HÄMEENLINNAN LOCUS KESKUSTA KERROSTALOKOTEJA Paremman arjen asunnoissa näkyy kotimuotoilu.
2 KAUPUNKI HELLII KAIKKIA AISTEJANI Kaupungilla olen ihmisten ilmoilla ja aistin uudet tuulet ensimmäisenä. Täällä myös eilinen on muotia ja arki täynnä ajan kerrostumia. Kaupungilla ei tarvitse kiirehtiä, sillä olen valmiiksi perillä. Ulottuvillani on vehreät puistot istutuksineen ja kävelyreitteineen. Kaupungin rytmi kuljettaa löydöstä toiseen, terästää uteliaisuuteni ja pitää hereillä. Kaupungilla sydämeni sykkii voimakkaammin, kotona se lepää ja rentoutuu uutta päivää odottaen. Lue lisää: yit.fi/reviirit Haluttu, uniikki KESKUSTAN PALVELUT, KULTTUURIKESKUS, ALA- JA YLA KOULU, PA A KOTI RAUTATIEASEMA VIERESSA PAIKALLISBUSSIT KAUPUNKIPUISTO, VANAJAN RANTAREITTI, AULANKO, VERKATEHDAS, HA MEEN LINNA
3 yit.fi/locus Asemanranta Uuden kotimuotoilun mukaan suunnitellut viihtyisät kodit sijaitsevat Hämeenlinnan keskustan, rautatieaseman, kansallisen kaupunkipuiston ja Vanajaveden lähellä. AINUTKERTAINEN SIJAINTI Kantakaupungin kaikki palvelut ovat lähellä ja alueelle on suunnitteilla oma päiväkoti ja ruokakauppa. Alueen keskukseksi tulee vanha Mensan säilyketehdas. Kulkuyhteydet ovat hyvät ja pendelöijille loistavat! Rautatieasemalle kävelee parissa minuutissa ja junamatka Helsinkiin kestää tunnin, Tampereelle 40 minuuttia. Asemanranta antaa uusia ulottuvuuksia vapaa-aikaan. Verkatehdas monipuolisine tapahtumineen on vieressä ja elokuviin voi mennä hetken mielijohteesta. Vanajanveden kävelyreittien ja uimarantojen lisäksi Aulangon golfkentille, ratsastuskouluun ja seikkailupuistoon pääsee Varikonniemen puiston läpi pyörä- ja kävelytietä pitkin. SUJUVAN ARJEN KOTEJA Hämeenlinnan Locuksesta löydät juuri sinulle sopivan kodin, jossa toimivuus ja tyylikkyys kulkevat käsi kädessä. Tutustu koteihin, joissa näkyy aivan uudenlainen kotimuotoilu. * 37 huoneistoa * 26,5 62 m² * 1 h+kt 3 h+kt+s * 1 krs: pihaterassi * 2 6 krs: ranskalainen/lasitettu parveke * Osassa koteja on omat saunat * Smartpost-lokerikko yit.fi/locus yit.fi/asemanranta
4 Paremman arjen ehdoilla muotoiltuja kaupunkikoteja Kotimuotoilu on YIT Kotien suunnittelufilosofia, jonka tavoitteena on sujuvampi arki asukkaille. Kotimuotoilijamme ovat suunnitelleet monikäyttöisiä tiloja ja fiksuja palveluja paremman arjen puolesta. Tuloksena on uudenlaisia koteja, joissa on kaikkea juuri sopivasti, ei mitään liikaa eikä liian vähän. yit.fi/kotimuotoilu KOTIMUOTOILUN PERIAATTE Yhdellä tilalla on monta käyttötapaa. Vain tarpeellinen on hyvää muotoilua. Sisustus on helppo valita omannäköiseksi. Arki on sujuvaa kotona ja sen ulkopuolella. yit.fi/kotimuotoilu
SAUNA, JOSTA ON ISOSTI ILOA Kokoaan avarammassa saunassa on mukava saunoa yhdessä, kun lauteet on sijoitettu vastakkain. KEITTIÖ, JOKA TOIMII ARJESSA JA SIITÄ IRTIOTOSSA Hyvin muotoiltu keittiö sopii elämän eri hetkiin ja viimeistelee kotisi tyylin. 5 KODINHOITOTILA, JOKA SÄÄSTÄÄ TILAA Näppärä kodinhoitotila piiloutuu oven taakse silloin, kun et sitä tarvitse. KAUPAN NOUTOPISTE, JOKA ON OMASSA KOTITALOSSASI Vaivaton lähetysten noutopiste, Smartpost, löytyy omasta talosta ja säilyttää kauppakassitoimitukset kylmässä. KYLPYHUONE, JOSTA ON MONEKSI Monitoimisessa kylpyhuoneessa sujuvat kaikki arjen toiminnot peseytymisestä pyykkäykseen.
