Maakuntauudistus infopaketti työpajojen vaikuttamistyöhön

Samankaltaiset tiedostot
Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja

Työpajatoiminnan tila ja tulevaisuus Varsinais-Suomen työpajaseminaari Turku Mari Ahonen-Walker /TPY

Kasvupalvelu-uudistus työpajatoiminnan näkökulmasta

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Valtionapukelpoisuus nuorten työpajatoiminnassa ja muita ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen

Synergiaseminaari Hämeenlinna Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen

Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen

Uudistukset eri sektoreilla muutoksia sääntelyssä ja ympäröivissä rakenteissa

Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku

Verkostotoiminta uusien maakuntien alueella

Etsivän nuorisotyön vaikuttavuus

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa Palveluintegraatiota parhaimmillaan

Uudistunut nuorisolaki

Ajankohtaista työpajakentällä ja TPY:ssä

Uuden nuorisolain muutokset nuorten työpajatoiminnassa ja muuta ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Merja Hilpinen ylitarkastaja

Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutuksia työpajatoimintaan. Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa Alueelliset työpajapäivät Tampere 6.6.

Nuorisolaki ja toisen asteen koulutuksen järjestäjät

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus

Nuorisolaki. 1 luku. Yleiset säännökset. Lain soveltamisala

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena

Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp, SiVM 12/2016vp

Uusi Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp SiVM 12/2016vp. Helmikuu 2017 Georg Henrik Wrede

Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp. Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede

Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp. Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede

Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp. Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

Etsivä nuorisotyö ja yhteistyön kentät. Nuori

Vaikuttavuusvalmentamo Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV

Nuoren henkilötietojen käsittely nuorten työpajatoiminnassa Nuorisolaki 1285/2016. Toukokuu 2017 Jaana Walldén

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

SOTE- ja maakuntauudistus

Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp. Marraskuu 2016 Jaana Walldén

Työpajat muutosten kynsissä mitä sote- ja maakuntauudistus tuo tullessaan? Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa Vaasa

Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén

Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Marraskuu 2016 Jaana Walldén

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Muistioluonnos

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

TYÖRYHMÄN LUONNOS - MUOKKAUKSET Hallituksen esitys uudeksi nuorisolaiksi, pykälä-osa

Nuorisolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp

Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp SiVM 12/2016vp. Lokakuu 2017 Jaana Walldén

Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Syyskuu 2016 Jaana Walldén

STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

Ajankohtaista TPY:ssä

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

Toiminnan ja talouden suunnittelu. Valtionavustuspäätös sekä valtionavustusehdot ja -ohjeet

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA

2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa;

Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille. Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström

Liikuntalain uudistus

Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin

Nuorisotakuun toteuttaminen

Säädösvalmistelun tilanne

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue

/72. Nuorisolaki /72. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Etsivän nuorisotyön kasvutarina ja tulevaisuuden haaveet. Valtakunnalliset etsivän nuorisotyön päivät, Tampere Jaana Walldén OKM, 6.2.

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.

Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Nuorisolaki uudistus. Syyskuu 2015 Georg Henrik Wrede

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari Ellen Vogt

Savonlinnan kaupunki Vapaa-aikatoimi Olavinkatu SAVONLINNA

OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja

Nuoret ja monialainen yhteistyö. Helmikuu 2018 Jaana Walldén

Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät. Maakuntafoorumi Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen

Kasvupalvelu-uudistus

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille

Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista

Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten.

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Talous, hallitusohjelma ja uusi nuorisolaki

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula

Työpajatoiminta ja kasvupalvelut - kommenttipuheenvuoro. Reetta Pietikäinen

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Transkriptio:

Maakuntauudistus infopaketti työpajojen vaikuttamistyöhön Verkkokoulutus 22.3.2018 Reetta Pietikäinen

Julkisen hallinnon rakennemuutos Maakuntauudistus, sote-uudistus, kasvupalvelu-uudistus Myös: uudistunut nuorisolaki ja ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö Muutoksia työpajatoiminnan sääntelyssä ja ympäröivissä rakenteissa Vaikutukset työpajatoimintaan TPY:n jäsenkysely 2017 Tulokset uudistuksiin liittyen Verkkokoulutuksen sisältö TPY: työpajoja koskevat tavoitteet maakuntauudistuksessa Uudistuksiin liittyvää materiaalia ja tietoa Miten valmistautua uudistuksiin? Avaimia vaikuttavaan vaikuttamistyöhön 2

Rakenteiden muutos 3

Julkisen hallinnon rakennemuutos

Tehtävät ja työnjako

Kunnan tehtävät tulevaisuudessa

Päätöksenteko maakunnissa Maakuntavaalit 11/2018: maakuntavaltuustot 8

Sektorikohtaista tarkastelua muutoksia työpajatoiminnan sääntelyssä ja ympäröivissä rakenteissa 9

Työpajatoiminta tänään Sosiaalihuoltolaki JTYP-laki Laki kotoutumisen edistämisestä TE-palvelut kotoutumisen toimenpiteet palkkatuki työkokeilu sosiaalitoimi kuntouttava työtoiminta sosiaalinen kuntoutus Laki kuntouttavasta työtoiminnasta työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus KELA kuntoutusstandardit Vapaa sivistystyö paikalliset sopimukset koulutuksen järjestäjät UUSI! Ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö nuorisopolitiikka koulutuspolitiikka työllisyyspolitiikka sotepolitiikka etsivä nuorisotyö VANUPO Nuorisolaki UUSI! valtionrahoitus

Toiminnan sääntely ja valtionrahoitus työllisyydenhoito sotepalvelut koulutus nuorisotyö Nuorisolaki Valtionrahoitus LANUKE > VANUPO

Nuorisolaki 72/2006 (kumottu 1.1.2017 alkaen) 1 Tavoite Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistumista sekä parantaa nuorten kasvu ja elinoloja. Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina ovat yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus, tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen. 7 Nuorisotyön- ja politiikan kehittäminen ja toteuttaminen Nuorisotyö- ja politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin....kunnan nuorisotyöhön ja politiikkaan kuuluvat nuorten kasvatuksellinen ohjaus, toimintatilat ja harrastusmahdollisuudet, tietoja neuvontapalvelut, nuorisoyhdistyksien ja muiden nuorisoryhmien tuki, liikunnallinen, kulttuurinen, kansainvälinen ja monikulttuurinen nuorisotoiminta, nuorten ympäristökasvatus sekä tarvittaessa nuorten työpajapalvelut ja etsivä nuorisotyö tai muut paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin sopivat toimintamuodot.

