Kun Vedet Kutsuvat Mercuryn filosofiaan kuuluu voitto, voitto seuraavalla kerralla ja taas uudelleen. Tämä filosofia on syntynyt jo yli 60 vuotta kestäneen tuotteiden kehittelyn myötä. Sen avulla Mercury on pystynyt luomaan maineensa venemoottorialan johtavana asiantuntijana. Mercuryn tuotteet ovat vallanneet kärkiaseman lähes jokaisella venemoottorialan sektorilla, ja ne ovat voittaneet esimerkiksi lähes jokaisen pidetyn nopeustestin. Mutta kyseessä on paljon muutakin kuin huippunopeus. Kyse on erosta, jonka voit tuntea. Voit kutsua sitä tehoksi tai suorituskyvyksi; se on jotain, jolla Mercury ohittaa muut. Voit valita laajasta valikoimasta hiljaisia, taloudellisia Mercuryn nelitahtisia 4-hevosvoimaisesta 115-hevosvoimaiseen. Tai voit haluta suorituskykyisen, polttoaineen suorasuihkutuksella varustetun Mercury OptiMax V6 -moottorin. Tutustu myös keveisiin 2-tahtisiin, jotka ovat kukin luokkansa edistyksellisimpiä moottoreita. Samaa Mercury-laatua kaikissa, eri eduin ja ominaisuuksin varustettuna. Mercury-tekniikka on veneilijän oikea valinta maailman kaikilla vesillä. Kilpailu Ei Lakkaa Koskaan 02
03
Nelitahtitekniikka Suunniteltu Vesiä Varten Jo monen moottorisukupolven ajan Mercury on tehnyt kaikkensa varmistaakseen, että sen venemoottorien nelitahtitekniikka on parasta mitä veneisiin on tarjolla. Se varmistetaan testaamalla ja testaamalla yhä uudelleen. Mercuryn nelitahtiperämoottorit, 4-hevosvoimaisesta 115-hevosvoimaiseen, tarjoavat erinomaisen polttoainehyötysuhteen. Mercuryn nelitahtisissa on todellakin kaikki mitä tarvitaan. Tasaista tehoa, puhdas käynti, hiljainen ääni matka-ajossa, loistavat uisteluajoominaisuudet, tunnustettu luotettavuus. Saat siis paljon lisää Mercuryllä lisää mukavuutta, lisää luotettavuutta ja lisää jälleenmyyntiarvoa. Tekniikan Kärjessä Mercury on hyödyntänyt kaikki perinteisen nelitahtimoottorin edut kuten hyvän polttoainetalouden ja hiljaisen käynnin ja yhdistänyt ne perämoottoripakettiin, joka tarjoaa paljon muita etuja. Näitä veneilyetuja on muun muassa iskutilavuudeltaan suuri lohko, joka antaa lisää vääntöä. Tehokas täydellisesti reguloitu laturi ja 20 ampeerin latausjärjestelmä. Ainutlaatuinen, vähän kuparia sisältävä XK-360-alumiiniseos. Helpot virta-avainkäynnistykset varmistava CDI-sytytys. Tehokas vesipumppu, joka suojaa moottorin hyvin, mutta ei kaipaa juurikaan huoltoa. Mercury on maailman suurin nelitahtisten venemoottorien valmistaja ja Mercury on aina ollut tekniikan kehityksen kärjessä ja ensimmäisenä monissa teknisissä uudistuksissa. Se tuo eron, jonka tunnet veneilyssäsi. Maailman ympäri Mercurilla Kaksi ruotsalaista merenkävijää rikkoi ennätyksen ennätyksen jälkeen kun he matkasivat maailman ympäri. Matkaveneenä heillä oli Uttern-vene varustettuna 50 hv:n 4-tahti Mercury perämoottorilla. Kovempaa testiä ei voi olla miehille, veneelle eikä moottorille. 04
FourStroke 05
Hyvin Testattua Tekniikkaa Mercury on ollut johtava venemoottorivalmistajia jo yli 60 vuoden ajan ja on myös maailman suurin nelitahtisten venemoottorien valmistaja. Taloudellinen Ja Paljon Muuta Mercury päihittää muut polttoainetalouden, vääntömomentin ja staattisen työntövoiman osalta. Polttoainetta säästyy keskimäärin jopa 30 prosenttia. Puhdas Puhdas, lähes savuttamaton käynti kaikilla kierrosluvuilla, uistelunopeudesta täydelle kaasulle. Mercuryn nelitahtitekniikka täyttää puhtaasti jo nyt EPA 2006 päästöstandardit (EPA on Yhdysvaltojen ympäristövirasto) Hiljainen Mercuryn nelitahtitekniikka antaa kuiskauksenhiljaisen suorituskyvyn. Ympäripeittävä moottorikoppa, imuäänten vaimennin ja pakokaasujen poisto potkurikeskiön läpi ovat muita hiljaisuutta edistäviä ominaisuuksia. Uistelu Mercuryn kannen yläpuolinen nokka-akseli mahdollistaa niinkin alhaisen tyhjäkäyntikierrosluvun kuin 750 1/min, joten nämä nelitahtiset ovat ihanteellisia moottoreita uisteluveneisiin. Kokemus Mercury-moottorin omistajan tukena on kokemusta ja taitoa, jonka tarjoaa veneilyalan suurin ja kattavin huoltopalveluverkosto. 06
FourStroke Outstanding Erinomainen Protection Suojaus Your Uuteen new Mercury 4-tahti four-stroke moottoriisi has been on designed suunniteltu and ja built valmistettu to provide erinomainen outstanding protection suojaus suolavesioloja against saltwater. vastaan. XK-360, Mercury s Mercuryn ainutlaatuinen exclusive low-copper aluminium vähäkuparinen alloy, alumiiniseos, is for all vital onparts, with extensive tarkoitettu use kaikkiin of stainless korroosiolle steel elsewhere. Painting altistuviin is komponentteihin, by electrodeposition, ja with multistep muissa baked osissa enamel on käytetty finish. Further laajalti protection is ruostumatonta provided by sacrificial terästä. Maalaus anodes and there suoritetaan sähkösaostusmenetelmällä, is freshwater flushing on all models to ja pinnassa on kuumaemalimaali. wash away deposits. Suojausta tehostetaan vielä Every syöpyvillä Mercury sinkkianodeilla, four-stroke ja is backed by a three-year kaikissa nelitahtimalleissa limited corrosion on warranty. makeavesihuuhteluliitäntä suola- ja likajäänteiden huuhtomiseksi pois. Mercuryn jokaiselle nelitahtiselle myönnetään kolmen vuoden korroosiovikatakuu. 07