6 KUURA USVA HEHKU
7 Omannäköinen sisustus valmiit tyylit kätevästi nettipalvelusta Sisustusideoiden etsiminen on mukavaa ajanvietettä ja uusi koti saa aina ajatukset lentämään. Moni meistä ei kuitenkaan ehdi tai halua juosta rautakaupoissa tai arvuutella sävyjen ja materiaalien yhteensopivuutta. Suunnittelimme uuteen kotiisi valmiit, harkitut sisustuskokonaisuudet, joista voit valita helposti omaan tyyliisi sopivan. Kodin hintaan kuuluu kolme vaihtoehtoista sisustuskokonaisuutta, Kuura, Usva ja Hehku. Lisämaksusta sinulla on kolme sisustustyyliä lisää, Aamunkoi, Päivänkajo ja Iltarusko. Sisustuskokonaisuuteen kuuluu aina teeman mukainen keittiö, kaapistot sekä lattiamateriaali. Halutessasi voit sisustaa oman makusi mukaan yhdistelemällä materiaaleja eri tyyleistä. Voit myös valita keittiön koneiden värin ja maustaa oman kokonaisuutesi sopivilla vetimillä. Kaiken tämän teet vaivattomasti nettipalvelussamme. Lue lisää sisustustyyleistä: yit.fi/kotimuotoilu AAMUNKOI PA A NKAJO ILTARUSKO
8 ASIAKKAAN EDUT Rahoitusratkaisut EDULLINEN MAKSUEHTO YIT:n 20 % rahoitusetu tarkoittaa, että maksat rakenteilla olevan kodin hinnasta kaupanteon yhteydessä vain 20 %. Loput maksat vasta lähellä kotisi valmistumista. Voit tehdä kaupat jo rakentamisen alkuvaiheessa ja saat aikaa järjestellä muun rahoituksen. YHTIÖLAINA JOUSTAA Asunnon rahoittamiseen on erilaisia vaihtoehtoja. Yhtiölaina sopii sinulle, jos et halua sitoutua henkilökohtaiseen pankkilainaan. Ensimmäiset 1 3 vuotta asunnon valmistumisen jälkeen maksat yleensä vain korkoja, jolloin rahaa voi käyttää esim. kodin sisustamiseen. Tämän jälkeen lyhennät yhtiölainaa pikkuhiljaa pääomavastikkeella. Asunto voi olla helpompi myydä, jos siinä on yhtiölainaa. Lue lisää: yit.fi/rahoitus YIT Plus -palvelu KOTISI KAIKKI PALVELUT VERKOSSA 24/7 YIT Plus on kaikille YIT Kodin ostajille tarkoitettu sähköinen palvelu. Se on uuden kotitalosi oma palvelu, jonka avulla pysyt perillä taloyhtiön ja kotisi tärkeistä asioista, seuraat tapahtumia ja tuoreimpia uutisia ja saat vaivattomasti yhteyden naapureihisi. Palvelun kautta teet sisustusvalinnat ja tilaat kotiisi myös haluamasi lisätuotteet ja -palvelut. YIT Plussan avulla seuraat kotitalosi asioita aitiopaikalta ja liityt mukaan parilla klikkauksella! yit.fi/plus YIT on rakennusalan edelläkävijä YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö ja työnantaja. Meitä on jo 10 000 ammattilaista 11 maassa. Olemme entistäkin parempien kotien, toimivampien toimitilojen sekä vaativan infran rakentajia ja päällystyksen ammattilaisia. Rakennamme, kehitämme ja ylläpidämme vetovoimaisia ja