OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Muistioluonnos
|
|
- Elina Kivelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Muistioluonnos EHDOTUKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI NUORISOTYÖSTÄ JA- POLITIIKASTA 1 Asian tausta Tasavallan presidentti vahvisti uuden nuorisolain (1258/2016). Laki tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta Nuorisolaki korvaa aiemman nuorisolain vuodelta Uuden nuorisolain voimaantulo kumosi aiemman valtioneuvoston asetuksen nuorisotyöstä ja politiikasta (103/2006). Muutoksen johdosta on tarpeen antaa uusi valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja politiikasta. Nuorisolain 4 7 ja sisältävät valtuudet antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Lain 4 :n mukaan nuorisotyön- ja politiikan aluehallinnon tehtävistä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Lain 5 :n mukaan valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman sisällöstä ja valmistelusta voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Lain 6 :n mukaan valtion nuorisoneuvoston tehtävistä ja asettamisesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Valtioneuvoston asetuksella säädetään myös neuvoston kokoonpanosta. Lain 7 :n mukaan arviointi- ja avustustoimikunnan tehtävistä ja asettamisesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Valtioneuvoston asetuksella säädetään myös toimikunnan kokoonpanosta. Lain 17 :n mukaan tarkempia säännöksiä valtakunnallisen nuorisoalan järjestön valtionapukelpoisuuden hyväksymisen edellytyksistä ja hyväksymisessä noudatettavasta menettelystä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. Lain 18 :n mukaan tarkempia säännöksiä valtionavustuksen myöntämisen edellytyksistä ja valtionavustuksen myöntämisessä noudatettavasta menettelystä valtakunnalliselle nuorisoalan järjestölle voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. Lain 19 :n mukaan tarkempia säännöksiä valtakunnallisista nuorisoalan osaamiskeskuksista ja niiden tehtävistä, valtionapukelpoisuuden hyväksymisen ja valtionavustuksen saamisen edellytyksistä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. Lain 20 :n mukaan tarkempia säännöksiä nuorisokeskuksen valtionapukelpoisuuden hyväksymisen ja valtionavustuksen saamisen edellytyksistä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. Lain 21 :n mukaan tarkempia säännöksiä nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuuden hyväksymisen ja valtionavustuksen saamisen edellytyksistä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.
2 2 2 Ehdotus Asetukselle ehdotetaan nimeä valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja politiikasta. 1 luku Valtion nuorisotyö ja -politiikka 1 Nuorisotyön ja -politiikan aluehallinnon tehtävät Pykälässä säädetään nuorisolain 4 :n 2 momentin nojalla aluehallintoviraston nuorisotyön ja -politiikan tehtävistä. Pykälän 1 momentin mukaan aluehallintoviraston tehtävinä olisivat valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan alueellinen toimeenpano ja kehittäminen, nuorisotyön valtionavustusten myöntäminen, valvonta ja vaikutusten arviointi sekä alueen nuorisoalan toimijoiden informaatio-ohjaus. Aluehallintoviraston tulisi myös koota alueellisia nuorisotyön ja -politiikan tietoja ja arvioida nuorille suunnattujen palvelujen riittävyyttä, laatua ja saavutettavuutta. Virastolla voisi olla myös kansainvälisiä tai muita opetus- ja kulttuuriministeriön sille osoittamia tehtäviä. Pykälän 2 momentin mukaan ministeriö ja aluehallintovirasto määrittelisivät yhdessä aluehallinnon nuorisotoimen tulostavoitteet. 2 Valtakunnallinen nuorisotyön ja -politiikan ohjelma Pykälässä säädetään nuorisolain 5 :n 4 momentin perusteella valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman sisällöstä ja valmistelusta. Pykälän 1 momentin mukaan ohjelma 1) sovittaisi yhteen nuorten kasvu- ja elinolojen kannalta keskeisten ministeriöiden määrittelemät tavoitteet ja toimenpiteet, joilla ne toimialallaan edistävät nuorisolain 2 mukaisten tavoitteiden toimeenpanoa ohjelmakaudella, 2) sisältäisi linjaukset nuorisotyön ja -toiminnan tukemiseen sekä painopisteet valtakunnallisten nuorisoalan osaamiskeskusten valtionapukelpoisuuden hyväksymiselle ja niiden toiminnan avustamiselle ja 3) asettaisi kansalliset nuorisoalan tavoitteet eurooppalaiselle ja kansainväliselle toiminnalle. Pykälän 2 momentin mukaan valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman valmistelussa otettaisiin huomioon 1) nuorisolain soveltamisalaan liittyvät Suomen kansainväliset sitoumukset, 2) Euroopan unionin nuorisopoliittiset tavoitteet sekä 3) nuorten moninaisuus ja eri vähemmistöjen nuoret. 3 Valtion nuorisoneuvosto Pykälässä säädetään nuorisolain 6 :n 4 momentin perusteella valtion nuorisoneuvoston tehtävistä, asettamisesta ja kokoonpanosta. Pykälän 1 momentin mukaan valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia arvioidessaan valtion nuorisoneuvosto ottaisi huomioon valtion talousarviossa nuorten kasvu- ja elinoloihin kohdistetut määrärahat. Hallituskausittain nuorisoneuvosto laatisi valtioneuvostolle arvion valta-
