Petri Launiainen HYÖTYKONFISKAATIO YMPÄRISTÖRIKOKSISSA Asiantuntija-artikkeli Marraskuu 2016 Julkaistu Edilexissä 28.11.2016 www.edilex.fi/artikkelit/17144 Julkaistu aiemmin teoksessa Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirja 2016 Toim. Tapio Määttä et al. Itä-Suomen yliopiston LYY-instituutti: Luonnonvarat, ympäristö, yhteiskunta Itä-Suomen yliopisto, Oikeustieteiden laitos, Joensuu 2016
Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirja IX 2016, s. 337 354 Petri Launiainen HYÖTYKONFISKAATIO YMPÄRISTÖRIKOKSISSA 1 JOHDANTO Ympäristörikollisuus on pitkälti taloudellista rikollisuutta. Ympäristörikokseen syyllistyvä henkilö tavoittelee usein taloudellista hyötyä itselleen tai edustamalleen liikeyritykselle. Näin ollen rikoshyötyyn ja hyötykonfiskaatioon liittyvät seikat ovat avainasemassa ympäristörikollisuuden kokonaisuuden ymmärtämisessä ja ympäristörikollisuuden ennalta estämisessä. Pro gradu -tutkielmassani Hyötykonfiskaatio ympäristörikoksissa tutkitaan tuomioistuimissa vuosina 2009 2013 ratkaistujen ympäristörikosten tuomioita sekä ympäristörikoksiin liittyviä tilastotietoja. Tutkimus on empiirinen ja siinä on käytetty Grounded Theory -tyyppistä luentaa, jossa tutkimusmateriaalista on nostettu esille erilaisia hyötykonfiskaatioon liittyviä relevantteja ongelmia. 1 Tutkimuskysymykset ovat muotoutuneet ympäristörikoksiin liittyvän yleisen keskustelun ja ympäristörikosten parissa työskentelevien viranomaisten kanssa käytyjen keskusteluiden perusteella. Näiden keskusteluiden perusteella suurimmiksi vastausta vailla oleviksi kysymyksiksi paljastuivat muun muassa tuomioistuimessa vaaditun ja lopulta valtiolle menetettäväksi tuomitun rikoshyödyn määrän välinen ero. Tämän lisäksi tuntui tarpeelliselta selvittää, onko ympäristörikosprosessi yhdenmukainen koko maassa rikoshyödyn osalta ja onko mahdollisesti olemassa seikkoja, jotka estävät hyötykonfiskaation käyttämistä osana ympäristörikosprosessia. Edellä mainittujen tutkimuskysymysten lisäksi osatutkimuskysymyksiksi valikoituivat kysymykset siitä, miksi rikoshyötyä ei aina vaadita menetettäväksi ja millä perusteilla hyötykonfiskaatiovaatimukset eivät menesty tuomioistuimessa. Tutkimuksessa nousi esille myös rikoshyötyyn liittyvien seikkojen hyödyntäminen ympäristörikosten ennalta estämisessä. Oikeuskirjallisuudessa ja käytännön työssä on todettu rikoshyödyn menettämisellä olevan yleis- ja erityisestävää vaikutusta. 2 1 Niemi 2010, s. 107. Grounded Theory menetelmästä tarkemmin Strauss Corbin 1998. 2 Muun muassa Hollo 2004, s. 487 ja Viljanen 2007, s. 16. 337
Menettämisseuraamuksia ei pidä käyttää rangaistuksellisessa tarkoituksessa. Menettämisseuraamukset ovat rikosoikeudellisia turvaamistoimia. 3 Menettämisseuraamuksilla pyritään estämään rikoksen tekijän rikastuminen ja niillä on myös yleispreventiivinen vaikutus. Estämällä rikoksella hyötymistä pyritään vähentämään potentiaalisten tekijöiden halukkuutta rikosten tekemiseen. Esineja arvokonfiskaatiolla pyritään lisäksi vähentämään rikoksentekomahdollisuuksia ottamalla rikoksessa käytettyä omaisuutta ja esineitä valtion haltuun. 4 Rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn menettämisestä säädetään rikoslain (RL, 39/1889) 10 luvun 2 :ssä. Sen mukaan rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Hyödyn menettämiseen voidaan tuomita rikoksesta hyötynyt tekijä, rikokseen osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty. Jos hyödyn määrästä ei ole saatavissa selvitystä, hyöty on 2 mom. mukaan arvioitava rikoksen laatu, rikollisen toiminnan laajuus ja muut olosuhteen huomioon ottaen. RL 10:2.3:n mukaan hyötyä ei tuomita menetetyksi siltä osin kuin se on palautettu tai se on tuomittu vahingonkorvauksena rikoksella loukatulle. Menettämisseuraamuksen vaatimisesta säädetään RL 10 luvun 9 :ssä. Pykälän mukaan menettämisseuraamus määrätään syyttäjän tai rangaistusmääräysmenettelystä annetussa laissa tarkoitetun virkamiehen vaatimuksesta. Aiemmassa lainsäädännössä tuomioistuin tuomitsi menettämisseuraamuksen viran puolesta. 5 Myös asianomistaja voi esittää menettämisvaatimuksen syytettä yksin ajaessaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 7 luvun mukaan (ROL, 689/1997). Virallisen syyttäjän tehtävänä on nostaa rikoksesta syyte ja ajaa sitä (ROL 1:2.1). Syyttäjän tulee nostaa syyte, kun on olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi (ROL 1:6). Suomessa on siis prosessioikeudellinen legaliteettiperiaate eli syytepakkoperiaate. Raution mukaan näitä säännöksiä voidaan soveltaa analogisesti myös konfiskaatioon. Eli näyttövaatimus on sama, koskee kyseessä oleva seikka sitten rangaistavuutta tai konfiskaatiota. Konfiskaatiovaatimus on siis esitettävä, jos vastaajan konfiskaatiovastuun tueksi on todennäköisiä syitä. 6 Syyttäjä voi määrätyissä tilanteissa jättää menettämisvaatimuksen esittämättä (ROL 1:8b). Edellä ilmenevillä perusteilla syyttäjällä on mahdollisuus tehdä seuraamusluonteinen vaatimattajättämispäätös. Syyttäjä ei voi kuitenkaan käyttää muita perusteluita kuin edellä mainittuja (ROL 1:8b). Syyttäjä ei voi esimerkiksi tehdä samanlaista harkintaa vastaajan taloudellisen 3 HE 80/2000 vp, yleisperustelut, 1. Johdanto. 4 Rautio 2006, s. 12. 5 HE 80/2000 vp, 4. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset, menettämisseuraamuksen vaatiminen. 6 Rautio 2006, s. 315 316. 338