kestäviä elinympäristöjä. Elämäsi tärkeässä päätöksessä tukenasi on Suomen suurin asuntorakentaja ja rakennusalan edelläkävijä. Katso lisää yit.fi SMARTPOST POSTIPALVELUT OMASSA KOTITALOSSASI Tässä taloyhtiössä on Smartpost-lokerikko pakettien ja ruokalähetysten vastaanottamiseen sekä postin lähettämiseen. Voit noutaa pakettisi ja lähettää postisi juuri silloin, kun sinulle sopii! Smartpost on avoinna 24/7. Esimerkiksi: verkkokauppatoimitukset ja -palautukset ruokakuljetukset kirjeiden ja korttien lähettämiset Lue lisää: yit.fi/smartpost
TIOA TALOSTA ASUNTOYHTIÖ Vanainkatu 2 13200 Hämeenlinna Yhtiössä on yhteensä 37 huoneistoa, jotka sijaitsevat kuusikerroksisessa hissillisessä kerrostalossa. ASEMAKAAVA Vahvistettu: 19.1.2017 Kaavamerkintä: Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue, AL Lisätietoja: Hämeenlinnan kaupunki, p. 03 621 3370 TONTTI Kaupunki/kunta Hämeenlinna, 109 Kaupunginosa Keinusaari, 5 Kortteli 55 Tontti 16 Tontin pinta-ala 62² Tontin hallinta oma tontti HUONEISTOT 1 h+kt 26,² 6 kpl 1 h+alk+kt 31,² 5 kpl 2 h+kt 39,0 m² 10 kpl 2 h+kt 40,² 5 kpl 2 h+kt+s 47,0 m² 6 kpl 3 h+kt+s 62,0 m² 5 kpl Yhteensä 37 huoneistoa. Huoneistoala on 1 501 m². AUTOPAIKAT Taloyhtiön 17 autopaikkaa sijoittuvat naapuritontille (Vanainkatu 1) rakennettavaan Hämeenlinnan Pysäköinti Oy:n hallinnoimaan pysäköintilaitokseen. Hämeenlinnan Locuksen asuntojen ostajilla on mahdollista tehdä sopimus pysäköintioikeudesta taloyhtiölle osoitetuille paikoille. Ennen pysäköintilaitoksen valmistumista YIT Rakennus Oy osoittaa taloyhtiölle tilapäiset autopaikat alueelta. YHTEIS JA TEKNIS TILAT Ulkoiluvälinevarasto n. 32 m² Kuivaushuone n. 9 m² Irtaimistovarasto ja VSS n. 31 + 49 m² Tekniset tilat ja siivouskomero n. 23 m² 9 ARKKITEHTISUUNNITTELU AIHIO Arkkitehdit Oy Taiteilijan näkemys
10 Asunto Oy Hämeenlinnan Logi P Asunto Oy Hämeenlinnan LocuS HÄMEENLINNAN LOCUS 1 VARIKONNIEMENTIE LEIKKI OLESKELU LÄPIKULKUAUKKO JÄTE TOMUTUS 2 VANAINKATU Alustava havainnekuva alueesta. HÄMEENLINNAN LOCUS
11 HÄMEEN LINNA EINO LEINONPUISTO 100 M LINNANSALMI AULANKO KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO VARIKONNIEMI PÄÄKOTI PÄÄKOTI RAUTATIE- ASEMA HÄMEENLINNAN YHTEISKOULU ORTELAN ALAKOULU HOTELLI LYSEON KOULU SIBELIUS- PUISTO PÄÄKIRJASTO LUKIO PÄÄKOTI (YKSITYINEN) LAARANTA SAIRAALA TERVEYSASEMA TEATTERI YKSITYINEN LÄÄKÄRIASEMA PÄÄKOTI TAIDEMUSEO ERITYISKOULU YKSITYINEN LÄÄKÄRIASEMA TORI KIRKKO VERKATEHDAS ELOKUVATEATTERI KANSALAISOPISTO SIBELIUS-OPISTO KESÄYLIOPISTO PÄÄKOTI 10 LINJA-AUTOASEMA KANTOLAN KONSERTTIPUISTO E12 KAUPPAKESKUS UIMAHALLI Alustava havainnekuva alueesta.