3 3 kunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman toteutumisesta ja tekisi esityksiä ohjelman mahdollisista muutostarpeista. Pykälän 2 momentin mukaan nuorisoneuvostossa olisi puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa ja näiden lisäksi enintään 15 jäsentä. Valtioneuvosto kutsuisi nuorisoneuvoston jäsenet kuultuaan nuorisotoimialan tahoja. Näitä tahoja ovat esimerkiksi Kuntaliitto, valtakunnalliset nuorisoalan järjestöt, nuorisotutkimus ja seurakunnat. Neuvostossa olisi asiantuntemusta nuorisotyöstä, nuorisopolitiikasta ja nuorisotoiminnasta. Lisäksi neuvostossa olisi eduskuntaan valittujen puolueiden edustus. Pykälän 3 momentin mukaan nuorisoneuvosto asetettaisiin eduskunnan vaalikausia vastaavasti kuuden kuukauden kuluessa vaalikauden alusta ja sen toimikausi jatkuisi, kunnes seuraava neuvosto on asetettu. Neuvoston jäsenen pyytäessä eroa kesken toimikauden opetus- ja kulttuuriministeriö nimittäisi hänen tilalleen uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Pykälän 4 momentin mukaan nuorisoneuvosto olisi päätösvaltainen, kun kokouksen puheenjohtaja ja vähintään puolet jäsenistä olisi paikalla. Nuorisoneuvosto päättäisi itsenäisesti mahdollisten jaostojen asettamisesta sekä niiden kokoonpanosta. Ministeriön nimeämillä edustajilla ja pysyvillä asiantuntijoilla olisi nuorisoneuvoston kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. Pykälän 5 momentin mukaan nuorisoneuvostolla olisi pääsihteeri, jonka lisäksi neuvostolla voisi olla muuta henkilökuntaa. Neuvoston toimistotehtävät hoidettaisiin opetus- ja kulttuuriministeriössä. Ministeriö ottaisi neuvoston henkilöstön neuvoston toimikaudeksi. Pykälän 6 momentin mukaan nuorisoneuvoston puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle, jäsenille ja asiantuntijoille maksettavista kokouspalkkioista ja korvauksista päättäisi ministeriö. 4 Arviointi- ja avustustoimikunta Pykälässä säädetään nuorisolain 7 :n 3 momentin perusteella arviointi- ja avustustoimikunnan tehtävistä, asettamisesta ja kokoonpanosta. Pykälän 1 momentin mukaan arviointi- ja avustustoimikunnassa olisi puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja näiden lisäksi enintään seitsemän jäsentä. Valtioneuvosto kutsuisi toimikunnan jäsenet kuultuaan nuorisotoimialalla toimivia tahoja, jotka ovat samoja kuin edellä 3 pykälän 2 momentin perusteluissa mainitut. Toimikunnassa olisi edustettuna perehtyneisyys valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen toimintaan, nuorisotyöhön ja -politiikkaan sekä nuorisotoimintaan. Pykälän 2 momentin mukaan toimikunta asetettaisiin eduskunnan vaalikausia vastaavasti kuuden kuukauden kuluessa vaalikauden alusta ja sen toimikausi jatkuu, kunnes seuraava toimikunta olisi asetettu. Toimikunnan jäsenen pyytäessä eroa kesken toimikauden opetus- ja kulttuuriministeriö nimittäisi hänen tilalleen uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Pykälän 3 momentin mukaan toimikunta olisi päätösvaltainen, kun kokouksen puheenjohtaja ja vähintään puolet jäsenistä olisi paikalla. Ministeriön nimeämillä edustajilla ja pysyvillä asiantuntijoilla olisi toimikunnan kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. Pykälän 4 momentin mukaan toimikunnalla olisi pääsihteeri, jonka lisäksi toimikunnalla voisi olla muuta henkilökuntaa. Toimikunnan toimistotehtävät hoidettaisiin opetus- ja kulttuuriministeriössä. Ministeriö ottaisi toimikunnan henkilöstön toimikunnan toimikaudeksi.
4 4 Pykälän 5 momentin mukaan toimikunnan puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle, jäsenille ja asiantuntijoille maksettavista kokouspalkkioista ja korvauksista päättäisi ministeriö. 2 luku Valtion rahoitus 5 Valtakunnallisen nuorisoalan järjestön valtionapukelpoisuuden hyväksyminen Pykälässä säädetään nuorisolain 17 :n 5 momentin perusteella valtakunnallisen nuorisoalan järjestön valtionapukelpoisuuden hyväksymisestä. Pykälän 1 momentin mukaan valtakunnallisen nuorisoalan järjestön tulisi hakea opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtionapukelpoisuutta ministeriön antamien ohjeiden mukaisesti. Ministeriö arvioisi, täyttääkö järjestö nuorisolain 17 :ssä säädetyt valtionapukelpoisuuden edellytykset. Arviointi tehtäisiin järjestön suunnitellun ja toteutuneen toiminnan perusteella. Pykälän 2 momentin mukaan toiminnasta arvioitaisiin laatua, saavutettavuutta, alueellisista kattavuutta ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Järjestön toiminnan laatua arvioitaessa otettaisiin huomioon toiminnan säännöllisyys ja vakiintuneisuus sekä miten järjestön taloutta ja hallintoa on hoidettu. Toiminnan laajuutta arvioitaessa otettaisiin huomioon toiminnan saavutettavuus järjestön määrittelemään kohderyhmään nähden. Toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta arvioitaessa otettaisiin huomioon toiminnan merkityksellisyys nuorisotyössä ja - politiikassa sekä järjestön toimialalla. Toiminnan valtakunnallista kattavuutta arvioitaessa otettaisiin huomioon toiminnan alueellinen kattavuus. Järjestön toiminta määriteltäisiin valtakunnalliseksi, kun se kattaa vähintään kolme maakuntaa. Pykälän 