.12. Joulujuhla, 55 henkeä Toimintavuoden aikana kuukausikerhoissa kävi yhteensä 260 henkilöä. MATKAT, RETKET JA MUUT TAPAHTUMAT 21.1.-4.2. Viikon kylpylämatka Pärnuun (20) 11.3. Harmony sisters Lahden Kaupunginteatterissa (40) 28.6. Retki Turun saaristoon (40 ) 23.7. Kirkonmäen kahvitus Akaan kirkossa (35) 25.7. Jaakonpäivän puffetti (7) 30.7. Halkivahan kirkkopyhä (14) 6.-13.8. Saarenmaan kylpylämatka (3) 18.10. Retki Poriin ja Avioliittosimulaattori Porin teatterissa (22) Matkoille ja retkille osallistui toimintavuoden aikana yhteensä 181 henkilöä.

Akaan Seudun Ruskat ry 4/5 PIENKERHOTOIMINTA Toimintavuoden aikana ovat toimineet seuraavat kerhot: - patikkaporukat Toijalassa ja Viialassa (357) ja (360) - Minikerho ja Tarinatupa (42 ) ja (110) - Ruskan lauluryhmä (8) Toijalassa on patikoitu Liisi Uutelan, Pirjo Rantalan ja Malla Dunderin kanssa, Minikerhon ohjelmaa suunnittelivat Liisi Uutela, Pirjo Rantala ja Malla Dunder. Matkatiimin vetäjäksi valittiin Elisa Hyytiäinen ja jäseniksi Sirkka Kaivooja, Tuula Syrjälä sekä Hely Jokinen. Tarinatuvan aiheet ja kulloinenkin vastuuhenkilö on päätetty hallituksessa ja se on kokoontunut vaihtelevasti joka kuukauden I ja III perjantai erilaisten aiheiden merkeissä. Pääasiallisin aihe alkuvuonna oli sinivalkoisten rannekkeiden valmistus jutustelun lomassa. Langat kustansi yhdistys ja saimme niitä hankittua Viialan Halppiksesta edulliseen tukkuostohintaan. Rannekkeita valmistui kaikkiaan 277 paria ja alkuperäinen ajatus oli, että saisimme riittävän määrän kaikkien Akaan vanhuspalveluyksiköiden asukkaille jaettavaksi. Tarvittava määrä oli 187 paria ja osansa lämpimistä ajatuksistamme saivat myös Akaan kotipalvelun asiakkaat. Akaan Seutu -lehdestä Tarja Antola teki 22.11. ilmestyvään lehteen luovutuksista jutun Arvolassa 17.11. käynnistämme oikein kuvan kanssa. Tarinatupien muita aiheita: 20.1. Suomi100 -rannekeprojektin viralliset avajaiset 3.2., 17.2., 3.3., 17.3., 7.4., 21.4., 5.5. ja 19.5. valmistimme rannekkeita vapaamuotoisen keskustelun säestyksellä. 6.10. Aiheena vanhat Ystäväni-vihkot, joita oli tuotu mukana 20.10. Kastemekkonäyttely. 6 vanhaa kastemekkoa ihasteltavana. Tästä näyttelystä oli Liisa Ahokas Akaan Seudusta tekemässä jutun 25.10. ilmestyvään lehteen. 3.11., 17.11. ja 1.12. olimme useamman hengen voimin viemässä rannekkeita vanhuspalveluyksiköihin. Viialan Kävellen kuntoa ryhmän yhteyshenkilönä on toiminut Anna- Liisa Granö. Lauluryhmän vetäjänä on ollut Tuulia Passila. Toijalan patikkaporukka on lenkkeillyt ja samalla poikennut tutustumassa Kirjaston ja Laaksolan näyttelyihin sekä kevätkauden päätteeksi makkaranpaistossa Leijonalaavulla. Minikerhon retkiä on olleet 8.3. Perinteinen laskiasiretki Riisikkalan Tapiolan kodalle (15), 14.3. Keravalla Näkyväksi neulottu -näyttely (9) ja huhtikuussa Tampereella Verkarannan nukkekotinäyttely (8)

Akaan Seudun Ruskat ry 5/5 Pienkerhoihin osallistui toimintavuoden aikana yhteensä 892 henkilöä. MUISTAMISET Pyöreitä vuosia täyttäneitä jäseniä muistettiin itse askarrelluilla onnittelukorteilla ja edesmenneiden muistoa kunnioitettiin adressilla. Akaan Kuulo ry:n 26.10. vietettyyn 45-vuotisjuhlaan yhdistyksen tervehdyksen (itse tehty onnittelukortti ja historiikki) veivät Risto Rantala ja puheenjohtaja ja Jyväskylän Ruskat ry:n 40-vuotisjuhlaan 28.10. tervehdyksenä onnittelukortin ja historiikin veivät Sirkka Kaivo-oja ja puheenjohtaja. EDUSTUKSET Suomen Ruskaliitto ry:n hallituksen varsinaisena jäsenenä on ollut Tuulia Passila ja varajäsenenä Touko Sirkesalo. 18.8. kaupungintalolla pidetyssä vaalitilaisuudessa saimme Akaan Vanhus- ja vammaisneuvostoon arvalla varsinaisen jäsenen paikan ja Marjatta Systä jatkaa edustajanamme nyt alkaneen kaksivuotiskauden. Tuulia Passila on ollut hiljaiseloa viettävän Sampola- työryhmän jäsen ja liiton edustajakokoukseen 16.3. Helsinkiin valittiin yhdistyksen edustajiksi Liisi Uutela, Sirkka Kaivo-oja ja Hely Jokinen. TIEDOTTAMINEN Jäsenille on kerrottu ajankohtaisista asioista kuukausikerhoissa ja eri kokoontumisissa sekä Akaan Seudun maksullisella MeNyt palstalla. Tapahtumista ja toiminnasta on voinut lukea myös kotisivuilta, joiden ajantasaisuudesta on huolehtinut Tuulia Passila ja sivuja on päivittänyt Arto Mantela. Yksi jäsenkirje lähetettiin ja tekstiviestillä on tiedotettu erityisesti pienkerhotoiminnasta. LOPUKSI Hallitus kiittää jäseniä kuluneesta toimintavuodesta ja valittuja toimihenkilöitä ja vapaaehtoisia osallistujia, jotka ovat toiminnallaan mahdollistaneet vuoden aikana kerhojen kahvitukset, arpajaiset ja muun toteutuneen toiminnan. Tämä vuosi on osoittanut, että yhdistyksellä on edelleen aktiivisia jäseniä, jotka mahdollistavat vireän toiminnan Akaan seudulla.