Nuorisolaki (1285/2016) 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä toimia yhteiskunnassa; 2) tukea nuorten kasvua, itsenäistymistä, yhteisöllisyyttä sekä niihin liittyvää tietojen ja taitojen oppimista; 3) tukea nuorten harrastamista ja toimintaa kansalaisyhteiskunnassa; 4) edistää nuorten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä oikeuksien toteutumista; sekä 5) parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina ovat: 1) yhteisvastuu, kulttuurien moninaisuus ja kansainvälisyys; 2) kestävä kehitys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen; 3) monialainen yhteistyö. 4 luku Nuorten työpajatoiminta 13 Nuorten työpajatoiminta Nuorten työpajatoiminnan tehtävänä on valmennuksen avulla parantaa nuoren valmiuksia päästä koulutukseen, suorittaa koulutus loppuun ja päästä avoimille työmarkkinoille tai muuhun tarvitsemaansa palveluun. Työpajatoiminnan tarkoituksena on parantaa nuoren elämänhallintataitoja sekä edistää hänen kasvuaan, itsenäistymistään ja osallisuutta yhteiskuntaan. Nuori valmentautuu tekemällä työtä tai työtoimintaa omien edellytystensä mukaan. Työpajalla tehdään nuorelle henkilökohtainen valmennussuunnitelma yhdessä nuoren kanssa. Nuorten työpajatoiminnan järjestäjinä voivat toimia kunta tai useat kunnat yhdessä tai nuorten palveluja tuottava yhteisö. Nuorten työpajalla tulee olla nuorten yksilö- ja työvalmennusosaamista. Nuorten työpajan on seurattava toimintansa tuloksia. Nuori tulee työpajalle pääsääntöisesti viranomaisen tai julkista tehtävää hoitavan ohjaamana. Nuori voi myös oma-aloitteisesti hakeutua työpajalle. Työpajalle ohjatun nuoren valmennuksesta tehdään kirjallinen sopimus. Nuorten työpajatoiminnassa voidaan käsitellä sopimuksessa tai työpajalle 1 momentissa säädetyssä tehtävässä saatuja tietoja valmennukseen tulevan ja valmennuksessa olevan nuoren yksilöimiseksi ja työpajatoiminnan tehtävien hoitamiseksi. Nuorten työpajatoiminnan järjestäjän tulee määritellä ne tehtävät, joihin sisältyy arkaluonteisten tietojen käsittelyä.