aseman vaikutuksesta hyötykonfiskaatioon kuin tuomioistuin voi tehdä. 7 Syyttäjä ei voi siis kohtuullistaa menettämisvaatimusta. 2 TUTKIMUSKOHDE 2.1 Tutkimusmenetelmä- ja aineisto Tutkimusaineisto koostuu vuosina 2009 2013 käräjäoikeuksissa ratkaisun saaneista ympäristörikostapauksista, jotka on haettu syyttäjien tietojärjestelmästä nimikkeillä ympäristön turmeleminen, törkeä ympäristön turmeleminen, luonnonsuojelurikos, luonnonsuojelurikkomus, rakennussuojelurikos, metsärikos, jätelain rikkominen, jäterikkomus ja ympäristörikkomus. Rikoshyödyn kannalta relevantit tapaukset on seurattu lainvoimaisuuteen asti. Tuomiot on tilattu käräjäoikeuksista eri puolilta maata. Tuomioita oli yhteensä 275 kappaletta. Tuomiot on luokiteltu Excel-ohjelmassa sen mukaan, onko niissä vaadittu rikoshyötyä, tuomittu rikoshyötyä menetettäväksi, rikoshyöty jätetty vaatimatta, mutta olisi ehkä pitänyt vaatia, lainkaan kyse rikoshyödystä, käsitelty ennallistamista, yhteisösakkoa tai liiketoimintakieltoa, vastaaja toiminut yksityishenkilönä vai osana yritystoimintaa. Tutkimusmateriaalina on ollut myös poliisin tietojärjestelmään (Patja) ja poliisin tilastojärjestelmään (Polstat) syötetyt tiedot ympäristörikoksista. Kaikki rikos- ja tutkintailmoitukset kirjataan poliisin tietojärjestelmään. Poliisin tietojärjestelmästä käytetään tässä tutkimuksessa termiä poliisin rikosilmoitusjärjestelmä. Poliisin tilastojärjestelmä hakee tietonsa muun muassa poliisin rikosilmoitusjärjestelmästä. Tilastojärjestelmästä saa haettua helposti lukumäärätietoja rikoksista ja poliisin hälytystehtävistä. Tutkimuksessa on esitelty ympäristörikoksiin ja niiden esitutkintaan sekä rikoshyötyyn liittyviä relevantteja seikkoja, kuten ympäristörikosten luokitukseen ja rikoshyödyn määrän tilastointiin liittyviä ongelmia, esitutkinnan rajoittamiseen ja lopettamiseen sekä tutkinta-aikoihin ja selvitystasoihin liittyviä asioita. Tutkimus on empiirinen oikeustapaustutkimus ja se on sekä kvantitatiivinen että kvalitatiivinen. Tutkimus on rajattu ympäristörikostapausten tuomioihin ja poliisin tieto- ja tilastojärjestelmän lukumäärätietoihin. Tässä katsauksessa keskitytään hyötykonfiskaatioon liittyvien seikkojen esittelyyn. 7 Rautio 2006, s. 320. 339
Poliisin tilastojärjestelmän mukaan vuosina 2009 2013 on poliisille ilmoitettu 2394 ympäristörikosta. Näistä eniten on kirjattu ympäristörikkomuksia, joita oli yhteensä 1 173 kappaletta. Vuosina 2009 2013 ympäristörikoksia on siis ilmoitettu poliisille vuosittain noin 450 500 kappaletta. Tutkimuksen aineistossa oli yhteensä 275 kappaletta käräjäoikeudessa ratkaisun vuonna 2009 2013 saanutta ympäristörikostapausta. Aineisto oli haettu syyttäjien tietojärjestelmästä edellä mainituilla rikosnimikkeillä. Tutkimusaineiston tapauksista tuomittiin noin 78 % syytteen mukaisesti. Syyte hylättiin noin 15 %:ssa tapauksista. Samalla aikavälillä oli yhteensä 245 ympäristörikostapausta saanut syyttäjän tekemän ratkaisun esitutkinnan lopettamisesta tai syyttämättä jättämisestä. Näistä ratkaisuista oli käytettävissä ainoastaan taulukko, josta ilmeni muun muassa rikosnimike ja ratkaisutieto. Niistä noin 39 % oli syyttäjän tekemiä syyttämättä jättämisiä. Noin 28 %:ssa jutuista syyttäjä päätti, että esitutkintaa ei suoriteta tai se lopetetaan. Vuosina 2009 2013 keskimääräinen tutkinta-aika ympäristörikostapauksilla on ollut noin 229 vuorokautta. 2.2 Ympäristörikosten tekotapoja Ympäristörikoksia tehdään sekä yritystoiminnassa että yksityisten henkilöiden toimesta. Tuomiolauselmista ei aina pystynyt varmuudella päättelemään vastaajan statusta. Joissakin tapauksissa saattoi vastaajana olla samaan aikaan yritys sekä yksityishenkilö. Samoin oli vaikea erottaa yksityishenkilöitä ja maataloutta harjoittavia henkilöitä teonkuvauksista. Rikoshyödyn kannalta relevanteista jutuista oli 117 kpl tapahtunut yksityisessä toiminnassa ja 87 kpl yritys- tai maataloustoiminnassa. Tutkimusaineistosta on nostettu esille tyyppitapauksia, joiden avulla rikoshyötyyn liittyvät ongelmat ovat helpommin ymmärrettävissä. Tapaukset on jaoteltu sen mukaan, miten rikoshyöty on ollut esillä niiden tuomioistuinratkaisuissa (taulukko 1). Osassa ratkaisuista tuomioistuin on käsitellyt laajasti rikoshyötyyn liittyviä asioita ja osassa tapauksista rikoshyötyä ei ole käsitelty lainkaan, koska syyttäjä ei ole hyötyä vaatinut menetettäväksi. 340