12 LOCUKSEN JULKISUT 20 14 13 1 Hämeenlinnan Locuksessa julkisivumateriaaleina on paikallamuurattua tiiltä, ohutrappausta ja betonia. Rakennuksessa on tasakatto, jonka vesikatteena on bitumikermikate. 21 18 Asunto Oy Hämeenlinnan Logi JULKISU KOILLISEEN 13 2 20 4 14 1 20 10 13 20 7 7 7 12 4 11 4 16 18 2 Asunto Oy Hämeenlinnan Logi JULKISU KAAKKOON 13 5 14 3 10 6 7 11 18 15 16 Asunto Oy Hämeenlinnan Logi JULKISU LUOTEESEEN
1. KERROS UVV TERASSI AS 1 1H+ 26.² TERASSI AS 2 2H++S 47.0 m² TERASSI S 13 PRSH 1. KERROS +83.68 SPK Vanainkatu 2, 13200 Hämeenlinna SMARTPOST KUAUS HISSI 630 kg 28 2 4 11 18 21 23 27 5 12 19 6 7 9 13 14 33 15 36 22 29 26 30 20 10 17 24 31 2. KERROS 08.08.2018 LJH SK IRT.VAR VSS / IRT. VAR 32 34 35 37 25 1 3 8 16 2. KERROS RANSKAL. AS 9 2H+ 40.² AS 3 1H+ 26.² AS 4 2H++S 47.0 m² 10 m S P mittakaava 1: 200 ALK PRSH 2. KERROS +86.68 S HISSI 630 kg AS 8 1H++ALK 31.² AS 7 2H+ 39.0 m² AS 6 2H+ 39.0 m² AS 5 3H++S 62.0 m² RANSKAL.
14 3. KERROS AS 16 2H+ 40.² RANSKAL. AS 10 1H+ 26.² AS 11 2H++S 47.0 m² S ALK Asunto Oy Hämeenlinnan Locus Vanainkatu 2, 13200 Hämeenlinna 08.08.2018 AS 15 1H++ALK 31.² PRSH 3. KERROS +89.68 AS 14 2H+ 39.0 m² HISSI 630 kg AS 13 2H+ 39.0 m² AS 12 3H++S 62.0 m² S 4. KERROS RANSKAL. 4. KERROS RANSKAL. AS 23 2H+ 40.² AS 17 1H+ 26.² AS 18 2H++S 47.0 m² 10 m S P mittakaava 1: 200 ALK PRSH 4. KERROS +92.68 S HISSI 630 kg AS 22 1H++ALK 31.² AS 21 2H+ 39.0 m² AS 20 2H+ 39.0 m² AS 19 3H++S 62.0 m² RANSKAL.
5. KERROS AS 30 2H+ 40.² RANSKAL. AS 24 1H+ 26.² AS 25 2H++S 47.0 m² 15 S ALK Asunto Oy Hämeenlinnan Locus Vanainkatu 2, 13200 Hämeenlinna 08.08.2018 AS 29 1H++ALK 31.² PRSH 5. KERROS +95.68 AS 28 2H+ 39.0 m² HISSI 630 kg AS 27 2H+ 39.0 m² AS 26 3H++S 62.0 m² S 6. KERROS RANSKAL. 6. KERROS RANSKAL. AS 37 2H+ 40.² AS 31 1H+ 26.² AS 32 2H++S 47.0 m² 10 m S P mittakaava 1: 200 ALK PRSH 6. KERROS +98.68 S HISSI 630 kg AS 36 1H++ALK 31.² AS 35 2H+ 39.0 m² AS 34 2H+ 39.0 m² AS 33 3H++S 62.0 m² RANSKAL.