3 momentin mukaan valtionapukelpoiseksi järjestöksi voitaisiin hyväksyä sellainen järjestö, jonka: 1) kokonaisjäsenmäärästä taikka piirijärjestöjen ja paikallisyhdistysten yhteenlasketusta henkilöjäsenmäärästä vähintään kaksi kolmasosaa olisi nuoria ja jonka päätöksentekoa ja toimintaa nuoret johtaisivat (nuorisojärjestö); 2) toiminnasta ainakin osa olisi nuorten omaehtoista toimintaa ja nuorilla olisi tähän toiminnan osaan itsenäinen päätös- ja budjettivalta (nuorisotoimintaa edistävä järjestö); 3) toiminnasta ainakin osa olisi nuorisotyötä ja tämä osa voitaisiin eritellä järjestön muusta toiminnasta (nuorisotyötä tekevä järjestö); tai 4) pääasiallinen tarkoitus olisi tarjota palveluja nuorisoalan järjestöille, kunnille tai muille nuorisoalan yhteisöille (nuorisoalan palvelujärjestö). Tarjotut palvelut voivat olla esimerkiksi koulutusta nuorisotyön menetelmiin ja käytäntöihin, järjestötoiminnan talous- ja hallintoasioihin tai henkilöstöasioihin. Pykälän 4 momentin mukaan edellä 3 momentissa mainituista hyväksymisperusteista voitaisiin poiketa kielellisen tai muun vähemmistön keskuudessa tai toimialallaan valtakunnallisesti edustavaksi katsottavan järjestön osalta edellyttäen, että järjestön toiminnalla kuitenkin olisi riittävä kattavuus suhteessa järjestön määrittelemään kohderyhmään. 6 Valtionavustuksen myöntäminen valtakunnalliselle nuorisoalan järjestölle Pykälässä säädetään nuorisolain 18 :n 4 momentin perusteella valtionavustuksen myöntämisestä valtakunnalliselle nuorisoalan järjestölle. Pykälän 1 momentin mukaan valtakunnallisen nuorisoalan järjestön valtionavustusta myönnettäessä opetus- ja kulttuuriministeriö arvioisi hakijajärjestön suunniteltu ja toteutunut toiminta.
5 5 Pykälän 2 momentin mukaan järjestön toiminnasta arvioitaisiin laatua, laajuutta ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Toiminnan laatua arvioitaessa otettaisiin huomioon järjestön toiminnan tavoitteellisuus ja kehittyminen sekä järjestön oma toiminnan seuraaminen ja tavoitteiden saavuttamisen arviointi. Toiminnan laajuutta arvioitaessa otettaisiin huomioon järjestön toiminnan määrä ja monipuolisuus, toimintaan osallistuvien nuorten määrä, toiminnan valtakunnallisuus ja saavutettavuus. Toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta arvioitaessa otettaisiin huomioon toiminnan merkityksellisyys nuorisotyössä ja -politiikassa sekä järjestön toimialalla. Pykälän 3 momentin mukaan järjestön taloudenhoitoa arvioitaessa otettaisiin huomioon järjestön toiminnan kustannukset suhteessa toiminnan valtakunnallisuuteen ja laatuun sekä hallintoja henkilöstökustannusten osuus kokonaiskustannuksista. Pykälän 4 momentin mukaan valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen osallisuuden edistämisen arvioinnissa otettaisiin huomioon, miten järjestö tarjoaa nuorille mahdollisuuden osallistua järjestön päätöksentekoon ja miten järjestö muulla tavoin edistää nuorten kykyä ja edellytyksiä toimia yhteiskunnassa. 7 Valtakunnallisen nuorisoalan osaamiskeskuksen valtionapukelpoisuuden hyväksyminen Pykälässä säädettäisiin nuorisolain 19 :n 5 momentin perusteella nuorisoalan osaamiskeskuksen valtionapukelpoisuuden hyväksymisestä. Pykälän 1 momentin mukaan valtakunnallisena nuorisoalan osaamiskeskuksena voisi toimia kunta, kuntayhtymä, osakeyhtiö, osuuskunta, korkeakoulu, yhdistys tai säätiö. Pykälän 2 momentin mukaan nuorisoalan osaamiskeskukseksi haluavan organisaation olisi haettava valtionapukelpoisuutta opetus- ja kulttuuriministeriöltä ministeriön antamien ohjeiden mukaisesti. Ministeriö arvioisi, täyttääkö hakija nuorisolain 19 :ssä säädetyt valtionapukelpoisuuden edellytykset. Pykälän 3 momentin mukaan osaamiskeskuksen valtakunnallista merkitystä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta arvioitaisiin tarkastelemalla toimintaa, tehtäviä ja osaamista suhteessa valtakunnalliseen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmaan. Osaamiskeskusten muodostamaa kokonaisuutta arvioidessa otettaisiin huomioon keskusten toiminta ja osaaminen suhteessa valtakunnallisiin nuorisotyön ja politiikan kehittämistarpeisiin. Pykälän 4 momentin mukaan sen lisäksi mitä nuorisolain 19 :ssä säädetään, osaamiskeskuksen valtionapukelpoisuuden hyväksymisen edellytyksenä olisi, että 1) keskuksen toiminta on tavoitteellista, merkityksellistä, taloudellista; 2) keskuksen taloutta ja hallintoa hoidetaan hyvin; 3) keskuksen henkilöstöllä on tehtävänsä suorittamisen kannalta tarvittava osaaminen; 4) keskuksella on oltava tehtävänsä suorittamisen kannalta tarkoituksenmukainen yhteistyöverkosto; 5) keskuksella on tehtävänsä suorittamisen kannalta tarkoituksenmukaiset tukipalvelut ja toimitilat ja 6) osaamiskeskuksella on toiminnan seuranta- ja arviointijärjestelmä. Seurantaja arviointijärjestelmän avulla voidaan todentaa muun muassa keskuksen toiminnan tuloksellisuutta ja samalla järjestelmä auttaa osaamiskeskusta toteuttamaan tehtäväänsä, tuottaa tietoa tehtävän etenemisestä ja kehitetyistä käytänteistä. Järjestelmästä saatavaa tietoa voidaan hyödyntää myös opetus- ja kulttuuriministeriön tuloksellisuusseurannassa.
