27. elokuuta Sami Asikainen Toimitusjohtaja Smile Henkilöstöpalvelut Oy

Samankaltaiset tiedostot
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen hyväksyminen

Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Grow Holding AB:n ja Grow Nine AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen, suunnattu osakeanti ja vaihtovelkakirjalaina Tremoko Oy Ab:lle

Valmetin tie eteenpäin

KUTSU TECNOTREE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN JA SUUNNITELTU OSAKEANTI

Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj Finlandia-talo

Yritykset investoivat digitalisaatioon - Etteplan vahvasti mukana kasvussa. Juha Näkki, toimitusjohtaja Etteplan Oyj toukokuu 2016

NodeOne Group AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen

Listautumisannin merkintäaikaa instituutioannin ja yleisöannin osalta jatketaan

VMP julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin

Silmäasema Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty ja listautumisannin lopullinen merkintähinta on 6,90 euroa osakkeelta

DIGITALISAATION ASIANTUNTIJAYRITYS GOFORE SUUNNITTELEE LISTAUTUMISTA NASDAQ FIRST NORTH FINLAND -MARKKINAPAIKALLE

PÖRSSITIEDOTE JULKAISTAVAKSI klo 9:00

Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa

Elcoteq julkistaa vaihtotarjouksen debentuurilainojensa haltijoille

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Enintään uuden Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n Osakkeen Suunnatun osakeannin tulos

KUTSU AHLSTROM OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

NURMINEN LOGISTICS TÄHTÄÄ STRATEGIANSA MUKAISESTI LIIKETOIMINNAN KASVATTAMISEEN JA JULKISTAA PÄÄOMAJÄRJESTELYN

Altia Oyj Pörssitiedote kello 14.50

CONSTI YHTIÖT OY YHTIÖTIEDOTE , KLO 8.00

Altia Oyj:n listautumisen yhteydessä tarjotut osakkeet ylimerkittiin ja lopullinen. merkintähinta on 7,50 euroa osakkeelta

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Asiakastieto julkistaa suunnitellun listautumisensa alustavan hintavälin

VMP suunnittelee listautumisantia ja listautumista Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Tieto ilmoittaa Lyngen Holdco S.A.R.L:n, Cevian Capital Partners Limitedin ja Solidium Oy:n välisestä Tietoon liittyvästä governance-sopimuksesta

Tokmanni Group Oyj Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta

Titanium Oyj Yhtiötiedote kello 08.00

Kamux puolivuosiesitys

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN, VAIHTOEHTOJEN KARTOITUS JATKUU

GLASTON OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE klo GLASTON OYJ ABP:N HALLITUS PÄÄTTI OSAKEANNEISTA TASEEN JA RAHOITUSASEMAN VAHVISTAMISEKSI

IXONOSIN ARVOPAPERILIITE ON HYVÄKSYTTY

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Yhtiöesittely

Published on Finnlines ( Pörssitiedote II klo 13.13

VMP Oyj. Nasdaq Avoimet Ovet Juha Pesola, CEO

Tarjottavien osakkeiden merkintähinta on 3,90 euroa Tarjottavalta osakkeelta. Merkintäaika alkaa klo 9.30 ja päättyy klo

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 11.15

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Toimitusjohtajan katsaus

English Svenska Suomi

Orava Asuntorahasto Oyj Tiedotustilaisuus

Tieto ja EVRY ovat allekirjoittaneet sulautumissuunnitelman koskien julkistetun yhdistymisen toteuttamista

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

Nordic Minesin hallitus vahvistaa 282 miljoonan Ruotsin kruunun täysin taatun merkintäoikeusannin ehdot

Rovio Entertainment Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty moninkertaisesti ja listautumisannin lopullinen tarjoushinta on 11,50 euroa osakkeelta

Suomen Hoivatilat Oyj hakee kaupankäynnin kohteeksi First North Finland -markkinapaikalle, käynnistää osakeannin ja julkaisee listalleottoesitteen

Oma Säästöpankki arvioi mahdollista listautumista Helsingin Pörssiin kasvustrategian jatkamiseksi

Täydennys Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n päivättyyn listalleottoesitteeseen

Daniel Lopez-Cruz, Asiakastiedon hallituksen puheenjohtaja ja Investcorp Groupin johtaja kommentoi:

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI,

Ohjelmistoyhtiö Efecte suunnittelee listautumista Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle

Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

TULOSINFO Q3/

Orava Asuntorahasto ja asuntomarkkinoiden näkymät

Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten

TERVEYSTALO OYJ PÖRSSITIEDOTE , klo 15.00

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Lopullinen tulos Orkla ASA:n julkisesta käteisostotarjouksesta Kotipizza Group Oyj:stä: Orkla

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Valmet. Johtava prosessiteknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperija energiateollisuudelle

Huomioitavaa (1/2) Tämä esitys ei sisällä lainopillisia, taloudellisia tai sijoittamista koskevia neuvoja.