16 26,² 1 h+kt A1 * Vain yksi tätä pohjaratkaisua omalla terassilla. * Vaatehuoneessa hyvin säilytystilaa. 1. KERROS AITA AITA PERGOLA TERASSI L (MU) APK 1H+ 2 Vanainkatu 2, 13200 Hämeenlinna 08.08.2018 A3 A10 A17 A24 A31 1. KERROS 26,² 1 h+kt PERGOLA, 1. KERROS A3 A10 A17 A24 A31 2. KERROS 3. KERROS 4. KERROS 5. KERROS 6. KERROS * Luonnonvaloa ranskalaisen parvekkeen kautta. * Vaatehuoneessa hyvin säilytystilaa. mittakaava 1: 100 L (MU) APK RANSKAL. 1. KER 2. - 6. KERROS Mittakaava 1:100
31,² 1 h+kt+alk A8 * Liukuovellinen alkovi on kuin erillinen makuuhuone. * Luonnonvaloa ranskalaisen parvekkeen kautta. 2. KERROS ALK APK (MU) L 17 1H++ALK 3 Vanainkatu 2, 13200 Hämeenlinna 08.08.2018 A15 A22 A29 A36 2. KERROS RANSKAL. 31,² 1 h+kt ALK A15 A22 A29 A36 3. KERROS 4. KERROS 5. KERROS 6. KERROS 2. KE * Liukuovellinen alkovi on kuin erillinen makuuhuone. * Luonnonvaloa ranskalaisen mittakaava 1: 100 parvekkeen kautta. APK (MU) L RANSKAL. 3. - 6. KERROS Mittakaava 1:100
18 2H+ 39,0 m 2 A7 2. kerros 39,0 m² 2 h+kt A6 2. KERROS * Tilan tuntua ja toimivuutta avokeittiöllä. * Oleskelutilat avautuvat lasitetulle parvekkeelle. L (MU) APK Vanainkatu 2, 13200 Hämeenlinna 2H+ 3 A7 08.08.2018 2. KERROS KIINTEÄ LASI KATOS, 1. KERROS P 39,0 m² 2 h+kt A7 2. KERROS APK (MU) L * Tilan tuntua ja toimivuutta avokeittiöllä. * Oleskelutilat avautuvat lasitetulle parvekkeelle. 2. KER mittakaava 1: 100 2. KERROS KATOS, 1. KERROS KIINTEÄ LASI P Mittakaava 1:100
2H+ 39,0 m 2 A14 3. kerros 39,0 m² 2 h+kt A13 3. KERROS * Tilan tuntua ja toimivuutta avokeittiöllä. * Oleskelutilat avautuvat lasitetulle parvekkeelle. L (MU) APK 19 2H+ 3 Vanainkatu 2, 13200 Hämeenlinna A14 08.08.2018 3. KERROS KIINTEÄ LASI P 39,0 m² 2 h+kt A14 3. KERROS APK (MU) L * Tilan tuntua ja toimivuutta avokeittiöllä. * Oleskelutilat avautuvat lasitetulle parvekkeelle. 3. mittakaava 1: 100 3. KERROS KIINTEÄ LASI P Mittakaava 1:100
20 2H+ 39,0 m 2 A21 4. kerros 39,0 m² 2 h+kt A28 A20 A35 A27 A34 5. kerros 6. kerros 4. KERROS 5. KERROS 6. KERROS * Tilan tuntua ja toimivuutta avokeittiöllä. * Oleskelutilat avautuvat lasitetulle parvekkeelle. * Valoisan ulokeparvekkeen kaikki parvekelasit ovat avattavissa. L (MU) APK 2H+ Vanainkatu 2, 13200 Hämeenlinna 08.08.2018 A21 A28 A35 4. - 6. KERROS P 39,0 m² 2 h+kt A21 A28 A35 4. KERROS 5. KERROS 6. KERROS APK (MU) L 4. - 6 * Tilan tuntua ja toimivuutta avokeittiöllä. * Oleskelutilat avautuvat lasitetulle parvekkeelle. * Valoisan ulokeparvekkeen kaikki mittakaava 1: 100 parvekelasit ovat avattavissa. 4. - 6. KERROS P Mittakaava 1:100