Taulukko 1. Tutkimusaineistossa olevia yleisimpiä tapauksia teonkuvauksittain. Teonkuvaus Kpl Jätteiden hävittäminen 86 Akkujuttu 28 Eläimen hinta 14 Hakkuujuttu 11 Ruoppaus 11 Luonnonsuojelualueen tms. muuttaminen tai tuhoaminen 8 Soranotto 6 Muita 40 YHTEENSÄ 204 Taulukossa on esitetty tutkimusaineiston ympäristörikostapausten teonkuvauksia. Nämä auttavat hahmottamaan ne rikosmuodot, joissa rikoshyötyä esiintyy. Näiden lisäksi tutkimusaineistossa oli 70 ympäristörikostapausta, joissa ei ollut lainkaan kyse rikoshyödystä. Näissä tapauksissa oli sellaisia, joissa luontoa oli vahingoitettu, mutta tarkoituksena ei ole ollut hyödyn tavoittelu. Esimerkiksi erilaisten työmaiden toiminnassa voi syntyä tilanteita, joiden yhteydessä luontoon pääsee vahingollisia aineita. Tapaukset lähentelevät vahinkoja, mutta kuitenkin rikoksen tunnusmerkistö on täyttynyt jossain toiminnan vaiheessa. Ylivoimaisesti suurin osa tutkimusaineiston tapauksista oli jätteiden hävittämisiä, joissa tontin omistaja tai muu henkilö omistajan suostumuksella toimitti tai säilytti jätettä tontilla. Useimmissa tapauksissa vastaaja kertoi, ettei ollut ymmärtänyt jätteen vaarantavan ympäristöä tai että jäte ei ollutkaan jätettä, vaan täysin hyödynnettävää materiaalia, jota ei vain ollut toimitettu muualle vielä. Lietelannan levittäminen pellolle on laskettu myös tähän kategoriaan. Jätteiden piilottamista tai hävittämistä epäasianmukaisesti tapahtui sekä yritystoiminnassa että yksityisten henkilöiden toimesta. Aineistossa oli myös melko paljon niin sanottuja akkutapauksia. Niissä vastaajat ovat olleet viemässä romuakkuja ulkomaille ilman asianmukaista lupaa. Jostain syystä joissakin tapauksissa hankkimattoman luvan hintaa ei vaadittu lainkaan valtiolle menetettäväksi. Suurimmassa osassa se kuitenkin vaadittiin. Joissakin tapauksissa tuomioistuin tosin totesi, että hankkimattoman luvan hinta ei ole rikoshyötyä, eikä sitä näin ollen tuomittu valtiolle menetetyksi. Aineistossa oli jonkin verran tapauksia, joissa vastaaja oli ampunut tai muuten tappanut eläimen. Näissä tapauksissa eläimen hinta tuomittiin poikkeuksetta valtiolle menetetyksi. Niin sanotuissa hakkuutapauksissa vastaajat olivat kaataneet esimerkiksi liikaa puita, taikka kaadetut puut eivät olleet oikean kokoisia. Hakkuita oli tehty ilman lupaa tai ne olivat luvan vastaisia. Jotkut vastaajat olivat muokan- 341
neet omistamiensa tonttien rantaviivaa ilman lupaa ruoppaamalla tai muuttaneet luontoaluetta konevoimalla, vaikka alue on luonnonsuojelualuetta. Näissä tapauksissa on mahdollisesti haettu tontin arvon nousua. Näiden lisäksi oli niin sanottuja soranottotapauksia, erilaisia kemikaalien säilyttämiseen ja käsittelyyn liittyviä tapauksia sekä muita sekalaisia ympäristöön vaikuttavia tapauksia. 2.3 Rikoshyöty tutkimusaineistossa 2.3.1 Rikoshyötyä ei aina vaadita menetettäväksi Tutkimusaineistosta on tutkittu syyttäjän vaatiman rikoshyödyn määrä, tuomioistuimen tuomitseman rikoshyödyn määrä sekä tapaukset, joissa rikoshyötyä olisi pitänyt vaatia, mutta jostain syystä syyttäjä on jättänyt rikoshyödyn vaatimatta. Seuraavassa taulukossa (taulukko 2) on esitetty käräjäoikeuksittain, kuinka monessa tapauksessa rikoshyötyä on vaadittu ja tuomittu. Taulukon lyhenteet tarkoittavat seuraavaa: Rihy + = rikoshyötyä on tuomittu joko vaadittu tai sitä alempi määrä Rihy - = rikoshyötyvaatimus on hylätty käräjäoikeudessa Rihy? = tuomiolauselman perusteella rikoshyötyä olisi ehkä pitänyt vaatia Ei rihy = jutussa ei ollut kyse rikoshyödystä Taulukko 2. Rikoshyödyn vaatimiseen liittyvää vertailua käräjäoikeuksittain. KäO Rihy Rihy Rihy Ei Yhteensä Espoo 0 0 1 4 5 Etelä-Karjala 0 0 0 3 3 Etelä-Pohjanmaa 10 1 4 3 18 Etelä-Savo 4 0 2 3 9 Helsinki 16 6 8 3 33 Hyvinkää 0 0 1 2 3 Itä-Uusimaa 5 2 3 1 11 Kainuu 2 0 4 4 10 Kanta-Häme 0 0 1 4 5 Kemi-Tornio 2 1 1 1 5 Keski-Pohjanmaa 2 1 0 1 4 Keski-Suomi 5 0 4 3 12 Kymenlaakso 3 0 3 1 7 Lappi 2 0 1 1 4 342
Länsi-Uusimaa 3 5 4 0 12 Oulu 10 2 6 5 23 Pirkanmaa 3 2 6 3 14 Pohjanmaa 1 0 3 3 7 Pohjois-Karjala 5 1 4 3 13 Pohjois-Savo 3 2 2 3 10 Päijät-Häme 1 2 3 3 9 Satakunta 2 1 7 8 18 Tuusula 2 0 0 3 5 Vantaa 1 1 2 4 8 Varsinais-Suomi 7 1 9 8 25 Ylivieska-Raahe 2 4 0 1 7 YHTEENSÄ 91 32 80 77 280 Tuomioista 123 kappaletta oli sellaisia, joissa syyttäjä oli vaatinut rikoshyötyä valtiolle menetettäväksi. Näistä 32 tuomiota oli sellaisia, joissa tuomioistuin ei tuominnut vaatimuksesta huolimatta rikoshyötyä menetettäväksi. Syynä saattoi olla esimerkiksi syytteen hylkääminen kokonaan tai ainoastaan rikoshyödyn osalta. Näistä neljässä tapauksessa hovioikeus muutti tuomiota ja tuomitsi rikoshyötyä menetettäväksi. Tutkimusaineistossa oli lisäksi 77 tapausta, joissa ei ollut lainkaan kyse rikoshyödystä. Näitä tuomioita ei ole käsitelty tämän enempää. Hovioikeuteen oli valitettu 