Taas Mercury Ensimmäisenä Aivan uusi malli vuodelle 2001 on Mercuryn ensimmäinen elektronisesti ohjatulla polttoaineen suihkutuksella varustettu nelitahtiperämoottori: suorituskykyinen 115 EFI. Tämä iskutilavuudeltaan suuri nelitahtinen moottori tarjoaa kaikista Mercuryn nelitahtisista tutun luotettavan, puhtaan ja hiljaisen suorituskyvyn erinomaisella teho paino-suhteella. Tekniikasta kiinnostuneille voimme kertoa, että siinä on rivineloslohko ja kaksi kannen yläpuolista nokka-akselia, uusitut kampiakseli, kiertokanget ja männät, neljä itsenäistä kaasutusrunkoa sekä tyhjäkäynnin säädin ja polttoaineen jäähdytin. Siinä on oikea lähde veneilyn parhaisiin iloihin kaikilla maailman vesillä. 115 115 SaltWater 08
FourStroke 09
Kaikkialla Mihin Veneilyharrastuksesi Sinut Vie Mercuryn nelitahtisissa on kaikki oleellinen. Ne ovat hiljaisia, tasaisesti käyviä, lähes savuttamattomia ja polttoainetaloudeltaan erinomaisia. Tehoakin riittää, 16-venttiilisistä 1596 cm 3 :n Mercury 90 ja 75 nelitahtimoottoreista. Ja tähän tehoon voit luottaa, tunnista toiseen aina täydellisesti kaikkialla mihin veneilyharrastuksesi sinut vie. Tietokoneistettu sytytysjärjestelmä hyödyntää digitaalielektronista ohjausmoduulia, joka varmistaa aina yhtä helpot käynnistykset virta-avaimesta. -ominaisuuksiin kuuluvat power trim, - ja paineohjattu jäähdytys, makeavesihuuhtelu, pakokaasujen poisto hiljaisesti potkurin kautta, suorituskyvyn optimoiva välityssuhde, moottoria suojaava, vähähuoltoinen tehokas vesipumppu, vedenpitävä kaapeliläpivienti yhdestä kohdasta, mukava kaasujousiavusteinen kippaus ja paljon muuta - lukien kolmen vuoden korroosiovikatakuu. Mercuryn nelitahtisissa kaikki ekstra on varusteena. 90 90 SaltWater 10
FourStroke 75 11
Parhaaseen On Helppo Luottaa Mercurylle kelpaa vain paras. Voit siis laskea puhtaan, lähes savuttoman käynnin varaan ajatpa sitten täydellä kaasulla tai uistelet. Mercuryltä löytyy oikea nelitahtimoottori jokaiseen veneilytarpeeseesi. varaa riittää enemmän kuin koskaan ennen. Aloitetaan vaikka aivan uusista Mercuryn nelitahtimalleista 60 ja 50. Tasaisesti käyvä 60-hevosvoimainen painaa 35% vähemmän kuin lähimmäksi pääsevä kilpaileva malli, ja 50-hevosvoimaisen 995 cm 3 :n iskutilavuus on luokkansa suurin. Kummastakin on saatavissa Bigfoot-versio, jonka lujatekoinen, reilusti mitoitettu alavaihde ja suuri potkuri parantavat veneen hallittavuutta ja lisäävät kuormituskestävyyttä. Kolmisylinterisiin malleihin kuuluvat mallit 40 ja 30 lukien lujatekoinen 40 Bigfoot, jossa on sama alavaihde kuin mallissa 90. Malli 25 lukeutuu myös Mercuryn suorituskykyisiin, arvonsa säilyttäviin nelitahtisiin. Se on ongelmaton, vähän kuluttava ja ympäristöä säästävä moottori. Mercuryn nelitahtisissa on kaikki oleellinen. 60 60 50 BigFoot 12
FourStroke 50 40 40 30 25 BigFoot BigFoot 13
Hyvin Suoriutuvat Mutta Bensapihit Hyödyt ennen kaikkea Mercuryn nelitahtisten erinomaisen pienestä polttoaineenkulutuksesta. Ajat jokaisella polttoainetipalla entistä pidemmälle. Mallissa 9.9 vääntöä riittää lähes 40 % enemmän kuin edeltäjässään ja se on saatavissa sekä normaalina että Bigfootversiona. Myös 15-hevosvoimaisesta on saatavilla Bigfoot-versio, joka lisää käytön monipuolisuutta, sekä parantaa pitoa ja pysäytystehoa. Yksisylinteriset mallit 6, 5 ja 4 ovat todellisia kevytmoottoreita, jotka on helppo kantaa veneeseen ja takaisin säilöön. Tälle vuodelle on saatavissa myös uusi 4 hevosvoiman Sailpower-malli purjeveneen apumoottoriksi. Siinä on eteen ja taakse täyden työntö-/vetovoiman tuottava potkuri sekä automaattitoimiset pakokaasujen purkukanavat, jotka antavat täyden perutusvoiman nopeita pysäytyksiä varten. Pääset nauttimaan näiden pienten nelitahtisten suuresta voimasta. 15 15 9.9 BigFoot 14
FourStroke 9.9 6 5 4 4 BigFoot SailPower 15
Huippuunsa Vietyä Tekniikkaa Kun haluat todella tehokkaan moottorin, joka on kuitenkin taloudellinen ja ympäristöä säästävä, Mercury OptiMax on oikea ratkaisu. Mercury on muokannut perämoottoritekniikan aivan uuteen uskoon suorasuihkutteisilla OptiMax-moottoreillaan, jotka ovat vesien etevimmät tekniikaltaan. Pääset kokemaan henkeä salpaavan kiihtyvyyden ja ylivoimaisen huippunopeuden. Pääset loistamaan OptiMaxin olemattoman savutuksen ja hiljaisen käyntiäänen ansiosta. Ja pääset hyötymään suurista polttoainesäästöistä, jotka ovat keskimäärin 45% ja jopa 80% tyhjäkäynnillä. Uutta tekniikkaa edustava polttoaineen suorasuihkutus takaa polttoaineen entistä paremman palamisen, jolloin tuloksena saadaan erinomainen polttoainetalous ja merkittävät päästövähennykset. Elektroniset aivot säätävät moottoria muuttuvien olosuhteiden kompensoimiseksi ja suorituskyvyn pitämiseksi huipussa koko ajan. Moottorin ja veneen hallintajärjestelmän ja mittariston välinen datalinkki antaa runsaasti tietoa ja ohjeita. OptiMax vain on parempi. Läpäissyt Äärimmäiset Kestotestit Vene, jota vauhditti 200-hevosvoimainen Mercury OptiMax, voitti kuuluisan Rouenin 24 tunnin ajon toukokuussa 2000. Se kilpaili iskutilavuudeltaan suurten erikoiskilpamoottorien kanssa ja päihitti ne. Tosiasiassa kolme OptiMax-yksikköä ottivat sijat ensimmäinen, toinen ja neljäs. Voittaja teki vieläpä uuden kaikkien aikojen ennätyksen saavuttaen suurimman ratakierrosten määrän ja suurimman keskinopeuden. Maailman vaativin tehokkaiden moottoreiden kilpailuna Rouen osoitti, että Mercuryn OptiMax-tekniikan myötä veneily tekee poikkeuksellisen luotettavan ja hämmästyttävän suorituskykyisen läpilyönnin. 16