2H+ 40, 2 A16 3. kerros 40,² 2 h+kt A9 2. KERROS * Kaksion oleskelutilat avautuvat lasitetulle parvekkeelle. * Makuuhuoneen yhteydessä on vaatehuone. * Makuuhuoneessa tilaa myös työpisteelle tai lastensängylle. 21 L Vanainkatu 2, 13200 Hämeenlinna 08.08.2018 (MU) APK 2H+ 4 A16 2. KERROS P 40,² 2 h+kt A16 3. KERROS 2. KER * Kaksion oleskelutilat avautuvat lasitetulle parvekkeelle. * Makuuhuoneen yhteydessä on vaatehuone. * Makuuhuoneessa tilaa myös työpisteelle tai lastensängylle. mittakaava 1: 100 L (MU) APK 3. KERROS P Mittakaava 1:100
22 40,² 2 h+kt A23 A30 A37 4. KERROS 5. KERROS 6. KERROS * Kaksion oleskelutilat avautuvat lasitetulle parvekkeelle. * Makuuhuoneen yhteydessä on vaatehuone. * Makuuhuoneessa tilaa myös työpisteelle tai lastensängylle. * Valoisan ulokeparvekkeen kaikki parvekelasit ovat avattavissa. Vanainkatu 2, 13200 Hämeenlinna 08.08.2018 L (MU) APK 2H++S A2 4. - 6. KERROS 47,0 m² 2 h+kt+s A2 1. KERROS AITA PERGOLA TERASSI LASITUS AITA + LASITUS TERASSI AITA + LASITUS 4. - 6. * Vain yksi tätä pohjaratkaisua omalla terassilla! * Tilavan makuuhuoneen yhteydessä on vaatehuone ja ikkunat mittakaava kahteen suuntaan. 1: 100 * Oma sauna rentoutumiseen. APK L (MU) S 1. KERROS Mittakaava 1:100
47,0 m² 2 h+kt+s A4 A11 2. KERROS 3. KERROS * Päätykaksion oleskelutilat avautuvat lasitetulle parvekkeelle. * Tilavan makuuhuoneen yhteydessä on vaatehuone ja ikkunat kahteen suuntaan. * Oma sauna rentoutumiseen. PERGOLA, 1. KERROS 23 2H++S Vanainkatu 2, 13200 Hämeenlinna 08.08.2018 h=2300 h=2300 APK L (MU) S A18 A25 A32 2. - 3. KERROS 47,0 m² 2 h+kt+s A18 A25 A32 4. KERROS 5. KERROS 6. KERROS * Päätykaksion oleskelutilat avautuvat lasitetulle parvekkeelle. * Valoisan ulokeparvekkeen kaikki mittakaava 1: 100 parvekelasit ovat avattavissa. * Tilavan makuuhuoneen yhteydessä on vaatehuone ja ikkunat kahteen suuntaan. * Oma sauna rentoutumiseen. h=2300 h=2300 APK L (MU) S 2. 4. - 6. KERROS Mittakaava 1:100
24 Vanainkatu 2, 62,0 13200 Hämeenlinna m² 308.08.2018 h+kt+s A5 A12 2. KERROS 3. KERROS * Päätykolmion oleskelutilat avautuvat lasitetulle parvekkeelle. * Tilavan makuuhuoneen yhteydessä on vaatehuone. * Toisessa makuuhuoneessa luonnonvaloa kahteen suuntaan avautuvista ikkunoista. * Oma sauna rentoutumiseen. 3H++S 62,0 m 2 A5 2. kerros A12 3. kerros 2. - 3. KERROS S APK L (MU) KATOS, 1. KERROS 2. - 3. KERROS P mittakaava 1: 100
62,0 m² 3 h+kt+s Vanainkatu 2, 13200 Hämeenlinna 3H++S 62,0 * Päätykolmion oleskelutilat avautuvat lasitetulle parvekkeelle. A19 * Tilavan makuuhuoneen yhteydessä on vaatehuone. A26 * Toisessa makuuhuoneessa luonnonvaloa kahteen suuntaan A33 avautuvista ikkunoista. * Oma sauna rentoutumiseen. A19 4. KERROS * Valoisan ulokeparvekkeen kaikki A26 5. KERROS parvekelasit ovat avattavissa. A33 6. KERROS 4. - 6. KERROS 08.08.2018 m 2 4. kerros 5. kerros 6. kerros 25 S APK L (MU) 4. - 6. KERROS P mittakaava 1: 100
