PÄÄTÖS 1 (5) 28.07.2017 Dnro Fimea 004066/06.08.00.00/2016 Jakelussa mainitut Päätös apteekin perustamisesta Mäntsälän kuntaan Päätös Asian käsittely viranomaisessa Taustaa Kuuleminen Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus (myöhemmin myös Fimea) on tänään tekemällään päätöksellä päättänyt perustaa Mäntsälän 2. apteekin. Samalla päätöksellä Fimea päättää apteekkien sijoittumisesta Mäntsälän kuntaan siten, että koko Mäntsälän kunta muodostaa yhden apteekkien sijaintialueen ja Mäntsälän 1. apteekki (entinen Mäntsälän apteekki) ja nyt perustettu Mäntsälän 2. apteekki määrätään sijoittumaan Mäntsälän kuntaan. Lisäksi Mäntsälän apteekin nimi muutetaan Mäntsälän 1. apteekiksi. Tämä ei estä Mäntsälän 1. ja 2. apteekkia käyttämästä muita nimiä markkinoinnissaan tai muissa yhteyksissä. Fimea käynnisti helmikuussa 2016 selvitystyön apteekkipalvelujen alueellisesta toimivuudesta kartoittaakseen uusien apteekkien perustamistarpeita (Uutinen Fimean verkkosivuilla 26.2.2016: Fimea selvittää apteekkipalveluiden lisäämistarpeita). Selvitys koski ensi vaiheessa kuntia, joissa apteekkitiheys asukaslukuun verrattuna on koko maan keskiarvoa pienempi, tai joiden asukkailta on tullut yhteydenottoja apteekkipalveluihin liittyen. Fimea pyysi 4.8.2016 päivätyllä kuulemiskirjeellä Mäntsälän kunnalta ja Mäntsälän kunnassa apteekkiliikettä harjoittavalta apteekkarilta lausuntoa lääkkeiden saatavuudesta ja apteekkipalveluiden toimivuudesta Mäntsälässä. Kuulemiskirje lähetettiin tiedoksi myös Mäntsälän lähiympäristössä apteekkiliikettä harjoittaville apteekkareille. Lausunnot tuli toimittaa Fimean kirjaamoon viimeistään 30.9.2016. Kuulemiskirjeessä todettiin, että lausuntojen antamatta jättäminen ei estä asian ratkaisemista.
2 (5) Annetut lausunnot Lausuntonsa asiassa antoivat Mäntsälän kunta ja Mäntsälän apteekin apteekkari. Mäntsälän kunnan lausunto Mäntsälän kunnan lausunto on toimitettu Fimeaan 3.10.2016. Lausunnon mukaan Mustijoen perusturva/mäntsälän kunnan lääketyöryhmä on käsitellyt asiaa kokouksessaan 17.8.2016. Lääketyöryhmän mukaan nykyisen Mäntsälän apteekin palvelut on järjestetty hyvin, toimineet luotettavasti, palvelun laatu ollut hyvä ja lääkevalikoima ollut riittävä. Lisäksi yhteistyö kunnan ja Mäntsälän apteekin välillä on ollut hyvä ja toimiva. Lääketyöryhmän tietoon ei ole tullut asiakasvalituksia apteekin toiminnasta. Yhteenvetona lausunnossa todetaan, että Mäntsälässä apteekkipalveluiden toimivuus ja lääkkeiden saatavuus on hyvällä tasolla, eikä siten ole tarvetta lisätä näitä palveluita tällä hetkellä. Mäntsälän apteekin apteekkarin lausunto Mäntsälän apteekin apteekkari Leila Haukkalan lausunnon mukaan Mäntsälässä on yksi erinomaisesti toimiva iso apteekki, joka takaa kuntalaisille hyvän lääkkeiden saatavuuden ja laadukkaat apteekkipalvelut. Lausunnossa kuvataan apteekin toimintaan liittyviä seikkoja, kuten sijainti, aukioloajat, apteekista tarjottavat palvelut ja vuoden 2015 osalta reseptuuri eli apteekista toimitettujen lääkemääräysten lukumäärä. Apteekkari Haukkala kirjoittaa myös, että Mäntsälä on noin 20 000 asukkaan kunta ja kunnan väkilukuun suhteutettuna hänen apteekkinsa reseptuuri voisi olla vieläkin suurempi. Haukkalan mukaan Mäntsälän asukasluku ei tule merkittävästi