14 Nuoren tietojen käsittely nuorten työpajatoiminnassa Nuorten työpajatoiminnan rekisterinpitäjä on työpajatoiminnan järjestäjä, joka vastaa henkilötietojen käsittelystä. Käsiteltäessä yksittäistä nuorta koskevaa asiaa nuorten työpajatoiminnassa kirjataan henkilörekisteriin 13 :ssä tarkoitettu nuorta koskeva sopimus, nuoren valmennussuunnitelma, valmennuksen seurannasta saatavat tiedot ja niihin liittyvät jatkotoimenpiteet ja se, mitä tietoja nuoresta on annettu ja kenelle niitä on annettu. Rekisteriin kirjataan myös, ketkä vastaavat nuoren valmennuksesta. Nuoresta kerätään tietoja hänen valmennuksensa suunnittelemiseksi, hänen valmiuksiensa ja taitojensa kehittymisen osoittamiseksi ja hänen saamansa valmennuksen tulosten ja nuoren muun palvelutarpeen osoittamiseksi. Tietoja saadaan nuorelta itseltään, havainnoimalla nuoren valmennuksessa edistymistä ja nuoren työpajalle ohjanneelta viranomaiselta tai julkista tehtävää hoitavalta. Nuorten työpajatoiminnan tehtävien hoitamisessa saatuja nuorta koskevia tietoja saadaan luovuttaa edelleen toiselle viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle vain nuoren ja, jos nuori on alaikäinen, myös hänen huoltajansa suostumuksella. Alaikäinen nuori voi kuitenkin kehitystään vastaavasti päättää itseään koskevien tietojen luovuttamisesta. Tiedot on hävitettävä heti, kun ne eivät ole välttämättömiä työpajan tehtävän hoitamiseksi, kuitenkin viimeistään neljän vuoden kuluttua tietojen merkitsemisestä rekisteriin. Nuorten työpajatoiminnan järjestäjä ja sen palveluksessa oleva eivät saa ilman nuoren ja, jos nuori on alaikäinen, myöskään hänen huoltajansa suostumusta ilmaista sivullisille, mitä he tämän lain mukaisia tehtäviä hoitaessaan saavat tietää nuoren henkilökohtaisista oloista, terveydentilasta, nuoren saamista etuuksista tai tukitoimista ja hänen taloudellisesta asemastaan. Alaikäinen nuori voi kuitenkin kehitystään vastaavasti päättää häntä koskevien tietojen luovuttamisesta. 15 Huumausainetestaus nuorten työpajatoiminnassa Nuorten työpajatoiminnan järjestäjä saa pyytää nuorta esittämään huumausainetestiä koskevan todistuksen, jos on perusteltua aihetta epäillä, että nuori on huumausaineiden vaikutuksen alaisena työpajalla valmennuksessa tai että nuori on riippuvainen huumeista. Edellytyksenä on lisäksi, että testaaminen on välttämätöntä nuoren toimintakyvyn selvittämiseksi ja että nuori toimii sellaisissa tehtävissä, jotka edellyttävät erityistä tarkkuutta, luotettavuutta, itsenäistä harkintakykyä tai hyvää reagointikykyä ja joissa huumeiden vaikutuksen alaisena tai huumeista riippuvaisena toimiminen: 1) vakavasti vaarantaa nuoren itsensä tai toisen henkeä tai terveyttä; 2) vakavasti vaarantaa liikenteen turvallisuutta; tai 3) merkittävästi lisää nuorten työpajalla tai muussa valmennusympäristössä huumausainelain (373/2008) 3 :n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettujen aineiden laittoman kaupan ja leviämisen riskiä. Huumausainetestiä koskevalla todistuksella tarkoitetaan kunnan tai muun laillistetun terveydenhuollon ammattihenkilön antamaa todistusta, josta ilmenee, että nuorelle on tehty testi huumausainelain 3 :n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetun huumausaineen käytön selvittämiseksi, sekä testin perusteella laadittu selvitys siitä, onko nuori käyttänyt huumausaineita muihin kuin lääkinnällisiin tarkoituksiin siten, että hänen toimintakykynsä on heikentynyt. Todistus on esitettävä nuorten työpajatoiminnan järjestäjän määräämässä kohtuullisessa ajassa. Huumausainetestiä koskevan todistuksen pyytämisestä on ilmoitettava alaikäisen nuoren huoltajalle. Huumausainetestauksesta saatavaa tietoa voidaan käyttää ainoastaan nuoren valmennussuunnitelman ja 13 :ssä tarkoitetun sopimuksen tarkistamiseksi. Huumausainetestiä koskevaa tietoa saavat käsitellä vain ne, jotka vastaavat nuoren valmennuksesta nuorten työpajatoiminnassa tai jotka tekevät päätöksen sopimuksen muuttamisesta. Testiä koskeva todistus tulee säilyttää erillään muista henkilötiedoista. Jos nuorten työpajatoiminnan järjestäjä ei saa pyytämäänsä huumausainetestiä koskevaa todistusta ja nuorelle on suunniteltu 1 momentin mukaisia tehtäviä, nuoren valmennussuunnitelmaa ja 13 :ssä tarkoitettua sopimusta voidaan tarkistaa. Nuorten työpajatoiminnan järjestäjä vastaa tässä pykälässä tarkoitetusta huumausainetestiä koskevasta todistuksesta aiheutuvista kustannuksista. Nuorelle tehtävään huumausainetestiin sovelletaan muutoin, mitä työterveyshuoltolain (1383/2001) 19 :ssä säädetään työntekijän testauksesta.

5 luku Valtionrahoitus 21 Valtionavustuksen myöntäminen nuorten työpajatoimintaan Valtion talousarvioon voidaan ottaa vuosittain määräraha myönnettäväksi nuorten työpajatoimintaan. Nuorten työpajatoimintaan tarkoitetun valtionavustuksen saamisen edellytyksenä on, että opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyy nuorten työpajan valtionapukelpoiseksi. Valtionapukelpoiseksi nuorten työpajaksi voidaan hyväksyä sellainen työpaja, joka toteuttaa nuorten työpajatoiminnan tehtäviä ja tarkoitusta sekä 2 :ssä säädettyjä tavoitteita ja lähtökohtia. Valtionapukelpoisuutta harkittaessa otetaan huomioon työpajan taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset sekä toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Valtionavustuksen määrää harkittaessa otetaan huomioon nuorten työpajatoiminnan laatu ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus sekä se, miten työpaja toteuttaa 2 :ssä säädettyjä tavoitteita ja lähtökohtia. Avustettavan toiminnan on oltava yleishyödyllistä. Hyväksyttävinä menoina ei pidetä liiketoiminnasta tai muusta vastaavasta toiminnasta aiheutuvia menoja. Mahdollinen ylijäämä on käytettävä nuorten työpajatoiminnan ylläpitoon ja kehittämiseen. Tarkempia säännöksiä nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuuden hyväksymisen ja valtionavustuksen saamisen edellytyksistä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

Asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta (211/2017) 11 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuuden hyväksyminen Nuorten työpajatoiminnan järjestäjänä voi toimia kunta, kuntayhtymä, osakeyhtiö, osuuskunta, yhdistys tai säätiö. Nuorten työpajatoiminnan järjestäjäksi haluavan organisaation on haettava valtionapukelpoisuutta opetus- ja kulttuuriministeriöltä ministeriön antamien ohjeiden mukaisesti. Ministeriö arvioi, täyttääkö hakija nuorisolain 21 :ssä säädetyt valtionapukelpoisuuden edellytykset. Nuorten työpajatoiminnan laatua ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta arvioitaessa otetaan huomioon, miten nuoren mahdollisuudet sijoittua koulutukseen, työhön tai muuhun tarvitsemaansa palveluun työpajajakson jälkeen ovat parantuneet. Sen lisäksi, mitä nuorisolain 21 :n 2 momentissa säädetään, nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuuden hyväksymisen edellytyksenä on, että: 1) toiminta on tavoitteellista, merkityksellistä ja taloudellista; 2) taloutta ja hallintoa hoidetaan hyvin; 3) nuorten työpajalla on riittävä määrä valmentavaa henkilöstöä, jolla on tarkoituksenmukainen valmennusosaaminen; 4) toiminta soveltuu tiloiltaan ja varustukseltaan ympärivuotiseen ohjattuun toimintaan; ja 5) työpajatoiminnan järjestäjällä on toiminnan seuranta- ja arviointijärjestelmä, jolla todennetaan nuorten saaman valmennuksen vaikutukset. 12 Valtionavustuksen myöntäminen nuorten työpajatoimintaan Valtionavustusta myönnettäessä nuorten työpajatoiminnan laadun ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioinnissa otetaan huomioon työpajan: 1) palvelukyky sekä kohderyhmältä ja yhteistyöverkostolta saatu palaute; 2) tiedot toiminnan tuloksellisuudesta; 3) toiminnan tavoitteellisuus, taloudellisuus ja miten taloutta ja hallintoa hoidetaan; 4) henkilöstön ammattitaito ja osaaminen; 5) toiminnan jatkuvuus ja ympärivuotisuus; 6) tilojen asianmukaisuus toimintaan nähden; ja 7) kirjanpito, jonka tulee olla järjestetty siten, että siitä käyvät ilmi nuorisotyön valtionavustuksella tuetun toiminnan kustannukset.

