Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018

Samankaltaiset tiedostot
LIEKSAN KAUPUNGIN AVUSTUSOHJE

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen

Järjestöille tarkoitetut avustukset. Laihian kunta Yhdistysilta

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE

UTAJÄRVEN KUNNAN YHDISTYSAVUSTUSTEN OHJEISTUS

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET alkaen

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

Sievin vapaa-aikalautakunta Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

Khall / 136

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö

Edellytykset avustuksen saamiselle:

Kulttuurilautakunnan päätös

Enontekiön kunnan avustusten yleiset perusteet

Oheismateriaali Kult

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ

RIIHIMÄEN KAUPUNGIN KULTTUURI-JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

LIEKSAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KOHDEAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT

Hyvinvointilautakunnan avustusperiaatteet koskevat seuraavia avustuskokonaisuuksia:

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Suonenjoen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015

AVUSTUKSET UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN. Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt Voimaantulo alkaen

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen

Sähköisen avustushakemuksen tekeminen miunpalvelut.fi -palvelussa päivitetty 4/2019

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

AVUSTUSSÄÄNNÖT / LIIKUNTA / YLEIS- JA KOHDEAVUSTUS

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset

ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty hyvinvointilautakunta

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA:

Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä 1) Yhdistys tai järjestö, johon kuuluu

Liikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos

Tukemassa Leppävirta. Yhdistysfoorumi / Karvinen

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

Järjestöilta kauppalantalolla klo alkaen Avustustiimi 2

Edellytykset avustuksen saamiselle:

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, Turku Puh. (02) PL1000, Turku

Kulttuurin avustukset Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki

OULAISTEN KAUPUNKI/SIVISTYSPALVELUKESKUS. Sivistyslautakunnan avustusohjeet

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko?

Lapin aluehallintovirasto

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET.

Avustukset liikuntatoimintaan 2017

Mitä avustusta haetaan

Koillisen aluerahahakemukset 2019

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10

LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Päivitetty:

Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

Kunnan avustus rekisteröidyille järjestöille/yhdistyksille/seuroille Askola Toimintavuosi Puh. (019) /vaihde

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

YLEISET KULTTUURIPALVELUT AVUSTUSOHJE

UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

OULAISTEN KAUPUNKI/SIVISTYSPALVELUKESKUS. Sivistyslautakunnan avustusohjeet

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

4. avustusten jakoperusteista ja jakamisesta

NUORISOAVUSTUSHAKEMUS

SIVISTYSPALVELUIDEN AVUSTUKSET, PALKINNOT JA STIPENDIT

Liikuntapalveluiden avustusohje

Ii-instituutti Avustukset PL 24

Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager

Sivistyslautakunta Liikuntatoimen avustusten jakaminen

1 (17) Iisalmen kaupunki Lähiosoite PL 10/ Pohjolankatu 14 Kotisivu:

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET VUONNA 2015

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?

Harkinnanvaraisten avustusten uusi toimintamalli

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

Transkriptio:

avustusten hakuinfo 2018 14.3.2018

Kaupunginhallituksen toiminta-, kohde- ja talkoo Hyvinvointilautakunnan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen sekä sosiaali- ja terveystoiminnan toiminta- ja kohde 15.3.2018 2

Avustustoiminnan tavoitteena edistää kuntalaisten hyvinvointia kaupungin elinvoimaan liittyvää toimintaa kaupungin ja yhdistysten välistä yhteistyötä Painopisteenä kaupungin strategian toteuttamista tukeva toiminta 15.3.2018 3

Hakuaika 15.3.-17.4.2018 klo 15 Hakuajan jälkeen tulleet tai puutteelliset hakemukset hylätään toimielinten käsittelyissä Hakuaika koskee hakemuksia liitteineen 15.3.2018 4

Kaikki ovat vastikkeellisia Avustuksia myönnetään vastikkeellisuuteen perustuen, maksimissaan talousarviossa varattujen summien puitteissa. 15.3.2018 5

Avustuksia haetaan joko kaupunginhallitukselta tai hyvinvointilautakunnalta ->Päätarkoitus ratkaisee ->Molempiin ei voi jättää hakemuksia 15.3.2018 6

Lieksan kaupungin avustusohje päivitetty, mm. avustusten myöntämisperusteet www.lieksa.fi/ 15.3.2018 7

Myöntämisperusteita mm. Missä määrin toiminta tukee kaupungin strategian toteuttamista Missä määrin toiminta toteuttaa yleishyödyllistä toimintaa tai täydentää sellaista toimintaa, johon kaupunki joutuisi erikseen panostamaan Miten suureen joukkoon toiminta kohdistuu 15.3.2018 8

Myöntämisperusteita mm. Toiminta-avustus pääsääntöisesti max 40 % seuran tai yhdistyksen ed. vuoden bruttomenoista Kohdeavustus pääsääntöisesti max 40 % kohteen (esim. tapahtuma) bruttomenoista 15.3.2018 9