33 tapauksessa. Tapauksissa, joissa on vaadittu rikoshyötyä, valitetaan luonnollisesti herkemmin seuraavaan oikeusasteeseen. Lähes kaikissa kiistettiin rikoshyödyn määrä tai sen perusteet. Perusteet olivat todella moninaisia, eikä niitä voi esittää esimerkiksi taulukossa. Jokainen tuomio sisältää rikoshyödyn osalta niin paljon erityisiä piirteitä, että näiden yleistäminen tai kattava esittäminen on mahdotonta. Vastaajat vetosivat rikoshyödyn osalta muun muassa siihen, että teko ei täytä rikoksen tunnusmerkistöä, joten rikoshyötyäkään ei voi tapauksessa olla, syyteoikeus on vanhentunut, todellisuudessa vastaajan pitäisi olla joku muu kuin nyt syytteessä oleva henkilö, rikoshyöty ei missään vaiheessa konkretisoitunut eli rikoksella ei ole saatu minkäänlaista taloudellista hyötyä, vastaaja on toiminnallaan ja kustannuksellaan korjannut tilanteen, joten taloudellista ei ole missään vaiheessa saatu. Jos rikoshyötyä ei ollut vaadittu, tuomiosta on jutun teonkuvauksen perusteella päätelty, olisiko rikoshyötyä pitänyt vaatia. Rikoshyödyn olemassaoloa 343
on erityisen vaikea todeta pelkästä tuomiosta. Varsinkin vähäisemmissä teoissa rikoshyöty tuskin on teon tärkein motiivi. Jossain tapauksissa oli jopa pääteltävissä, että esimerkiksi vähäisen jätemäärän toimittaminen luontoon saattoi olla tekijän kannalta vain vaivattomampaa kuin sen toimittaminen asianmukaiseen käsittelypisteeseen. Tuomioista 80 kappaletta oli sellaisia, joissa syyttäjä ei vaatinut rikoshyötyä menetettäväksi vaikka selostuksen perusteella rikoshyötyä oli vastaajan toimesta ehkä tavoiteltu. Tuomioiden selostuksista ei voinut päätellä, miksi syyttäjä oli jättänyt vaatimatta rikoshyödyn vaatimatta. Syynä saattoi olla esimerkiksi teon vähäisyys. Joissakin tapauksissa rikoshyödyn vähäisyyden pystyi päättelemään esimerkiksi hankkimatta jääneen luvan hinnan perusteella. Päätelmät rikoshyödyn vaatimisen perusteiden olemassaolosta on tehty seuraavin kriteerein: teolla haettiin selkeästi taloudellista hyötyä (jätteen toimittaminen muualle kuin asianmukaiselle kaatopaikalle, investointi oli jätetty tekemättä jne.), teon yhteydessä oli jätetty hankkimatta esimerkiksi maksullinen ympäristölupa, vaikka taloudellinen hyöty ei välttämättä päämotiivi näyttänyt olevankaan. Syyttäjä oli vaatinut yhteisösakon tuomitsemista 19 tapauksessa, joista 10:ssä vaatimus menestyi lainvoimaiseen tuomioon asti. Yhteisösakkoa vaadittiin yhteensä 243 000 euroa. Lainvoimaisissa tuomioissa yhteisösakkoa tuomittiin yhteensä 99 000 euroa. Näihin lukuihin pitää suhtautua varauksella siinä mielessä, että kaikissa tuomiolauselmissa ei syyttäjän yhteisösakkovaatimusta ollut kirjoitettu euromääräisenä. Ainoastaan 11 tapauksessa oli löydettävissä euromääräinen yhteisösakkovaatimus. Viidessä jutussa oli vaadittu vastaajan tuomitsemista liiketoimintakieltoon ja nämä vaatimukset menestyivät kolmessa jutussa. Edellä mainitut yhteisösakkoihin ja liiketoimintakieltoon liittyvät lukumäärät on tarkistettu niistä 204 tapauksesta, joissa oli tutkimuksen kannalta relevantti rikoshyötyyn liittyvä piirre. Vaaditun rikoshyödyn määrä on laskettu sen mukaan mitä syyttäjä on käräjäoikeuden käsittelyssä vaatinut. Joissain tapauksissa syyttäjän rikoshyötyvaatimus on hovioikeudessa poikennut käräjäoikeudessa esitetystä, mutta tämän merkitys lopputulokseen ei ole merkittävä. Joissain tapauksissa syyttäjä on esittänyt vaihtoehtoisia menettämisvaatimuksia. Syyttäjä on voinut vaatia pienemmän summan ehdollisena edellyttäen, että syytetty saa esimerkiksi ympäristöluvan ympäristöä saastuttavalle toiminnalleen. Näissä tapauksissa pienempi vaadittu rikoshyödyn määrä on valittu lopulliseen laskelmaan. Tutkimusaineiston perusteella rikoshyötyä oli vuosina 2009 2013 vaadittu 120 jutussa yhteensä 13 715 195 euroa (taulukko 3). Rikoshyöty tuomittiin menetettäväksi 87 jutussa yhteensä 3 175 008 euroa. Mukaan on laskettu hovioikeuden lainvoimaiset tuomiot. 344
Taulukko 3. Vaadittu ja tuomittu rikoshyödyn määrä tutkimusaineistossa. kpl Rikoshyötyä vaadittu 13 715 195 120 Rikoshyötyä tuomittu 3 175 008 87 Rikoshyötyä vaadittiin ja tuomittiin eniten Vantaan ja Itä-Uudenmaan käräjäoikeuksissa käsitellyissä jutuissa (taulukko 4). Taulukko 4. Vaadittu ja tuomittu rikoshyödyn määrä käräjäoikeuksittain tutkimusaineistossa. Tuomitun rikoshyödyn määrässä huomioitu lainvoimaiset tuomiot hovioikeuksissa. Vaadittu Tuomittu Vantaa 5 067 846 1 019 174 Itä-Uusimaa 4 821 428 940 217 Päijät-Häme 1 195 597 366 232 Pohjois-Karjala 447 694 264 134 Länsi-Uusimaa 401 511 10049 Varsinais-Suomi 386 758 169 114 Etelä-Pohjanmaa 372 711 143 157 Keski-Pohjanmaa 301 600 35 600 Pirkanmaa 216 235 34 007 Tuusula 192 244 47 244 Keski-Suomi 108 513 52 053 Ylivieska-Raahe 47 809 18 009 Pohjois-Savo 37 462 3 568 Helsinki 30 866 24 451 Etelä-Savo 25 349 9 245 Kainuu 24 790 17 688 Oulu 17 484 6 148 Satakunta 6 095 6 095 Kymenlaakso 5 421 3 041 Kemi-Tornio 4 580 2 580 Pohjanmaa 2 970 2 970 Lappi 232 232 Espoo 0 0 Etelä-Karjala 0 0 Hyvinkää 0 0 Kanta-Häme 0 0 YHTEENSÄ 13 715 195 3 175 008 345