6 6 8 Valtionavustuksen myöntäminen valtakunnalliselle nuorisoalan osaamiskeskukselle Pykälässä säädettäisiin nuorisolain 19 :n 5 momentin perusteella valtionavustuksen myöntämisestä valtakunnalliselle nuorisoalan osaamiskeskukselle. Pykälän 1 momentin mukaan valtionavustusta myönnettäisiin opetus- ja kulttuuriministeriön ja valtakunnallisen nuorisoalan osaamiskeskuksen yhdessä sopimiin tehtäviin. Nuorisolain 19 :n 4 momentin mukaan valtionavustuksen määrää harkittaessa otetaan huomioon keskuksen tehtävät sekä toiminnan laatu ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Tässä asetuksen 8 :n 2 momentissa säädettäisiin, että osaamiskeskuksen tehtäviä, toiminnan laatua ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta arvioitaessa otettaisiin huomioon osaamiskeskuksen: 1) palvelukyky sekä kohderyhmältä ja yhteistyöverkostolta saatu palaute; 2) toiminnan laatua ja määrää mittaavat tunnusluvut; 3) toiminnan tavoitteellisuus, taloudellisuus sekä miten taloutta ja hallintoa on hoidettu; 4) henkilöstön ammattitaito ja osaaminen; ja 5) kirjanpito, jonka tulee olla järjestetty siten, että siitä käyvät ilmi nuorisotyön valtionavustuksella tuetun toiminnan kustannukset. 9 Nuorisokeskuksen valtionapukelpoisuuden hyväksyminen Pykälässä säädettäisiin nuorisolain 20 :n 4 momentin perusteella nuorisokeskuksen valtionapukelpoisuuden hyväksymisestä. Pykälän 1 momentin mukaan nuorisokeskuksena voisi toimia kunta, kuntayhtymä, osakeyhtiö, osuuskunta, yhdistys tai säätiö. Pykälän 2 momentin mukaan nuorisokeskukseksi haluavan organisaation olisi haettava valtionapukelpoisuutta opetus- ja kulttuuriministeriöltä ministeriön antamien ohjeiden mukaisesti. Ministeriö arvioisi, täyttääkö hakija nuorisolain 20 :ssä säädetyt valtionapukelpoisuuden edellytykset. Pykälän 3 momentin mukaan nuorisokeskuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta arvioitaessa otettaisiin huomioon keskuksen toiminnan saavutettavuus, yhteistyöverkostot ja valmius kehittää nuorisotyötä. Nuorisokeskuksen valtionapukelpoisuuden hyväksyminen edellytyksenä olisi myös, että 1) keskuksen toiminta on pääosin suunnattu nuorille, 2) keskuksen toiminta on tavoitteellista, merkityksellistä ja taloudellista, 3) keskuksen taloutta ja hallintoa hoidetaan hyvin, 4) keskus on sijainniltaan, ympäristöltään, tiloiltaan ja varustukseltaan ympärivuotiseen ohjattuun toimintaan soveltuva ja keskuksen toiminta ulottuu useamman kunnan alueelle, 5) keskuksessa on nuorisotyöstä vastaava nuorisotyön ammattilainen, riittävä ohjaushenkilöstö ja riittävä nuorisotyön osaaminen, 6) keskus huolehtii toimintansa ja ympäristönsä turvallisuudesta ja 7) keskuksella on toiminnan seuranta- ja arviointijärjestelmä. Seuranta- ja arviointijärjestelmän avulla voidaan todentaa muun muassa keskuksen toiminnan tuloksellisuutta ja samalla järjestelmä auttaa nuorisokeskusta toteuttamaan tehtäväänsä, tuottaa tietoa toiminnan laadusta ja vaikuttavuudesta sekä käytänteistä. Pykälän 4 momentin mukaan valtionapukelpoisuuden hyväksymisessä otettaisiin huomioon myös nuorisokeskusten muodostama kokonaisuus, kunkin keskuksen koko ja keskusten maantieteellinen sijainti ja keskusten kokonaisuuden tarjoaman toiminnan monipuolisuus.