OptiMax 17
TM SmartCraft SmartCraft, Mercuryn uusi veneenhallinta- ja mittarijärjestelmä, antaa moottoria, venettä ja ympäristöä koskevia tietoja. Se lukee runsaat tiedot, joita tuottaa OptiMaxin elektroninen ohjausyksikkö (ECM). Moottorin ja mittareiden välinen datalinkki välittää automaattisesti suorituskyky- ja olosuhdetiedot sekä äänimerkkihälytykset ja säätää moottoria tarpeen. Ajomatkat OptiMaxin keskimäärin 45% polttoainesäästöt perinteisiin perämoottoreihin verrattuna antaa pidemmät ajomatkat jokaisella tankillisella. Reagointi Kaasuun Asentoon Moottorin erinomaisen kierrosnopeussäädön ansiosta Mercury OptiMax antaa erittäin tasaisen, nopean ja tarkan reagoinnin kaasun asentoon. Savuton Ja Hiljainen Patentoitu kaksivaiheinen polttoaineen suorasuihkutus antaa entistä puhtaamman ja täydellisemmän palamisen, mikä eliminoi savun lähes täysin. Veneen Hallittavuus Pienillä Kierroksilla OptiMax antaa tasaisen tyhjäkäyntitehon jopa kierrosluvulla 500 1/min, mikä helpottaa ajoa laituripaikkaan ja antaa hyvät uisteluajo-ominaisuudet. Korroosionkestävyys Vesien tehokkain korroosiosuojaus sisältää ruostumattoman teräksen laajan käytön, syöpyvät sinkkianodit, monivaiheisen maalaus- ja pohjustusprosessin sekä Mercuryn ainutlaatuisen XK-360-alumiiniseoksen, joka sisältää vain vähän kuparia. 18
OptiMax Under Moottori The Skin Ulkokuoren Alta Mercury OptiMax is more than an engine, it s a system. It s the most advanced marine propulsion system in the world, the ultimate Mercury OptiMax on paljon enemmän kuin in technology for 21st century boating. pelkkä moottori. Se on kokonainen järjestelmä. Although Se on maailman the OptiMax edistyksellisin system is new, it is built venemoottorijärjestelmä; around proven Mercury äärimmäisen V6 technology. The kehittynyttä major difference tekniikkaa is 21. the vuosisadan two-stage direct fuel tarpeisiin. injection. A high pressure fuel-air mixture is injected directly into each cylinder and Vaikka OptiMax-järjestelmä on uusi, se on burned up after the exhaust ports have closed. kuitenkin rakennettu käytännössä testatun The OptiMax technology eliminates the escape Mercury V6 tekniikan varaan. Tärkeänä erona of unburned mixture. Added to that is an on kaksivaiheinen polttoaineen suorasuihkutus. electronic, multipoint lubrication system that Korkeapaineinen polttoaine ilma-seos delivers a precise amount of oil, where and suihkutetaan suoraan kuhunkin sylinteriin ja when needed. poltetaan sen jälkeen, kun pakokanavat ovat Results sulkeutuneet. are enormous OptiMax-tekniikka economies, estää smoother running palamattoman qualities, polttoaineen a far longer karkaamisen. cruising range and Tämän significantly lisänä on reduced elektronisesti emissions ohjattu to levels already monipisteinen below tuoreöljyvoitelu, those required by joka the syöttää rigorous EPA tarkalleen year 2006 oikean standards. öljymäärän oikeaan paikkaan ja oikea-aikaisesti. All without sacrificing an ounce of boating fun. Tuloksena on erinomaisen hyvä polttoainetalous, tasainen käynti, pidentyneet ajomatkat ja oleellisesti vähentyneet päästöt tasolle, joka alittaa selvästi EPA:n vaativat vuoden 2006 standardit. Kaikki tämä uhraamatta yhtään veneilyn parhaista iloista. 19
Maailman Ensimmäinen Suorasuihkutteinen Perämoottori OptiMax-perheen moottorit olivat maailman ensimmäiset suorasuihkuteiset perämoottorit. Tehoalueen huipulla ovat kolmen litran mallit 200 ja 225, joissa yhdistyy erinomainen suorituskyky ja käynnin laatu. Hoikka V6-lohko, jonka iskutilavuus on suuri, kehittää ylivoimaisen huippunopeuden ja kiihtyvyyden. Edistyksellinen moottorinhallintajärjestelmä kompensoi automaattisesti pienimmätkin muutokset kuormituksessa tai sääolosuhteissa. Neljäkymmentäviisi prosenttia etua polttoainetaloudessa. Luotettava käynnistys. Tarkka kaasuvaste. Tässä ovat maailman kärkiperämoottorit. 225 225 SaltWater 20
OptiMax 200 200 SaltWater 21
Ei Tarvetta Katsoa Taakse Kun varustat veneesi OptiMax-moottorilla, ei ole tarvetta katso taakse paitsi silloin kun haluat hymyillä leveästi perässä tuleville. Pääset loistamaan lähes savuttomalla ja uskomattoman tasaisesti käyvällä moottorilla, joka on tulosta monien miljoonien satsauksesta tutkimusja kehitystyöhön. Ja voit odottaa suuria säästöjä polttoainekuluissa. OptiMax on hiljaisin Mercury V6, jonka koskaan olemme tehneet; ja silti se kehittää henkeä salpaavan kiihtyvyyden ja kyyneleet silmiin tuovan huippunopeuden. Tarjontaa lisäävät neljä 2,5 litran mallia, tehoiltaan 135 hv 150 hv. Nämä perämoottorit kulkevat kehityksen kärjessä. 150 150 SaltWater 22