Eniten on tuomittu rikoshyötyä, joka on muodostunut säästetyistä jätteiden vastaanottomaksuista ja jätteiden kuljetuksista (taulukko 5). Samoin lupamaksuista ja eläinten arvosta koostunutta rikoshyötyä on tuomittu valtiolle menetetyksi. Sen sijaan myyntituloista ja investointisäästöistä muodostunutta rikoshyötyä on tuomittu vähemmän. Tämä johtuu käsittääkseni siitä, että harvemmassa jutussa on ylipäätään kyse myyntituloista. Näitä esiintyy lähinnä metsänkaatotapauksissa, joita ei esiinny kovin runsaasti ympäristörikosjutuissa. Investointisäästöjä mahdollisesti sisältäviä tapauksia on myös vähemmän. Investointisäästöihin liittyvän rikoshyödyn näyttäminen toteen esitutkinnassa on myös erittäin vaikeaa. Taulukko 5. Rikoshyöty lajeittain käräjäoikeudessa ratkaistuissa jutuissa. Rikoshyöty Kpl Jätteen vastaanottomaksu tai kuljetus tms. 29 Lupamaksu 25 Eläimen/ 22 Myynnistä 8 Säästö investoinneista 6 YHTEENSÄ 90 Tutkimusaineiston perusteella tuomioistuimet hylkäsivät noin neljänneksen menettämisvaatimuksista. Hylkäämisten perusteet olivat moninaisia (taulukko 6). Taulukko 6. Menettämisvaatimusten hylkäämisperusteita. Syy Taloudellista hyötyä ei synny Näyt Hyödyn pitää olla saavutettu Peruste Konkurssin kautta siivouskustannukset tulevat kuitenkin vastaajan maksettaviksi. Saanut hyötyä siitä, että jätteitä ei ole kuljetettu kaatopaikalle. Mutta säästön näyttäminen on vaikeaa. Ei näyttöä, että olisi saanut tosiasiallista hyötyä. Taloudellisena hyötynä ei voi määrätä menetettäväksi tavoiteltua hyötyä. Taloudellisen hyödyn tulee aina olla saavutettu, todellinen taloudellinen etu, ei tavoiteltu. Taloudellinen hyöty tulee poistumaan ennallistamisen myötä. 346
Arviointi ei riitä Ehdollinen menettämisvaatimus Nostaako muokkaaminen maa-alueen arvoa? Jätesiirtoluvan hankkimatta jättäminen Hyödyn määrä on arvioitu, mutta laskelmat ovat puutteellisia. Syyttäjän vaatimuksensa perusteena esittämästä laskelmasta ei voida luotettavasti päätellä edes arvioimalla mahdollisen taloudellisen hyödyn määrää. Tuomittava menettämään valtiolle rikoksen tuottamana hyötynä enintään 180 000 euroa, ellei N.N. tuomita suorittamaan sitä vahingonkorvauksena asianomistajille tai määrätä kustannuksellaan ennallistamaan roskaantunutta maaperää. Hyödyn menettämistä koskeva vaatimus perustuu siihen olettamukseen, että maan muokkaaminen olisi nostanut oman maa-alueen arvoa. Tästä ei ole esitetty selvitystä, eikä Akut on takavarikoitu heidän hallustaan. Jätesiirtoluvan hankkimatta jättämisestä aiheutunutta kustannussäästöä ei voida pitää rikoshyötynä. 2.3.2 Rikoshyödyn vaatimatta jättäminen Seuraavassa esitellään tyypillisiä tapauksia, joissa rikoshyötyä ei ole vaadittu lainkaan. Tutkimusaineistossa oli 38 niin sanottua jätteiden hävittämistapausta, joissa ei vaadittu lainkaan rikoshyötyä. Ruoppaustapauksia oli viisi, metsänkaatojuttuja ja muinaisjäännösten tuhoamiseen liittyviä tapauksia neljä. Tapausten tuomioista ei voi kuitenkaan päätellä syytä siihen, miksi rikoshyötyä ei vaadittu. Jätteiden hävittämiseen liittyvän rikoshyödyn vaatimatta jättäminen voisi mahdollisesti perustua siihen, että vastaajat joutunevat loppujen lopuksi jätteen kuitenkin toimittamaan kaatopaikalle ja joutuvat jätteen vastaanottomaksun maksamaan. Näin ollen taloudellista hyötyä ei pääse syntymään. Ruoppaustapauksissa taloudellisen hyödyn määrittäminen on varmasti vaikeaa, joskin aineistossa oli ruoppaustapauksia, joissa syyttäjä vaati hankkimatta jääneen ympäristöluvan hinnan rikoshyötynä valtiolle menetettäväksi. Metsänkaatojutuissa tavoitellaan usein taloudellista hyötyä. Muinaismuistojen tuhoamisessa voi myös olla kyse taloudellisesta hyödystä. Muinaismuisto voi olla aiheuttaa 347
rakennustöiden viivästymistä tai estää rakentamisen kokonaan. Teolla voidaan esimerkiksi pyrkiä nostamaan tontin arvoa. Tällaisen arvon nousun näyttäminen voi olla puolestaan lähes mahdotonta. Kaiken kaikkiaan rikoshyödyn vaatimatta jättämiset liittyvät suurimmaksi osaksi jätteiden hävittämiseen. Muita rikostyyppejä, joissa ei jostain syystä vaadittu rikoshyötyä, on aineistossa niin vähän, että niistä ei mielestäni voi tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Kuten edellä on esitetty, niin syyttäjä voi ROL 1:8b:n perusteella jättää menettämisvaatimuksen esittämättä. Perusteet olivat hyödyn vähäisyys, menettämisvaatimuksen perusteiden tai vaatimuksen käsittelyn aiheuttamat kohtuuttomat kustannukset sekä syytteen nostamatta jättäminen ROL 1:7 tai 1:8:n nojalla. Seuraavassa taulukossa (taulukko 7) on esitetty tuomiot, joissa syyttäjä ei ollut vaatinut rikoshyötyä. Arvio menettämisseuraamuksen vaatimatta jättämisestä on