7 7 10 Valtionavustuksen myöntäminen nuorisokeskukselle Pykälässä säädettäisiin nuorisolain 20 :n 4 momentin perusteella valtionavustuksen myöntämisestä nuorisokeskukselle. Pykälän 1 momentin mukaan valtionavustusta myönnettäisiin opetus- ja kulttuuriministeriön ja nuorisokeskuksen välisessä tavoiteohjausmenettelyssä sovittuihin tehtäviin. Pykälän 2 momentin mukaan nuorisokeskuksen avustuksen tarvetta harkittaessa otettaisiin huomioon keskuksen taloudellinen tila. Taloudellista tilaa arvioitaessa otettaisiin huomioon keskuksen oman toiminnan tuotot, muun kuin nuorisotoiminnan osuus kokonaiskustannuksista sekä toiminnan tuottavuus. Pykälän 3 momentin mukaan nuorisokeskuksen tehtäviä, toiminnan laatua ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta arvioitaessa otettaisiin huomioon keskuksen 1) palvelukyky sekä kohderyhmältä ja yhteistyöverkostolta saatu palaute, 2) tavoiteohjausmenettelyssä sovitut, toiminnan laatua ja määrää mittaavat tunnusluvut, 3) toiminnan tavoitteellisuus, taloudellisuus ja miten keskuksen taloutta ja hallintoa hoidetaan, 4) henkilöstön ammattitaito ja osaaminen, 5) toimintaan osallistuneiden henkilöiden kokonaismäärä ja nuorten osuus siitä, 6) ohjaukseen osallistuvien nuorten määrä suhteessa muuhun nuorisokäyttöön, 7) nuorten majoitusvuorokausien määrä ja majoitusvuorokausien kokonaismäärä, 8) kestävän kehityksen edistäminen ja 9) kirjanpito, jonka tulee olla järjestetty siten, että siitä käyvät ilmi nuorisotyön valtionavustuksella tuetun toiminnan kustannukset. 11 Nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuuden hyväksyminen Pykälässä säädettäisiin nuorisolain 21 :n 4 momentin perusteella nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuuden hyväksymisestä. Pykälän 1 momentin mukaan nuorten työpajatoiminnan järjestäjänä voisi toimia kunta, kuntayhtymä, osakeyhtiö, osuuskunta, yhdistys tai säätiö. Pykälän 2 momentin mukaan nuorten työpajatoiminnan järjestäjäksi haluavan organisaation olisi haettava valtionapukelpoisuutta opetus- ja kulttuuriministeriöltä ministeriön antamien ohjeiden mukaisesti. Ministeriö arvioisi, täyttääkö hakija nuorisolain 21 :ssä säädetyt valtionapukelpoisuuden edellytykset. Pykälän 3 momentin mukaan nuorten työpajatoiminnan laatua ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta arvioitaessa otettaisiin huomioon, miten nuoren mahdollisuudet sijoittua koulutukseen, työhön tai muuhun tarvitsemaansa palveluun työpajajakson jälkeen ovat parantuneet. Nuoren mahdollisuuksien voidaan katsoa parantuneen esimerkiksi silloin kun nuoren arjen valmiudet ja elämänhallinnan taidot ovat parantuneet, nuorella on suunnitelma ja tavoitteita tulevaisuudelleen ja nuoren oma-aloitteisuus ja sosiaaliset taidot ovat lisääntyneet. Pykälän 4 momentin mukaan nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuuden hyväksymisen edellytyksinä olisi lisäksi, että 1) toiminta on pääosin suunnattu nuorille, 2) toiminta on tavoitteellista, merkityksellistä ja taloudellista, 3) taloutta ja hallintoa hoidetaan hyvin, 4) nuorten työpajalla on riittävä määrä valmentavaa henkilöstöä, jolla on tarkoituksenmukainen valmennusosaaminen, 5) toiminta soveltuu tiloiltaan ja varustukseltaan ympärivuotiseen ohjattuun toimintaan ja 6) työpajatoiminnan järjestäjällä on toiminnan seuranta- ja arviointijärjestelmä, jolla todennetaan nuorten saaman valmennuksen vaikutukset.
8 8 12 Valtionavustuksen myöntäminen nuorten työpajatoimintaan 3 luku Voimaantulo 13 Voimaantulo 3 Vaikutukset 4 Valmistelu 5 Voimaantulo Pykälässä säädettäisiin nuorisolain 21 :n 4 momentin perusteella valtionavustuksen myöntämisestä nuorten työpajatoimintaan. Pykälän mukaan nuorten työpajatoiminnan laatua ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta arvioitaessa otettaisiin huomioon työpajan 1) palvelukyky sekä kohderyhmältä ja yhteistyöverkostolta saatu palaute, 2) toiminnan seuranta- ja arviointijärjestelmä ja sen tuottamat tiedot toiminnan tuloksellisuudesta, 3)toiminnan tavoitteellisuus, taloudellisuus ja se, miten taloutta ja hallintoa hoidetaan, 4) henkilöstön ammattitaito ja osaaminen, 5) toiminnan jatkuvuus ja ympärivuotisuus, 6) tilojen asianmukaisuus toimintaan nähden ja 7) kirjanpito, jonka tulee olla järjestetty siten, että siitä käyvät ilmi nuorisotyön valtionavustuksella tuetun toiminnan kustannukset. Pykälän 1 momentti sisältäisi voimaantulosäännöksen niin, että asetus tulisi voimaan 1 päivänä XXXkuuta Pykälän 2 momentti sisältäisi tavanomaisen voimaantulosäännöksen, jonka mukaan ennen asetuksen voimaantuloa voitaisiin ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Ehdotuksella ei ole itsenäisiä taloudellisia eikä organisatorisia vaikutuksia. Uusi nuorisolaki (1285/2016) tuli voimaan 1. tammikuuta Sitä koskevassa hallituksen esityksessä (111/2016 vp) on kuvattu uuden lain taloudellisia ja toiminnallisia vaikutuksia. Ehdotettu asetus ei aiheuta lakiin nähden lisäkustannuksia. Ehdotus on valmisteltu virkatyönä opetus- ja kulttuuriministeriössä. Tämä kohta kirjoitetaan lausuntokierroksen jälkeen: Valmistelun yhteydessä on pyydetty lausunnot valtion nuorisoneuvostolta, arviointi- ja avustustoimikunnalta, valtakunnallisilta nuorisoalan järjestöiltä, palvelu- ja kehittämiskeskuksilta, aluehallintovirastoilta sekä muilta ministeriöiltä. Tämä kohta toteutuu lausuntokierroksen jälkeen olevassa viimeistelyvaiheessa: Asetusehdotus on tarkastettu oikeusministeriön laintarkastusyksikössä. Asetus ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä XXXkuuta 2017.