26 RAKENNUSTAPASELOSTE 8.8.2018 ASUNTOYHTIÖ sijaitsee Keinusaaren kaupunginosassa rautatieaseman välittömässä läheisyydessä. Yhtiössä on yhteensä 37 asuntoa, jotka sijaitsevat kuusikerroksisessa hissillisessä kerrostalossa. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat tekniset tilat sekä taloyhtiön yhteiset tilat, kuten irtaimistovarastona toimiva väestönsuoja, ulkoiluvälinevarasto ja kuivaushuone. RAKENTE JA JULKISUT Asuinrakennus perustetaan betonipaaluilla ja -anturoilla. Asuinrakennuksen ala-, väli- ja yläpohjat ovat betonisia ontelolaattoja. Ulkoseinät ovat betonielementtirakenteisia: julkisivumateriaaleina on paikallamuurattua tiiliverhousta, ohutrappausta sekä betonia. Huoneistojen väliset seinät ja porrashuoneen seinät ovat betonielementtejä. Porrashuoneen portaat ovat betonimosaiikkipintaiset. Rakennuksessa on tasakatto, jonka vesikatteena on bitumikermikate. 1h-asunnoissa on lasikaiteelliset ranskalaiset parvekkeet ja 2h- sekä 3h -asunnoissa on lasitetut parvekkeet. Ensimmäisen kerroksen asunnoilla on omat pihaterassit. Asuntojen kevyet väliseinät ovat levyrakenteisia. IKKUNAT JA OV Ikkunat ovat alumiiniverhottuja puuikkunoita. Parvekkeiden ja terassien lasiovet avautuvat ulospäin ja ranskalaisten parvekkeiden ikkunat avautuvat sisäänpäin. Ikkunoissa ja ikkunaovissa on sälekaihtimet. Asuntojen ja porrashuoneiden väliset ovet ovat viilupintaisia yksilehtisiä ovia. Porrashuoneiden ulko-ovet ovat lasiaukkoisia metallirunkoisia ovia, joiden lukitus avataan avaimella tai asunnosta ovipuhelimen välityksellä. ASUNTOJEN SISÄTILAT Seinät: Huoneistoja rajaavat betoniväliseinät ja asuinhuoneita rajaavat levyrakenteiset seinät ovat tasoitettuja ja maalattuja seiniä. Pesutilat ovat tehdasvalmisteisia metallirakenteisia tilaelementtejä: pesutilan puolelta seinät laatoitetaan keraamisella laatalla ja asuinhuoneiden puolelta ne verhoillaan rakennuslevyllä muiden väliseinien tavoin. Sauna erotetaan pesutilasta lasiseinällä ja verhoillaan tervaleppäpaneelilla. Keittotilassa kaappien välitilaan asennetaan laminaattipintainen levy. Väliovet: Asuntojen väliovet ovat valkoisia saranallisia ovia tai liukuovia pohjakuvien mukaan. Lattiat: Asuinhuoneiden lattiat päällystetään asukkaan valinnan mukaisella laminaatilla. Pesutilan ja saunan lattiat laatoitetaan keraamisella laatalla. Kuivissa tiloissa lattianpäällystettä ei asenneta kiintokalusteiden alle ja siihen tehdään tarvittavat liikuntasaumat. Katot: Asuinhuoneiden katot ovat pääosin ruiskutasoitepintaisia kattoja. Pesutilan katto tehdään valkoisilla metallikaseteilla ja saunassa on tervaleppäpanelointi. Muissa tiloissa alaslasketut katot ja kotelot ovat kipsilevyrakenteisia, tasoitettuja ja maalattuja kuten seinät. Kalusteet, kodinkoneet ja varusteet: Keittiökalusteiden ovet ovat maalattua kalustelevyä, työtaso terästä ja siinä on tasoon integroitu allas. Kaapeissa ja laatikoissa on vaimenninmekanismit, joiden