tehty tuomiolauselman perusteella, joten tämä analyysi ei ole kuin korkeintaan suuntaa-antava. Taulukko 7. Arviointia rikoshyödyn vaatimatta jättämisen syistä. Peruste Kpl Laskettavissa/ 47 Vaikea arvioida/laskea 18 Asianomistajan vahingonkorvaus 10 Vähäisyys 5 YHTEENSÄ 80 Taulukossa käytettyjen perusteiden selitteet: Laskettavissa/arvioitavissa Tapauksissa oli havaittavissa esimerkiksi, että toiminnalle olisi pitänyt hakea ympäristölupa. Syyttäjä ei kuitenkaan hakenut luvan hintaa rikoshyötynä. Käytettävissä ei ollut tietoa luvan hinnoista, joten osa näistä olisi saattanut mennä vähäinen -kategoriaan. Joissakin tuomioissa oli kerrottu epäasianmukaisesti hävitetystä jätteen määrästä ja laadusta, mutta syyttäjä ei ollut esittänyt arviota tai laskelmaa jätteen asianmukaisen hävittämisen kustannuksista, eikä ollut vaatinut rikoshyötyä menetettäväksi. Vaikea arvioida/laskea Tapauksissa oli havaittavissa, että rikoshyötyä olisi mahdollisesti teon johdosta syntynyt, mutta hyödyn laadusta johtuen laskeminen tai arvi- 348
oiminen vaikutti vaikealta. Tällaisia tapauksia oli muun muassa luonnonsuojelualueen luvaton muokkaaminen tai muinaismuiston hävittäminen. Asianomistajan vahingonkorvaus Näissä tapauksissa asianomistaja oli esittänyt vahingonkorvausvaatimuksen ja syyttäjä oli selvästi tämän vuoksi jättänyt vaatimatta rikoshyötyä menetettäväksi. Vähäisyys Näissä tapauksissa oli pääteltävissä, että rikoshyötyä oli syntynyt, mutta sen arvo vaikutti vähäiseltä. Vähäisyys oli pääteltävissä esimerkiksi tuomiossa mainitusta hävitetyn jätteen määrästä. 3 JOHTOPÄÄTÖKSET 3.1 Rikoshyötyyn liittyvien ongelmien runsaslukuisuus Ympäristöoikeus itsessään on varsin moniulotteinen oikeudenala, minkä vuoksi ei ole yllättävää, että myös rikoshyötyyn liittyvät ongelmat ovat moninaisia. Ongelmiin on kuitenkin löydettävissä ratkaisuja. Tässä tutkimuksessa esille nousi muun muassa se, että vaaditun ja tuomitun rikoshyödyn määrässä on valtava ero. Ero olisi todennäköisesti muodostunut huomattavasti suuremmaksi, jos käytössäni olisi ollut esitutkinnassa arvioidun ja lasketun rikoshyödyn määrä. Tutkimuksessa nousi esille myös se, että syyttäjien käytännöissä on eroja. Samanlaisissa tapauksissa vaaditaan rikoshyötyä eri tavoin. Samoin käräjäoikeuksien tuomioissa on eroja sen määrittämisessä, mikä on rikoshyötyä ja mikä ei. Tutkimusaineistosta nousi esille myös melko suuria alueellisia eroja. Osa näistä selittyy maantieteellisillä eroavaisuuksilla, mutta kaikki eroavaisuudet eivät. Joillakin alueilla on tutkimusaineiston perusteella hämmästyttävän vähän ympäristörikollisuutta. Aineistosta ei ollut kuitenkaan mahdollisuutta tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Hyötykonfiskaation esteitä tai sen käyttämistä haittaavia tekijöitä on tutkimusaineistosta vaikea yksilöidä. Tuomioista voi kuitenkin päätellä, että joissakin tapauksissa rikoshyöty on jäänyt vaatimatta ehkä jopa vain tietämättömyyden vuoksi. Muuten ei voine selittää tilannetta, jossa saman käräjäoikeuden sisällä samanlaisissa jutuissa osassa vaaditaan esimerkiksi luvan hinta rikoshyötynä, mutta osassa tapauksissa ei vaadita. Eli tiedon puute ja ehkä tiedonkulun ongelmat voivat olla haittaavia tekijöitä. 349
Tuomioiden perusteella on vaikea tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä johtuen niiden epätäydellisestä tietomäärästä. Tuomioista onkin helpointa tehdä erilaisia kvantitatiivisia päätelmiä, joita on esitetty edellä. Tuomioita läpikäymällä sekä lähdekirjallisuuden ja asiantuntijakeskusteluiden perusteella tähän lukuun on koottu johtopäätöksiä rikoshyötyyn ja ympäristörikosprosessiin liittyen. Rikoshyöty on osa ympäristöoikeuden kokonaisuutta, eikä sitä voi tarkastella kovinkaan pitkälle yksistään. Mikäli koko ympäristöoikeusprosessi saadaan toimimaan tehokkaammin, tehostaa se väistämättä myös menettämisseuraamuksiin liittyviä toimia. Seuraavaksi esitellään mielestäni helpoimmin toteutettavia keinoja, joilla edellä mainittuihin tavoitteisiin voidaan päästä. 3.2 Ympäristörikoksiin ja rikoshyötyyn liittyvän tilannekuvan parantaminen Tuomioistuimien ja syyttäjien käytännöissä oli havaittavissa eroja. Samanlaisissa tapauksissa päädyttiin jopa saman käräjäoikeuden sisällä erilaisiin tuomioihin. Samoin saman syyttäjänviraston syyttäjien vaatimuksissa oli eroja. Hyvä esimerkki tästä on ympäristön turmelemistapaukset, joissa ulkomaalaiset henkilöt veivät Suomesta jätekeräyksestä otettuja akkuja ulkomaille. Jätteen vieminen pois maasta on luvanvaraista ja luvan hinta on noin 950 euroa. Jostain syystä osa syyttäjistä ei vaatinut vastaajilta luvan hintaa menetettäväksi rikoshyötynä. Osa syyttäjistä puolestaan vaati luvan hinnan menetettäväksi. Samoin käräjäoikeudet tuomitsivat välillä luvan hinnan menetettäväksi ja välillä taas eivät tuominneet. Ympäristörikosten yhdenmukaisessa käsittelyssä on avainasemassa syyttäjien välinen yhteistyö ja tiedonvaihto. Syyttäjät ohjaavat esitutkintaa ja päättävät viime kädessä mitä tietoa ja näyttöä syyteharkintaa varten tarvitsevat. Poliisilla ja ympäristöviranomaisilla on luonnollisesti omat vastuunsa, mutta tuomioistuinkäsittelyn ja rikoshyödyn poisottamisen kannalta syyttäjien rooli on tärkein. Syyttäjien mukaan ympäristörikosten avainsyyttäjien kesken tiedonvaihto on toiminut hyvin, mutta haastavaa on ollut saada tietoa muilta syyttäjiltä. Syyttäjät ovat muun muassa pyytäneet, että hovioikeuksista lähetettäisiin heille tuomioita, mutta systeemi ei ole toiminut. 