OptiMax 135 135 SaltWater 23
Tehoa Tehdä Kaikki Hyvin Kun painat Mercuryn kaasun eteen, huomaat ajavasi huippuunsa kehitetyllä perämoottorilla. Matka-ajossa, kalastuksessa, vesihiihdossa: Mercury antaa enemmän moottoria, joten saat myös enemmän iloa veneilyyn. Siinä on tehoa tehdä kaikki hyvin. V6 Mercureiden EFI-bonus sisältää elektronisen ohjausyksikön, jolla valvotaan ja säädetään muun muassa ilman ja moottorin lämpötilaa, kaasun asentoa, moottorin kierroslukua ja ilmanpainetta. Tarkoin mitoitettu polttoaineen syöttö parantaa hyötysuhdetta. EFI-järjestelmä on kauttaaltaan lähes huoltovapaa. Kaasutinmallit ovat luokkansa edistyksellisimpiä. Niissä erittäin helppo ja varma käynnistys, tasainen tyhjäkäynti ja tarkka reagointi kaasun asentoon. Mercuryn kaksitahtiset kattavat laajan tehoalueen 250-hevosvoimaisesta 2,5-hevosvoimaiseen, suurista tehomoottoreista suurin ominaisuuksin ladattuihin pieniin kannettaviin. Niissä riittää tehoa ja suorituskykyä kaikenlaisiin suorituksiin. EFI:n Edut Tasainen, laadukas käynti kaikissa sääolosuhteissa ja korkeusoloissa. Nopea ja luotettava käynnistys virta-avaimella. Mahtava reagointi kaasun asentoon. Tarkka tietokoneistettu diagnostiikka. Kiertohuuhtelu. Hammasrataskäyttöinen tuoreöljyvoitelu. Tehokas laturi- ja akunlatausjärjestelmä. Kaasutinvaihtoehto Tasainen, laadukas käynti. Luotettava, testattu tekniikka. Polttoainetta säästävä kiertohuuhtelu. Hammasrataskäyttöinen tuoreöljyvoitelu. Tehokas laturi ja akunlataus. integroituna järjestelmänä. Keskikokoluokan Edut Suuri, reguloitu laturi pitää akut täydessä latauksessa ja varmistaa näin nopeat käynnistykset ja tasaisen toiminnan. Edistyksellinen kaasutinrakenne parantaa polttoainetaloutta. Tehokas vesipumppu ja makeavesihuuhtelujärjestelmä minimoivat suola- ja likajäänteet jäähdytysjärjestelmässä. Veden erottava polttoainesuodatin pitää lian ja veden pois moottorista. Kannettavuuden Ilot Kannettavissa on yhden käden ajo-ominaisuudet. Monivaiheinen maalaus antaa erinomaisen korroosiosuojauksen. Yksiosainen koppa ja sen sisävuoraus suojaavat moottorin ja hiljentävät käyntiäänet. Vesijäähdytys lisää kestävyyttä ja vaimentaa ääniä. 24
TwoStroke Nopeammin Kuin Mikään Muu Vedessä Mercuryn legendaariset kaksitahtiset on suunniteltu kulkemaan vedessä nopeammin kuin mikään muu samassa luokassa. Niistä riittää runsaasti iloa veneilyharrastuksiin. Elektronisesti ohjatulla polttoaineen suihkutuksella ja kaasuttimin varustetuissa Mercury-kaksitahtisisssa luotettavuus ja erinomainen suorituskyky kuuluvat sisäänrakennettuihin ominaisuuksiin. Kaiken kokoisten Mercureiden hyvä teho paino-suhde antaa ylimääräisen suorituskykylisän. Pieni paino helpottaa myös moottorin kantamista. Ja saat säästöä myös hankintahinnassa. 25
Suorituskyky, Jota On Vaikea Ylittää Suorituskyky, nopeus ja mahtava teho. Mercuryn kaksitahtiset on suunniteltu antamaan parasta ja selviytymään kaikesta. Se merkitsee äärimmäistä kaksitahtisuorituskykyä, joka on tehty viehättämään. Mercury V6 EFI mallit ovat läheistä sukua suorituskykyisille kilpamoottoreille, jotka ovat hallinneet tehoveneiden kilpailuja alusta alkaen ja jättäneet muut peräaaltoihinsa. Niissä on eväät tehoveneilyyn, jota on vaikea ylittää ja ohittaa. Kaasutinmallit ovat edistyksellisiä tehopaketteja. Nautit niiden helposta käynnistyksestä, tasaisesta tyhjäkäynnistä ja tarkasta reagoinnista kaasun asentoon. Moottorijärjestelmään integroitu power trim auttaa nostamaan veneen nopeasti liukuun ja kiertohuuhtelu parantaa polttoainetaloutta ja tehoa yli koko kierroslukualueen. Tämä on huippusuorituskykyä Mercuryn tyylillä. Suorituskykyä, jota on vaikea ylittää. 250 225 26
TwoStroke 200 175 150 27
Tehoa Joka Lähtöön Jokainen Mercury kehittää kunnon tehon ja antaa kunnon ilon. Mercuryn kaksitahtimalleissa 125, 115, 90 ja 75 on kussakin kokoluokkansa suurin iskutilavuus. Se merkitsee parasta tehoa matka-ajoon, kalastukseen tai vesihiihtoon. Jokainen näistä Mercuryistä pitää sisällään suuren, reguloidun laturin, joka pystyy ajamaan lukuisia lisävarusteita, polttoainetta säästävän kiertohuuhtelun, moottoriin integroidun, mukavatoimisen power-trim järjestelmän, optimoidun tehokkaan vesipumpun ja jäähdytysjärjestelmän, joissa on varauduttu kaikkiin olosuhteisiin, sekä CDI-sytytyksen, joka sisältää erillisen puolan kullekin tulpalle luotettavuuden maksimoimiseksi. Ne on valmistettu Mercuryn ainutlaatuisesta XK-360-alumiiniseoksesta ja korkealaatuisesta ruostumattomasta teräksestä korroosion kukistamiseksi. Valitse Mercury, niin pääset tuntemaan veneilyn voiman. 125 115 28
TwoStroke 90 75 29