Nuorten työpajatoiminnan kriteerit 1. Nuorten työpajatoiminnan järjestäjänä voi toimia kunta, kuntayhtymä, osakeyhtiö, osuuskunta, yhdistys tai säätiö 2. Nuorten työpajatoiminnan tehtävänä on valmennuksen avulla parantaa nuoren valmiuksia päästä koulutukseen, suorittaa koulutus loppuun ja päästä avoimille työmarkkinoille tai muuhun tarvitsemaansa palveluun. Hakija seuraa toimintansa tuloksia. 3. Työpajatoiminnan tarkoituksena on parantaa nuoren elämänhallintataitoja, edistää hänen kasvuaan, itsenäistymistään ja osallisuuttaan yhteiskuntaa. 4. Nuori valmentautuu tekemällä työtä tai työtoimintaa omien edellytystensä mukaan. 5. Työpajalla tehdään nuorelle henkilökohtainen valmennussuunnitelma yhdessä nuoren kanssa. 6. Nuorten työpajalla tulee olla nuorten yksilö- ja työvalmennusosaamista. 7. Nuorten työpajatoiminta edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä toimia yhteiskunnassa. 8. Nuorten työpajatoiminta tukee nuorten kasvua, itsenäistymistä, yhteisöllisyyttä sekä niihin liittyvää tietojen ja taitojen oppimista. 9. Nuorten työpajatoiminta tukee nuorten harrastamista ja toimintaa kansalaisyhteiskunnassa. 10. Nuorten työpajatoiminta edistää nuorten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä oikeuksien toteutumista. 11. Nuorten työpajatoiminta parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. 12. Nuorten työpajatoiminta toteuttaa nuorisolain lähtökohtia yhteisvastuu, kulttuurien moninaisuus ja kansainvälisyys. 13. Nuorten työpajatoiminta toteuttaa nuorisolain lähtökohtia kestävä kehitys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen. 14. Nuorten työpajatoiminta toteuttaa nuorisolain lähtökohtaa monialainen yhteistyö. 15. Nuorten työpajatoiminta on tavoitteellista, merkityksellistä ja taloudellista. 16. Nuorten työpajatoiminnan taloutta ja hallintoa hoidetaan hyvin. 17. Nuorten työpajalla on riittävä määrä valmentavaa henkilöstöä, jolla on tarkoituksenmukainen valmennusosaaminen. 18. Nuorten työpajatoiminta soveltuu tiloiltaan ja varustukseltaan ympärivuotiseen ohjattuun toimintaan. 19. Nuorten työpajatoiminnan järjestäjällä toiminnan seuranta- ja arviointijärjestelmä, jolla todennetaan nuorten saaman valmennuksen vaikutukset.

Toiminnan sääntely ja valtionrahoitus työllisyydenhoito sotepalvelut koulutus nuorisotyö Nuorisolaki & -asetus Valtionrahoitus LANUKE > VANUPO

Yhteistyö koulutuksen järjestäjien kanssa työllisyydenhoito sotepalvelut paikalliset sopimukset koulutuksen järjestäjät koulutus nuorisotyö Ammatillisen koulutuksen uusi lainsäädäntö

Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018

Rahoitusjärjestelmä

Yhteistyö koulutuksen järjestäjien kanssa työllisyydenhoito sotepalvelut sopimuksellisuus uudenlaiset tukipalvelut Koulutuksen järjestäjät koulutus nuorisotyö Vapaa sivistystyö Ammatillisen koulutuksen uusi lainsäädäntö

Työpajat yhdyspinnan toimintana? nuorisopolitiikka koulutuspolitiikka työllisyyspolitiikka sotepolitiikka

Toimintaympäristön muutokset työllisyydenhoito sotepalvelut Laki kuntouttavasta työtoiminnasta sosiaalitoimi kuntouttava työtoiminta Sosiaalihuoltolaki KELA sosiaalinen kuntoutus kuntoutusstandardit työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus koulutus nuorisotyö

Toimijat uudessa rakenteessa

Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjaus ja valvonta uudessa rakenteessa 27

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Edellinen kokonaisuudistus 1991 Uudistamiskomitean mietintö 11/2017 STM raportteja ja muistioita 2017:41 55 ehdotusta kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi Ei yksityiskohtaisia säädösmuunnosehdotuksia, koska sote kesken Yhtenä teemana työttömien kuntoutuspolun selkiyttäminen Työnjako Maakunnat: lääkinnällinen ja sosiaalinen kuntoutus Kela: vaativa lääkinnällinen kuntoutus ja psykoterapia