ansiosta ne sulkeutuvat pehmeästi. Keittiöiden kodinkoneina on keraaminen keittotaso, liesikupu, kalustepeitteiset astianpesukone ja jää-pakastinkaappi sekä kalusteisiin sijoitettu uuni ja mikroaaltouuni. Eteisissä on naulakko ja makuuhuoneissa joko tanko- ja hyllykaapit tai vaatehuone. Säilytyskalusteissa on myös omat tilansa siivousvälineille ja pyykille. Pesutilan säilytyskalusteina on peili-, allas- ja hyllykaappi. Kaikissa pesutiloissa on tilavaraukset pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle sijoitettuina oven taakse. Suihkutila on rajattu lasisella suihkuseinällä. Saunassa on tervaleppälauteet ja sähkökiuas. Tarkemmat tiedot asuntojen materiaalivaihtoehdoista, varusteista, kalusteista sekä mahdollisista lisävarusteista ja -kalusteista löytyvät Materiaalivalinnat-aineistosta. PINTAMATERIAALIT YHTEISTILOISSA Porrashuoneen seinät tasoitetaan ja maalataan. Lattia päällystetään askelääntä vaimentavalla matolla. Varastotiloissa seinät ja lattiat maalataan. ILMANVAIHTO, LÄMMITYS JA VESI Taloyhtiö liitetään vesihuolto-, kaukolämpö-, sähkö- ja kaapeli-tv -verkkoihin. Lämmönjakelu toteutetaan vesikiertoisella patterilämmityksellä. Pesutiloissa on asukkaan säädettävissä oleva sähköinen lattialämmitys.
Asunnoissa on huoneistokohtaiset ilmanvaihtokoneet, jotka sijaitsevat pesutilassa. Ilmanvaihtoa ohjataan keittotilan liesikuvun ohjauspaneelista. Asunnot ja liiketilat varustetaan yleiskaapeloinnilla ja laajakaistaliittymällä. Veden ja sähkön kulutus mitataan asuntokohtaisesti. YHTEIS PIHA-ALUE JA AUTOPAIKOITUS Taloyhtiön autopaikkoja on 17 kpl. Autopaikat sijoittuvat naapuritontille (Vanainkatu 1) rakennettavaan pysäköintilaitokseen, jota hallinnoi Hämeenlinnan Pysäköinti Oy. Asunto Oy Hämeenlinnan Locuksen asuntojen ostajilla on mahdollista tehdä sopimus pysäköintioikeudesta taloyhtiölle osoitetuille paikoille. Ennen pysäköintilaitoksen valmistumista YIT Rakennus Oy osoittaa taloyhtiölle tilapäiset autopaikat alueelta. Asunto Oy Hämeenlinnan Locuksella on yhteinen leikki- ja oleskelualue Asunto Oy Hämeenlinnan Login tontilla. Oleskelualue varustetaan penkeillä ja hiekkalaatikolla. Samoin jätteiden syväkeräysastiat ovat yhteiset naapuriyhtiön kanssa ja sijaitsevat Asunto Oy Hämeenlinnan Login tontilla. Huomautus Kohteen rakenteita ja materiaaleja voidaan vaihtaa toisiin samanarvoisiin. Ostajan on tutustuttava lopullisiin myyntiasiakirjoihin kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä.
yit.fi/locus KOTEJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA ESITTELY JA MYYNTI YIT Asuntomyynti Arkadiankatu 2, 00100 Helsinki Puh. 020 433 2990* RAKENTAJA YIT Rakennus Oy, Asuintalot Etelä-Suomi Vankanlähde 7, 13100 Hämeenlinna Puh. 020 433 6000* (*Puhelun hinta 0,088 eur/min) facebook.com/yitkoti yit.fi