Suunniteltu Veneilyn Iloja Varten Mercuryn kolmi- ja kaksisylinteriset suoriutujat 60-hevosvoimaisesta 20-hevosvoimaiseen ovat paljolti tulosta täydellisyyteen pyrkivästä suunnittelutyöstä, jossa ei tunnusteta kompromisseja. Nämä moottorit on suunniteltu ehdottomasti parhaita veneilyiloja varten. Se merkitsee tehoa, joka selviytyy kaikesta hyvin. Kun siis haluat näyttää muille veneilyn parhaat puolet, on hyvä, että Mercury on puolellasi. Tasaisesti toimiva 967 cm3:n lohko kolmisylinterisissä Mercury-malleissa 60 40, antaa oivallisen kiihtyvyyden ja huippunopeuden, jotka riittävät joka lähtöön. Moottorilohko on valettu nk. lost foam menetelmällä, minkä ansiosta tiivisteiden ja pulttien tarve pienenee ja moottorin lujuus paranee. Mercuryn huipputekniset kaksitahtiset päihittävät muut ominaisuus ominaisuudelta. Näissä moottoreissa riittää tehoa jokaiseen tarpeeseen, ja lisänä on paljon muuta arvokasta. Nämä arvonsa pitävät, käyttäjäystävälliset moottorit varmistavat suorituskykyisen, mukavan veneilyn. 60 60 BigFoot 30
TwoStroke 50 40 30 25 20 31
Lisää Kipinää Veneilyyn Kukaan ei pakkaa yhtä paljon ominaisuuksia tämän koon perämoottoreihin. Niistä riittää iloa ja lisää kipinää veneilyyn vuosiksi eteenpäin. Ne ovat kevyesti valmiina sekä pikamatkalle että maratonille. Valmiina antamaan suuret kokemukset, pienestä koosta huolimatta. Saat käyttöösi koko joukon mainioita innovaatioita, esimerkiksi yhden käden ohjauksen. Ohjauksen lisäksi ohjauskahvaan on sisällytetty toimintoina myös vaihde, kaasu, kaasun kitkansäätö, pysäytys sekä rikikulman/kallistuksen asetus, jotka kaikki on suunniteltu niin, että voit käyttää niitä yhdellä kädellä. Käynnistys on ylivoimaisen helppo elektronisen "red stator sytytysjärjestelmän, automaattisten puristusta alentavien kanavien, erikoissuuren vauhtipyörän ja edistyksellisen rikastusjärjestelmän asiosta. Lujatekoinen alavaihde kestää kovankin käytön ja vesijäähdytys lisää kestävyyttä entisestään samalla kuin se vaimentaa ääniä. Eivätkä huippuominaisuudet lopu tähän. Mercury todistaa taas, että suuret ominaisuudet eivät ole suurten moottoreiden yksinoikeus. 15 10 32
TwoStroke 10 8 6 5 4 4 3.3 2.5 SailPower SailPower 33
MERCURY 4-TAHTISET 115 90-75 60-25 15-4 Malli (1) UUSI 115 EFI/ SALTWATER EFI 90 + SALTWATER 75 UUSI 60 + BIGFOOT UUSI 50 + BIGFOOT UUSI 40 4 SYL. BIGFOOT 40 3 SYL. 30 25 15 + BIGFOOT 9.9 + BIGFOOT 6 Teho (2) 86 kw 67 kw 56 kw 44,7 kw 37,3 kw 29,9 kw 29,9 kw 22,4 kw 18,7 kw 11,2 kw 7,4 kw 4,5 kw Kierrosluku täydellä teholla 5000-6000 5000-6000 4500-5500 5500-6000 5500-6000 5500-6000 5500-6000 5500-6000 5500-6000 4500-5500 4500-5500 5000-6000 Sylinteriluku 4 (rivi) 4 (rivi) 4 (rivi) 4 (rivi) 4 (rivi) 4 (rivi) 3 3 2 2 2 1 Iskutilavuus 1741 cm 3 1596 cm 3 1596 cm 3 995 cm 3 995 cm 3 995 cm 3 747 cm 3 747 cm 3 498 cm 3 323 cm 3 323 cm 3 123 cm 3 Syl. halk. x isk. pit. 79 mm 89 mm 79 mm 81 mm 79 mm 81 mm 65 mm 75 mm 65 mm 75 mm 65 mm 75 mm 65 mm 75 mm 65 mm 75 mm 65 mm 75 mm 59 mm 59 mm 59 mm 59 mm 59 mm 45 mm Jäähdytysjärjestelmä Sytytys Cd-sytytys Cd-sytytys Cd-sytytys Cd-sytytys elektronisella ennakonsäädöllä Cd-sytytys elektronisella ennakonsäädöllä Cd-sytytys elektronisella ennakonsäädöllä Cd-sytytys elektronisella ennakonsäädöllä Cd-sytytys elektronisella ennakonsäädöllä Cd-sytytys Cd-sytytys elektronisella ennakonsäädöllä Cd-sytytys elektronisella ennakonsäädöllä Cd-sytytys Käynnistys Sähkö Sähkö Sähkö Sähkö Sähkö Sähkö Käsi tai sähkö Käsi tai sähkö Käsi tai sähkö Käsi tai sähkö Käsi tai sähkö Käsi Välityssuhde 2,07:1 2,07:1 2,07:1 1,83:1 BIGFOOT : 2,30:1 1,83:1 BIGFOOT : 2,30:1 2,30:1 2,00:1 2,00:1 2,40:1 2,01:1 BIGFOOT : 2,42:1 2,01:1 BIGFOOT : 2,42:1 2,15:1 Vaihteisto E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T Ohjaus Ohjauskahva tai kaukosäätö Ohjauskahva tai kaukosäätö Ohjauskahva tai kaukosäätö Ohjauskahva tai kaukosäätö Ohjauskahva tai kaukosäätö Ohjauskahva Laturi (3) 25 amp. (315 watt) 20 amp. (252 watt) 20 amp. (252 watt) 15 amp. (189 watt) 15 amp. (189 watt) 15 amp. (189 watt) Käsi 6 amp. (76 watt) Sähkö 15 amp. (189 watt) Käsi 6 amp. (76 watt) Sähkö 15 amp. (189 watt) Käsi 6 amp. (76 watt) Sähkö 15 amp. (189 watt) Käsi 6 amp. (76 watt) Sähkö 10 amp. (126 watt) Käsi 6 amp. (76 watt) Sähkö 10 amp. (126 watt) Lisävaruste 5 amp. (63 watt) Trimmiasennot Kaasupaine tehostettu (Power trim lisävaruste) Kaasupaine tehostettu (Power trim lisävaruste) Käsi : kaasupaine tehostettu Sähkö : 5 ja matalan veden asento (Power trim lisävaruste) 5 ja matalan veden asento : M, ML, EH, ELH (Lisävaruste : E, EL) 5 ja matalan veden asento : M, ML, ELH (Lisävaruste : EL) 6 ja matalan veden asento Polttoainesäiliö Polttoainesuositukset min 95 E okt Paino (4) 175 kg SALTWATER EFI : 184 kg 175 kg SALTWATER : 184 kg 175 kg 107 kg BIGFOOT : 114 kg 107 kg BIGFOOT : 114 kg 114 kg 93 kg 93 kg 80 kg 50 kg BIGFOOT : 58 kg 50 kg BIGFOOT : 58 kg 25 kg Potkurin kiinnitys Flo-Torq II Flo-Torq II Flo-Torq II Suositeltava veneen perälautakorkeus SALTWATER EFI : XL 635 mm SALTWATER : XL 635 mm potkuri (5) Potkurivalikoima (nousu) 9-26 SALTWATER EFI : 10-23 9-26 SALTWATER : 10-23 9-26 8-19 BIGFOOT : 9-15 8-19 BIGFOOT : 9-15 1 9-15 8-19 8-19 8-19 5 / -10 1 2 / 2 1 BIGFOOT : 9 / 2-14 1 / 2 1 5 / -10 1 2 / 2 1 BIGFOOT : 9 / 2-14 1 / 2 7-9 Huuhtelujärjestelmä 4-venttiilinen 2 yläpuolista nokka-akselia 4-venttiilinen 2 yläpuolista nokka-akselia 4-venttiilinen 2 yläpuolista