Uudistamiskomitean mietintö: poimintoja ehdotuksista EHDOTUS 7 Toiminta- ja työkyvyn arvioinnin perustana tulee käyttää ICF-viitekehystä. EHDOTUS 12 Maakuntien, kuntien, Kelan ja koulutuksen palvelujärjestelmissä on tunnistettava kuntoutustarpeessa olevat nuoret ja tehtävä yhteistyötä, jotta nuorille, joiden toimintakyky on olennaisesti alentunut, voidaan tarjota kuntoutusta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. EHDOTUS 13 Jatkotyössä selvitetään, miten voidaan nykyistä tehokkaammin ehkäistä nuorten siirtymistä työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa selvitystyön toteutumisesta. EHDOTUS 22 Työikäisten työkyvyn tuen ja kuntoutuksen vastuutaho määritellään, kun asianomainen ei ole työterveyshuollon palvelujen piirissä. EHDOTUS 23 säädetään työterveyshuollon ulkopuolella olevien työikäisten työ- ja toimintakyvyn tukemisesta ja edistämisestä. Kohderyhmänä ovat työterveyshuollon ja opiskeluterveydenhuollon ulkopuolella olevat työikäiset, esim. yrittäjät, itsensä työllistäjät, työnhakijaksi ilmoittautuneet työttömät, palveluiden ulkopuolella olevat nuoret ja aikuiset sekä työkyvyttömyyseläkkeellä olevat. -- Lisäksi uudessa pykälässä viitataan sosiaalihuoltolain asianomaisiin pykäliin. Erityisesti on tunnistettava ja arvioitava sosiaalisen kuntoutuksen tarpeet ja ohjattava sosiaalihuollon palveluihin. EHDOTUS 25 maakunnalle velvollisuus selvittää työttömän sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen ja kuntoutuksen tarve EHDOTUS 26 palvelutarvearvioita kehitetään niin, että kyetään tunnistamaan varhain työkyvyn tuen ja kuntoutuksen tarpeet. Tämä voidaan toteuttaa rakentamalla kasvupalveluihin strukturoidut kysymykset tarpeen tunnistamiseen sekä varmistamalla mahdollisuus henkilökohtaiseen palveluun tarvittaessa. EHDOTUS 27 työnhakijoille digitaalinen työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä, josta henkilö saa palautteen ja tarvittavan informaation eri palveluista.

Kuntouttava työtoiminta ja sosiaalinen kuntoutus / STM 30

Toimintaympäristön muutokset sosiaalitoimi? työllisyydenhoito sotepalvelut KELA koulutus nuorisotyö

Työllisyydenhoito Laki kotoutumisen edistämisestä kotoutumisen toimenpiteet TE-palvelut JTYP-laki palkkatuki työkokeilu työllisyydenhoito sotepalvelut koulutus nuorisotyö

Valtionrahoitus maakunnille

Yleiskatteellisen rahoituksen muut määräytymistekijät

Työnhakijan palvelut kasvupalvelu-uudistuksessa

Kasvupalvelujen mahdollinen kehityskaari Lähde: Olli Oosi 8/2017

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (luonnos 3.10.2017) Kasvupalvelujen sisältölait: Laki alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen rahoittamisesta (luonnos 30.11.2017) Laki kotoutumisen edistämisestä (luonnos 20.11.2017) Laki julkisista rekrytointi- ja osaamispalveluista (luonnos 20.11.2017) Hallituksen esitys eduskunnalle julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden väliaikaista järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi (5.3.2018) 37

Hallituksen esitys eduskunnalle julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden väliaikaista järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi 5.3.2018 (Luonnos) TE-viranomaisten lisäksi myös palveluntuottajat voisivat hoitaa työnhakijan palveluprosessiin liittyviä tehtäviä Markkinoiden hyödyntäminen palveluprosessien hallinnassa ja palvelujen tuotannossa Työnhakijan haastattelu, palvelutarpeen arviointi ja työllistymissuunnitelman tekeminen Työttömyyskassoja ja Kelaa sitovista työvoimapoliittisista lausunnoista, jotka koskevat työnhakijan osallistumista työllistymistä edistäviin palveluihin, luovuttaisiin Korvattaisiin vastaavat tiedot sisältävillä ilmoituksilla, joita voisivat antaa myös palveluntuottajat Tuettaisiin julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin liittyvien järjestäjä-tuottaja-mallien kehittämistä ja kasvupalvelumarkkinoiden rakentumista Työnhakija-asiakkaiden kokonaisten palveluprosessien hankkiminen palveluntuottajilta Lausuntokierroksella 5.3.-6.4. 38

Robert Arnkil (2018): Työllisyydenhoidon kokonaismalli 39

TEM / Nuorten tulosperustaiset palvelut 40

TEM / Nuorten tulosperustaiset palvelut 41

TEM / Nuorten tulosperustaiset palvelut 42

TEM / Nuorten tulosperustaiset palvelut 43

Monialainen yhteispalvelu 44

Työllisyydenhoito Yleiskatteellisuus Hankintakriteerit? Vaikeasti työllistyvien palvelut? Toimenpiteet? Kuntien rooli? Kasvupalvelut Maakuntien velvoitteiden kohdistuminen Lähipalvelut? Tulosperustaisuus työllisyydenhoito sotepalvelut Kuka saa tuottaa? Laajat hankintakokonaisuudet Hankintakriteerit? Eri kokoisten palveluntuottajien asema? koulutus nuorisotyö Haasteena nuorisotyöllisen otteen säilyttäminen

Eriytyvät työpajapalvelut? Maakuntien markkinoilla toimivat organisaatiot kasvupalvelut sotepalvelut Maakunnan oma palvelutuotanto? Yhdyspinnan ylittävät organisaatiot koulutus nuorisotyö Kunnallisia palveluita tuottavat organisaatiot

Huolenaiheita ja huomioita työpajatoiminnan kannalta 47

Avoimia kysymyksiä yleiskatteellisuus maakunnalliset palvelut palvelukokonaisuudet? palvelujen hankintakriteerit? kasvupalvelut sotepalvelut lähipalvelut? käytössä olevat toimenpiteet? yhdyspinnan palvelut vaikeasti työllistyvien palvelut? kuntien rooli työllisyyden hoidossa? kunnalliset palvelut koulutus kunnallisten työpajojen yhtiöittäminen? nuorisotyö toiminnan nuorisotyöllinen lähtökohta? valmentautujien toimeentulo?