kasvamaan lähivuosina. Mäntsäläläiset työskentelevät ja asioivat paljon ympäristökunnissa sekä hoitavat samalla apteekkiasioita muualla kuin kotikunnassa. Haukkala toteaa, että apteekkipalvelut eivät parane apteekkien kokoa pienentämällä. Hänen mielestään apteekkipalveluiden toimivuus ja lääkkeiden saatavuus eivät ainakaan parane, mikäli Fimea päättäisi lisätä apteekkien määrää Mäntsälässä. Perustelut Sovellettava lainsäädäntö Lääkelain (395/1987) 39 :n mukaan apteekkeja tulee olla maassa siten, että väestö, mikäli mahdollista, voi vaikeudetta saada lääkkeitä. Lääkelain 41 :n 1 momentin mukaan kunnan tehtävänä on Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen pyynnöstä tarvittaessa arvioida alueen apteekkipalveluiden toimivuutta, sijoittumista ja riittävyyttä. Lääkelain 41 :n 2 momentin mukaan uuden apteekin perustamisesta kuntaan tai sen osaan päättää Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus
3 (5) lääkkeiden saatavuuden sitä edellyttäessä. Päätös tehdään keskuksen omasta tai asianomaisen kunnan aloitteesta. Lääkkeiden saatavuutta arvioitaessa on otettava huomioon alueen väestömäärä, alueella jo olevat apteekkipalvelut ja muiden terveydenhuollon palvelujen sijoittuminen. 41 :n 4 momentin mukaan Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen on kuultava asianomaista kuntaa ennen uuden apteekin perustamista koskevan päätöksen tekemistä. Lääkelain 40 :n 1 momentin mukaan apteekkilupa myönnetään tietyn apteekkiliikkeen harjoittamiseen kunnassa tai sen osassa. Apteekkipalveluiden tarve Mäntsälän kunnassa Alueen väestömäärä Mäntsälässä asuu noin 20 900 asukasta (Mäntsälän kunnan verkkosivut, tilanne 31.12.2016). Kunnan väestömäärä on kasvanut vuosittain viimeisen 15 vuoden aikana. Väestönlisäys on ollut vuodesta 2001 vuoteen 2016 noin 4000 henkilöä. Vuonna 2016 väestönmuutos on ollut + 0,8 % (169 henkilöä). Mäntsälän kunnan tavoitteena on, että väestön määrä kasvaa vähintään 1 % vuosittain ja kasvu sijoittuu 70 % asemakaava-alueelle ja 30 % kyliin (Mäntsälän kuntastrategia 1.1.2017). Alueen apteekkipalvelut Kunnassa toimii yksi apteekki, joka voi valita sijaintinsa vapaasti koko kunnan alueella. Apteekkitiheys Mäntsälässä on pienin kaikista Suomen kunnista ollen tällä hetkellä noin 21 000 asukasta apteekkitoimipistettä (apteekit ja sivuapteekit) kohden. Keskimääräinen apteekkitiheys koko maassa on noin 6700 asukasta/apteekkitoimipiste. Mäntsälän apteekista vuosittain toimitettujen lääkemääräysten lukumäärä eli reseptuuri on kasvanut viimeisen 10 vuoden aikana merkittävästi. Kaikista suomalaisista apteekeista toimitettiin keskimäärin noin 90 100 lääkemääräystä itsenäistä apteekkia kohden vuoden 2016 aikana. Mäntsälän apteekin reseptuuri on ollut yli kymmenen vuoden ajan selvästi suurempi kuin suomalaisten apteekkien keskimääräinen vuotuinen reseptuuri. Terveydenhuollon palvelujen sijoittuminen Kunnan perusterveydenhuollosta huolehtii Mustijoen perusturvan terveyspalvelut. Mäntsälän terveysasema sijaitsee osoitteessa Kivistöntie 14, Mäntsälä. Ilta- ja yöpäivystysvastaanotto on järjestetty Hyvinkään sairaalassa päivittäin klo 18 08. Lisäksi Mäntsälässä toimii hyvinvointineuvola osoitteessa Menninkäinen 4, Mäntsälä. Mäntsälässä toimii myös yksityisiä lääkäriasemia.