Valtioneuvoston asetus
LUONNOS 20.1.2017 Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään nuorisolain (1285/2016) nojalla: 1 luku Valtion nuorisotyö ja -politiikka 1 Nuorisotyön
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään nuorisolain (1285/2016) nojalla: 1 Nuorisotyön ja -politiikan aluehallinnon tehtävät Aluehallintoviraston
Asetukselle ehdotetaan nimeä valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja politiikasta.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Johtaja 5.4.2017 Georg Henrik Wrede EHDOTUKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI NUORISOTYÖSTÄ JA- POLITIIKASTA 1 Asian tausta 2 Ehdotus Tasavallan presidentti
Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten.
Annettu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2006 Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä
Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp SiVM 12/2016vp. Lokakuu 2017 Jaana Walldén
Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp SiVM 12/2016vp Lokakuu 2017 Jaana Walldén Yhdenvertaisuus ja nuorisolaki 12.10.2017 toteutumiseen vaikuttavia asioita: toimialan ihmiskuva ja käsitys ml. aikakäsitys,
Valtionapukelpoisuus nuorten työpajatoiminnassa ja muita ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen
Valtionapukelpoisuus nuorten työpajatoiminnassa ja muita ajankohtaisia asioita Merja Hilpinen Nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuus täydennyshaku 2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuushaku
Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen
Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Merja Hilpinen Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku VTVn nuorten
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään liikuntalain (390/2015) nojalla: Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 1 luku Valtion liikuntaneuvosto 1 Valtion liikuntaneuvoston ja sen jaostojen
Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen
Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 6.6.2017 Merja Hilpinen Länsi- ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku
VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue
VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) 2017-2019 Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Lain 5 mukaan: Uusi nuorisolaki tuli voimaan 1.1.2017 Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi
Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja
Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 19.11.2015 - ajankohtaisia asioita Merja Hilpinen ylitarkastaja Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaisia asioita Nuorisolaki uudistus Nuorisotakuuta
Talousarvioesitys Nuorisotyö
91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan
Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku
Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku on tarkoitetun niille nuorten työpajoille, jotka järjestävät työpajatoimintaa ja aikovat hakea
JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN
JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN Valtionavustukseen oikeutetut uudet liikuntaa edistävät järjestöt. Liikuntalain 10 :ssä säädetään, että liikuntaa edistävän järjestön valtionavustuksen
Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue
Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.
Nuorisolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp Hallituksen esitys nuorisolaiksi sekä laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä nuorisolaiksi
SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015 390/2015 Liikuntalaki Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset
Uuden nuorisolain muutokset nuorten työpajatoiminnassa ja muuta ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Merja Hilpinen ylitarkastaja
Uuden nuorisolain muutokset nuorten työpajatoiminnassa ja muuta ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Merja Hilpinen ylitarkastaja Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaisia asioita NEET-nuoret Nuorisolaki
Synergiaseminaari Hämeenlinna Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen
Synergiaseminaari Hämeenlinna 10.10.2017 Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen Nuorten työpajatoiminta Nuorisolaki 1285/2016 Nuorisolain tavoitteena edistää nuorten
Talousarvioesitys Nuorisotyö
91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on nuorisolain mukaan vastuu nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä. Tavoitteena on edistää nuorisolain kohderyhmään
KEHITTÄMISKESKUS OPINKIRJON LAUSUNTO LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI NUORISOTYÖSTÄ JA -POLITIIKASTA
Opetus- ja kulttuuriministeriölle KEHITTÄMISKESKUS OPINKIRJON LAUSUNTO LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI NUORISOTYÖSTÄ JA -POLITIIKASTA Kehittämiskeskus Opinkirjon lausunto on jäsennetty 1. yleiseen
Liikuntalain uudistus
Liikuntalain uudistus Liikuntatoimen koulutuspäivät 27.-28.11.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen liikuntaaktiivisuus, liiallinen istuminen.
ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET
ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta
2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa;
Annettu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2006 Nuorisolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Tavoite Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,
OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri
OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri 15.11.2011 Arviointi- ja avustustoimikunta 2011-2015 Tuomas Nurmela (pj) Heta Välimäki
Nuorisolaki uudistus. Syyskuu 2015 Georg Henrik Wrede
Nuorisolaki uudistus Syyskuu 2015 Georg Henrik Wrede Uudistustarpeet miksi uudistetaan vuoden 2006 laki Nuoren määritelmä eli ikärajat nuorilla alle 29-vuotiaita LANUKE, ohjelman nimi, tarkoitus ja arviointi
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja Heidi Sulander
VALTIONEUVOSTON ASETUS LIIKUNNAN EDISTÄMISESTÄ 1. Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö Eduskunta on hyväksynyt uuden liikuntalain 3.2.2015. Tarkoitus on, että laki tulee voimaan 1.5.2015. Liikuntalain
OKM:n ajankohtaiset asiat
OKM:n ajankohtaiset asiat Nuorisotyön neuvottelupäivät 19.8.2016 Sallamaarit Markkanen NUORISOTYÖN- JA POLITIIKAN VASTUUALUE VASTUUALUEEN JOHTAJA Georg Henrik Wrede EU, KV-YHTEISTYÖ, ITÄMERI, YK, NUORISO
Uusi Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp SiVM 12/2016vp. Helmikuu 2017 Georg Henrik Wrede