nokka-akselia 2 venttiili/ yläpuolinen nokka-akseli 2 venttiili/ yläpuolinen nokka-akseli 2 venttiili/ yläpuolinen nokka-akseli 2 venttiili/ yläpuolinen nokka-akseli 2 venttiili/ yläpuolinen nokka-akseli 2 venttiili/ yläpuolinen nokka-akseli 2 venttiili/ yläpuolinen nokka-akseli 2 venttiili/ yläpuolinen nokka-akseli Yläpuolinen 2-venttiili työntötanko malli Pakokaasujen poisto Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Tuoreöljyvoitelu Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Vastakkaispyörintä Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei 4, 5, 6, 15, 25, 40 ja 75 4-tahtiset mallit saatavana myös Bodensee vaihe 1/SAV1 hyväksyttyinä. (1) Mallien tarjonta saattaa vaihdella eri maiden välillä. Lisätietoja varten käänny paikallisen jälleenmyyjäsi puoleen. Tarkistakaa saatavuus jälleenmyyjältänne. 34
MERCURY OPTIMAX 225-200 150-135 5 UUSI 4 + SAILPOWER 225 OPTIMAX 225 OPTIMAX SALTWATER 200 OPTIMAX 200 OPTIMAX SALTWATER 150 OPTIMAX 150 OPTIMAX SALTWATER 135 OPTIMAX 135 OPTIMAX SALTWATER 250 SALTWATER EFI 225 EFI/ SALTWATER EFI 200 EFI/ SALTWATER EFI 3,7 kw 3 kw 168 kw 168 kw 149 kw 149 kw 112 kw 112 kw 101 kw 101 kw 186 kw 168 kw 149 kw 4500-5500 4500-5500 5000-5750 5000-5750 5000-5750 5000-5750 5000-5600 5000-5600 5000-5600 5000-5600 5000-5800 5000-5800 5000-5800 1 1 V-6 (60 ) V-6 (60 ) V-6 (60 ) V-6 (60 ) V-6 (60 ) V-6 (60 ) V-6 (60 ) V-6 (60 ) V-6 (60 ) V-6 (60 ) V-6 (60 ) 123 cm 3 123 cm 3 3032 cm 3 3032 cm 3 3032 cm 3 3032 cm 3 2507 cm 3 2507 cm 3 2507 cm 3 2507 cm 3 3032 cm 3 3032 cm 3 2507 cm 3 59 mm 45 mm 59 mm 45 mm 92 mm 76 mm 92 mm 76 mm 92 mm 76 mm 92 mm 76 mm 89 mm 67 mm 89 mm 67 mm 89 mm 67 mm 89 mm 67 mm 92 mm 76 mm 92 mm 76 mm 89 mm 67 mm Cd-sytytys Cd-sytytys PCM 555 Digitaali sytytys PCM 555 Digitaali sytytys PCM 555 Digitaali sytytys PCM 555 Digitaali sytytys PCM 555 Digitaali sytytys PCM 555 Digitaali sytytys PCM 555 Digitaali sytytys PCM 555 Digitaali sytytys Tietokoneohjattu CD-moduli sytytys Tietokoneohjattu CD-moduli sytytys Tietokoneohjattu CD-moduli sytytys Käsi Käsi Sähkö («Turnkey»- järjestelmä) Sähkö («Turnkey»- järjestelmä) Sähkö («Turnkey»- järjestelmä) Sähkö («Turnkey»- järjestelmä) Sähkö («Turnkey»- järjestelmä) Sähkö («Turnkey»- järjestelmä) Sähkö («Turnkey»- järjestelmä) Sähkö («Turnkey»- järjestelmä) Sähkö («Turnkey»- järjestelmä) Sähkö («Turnkey»- järjestelmä) Sähkö («Turnkey»- järjestelmä) 2,15:1 2,15:1 1,75:1 1,75:1 1,75:1 1,75:1 1,87:1 1,87:1 2,00:1 2,00:1 1,75:1 1,75:1 1,87:1 E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T Ohjauskahva Ohjauskahva Lisävaruste 5 amp. (63 watt) Lisävaruste 5 amp. (63 watt) SAILPOWER : tasasuuntaajalla Hihnavetoinen 60 amp. (756 watt) jännitteen säädin Hihnavetoinen 60 amp. (756 watt) jännitteen säädin Hihnavetoinen 60 amp. (756 watt) jännitteen säädin Hihnavetoinen 60 amp. (756 watt) jännitteen säädin Hihnavetoinen 60 amp. (756 watt) jännitteen säädin Hihnavetoinen 60 amp. (756 watt) jännitteen säädin Hihnavetoinen 60 amp. (756 watt) jännitteen säädin Hihnavetoinen 60 amp. (756 watt) jännitteen säädin Hihnavetoinen 60 amp. (756 watt) Hihnavetoinen 60 amp. (756 watt) 40 amp. (504 watt) kaksoisjännitteen säädin 6 ja matalan veden asento 6 ja matalan veden asento Kiinteä 1,1 l Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste 25 kg 25 kg 235 kg 241 kg 235 kg 241 kg 201 kg 207 kg 201 kg 207 kg 220 kg EFI : 218 kg SALTWATER EFI : 220 kg EFI : 189 kg SALTWATER EFI : 192 kg Flo-Torq II Flo-Torq II Flo-Torq II Flo-Torq II Flo-Torq II Flo-Torq II Flo-Torq II Flo-Torq II Flo-Torq II Flo-Torq II Flo-Torq II SAILPOWER : XL 635 mm XXL 762 mm XL 635 mm XXL 762 mm XL 635 mm XL 635 mm XL 635 mm XXL 762 mm SALTWATER EFI : XL 635 mm XXL 762 mm SALTWATER EFI : XL 635 mm 7-9 7-9 12-27 12-27 11-27 11-27 11-27 11-27 11-27 11-27 13-27 12-27 11-27 Yläpuolinen 2-venttiili työntötanko malli Yläpuolinen 2-venttiili työntötanko malli 2-vaiheinen suorasuihku palotilaan 2-vaiheinen suorasuihku palotilaan 2-vaiheinen suorasuihku palotilaan 2-vaiheinen suorasuihku palotilaan 2-vaiheinen suorasuihku palotilaan 2-vaiheinen suorasuihku palotilaan 2-vaiheinen suorasuihku palotilaan 2-vaiheinen suorasuihku palotilaan Kiertohuuhtelu (EFI) polttoaineen suorasuihkutus Kiertohuuhtelu (EFI) polttoaineen suorasuihkutus Kiertohuuhtelu (EFI) polttoaineen suorasuihkutus Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Ei Ei Elektronisesti ohjattu monipistevoitelu Elektronisesti ohjattu monipistevoitelu Elektronisesti ohjattu monipistevoitelu Elektronisesti ohjattu monipistevoitelu Elektronisesti ohjattu monipistevoitelu Elektronisesti ohjattu monipistevoitelu Elektronisesti ohjattu monipistevoitelu Elektronisesti ohjattu monipistevoitelu Ei Ei Ei Malli saatavana Ei Malli saatavana Ei Malli saatavana Ei Malli saatavana Malli saatavana Saatavana ainoastaan SALTWATER EFI malleihin Saatavana ainoastaan SALTWATER EFI malleihin (2) Mitattu potkurinakselilta ICOMIA 28 : n mukaisesti. (3) Vaatii virran tasasuuntaajan asennusta täydentämään kaikissa käsikäyttöisissä; varuste 10 Sailpower-mallissa. 35