4 (5) Yhteenvetoa apteekin perustamisedellytyksistä Fimean näkemyksen mukaan Mäntsälään tulee perustaa apteekki, koska lääkkeiden saatavuus sitä edellyttää. Lääkkeiden saatavuutta arvioitaessa on otettu huomioon edellä kuvatulla tavalla alueen väestömäärä, alueella jo olevat apteekkipalvelut ja muiden terveydenhuollon palvelujen sijoittuminen. Fimea toteaa alueen väestömäärästä, että Mäntsälän kunnan asukasluku on kasvanut joka vuosi vähintään viimeisen 15 vuoden ajan. Väestöennusteen mukaan väestö tulee edelleen kasvamaan tasaisesti. Fimealla ei ole syytä epäillä väestöennustetta erityisesti jo toteutunut väestönkasvu huomioiden. Alueella jo olevista apteekkipalveluista Fimea toteaa, että Mäntsälässä on asukkaita apteekkitoimipistettä kohden enemmän kuin koko maassa keskimäärin ja apteekkitiheys kunnassa on pienin Suomessa. Esimerkkinä voidaan todeta, että Iisalmessa, Kurikassa ja Lempäälässä on kussakin kolme apteekkia ja Heinolassa, Pirkkalassa, Siilinjärvellä, Sipoossa ja Torniossa on kussakin kaksi apteekkia. Lisäksi Jämsässä, Kemissä, Varkaudessa ja Äänekoskella on apteekkitoimipisteitä (apteekit ja sivuapteekit) yhteensä enemmän kuin kolme. Kaikkien edellä mainittujen kuntien asukasluku on noin 20 000. Uuden apteekin perustamisen jälkeen apteekkitiheys Mäntsälän kunnassa on noin 10 500 asukasta per apteekkitoimipiste, mikä on edelleen selvästi pienempi kuin koko maan keskiarvo (6700 asukasta/apteekkitoimipiste). Ottaen huomioon edellä olevan apteekkien rajoittamista Mäntsälän kunnassa yhteen toimipisteeseen ei voida pitää lääkehuollollisilla syillä perusteltuna. Mäntsälän apteekista toimitettujen lääkemääräysten lukumäärä on kasvanut viime vuosina merkittävästi, mikä osaltaan osoittaa apteekkipalveluiden kysynnän kasvaneen viime vuosien aikana. Muiden terveydenhuollon palveluiden sijoittumisesta voidaan todeta, että Mäntsälän keskustan alueella toimii Mustijoen perusturvan ylläpitämä Mäntsälän terveysasema, jossa on vastaanotto päivittäin klo 8-18. Lisäksi Mäntsälässä toimii yksityisiä lääkäriasemia. Fimea on kuullut lääkelain 41 :n 4 momentin mukaisesti Mäntsälän kuntaa ennen uuden apteekin perustamista koskevan päätöksen tekemistä. Kunnan lausunnon mukaan apteekkipalveluiden toimivuus ja lääkkeiden saatavuus on hyvällä tasolla, eikä siten ole tarvetta lisätä palveluita tällä hetkellä. Fimea katsoo, ettei palveluiden tämän hetkinen toimivuus ole este uuden apteekin perustamiselle ja palveluiden lisäämiselle. Näiden seikkojen perusteella Fimea katsoo lääkelain mukaisten edellytysten uuden apteekin perustamiselle täyttyvän ja Mäntsälän kunnassa olevan toimintaedellytykset kahdelle apteekille.
5 (5) Lainkohdat Täytäntöönpano Muutoksenhaku Lääkelaki (395/1987) 39, 40, 41 ja 102 Lääkelain 102 :n 5 momentin mukaan Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätöstä ei saa panna täytäntöön ennen kuin päätös on saanut lainvoiman. Tämän päätöksen saatua lainvoiman Fimea julistaa Mäntsälän 2. apteekin haettavaksi siten kuin lääkelain 43 :ssä säädetään. Tähän päätökseen tyytymätön voi vaatia siihen oikaisua Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselta. Oikaisuvaatimusosoitus liitteenä. Hyväksyjä Leinonen Eeva Rosenberg Pirjo Johtajan sijaisena, Yksikön päällikkö Yliproviisori Allekirjoitus Asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu asianhallintajärjestelmässä. Fimea 28.07.2017. Allekirjoituksen oikeellisuuden voi todentaa kirjaamosta. Käsittelymaksu Maksutta Jakelu Tiedoksi Liitteet Mäntsälän kunta Mäntsälän apteekki Askolan apteekki ja Pukkilan sivuapteekki Porvoon 1. apteekki (Pornaisten sivuapteekki) Oikaisuvaatimusosoitus Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätöksestä Lisätiedot Tarvittaessa lisätietoja päätöksestä antaa yliproviisori Pirjo Rosenberg (puh. 029 522 3246, pirjo.rosenberg@fimea.fi) ja yliproviisori Noora Oinonen (puh. 029 522 3255, noora.oinonen@fimea.fi).