8 Tiedonvaihto viranomaisten kesken ja viranomaisen sisällä toimii parhaiten mielestäni silloin, kun tieto on saatavilla helposti esimerkiksi sähköisestä tietosäiliöstä. Hyvä esimerkki tästä on poliisiasiain tietojärjestelmä, johon kaikki Suomessa laadittavat rikosilmoitukset kirjataan. Yksi ratkaisu syyttäjien tiedonkulun ongelmaan olisi yhteinen tuomioiden tietojärjestelmä. Sähköinen järjestelmä lisäi- 8 Sahramäki Kankaanranta 2014, s. 65. 350
si tuomioistuinlaitoksen läpinäkyvyyttä myös kansalaisten suuntaan. Lisäksi viranomaisten tiedonvaihto ja kokonaiskuva parantuisivat huomattavasti eri rikoslajeihin liittyen. Jos tuomiot löytyisivät helposti sähköisestä järjestelmästä, voisivat esimerkiksi syyttäjät laatia entistä yhdenmukaisempia syytteitä rikosjutuissa. Rikoshyötyyn liittyvät asiat voivat olla oikeudellisesti niin vaativia, että syyttäjien tulisi olla tällaisissa jutuissa mukana heti alusta alkaen. Poliisihallituksen tekemän kyselyn mukaan syyttäjien aktiivisuudessa on paljon vaihtelua. 9 Moni tutkinnanjohtaja peräänkuulutti tiiviimpää yhteistyötä syyttäjien kanssa ja vastauksissa korostettiin yhteistyön merkitystä esitutkinnan laadun kannalta. Osa vastaajista kiinnitti huomiota syyttäjien yhteisen linjan puuttumiseen. Vastauksista tulee esille myös hyvin se, että joidenkin tutkinnanjohtajien mielestä yhteistyö toimii hyvin ja joidenkin mielestä se ei toimi lainkaan. Tästä voi päätellä, että toimintamalleissa on paljon eroavaisuuksia paikkakunnittain. Yksi suuri tekijä yhteistyön toimivuuden kannalta näyttäisi kokemukseni perusteella olevan myös poliisin ja syyttäjien fyysinen läheisyys. Jos tutkinnanjohtajan ja syyttäjän huoneet sijaitsevat lähekkäin samassa rakennuksessa, on yhteistyö automaattisesti, ainakin jollain tasolla, toimivampaa kuin jos työpisteet sijaitsevat eri puolilla kaupunkia. Jo asiointi pelkästään sähköpostin välityksellä voi olla stressaavaa ja hankalaa. Poliisin rikosilmoitusjärjestelmässä ei ole omaa luokitusta ympäristörikoksille. Näin ollen ei ole myöskään helppoa tapaa löytää ympäristörikosten esitutkinnassa arvioitua rikoshyödyn määrää. Tilanne on samankaltainen syyttäjillä. Syyttäjien tietojärjestelmään syötetään vaaditun rikoshyödyn määrä, mutta lopputulos rikoshyödyn osalta on haettavissa ainoastaan tuomioista. Ja kuten edellä todettiin, tuomioiden tilaaminen jokaisesta käräjäoikeudesta ja rikoshyödyn määrän laskeminen tuomioista on erittäin hankalaa. Poliisin rikosilmoitusjärjestelmässä tutkittavana oleva rikos luokitellaan erikseen, mikäli siinä on ollut tarkoituksena esimerkiksi hankkia taloudellista hyötyä tai tapaus liittyy huumeisiin tai rasismiin. Luokittelut auttavat hahmottamaan yhteiskunnan kannalta merkittävien rikoslajien kehitystä. Ympäristörikoksille ei ole omaa erillistä luokittelua. Ne voidaan kuitenkin luokitella talousrikoksiksi, mikäli alla oleva poliisin rikosilmoitusjärjestelmän luokittelumääritelmä täyttyy. Talousrikokseksi luokitellaan yrityksen tai muun yhteisön toiminnan yhteydessä tai niitä hyväksi käyttäen tapahtuvaa oikeudettomaan, välittömään tai välilliseen, taloudelliseen hyötyyn tähtäävää rangaistavaa tekoa. Talousrikoksella tarkoitetaan myös muuta yritystoimintaan verrattavaa, huomattavaan taloudelliseen hyötyyn tähtäävää, suunnitelmallista, rangaistavaa tekoa. 9 Poliisihallitus 2015. 351
Iso osa ympäristörikoksista on kuitenkin yksityishenkilöiden tekemiä, jolloin ne voidaan luokitella luokkaan muu juttu, taloudelliset seuraamukset. Tätä luokittelua käytettäessä tehdään lisämerkintä siitä, että kyseessä on ympäristö- tai luonnonvararikos. Mikäli teko luokitellaan esimerkiksi talousrikokseksi, rikosilmoitusjärjestelmään merkitään esitutkinnassa arvioitu rikoshyödyn määrä. Samoin rikoksella aiheutettu vahinko merkitään järjestelmään. Poliisin rikosilmoitusjärjestelmästä voidaan hakea talousrikosten edellä mainittuja summia, mutta ainoastaan poliisiyksikkö kerrallaan. Järjestelmästä ei voi hakea erikseen nimenomaan ympäristörikosten tutkinnan yhteydessä arvioituja rikoshyödyn määriä. Myöskään poliisin tilastojärjestelmästä Polstatista ei voi rikoshyödyn määrää hakea johtuen siitä, että rikosilmoitusjärjestelmässä ei ole ympäristörikoksille omaa luokitusta. Poliisin tietojärjestelmän mukaan luokittelu muu juttu, taloudelliset seuraamukset ja alaluokittelu ympäristö- tai luonnonvararikos on tehty vuosina 2009 2013 vain osalle ympäristörikoksista. Esimerkiksi vuonna 2013 poliisille oli ilmoitettu pelkästään ympäristön turmelemisia yhteensä 161 kappaletta. Ympäristön turmelemisia oli kuitenkin luokiteltu muuksi jutuksi ja talousrikokseksi vuonna 2013 vain 28 kappaletta. Näin ollen poliisin tietojärjestelmästä ei rikoshyödyn määrästä saa tietoa esimerkiksi vuoden 2013 osalta kuin 64 tapauksesta. Ympäristörikosten esitutkinnan aikana arvioitua rikoshyödyn määrää on siis lähes mahdoton selvittää luotettavasti poliisin rikosilmoitusjärjestelmän avulla. Ympäristörikoksilla tulisi siis olla oma erillinen luokittelu. Nykyinen luokittelutapa ei tue ympäristörikoksiin liittyvän rikoshyödyn laskemista ja seuraamista. Lisäksi rikosilmoitusjärjestelmän hakuominaisuuksia tulisi parantaa niin, että ympäristörikosten yhteydessä todettu rikoshyödyn määrä olisi helpommin haettavissa. Tällä hetkellä esitutkinnassa arvioidun tai todetun rikoshyödyn määrän vertaaminen lopulta menetettäväksi tuomittuun rikoshyödyn määrään on lähes mahdotonta. 3.3 Ympäristörikosten esitutkinta- ja syyteprosessin tehostaminen Yksi syy rikoshyödyn määrittelyn ongelmiin on todennäköisesti se, että esitutkintaviranomaisella tai syyttäjällä ei aina ole tietoa siitä, mitä kaikkea taloudellista hyötyä ympäristörikoksella on mahdollisesti tavoiteltu. Rikoksella voidaan saada konkreettista rahallista hyötyä tai hyöty voi konkretisoitua vasta vuosien päästä kustannussäästöinä. Rikollinen hyöty voi olla myös hankkimatta jäänyt ympäristöluvan hinta. Tosin useimmat luvan hankkimatta jättäneet eivät olisi lupaa ehkä toimintaansa koskaan saaneetkaan. 352
Rikoshyötyä voi siis olla useassa eri muodossa. Esitutkintaviranomaisten ja syyttäjien pitäisi tunnistaa mahdolliset rikoshyödyt tehokkaammin. Näin ollen rikoshyödyn tunnistamisopas voisi olla hyödyllinen apuväline. Tutkimuksessani tunnistin ympäristörikosten tyyppitapauksia. Näissä rikostyypeissä esiintyviä rikoshyödyn muotoja sekä niiden selvittämiseen liittyviä asioita voitaisiin esitellä erityisissä viranomaisille suunnatuissa rikoshyötyoppaissa. Oppaiden käyttö olisi omiaan yhdenmukaistamaan rikoshyötyyn liittyvien asioiden paljastamista ja esitutkintaa. Tuomioistuimien ratkaisuihin ei sisälly tietoa siitä, miksi rikoshyötyä ei ole jossain tapauksissa vaadittu lainkaan. Teonkuvauksen perusteella joissain tapauksissa rikoshyötyä on selkeästi saatu vaikkapa maksullisen luvan hankkimatta jättämällä, mutta taloudellisesta hyödystä ei ole mainintaa tuomion teonkuvauksessa. Yksi syy tähän voi olla esimerkiksi se, että rikoshyödyn laskeminen on monissa tapauksissa vaikeaa, eikä se sen vuoksi ole vakiintunut osaksi rikosprosessia. 10 Mikäli rikoksentekijä on saanut rikollisella teolla taloudellista hyötyä, tulee hyöty tuomita valtiolle menetetyksi. Mikäli rikoshyötyä ei vaadita menetettäväksi, syyttäjän pitää ROL 1:11 a :n mukaan perustella päätöksensä. Tiedustelujeni perusteella syyttäjät eivät kuitenkaan tee erillisiä päätöksiä menettämisvaatimuksen tekemättä jättämisistä. Näin ollen näiden päätösten perusteista ei ole saatavissa kirjallista tietoa. Mielestäni tämä on epäkohta. Ratkaisu voisi olla se, että tekniset järjestelmät pakottavat syyttäjän ottamaan rikoshyötyyn kantaa tehdessään syyteharkintaa. Rikoshyötyyn liittyy useita sellaisia seikkoja, joita tulisi hyödyntää ennalta estävässä toiminnassa. Näistä keinoista tärkein on tehokas viestintä, jota on esitelty tarkemmin tutkimuksen johtopäätöksissä. 10 Sahramäki Kankaanranta 2014. 353
LÄHTEET Kirjallisuus Hollo, Erkki J.: Ympäristönsuojelu- ja luonnonsuojeluoikeus. Helsinki 2004. Niemi, Johanna: Oikeuden tekstit empiirisen tutkimuksen kohteena. Teoksessa Keinänen, Anssi Kilpeläinen, Mia Väätänen, Ulla (toim.): Empiirisen oikeustutkimuksen kokemukset, haasteet ja tulevaisuus. Itä-Suomen yliopiston oikeustieteellisiä julkaisuja. Joensuu 2010, s. 97 118. Poliisihallitus: Tutkinnan johtaminen, laatu ja syyttäjäyhteistyö. Poliisihallituksen kysely tutkinnanjohtajille 2015. POL-2015-11397. Rautio, Jaakko: Hyötykonfiskaatiokanne. Helsinki 2006. Sahramäki, Iina Kankaanranta, Terhi: Ympäristörikollisuuden torjunta ja valvonta Suomessa kohti vihreämpää viranomaisyhteistyötä? Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksia 42. Tampere 2014. Strauss, Anselm Corbin, Juliet: Basics of Qualitative Research. Techniques and Procedures for Developing Grounded Theory, 2nd ed. Sage, Lontoo 1998. Viljanen, Pekka: Konfiskaatio rikosoikeudellisena seuraamuksena. Helsinki 2007. [www.edilex.fi] (1.7.2014) Virallislähteet HE 80/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle menettämisseuraamuksia koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. 354