MERCURY 2-TAHTISET 250-150 125-75 60-20 200 + SALTWATER 175 EFI 150 EFI/ SALTWATER EFI UUSI 150 XR6/ SALTWATER 125 115 + SALTWATER 90 75 60 + BIGFOOT 50 40 3 SYL. 40 2 SYL. 30 645 cm 3 149 kw 131 kw 112 kw 112 kw 93 kw 86 kw 67 kw 56 kw 44,8 kw 37,3 kw 29,8 kw 29,8 kw 22,5 kw 5000-5600 5000-5600 5000-5600 5000-5600 4750-5250 4750-5250 5000-5500 4750-5250 5000-5500 5000-5500 5000-5500 4500-5500 4500-5500 V-6 (60 ) V-6 (60 ) V-6 (60 ) V-6 (60 ) 4 (rivi) 4 (rivi) 3 3 3 3 3 2 2 2507 cm 3 2507 cm 3 2507 cm 3 2507 cm 3 1848 cm 3 1848 cm 3 1386 cm 3 1386 cm 3 967 cm 3 967 cm 3 967 cm 3 645 cm 3 645 cm 3 89 mm 67 mm 89 mm 67 mm 89 mm 67 mm 89 mm 67 mm 89 mm 75 mm 89 mm 75 mm 89 mm 75 mm 89 mm 75 mm 76 mm 71 mm 76 mm 71 mm 76 mm 71 mm 76 mm 71 mm 76 mm 71 mm CD-moduli sytytys Tietokoneohjattu CD-moduli sytytys Tietokoneohjattu CD-moduli sytytys CD-moduli sytytys CD-moduli sytytys CD-moduli sytytys CD-moduli sytytys CD-moduli sytytys CD-moduli sytytys CD-moduli sytytys CD-moduli sytytys CD-moduli sytytys CD-moduli sytytys Sähkö Sähkö («Turnkey»- järjestelmä) Sähkö («Turnkey»- järjestelmä) Sähkö Sähkö Sähkö Sähkö Sähkö Sähkö Sähkö Sähkö Käsi tai sähkö Sähkö 1,87:1 1,87:1 1,87:1 1,87:1 2,07:1 2,07:1 2,30:1 2,30:1 1,64:1 BIGFOOT : 2,30:1 1,83:1 1,83:1 2,00:1 2,00:1 E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T Käsikahva : M, ML Lisävaruste: E, EL : E, EL Lisävaruste : M, ML 40 amp. (504 watt) kaksoisjännitteen säädin 40 amp. (504 watt) kaksoisjännitteen säädin 40 amp. (504 watt) kaksoisjännitteen säädin 40 amp. (504 watt) kaksoisjännitteen säädin 18 amp. (227 watt) 18 amp. (227 watt) 18 amp. (227 watt) 18 amp. (227 watt) 16 amp. (201 watt) 16 amp. (201 watt) 16 amp. (201 watt) 18 amp. (227 watt) Käsi : 10 amp. (126 watt) 18 amp. (227 watt) Kaasupaine tehostettu (Power trim lisävaruste) BIGFOOT : Power trim Kaasupaine tehostettu (Power trim lisävaruste) Kaasupaine tehostettu (Power trim lisävaruste) 5 ja matalan veden asento (Power trim lisävaruste) 5 ja matalan veden asento (Power trim lisävaruste) Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste 184 kg SALTWATER : 188 kg 189 kg EFI : 189 kg SALTWATER EFI : 192 kg XR6 : 184kg SALTWATER : 188 kg 158 kg 158 kg SALTWATER : 166 kg 138 kg 138 kg 100 kg BIGFOOT : 110 kg 90 kg 90 kg 74 kg 80 kg Flo-Torq II Flo-Torq II Flo-Torq II Flo-Torq II Flo-Torq II Flo-Torq II Flo-Torq II Flo-Torq II BIGFOOT : Flo-Torq II SALTWATER : XL 635 mm SALTWATER EFI : XL 635 mm SALTWATER : XL 635 mm SALTWATER : XL 635 mm Saatavissa pidennyssarja XL 635 mm Saatavissa pidennyssarja XL 635 mm BIGFOOT : 11-27 11-27 11-27 11-27 10-26 10-26 10-26 9-26 8-19 BIGFOOT : 9-26 8-19 8-19 8-19 8-19 Kiertohuuhtelu (3 kaas.) Kiertohuuhtelu (EFI) polttoaineen suorasuihkutus Kiertohuuhtelu (EFI) polttoaineen suorasuihkutus Kiertohuuhtelu (3 kaas.) Kiertohuuhtelu (4 kaas.) Kiertohuuhtelu (4 kaas.) Kiertohuuhtelu (3 kaas.) Kiertohuuhtelu (3 kaas.) Kiertohuuhtelu (3 kaas.) Kiertohuuhtelu (3 kaas.) Kiertohuuhtelu (3 kaas.) Kiertohuuhtelu (1 kaas.) Kiertohuuhtelu (1 kaas.) Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Sähkö : Käsi : Ei Saatavana ainoastaan SALTWATER malleihin Ei Saatavana ainoastaan SALTWATER EFI malleihin Saatavana ainoastaan SALTWATER malleihin Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei (4) Kevyimmän mallin kuivapaino, paino ei sisällä moottoriöljyä, kiinnitys tarvikkeita eikä potkuria. (5) Oikea potkuri on valittava veneen kokoa ja käyttöä silmällä pitäen. 36
MERCURY 2-TAHTISET 15-2.5 30 25 20 15 10 10 429 cm 3 SAILPOWER 8 6 5 4 4 SAILPOWER 3.3 2.5 22,5 kw 18,7 kw 14,9 kw 11,2 kw 7,4 kw 7,4 kw 6 kw 4,5 kw 3,7 kw 3 kw 3 kw 2,5 kw 1,9 kw 4800-5500 5000-6000 4500-5500 5000-6000 5000-6000 5000-6000 4500-5500 4000-5000 4000-5000 4500-5500 4500-5500 4500-5500 4000-5000 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 429 cm 3 400 cm 3 400 cm 3 262 cm 3 262 cm 3 262 cm 3 210 cm 3 210 cm 3 102 cm 3 102 cm 3 102 cm 3 74,6 cm 3 74,6 cm 3 68 mm 59 mm 65 mm 60 mm 65 mm 60 mm 60 mm 46 mm 60 mm 46 mm 60 mm 46 mm 54 mm 45 mm 54 mm 45 mm 55 mm 43 mm 55 mm 43 mm 55 mm 43 mm 47 mm 43 mm 47 mm 43 mm Vesijäähdytys Vesijäähdytys Vesijäähdytys Vesijäähdytys Vesijäähdytys CD-sytytys CD-Sytytys CD-Sytytys CD-Sytytys CD-Sytytys CD-Sytytys CD-Sytytys CD-Sytytys CD-Sytytys CD-Sytytys CD-Sytytys CD-Sytytys CD-Sytytys Käsi tai sähkö Käsi tai sähkö Käsi tai sähkö Käsi tai sähkö Käsi tai sähkö Käsi (6) Käsi (6) Käsi (6) Käsi Käsi Käsi Käsi Käsi 1,92:1 2,25:1 2,25:1 2,00:1 2,00:1 2,00:1 2,00:1 2,00:1 2,15:1 2,15:1 2,15:1 2,15:1 1,85:1 E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V-T E-V Eteen Ohjauskahva : M, ML Kaukos. : E, EL Ohjauskahva : M, ML Kaukos. : E, EL Ohjauskahva : M, ML Kaukos. : EL Ohjauskahva : M, ML Kaukos. : E, EL Ohjauskahva : M, ML Kaukos. : E, EL Ohjauskahva : (kaukos. lisäv.) Ohjauskahva : (kaukos. lisäv.) Ohjauskahva : (kaukos. lisäv.) Ohjauskahva : (360 ) (kaukos. lisäv.) Ohjauskahva : (360 ) (kaukos. lisäv.) Ohjauskahva : (kaukos. lisäv.) Ohjauskahva : (360 ) Ohjauskahva : (360 ) 6 amp. (80 watt) : E, EL Lisävar. : M, ML 6 amp. (76 watt) : EL Lisävar. : M, ML 6 amp. (76 watt) : E, EL Lisävar. : M, ML 6 amp. (76 watt) : EL Lisävar. : M, ML 6 amp. (76 watt) 6 amp. (76 watt) tasasuuntaajalla Lisävar. : 6 amp. (76 watt) Lisävar. : 6 amp. (76 watt) Lisävar. 