Myöntämisperusteita mm. Avustuksen suuruus ei ole sidoksissa ed. vuoden avustuksiin Avustuspäätöksissä otetaan huomioon yhdistyksen oma varainhakinta Avustusta voidaan myöntää yhdistyksille, jotka ovat toimineet vähintään yhden tilikauden 15.3.2018 10

Kaupunginhallituksen toimintaavustus Lieksalaisten ja säännöllisesti Lieksassa toimintaa järjestävien seurojen ja yhdistysten toimintasuunnitelman mukainen, sääntömääräinen perustoiminta 15.3.2018 11

Kaupunginhallituksen kohdeavustus Erillinen kohde, esim. tapahtuma tai korjauskohde 15.3.2018 12

Kaupunginhallituksen talkooavustus Kertaluontoinen, tiettyyn tarkoitukseen haettava määräraha, mm. Yleisen kaupunkikuvan tai asuinympäristön kohentamiseen tähtäävät hankkeet (viher-, istutus- ja raivaustyöt, siivoustalkoot, virkistysalueet) Palvelutason parantamiseen tähtäävät hankkeet (hakijoiden hallinnassa ja yleisessä käytössä olevien rakennusten ja rakenteiden korjaus) 15.3.2018 13

Kaupunginhallituksen talkooavustus Kertaluontoinen, tiettyyn tarkoitukseen haettava määräraha, mm. Ympäristön tilan parantamista koskevat hankkeet (esim. Pienimuotoinen vesistöjen kunnostus, vieraslajien torjunta) Työväen- ja seurojentalon kunnostushankkeet 15.3.2018 14

Kaupunginhallituksen talkooavustus Avustusta myönnetään esim. tarvike-, materiaali- ja konekuluihin. Hanke toteutetaan pääasiassa talkootyönä Talkootyön hinnaksi lasketaan 10 / hlö / h 15.3.2018 15

Hyvinvintilautakunnan toiminta- ja kohde Liikunta Nuoriso Kulttuuri Sosiaali- ja terveystoiminta 15.3.2018 16

Hyvinvointilautakunnan toimintaavustus Lieksalaisten ja säännöllisesti Lieksassa toimintaa järjestävien seurojen ja yhdistysten toimintasuunnitelman mukaiseen, sääntömääräiseen perustoimintaan 15.3.2018 17

Hyvinvointilautakunnan kohdeavustus Lieksassa toimintaa järjestävän seuran, yhdistyksen tai yksityisen tapahtumajärjestäjän järjestämän tapahtuman, projektin, investoinnin tai muun vastaavan toiminnan tukeminen. Kohdeavustuksilla pyritään tukemaan erityisesti yleisötapahtumien järjestämistä 15.3.2018 18

Kulttuuritoimen kohdeavustus Ensisijaisesti ammattitaiteilijoiden toteuttamien ja alueellista vaikuttavuutta edistävien tapahtumien järjestäminen Tarkoitettu vierailuesityksiin (konsertit, teatterit, näyttelyt) muilta paikkakunnilta ja ulkomailta. Järjestävä taho hoitaa itsenäisesti tapahtuman järjestämisen. 15.3.2018 19

Liikuntatoimen kohdeavustus Esim. hiihtolatujen ja luistelukenttien hoito 15.3.2018 20

Liikuntatoimen toiminta-avustus Ensisijaisesti nuorille järjestettyyn liikuntatoimintaan Lisäksi esim. erityisryhmien liikunnan tukeminen sekä muu liikuntatoiminta 15.3.2018 21

Nuorisotoimen Pääkohderyhmänä alle 29 -vuotiaat Toiminta-avustus tarkoitettu nuorisoyhdistysten toimintasuunnitelman mukaiseen toimintaan Kohdeavustus: yhdistyksen, nuorten toimintaryhmän (pitää olla täysi-ikäinen allekirjoittaja) tai yksityisen tapahtumanjärjestäjän järjestämän tapahtuman (leiri, retki), projektin, investoinnin tms. toiminnan tukemiseen 15.3.2018 22

Esim. nuorisotoimen kohdeavustuksissa voidaan ottaa huomioon terveellisiä elämäntapoja edistävä toiminta. 15.3.2018 23

Sosiaali- ja terveystoiminnan toiminta- ja kohde kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen tarkoitettuun säännölliseen toimintaan tai terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyviin tilaisuuksiin ja tapahtumiin 15.3.2018 24

Käytössä sähköinen haku https://miunpalvelut.fi/lieksa 15.3.2018 25

Avustuskäsittely toimielimissä toukokuun aikana Lisätietoja www.lieksa.fi/: Lieksan kaupungin avustusohje 15.3.2018 26

Lisätietoja: Kulttuuritoimen, Asko Saarelainen, p. 04010 44111 Nuorisotoimen, Paula Timonen, p. 04010 44115 Liikuntatoimen, Jarmo Honkanen, p. 04010 44113 Sosiaali- ja terveystoiminnan, Arto Sihvonen, p. 04010 44101 Kaupunginhallituksen, Susanna Saastamoinen, p. 04010 44009 15.3.2018 27