Palvelujen järjestäminen ja tuottaminen maakunnissa Maakuntien rahoituksen yleiskatteellisuus Osoitetaanko rahoitusta työpajojen asiakasryhmien palveluihin? Erilaiset painotukset eri maakunnissa yhdenvertaisuus? Palvelujen hankinta, kriteerit ja laajuus Mitä maakunnissa kilpailutetaan, mitä tuotetaan asiakasseteleillä, mikä maakunnan omaa tuotantoa? Ns. kermankuorinta palvelujen sijoittumisella ja palvelutarjonnan valinnalla? Palvelukokonaisuuksien laajuus ja sisältö määrittävät palveluntarjoajien kokoa Tulosten määrittely? Nopeita tuloksia halvalla vs. pitkäjänteisesti kestäviä ratkaisuja? Hyvien käytäntöjen leviäminen Miten löydettyjä hyviä käytäntöjä juurrutetaan, kun osaamisesta tulee kilpailuvaltti ja yrityssalaisuuksia?

Asiakkaana sote- ja kasvupalveluissa Sähköiset ja keskittyvät palvelut Kasvupalveluiden ensisijainen palvelukanava sähköinen: työnhakijaksi ilmoittautuminen, profilointi, palvelutarpeen arviointi Ei riittävä nuorilla ja maahanmuuttajilla, tukea tarvitsevilla Mahdollisen valinnanvapauden myötä ohjauksen ja neuvonnan tarve kasvaa Keskittyvätkö palvelut entisestään? Tarve kasvokkaisille saavutettaville lähipalveluille Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja monialainen yhteistyö Palvelujärjestelmän pirstoutuminen: yhtenäiset palvelupolut, kokonaisvastuu? Yhdyspinnat? Palveluiden integraatio? TYP-toimintamallin hyvien käytäntöjen hyödyntäminen? Asiakkaan tarpeiden tunnistaminen? Asiakkaiden ohjautuminen työpajoille tulee varmistaa Työpajat mukaan kasvokkaisen palvelutarpeen arviointiin ja toiminnalliseen työkyvyn arviointiin sekä palvelujen yhteensovittamiseen

Kuntien muuttuva rooli Kuntien rooli työllisyyden hoitamisessa Kuntien intressi panostaa taloudellisesti työllisyyden hoitamiseen jatkossa? Työmarkkinatuen maksuosuuksien jakaminen kuntien ja maakunnan välillä? Palkkatukien riittävyys maakunnan yleiskatteellisesta budjetista? Kuntien rooli työttömyyden pitkittymisen ehkäisyssä? Kuntien rooli kuntouttavassa työtoiminnassa Säilyykö kuntouttavaa työtoiminta ja missä muodossa? Kutyn paikka palveluissa? Siirtyykö kuty yrityksiin? Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Työpajatoiminnan merkitys osallisuuden vahvistamisessa, hyvinvoinnin ja työllisyyden turvaamisessa sekä syrjäytymisen ehkäisemisessä? Kunnallisten työpajojen asema Kunta voi jatkaa työpajatoimintaa omalla budjettirahoituksella Nuorisotyö, oppilaitosyhteistyö, työkokeilut, palkkatuki Miten kuntien työpajoille ohjaudutaan, jos sosiaalipalvelut ja kasvupalvelut toteutetaan muualla? Mikäli halutaan tuottaa maakunnille sote- tai kasvupalveluja, tulee työpajatoiminta yhtiöittää Onko kunnilla kiinnostusta maakuntien vastuulla oleviin palveluihin yhtiöissä tai säätiöissä? Nuorisolain velvoitteet Kuntien avustukset yhdistyksille Aiemmin yksi motiivi työllisyys- tai sosiaalitoimen palvelujen tuottaminen, entä jatkossa? Yhdistysten rooli kuntien hyvinvoinnin tai elinvoiman edistämisessä?

TPY:n jäsenkysely 2017 / muuttuvat rakenteet ja uudistukset 52

Miten omassa organisaatiossasi on valmistauduttu / varauduttu uudistuksiin? Vastaajia: 100 Odottavalla kannalla Ei juuri mitenkään. Odotamme ja kuulostamme miten asia etenee. Ei ole varauduttu, pajan perusarjen kanssa on riittävästi töitä. Osaamisen ja laadun kehittäminen, tuotteistaminen ja vaikuttavuuden todentaminen Henkilöstön osaamiseen panostettu. Merkittävää palveluiden uudistamista, henkilöstörakenteen uudistamista, täydennyskoulutusta, taloudellista varautumista sekä yhteistyöverkoston ja oman rakenteen uudistamista. Palveluita kuvaamalla ja tuotteistamalla. Kehitetty mittausmenetelmiä, joilla työn tuloksia ja vaikuttavuutta voidaan arvioida. Henkilöstön vakinaistaminen Kuntamme omassa organisaatiomuutoksessa on varauduttu toimintamme säilyttämiseen. Esim. henkilöstön vakinaistamisesta 2018 alkaen on päätetty kaupunginhallituksessa. Henkilökunnan vakinaistamisella olemme pyrkineet saamaan varmuutta ja jatkuvuutta työpajalle myös mahdollisissa muutostilanteissa. 53