Uusi Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp SiVM 12/2016vp Helmikuu 2017 Georg Henrik Wrede Lain rakenne - luvut 1. Yleiset säännökset 2. Valtion nuorisotyö ja politiikka 3. Kuntien nuorisotyö ja -politiikka
Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp, SiVM 12/2016vp
Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 24.10.2017 Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp, SiVM 12/2016vp Vanupo, Valtioneuvoston periaatepäätös 12.10.2017 Merja Hilpinen Nuoriso- ja liikuntapolitiikan
Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp. Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede
Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede 1 luku Yleiset säännökset Syykuu 2016 1 Lain soveltamisala 2 Lain tavoite 3 Määritelmät 1 Lain soveltamisala Tässä laissa säädetään nuorisotyön
Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp. Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede
Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede 1 luku Yleiset säännökset Syykuu 2016 1 Lain soveltamisala 2 Lain tavoite 3 Määritelmät 1 Lain soveltamisala Tässä laissa säädetään nuorisotyön
Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp. Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede
Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede Lain rakenne - luvut 1. Yleiset säännökset 2. Valtion nuorisotyö ja politiikka 3. Kuntien nuorisotyö ja -politiikka sekä monialainen yhteistyö
Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi
LAUSUNTO Helsinki 30.11.2015 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Viite: Lausuntopyyntö 2.11.2015 Dnr 53/040/2014 Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi
Nuorisolaki. 1 luku. Yleiset säännökset. Lain soveltamisala
Nuorisolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain soveltamisala Tässä laissa säädetään nuorisotyön ja -toiminnan edistämisestä ja nuorisopolitiikasta sekä niihin liittyvästä
Vaikuttavuusvalmentamo Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV
Vaikuttavuusvalmentamo 29.10.2016 Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV Vallitsevia trendejä keskitetyn ja paikallisen julkisen palvelun suhteen muutos, edustuksellisesta demokratiasta osallistavaan
TYÖRYHMÄN LUONNOS - MUOKKAUKSET 2.9.2015 Hallituksen esitys uudeksi nuorisolaiksi, pykälä-osa
1 TYÖRYHMÄN LUONNOS - MUOKKAUKSET 2.9.2015 Hallituksen esitys uudeksi nuorisolaiksi, pykälä-osa 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain soveltamisala Tässä laissa säädetään nuorisotyön ja -toiminnan edistämisestä
Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi
Laatija: Vastauksen määräpäivä: 30.11.2015 Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Sisältö Johdanto, Tausta...1 Jakelu, Vastausohjeet vastaanottajille...1 Aikataulu, Vastuuvalmistelijan
Uudistunut nuorisolaki
Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 33/2010 vp. siirrettäisiin asetuksesta lakiin. Esityksen tarkoituksena on saattaa keskusta koskevat säännökset vastaamaan perustuslain vaatimuksia
HE 33/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mittatekniikan keskuksesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi mittatekniikan keskuksesta annettua lakia. Ehdotettavat muutokset
HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylijohtaja Esko Ranto
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylijohtaja 20.4.2015 Esko Ranto VALTIONEUVOSTON ASETUS LIIKUNNAN EDISTÄMISESTÄ 1 Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö Uusi liikuntalaki (390/2015) tulee
Nuoren henkilötietojen käsittely nuorten työpajatoiminnassa Nuorisolaki 1285/2016. Toukokuu 2017 Jaana Walldén
Nuoren henkilötietojen käsittely nuorten työpajatoiminnassa Toukokuu 2017 Jaana Walldén Nuorisotyö tiedontuottajana Toukokuu 2017 Nuorisoasiain neuvottelukunta ylläpitää Tietoanuorista.fi sivustoa: Indikaattoritietoja
Nuorisotutkimusseura ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien aikana
OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ OKM/12/627/2018 ohjausasiakirja 1.2.2018 Nuorisotutkimusseura ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien 2018 2019 aikana 1. Osaamiskeskusrakenne Opetus ja kulttuuriministeriö
Ehdotukset nuorisolakiin
1 Ehdotukset nuorisolakiin 23.3.2016 Kestävä elämäntapa on nostettava uudessa nuorisolaissa läpäiseväksi periaatteeksi. Olemme jättäneet lausuntomme liittyen uuden Nuorisolain valmisteluun marraskuussa
Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp. Marraskuu 2016 Jaana Walldén
Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp Marraskuu 2016 Jaana Walldén Huhtikuu 2014: Allianssi-risteily Kesä 2014: Taustatietoa kerätään webropol - kuulemisilla Syksy 2014: Työryhmä aloittaa toimintansa Talvi
HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki
HE 136/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtionavusta Urho Kekkosen kuntoinstituuttisäätiölle ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtionavusta Urho
Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä
Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-
Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 193/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
HE 17/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 17/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen
HE 122/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen
HE 122/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen arviointia koskevia
27.1.2006/72. Nuorisolaki 27.1.2006/72. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 of 7 21/03/2011 13:10 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2006» 27.1.2006/72 27.1.2006/72 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Nuorisolaki 27.1.2006/72
Toiminnan ja talouden suunnittelu. Valtionavustuspäätös sekä valtionavustusehdot ja -ohjeet
Toiminnan ja talouden suunnittelu Valtionavustuspäätös sekä valtionavustusehdot ja -ohjeet Valtionavustuspäätös vaikuttaa ehtoineen ja ohjeineen täysimääräisesti jokaisen avustuksen käyttäjän toimintaan
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen. Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilijaapurahoista
EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ja alueiden kehittämisestä annetun lain muuttamisesta
OPETUSMINISTERIÖ Vanhempi hallitussihteeri Merja Leinonen VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINIKÄISEN OPPIMISEN NEUVOSTOSTA
OPETUSMINISTERIÖ Muistio Vanhempi hallitussihteeri 6.5.2009 Merja Leinonen VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINIKÄISEN OPPIMISEN NEUVOSTOSTA 1 Tausta ja pääasiallinen sisältö Opetusministeriön yhteydessä on vuoden
Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu
Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen
Ò«± ± ² ««¼ ³ ²»². Ñ» «ó µ«««³ ²» *² * ³<³«±» ª µ < îðïëæïê
Ò«± ± ² ««¼ ³ ²»² Ñ» «µ«««³ ²» *² * ³
Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston
A L L I A N S S I N L A U S U N T O H A L L I T U K S E N E S I T Y K S E S T Ä N U O R I S O L AIKSI
LAUSUNTO 29.9.2016 1 (5) A L L I A N S S I N L A U S U N T O H A L L I T U K S E N E S I T Y K S E S T Ä N U O R I S O L AIKSI Sivistysvaliokunnalle Asia: HE 111/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle
HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
Suomen Partiolaiset ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien aikana
OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ OKM/4/627/2018 Tavoiteohjausasiakirja 1.2.2018 Suomen Partiolaiset ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien 2018 2019 aikana 1. Osaamiskeskusrakenne Opetus ja
Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Syyskuu 2016 Jaana Walldén
Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö Syyskuu 2016 Jaana Walldén Sisältö: nuorisotyö mukana toisen toimialan johtamassa palvelussa; nuorisotyön lähtökohdat yhteistyöhön ja nuorisolaista
Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Marraskuu 2016 Jaana Walldén
Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö Marraskuu 2016 Jaana Walldén Sisältö: nuorisotyö mukana toisen toimialan johtamassa palvelussa; nuorisotyön lähtökohdat yhteistyöhön ja nuorisolaista
Nuorisovastuualueen valtionavustusprosessin toimivuus ja kehittämistarpeet
Nuorisovastuualueen valtionavustusprosessin toimivuus ja kehittämistarpeet Valtion nuorisoneuvosto sekä arviointi- ja avustustoimikunta ovat käynnistäneet opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisovastuualueen
JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/2673/00.01.00.00/2018 Heikki Talkkari 10.1.2019 VM210:00/2018 LUONNOS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN 1.
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion eläkelakia muutettavaksi siten, että eläkeasioissa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena
Talous, hallitusohjelma ja uusi nuorisolaki
Talous, hallitusohjelma ja uusi nuorisolaki N T Hyvinvointi, Osaaminen, Osallisuus, Elinvoima, Nuorisotyö Kari Sjöholm 12.11.2015 0-200 -400-600 -800-1000 -1200-1400 -1600-1800 -2000 Vuosien 2012-2019
Nuorisolaki ja toisen asteen koulutuksen järjestäjät
Nuorisolaki ja toisen asteen koulutuksen järjestäjät Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Kaksi muutosta nuorisolaissa 2010 1. Paikallisten
HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1
Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1 Georg Henrik Wrede Päivän tarjous! TAE 2014 Ei hätä ole TAE 2014 näköinen Nuorisotakuu nuorisosektorilla Me olemme hoitaneet omat työt hyvin! Nuorisolaki uudistus? Mitä
LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö
1 LUONNOS 23.4.2013 HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa tapahtuvat
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion elokuvatarkastamosta annetun lain :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion elokuvatarkastamosta annettua lakia niin, että viraston johtokunta
Päätös. Laki. aluehallintovirastoista annetun lain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 155/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi aluehallintovirastoista annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén
Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén Ajankohtaisia teemoja, joita on pohdittava: nuorisotyön idea, kohderyhmä ja sijainti;
Nuorisolain uudistusta valmistellaan
Katsaus toimialaan Nuorisolain uudistusta valmistellaan Valmistelussa hyödynnetään vuosittaiset toimialan seminaarit ja muut yhteiset tilaisuudet, edetään teemoittain, hyödynnetään avoimia nettikyselyjä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
Immo Parvianen NUOLI/NV. Nuorisokeskukset - nuorisolain uudistus 18.12.2014
Nuorisokeskukset - nuorisolain uudistus 18.12.2014 1 Nuorisokeskukset Nykylaissa 12 : valtionavustukset toiminta ja rakentaminen tulosperusteisuus: nuorisokäyttö ja toiminta-ajatus yleishyödyllisyys, ylijäämä
HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain 2 ja 5 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin
Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa
Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen
1991 vp - HE 168. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeuspoliittisesta. Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun
1991 vp - HE 168 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeuspoliittisesta
Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan
Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion taidemuseosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion taidemuseosta annettua lakia niin,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapalvelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalvelulakia. Lain nojalla voidaan myöntää
Hallituksen esitys laiksi liikuntalain muuttamisesta PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja laajankantoisia liikuntapoliittisia kysymyksiä.
1991 vp - HE 3 Hallituksen esitys laiksi liikuntalain muuttamisesta PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että opetusministeriön asiantuntijaelimenä toimivien valtion urheiluneuvoston, valtion
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun
Laki. EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 15/2006 vp
EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 15/2006 vp Lakialoite laeiksi kansainvälisten suhteiden ja Euroopan unionin asioiden tutkimuslaitoksesta sekä eduskunnan virkamiehistä annetun lain ja valtion maksuperustelain 1 ja
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 81/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa
HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen
HE 62/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että
TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT
1(5) TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT Lasten ja nuorten kasvun tukemisen ydinprosessilla on kolme avustuskokonaisuutta, Nuorisotyön ja nuorten harrastustoiminnan edistämisen avustukset,
Valtion nuorisoneuvosto on valtioneuvoston asettama nuorisotyön ja -politiikan asiantuntijaelin,
Vakicfl nuoriscneutoto PL 29 00023 Valtioneuvosto Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistys-ja tiedejaostolle HE123/2018vp Hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019. Teema:
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen