Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje kansainvälistymishanke käynnistyi VVY on lähettänyt 6.4.2018 jäsenlaitoksilleen kyselyn, jolla kartoitetaan jäsenten kokemuksia kansainvälisestä yhteistyöstä, kiinnostusta lisätä kansainvälistymistä, mahdollisia kansainvälistymisen muotoja sekä kehittämistarpeita. VVY kannustaa mahdollisimman monia jäsenlaitoksia vastaamaan kyselyyn, johon ehtii vielä vastata 27.4.2018 saakka. Kyselyn tulosten pohjalta potentiaalisimpien vesihuoltolaitosten edustajia kutsutaan mukaan kesäkuussa järjestettävään työpajaan. Tutustu syksyn 2018 koulutusohjelmaan Syksyn 2018 koulutusohjelmassa on tuttujen syyspuolen koulutusten lisäksi uutuutena työturvallisuuspäivä. 1/5
Jätevesilietteiden haitta-aineet ja riskinarviointi Luonnonvarakeskus kertoo tiedotteessaan, että jätevesilietteiden käyttö lannoitteena ei ole uhka ruokaturvalle. Yhteisrakentamisverkoston uutiskirje 02/2018 on julkaistu Viestintäviraston julkaiseman Yhteisrakentamisverkoston uutiskirjeen 02/2018 aiheita ovat mm. Verkkotietopiste.fi-palvelun uudet ominaisuudet (esim. henkilöasiakkaan ja yritysasiakkaan näkymien eriyttäminen, käyttöehtoihin tarkennuksia. Ohjeita ja malleja EU:n tietosuoja-asetuksen täytäntöönpanoon vesihuoltolaitoksilla VVY:n jäsenlaitoksilta toivotaan kommentteja Tietosuojan askelmerkit - hankkeessa laadittuihin malleihin (luonnokset) viimeistään maanantaina 23.4.2018. Mallit on tarkoitettu vesihuoltolaitoksille tietosuoja-asetuksen voimaantuloon valmistautumista varten. Ohje VVY:n jäsensivujen kertakirjautumiseen VVY:n uudistuneilla jäsensivuilla (extranet) on käytössä kertakirjautuminen. Kaikki ne varsinaisten jäsenten työntekijät, joiden tiedot ovat VVY:n jäsenrekisterissä voivat käyttää kertakirjautumista. Lue pikaohje kertakirjautumiseen. Lahti Aqua ja Valtteri Bottas yhteistyöhön Lahti Aqua ja Nastolasta kotoisin oleva Valtteri Bottas solmivat yhteistyösopimuksen lahtelaisen, puhtaan hanaveden puolesta. 2/5
HSY:n pääkaupunkiseudun jätevedenpuhdistusraportti Energiatehokkuus ja ravinnepäästöjen vähentäminen painopisteinä HSY:n jätevedenpuhdistuksen kehittämisessä. Energiatuki ja sen hakeminen Tiesitkö, että kunnallinen vesihuoltolaitos voi saada valtion energiatukea energiakatselmuksen toteuttamiseen jopa 50 %?. osaamisen kartoitus - työkalu osaamiskriteerit -hanke toteutettiin vuosina 2015-2017. Hankkeen yhteydessä laadittiin excel-pohjainen osaamisen kartoitus -työkalu. Se on ladattavissa Vesilaitosyhdistyksen jäsensivuilta. Tiedätkö, mitä pihanurmesi alla piilee? Uusi esite kiinteistön vesihuoltovastuista, jonka avulla laitokset voivat kannustaa kiinteistöjä huolehtimaan vuotovesien vähentämisestä. 3/5
Ilmoittaudu Vesihuoltopäiville - hinta nousee 21.4. Vesihuolto 2018 -päivät järjestetään Holiday Club Saimaassa, Rauhassa 23.-24.5. Ilmoittaudu pian, edullisempi osallistumismaksu on voimassa 20.4. asti! Tervetuloa Vesihuollon kehittämistyöpajaan! Vesihuoltopäivien yhteydessä 24.5. järjestettävässä kehittämistyöpajassa työstetään viittä ideaa eteenpäin. Kehittämistyöpaja sisältyy Vesihuoltopäivien osallistumismaksuun. Kuva Visit Lahti, Lahti City Night, Antti Mäkijärvi Suunnittelun ja rakentamisen hankinta 8.5. Lahti. Tutustu aiheisiin. Pohjoismainen juomavesikonferenssi 11. 13.6.2018 Oslo. Lisätietoja ja ilmoittautuminen. Kuva Visti Tampere -kuvapankki, Laura Vanzo Tampereella 24.4. Muoviputkikoulutus ja 25.4. asentajien ja työnjohdon koulutuspäivä. Tutustu aiheisiin ja ilmoittaudu. lainsäädäntöpäivä 5.6. Oulu. Vesityökorttikoulutus/ talousvesihygieeninen osaamistestaus 17.5. Helsinki. Vesityökorttikoulutus/ talousvesihygieeninen osaamistestaus 22.5. Saimaan kylpylä Avoimet työpaikat Katso VVY:n jäsenten ja yhteistoimintajäsenten ilmoittamia avoimia työpaikkoja 4/5
Vesilaitosyhdistys Yhteystiedot Vesilaitosyhdistys 2017 VVY Twitter @suomenvesi VVY Facebook jokapaivaonvesipaiva Suomen Vesilaitosyhdistys ry:n asiakasrekisteri. Rekisteriseloste. Jos haluat peruuttaa tilauksen, klikkaa tästä. Powered by Postiviidakko 5/5