Miten omassa organisaatiossasi on valmistauduttu / varauduttu uudistuksiin? Vastaajia: 100 Yhteistyön tiivistäminen ja uudet yhteistyörakenteet Olemme lisänneet yhteistyötä eri tahojen kanssa. Organisaatiomme hakee aktiivisesti yhteistyötä maakunnan alueen toimijoiden kanssa ja meneillään on myös yhdistymisselvitys yhden maakunnan alueen toimijan kanssa. Maakunnan säätiöiden yhteistyö/yhteistoiminta - sen suunnittelu, olisimmeko yhdessä vahvempia. Vaikuttamistyö Käymällä keskustelua kuntapäättäjien kanssa. Vaikuttamistyö. Kuntakontaktien varmistaminen ja osaltaan uusien luominen. Maakunnan kilpailutuksiin valmistautuminen Kehitämme toimintaa niin, että pystymme olemaan mukana mahdollisissa maakunnan järjestämissä kilpailutuksissa. Maksullisia valmennuspalveluja tuotetaan jo nyt usealle eri taholle, valmistaudutaan tuottamaan maksullisia palveluja myös maakunnalle. 54

Mitä uhkakuvia näet käynnissä olevien uudistusten tuovan työpajoille? Vastaajia: 91 Pienten työpajojen häviäminen, toiminnan kaventuminen, yksityiset toimijat Pienten työpajojen kuoleminen (tai fuusioituminen). Eri palveluiden väheneminen, kilpailu yritysten kanssa. Onko koko toimialaa olemassa? Emme pysty (kuntatoimijana) kilpailemaan jatkossa maakunnassa työnhakijoiden palveluista. Työpajat ajetaan alas ja kaikki menee yksityisille palveluntuottajille. Ohjautuminen ja palvelutarpeen arvio Asiakkaiden ohjautuminen toimintaan. Asiakkaiden ohjautuminen tarkoituksenmukaiseen palveluun. -> Kuka toimii portinvartijana eli kuka tekee palvelutarpeen arvion ja missä? Palveluiden pirstoutuminen ja lähipalveluiden katoaminen Päätöksentekijät siirtyvät kauemmas, mikä voi vähentää kiinnostusta toimintaa kohtaan. Paikallinen tuntemus jää pois lähettäviltä tahoilta. Palvelut menevät kauemmas ja kauemmas. Palvelujen pirstaloituminen ja heikko-osaisten lipuminen entistä kauemmas palveluista. 55

Mitä mahdollisuuksia näet käynnissä olevien uudistusten tuovan työpajoille? Vastaajia: 82 Toiminnan kehittäminen Muutokset pakottavat tarkastelemaan olemassa olevia toimintatapoja. Laadun kehittäminen. Monipuolistuvat palvelut Jos työllistämisasiat jäävät kunnan vastuulle, työhönvalmennuksen palvelujen tuottaminen voi kasvaa. Nuorten työpajan osalta yksi mahdollisuus on puhtaasti nuorisotyön lähtökohdista toimiva matalan kynnyksen toiminta, johon osallistuminen ei olisi niin sidottu työkokeiluihin tai kuntouttavaan työtoimintaan. Yhteistyön tiivistyminen ja toiminnan laajentuminen Yhteistyön tiivistyminen muiden pajojen kanssa. Uusia asiakasryhmiä ja toiminta-alueen muutoksia, uusia yhteistyömahdollisuuksia. Uskomme, että valinnanvapaus tuo säätiöllemme lisää asiakkaita. Pienenä kuntana nuorisoalan kokonaiskuvan huomioiminen, mutta valmistautuen samalla palveluiden kuvaamisen kautta mahdollisesti tuottamaan työpajatoimintaa lähipalveluna yhteistyössä eri organisaatioiden kanssa tai alihankintatyönä. 56

Lähteitä ja lisätietoa: http://minedu.fi/amisreformi http://tem.fi/maakuntauudistus http://tem.fi/aluekehittamis-ja-kasvupalvelulakiuudistus http://tem.fi/kasvupalvelun-sisaltolait-marraskuussa-2017 http://tem.fi/documents/1410877/3178243/markkinavuoropuhelu-raportti/7affd776-2cc6-4745-8fb3- dab77d3326be http://alueuudistus.fi/etusivu http://alueuudistus.fi/tehtavat http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160273/rap2017_41.pdf?sequence=2&isallowed=y http://alueuudistus.fi/documents/1477425/3223876/kasvupalvelujen_palvelumuotoilu_loppuraportti_2018011 1.pdf/c32b5a13-4fc4-422e-bf54-6918223f9e7e https://www.tpy.fi/site/assets/files/1372/arvioita_sote http://www.tvy.fi/kasvupalveluseminaari-2018/

58

Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa -vaikuttamiskampanjan materiaalit https://www.tpy.fi/vaikuttaminen/vaikuttamiskampanjat-ja-materiaalit/ TPY:n työpajoja koskevat tavoitteet maakuntauudistuksessa, esite: Lataa esite Työpajoja koskevat tavoitteet maakuntauudistuksessa ppt-muodossa Lataa esitys Tiedote (14.3.): Työpajatoiminta on sosiaalinen innovaatio, joka tavoittaa myös kokonaan palveluiden ulkopuolella olevat: Lataa tiedote Työpajoja koskevat tavoitteet ladattavina kuvina: tavoite 1, tavoite 2, tavoite 3 maakuntauudistukseen ja kasvupalvelu-uudistukseen liittyvää tietoa uudistuksia koskevat lakiesitykset TPY:n lausunnot, kannanotot ja selvitykset muuta hyödyllistä tietoa ja linkkejä aiheesta hyödynnä myös TPY:n vinkit, materiaalit ja koulutukset uudistuksiin valmistautumiseen 59