Nokia Oyj Pörssitiedote klo 9.00

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Orava Asuntorahasto Oyj

Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus

Kamux osavuosikatsaus

Orava Asuntorahasto ja asuntomarkkinoiden näkymät

Altia suunnittelee listautumista Nasdaq Helsingin pörssilistalle

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Osavuosikatsaus Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Sitoudumme puhtaaseen veteen. Harri Kerminen, toimitusjohtaja

LEHDISTÖTIEDOTE, 14. KESÄKUUTA 2012

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017

Sitoudumme puhtaaseen veteen. Yhtiökokous Harri Kerminen, toimitusjohtaja

Nokia Solutions and Networksin ostotarjous kaikista Comptelin liikkeeseen laskemista osakkeista ja optio-oikeuksista alkaa 27.2.

Osakeannin järjestäjänä toimii Nordea Securities Corporate Finance Oy.

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 20.30

Rovio Entertainment Oyj julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

VMP Oyj tilinpäätöstiedote Juha Pesola, toimitusjohtaja Pauliina Soinio, vt. talousjohtaja

VMP Oyj osavuosikatsaus tammi syyskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

ELITE VARAINHOITO OYJ JULKISTAA ESITTEENSÄ JA HAKEE B-SARJAN OSAKKEIDENSA LISTAAMISTA NASDAQ HELSINGIN FIRST NORTH - MARKKINAPAIKALLE

YHTIÖKOKOUS

Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen

Valmet Johtava prosessiteknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Sijoittamisen trendit

KONEen yhtiökokous helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019

YHTIÖKOKOUS

suosittelemaa julkista käteisostotarjousta kaikista Ramirent Oyj:n liikkeeseen laskemista osakkeista

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Listalleottoesitteen täydennys :

Transkriptio:

27. elokuuta 2018 Sami Asikainen Toimitusjohtaja Smile Henkilöstöpalvelut Oy

Huomautus Tämän esityksen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Singapo-ressa tai Japanissa. Tämän esityksen sisältämä tieto eivät muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi tällaisissa valtioissa. Tätä esitystä ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa mitään arvopapereita Yhdys-valloissa. Arvopapereita ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (United States Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Smile Henki-löstöpalvelut Oy ( Yhtiö ) ei aio rekisteröidä mitään osaa arvopapereita koskevasta tarjouksesta Yhdys-valloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa. Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsää-dännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ja Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike ( Nordea ) eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan. Esityksen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta myydä tai tarjouspyyntöä hankkia tiedotteessa mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä tai tarjota alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koske-van poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoitta-jien ei tule hyväksyä tämän esityksen tarkoittamia arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia tämän esityksen tarkoittamia arvopapereita, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan direktiivin 2003/71/EY (di-rektiivi muutoksineen mukaan lukien kaikki kyseiseen direktiiviin soveltuvat asianomaisessa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa tehdyt implementointitoimenpiteet, Esitedirektiivi ) mukaiseen esittee-seen sisältyviin tietoihin perustuen. Tässä esitetyt tiedot on suunnattu Yhdistyneessä kuningaskunnassa ainoastaan henkilöille, (i) joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act (Financial Promotion)) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) (muutoksineen, Määräys ) 19 (5) artiklan mukaisesti tai (ii) jotka kuuluvat Määräyksen 49 (2)(a) (d) artiklan soveltamisalaan ( korkean nettoarvon yritykset, rekisteröimättömät yhdistykset, jne.), tai (iii) joille kutsu tai kannustin osallistua arvopapereiden liikkeeseenlaskuun tai myyntiin liittyvään sijoitustoi-mintaan (Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) luvun 21 mukaisesti) voidaan muutoin laillisesti osoittaa (kaikki tällaiset henkilöt jäl-jempänä Asiaankuuluvat tahot ). Tämä esitys on suunnattu ainoastaan Asiaankuuluville tahoille ja kenenkään, joka ei ole Asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän esitetyn tiedon perusteella tai luottaa sen sisältöön. Kaikki tässä esitettyyn liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan Asiankuuluvien tahojen saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan Asiankuuluvien tahojen kanssa. Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talous-alueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsen-valtiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin Relevantti Jäsenvaltio ), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esit-teen julkaisemista Relevantissa Jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Rele-vanteissa Jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiden sijoittajien edellytyk-set täyttäville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, kuten ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Tätä esitys ei tule tulkita kattavaksi tai täydelliseksi. Tämän esityksen sisältämään tietoon tai sen täydelli-syyteen, tarkkuuteen tai oikeellisuuteen ei tule luottaa. Tämä esitys ei muodosta tarjousta tai osaa tarjouksesta tai tarjouspyyntöä myydä tai laskea liikkeeseen tai pyyntöä ostaa tai merkitä mitään osakkeita tai muita arvopapereita eikä se (tai mikään sen osa) tai sen jakelu, muodosta perustaa tai siihen tule tu-keutua minkään sitoumuksen yhteydessä. Tämän esityksen sisältö voi muuttua. Sijoittajien ei tule hyväk-syä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä esitys viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen. Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, joihin kuuluvat lausumat koskien Yhtiön liiketoi-minnan strategiaa, taloudellista tilaa, kannattavuutta, toiminnan tulosta ja markkinatietoa sekä muut lausumat, jotka eivät ole historiallista tietoa. Lausumat, joiden yhteydessä on käytetty sanoja aikoa, ar-vioida, ennakoida, ennustaa, jatkua, odottaa, olettaa, pyrkiä, saattaa, suunnitella, tavoitel-la, tulla, tähdätä, uskoa, voisi ja muut vastaavat tai niiden kielteiset vastaavat ilmaisut ilmentävät tulevaisuutta koskevia lausumia, mutta kyseiset lausumat eivät rajoitu näihin ilmaisuihin. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy luonnostaan riskejä, epävarmuustekijöitä ja lukuisia tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa sen, että toteutuneet seuraukset tai todellinen liiketoiminnan tulos eroavat olennaisesti enna-koidusta. Esityksen vastaanottajan ei tule tukeutua liikaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Lu-kuun ottamatta laista johtuvaa jatkuvaa tiedonantovelvollisuutta olennaisista seikoista, Yhtiö ei sitoudu julkisesti päivittämään tai arvioimaan uudelleen mitään tulevaisuutta koskevia lausumia tämän esityksen jälkeen uusien tapahtumien tai olosuhteiden perusteella tai muusta syystä. 2 Kesäkuu 2018

Smile nopeasti ja kannattavasti isojen toimijoiden joukkoon 3 Elokuu 2018

Smile Henkilöstöpalvelut lyhyesti Merkittävä suomalainen henkilöstöpalveluiden tarjoaja Fokusoitunut henkilöstöpalveluyritys Koko maan kattava verkosto Vahva ja kannattava kasvu Henkilöstövuokraus Suorarekrytointi Koulutus 22 Toimipistettä Suomen suurimmilla talousalueilla EUR 123,9m Pro forma liikevaihto 2017 1) EUR 74,4m Liikevaihto 2017 1) Työvoiman tuonti EUR 9,8m Pro forma -EBITA 2017 1) Smileen sitoutuneet omistajat EUR 5,3m EBITA 2017 1) 13 % 12 % 75 % Restamax Johto ja avainhenkilöt Muut omistajat Yhtiö on kolminkertaistanut liikevaihtonsa 2015 2017 9 Yrityskauppaa 2015 2018 2) Smile fiilis Tavoitteena Suomen positiivisin yhtiö 1) Luvut ovat tilintarkastamattomia; 2) Sisältää ostetut yritykset ja liiketoiminnot 4 Kesäkuu 2018

Positiivinen ja yrittäjähenkinen yrityskulttuuri Smile on strateginen yhteistyökumppani asiakkailleen Smile arvot Ilon kautta johtaminen Positiivisuus Yrittäjyys Ihmisläheisyys Ammattiylpeys Smile fiilis Ilon kautta töihin Asiakkaiden strateginen kumppani n. EUR 200m Ostositoumuksia asiakkailta seuraavalle viidelle vuodelle 5 Elokuu 2018

Smile toimii kasvavilla markkinoilla 6 Elokuu 2018

Smile yhdistää työntekijät ja työnantajat Lisäarvoa sekä työntekijöille että työnantajille lisätyn joustavuuden kautta Työnantajat Työntekijät Joustavuus keston ja kysyntävaihtelun suhteen Työvoiman saatavuus ja kohtaanto-ongelma Smile yhdistää työntekijät ja työnantajat ja luo molemmille lisäarvoa +1 000 asiakasta Joustavuus työaikojen ja -paikkojen suhteen Ammattitaito useampaan paikkaan samanaikaisesti < << Työmarkkinaregulaatio /työnantajavelvoitteet Henkilöstöhallinnon tehostaminen ~10 000 työntekijää kuukausittain 1) Kerroin- ja tuntihinnoittelu, operatiivinen tehokkuus keskeisessä roolissa Ponnahduslauta uralle ja ammatilliselle kehitykselle Töitä elämäntilanteen mukaan 1) 2017 keskiarvo 7 Kesäkuu 2018

0,9 % 1,2 % 1,2 % 1,3 % 1,9 % 1,7 % 1,7 % 1,7 % 2,4 % 2,5 % 2,4 % 2,6 % 2,4 % 2,3 % 2,9 % 3,5 % 3,3 % 3,9 % Attraktiivinen ja voimakkaasti kasvava henkilöstöpalvelumarkkina Suomessa Vuokratyön markkinapenetraatio Euroopassa kasvaa Suomi alle EU:n keskiarvon Suomen henkilöstöpalvelumarkkina EUR 2,6 mrd 1) Keskeiset trendit ja vuokratyön markkinapenetraatio indikoivat vahvaa kasvupotentiaalia Suomessa Markkinan arvon kasvu Suomessa 2013-2017 (EUR mrd.) 2,6 CAGR +11 % 2,2 Työvoiman kysyntä kasvaa työikäisen väestön supistuessa Muuttuva asenne vuokratyötä ja työtä kohtaan Digitalisaatio ja automaatio muuttavat työtä 1,7 1,8 1,9 Vuokratyövoiman markkinapenetraatio Euroopassa kasvaa 1) 2011 2014 2017 Keskimääräinen vuokratyön markkinapenetraatio Euroopassa vuonna 2017 (EU-28) 1,9 % 2013 2014 2015 2016 2017 *) Sisältää suorahaun, muut palvelut ja kategorisoimattomat toiminnot Lähde: 1) Kolmannen osapuolen tekemä markkinatutkimus 8 Kesäkuu 2018

Smilen tavoitteena on kasvaa 9 Elokuu 2018

Taloudelliset tavoitteet Taloudelliset tavoitteet Kasvu Yhtiön liikevaihto on vuonna 2021 yli 300 miljoonaa euroa Liikevaihdon orgaaninen kasvu on markkinoita nopeampaa ja muu liikevaihdon kasvu saavutetaan yritysostoilla Kannattavuus Kannattavuuden uskotaan pysyvän hyvällä tasolla koko strategiakauden ajan Osinkopolitiikka Yhtiön tavoitteena on maksaa kilpailukykyistä osinkoa, joka ei kuitenkaan vaaranna yhtiön kasvutavoitteita 10 Elokuu 2018

Smile mielenkiintoinen sijoituskohde 11 Elokuu 2018

Smile Mahdollisuus nopeasti kasvavalla henkilöstöpalvelumarkkinalla Attraktiivinen ja voimakkaasti kasvava henkilöstöpalvelumarkkina Suomessa Työvoiman kysynnän odotetaan kasvavan merkittävimmillä toimialoilla Kasvava markkina Työmarkkinoiden megatrendit tukevat henkilöstövuokraustoimialaa Regulaatio, lainsäädäntö ja työmarkkinakentässä tapahtuva murros tukevat markkinan nopeaa kasvua Merkittävä toimija Suomen pirstaloituneella henkilöstövuokrausmarkkinalla Koko maan kattava organisaatio ja monitoimialainen yhtiö Tehokas toimintamalli Smile on strateginen yhteistyökumppani tärkeimmille asiakkailleen Pitkät ja sitovat asiakassopimukset Smilellä on lähes EUR 200m edestä ostositoumuksia seuraavalle viidelle vuodelle Yksi toimialan nopeimmin kasvavista ja kannattavimmista yhtiöistä Yhtiö on kolminkertaistanut liikevaihtonsa 2015-2017 Vahva strategia Vahva kasvustrategia Vahva orgaaninen kasvu ja hiottu M&A prosessi luovat pohjan yhtiön kasvustrategialle Positiivinen ja ihmiskeskeinen yrityskulttuuri Yrittäjähenkinen ja sitoutunut henkilöstö keskiössä 12 Elokuu 2018

Kiitos! 13 Elokuu 2018