4 amp. (50 watt) Lisävar. 4 amp. (50 watt) tasasuuntaajalla Ei Ei 6 5 ja matalan veden asento : M, ML (Lisävaruste : E, EL) 5 ja matalan veden asento : M, ML (Lisävaruste : EL) 3 ja 3 matalan veden asentoa 3 ja 3 matalan veden asentoa 3 ja 3 matalan veden asentoa 3 ja 3 matalan veden asentoa 3 ja 3 matalan veden asentoa 6 ja matalan veden asento 6 ja matalan veden asento 6 ja matalan veden asento 4 4 Kiinteä 2,5 l 12 litraa erillinen Kiinteä 2,5 l Kiinteä 2,5 l Kiinteä 1,4 l Kiinteä 1,4 l 51 kg 51 kg 51 kg 34 kg 34 kg 34 kg 34 kg 34 kg 20 kg 20 kg 21 kg 14 kg 13 kg Sokkatappi Sokkatappi Lyhyt 435 mm Pitkä 562 mm Saatavissa pidennyssarja Saatavissa pidennyssarja Saatavissa pidennyssarja Saatavissa pidennyssarja Saatavissa pidennyssarja 3 3 10 13 3 10 / 13 3 10 3 8 / 1 8 13 3 9 9 3 9 9 6 / 3 2 suurtehoinen 3 9 9 3 9 9 3 8 / 3 8 8 3 8 / 3 8 7 6 suurtehoinen 3 7 / 3 8 6 3 7 / 8 6 taakse työntö taakse työntö 1 8-14 9 / -14 1 9-14 6-10 (7) 5-9 (7) 6, 7, 8, 9 5-9 (7) 5-9 (7) 2 / 1 2 / 1 2 / 1 2 / 1 2 / 1 2 / 1 2 / 1 2 / 2 6-8 6-8 6, 7, 8 6 6 Ristihuuhtelu (1 kaas.) Kiertohuuhtelu (1 kaas.) Kiertohuuhtelu (1 kaas.) Ristihuuhtelu (1 kaas.) Ristihuuhtelu (1 kaas.) Ristihuuhtelu (1 kaas.) Ristihuuhtelu (1 kaas.) Ristihuuhtelu (1 kaas.) Kiertohuuhtelu (1 kaas.) Kiertohuuhtelu (1 kaas.) Kiertohuuhtelu (1 kaas.) Kiertohuuhtelu (1 kaas.) Kiertohuuhtelu (1 kaas.) Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin läpi Potkurin yläpuolelta Potkurin yläpuolelta Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei Ei (6) Sähkökäynnistyssarja saatavana näihin moottoreihin. (7) Suurtehoinen taakse-työntö-potkuri myös saatavissa. 37
Maailman Parhaat Kun omistat yhden maailman parhaista perämoottoreista, haluat tietenkin varmistaa, että huollat sen parhailla mahdollisilla osilla ja varusteilla. Quicksilverin ensiluokkainen valikoima moottorin osia, tarvikkeita, öljyjä ja moottorinhoitotuotteita on suunniteltu suojaamaan moottorisi parhaalla mahdollisella tavalla ja antamaan sinulle suurin ilo ja hyöty veneilyn parissa. Quicksilver-tuotteita myyvät kaikki Mercury-jälleenmyyjät. Vesien Älykkäin Järjestelmä Quicksilver SmartCraft mittarit tekevät kaiken paljon älykkäämmin. Enää ei tarvita useita mittareita. SmartCraftin avulla kaikki tarvittava tieto saadaan nappia painamalla. Käyttö on helppoa ja tarkkaa. Voit valvoa moottorin tärkeimpiä toimintoja ja hallita polttoaineen kulutusta huippusuorituskyvyn saamiseksi. Voit asettaa tavoitenopeuden veneelle tai kierrosluvun. Uisteluajoa varten voit asettaa moottorin kierrosluvun enintään arvoon 100 1/min. Ja SmartCraft-järjestelmään on yhdistetty ainutlaatuinen Engine Guardian moottorinsuojausjärjetelmä, joka valvoo yli 40 anturia ja laitetta. Se vähentää automaattisesti moottorin käyntinopeutta ongelmatilanteissa. Potkureiden Numero Yksi Mercury on yhdessä Quicksilver-osa- ja tarvikevalmistajan kanssa maailman suurin potkureiden valmistaja. Etuasema markkinoilla on saavutettu pitkäaikaisen suorituskyky- ja laatutestauksen avulla. Ruostumaton teräs ja alumiini, erikoissovelluksiin tai jokapäiväiseen käyttöön; jokaiseen moottoriin ja jokaiseen käyttöön löytyy sopiva potkuri. 38
Työ vesillä Mercury Sea Pro moottorit on tehty kestämään kovaa työtä vesillä, jopa kaikkein ankarimmissa olosuhteissa. Nyt saatavilla on tuoreöljyvoideltu 3,0 litran Sea Pro ja 60 Bigfoot malli, jotka täydentävät muuta Sea Pro valikoimaa teholuokissa 75 10 hevosvoimaa. Ne ovat moottoreita kovaan työhön. Suihkuvoimin matkaan Mercuryn vesisuihkumoottoreissa ei ole rungon alle ulottuvaa alavaihdetta tai potkuria, joten ne ovat ihanteellisia matalissa vesissä ja silloin, kun pyörivä potkuri on haitaksi. varaa riittää malleissa 80, 65, 40 ja 20 Jetpower, joiden kaikkien vesisuihkuyksikkö on suunniteltu sekä sovitettu ja testattu yksilöllisesti tehtaalla eikä ole pelkästään jälleenmyyjän jälkiasentama yksikkö. Nämä ovat todellisia joka paikan perämoottoreita. 39
www.marinepower.com M.P.E. 2000 PPH SF PRINTED IN BELGIUM 90-813357-01 Ystävällisesti huomioinette, että Mercury Marine tutkii jatkuvasti keinoja parantaakseen tuotteittensa malleja, valmistusta ja jakelua. Muutoksia moottoreiden, veneiden ja lisävarusteiden teknisiin tietoihin tehdään jatkuvasti. Teemme kaikkemme tuottaaksemme ajankohtaista myynti- ja huoltokirjallisuutta. Tämä esite ei ole tarkka opas viimeisimpiin teknisiin tietoihin. Tämä esite ei myöskään ole minkään erityisen moottorin, veneen tai lisävarusteiden myyntitarjous. Maahantuojat ja myyjäliikkeet eivät ole Mercury Marinen edustajia eikä heillä ole mitään valtuuksia sitoa Mercury Marinea mihinkään nimenomaiseen velvoitukseen tai kuvaukseen, luettuina, mutta ei rajoitettuna kuvauksiin tuotteen, myynnin, sovelluksien tai huollon luonteesta.