Palvelukuvaukset kuntoon ja vaikuttavuus esiin Palveluiden kuvaaminen ja tuotteistaminen Yhteistyö ALU-verkostojen kautta Vaikuttavuuden todentaminen Viestintä ja markkinointi haltuun Markkinointiviestinnän vahvistaminen ja vaikuttamistyö Miten valmistautua uudistuksiin? Palvelukuvausten hyödyntäminen Valinnanvapaus: palveluiden markkinointi suoraan myös valmentautujille Hankintaosaaminen ajan tasalle Kilpailutukset edellyttävät vahvaa hankintaosaamista Tarjousten ja sopimusten tekemisen ammattitaitoa kannattaa kartuttaa koulutusten ja verkostoyhteistyön avulla 60

Miten valmistautua uudistuksiin? Hyödynnä alueellisia verkostoja Maakuntien hankinnat: laajat kokonaisuudet Palvelupaketit / maantieteellisesti kattavat palvelut Palveluntuottajien yhteenliittymät ja konsortiot Yksittäisistä kilpailutuksista hyviä kokemuksia Pienemmät toimijat: suuremman organisaation palveluiden alihankkijoina Toimivien yhteenliittymien syntyminen vaatii vahvaa verkostoitumista ja yhteistä kehittämistä ALU-verkostoja kannattaa hyödyntää kumppanuuksien rakentamisessa 61

62

Hyödynnä TPY:n materiaaleja Palvelukuvauksen laatimisen opas Palvelukuvauksen eri osa-alueet, ohjeistetaan oman palvelukuvauksen tekemiseen Laadittu starttivalmennukseen, voi soveltaa kaikkiin työpajapalveluihin: Lataa opas Työ- ja yksilövalmennuspalveluiden tuotteistamisen työkirja Tuotteistusmalli työpajojen palveluiden kuvaamiseen: Lataa työkirja Vaikuttavuuden todentaminen Miten valmistautua uudistuksiin? Lataa infograafi työpajatoiminnan vaikuttavuudesta (tilastot, asiakaskokemukset ja kustannusvaikutukset) Valmentautujien tarinat ja case-kuvaukset työpajan merkityksistä, esim. TPY:n 20-vuotisjuhlajulkaisusta Tule Valtakunnallisille Työpajapäiville 18.-19.4. Jyväskylään Teemana: muutoksen mahdollisuus Ohjelmasisällöissä: käynnissä olevat uudistukset, viestintä ja brändityö, työpajatoiminnan vaikuttavuus, palvelumuotoilu ja hankintaosaaminen.. Tutustu Työpajapäivien ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan 29.3. mennessä! 63

Tarpeisiin vastataan palveluita yhteensovittamalla Monialaiset palveluketjut tulee taata: 1. Asiakaslähtöisellä yhteistyöllä 2. Määrittämällä vastuutahot 3. Saumattomalla kunta-maakuntayhdyspintatyöllä 65

Työpajapalvelut tulee turvata lähipalveluna Työpajat tarjoavat lähipalveluina kasvokkaista kohtaamista, yksilöllistä palvelutarpeen arviointia ja monialaisia palveluprosesseja. Tukea tarvitsevat asiakkaat hyötyvät kohtaamisesta sähköiset palvelut eivät ole riittäviä. 66

Työpajalle tulee päästä oikeaaikaisesti Työpajatoiminta on tuloksellisinta, kun työpajalle pääsee riittävän varhain tarpeisiin vastaavaan palveluun. Jos palvelut jäävät saamatta, työttömyys pitkittyy ja vaikutukset näkyvät myöhemmin sosiaali- ja terveyspalvelujen kysynnän kasvuna ja kustannusten nousuna. 67

68

Sovari-mittarilla tietoa palveluiden vaikuttavuudesta Heikossa työmarkkina-asemassa olevien palveluissa tulee työllistymistulosten ohella huomioida myös sosiaaliset vaikutukset. Tuloksia tulee arvioida suhteessa lähtötilanteeseen ja toiminnalle asetettuihin tavoitteisiin. 69

Lue lisää työpajoja koskevista tavoitteista maakuntauudistuksessa: http://bit.ly/2cdbo2t Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

Poliittiseen prosessiin vaikuttaminen Havainnot Poliittinen agenda Poliittinen päätöksenteko Politiikkatoimien toimeenpano & seuranta

Avaimia vaikuttavaan vaikuttamistyöhön Tunne päätöksenteon tavat Tiedolla vaikuttaminen, kentän ääni = kokemustieto, Valmentautujien oma ääni tarinallistaminen Verkostoituminen - yhdessä vaikuttaminen Tavoitteelliset tapaamiset: tavoiteltu muutos Agenda ennakkoon, kirkkaat kärjet, muistiot Sitkeys, sitkeys, sitkeys ja toisto 72

Avaimia vaikuttavaan vaikuttamistyöhön Puolueiden (maakunta)vaaliohjelmiin vaikuttaminen, päättäjäkirjeet, vaalitilaisuudet, tapaamiset, suoraan ehdokkaisiin (ja valittuihin) vaikuttaminen... Piirijärjestöt Puolueiden avainhenkilöt Myös: maakuntien ja kuntien virkamiehet Tiivistä ja visualisoi 73

Kiitos! https://www.tpy.fi/vaikuttaminen/vaikuttamiskampanjat-jamateriaalit/maakuntauudistus-ja-maakuntavaalit/ Reetta Pietikäinen reetta.pietikainen@tpy.fi 010 279 2723